Ostajan kannattaa selvittää paljonko kunnan
viemäriin liittyminen maksaa ja onko se pakollista.
Itse tuli selvitettyä, kun välittäjä ei puhunut aiheesta
mitään. Kuluja olisi tullut yli 10 000 euroa ja liittymispakko.
Jäi kauppa tekemättä.
Zonta345
Ansaan liittyy kaksi isoa rahallista juttua. Vanhoja järjestelmiä on uusittava ja ne uudistetut jäävät sitten aika pian käyttämättömiksi. Toinen iso juttu on, että valtionavut loppuvat. Liittymishintaa on pakko nostaa mikäli iso osa jää avusta pois.
Kannattaa jarrutella. Sanotaan että itselleen sika tekee kiusaa kun kaukalonsa kaataa. Toisaalta muualla ehditään varmemmin saamaan valtion rahaa eli ei se raha hukkaan mene.
paljon kirjoitettu että joku taas karehtii Takamaalaisia ja puhuu paskaa.
Kaikki haluais rakentaa Takamaalle mutta rahat loppuu paikka on
uskomaton hyvät koulut ja lapsi ystävällinen paikka.
Tulkaa joukolla kateet Takamaalle
tällä hetkellä Puolustusvoimat tuo työ paikkoja.
Siksikö kateet haukkuu koko ajan Takamaalaisia , pysykää vain
Asuintilalla ja Metsäkylässä siellä kuuluu kun naapuri Pierasee
Hinta oli asennuksineen noin 10000 e
Kaupugin lvi osastolta opastettiin niin, että järjestelmä saataisiin käyttää loppuun normaali käyttöikä 30v. Nyt kustannukset meinaavat karata käsistä uuden vesiosuuskunta villityksen myötä. Kuka korvaa toimivan jäejestelmän jonka asensin hyväuskoisena. Paskalle tulee liikaa hintaa. Kyselyihin vastasin, että valmius kuivakäymälöintiin on. Kangasalla on vapautettu vastaaviin osuuskuntiin liittymisestä
tietyin perustein, kannattaisi tutustua.
SYRJÄSEUTUA HAUKUTAAN MAKSAA LIIKAA MIKÄ NYT MAKSAA.!
Kunnan runkoputki menee talosta 150m päästä liittymispakkoa ei ole.