Aija-pappi ei kai löytänyt tätä pitkästä ketjusta

5+12

joten laitan aloituksen asiasta. Hän ei ollut tietoinen tästä kirkon hankkeesta. Jospa se tästä löytyy helpommin.

"Suvelaan uusi kappeli ja asukaspuisto

24.2.2012 klo 12.16

Uusi kappeli ja uusi asukaspuiston rakennus rakennetaan korvaamaan nykyiset vanhanaikaiset, huonokuntoiset tai ahtaat tilat. Hankeen tavoitteena on parantaa seurakunnan ja kaupungin palveluiden saavutettavuutta sekä koota saman katon alle tärkeitä lähipalveluita.

Alue sijaitsee keskeisellä paikalla Suvelassa Kirstintien varrella asukaspuiston ja Suvelanpuiston välittömässä läheisyydessä. Leikkipuisto on suosittu virkistysalue, jossa on monenlaista toimintaa ympäri vuoden.

Seurakunta ja asukaspuisto ovat eri toimijoita, mikä otetaan huomioon rakennuksen ja tontin suunnittelussa. Yhteishankkeella toivotaan saatavan hyötyä mm. tilojen yhteiskäytön sekä talotekniikan osalta. Tavoitteena on, että rakennus suunnitellaan elinkaareltaan ekologiseksi.

Kappelin tilat muodostavat uudet sakraalitilat Suvelaan. Lisäksi rakennukseen tulee seurakunnan palvelu- ja kerhotiloja. Asukaspuiston tilat tulevat lähelle leikkipuistoa ja ne ovat luonteeltaan puistorakennuksenomaisia.

Tavoitteena on, että sekä asukaspuiston että seurakunnan toiminnat voivat jatkua keskeytyksettä nykyisissä tiloissaan kunnes uudet tilat valmistuvat.

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee asemakaavan muutosehdotusta 29.2."

http://tinyurl.com/cxmmlkt

19

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdfghjkli

      Sama systeemi siis kuin Kampinkin kohdalla. Rahoitus olisi hyvä tietää. Yhteishankkeesta on kysymys, mutta ketkä tuon tosiasiassa maksavat?

    • 5 12,

      Kiitos kun nostit tämän omaksi ketjukseen! En tosiaan ollut huomannut tuolta Kamppi-ketjun syövereistä tätä aihetta. Muutenkin viisautta tehdä uudelle aiheelle oma aloituksensa.

      Selvitän asiaa.

      Aija-pappi

      • 5+12

        Milloin se vastaus mahdollisesti tulee tänne?

    • rati riti ralla

      Saako asukaspuisto omia tiloja vai ovatko hyvällä säällä pihalla ja sateella sakastissa, - jos mahtuvat ?

    • tonttivuokrat

      Aija,

      Kysy samalla kuinka paljon Espoon kirkot maksavat kaupungille tonteista vuokraa.

      Ja paljonko Helsingin kirkot.

    • kuunteleva_kirkko

      On muuten heinäkuu :) Ja puoli Suomea siis kiinni. Monen kirkon ovet ovat auki, joten käykää katsomassa upeita kirkkojamme. Mutta niin kirkon kuin kaupungin työntekijät ovat monet lomalla näin heinäkuussa. Sen sain huomata kun tässä useamman ongen heittelin veteen. Mutta onneksi tämä asia ei katoa minnekään. Jos saan tietoa lähipäivinä niin kerron, mutta jos en niin sitten palaan asiaan elokuun puolivälissä. Varmaan 5 12 muistat silloin minua muistuttaa jos olen itse unohtanut?

      Aija-pappi

      • 5+12

        Muistan muistuttaa. Itsekin kohtapuoliin reissulle lähden, mutta palailen jo ensi viikon lopulla.

      • sdfghjkli

        Tarkoitatko Aija, että kirkon asioista vastaavat ja päättävät työntekijät ovat kaikki yhtä aikaa lomalla?

      • 5+12

        Aija

        Joko on asiaan tullut mitään selkoa?

      • 5+12 kirjoitti:

        Aija

        Joko on asiaan tullut mitään selkoa?

        Suvelan kappelin rakennuttamisesta vastaa Espoon seurakuntayhtymä. Tietenkin, koska kyseessä on kappeli. Mutta kuten on sovittu, kaupunki vuokraa kappelista tilat itselleen asukaspuistoa ja nuorisotyötä varten. Kaupungilla ja seurakunnalla on siis kummallakin omat tilansa. Tämä on otettu jo kappelin suunnitteluvaiheessa huomioon ja kaupunki on osallistunut kappelin tilojen suunnitteluun. Tällä pyritään siihen, että sekä seurakunta että kaupunki saisivat itselleen mahdollisimman tarkoituksenmukaiset tilat.

        Suvelan kappeli ei ole vastaavanlainen yhteisprojekti kuin Kampin kappeli, koska Suvelassa molemmilla toimijoilla on selkeästi omat tilansa, joissa kumpikin pyörittää omaa toimintaansa.

        Vilppu H.
        pappi

    • filezo

      Ihan sama strategia kirkolla kuin Kampissakin. Kappelin rakentamisessa otetaan kumppaniksi kaupunki asukaspuistoineen ja kaupunki pannaan maksumieheksi niin kuin Kampissakin, jossa käytännössä ilmainen tontinvuokra, ja siitä huolimatta Hki maksaa vielä käyttökuluja yli 300 000 euroa vuodessa, Hki maksaa puolet suntioiden, kirkon työntekijöiden, palkasta ja kirkko on vielä vaatinut että Kampin hiljentymiskappelissa työskentelevien Hki:n sos. työntekijöiden tulee olla kirkolle erityisen myötämielisiä henkilöitä, kirkon jäsenia (ja ilmeisesti vielä tunnettuja uskovaisuudestaan ja kristillisistä harrastuksistaan.) Suluissa oleva omaa arvailuani.

      "Pöyristyttävää aivan hirveää! (oma vaarini oon, Herra armahtakoon vaarini mä oon!

      Jussi Raittisen laulusta edellinen lainaus.

      • Filezo,

        Oletko lukenut kunnolla sen ketjun jossa on asiaa Kampista?

        1. Kaupunki EI MAKSA kappelissa työskentelevien kirkon työntekijöiden palkasta latin latia.

        2. Kirkko EI VAATINUT että sos.työntekijöiden pitää olla kirkon jäseniä EIKÄ että heidän pitää muutenkaan olla mitenkään uskovaisia tms, ainoa vaatimus oli että he ovat avoimia toimimaan yhteistyössä kirkon työntekijöiden kanssa - ja samaa vaadittiin palkatuilta kirkon työntekijöiltä että he ovat avoimia toimimaan yhteistyössä kaupungin työntekijöiden kanssa.

        3. Tuo tähän mennessä ilmoitettu yli 300 000 piti sisällään myös kaupungin työntekijöiden palkat, ei pelkkiä käyttökuluja, joiden suuruus tässä vaiheessa on vielä avoin kun paikkaa on pyöritetty vasta kuukausi.

        Ei tässä ole kaupunkia pakotettu maksumieheksi. Ja kannattaa syyttää kaupungin virkamiehiä ja luottamushenkilöitä päätöksestä jonka ovat tehneet ihan vapaaehtoisesti.

        Aija-pappi

      • kappelikoppelo
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Filezo,

        1. Aluksi kirkko halusi kaupungin maksavan puolet suntioiden palkoista. Siitä kertoi Kirkko ja kaupunkikin. Miksihän tämä muutettiin?

        2. Mutta valitsi ensin omat työntekijät, ja sitten kaupunki valitsi omansa. Kirkko oli mukana haastatteluissa, jotenkin se siellä myös vaikutti.

        3. Ei sitä olla pelkiksi käyttökuluiksi luultukaan, mutta halutaan tietää mitä summa on ns. "syönyt".

        Koko etsivä (nuoriso)työ, johon kappelia muka tarvitaan, on höpö höpö juttu.

        Ei Kampin nuoriso ole löytänyt eikä löytämässä kappelia. Siellä se istuu portailla kuten ennenkin.

        Kappeli ei tosiaan edes ole sellainen paikka, jonka voisi olettaa vetävän nuoria, vaikka sitä mainostetaan matalan kynnyksen paikkana. Nähtävyys se on.

        Jos kaupunki olisi todella halunnut harjoittaa etsivää sosiaalityötä, se olisi laittanut torille pari parakkia. Torin toisella laidalla on jo fillarivuokraamo, joka toimii parakeissa. Hyvin sopivat ympäristöön.

        Parakeista sossulla saisi suuremmat tilat kuin kappelissa koskaan, ja toiminnan voisi todella ohjata sosiaalityöhön. Mutta kun piti saada kirkolle uusi lelu!

        Nyt iso osa ajasta menee kappelin esittelyyn.

        (kuva, nuorisoa Kampin rappusilla)
        http://yle.fi/uutiset/yksinaisille_nuorille_valitetaan_kavereita/5775394

        (kuva, fillarivuokraamo Kampissa)
        http://www.crescent.fi/uutiset/vuokraa-polkupyörä-helsingin-keskustasta

      • adfhadf

        Olis se kiva jos te edes joskus myöntäisitte, että ei menny ihan niin kuin oikein olisi ollut.

        Eräät uskovaiset yrittivät huijata vanhalta veteraanilta hänen talonsa testamentti muuttamalla, eikä tämä ole mitään kuulopuhetta vaan faktaa. Kun jäivät kiinni sanoivat että ahneuden piru meihin meni. On se sekin jonkinlainen mynnytys ja tunnustus väärinteosta vaikka syy onkin ulkoistettu ahneuden pirulle.

      • kappelikoppelo kirjoitti:

        1. Aluksi kirkko halusi kaupungin maksavan puolet suntioiden palkoista. Siitä kertoi Kirkko ja kaupunkikin. Miksihän tämä muutettiin?

        2. Mutta valitsi ensin omat työntekijät, ja sitten kaupunki valitsi omansa. Kirkko oli mukana haastatteluissa, jotenkin se siellä myös vaikutti.

        3. Ei sitä olla pelkiksi käyttökuluiksi luultukaan, mutta halutaan tietää mitä summa on ns. "syönyt".

        Koko etsivä (nuoriso)työ, johon kappelia muka tarvitaan, on höpö höpö juttu.

        Ei Kampin nuoriso ole löytänyt eikä löytämässä kappelia. Siellä se istuu portailla kuten ennenkin.

        Kappeli ei tosiaan edes ole sellainen paikka, jonka voisi olettaa vetävän nuoria, vaikka sitä mainostetaan matalan kynnyksen paikkana. Nähtävyys se on.

        Jos kaupunki olisi todella halunnut harjoittaa etsivää sosiaalityötä, se olisi laittanut torille pari parakkia. Torin toisella laidalla on jo fillarivuokraamo, joka toimii parakeissa. Hyvin sopivat ympäristöön.

        Parakeista sossulla saisi suuremmat tilat kuin kappelissa koskaan, ja toiminnan voisi todella ohjata sosiaalityöhön. Mutta kun piti saada kirkolle uusi lelu!

        Nyt iso osa ajasta menee kappelin esittelyyn.

        (kuva, nuorisoa Kampin rappusilla)
        http://yle.fi/uutiset/yksinaisille_nuorille_valitetaan_kavereita/5775394

        (kuva, fillarivuokraamo Kampissa)
        http://www.crescent.fi/uutiset/vuokraa-polkupyörä-helsingin-keskustasta

        Päh, ei mitään parakkeja. Laitetaan sosiaalityöntekijöille konttoripöydät keskelle Narinkkatoria ja kutsutaan sitä performanssitaiteeksi.

      • kiva kappeli! :)
        kristitty___ kirjoitti:

        Päh, ei mitään parakkeja. Laitetaan sosiaalityöntekijöille konttoripöydät keskelle Narinkkatoria ja kutsutaan sitä performanssitaiteeksi.

        Oikein hyvä idea! Se olisi selvää edistystä, nythän heillä ei ole niitäkään.

      • show must go on...
        kristitty___ kirjoitti:

        Päh, ei mitään parakkeja. Laitetaan sosiaalityöntekijöille konttoripöydät keskelle Narinkkatoria ja kutsutaan sitä performanssitaiteeksi.

        Eiköhän kirkon touhu ole enemmän performanssitaidetta...

    • filezo

      Onko se tosiaan muutettu niin että kaupunki ei maksakaan puolta suntioiden palkasta?Jos niin on, niin silloin voi todeta että kannata pitää melua kirkon epäoikeudenmukaisista etuoikeuksista. Tosin en pätkääkään epäile sitä etteikö tätä takaiskua hyvitetä kirkolle niin että kaupungin osuutta vuotuisista käyttökuluista tullaan lisäämään!

    • .

      Mitä se yhteiskäyttö todellisuudessa mahtaa tarkoittaa? Kuka maksaa ja kuinka paljon?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4791
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3076
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1199
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe