yllätys vieras

mökkiläinen

Mökillä tulee harrastettua kaikenlaista ajakuluksi. Kun on tälläinen yksinäinen mökkihöperö, ja täytyy tyydyttää jotenkin seksuaalisetkin tarpeensa.
Vaikka luonto onkin kaunis, järvineen ja asukkeineen. Joita ihailemalla ja tarkkailemalla saa kyllä aikaa kulumaan helpostikkin. Niin omat seksuaaliset tarpeet ovat kyllä melkein aina ajankohtaiset mökkeillessä.
Esim. alastikuljeskelu ja oleilu yleensä nakuna ,ulkona ja sisällä on kiihoittavaa toimintaa. Auringonotto on kivaa alastomana, vaikka eihän pikku-uikkarit juuri mitään peitäisi ,mutta silti alasti makoilu kuumottavassa aurigossa saa mielikuvituksen lentoon ihan eritavalla kuin uikkareissa. Koska en haluakkaan kenenkään yllättävän itseäni nakuilusta, niin se vähän rajoittaa nakuilua. Pitää olla varuillaan aina ettei,naapurit tai sukulaiset pääse pahasti yllättämään.
Olen kyllä sellainen hoikka ja poikamaisen kropan omaava mieshenkilö,ettei sen vuosi tarvitsisi ainakaan hävetä kroppaansa. Mutta ne estot rajoittaa ,koskapa en ole mikään naturisti,vaan omaksi iloksi vaan nakuilen.

Juu ja sitten kävi kerran näin.
Minä kyllä aina lukitsen mökinovet,kun menen vaikka suihkuun tai alan puuhastelemaan seksimielessä. Ettei kukaan pääsisi yllättämään minua itseteossa. Mutta kuitenkin kerran unohtui ovi lukitsematta,kun kerran aloin leikkimään itsenikanssa.
Minulla on useitakin fantasioita ja paikkoja missä kuvittelen kaikenlaista. Silloin oli mielessä taas aika suosittu paikka, yläkerranportaat.
Ne ovat sellaiset aika jyrkät ,jossa on leveät astilaudat ja niin tiheät että juuri mahtuu alakroppa niistä välistä menemään, mutta hartioista jää kiinni. Tapanani on mennä aivan alastoma niiden portaiden väliin takaperin,niin päin että paljaspylly ja jalat tulevat portaidenpuolelta näkyviin. Ihan kuin olisin kontallaan portaissa ,mutta pää ja hartiat portaiden välissä. Enkä pääse pois kuin alakautta taiteilemalla. Siinä sitten kuvittelen, että jotkut tulisivat ja naisivat minua pyllyyn ja suuhun kun olen avuttomana siinä kiinni. Minuthan on helppo lukita lanteistani kiinni ,niin etten pääse eteen enkä taakse päin. Joskus kun vielä saan taiteiltua dildon pyllyyni,ennen kuin peruutan kokonaan sinnä portaiden väliin niin tunne on melko aito, kyrvän saannista. Ja poispääsyä estää myös pystyssä seisova kaluni, kun se asettuu tietysti porrasaskelman alapuolelle jossa makaan mahallani. Silloin kyllä otin valmiiksi dildonkin pöydälle ja liukuvoidetta purkin valmiiksi,mutta ne jäi niin kauaksi etten sitten ylettänyt niitä ottamaan. Huomasin ne vasta sitten kun olin jo peruuttanut portaiden väliin ja seisokki oli taattu joka esti poistumisen ihan pikaisesti siitä. Siinä minä sitten pyllypaljaana kuvittelin kuulevani ääniä ulkoa,ja autonovien pauketta kun ne sulkeutuivat. Ja arvatkaapa huviksenne oliko ne kuvittelua,eivät olleet. Vaan sitten alkoi kuulua huhuilua ja askeleita terassilta. No minä tuumasin odottakoot vähän aikaa,kun ilmoittamatta tulevat. Sanon sitten kun pääsen tästä pälkähästä ,että olin nukkumassa enkä herännyt autonääneen. Mutta huis, kun olin unohtanut oven lukitsematta,niin sieltähän tulla tupsahti yksi työkaveri joka oli aikonut tulla katsastamaan mökkini vasta huomenna. Ja hän oli vielä ottanut oman parhaan kaverinsa mukaan. Meillä oli kyllä aikomus saunoa kun hän tulisi lauantaina, mutta nyt olikin vasta perjantai ja minä olin täysin yllätetty siinä tilanteessa. Jari ja Matti,hänen kaverinsa olivat aivan ihmeissään kuinka minä olen joutunut siihen tilanteeseen. Minä punaisena kuin rapu kasvoiltaan, en saanut sanaakaan suustani. Sillä eihän tätä harrastustani kukaan tiennyt. Kun ei tiennyt kukaan minun haluani myöskään alistumiseen miehillekkään.
Mutta melko pian Jarille ja Matille alkoi valjeta hommanydin, kun huomasivat dildon pöydälläni ja liukuvoidepurkin. Olinhan minä kyllä ajatellut Jarista jo aikaisemminkin vaikka mitä,mutta eihän sitä ollut uskaltanut ehdotella mitään. Kuitenkin olin kutsunut Jarin tutustumaan mökkiini ja saunomaan. Kun oltiin molemmat hoikkia poikamiehiä, ja tultiin hyvin toimeen työympyröissä. Matti oli myös hoikka ja vähän nuorempi kuin me Jarin kanssa. Jari sanoi ensihämmennyksen mentyä ohi, että me, osoitti Mattiin päätettiin tulla jo tänään tutustumaan mökkiisi ja saunaan kun on näin komea ilmakin. Eihän se haittaa kun otin tuon Matin mukaan. Odottamatta vastasi sitten itse, ja taidettiinkin muuten tulla sopivasti apuun kun olet itsesi noin pahaan kiipeliin saattanut. Minä en vieläkään saanut sanaa suustani, vaan pakrotin punaisena kuin rapu kun kaverit tutkailivat olotilaani eripuolilta portaita. No Jari sanoi että täytyyhän sitä kaveria pulassa auttaa, että päästään sinne saunaankin joskus. Otti dildon pöydältä ja kysyi,että tälläkös sinut pitäisi tuupata sieltä portaista irti? Vastausta odottamatta alkoi rasvata dildoa naamani edessä. Mattikin oli jo leikissä mukana ja taputteli minua paljaallepyllylle. Sanoi että kyllä tämännäköistä peppua vois kyllä tuupata jollain muullakin kuin dildolla. Pojat eivät sitten alkuunpäästyä aikailleetkaan, sanoivat että pittäähän sitä kaveria jelpata hädässä. Minun seisokki oli hävinnyt ensi hämmennyksessä, luulin että tästä tulisi minulle oikea häpeäpaalu kavereiden keskuudessa. Mutta kun tunsin Jarin rasvaaman dildon peppureiälläni ,jota hän hitaasti alkoi hieromaan sisääni niin kyrpäni oli pystyssä alta-aikayksikön ja mielikuvitus sai siivet alleen. Sillä Matti oli jo sillä välin riisunut itsensä alasti ja runkkasi kaluaan pystyyn. Jari jätti dildon pyllyyni, riisuitui itse vaatteistaan ja tuli naamani eteen puolijäykkä kulli kädessään. No haluatkos maistaa työkaverin patukkaa, kun olet itsesi tähän jamaan saattanut, sanoi ja työnsi samalla kullinsa suuhuni. Enhän minä ainakaan siinätilanteessa kieltäytynyt, vaan himokkaasti nielaisin kalun suuhuni ja aloin imemään paisuvaa Jarin kullia suussani. Matti oli sitävastoin pyllyni kimpussa ,työnteli dildoa vähänaikaa pepussani ja sanoi vetäen dildon ulos pyllystäni, että kyllä nyt "hädässä ystävä tunnetaan" ja tarttui lanteistani kiinni ja työnsi pystyssä seisovan kullinsa peppuuni juurtamyöten. Minä voihkaisin siitä ihanasta tunteesta kun Matti työntyi pyllyyni ja laukesin heti portaille. Mutta siitäkös kaverit vasta innostuivat. Matti höyläsi peppuani takaapäin, jolla olikin hyvä asento kun sai melkein seisoaltaan työnnellä ja Jarilla samoin ,piteli yläportaista käsillään kiinni ja imetti kulliaan suussani. Eikä siinä sitten kovin pitkään tarvinnut minua poikien avustaa kun jo molemmat laukesivat sisääni huokaillen. Vaihtoivat vielä paikkaakin ja Jari runkkasi minulta toiset spermat lattialle samalla naidessa minun halukasta ja jo tottunutta pyllyäni. Loppujen lopuksi se oli sellainen kiva yllätys viikonlopun aluksi, jota jatkettiin saunomisella. Jari ja Matti tajusivat täydellisesti mistä minä tykkään, ja ottivat minut sinä viikonloppuna yllättäen aina käsittelyynsä porukalla. Kuin yhdessä tuumin he tarttuivat minuun, toinen piteli minua paikoillaan kun toinen riisui minut alasti, oltiin sitten pihalla tai mökissä, ja leikkivät minulla halujensa mukaan. Kivaahan se oli, etenkin kun olin aina siitä sillalailla usein haaveillut. Entäs jos yllättäjänä olisikin ollut esim. joku sukulainen. Vaikka olikin kiva yllätys,pidän ovet visusti lukossa enemmiltä yllätyksiltä välttyen.

6

10320

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • unohtui??

      Silmät sikkurassa puolihorroksessa luin loppuun asti, oli sen verran kiinnostava aihe!!!

      Lukeeko tätä edes kukaan kun kommenteja ei olenkaan ja onhan vuosiakin jo vierähtänyt ;)

      • pöytälaatikkoon

        Oikeassa olet. On tosi vaikea lukea ilman kappalejakoa pitkää tekstiä.

        Mutta kun tuli aikoinaan tuokin kirjoitettua, niin aika seisottavaa puuhaa se silloin oli. Näin jälkeen päin täytyy kyllä myöntää, että aika tökeröä tekstiä on joskus tullut tallennettua. Onneksi älysin jättää kirjoittelun aivan muutamaan juttuun.

        Kommenti vaan nykyisin nostaa nämä tänne alkuun, vaikka ei aina olisi niin tarpeellistakaa. ;)


      • mies71gt
        pöytälaatikkoon kirjoitti:

        Oikeassa olet. On tosi vaikea lukea ilman kappalejakoa pitkää tekstiä.

        Mutta kun tuli aikoinaan tuokin kirjoitettua, niin aika seisottavaa puuhaa se silloin oli. Näin jälkeen päin täytyy kyllä myöntää, että aika tökeröä tekstiä on joskus tullut tallennettua. Onneksi älysin jättää kirjoittelun aivan muutamaan juttuun.

        Kommenti vaan nykyisin nostaa nämä tänne alkuun, vaikka ei aina olisi niin tarpeellistakaa. ;)

        Onko sulla useampiakin juttuja täällä? Kyllä toi jäykistelyä aiheutti;-)


      • pöytälaatikkoon
        mies71gt kirjoitti:

        Onko sulla useampiakin juttuja täällä? Kyllä toi jäykistelyä aiheutti;-)

        Vuosina 04, Huhti ja 05 Tammi, Maalis, Loka
        En laita nimimerkkejä, nekin vaihtelee. Mutta niinä vuosina tarinoita kirjoitettiin paljon ahkerammin, kuin nykyisin kirjoitetaan. Sinne vain lukemaan, jos sattuisi kiinnostamaan.


      • mies71gt
        pöytälaatikkoon kirjoitti:

        Vuosina 04, Huhti ja 05 Tammi, Maalis, Loka
        En laita nimimerkkejä, nekin vaihtelee. Mutta niinä vuosina tarinoita kirjoitettiin paljon ahkerammin, kuin nykyisin kirjoitetaan. Sinne vain lukemaan, jos sattuisi kiinnostamaan.

        Täytyy käydä lukemassa...


    • Tre39

      Hieman tuo kappalejaon puute lukemista vaikeuttaa, mutta itse asiahan tässä on todellakin kiimaista... ;) Saa todellakin veren alakertaan virtaamaan...

      Harmi vain, ettei itsellä ole tuollaista "mökkiä" jossa voisi tuolleen ensin itsekseen leikkiä ja tulla sitten "kavereiden" tai "tuntemattomien ohikulkijoiden" tiimoilta tuolleen yllätetyksi, vastustamattomasti ja irstaasti otetuksi =))

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      150
      7870
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      100
      7310
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7202
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      21
      6838
    5. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      2
      6526
    6. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      75
      6374
    7. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      23
      6104
    8. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      112
      6062
    9. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      47
      5478
    10. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      84
      5380
    Aihe