Parisuhde uusperheessä

Oon puolisen vuotta ollut miehen kanssa jolla on kolme kouluikäistä lasta, jotka pitkän välimatkan takia käy silloin tällöin miehen luona. Aina kuitenkin kun on koulusta lomaa tai muuten mahdollista. Mulla on vaan pikkuhiljaa alkanut tulla olo, että onko musta tähän. En tiedä, onko musta siihen, että kaikessa lapset on tärkeämpiä kuin mä ja se tulee aina olemaan niin. Kun lapset tulee käymään, tuntuu, että mä olen vain ruoanlaittaja ja kodinhoitaja. Mulla ei ole mitään sanottavaa mihinkään, jos yritän komentaa lapsia kun leikit menee liian rajuiksi tms. niin mies tulee ja tavallaan kumoaa sen mitä olen sanonut. Ei tee mieli ehdottaa mitään tai olla missään mukana, kun se menee noin, mun ehdotuksilla tai sanomisilla ei ole mitään väliä. Lapset on aivan ihania ja niiden kanssa on kaikki hienosti, touhuan niitten kanssa, ne tulee syliin ja halii ja suukottaa jne. Mutta kun mies on tuollainen, niin en tiedä miten oikeasti jaksan. Ja en tiedä miten keskustelisin aiheesta... Mullakin on poika, ja mies on tasan kerran nähnyt poikaa, tuntuu, että sitä ei kiinnosta... Poika ei ole sanonut mitään pahaa miehelle, eikä muutenkaan ole mikään hankala, mutta jotenkin tilanne vaikuttaa hankalalta.
Meneekö se niin, että pikkuhiljaa parisuhdekin muuttuu yhtä tärkeäksi kuin lapset, kun lapset kasvaa jne. Vai onko se niin, että oon aina ja ikuisesti kaikessa se kakkonen? Saan laittaa ruokaa ja passata ja leikittää lapsia, mutta siihen loppuu oikeudet. Itselleni parisuhde on tärkeä, ja jos oon tosissani ja haluan jakaa toisen kanssa elämäni, niin se on ihan yhtä tärkeä suhde kuin suhde lapseen. Se on vain erilainen suhde, molemmat on tärkeitä. Ja sen vuoksi tuntuu niin hankalalta, kun on sellainen olo, että vain ne miehen lapset merkkaa sille jotain. Että olen vain joku jonka kanssa olla. Ja mä tyhmä menin rakastumaan ja nyt en tiedä onko tässä mitään järkeä pitemmän päälle, että voiko tästä ikinä tulla mitään.