Tulee vähän väliä harrastettua luontokuvausta, lähinnä lintuja. Vehkeinä canuunan 7d ja pari teleä. Mutta asiaan: Kun otan kuvia, ajattelen usein että olenkin oikeasti ohjaamassa sielunryöstäjää. Eli kamera varastaa eläinten sielut. Kun sitten tyhjennän muistikortin, nauran ja kuvittelen että lintujen sielut päätyvät ikuiseen kadotukseen.
Toisinaan taas kuvittelen että olen kylmän sodan aikainen tähystäjä ja että linnut ovat huippusalaisia vakoilukoneita, joita yritän tiedustella. kotona sitten kuvia katsellessa olen arvioivinani niiden ominaisuuksia. Vaimoa tämä usein naurattaa.
Millaisia kuvitelmia teillä on?
Toisinaan taas kuvittelen että olen kylmän sodan aikainen tähystäjä ja että linnut ovat huippusalaisia vakoilukoneita, joita yritän tiedustella. kotona sitten kuvia katsellessa olen arvioivinani niiden ominaisuuksia. Vaimoa tämä usein naurattaa.
Millaisia kuvitelmia teillä on?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Vain keskittyminen somitteluun ja kuvakulmaan.
Aina sama ajatus: onko tausta ok, pitäiskö siirtää kameraa?
Kuvitelmia ei ole.
Minä odotan jotta eläin katsoo suoraan kameraan ja joskus ehkä jopa hymyileekin
kuvassa, sellaisia kuvia saa aika harvoin joskus ehkä vain kerran elämässä ellei
toista kertaa tule ja yleensä ei tule.
Haha! ihana ajatus hymyilevä kettu :)
Hymyilevä kastemato on kans ihan kiva :)
en mieti sommittelua tai muuta tuollaista jonka voi aivan hyvin tehdä photoshopissa. Itse keskityn tuntemaan ympäröivän luonnon ja painan kaikki hajut ja äänet tarkasti mieleen, jotta myöhemmin kuvia katsellesani voin nuo hetket palauttaa mieleen. En koskaan näytä kuviani kenellekkään, koska mielestäni silloin kuvistani katoaa omistajuuteni. Monta kuvaani on sitä tasoa että niillä olisi varmasti voitettu monet kilpaulut ja saatu mainetta, mutta en ala myymään itseäni.
>>En koskaan näytä kuviani kenellekkään, koska mielestäni silloin kuvistani katoaa omistajuuteni.
Luulet omistavasi sen mitä kuvaat? Hulluhan sinä olet.
>>Monta kuvaani on sitä tasoa että niillä olisi varmasti voitettu monet kilpaulut ja saatu mainetta, mutta en ala myymään itseäni.
Happamia, sanoi kettu...
>>Luulet omistavasi sen mitä kuvaat? Hulluhan sinä olet.
kyllä sen kuvan ihan oikeasti itse omistaa ja oikeudet siihen. Ymmärrän hyvin ettei kuviaan halua muille näyttää. Omien kuviensa esittely on mielestäni eräänlaista "itsensä paljastalua".
No toiset runkkaa kylpyhuoneessa toiset torilla.
"En koskaan näytä kuviani kenellekkään"
Kuulostaa, että voisit harrastaa ilman kameraakin - ihminen muistaa näkemänsä hämmästyttävän hyvin ja niitä "kuvia" pystyy kelaamaan ilman, että niitä on kameralla koskaan kuvannutkaan - riittää, että on nähnyt ja jotain on tallentunut ns. pitkään muistiin
Olenkin miettinyt usein että kyllä ns. luontokuvaajat osaavat olla lapsellisia, ja vain vähän vähemmän toisilleen kateellisia kuin kalastajat...
Normaali mies ajattelee pillua tilanteessa kuin tilanteessa. Elä tollasta höpinää "nauran ja kuvittelen että lintujen sielut päätyvät ikuiseen kadotukseen". Valkotakkiset tulee kohta hakemaan, jos vielä tuommosta soopaa kovin alat tuomaan julki itsestäsi?
kuvaan lähinnä lintuja yms.
tällöin ajattelen lähinnä eläimen asentoa
sen sijoittumista kuva-alalle
taustaa
valoa
terävyysalueen riittävyyttä
vikkelien elukoiden kyseessä ollessa, AF:n toimintavarmuutta
vielä vikkelimpien kyseessä ollessa toivon tuurilla saavani hyvän kuvan :-)
Täysi tyhjyys ja painottomuus. Ei mielikuvia, kaikki tarvittava on jo tehty, on aika rapsaista kuva kortille.
painan menemään hullun kiilto silmissä
Mitenkähän tässä käy?
Tarkentaako kamera, tuleeko taas satunnainen valotushäiriö, laukeaakokamera, onko vitka jäänyt päälle, tietysti oli tilanteeseen sopimaton herkkyys tai väritasapaino. Akku tai kortti loppuu kesken parhaan tilanteen.
Jos joku voi mennä pieleen, niin se menee.
Kun minä painan laukaisinta piirtyy $$ ja €€ kuvat silmien verkkokalvolle :-D Pitäähän tällaisen täysin tuntemattoman ja pokkarilla / marketti järkkärillä kuvaavan tienata hirveästi. Jos sitä saisi kuvan vaikka Talitiaisesta tai peräti sinitiaisesta yhden tai peräti kaksi kuvaa vuodessa ruokailemassa, niin voisi myydä ne hirvittävään hintaan ja muuttaa täältä susien keskeltä Helsinkiin Eiraan 120 neliön omistus asuntoon sen lisäksi että saan kansainvälistä mainetta ;-P
Noh toi edellä oleva oli vain he***tin huono vitsi. Todellisuudessa ei sitä oikeastaan ajattele mitään, koska kaikki on jo tehty kun laukaisinta painetaan.
Kehitys kehittyy.
Nuorena ajattelin, että miten kuva vastaisi mahdollisimman tarkasti todellisuutta, sitä mitä uskoin näkeväni. Siitte petyin yleensä siihen kun valmiissa kuvassa horisontti (kamera) oli aina liian alhaalla.
Sitten kävin valokuvanäyttelyssä joss yksi kuva ”käänsi pääni“. Aloin suunnitella kuvia etukäteen ja mietin kuvatessani miksi en taaskaan onnistu.
Nyt mietin usein pitäisikö siirtää kameraa alemmaksi (paitsi arkkitehtuurikuvissa).
Huomenna ehkä kaikki on taas toisin.
Ei ainakaan tuollaisia, sinun ajatuksesi vaikuttavat joko sairaalta tai provolta.
Laukaisinta painaessa ajattelen aina että mistähän sitä tänään irtois piparia?