Kannabiskuolemat ovat lisääntyneet

Viikatemies

Huumekuolemat kasvoivat Suomessa selvästi viime vuoden aikana.


Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksen ennakkotilastojen mukaan viime vuonna koko maassa kuoli välillisesti tai välittömästi huumausaineiden käytön takia 140 ihmistä. Vuonna 1998 huumekuolemia oli 112.

- Alustavien tietojen mukaan huumekuolemat ovat kasvaneet sekä kannabiksen että amfetamiinin osalta. Kannabikseen kuolleet ovat lisäksi aiempaa nuorempia, jopa alle kaksikymppisiä löytyy, sanoo apulaisprofessori Erkki Vuori.

Kun edellisvuonna kannabiskuolemia oli 27, viime vuonna kannabiksen takia kuoli yli 40 ihmistä. Vielä vuosikymmenen alussa kannabiskuolemia oli vuositasolla keskimäärin 2-3.

Myös amfetamiinikuolemat nousivat viime vuonna yli vuonna 1998 lasketun 50 kuolemantapauksen.

Valtaosassa amfetamiinikuolemia kuolinsyy liittyy huumausaineen aiheuttamaan uhkarohkeuteen ja varomattomuuteen esimerkiksi liikenteessä, kun taas kannabiskuolemat ovat useimmiten yliannostuksesta johtuvia myrkytyskuolemia.

- Ekstaasin käyttäjien osalta tilastoissa ei vaikuta olevan erityistä piikkiä, vaikka sitä voisi käytön yleistymisen takia odottaa. Kannabiksen käytöstä kuolinsyytutkimuksissa taas löytyi merkkejä jonkin verran aiempaa enemmän, Vuori jatkaa.

STT-MH
28.6.2004

12

1538

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wino

      "kannabiskuolemat ovat useimmiten yliannostuksesta johtuvia myrkytyskuolemia."

      Jotkut ovat sitten menneet polttamaan sen 4 kiloa kannabista yhteen putkeen=)

      • mmiiinnää :D

        Toi artikkeli oli kyllä niin täyttä sontaa että repesin täysin :D . Ihan ite kirjotit ton`? .
        Ei pidä uskoa kaikkea mikä on paperilla ;D
        hahaaahaaa


      • mari ruohonen

        Tappava kerta-annos kannabiksessa on hurjat 40 kiloa, eikä siihen kykene kokeneinkaan pilvenpolttaja tai ruohokakkujen nautiskelija.

        Tuskin kukaan maailmassa on kuollut koskaan kannabiksen yliannostukseen.


    • rastafari

      Suora lainaus kokototuus.com:sta:
      Akuutit riskit
      Kannabis ei ole myrkyllistä suurinakaan annoksina eikä myrkytyskuolemia tunneta. (Heinälä 1998). Eläinkokeissa niitä saadaan aikaan, mutta vain sellaisilla määrillä, joita ei voi uskoa ihmisen pystyvän tai suostuvan nauttimaan (Saarnio 200, s. 160; Hall, Room & Bondy 1995). Kannabispäihtymyksen ja väkivallan yhteydestä ei ole näyttöä (Saarnio 2000, s. 162).
      Se niistä kannabiskuolemista siis!!!

    • Mikke

      Uutisia kannattaa aina väärentää. Se lisää sanoman uskottavuutta...

    • HraHuu

      Mihin ne kannabikseen kuolleet on kannabiksessa kuolleet? Vai onko kuolleen verestä vain sattunut löytymään kannabista? Noi kannattaisi uutisoida maailmalle, olisi aika uutta tietoa varmaankin...

    • .....

      eli suomi on ainoa maa jossa on kautta aikojen kuollut ihmisiä kannabikseen!!!!

      ota ensin selvää asioista vitun idiootti!!

    • Y.B

      Näinkö se propaganda ja provoilu pitää hoitaa?

    • Narc
    • Naapurin äijä

      Näinkö iso on vihasi kannabismyönteisiä kohtaan?

      - Että pitää oikein väen vänkään vääntää puutaheinää asiasta?

      Tämä on jo vajaaälyisen touhua. Valitan.

      Naapurin äijä
      kannabismyönteinen

    • kannakuonokoppa

      Ymmärrän kyllä vihasi kannabista käyttäviä rikollisia kohtaan, joilla on OIKEUS tehdä mitä haluavat laeista ja muista ihmisistä huolimatta. Muakin puistattaa jo ajatus siitä, että ihminen hakee onnea kemikaaleista. Keholle haitatonta ja vaaratonta huumetta ei ole, vaikka kuinka asiaa näillä palstoilla väänneltäis ja haettaisiin tutkimuksia. Kipeitä ihmisiähän nyt on ollut maailman sivu, jotka ovat törkkineet itseensä jos jonkinmoisia aineita ja puolustelleet kantaansa vallitsevan laillisen päihdevalikoiman heikkoudella.

      Manipuloimasi artikkeli on kuitenkin väärä ratkaisu. Keskity faktoihin, niitä löytyy vinot pinot ja ihan tarpeeksi.

    • jepjep

      oliks toi vitsi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      151
      11359
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5413
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      42
      4296
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      37
      2701
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      104
      1623
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1586
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      90
      1473
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1406
    Aihe