Olen eronnut muutama vuosi sitten. Siitä suhteesta minulla on neljä lasta. Vanhin jo murkkuiässä. Murkkuikä hänellä on ollut minusta ihan normaalia. Välillä nostetaan puolin ja toisin ääntä ja muutama kirosana lentää. EI kuitenkaan mitään vakavampaa. Muuten on fiksu kaveri, mutta kotona minulle välillä purkautuu. Aina jos puhuu rumemmin niin hänen täytyy pyytää minulta anteeksi ja kerron että en hyväksy ko käytöstä. Ikinä ei ole ollut haistatteluja tai huoritteluja tms.. Eli uskoisin että ihan normaalia murkkuikäisen käytöstä. ;yös kavereideni mielestä ei mitään isompaa ongelmaa meillä ole.
Noh. Nyt olen muutama kk sitten tutustunut mieheen ja meillä menee kahdestaan kyllä todella hyvin. Hänellä myös kaksi lasta, jotka ovat vielä nuorempia ja kilttejä minun silmin katsottuna.
Tänään sitten mies alkoi puhumaan, että meillä on ongelma. Lasten kasvatus. Ja kertoi kuinka ei voi hyväksyä poikani käytöstä ( no enhän minäkään kaikkea hyväksy ) Mutta tuli sellainen olo, että minulla on hänen silmissään hirviölapsi. Ja eipä kyllä mitään positiivista sanonut. Ikinä poika ei ole hänelle mitään pahaa sanonut tai että ei olisi hyväksynyt miestä.
Nyt olen itse ihan umpikujassa. Miten jatkaa, kun tiedän kuitenkin hänen ajatukset lapsestani. Tällä hetkellä tuntuu että en voisi ajatellakaan että olisimme enää saman katon alla yhtäaikaa. Yhdessä emme asu, mutta muuten yhteisen ajan viettäminen.
Olisi muutenkin kiva vaihtaa ajatuksia uusperheen elämästä sellaisen ihmisen kanssa jolla samanlainen tilanne. Tää uusperhe systeemi on kyllä vaikeinta mihin ikinä olen törmännyt. :/
Noh. Nyt olen muutama kk sitten tutustunut mieheen ja meillä menee kahdestaan kyllä todella hyvin. Hänellä myös kaksi lasta, jotka ovat vielä nuorempia ja kilttejä minun silmin katsottuna.
Tänään sitten mies alkoi puhumaan, että meillä on ongelma. Lasten kasvatus. Ja kertoi kuinka ei voi hyväksyä poikani käytöstä ( no enhän minäkään kaikkea hyväksy ) Mutta tuli sellainen olo, että minulla on hänen silmissään hirviölapsi. Ja eipä kyllä mitään positiivista sanonut. Ikinä poika ei ole hänelle mitään pahaa sanonut tai että ei olisi hyväksynyt miestä.
Nyt olen itse ihan umpikujassa. Miten jatkaa, kun tiedän kuitenkin hänen ajatukset lapsestani. Tällä hetkellä tuntuu että en voisi ajatellakaan että olisimme enää saman katon alla yhtäaikaa. Yhdessä emme asu, mutta muuten yhteisen ajan viettäminen.
Olisi muutenkin kiva vaihtaa ajatuksia uusperheen elämästä sellaisen ihmisen kanssa jolla samanlainen tilanne. Tää uusperhe systeemi on kyllä vaikeinta mihin ikinä olen törmännyt. :/
Vastaukset 142
Vanhimmat
Syytät lastasi siitä ettet saa miestä?? Huh...
On tämä kyllä ihme paikka. apua ja näkökulmia kun tarvis niin paskaa saa vaan niskaan.
Tarkoitin kyllä että poikani on omasta mielestä normi murkkuikäinen, mutta ei näköjään ole sellaista miestä joka hyväksyis koko paketin.
ja muuten. olen loisto äiti. Sen tiedän itsekin. kiitos sinulle kannustuksesta :-D
En kyllä keksinyt missä kohtaa lasta asiasta syytettiin.
Itse en asiasta sen kummemmin tiedä, lapsia ei ole ja jos olisi, voisi vanhin olla teini-iässä. Kaikissa tuntemissani lapsiperheissä en viihdy enkä kyllä usko että syy olisi lapsien tai heidän saamansa kasvatuksen. Kyse on enemmän omista totttumuksistani.
Aloittaja huippuäiti heivaa miehen mäkeen jos häntä ei kiehdo teidän näkemys lasten kanssa toimimisesta.
Satan loves you!
Älä hyvä äiti ota uutta miestä . Kasvata lapset yksin aikuiseksi . Ehdit sitten elää omaa elämää . Sanon että varmasti tulee vaikeuksia jos otat uuden miehen nyt . Nimittäin kaikki ei tule toimeen kaikkien kanssa . Olen itse kokenut saman . Erosin kun tytär oli 10 vuotias . Muutin sitten asumaan eri miehen kanssa ja meille syntyi pian poika . Se kesti vain 2 vuotta ja muutin lasteni kanssa omaan asuntoon . Yksin ole kasvattanut molemmat laspet ja en ikinä etsi enään uutta miestä . Meillä menee hyvin lasteni kanssa .
vaikeamman puoleinen lukihäiriö - tai muuten vaan päässä vikaa, kun et tajua.
Suosittelen hoitoon hakeutumista mitä pikimmiten.
Jos ei mies lasta hyväksy niin voihan sen pistää vaikka opiskelemaan jollekkin toiselle paikkakunnalle. Sillon on pakko aikuistua ja alkaa selvitä itse ongelmistaa. Miehenkään ei tartte katsella lastasi kuin viikonloppuisin ja varmasti teidän kaikkien välit paranee.
Munavelliä joka aamu ja kutujuustoa,se vahvistaa pärjäämään eteenpäin.
ai että uusi mies menee lapsen edelle?
Siinäpä paska neuvo.
Itse ehdotin tota muijalle kun oli kasvattanu omat kakaransa sellasiksi ihmishirviöiksi ettei pystynyt itse huolehtimaan niin oli helpompi antaa yhteiskunnan huoleksi ja vastaamaan omista teoistaan. Itsellä ja nykyisellä vaimollani menee oikein hyvin. Kakarat nyt kun vielä tajuaisivat käydä jonkun koulun kun ei kerran inttiinkään jaksanu mennä.
pitäiskö sitten muka kaikkien kanssa tulla toimeen, se on valintakysymys ,haluaako mennä siitä yli missä aita on matalin ja helppoa elämää ei olekaan. Suvaitsevaisuutta tarvitaan kaikilla elämänaloilla. Itse elin elämäni parhaat vuodet yh- äidin kanssa, omat lapseni oli jo aikuiset siloin. Hänen murkku-ikäiset lapset ei minua häirinneet vaikka heistä kaikki eivät minua täysin hyväksyneetkään ikä-eromme takia, nyt aikuisina he varmaan ymmärtävät äitinsä valinnan, että hänelläkin on oikeus elämään miehen kanssa joka pystyy antamaan turvaa ja rakkautta vaikeissakin tilanteissa.
"on siinä äiti" onko sulla lukutaidossa vikaa vai järjessä?? Eihän tuo aloittaja millään tavoin syyttänyt lastaan siitä ettei saa miestä.
Kaiken maailman urpot täälläkin käy kommentoimassa. Ei osata lukea, saatikka ymmärtää ja sitten kommentoidaan jotain ihan asian vierestä :( Kasva aikuiseksi!!!
"ketusyatti" Ootko sä ihan tosissasi??? että laitetaan lapsi pois niin ei tulevan miehen tarvii häntä katella??? Kyllähän juttu on niin että eihän tossa ole kahta sanaa siitä että jos mies ei hyväksy lasta sellasena kuin hän on, niin MIES on se joka lähtee, eikä suinkaan lapsi. Lapset menee yleensä kaiken muun edelle. Ja en aloittajan puheesta ymmärtänyt että lapsi oikeesti olisi jotenkin hankala...taitaa nyt vika olla sen uusio miehen korvienvälissä.
Tsemppiä sulle alottaja ja toivottavasti kaikki selviää
Eipa ole tana paivana niin, etta lapset menee kaiken muun edelle. Kylla se on taalla yleensa aiti jonka etu tulee ensin. Jos on nelja kakaraa ei ole mitaan oikeaa syyta erota, paitsi, etta 'aidillakin on oikeus onneen'. V-tun marjat sanon mina, lasten tekemisen jalkeen ei suuntaa muuteta vaan ne pusketaan vaikka vakisin aikuisiksi ja perhe pidetaan koossa. Ei ihme, etta suomalaismiehet alkavat hakea naisensa Aasiasta. Siella on viela vaimo-osaamista.
Ei ole lapsen vika, jos hänen tehneet vanhemmat ovat erehdyksessä perustaneet perheen. Vanhempi kantakoon vastuun tekosistaan/valinnoistaan. Lapsi kärsii jo ihan tarpeeksi erosta, vaikka on tähän syytön ja erothan vaikuttaa aina lapseen.
Jos toinen ei kanna vastuuta jälkeläisistään, niin on hyvä, jos toinen edes yrittäisi. Sen minkä taakseen jättää, edestänsä löytää eli tässä tapauksessa lapsi, joka ei kunnioita vanhempiaan, vaan kääntyy heitä vastaan.
Juu BLAA BLAA BLAA! Lapsi sitä ja lapsi tätä! Lapsen etu on aina tärkein ja muiden elämällä ei ole mitään arvoa! Kyllä näitä huutoja on jo kuultu ihan tarpeeksi, yleensä sellaisten suista joita pidän hiukka reppanoina.
Onneksi muijakin suostu ottamaan strerilisaation niin ei ainakaan mun kanssa tule näitä vahinkoja ja ehkäsystäkään ei tarvii enään huolehtia.
Tuossa ihan ekana, otsikossa "enkö ikinä löydä onnea koska minulla on lapset?"
Näin voisi tuon ilmaisun ottaa, että lapset on onnen esteenä, tässä tapauksessa oma murkkuikäinen poika.
ap:n murkkuikäinen vasta harjoittelee ja äiti osaa näköjään suhtautua asiaan.
Tottakai lapset harjoittelee valtaansa ja riitelyä vanhempiensa kanssa. Kenen sitten. Murkkuikäistä ei paiskata ulos siksi että hän harjoittelee normaalisti elämää turvallisesti äitinsä ohjauksella. Ja siksi että äitiä panettaa.
Äiti odottakoon kärsivällisesti, että lapsi kasvaa ja lähtee luonnollisesti omille teilleen. Terveesti kasvatetut tahtovat itse lähteä aikanaan. Kavata kunnolla, kerran teit ne. Tai odota , että uusi mies ei puutu kasvatukseesi. Uusilla poikaystävillä ei ole automaattisesti kuritusoikeutta kaiken maailman laspsiin.
"ketusyatti": sä olet hirveä. Järkyttävä....älä jakele noita oheitasi enempää
Sä olet kasvattanut sydänrikkoisia lapsia...#*#*#*#*#* äijä turpa kiinni, sulla ei ole puheoikeutta tässä asiassa.
Joo, muistan mutsin poikaystävät. Niistä jokainen oli tärkeämpi kuin me broidin kanssa. Mutsi sanoi vievänsä meidät sossun portaille. Siinäpä oli arvokas olo.
Menkää ja laittakaa piuhanne poikki, älkääkä lisääntykö.
P askaa jauhat, REPPANA! :D Ensinnäkään lapsettomat naiset ei kovin helpolla saa sterilisaatioita! 3 lasta ja ikää vähintään 30v. Taikka sit sun naises on jollain tapaa "vajaa", eli löytyy siis pätevä syy laittaa piuhat poikki.
Ja lapsen etu on aina tärkein. Mutta mitä sä siitä(kään) mitään tiedät. Reppana.
Täähän nimenomaan onkin järkevää, jo geneettisen monimuotoisuuden takia!! Naiset voivat hankkia miehen Turkista tai Afrikasta ja miehet hankkivat aasialaisia geenejä Aasiasta ;). Näin saadaan väestöstä terveempää ja kaikki ovat vieläpä tyytyväisiä :D.
miksi erosit lasten isästä?
Se ei varmaan kuulu tänne. En kysynyt apua exäni ongelmiin vaan tilanteeseen mikä itsellä on menossa
ongelmilla on tapana toistaa itseään ja suurentua, kun on kyse uusperheistä. vähemmillä ongelmilla olisit päässyt, jos olisit vähän miettinyt, kenen kanssa teet lapset, eikä niinpäin, että ensin lapset ja sitten alat etsiä onnea.
Aivan juuri. Jos on epäonnistunut peräti neljän lapsen isukin kanssa niin miksi onnistuisi enää kahden lapsen tai lapsettoman miehen kanssa. Jos on tehnyt jo neljö lasta yhdelle ja eroaa vasta sen jälkeen, jossakin mättää ja pahasti.
Melkeinpä luulen, että tuo uusiomies näkee jotakin muutakin kuin yhden murkkuikäisen käytöksen ja neljän lapsen liuta on liikaa uudelle suhteelle.
Harva mies ottaa naisen vaimoksi jolla on jo 4 lasta . Se on kallista elättää suurta perhettä .
ole aina se, joka elättää. On myös naisia, jotka elättävät viittäkin lasta JA miestä... Sitä uusiomiestä.
Vain tyhmä nainen alkaa elättämään uusiomiestä .
Vain tyhmä mies suostuu elättämään uusionaista.
elämä voi olla kallista.... vaikka ei olisi yhtään lasta , nainen kyllä löytää riejän tilipussistasi ja riemua riittä niin kauan kun rahaa on riittävästi kaikeen mitä nainen voi ikinä keksiäkään.
Täytisikö ihmisellä olla sitten ihan ennustajan lahjoja, että varmasti pystyy kaikki karikot elämässä välttämään. Ne miehethän onkin just ihan samanlaisia sillon, kun niitä lapsia ei vielä ole, kun niiden jälkeen.
Ei sitä ihan tarkkaan oikeesti tiedä minkälaiseksi se ihminen muuttuu, kun niitä lapsia tulee. Ei kaikkea voi ihan elämässä niin tarkasti suunnitella eteenpäin. Se on oikein hyvä, jos sinulla nimimerkki kysymys on kaikki asiat menneet ihan kuten olet suunnitellut ja täysin putkeen.
Niin, ja se joka ottaa ja elättää, saa siitä pelkkää kakkaa palkaksi, niin se on ainakin käynyt täällä.
Myönnän tyhmyyteni..
Uudellamaallahan on jo aikoja noussut ilmiö, jossa erolapset hylätään lastenkoteihin uusioperheen uuden tulokkaan alta. Tämä on upeaa 2000-lukua, missä ei enää kanneta yksilöllistä vastuuta. Holhousyhteiskunta yrittää parhaansa, mutta päin #¤!" mennään yhä kiihtyvällä vauhdilla, kun eronneet sossutantat & lukeneet kukkahatut rulettaa.
jos pojan käyttäytyminen on normaalia murrosikäisen kiukuttelua ei pitäisi sinun miesystävällä olla sanomista asiaan.
Parasta tottua että lapset kyseenalaistavat uuden miehen. Etsit loistotyyppin joka lunastaa paikkansa myös sen murkun silmissä. Aikuinen vastuussa, että homma toimii. Sääli että nämä murkut putoavat ei-kenenkään maalle , kun show pitäisi olla heidän.
Perhe ennen kaikkea. Miehet vaihtuu, mutta lapset pysyy. Ei ehkä kannata muuttaa heti saman katon alle... jos hän niin paljon pelkää murkkulapsia, niin hän voi odottaa niin kauan kunnes lapsi muuttaa omilleen, vaikka siihen olisi 7 vuotta.
Tyhmä mies ei tiedä että kilteistä lapsista tulee ne pahimmat teinit >:) Katos vaa sitten kun hänen lapsista tulee ihan samanlaisia.Or even worse.
Jos mies on tuota mieltä niin heivaa se. Taitaa olla vaan kateellinen jostain syystä. Sinun eikä poikasi tarvi mitään itsessänne muuttaa, muuttakoon miesystävä asennettaan tai lähteköön. Ei ole sen arvoinen. Lapsi menee aina edelle, varsinkin kun ei lapsessa mitään vikaa oo, normaalilta murkulta vaikuttaa :)
En yhtään ihmettele, että niin moni yh-äityli jääkin sellaiseksi. Jos mielialat on sellaisia, että parisuhteen toinen osapuoli on jokin tunteeton käyttöesine, minkä voi sitten tarpeettomana "heivata pihalle tai viedä kierrätykseen". Kyllä näissä parisuhteissa molempien pitää joustaa ja hioutua. Erityisen haastavaa se on auktoriteettiongelmien vaivaamassa uusioperheessä.
Se on toki selkeää ja johdonmukaista, että että omaa lasta puolustetaan , mutta pitää myös kestää toisen antama kritiikki ja istua saman pöydän ääreen neuvottelemaan siitä miten erimielisyyden voitaisiin ratkaista aikuismaisesti eikä tiuskimalla ja tuittuilemalla. Lapsilla on vaan niitä aikakausia, joiden yli pitää jotenkin ryömiä aikuisen, jo harmonian elämässään saavuttaneen ihmisen tarmolla.
En minäkään aseta toiveita, että lapsista tulisi tohtoreita tai maistereita, mutta koetin kasvattaa heidät niin , että pärjäisivät muiden kanssa ja lunastaisivat paikkansa tässä yhteiskunnassa.
Minkä ikäisiä miehen lapset ovat? Ovatko vielä murrosikäisiä? Jos ei niin ehkä mies ei ymmärrä millaista nuoren käytös on silloin. Tai hänen murrosikäiset lapset ovat jotenkin normaalia rauhallisempia.
Siis hommahan menee niin että tiukan paikan tullen lapsi tulee ekaks ja sitten vasta mies.Mutta,mikä oli nyt miehen ongelma.Oliko kaikki aiheellista sättimistä vai eii.Tietty niistä mistä olet samaa mieltä niin olet mutta jos näet jotkut aiheettomina niin ei niitä tarvitse hyväksyä.
Enemmänkin voit odottaa joustamista miehen puolesta etkä lapsen.Nuori teini,pitää osata käyttäytyä ja ojentaa pitää mutta aikuisenkin tulee ymmärtää nuoria.
Miehen kannattaisi enemmnin alkaa pojan kaveriksi kuin viholliseksi koska jos valitsee jälkinmäisen niin poika voi tehdä teidän parisuhteesta painajaisen.
Jos olet vähänkin niin hyvä äiti kun väität niin katsele uutta elämänkumppania sen jälkeen kun olet kasvattanut omat lapsesi aikuiseksi.
Terveisin molopää isäpuolenkanssa elänyt kaiken lisäksi vielä uskis.
Mä en varmaan ole hyvä neuvomaan,kun en oikein ymmärrä noita uus-perhe juttuja.Mutta jos itse olisin vastaavassa tilanteessa,näyttäisin miehelle ovea.Mun sukulaisella oli vastaava tilanne ja siinä sit loppupeleis kävi niin,et poika muutti intin jälkeen kotoansa.Itse jotenkin "säälin" poikaa,kun ajattelee että sai lähteä,kun uusi "isäpuoli" koki pojan niin rasittavaksi.Ehkäpä uhkaksikin..lapsellista aikuiselta mieheltä.
Tiedän et lasten on hyvä itsenäistyä,mutta mun mielestä ei kuitenkaan painostuksesta,varsinkaan kun painostaja on joku muu kuin biologinen vanhempi.
No tästä on jo melk 20 vuotta ja hyvin on poika pärjännyt,mutta varmasti monta kireetä vuottakin on viettänyt.Kenties miettiessään että välittääkö hänestä kukaan..
Kyllä mies jo armeijan jälkeen kotoaan lähtee.
olis ainakin suositeltavaa ,hankkia oma työpaikka ja elämäkin
Etkös ole kuullut viimeaikaisia neurotieteiden saavutuksia: lapsi on valmis tekemään suuria päätöksiä vasta kolmikymppisenä. Fakta juttu, joka ei jostain kumman syystä näytä koskevan uusperheiden muksuja. Pihalle vaan äkkiä, että saadaan rauhassa rakastaa. Ihme jengiä nää uusperheilijät...
hei vaan olen 51 vuotias ja minulla on 2 kissaa,etsin miestä tositarkoituksella.olisin onnellinen,jos löytyisi kaveri rinnalleni.7
JOs tulen, niin saanko silittää mirriäsi ?
Hei "joku vaan" ! Tuo kuulostaa tutulta...kaksitoista vuotta sitten kohdalleni sattui samanlaista. Eron jälkeen muutin seurustelun jälkeen miesystäväni luokse, jolla oli 3 lasta ja minä muutin kahden lapseni kanssa. Onneks täysi-ikäinen tytär opiskeli suurimman osan muualla, mutta 11 v poikani muutti mukana. Uusi, varakas miesystäväni lahjoi omia lapsiaan rahalla kaikessa. Hienovaraisesti yritin kertoa mielipidettäni, ei hän pitänyt rahan antoa huonona.
Minun poikaani hän ei sietänyt. Poikani oli vilkas ja puhui paljon ja ei ollut aina mikään enkeli, mutta reilu ja näytti tunteensa. Hän jäi sivuun huomiosta, kaipasi isähahmoa, koska oma isä ei muistanut häntä kovinkaan usein, vaan perusti uutta perhettä. Uusi miesystäväni kohteli rumasti poikaani, yritin olla välissä ja neutraali, ettei tule jakoa suhteeseen. Poikani kärsi hirveästi, koska miesysätvä kuljetti poikaansa joka paikkaan harrastamaan, mutta kun minun poika ei harrastanut samaa, niin hän ei nähnyt syytä viedä poikaani autolla oikein mihinkään. Joten yritin itse ja vein kun voin. Tämän seurauksena poikani alkoi osoittaa enemmän mieltään kotona, kerjäsi huomiota, kun mies oli paikalla ja kierre oli valmis. Miesystäväni kieltäytyi puhumasta pojalleni, pakolliset vain ja kieltäytyi lapsellisesti syömästä poikani tekemää illallista tai salaatteja. Poikani yritti miellyttää, mutta näin kuinka vihamielisesti miesystäväni katsoi välillä poikaani.
Eräänä päivänä tullessani töistä löysin poikani itkemästä kovin sängyssään. Hän lopulta kertoi, että miesystäväni oli puristanut häntä niskasta, jossa näin verenpurkauma jäljet. Hullu kun olin en tehnyt asiasta numeroa. Nyt koen hirveää häpeää ja kadun koska en vienyt poikaa lääkärin ja ottanut asiaa esille. Pojan mukaan siivouksesta oli syntynyt sanaharkkaa ja mies kävi kiinni.
- Sinulle voin sanoa, että jos jo nyt näkyy merkkejä, niin se on jäävuoren huippu, sillä miesystäväsi yrittää olla SINUN takiasi pojalle ystävällinen ja sietää häntä. Voithan yrittää puhua, kuten minäkin tein, mutta se ei auta kauaa, kun on kysymys tunteista ja jonkilaisesta "kateellisuudesta" poikaasi kohtaan. Onhan selvää, että primitiivinen kilpailu huomiostasi pullahtelee helposti esiin tällaisessa tilanteessa. Sitähän miesystäväsi ei tunnusta. Harvoin mies on niin sosiaalisesti älykäs ja tunne elämältään terve, että pystyy hyväksymään vieraan miehen pojan elämään kodissaan.
- Meillä tilanne laukesi erolla, koska miesystävä petti minua työkaverinsa kanssa pitkään, joka tuli järkytyksenä myös hänen lapsilleen ja jouduin lähtemään "hänen" kodista lapsieni kanssa. Miehen oma poika soitteli minulle ja pyysi, ettenkö voisi tulla takaisin. Myöhemmin tämä mies soitti minulle kolmesti ja yritti pyytää tekemäänsä anteeksi, mutta en antanut koskaan. Nykyään seurustelen ja asun miehen kanssa jolla ei ole omia lapsia ja pitää paljon minun lapsistani. Tyttö on avoin, mutta poika pidättyväinen ja varuillaan vielä toistaiseksi kolmen ja puolen vuoden kuluttua. Arvatenkin miksi.
On täysin normaalia, että isäpuoli ei hyväksy edellisen suhteen lapsia, toisen miehen siittämiä. Se on luonnollista ja normaalia.
Jos ei hyväksy kumppaninsa lapsia niin pitää ottaa laseton kumppani. Onneksi itselläni vain yksi lapsi ja asun hänen äitinsä kanssa eikä ole mitään uusperhekuvioita. NNuorempana seukkailin uhden yh kanssa jolla yksi lapsi ja huomasin äkkiä että jään toiseksi lapselle ja silloin kannatta lähteä eri suuntiin. Näillä palstoilla yksi yh äiti sanoi ettei tuo kotiinsa ketään miestä niin kauan kun lapset asuvat kotona ja käy aina miehen luona yksin eikä sekoittele ulkopuolisia lapsiensa kanssa asumiseen.
Normaalia joo, mutta MORAALITONTA. Kas nämä eri asioita.
Aloittajalle:
Kysymyksesi on ihan tavallinen ja siihen törmää tässä maassa moni muukin kuin sinä, et siis ole yksin.
Täällä on niitä "täydellisiä" ihmisiä vastaamassa ja moralisoimassa, veikkaan että suurimmalla osalla menee itsellään jotenkin heikosti ja sitten on kiva löytää joku jota voi alkaa mollaamaan. Ole siis senkaltaisten kommenttien yläpuolella.
Erosi syyt eivät liity tähän asiaan millään tavalla. Mielestäni et myöskään poikaasi millään tavalla sorsinut, ymmärtääkseni olit lähinnä huolestunut tämän uuden miehen suhtautumistavasta lapsiesi kasvatukseen.
Minulla on vain yksi lapsi, nyt jo reippaasti täysi-ikäinen ja olen myös eronnut lapsen ollessa pieni. Ja kerrottakoon nyt kaikille uteliaille että eron syy oli miehen muuttuminen väkivaltaiseksi ja epäluotettavaksi. Ja lopulta hän kyllä itse lähti toisen naisen matkaan.
Seuraavaksi täällä moralisoidaan sitä miksi tuollaisen moukan miehekseni otin. Vastaus...en tiennyt hänessä piilevän näitä piirteitä, ne tulivat ilmi lapsen syntymän jälkeen. Jos sitten joku vielä jotain kyseltävää asiasta löytää, vastaan kyllä kaikille uteliaille ja arvon karkkipussin kaikkien mollaajien kesken.
Asiaan kuitenkin vihdoin. Minusta sinun pitää ottaa rauhallinen hetki ilman lasten läsnäoloa ja keskustella miehen kanssa kasvatusperiaatteista. Ettehän kuitenkaan vielä ole perhettä perustamassa, suhdehan on tuore, joten voinette ensin keksiä kahdenkeskistä aikaa ilman kummankaan lapsia ja silloin puhua kummankin toiveet.
Mikäli ette löydä keskitietä, hankalaa tulee olemaan. Jos tuo mies ihan täysillä ajelee, kyllä hänen pitää ymmärtää mikä murrosikä on. Ei sinun tarvitse mennä puolustuskannalle jos olet itse sitä mieltä että pojan käytös kulkee kohtuuden rajoissa. Mikäli miehelle ei riitä tuo sinun kasvatustapasi vaan hän vaatii vaikkapa tiukempaa kuria, tulee teille todennäköisesti ikuinen ristiriita. Kuviossa on varmaan kummankin exät ja kasvatusvastuuta on heilläkin.
Omasta kokemuksestani voin sanoa että yritin pärjätä siten että uusioperheessämme säännöt on kaikille samat. Et voi rakastaa toisen lasta kuin omaasi, etkä voi vaatia sitä toisinpäinkään. Oikeudenmukainen ja ystävällinen voi olla silti ja tasapuolinen. Minulla oli tyttäreni lisäksi perheessä 4-vuotias poika ja murrosikäinen tyttö, mieheni lapset siis. Voin sanoa käsi sydämmellä että välillä oli pakko purra hammasta ja mennä hetkeksi toiseen huoneeseen jotta en olisi menettänyt malttiani täysin.
Lasten isä suosi selvästi omiaan ja minä yritin pitää kaikkia samalla viivalla. Tulin lasten kanssa loistavasti toimeen silloin kun mies oli poissa ja meillä on edelleen lämpimät välit näiden lasten ja minun kesken.
Ero siinä suhteessa tuli 10 vuoden yhdessäolon jälkeen ja ei vähiten juuri tämän kasvatuslinjojen erilaisuuden takia. Puhuimme kyllä mutta käytännössä homma ei mennyt suunnitelmien mukaan. Näin jälkiviisaana ei olisi pitänyt mennä saman katon alle ollenkaan, seurustella muuten vaan ja odottaa että lapset kasvavat aikuisiksi.
Onneen ja parisuhteeseen on mielestäni oikeus eronneillakin, kyllä aikuinen ihminen tarvitsee sitä toista aikuista tasapainottamaan lapsikeskeistä arkea ja muutenkin kumppaniksi. Jos eroaa, pitäisikö elää selibaatissa seuraavat 18 vuotta? Olisiko muka parempi hakea jotain irtosuhteita...kyllä läheisyyden tarve on aikuisilla eronneilla myös olemassa, eikä kukaan voi sitä keltään kieltää.
Eri asia sitten nämä uusioperheiden kuviot jotka eivät todellakaan ole helppoja ex-puolisoineen, monine mummoineen ja pappoineen, anoppeineen ja appiukkoineen. Kyllä siinä saa melkoinen diplomaatti olla. Jotkut onnistuvatkin, vaatinee joustamista puolin ja toisin melko runsaasti ja sitä pitkää pinnaa.
Onnea yritykseen, puhumalla paras ja jos ei tunnu asiat menevän yksiin, sitten ei kannata ainakaan yhteen muuttaa. Kyllä niitä ymmärtäväisiä miehiäkin on olemassa.
Vaikea kai sitä on ulkopuolisen silmin asiaa kommentoida kun mies ei ole täällä kertomassa omia kantojaan. Kuitenkin näen positiivisena sen, että hän kertoi asiasta sinulle.
Toisaalta... Kaksi kuukautta seurustelua ja hän jo nyt arvostelee kasvatustapojasi. Minun silmistä sinun kasvatuksesi on juuri oikeanlaista, poika saa päästää höyryjä sinulle ja sen jälkeen asia puidaan. Hyvä niin.
Mies jos ei ymmärrä tämmöistä niin ehkäpä hän ei ole sinulle se oikea.
moro
Ole kuule tyytyväinen että pojallas on luonnetta ja harvinaisen fiksu poika jos vielä tajuaa pyytää anteeksikin.Mitä miehees tulee niin mieti pari kertaa,mitä hän tahtoo,vai tahtooko kontrolloida teitä,kyllä kaikki perustuu vuorovaikutukseen ja yhteissun sääntöihin.
voi sua,minä menin vuosia sitten yhteen miehen kanssa jolla oli useampi lapsi ,,minulla useampi lapsi .ristiriitoja riitti,sit ukko huomas ettöä hänhän voi mennä ja tulla kun on kotona nainen tunnollinen ja uskollinen ,sitä samaa ei hänestä voinut sanoa,jos kirjoittasin kaiken kine huutas punasella .sit hänen paha ongelmaiset lapset kasvoivat,minä sairastuin syöpään ,hän löysi naisen ja laitoin ulos,oli hänen lapset jo aikuistuneet,ristiriitoja kieroilua aina .lasten kesken .siinä oli palkka minesta vuodesta,uusi akka kun sen ei tartte kersoja kestää.mutta kuinka ollakkaan ei se herkku peppu ,onnea tuonut ,olisi palanut luokseni takaisin kun korteeri meni.mutta en todella ajatuksissanikaan edes vaivaudu ajattelemaankaan .ihmettelen vain miten olin ,miten kestin .ex-vaimonsa luona piipahteli tämän tästä ja naisia riitti ,sekä viinaa.se oli palkka kun kasvatin hänen lapsia omien rinnalla ,SEKÄ HINNALLA.ei siinä mikään auta kun haluaa vieraissa käydä .kaikki lapset tiesivät myös minä .hänen touhunsa ,omaa tuntoa ei missään .sanon sen että älä anna poikasi kärsiä ,ja katkeroitua .jos kemiat ei kohtaa heillä niin ei todella kohtaa .ja elämä on yhtä hel,,,,,,,,,,,,,,,,,,,.varo ettet saa syöpää palkaksi kuin minä ,kun oli ainainen tressi .
Olen sillä kannalla kuin joku muukin tässä ketjussa, että seurustele toki miehen kanssa, mutta älkää muuttako saman katon alle, ennen kuin kaikki lapset tai ainakin se "hirviölapset" on lähteneet pois kotoa. Niin suhde pysyy paljon parempana ja antaa iloa ja voimaa sinulle kestää arkea. Moni suhde menee pilalle juuri arjen kiistojen takia ja noissa uusperhekuvioissa on aina niin monta intressiristiriitaa että kohta menee koko elämä pelkkien ongelmien ratkomiseen.
Jos olette vasta muutaman kuukauden tunteneet, niin ei missään nimessä vielä avoliittoa kun merkit on jo nyt tuollaiset, ja hän ei hyväksy lastasi ja kasvatusristiriidat alkaa jo nyt. Aikuisten väliset suhteet voi hoitaa perinteistä poikkavillakin tavoilla. Itsellä on sukulainen, joka on seurustellut 30 vuotta saman miehen kanssa, eivätkä ole koskaan asuneet saman katon alla. Homma toimii, kun itsenäisillä ihmisillä on oma elämänsä, reviirinsä missä kumpikin saa olla omilla ehdoillaan ja kasvatusmetodeillaan. Aikuinen ihminen jotenkin tarvitsee myös sitä omaa rauhaa aika paljon. Jokaisella on se itselle sopiva tapa ihmissuhteiden ylläpitämiseen.
Oliko opakko rikoo hyvä perhe.
kenen perheen minä olen rikkonut???
älä hei välitä noista asiottamista viesteistä.
Minä myös seurustelen ja seurustellut jo vuoden. Hänellä on kaksi murrosikäistä tyttöä mulla 16-v poika. Takana on yksi uusiavioliitto ja toista en halunnut vaikka siinä liitossa ei lasten takia ongelmia ollutkaan.
Itse vaan päätin että kaikkien näiden murkkuikäisten takia en halua muuttaa yhteen vaan ollaan yhdessä tiiviisti ( myös koko porukalla) mutta asutaan erillään.
Mun poika on suht normi murkkuikäinen toisinaan "purkaa" pahan olonsa mulle, mutta toisinaan taas halaa. Mulla on kaks vanhempaa lasta ja sun poikas kuulostaa ihan normilta. Mies ei sitä ymmärrä.
Uusioperheessä isäpuolet purkaa kaunojaan poikapuolilleen,koska muistuttavat liikaa pso.n exää... mollaavat pikkumiehet ,lyövät sanoin ja teoin itsetunnon niin alas että kyllä psyk.hoidettavia riittää. Älkää heraan jestas tehkö kakaroita joka ukolle ja erotko aina ja taas uudestaan,te omahyväiset onnen onkijat,täytätte tämän maan onnettomilla lapsilla joilla ei ole isää eikä äitiä oikeasti,kyselevät vain "mink'ähänlainen iskä nyt saadaan. Tämäkö on sitä norm.elämää,kaukana siitä,koittakaa kasvattaa lapsenne tasapuolisesti aikuisiksi ja lentäkää sitten niin paljon kun kerkiätte,mutta älkää tehkö lisää onnettomia lapsiparkoja,jotka eivät tiedä keitä ovat ja kuka heistä todella välittää....
Tekosyy, ukko haluu päästä sinusta eroon, ja pelkäsi jo että haluut hänen kanssa asuun.
Mieti nyt vähän, harvempi haluu noin suuren perheen elätettäväkseen.
niinköhän on??
Ei se minusta eroon halua. Ja toivon, että pääsemme tästä eteenpäin yhdessä. Hänen sanojensa mukaan olin parasta mitä hänellä on ollut, uskomattoman ihan nainen.
Ja kuka on sanonut että minua pitää elättää.
Mulla on uusi, iso ja hieno koti. Käyn töissä. Uusi auto. Lapset kulkee hyvissä vaatteissa. Ruokaa on vaikka joskus pröystäilyyn asti. Luuletko todellakin että ottaisin edes ketään minua elättämään? Hah
Voi että naurattaa tollaset. Taidat puhua omasta kokemuksesta :DDDDD
Mikä yleinen käsitys toi on, et jos on yh-äiti ja löytää miehen niin heti se mies on se elättäjä?
Oma kokemus, yh-äidin lapsi, yksi viidestä. Äiti löysi uuden miehen ja miehen ei tarvinnu elättää. Äiti hoiti sen puolen, kävi töissä ja makso lasten menot. Oikealla isällä rahat meni vettä vahvempaan.
Usein paljon lapsia omaava nainen, on niitä lapsia alkanut tekemään jo melko nuorena. Koulut saattaneet jäädä minimiin ja työelämän kokemusta ei välttämättä juuri ole vaikka ikä lähenee 40v.
Nykypäivänä tuollaista pesuetta ei pienellä rahalla elätetä, harvassa ovat ne jotka omillaan pärjäisivät tuossa tilanteessa. Harvemmin suurpeheen yh äidit pääsevät 4-5000e/kk palkkoihin.
Saattaa uuden ihastuksen tulot olla paljon merkityksellisemmät kuin myönnetään.
Hmm.. Mitenhän minäkin olen neljä vuotta pärjännyt lasteni kanssa ilman elättäjää?? Ja muuten lasten isä oli sellanen vätys että myös siinä suhteessa minä olin se työssä käyjä. Mutta minun lapset onkin opetettu varastamaan ruokansa ja koluamaan roskikset :D
Mulla niin ärsyttää tuo asetelma, että miehet on aina niitä elättäjiä.
t. yh äiti, jonka tulot on ne 4000 ja omaa mukavat perinnöt.
Onneksi olkoon, olet sitten se harvinainen poikkeus ;)
Täällä yksi viiden lapsen äiti,joka on pesueensä itse elättänyt ilman uuden ukon avustuksia.Minimituki kunnalta ja kaikki marttaliiton konstit käyttöön ja kiltisti töitä,niin selvittiin.En sitä paitsi tarvinnut 4000-5000 euron tuloja ja silti sain meille kodin maksettua(ei tosin mitään uutta lukaalia) ja lapset jopa sai harrastaa ja kuukausirahansa,että oppivat hallitsemaan rahankäyttöään.
Jep, saathan sinä jo lapsilisää 4 tenavasta yksinhuoltajakorotuksineen mukavan summan.
Kiitos kaikille teille, jotka vastasitte rakentavasti. Tarvitsen juuri nyt näkökulmia aiheeseen joka suunnalta. Tämä on minulle kuitenkin uusi asia.
Miesystäväni lapset ovat vielä alle murkkuikäisiä, mutta parin vuoden sisällä isompi tulee olemaan jo teini-iän ihanassa maailmassa. Miehellä ei siis todellakaan ole vielä mitään käsitystä omalta kohdalta näistä teineistä.
Hänen lapsensa tuntuvat myös olevan ylikilttejä. Tai ainakin kun minä olen heitä nähnyt.
Omasta suhteestani murkkuuni. Me olemme käyneet vaativan tien läpi koliikkeineen ja uhmaikineen. Kaikesta olemme taistelleet ja rajoja on näytetty. Mutta myös rakkautta paljon. Juttelemme myös paljon. Meille on normaalia, että pyydetään puolin ja toisin anteeksi ja halitaan ja molemmilla tulee itkut. Hän on myös kertonut minulle avoimesti tyttöjutuistaan ym. Eli omasta mielestä meillä on todella lämpimät välit. Ja sen tiedän, että poika ei tee tyhmyyksiä kodin ulkopuolella. Itse olen ylpeä siitä millainen poika minulla on kaikkien niiden vaikeuksien jälkeen. Ainut mitä on välillä se pojan "huutaminen" ja muutama kirosana voi lipsahtaa hänen sanojensa mukaan :) Ei siltikään mitään hv juttuja tai minun haukkumista. Eli edelleenkin koen, että talossani asuu normi murkku.
Voisiko mies olla mustasukkainen meidän lämpimistä väleistä, mutta ei kehtaa vaan myöntää? sitten keksi tuollaisen. En tiedä ?! Tai sitten ei ole hajuakaan murkkuikäisistä. Voisi tehdä hyvää mennä katsomaan jotain jossa kunnolla tapahtuu.
En haluaisi nyt luovuttaa yhteisen suhteen vuoksi. Kahdestaan meillä menee todella hyvin yksiin. Arvomaailma on samanlainen, arvostusta ja kunnioitusta löytyy puolin ja toisin. Olen miettinyt myös vaihtoehtoa, että tulemme asumaan eri osotteissa ja molempien lapset saa olla lapsia omissa kodeissaan. Sellaisia kun ovat, hyvine ja huonoine päivineen. Sen olen miehelle jo alusta lähtien sanonut, että kukaan ei tule lasteni ohi menemään. Ei edes rakkaus jota olen aina elämääni kaivannut. Minun lapseni eivät tule sanomaan, että äiti sinä hylkäsit minut. :)
Kiitos vielä teille.
ovat hälytysmerkki. Siihen ylikiltteyteen on olemassa syy. Pelko ?
Älä hyvä ihminen jatka tuota suhdetta. Haistan takaa väkivaltaisen miehen. Lapsensa tietävät millainen isä heillä on ja siksi he ovat ylikilttejä. Jotta se ei käy käsiksi. Pelottaa puolestasi.
Tiedän mistä puhun.
"Olen miettinyt myös vaihtoehtoa, että tulemme asumaan eri osotteissa ja molempien lapset saa olla lapsia omissa kodeissaan."
Itse päätin eron jälkeen elää yksinhuoltajana, kunnes lapset aikuistuvat. Minulla oli 3 lasta, vanhimmat silloin alaluokilla ja nuorin päiväkodissa. Keskimmäisellä on lievä kehitysvamma. 3 lastakin, joista yksi erityislapsi, olisi tuntunut vaikealta sopeuttaa uuteen aikuiseen. Näin jälkikäteen olen ollut kiitollinen, että päätin niin kuin päätin. Elämä on ollut yksinkertaista ja sujuvaa. Rutiineja ei ole tarvinnut rikkoa.
Perheeseemme tosin tuli myöhemmin yksi murrosikäinen sijaislapsi ja siinäkin oli vääntämistä, että nuorimmainen hyväksyi hänet. Oli ensin niin mustasukkainen. Sitten, kun jäimme nuorimman kanssa kaksin ja kotona oli tilaa, meillä asui vielä vuoden verran vaihto-oppilas.
Minusta tuntuu, että itse sain niin paljon elämää ympärilleni oman työni ja nuorten kautta, etten muuta ole kaivannutkaan. Nyt asun jo yksin ja toisaalta nautin tästäkin. Olen ollut niin kauan itsenäinen, etten enää tielä, haluaisinko kumppania itselleni, ainakaan samaan huusholliin. Ihanaa, kun lapset pistäytyvät kotona ja mummokin minusta on jo tulossa. Luulen, että se riittää.
Pakko vastata vaikka yleensä en vastaile kun on jo näin monta kirjoittajaa
Ensiksi minusta lapsesi vaikuttaa ihan normaalilta, hyvältä ja kiltiltä lapselta. Tottakai lapsekin saavat välillä suuttua yms.
Ymmärrän että pidät tästä miehestä mutta olette siis tapailleet vasta pari kuukautta, sinuna katselisin miehen puuhia ja kuuntelisin miehen sanoja vähän niinkuin vieraankin ihmisen korvilla. Kysy ja arvosta lastesi mielipiteitä hänestä ja mitä ystäväsi hänestä sanovat?
Voi olla että mies on sellainen joka on muiden ihmisten edessä aivan toisenlainen kuin sinun kanssasi, ja sanoo asiat erilailla. Älä ole sinisilmäinen, äläkä typerä. Hyvä että pidät lapsesi ykkösenä, niin se kuuluu ollakin, mutta se ei tarkoita sitä että sinun tarvisi "kärsiä".
Voithan jutella tästä asiasta miehen kanssa ja kertoa että sinusta poikasi on ihan tavallinen ja katsoa miten hän suhtautuu, suuttuuko kenties (jos suuttuu niin toivottavasti hälytyskellosi soivat silloin) vai ottaako vastaan mielipiteesi ja sulattelee sitä ja kenties kuukausien saatossa huomaa että oletkin oikeassa.
Miehinen reviiri ottaa niskaotetta, eli nykyinen ehdokas haluaa tehdä selväksi kuka on se UROS siinä perheessä. Kokee poikasi ehkä uhkaksi kaikelle sille, mitä jo suunnitellut tulevaisuudelle omaksi edukseen jne.
Mielestäni hyvin tyypillinen reaktio, joka etäännyttää poikasi sinusta ja lopulta ei halua asuastella kotosalla. Siitä taas päästään aiheeseen, koska se olisi sopivan ajankohtaista:
kun lapsi on siihen itse kypsä, ei painosteuksen alla tai ahdistuksen vuoksi, omat jalat tukevasti maassa ja itsetunto kohdallaan omaa perhettään arvostaen. Että kuinka monelle tulee mieleen tuokaan?
Niin monet nuoret 'pakenevat' kotoaan liian nuorena uusien suhteiden alta. Ymmärrä kuunnella lasta, älä ole sokea.
Asukaa erillään miehen kanssa. Poika muuttaa kotoa joskus, ehkä pian. Miksi hän joutuu koko ajan nöyristelemään, nöyrtymään ja pyytelemään anteeksi. Tuleeko hänestä alistuva ja vihainen aikuinen jos vanhempi vaatii pelkkää nöyryyttä. Miksi vääntää pojan kanssa kun voi asiallisesti keskustella, sinun ei tarvii kiihtyä. Olet aikuinen! Huumoria pitää myös olla joskus ja ettei kiristele. Nuori erkaantuu vanhemmistaan teini-iässä, tarvitsee OMAA TILAA. Ei pelkkiä määräyksiä. Hänen mielipidettään pitää myös kuunnella.
Aikuinen on esimerkkinä lapsille ja nuori tarvisee hyväksyntää. Jos on ikävä teko, siitä voi keskustella miksi ei niin, ja antaa vaihtoehtoinen tapa toimia. Kiroilu ja suuttuminen on teineillä melko normaalia.. sille ei vain voi mitään. Se menee ohi joskus. Nuori ei aina ymmärrä miksi aikuisten maailma toimii miten toimii, kärsivällinen selitys. Joskus vaan antaa olla. Turvallinen tila suuttua... tunteet ulos. Ovi paukahtaa.
Aikuisena ihmettelee miksi oli sellainen teininä. Aikuisena ei enää ole.
Kun olet nainen kuuluu palstan tyyliin heti huutaa "jätä se äijä" mutta jos kirjoituksesi olisi miehen niin tarina etenisi "yritä ymmärtää kyllä se ajan kanssa helpottuu, naiset on naisia"
Mun neuvo. Huolehtikaa mies ja sinä omista muksuistanne omissa kämpissänne asuen. Viettäkää miesystäväsi kanssa sopivin välein aikaa (kait ne molempien lapset isäänsä ja äitiään tapaa säännöllisesti). Mikään tarve ei ole lapsia tutustuttaa ja pakottaa ainakaan ystävystymään!
Kokemuksesta voin sanoa, että vaatii suurta sielua, pinnaa, suvaitsevaisuutta ymv, mikäli suur uusioperhettä meinaisitte perustaa. Siinä teillä on 8 mieltä, jotka pitäisi sovitella yhteen. Ja sata varmasti osaa "mielistä" sellainen uusiokuvio tympäisisi. Ajattelepa tarkemmin asiaa ja koita hypätä toisten "pöksyihin".
Itse en enään muuttaisi yhteen naisen kanssa, jolla on lapsia, kun itsellänikin on.
Seurustellisin, ja viettäisin kaksin aikaa, kun mahdollista. Sitten kun lapset on omillaan, voisin muuttaa kimppaan. Mikäli todella välittää toisesta, niin tällainen kuviokin onnistuu.
Tämä on ihan hyvä neuvo mutta kaikki lapset eivät tapaa toista vanhempaansa säänöllisesti. Esim. minun lapset tapaavat isäänsä muutaman kerran vuodessa ja jos meinaa uutta suhdetta hoitaa niin kyllä tapaamisia on oltava myös lasten aikaan. En edes muista milloin olisin ollut uuden kumppanini kanssa kahdestaan. Ehkä kesän alussa lapset oli isällään yön yli tai sitten joskus keväällä. Aina ei viitsi lapsenvahtia palkata treffien ajaksi.
Samaa mieltä en kanssa alkas noin suuren lauman kanssa elään, yhteen törmäyksiä tulis puolin ja toisin. Vaikea on kuvio ja vaatii pitkää pinnaa.
Onko tullut pikku pukku mieleesi "minkä takia hankit lapsia miehen kanssa jota et halua" Oh no joopa joo vajukki vai prost....
JÄTÄ SE MIES!!!!!!
samaan mieltääääää !!!
En suo onnea sinulle, kun mullakaan ei oo.
Vaihda miestä.
moi, oon 17vuotias poika keravalta ja etin mies seuraa. oon aika kokematon viel miesten välisist seksi suhteist et jos joku vanhempi mies vois vaik opettaa mut orgasmien saloihi;) laitelkaa viestii!
Ootko ap:n poika?
Toisten kakarat tahtoo olla monelle ongelma!! Parasta katsoa lapsetonta naista!! Eroneet ja karaneet antaa olla omassa rauhassa!!!!!!!!
Erikoista, että eroperheissä lapset ovat aina naisten.
Missä lasten isät ja isien vastuu?
Monenlaista neuvoa ja ohjetta olet saanut mutta vain sinä elät sitä omaa elämääsi ja niitä omia elämänkohtaloita. Ei kukaan pysty toista neuvomaan eikä se olisi viisastakaan. Meistä jokaisen on omat ratkaisunsa tehtävä niinkuin parhaaksi näkee.
Kovin tuttua on tuossa teidän elämässä. Minun uusi kumppani on lapseton ja tuli elämäämme silloin kun lapset olivat 13v, 10v ja 7v. Esikoinen on poika ja hänelle miehen ilmestyminen taloon oli omalla tavallaan kauhistus. Myös nuorimmainen on poika mutta hän otti miesystäväni ihan erilailla vastaan. Heistä tuli heti sielunkumppanit ja sydänystävät. Näiden vuosien varrella on esikoisen ja miehen välillä käyty jos jonkinlaista "sotaa! ja välillä mies arvostelee minun kasvatustani. Vieläkään emme asu yhdessä koska minä pidän puoleni kasvatukseni suhteen mutta toisaalta otan mielelläni vastaan järkeviä neuvoja kumppaniltani. Välillä minun "miehet" ottavat rajusti yhteen mutta on heillä paljon yhteisiä juttujakin. Noissa hetkissä he ovat parhaita kavereita, poika kuuntelee aikuisen ohjeita ja mies pitää poikaa ihan täsyjärkisenä. Mutta sille en voi mitään että uusi kumppanini on matemaatikko ja täydellisyyden tavoittelija ja poikani taiteilija joka elää koko ajan jalat irti maasta. Ja kun nämä maailmat kohtaavat niin välillä räiskyy mutta välillä on oikein mukavaakin. Nyt esikoinen on 16v ja kun ollaan porukalla yhdessä niin välillä on oikein hauskaa ja välillä ei. Mutta sen olen sanonut että lapset ovat elämässäni etusijalla ja se on miehen hyväksyttävä. Hän meneekin omaan kotiinsa välillä rauhoittumaan kun elämä meillä käy sietämättömäksi. Mutta minä hyväksyn tämän ja kun ollaan taas porukalla yhdessä niin kaikki sujuukin hyvin.
Joten omasta kokemuksesta sanon että ei kannata heti unohtaa suhdetta mutta ei myöskään kiirehtiä muuttamaan saman katon alle.
Hei Sinulle!
Elän itse arkea 2 murkkuikäisen lapseni kanssa (13v. ja 15v.) ja seurustelen miehen kanssa, jolla on 17v. lapsi asumassa luonaan. Vaikka kuinka on ollut hetkiä, että ollaan toivottu arkea saman katon alla, niin kyllä lapset ja heidän hyvinvointi menee ainaki minulla kaiken edelle. Omankin onneni edelle. En voi edes ajatella tällä hetkellä, että sanoisin lapsilleni meidän muuttavan omasta rakkaasta kodista pois toisten kotiin. Miksikö? Oman kodin ympäristössä on valtaosa lasten kavereista, koulumatkat on lyhyitä, ympäristö tullut vuosien saatossa tuttuakin tutummaksi. Ja miksi vaatisin lapsiltani sopeutumista uuteen aarkeen toisten kodissa saavuttaakseni itse onnen..? Olen oppinnut löytämään onnen näistä hetkistä, kun löytyy kahdenkeskistä aikaa miesystävän kanssa (=tosi vähän) ja lapset saavat elää tuttua, turvallista arkea. Ollaan samoilla linjoilla miesystäväni kanssa, vaikka hän toivoisikin meitä asumaan luoksensa. Jaksamme ja aiomme antaa suhteellemme aikaa ja joskus meitä odottaa se hetki, että voimme asua yhdessä ja lapset ovat lentäneet pesästä. Tai ehkä elämä etenee niin, että kun ollaan tarpeeksi kauan yhdessä, niin lapsillekin on sitten ajan kanssa luonnollista ja ok, että yhdistämme perheemme. En usko, että kiirehtimällä tulee hyvää aikaiseksi. Jos suhde on tarkoitettu kestäväksi, niin se ei kaadu siihen, ettei asuta saman katon alla. Hiljaa hyvä tulee ja toisen oppii tuntemaan paremmin ja paremmin. En miettisi hetkeäkään yhteen muuttamista, jos miesystäväni ei tulis toimeen lasteni kanssa. En voisi koskaan altistaa lapsiani sille, että heidän ei olisi hyvä olla omassa kodissa jonkun muun ihmisen takia. Rakastan lapsiani enemmän, kuin mitään muuta maailmassa. Neuvoni onkin -> anna suhteellenne aikaa, se kyllä kestää sen, jos olette tarkoitetut toisillenne. Lapsillasi on oikeus voida hyvin omassa kodissa. Miltä sinusta mahtaisi tuntua, jos lapsesi haluaisi lähteä pois kotoa sen takia, että miesystäväsi ei häntä hyväksy. Aikuisena on vaan oltava valmis siihen, että kun rakastuu ja haluaa elää arkea toisen ihmisen kanssa, mukana voi tulla muutakin kuin se rakkauden kohde -> lapsia entisistä suhteista, ja heidät on hyväksyttävä osaksi yhteistä arkea. Muuten yhteistä arkea ei voi rakentaa, niin että kaikkien on hyvä olla, myös lasten. Voimia ja viisautta sinulle. Älä ole liian sokeasti rakastunut ja kiirehdi suhteeseen, jossa lastasi ei hyväksytä. Maailma on täynnä miehiä, sellaisiakin, jotka hyväksyy sekä sinut että lapsesi.
Wilma ja Orkidea" Mietin näitä teidän kirjoituksianne, ja painin nyt näiden asioiden kanssa. Kuinka nuo ajatukset on kuin omasta päästäni, mutta vain sillä erolla, että otan ehkä suurenkin riskin. Mietin (olen miettinyt jo vuosia) vielä asuessani lasten isän kanssa, missä lapset tulevat asumaan. Toinen teki oman päätöksensä jäädä isän luo, toinen minun (asun lähellä). Vienkö heiltä kaiken -kaverit, tutun ympäristön jne.. Nyt saa toinenkin mennä isänsä luo, jatkaa tutussa ympäristössä jne.. nyt vastuu isälle, toivottavasti hoitaa, näkee minkälaista on yksin kantaa vastuu kaikesta. Hirveätä jaakobinpainia oman itseni kanssa, onko minun jo aika elää omaa elämääni, lapset kasvavat ja alkavat elää omaa elämäänsä jne.. Yksinkö olen loppuelämäni jne. ajatukset risteilee sinne tänne kaikkine vaihtoehtoineen.. Nyt olen huono äiti (ympäristön vihjailut), lapset on aina ykkösenä olivat he missä tahansa tai olen minä missä tahansa. Lapseni olen hoitanut aina -käytännössä yksin, eikö nyt olisi minun vuoroni elää ja olla onnellinen uuden ihmisen kanssa unohtamatta edelleenkään lapsia, jotka ovat elämässäni nyt ja niin kauan kun henki pihisee
Taitaa olla paras pitää se äijä erillään. Jatkatte tapailua kuten tähän asti ja
muuten elätte omissa elämissänne ja teette kuten itse tahdotte. Pidätte hauskaa
mutta nukutte omissa vuoteissanne.
Äijä joka jo noin varhaisessa vaiheessa alkaa naputtaan, naputtaa kyllä pian vielä enempi. Ja kun se naputtaja on kotisi vallannut, sulla ei olekkaan enää normaalia murkkua kotona vaan se todellinen ongelmanuori.
Eli nauti miehestä, mutta pidä etäällä ja hoida itse oma perheesi. Ei tartte äijien mäkätystä kuunnella ja menettää lastaan sen vuoksi.
Parempi ehkä jättää tämä uusi miesystävä. Jos kolme lastasi ovat nuorempia kuin murkkuikäinen poikasi, niin minkälaista teillä tulee olemaan kun sisaruksetkin saavuttavat murkkuiän. ?
Kannattaako sitä uusperhettä perustaa tällaisen miehen kanssa?. Kyllä minäkin olisin sellaiseen mieheen loukkaantunut joka niin lyhyen ajan jälkeen on arvostelemassa kasvatusmenetelmiäni ja suhteitani lapsiini. Hänhän on jo latistanut sinut täysin.
Olisiko joskus paikallaan heittää tuo herkkänahkaisuus nurkkaan ja katsoa tilannetta vähän etäältä ikäänkuin ulkopuolisen silmin.
Jos niissä omissaa menettelytavoissa olisikin hieman korjattavaa.
Onko se niin kauheaa, jos joutuu itselleen myöntämään ettei ole täydellinen.
Korjaa kurssia, jos korjattavaa on.
Jos oman herkkänahkaisuuden vuoksi ei uskalla kyseenalaistaa omia toimintatapojaan eriävien mielipiteiden ilmetessä, eikö se ole typerää?
Onko tärkeämpää olla aina oikeassa kuin korjata kurssia, jos se pielessä sattuisi olemaan?
Ihmetyttää miten ylensään ottaen menit tuommoiseen parisuhteeseen ... mitekäs´ edellisen puolison kanssa kävi ... kumpi ja kampi tappeli kumpi voitti ?
Ite 6 v.sitten tapasin miehen jota ennen olin avioliitosta eronnut 3,5v aikaisemmin elin alkuun yksin lasteni kans ennekun tapasin miehen jolla oli kauhea kiire muuttaa yhteen kun asuimme eri paikkakunnalla.. No hänellä oli omasta elämästä kans 3 lasta ja kuvittelin et joo ehkäpä tämä uusioperhe systeemi toimii..
mutta huomasin vuoden sisään et voi hyvänen aika miten elämä vaikeutu olin jo miehelle raskaana enkä raaskinut tehdä aporttia kun olimme puhuneet lapsesta ja sillä hetkellä se oli tuntunut oikealta antaa meille se yks yhteinen tähti..
2v päästä elämä sit oli solmus kun mies ei enää hyväksynyt minun 3 lasta ja varsinkaan 2 poikaani ou nou totesin kun mies rupesi haukumaan ja hylkimään poikia mitkä ei ollut hänen mut oli alkujaan hyväksynyt ne kun tuli minun elämääni..
Nyt erosin miehestä kun viimeinen vuosi alkoi olla vaikeaa väkivaltainen henki rupesi vyörymään minua/poikia kohti.....
tajusin ettei enää ikinä uusioperhe idyliä minulle kun kerran toinen ei pystynyt suhtautumaan minun lapsiini samoin kuin omiinsa..
en ole ikinä kohdannut elämäs mitään ni vaikeeta kun sen et elin 6 pitkää vuotta .. ja koitin keksiä miten yht`äkkiä toinen ei voinut hyväksyä minun ihania poikia koskaan ei kumpikaan puhunut mitään pahaan päin vastoin kumpikin tykkäsi miehestä ennekuin vasta sit kun poijille selvisi et mies vihaa niitä ja vanhempi poika vain tokaisi mulle et painukoon sinne mistä tulikin ei voida sietää häntä... Ja samalla miekin tajusin etten enää voinut rakastaa miestä joka ei pystynyt sietämään minun lapsiani!!!
Älä kulje onnesi ohi,koska sinulla jo on lapset?Olet heidän äitinä aina hautaannasti.Älä laahaa ketään väliinne,jolloin onni haihtuu.
Kokemuksesta voin sanoa, että älkää ainakaan yhteen nyt muuttako, vaikka kuinka mieli tekisi. Nuo asiat vaan pahenevat ja sotkevat suhdetta ja vääristävät vanhemmuutta.
Varsinkin, jos teillä on erilaiset kasvatustavat. Toisen silmissä voi asit näyttää ihan erilaiselta ja siitä lähtee helposti lumipallo liikeelle.
Nuori on usein ja varsinkin poika herkkä omasta vanhemmastaan.
Uusioperheessä lapset voivat olla uusiovanhemmalle oikeita perkeleitä, vaikka muita sukulaisia ja tuttavia kohtaan käyttäytyisivät normaalisti ja olisivat ns. normaalin maineessa. Koti on paikka jossa tunteita saa ja voi ilmaista ja valehtelemaan opitaan jo ennen kouluikää. Konflikteista sujuvasti valehteleminen on lapsen keino suojatua ja harjoittaa henkistä väkivaltaa ja terroria.
Näkisin ongelman ytimen niin että biologisten vanhempien ero rikkoo lapsen mielessä aina jotain. Jotkut lapset purkavat pahaa oloaan uusiovanhempaan ilman mitään syytä. Uusiovanhempi on lapselle vieras ihminen vielä siinä vaiheessa kun lapsen biologinen vanhempi tuntee uusioperheejäsenen pintaa syvemmältä. Uusiovanhempana lasten kieroilu ja kaikenlainen vehkeily holhoavaa uusiovanhempaa kohtaan tuntuu erityisen ärsyttävältä. Joillakin eroperheen lapsilla omien päänsisäisten ongelmien käsittely heijastuu ulospäin ja nämä lapset ns. purevat ruokkivaa kättä pitkälle aikuisuuteen asti, vaikka tuskin itsekään ymmärtävät miksi. Joillekuille pikku perkeleille uusiovanhempi on vain maalitaulu. Biologiselle vanhemmalle kerrotaan konflikteista johdonmukaisesti vain puolet ja omissa sepitelmissä tekeydytään varsinaisiksi herran enkeleiksi.
Minunkin neuvoni aloittajan tilanteeseen on sama kuin joku jo edellä ehdotti, eli pitäkää omat huushollinne, älkää muuttako saman katon alle. Pysytte paljon onnellisempana niin.
Jos jälkikäteen voisin muuttaa elämän kulkua, en enää alkaisi millekään eronneen, lapsia omaavan kanssa. Tässä maailmassa saa ihan tarpeeksi kuraa päällensä muutenkin. Oman elämääni ilahduttaa havaita että pikkuperkeleistä, joilla oli kovat luulot itsestään ja kyvyistään, tuli hädin tuskin keskivertokansalaisia ja ongelmien vyyhti näyttää jatkuvan maailman tappiin saakka.
Pahan akseli kirjoitti asian ytimeen.
Tämähän on kuin pikku-Eerikan diagnoosi äitipuolensa latelemana. Jos mulle siunaantuis perkeleellisiä pentuja suhteen kautta lähtisin meneen. Suosittelen samaa sulle, sinä tod. näk. ite perkeleellinen uusvanhempi.
Lapset tekevät elämän onnelliseksi, ei siihen miestä tarvita.Satunnainen petikaveri on se, joka jollakin tavalla sopii yh-äidille. Itselläni on kaukosuhde. Toimii kun harvoin näkee.Koskaan en miehen kanssa saman katon alle muuta. Enkä ryhdy miehen lapsien viikonloppuhoitajaksi. Elämä tasaisen rauhallista ja stressitöntä.Ei tartte sovitella ku oman porukan välejä. Eli potki mies pihalle niin ei tartte takuta.
No kyllä uusiovanhemman on hyväksyttävä lapset, jos niitä jommalla kummalla on. Itse otin lapsen omaavan kumppanin ja mulla on sen lapsosen kanssa tosi hyvät välit. Mulle uskalletaan kertoa jopa niistä asioista, joita ei biovanhemmalle voi, kun se "pomppii seinille". Mä neuvon ja opastan aikuisena miten asiat tulisi hoitaa, oli sitten kyseessä mitä vaan. En hyväksy tietenkään toisia asioita, mutta en naulaa seinälle lasta jolle sattuu virheitä. Virheet korjataan, otetaan opiksi ja jatketaan eteenpäin. Lapsi on myös kiukutellut minulle huomattavasti enemmän, kuin biovanhemmalle, koska tietää sen olevan turvallinen vaihtoehto. Biovanhempi kun on hiukan nopeammin hiiltyvää sorttia.
Tämä muksu (nyt jo melkein aikuinen) ei ole ollut helpoimmasta päästä, vaan monessa mielessä täysin katastrofi. Silti niin ihku, etten kadu hetkeäkään sitä, että sain tutustua häneen pienestä pitäen. Itse olen sitä mieltä, että lapsen lähipiiriin ei kannata päästää ihmisiä jotka inhoavat lasta mistään syystä. Se ei ole lapselle hyväksi.
Mielestäni kysymys ei ole hyväksymisestä. Itse olin valmis hyväksymään ja hyväksyin, mutta jossakin se raja menee kun oikein koetellaan. Mielestäni kysymys ei ole myöskään pelkästään murrosiästä oikuttelusta vaan perkeleiden asennevammasta. Kun kurakiintiö on tullut täyteen sitä vaan lakkaa yrittämästä. Ikään kuin luopuu vanhemman roolistaan pikku perkeleiden suhteen. Pärjätkööt ominensa. Riittää kun kantaa konkurssiin rahaa ja ruokaa. Hoitakoot muut asiat ominensa. Tasapuolisuuden nimissä todettakoot että kaikki eivät olleet pikkuperkeleitä.
et löyDÄ ONNEA
Murrosikäiselle vanhempien ero on vaikeaa. Muutenkin lapsen pitää saada purkaa ja huuta ja olla paha vanhemmilleen ilman että pelkää tulevansa hylätyksi tai muuta sellaista.
Jos uusi miehesi on sitä mieltä, että voitte yhdessä tukea nuorta ja pyrkiä tasoittaamaan hänen uhmaansa, niin asiat ovat hyvin. Mitä keinoja hän tarjoaa tilanteeseen? Jos teillä on hänen mielestään "ongelma", niin se ei tarkoita automaattisesti eroa. Siinä tilanteessa katsotaan, saadaanko ongelma ratkaistuksi yhteisvoimin. Ja tämä ei todella tarkoita lapsen käytöksen muuttumista, vaan pikemminkin vanhempien toiminnan muuttumista, mahdollisesti lasta ymmärtävämmäksi. Jos hän pitää murrosikäisen normaalia käytöstä kynnyskysymyksenä niin voi morjens.
Jos hän on sitä mieltä että sinä et "kouluta" lastasi oikein tai että lapsesi on jotenkin "outo" niin mielestäni ei hyvä. Rakkaus kuuluu ennen kaikkea omalle lapselle, ennen kuin muille.
Eivät nämä helppoja asioita ole, mutta älä etäänny lapsestasi tälläisten asioiden takia.
Aikuiset ihmiset kyseessäja nuo taitanee olla normaalitilanteita uusioasioissa (minun lapset/sinun kakarat), olisko teillä nyt keskustelun paikka. Käytte asiat läpi, mitä haluatte, minkälaiset kasvatusperiaatteet teillä on jne. Nuo on PAKKO Käydä läpi mikäli saman katon alustaa ajattelette. Jos yhteisymmärrystä tai muutakaan (sen huomaa) löydy, on parempi luovuttaa tai jatkaa sitä yhteiseloa omista kodeistanne käsin. Toivotan teille kuitenkin onnea sekä sen että asiat järjestyvät.
Mitäs läksit!
Surullista luettavaa suurin osa kommenteista.
Vanhemmat HOOOIII mitä mieltä olette tunteiden ilmaisun opetuksen
roolista kasvatuksessa ? Näyttää pahasti siltä ettei kukaan välitä, käsite "murkku"
on kyllä niin helppo pakokeino ku ei ite JAKSA kuunnella / ymmärtää / opettaa !! Henkinen pahoinpitely usein on tuhoisampaa kuin fyysinen. ihan ku se olisi noloa ja ei hyväksyttävää / heikkoa jos on paha mieli, miltä teistä tuntuis jos on paha mieli ja kukaan ei välitä vaan toteaa murkuksi ? Ihan kuin lapsia kuuluisi opettaa kyynisiksi ? Tunteista voi ja pitää pystyä puhumaan loukkaamatta toista.
Itse olin aikoinaan samassa tilanteessa.Mies asui silloin jo luonani ja kaksi nuorinta kävivät läpi murrosikänsä.Meillä kummallakin on viisi lasta ja tämä kumppani oli jo siihen mennessä nähnyt neljä murrosikää,joten kokemuspohjaa kyllä löytyi.
Kun perheessä eletään murrosikää niin koko porukka on murrosiän kriisissä ja kumppanisi ei vielä koskaan ole ollut tässä tilanteessa.Voin kertoa kokemuksesta,että kyllä silloinkin sauhu välillä nousee murkun päästä ja se on normaalia murrosiässä.Toivottavasti kumppanisi oivaltaa tämän kuuluvan murrosiän hormonimyrskyihin.Itsestä tuntuu että poikien kanssa meni jopa paljon rauhallisemmin kuin tyttöjen,joiden kanssa välillä volyymit nousi melkoisiin mittasuhteisiin.
Aloitta vaan menköön päivän kerrallaan siinä riidellen ja sopien. Jonakin päivänä tuo ongelma on menneisyyttä ja uudet pohdittavat. Itsellä mieheni vanhempi tytär ei siedä minua, en parhaalla tahdollakaan löydä siihen mitään syytä. Oltiin tekemisissä just se mikä on pakko ja nyt kun on muuttanut kotoa, en ole missään tekemisisä. Tytön isälle on vähän kurja pala, tälle tyttärelle ja minulle ei tunnu missään.
Ei pidä ottaa uutta miestä, niin kauna kun on alaikäisiä lapsia. Miehiä saa aina, mutta omat lapset ovat vain kerran lapsia.
Tokaise seuraavan kerran että katsotaan sitten kun omat lapsesi ovat samassa iässä.
Aika jännä mieheltä, yleensä ne on naiset jotka katkeroituvat miehen rakkaista lapsista ja existä!
Eikä pidä ottaa uutta naista, niin kauan kun on alaikäisiä lapsia. Naisia saa aina,mutta omat lapset ovat vain kerran lapsia.
Toi on täysin käsittämätöntä, että jonkun mielestä mies = onni :O... eihän niistä ole kuin riesaa ja vaivaa. Eksää aloittaja nyt pysty mistään muusta sitä onneasi hakemaan? Että on ihan pakko olla joku kaljamaha siinä sohvalla makaamassa?
Tulihan näitä vastauksia luettua, mitä olet saanut ja yksi silmiinpistävä asia oli: EI täällä mitään muuta olekaan kuin katkeroituneita yh:jia -ilmeisesti. Ihan asiallisesti mietit yhteensopivuutta. Ajatelkaa nyt, kaksi eronnutta lapsellista ihmistä kohtaa. Kummallakin on ollut ja on eelleen omat tapansa, omat kasvatustapansa. Me kaikki joilla on nyt tai ollut murkkuikäisiä kersoja, tietävät sen mitä se on (ellei aika ole kultanut muistoja). Onko miehesi lapset vielä siinä iässä? No jokatapauksessa en pidä yhtään huonona sitä, että miehesi on ottanut asian esiin, harva mies edes ajattelee noin. Mitähän jos istuisitte nokat vastakkain ja alkaisitte puhumaan ja puhumaan näistä lapsi- ja vähän muistakin asioista. Kahden perheen yhteensovittaminen tapoinensa ei varmasti käy kivuttomasti, mutta puhumaan näköjään miehesi pystyy, puhu sinäkin. Onnea teille. Muistakaa että on vain yksi elämä, eikä sitä saa hukata, jos muuten menee hyvin.
jaa, joku ehti jo selitää asian paremmin kuin minä alla.. :)
Ihanasti vastasit :) Kiitos.
Puhuminen onneksi meillä onnistuu. Miehellä ei tosiaan vielä omat lapset ole murkkuiässä, mutta kolkuttelevat jo ovia.
Ei näköjään tämä kaikki käy kivuttomasti, mutta hyvän ihmisen vuoksi voi kai pikkusen kärsiäkin. Muuten meillä asiat menee todella hyvin keskenään.
Ja joskus kun kritiikki koskee omaa lasta ja mahdollista omaa kasvatusta, niin isku menee syvälle sydämeen. Sellaisia me äidit kai olemme. Mutta olen myös onnellinen että mies toi asian esille ja sen myötä olen myös ottanut oman kasvattajan roolini suurennuslasin alle.
Siis juttelemaan lisää...
Hmm no jos vasta muutaman kuukauden olet häneen tutustunut niin ei lapset häneen luota eikä pura tunteitaan ns. häneen. Tämän ne tekevät vain sellaisille johon luottaa.. Uskon että lapsesi on normaali murkkuikäinen mutta miehesi silmissään tämä saattaa näyttää pahalta koska ei ole murkkuikäistä vielä hoitanutkaan.
Ota asia puheeksi miehen kanssa ja selitä että vanhimman kanssa asian teette yllä mainitsemallasi tavalla. (kannattaa ehkä harkita jotain rangastustakin jos on todella paha riita, esim ei tv:tä, jäähypenkki :D , toimii ainakin pienten kanssa todella hyvin... 1min / ikävuosi jäähylle vaan...)
Mutta ei kannata miettiä tuota, koska jos teillä kuitenkin tuo systeemi toimii niin mitä sitä muuttamaan. Miehen kanssa kannattaa kuitenkin ottaa asia puheeksi ja keskustella yhteisistä tavoista...ym..tämä etenkin tärkeää jos muutatte yhteen. Tällöin jos toinen antaa periksi ja toinen ei, niin asiasta ei tule mitään eikä lapset silloin ainakaan tottele ketään. (tai sitten käy niin että tottelee vain toista ja toinen ei saa tottelemaan millään jos olisikin tärkeä asia..)
Miehelläsi on tiukempi kuri ja luulee että hänen tapa on ainoa, selitä hänelle että tämä on toiminut (hyvin??) että riitaa tulee hänelläkin kun hänen lapset on isompia...Lapsesi ei ole mikään hirviö, mutta toisen silmään saattaa näyttää siltä..mutta sellainen on murkkuikä.
kumman valitse lapsesi vai miehen,ei kaikille miehille sovi jos naisella on lapsia,miehesi toden näköisesti pitää omista lapsista.miltä tunuu sinun lapsesta ,jos häntä ei hyväksytä.syitä on monia jos niitä haluaa etsiä.sinuna minä jättäisin koko äijän,jos ajattelet lapsesi parasta.löydät vielä mihen joka hyväksyy lapsesi sellaisenaan kun hän on.
Teinit on liian usein tosi ärsyttäviä tahtoen ja varsinkin sen biologisen äidin
/ isän seläntakana.
Onpas täällä vastauksia laidasta laitaan. Katkeroituneitakin aika paljon :) Itse en koe olevan katkera, enkä myöskään koe että mies on ainut onni elämään. Ennen kaikkea minulla on neljä ihanaa lasta ja muutenkin elämä oikein hyvin. Voi sanoa siis että olen kyllä onnellinen. Mutta kyllähän toista ihmistä kaipaa elämään. Läheisyyttä tutulta ihmiseltä ja aikuista jakamaan ajatukset ja murheetkin. Elämässäni on ollut tätä ennenkin tapailuja ja yksi pidempi seurustelusuhde. Sltikin olen aina yrittänyt elää rakkauden kanssa maltillisesti ja lapsia ajatellen. Olen siis asunut yksin lasten kanssa eroni jälkeen.
Olemme miehen kanssa nyt paljon puhuneet asiasta ja lasten kasvatuksesta. Ja uusia näkökulmia on tullut eteen. Ja myös asioita miksi hän ajattelee asiasta näin. Edelleenkin selvittely kesken. Lähtökohtahan on se että molemmin puolin lapset hyväksytään, mutta tietynlaista käytöstä lapsen suunnalta ei tarvitse hyväksyä. Edelleenkin uskon, että poikani käytös on normaalia ja kiukku ym ei kohdistu mieheen. Joka sekin voisi olla tässä tilanteessa ihan normaali reaktio. Vanhin poikanihan on ollut pitkään talossamme perheen "mies". Nyt reviirille yrittää toinen uros.
Ihania kannustaviakin viestejä olette laittaneet. Ehkä olen jopa positiivisesti ajatellut, että tämä voi onnistua kunhan vaan saamme asiat puhuttu nyt ja tulevaisuudessa. Ja löydämme yhteiset pelisäännöt. Joku uusperhe on siis joskus onnistunut ennen minuakin :)
Ja joku kirjoitti myös ihanasti uuden miehensä lapsesta. Kuinka kaikkien vastoinkäymisten jälkeen on löytynyt yhteinen side joka kantaa pitkälle.
Näen kyllä miesystävässäni todella paljon hyvää. Kasvatus ehkä miehellä on tiukempaa ja minä naisena uskon taas pehmeämpiin arvoihin. Siinäpä sitten pientä ristiriitaa kasvatuksen suhteen heti aluksi :)
Meidän perheessä saa tunteita näyttää. Ketään ei silti haukuta tai haistatella. Mutta mitä sitten jos sattuu olemaan väsy päivä takana. Koulussa on tsempattu. Sitten tullaan kotiin ja räiskyy ja väsyttää?? Olen vaan onnellinen, että tunteet uskalletaan näyttää. Ja minä äitinä olen etuoikeutettu saamaan kaiken ihanan huomion. Sen jälkeen jutellaan, että mikä ei ihan mennyt putkeen. Mutta vaikka on riidelty niin silti voi sanoa isolle pojallensa, että olet edelleen rakas äitille.
Kasvatus- ja ajatustyö jatkuu..
Kiitos teille viesteistä.
katsele vain tilannetta eittehän ole vielä suuria päätöksiä tehneet kun ette asu yhdessä. ei ole helppoa hyväksyä toisten lapsia ja tuo mieshän ei tiedä miten hänen lapsensa tulee olemaan samassa iässä.
jos poikasi ei soittele suutaan hänelle niin en ymmärrä mitä hän valittaa. kaikissa perheissä on välillä kinaa oli ne sit omia tai ei.
jos hänellä ei todella ole mitään hyvää sanottavaa pojastasi on ikävää, ei kukaan niin huono ole etteikö jtoain hyvääkin.
Olen lapseton nainen ja miesystävälläni on teini-ikäisiä tyttöjä, joiden käyttääytyminen ei minua miellytä.Hänellä saa olla myös harrastuksia, jotka eivät minua kiinnosta, myös ystäviä. Minulla on omani ja kun en lapsia ole aiemminkaan halunnut, en puutu kasvatukseen, minusta ei ole pakko pitää, enkä väkisin yritä olla yhtään mitään mieheni lapsille. Minulla on oma asuntoni ja tulee olemaankin, kunnes taloon tulee tilaa. Mies maksakoon kakaroidensa kulut, Jos se on minun hemmottelustani pois, löytyy muita hemmottelijoita. Yritys tämäkin, mutta ei tätä elämää pidä ottaa turhan vakavasti.
Teini-ikäiset tytöt ovat mitä pirullisimpia juonittelijoita. Saattavat olla jopa mustasukkaisia isänsä uudesta, kauniista naisystävästä. Ystävättäreni on hyvin kaunis ja hänen uuden miehensä tytöt näyttivät kaikki hullun merkkinsä, kun isille tuli uusi prinsessa. Niinpä he tapailevatkin ystävättäreni asunnolla eikä ystävättäreni noteeraa miehensä lapsia mitenkään. Mitään ei kannata väkisin vääntää.
Mies kuin lejona. Joskus hyväksyy pentuja toiselta koiraalta mutta harvoin, joskus ei.Ei mitään erikoista,ihminen on myös eläin.
Samoin se on toisinkin päin.
Niin kauan kuin ei itsellä ole kokemusta murkkujen kanssa elämisestä, ei voi alkaa arvostella ja moittia, ei vanhempia eikä niitä murkkuja. Helposti ajatellaan, että vanhemmat eivät ole opettaneet lapsilleen käytöstapoja, varmasti suurin osa vanhemmista on opettanut, mutta ne vain unohtuvat näiltä nuorilta siinä suuressa uhmassa ja kapinassa. Sama asia on roskien heittelemisessä kadulle. Kaikille on varmasti opetettu pienenä, että roskat viedään roskikseen. Sitten kun itsenäistytään ja aletaan kulkea omin päin, ei ehkä enää välitetäkään, ne on sitten jokaisen omia valintoja, ei välttämättä vanhempien syytä.
Eli voit sanoa sille miehelle, että mielenkiinnolla odotat hänen lastensa murkkuikää.
no tuo on vaikea tilanne. ehkä kannattaisi pitää taukoa tuon miesystävän kanssa ja katsoa tilannettanne uudelleen?
olen kaveri piirissä nähnyt paljon ongelmia uusperheissä kun on murkkuikäinen poika ja uusi mies tullu taloon, siinä on sitten jopa käynyt niin että pojalle ja uusioisukille tuli riitaa ja poika teki rikosilmoituksen eipä siinä hyvin lopulta käynyt.. mieti tarkkaan!
näin yh mutsina koen itse että lapsia aina mietin ensin ja sitten katsotaan rauhassa jos joku uusi mies tulisi elämäämme. Lapsen olisi myös hyvä luoda positiivinen suhde uuteen miesystävääsi ja vaikkei lapset heti häntä hyväksyisi voisi sitä kokeilla niin että koko poppoo tekee yhdessä jotain kivaa. Niin että lapset saisivat pikkuhiljaa tutustua uuteen mieheen ja luoda luottamusta häneen. Minun lapset ei ainakaan helpolla uusiin miesystäviin luota, mitä nyt pari ollut mutta suhteet lopulta päätyneet syystä tai toisesta. Tsemppiä sulle ei ole helppo tilanne!
Ison munan imentä on haastavinta uusioperheessä!
Siis sulla on kokemusta :DDDD
Kiitos aamun nauruista. Onneksi huumorintaju on vielä tallella.
Kunpa tuo oliskin se haastavin ongelma, niin kovin helpoksi kävis elämä.
Mikä onni ja autuus se saman katon alla asuminen on,etkö jo ole sen kokenut, parasta, kun seukkaatte vaan ja asutte omissa taloisanne ja elätte arjen tenavien kanssa ja juhlat keskenänne.
Suhde pysyy näin kokoajan tuoreena ja menette sitte vasta yhteen kun tenavat aikuisia.
Kerronpa tässä omaa tarinaani. En tarkoita että aloittajalla tarvitsee asioiden mennä näin...
Itse olen kokenut uusioperhe-elämää ollessani itse teini-ikäinen. Olen nyt yli 40v nainen. Meille muutti äidin uusi mies kun olin n. 15 ja pian muutimme uuteen "hienoon" taloon jonka he yhdessä hankkivat . Tämä mies oli sitten talossa uusine sääntöineen kaapin paikan näyttäjänä.
Olin teini-iässä aika helppo ja suht hillitty mutta äidin uusi mies ei koskaan "sietänyt" minua niinkuin olisi kuulunut. Vähäpätöisistä asiosta tuli epäasiallista ja monesti täysin epäoikeudenmukaista nalkutusta tuon miehen taholta. Se oli yksinkertaisesti huonoa käytöstä aikuiselta ihmiseltä ja sitä jouduin asemani takia sietämään. En nyt jaksa kirjoittaa tähän esimerkkejä. Muistan hyvin miten itse koitin ponnistella ja joustaa että arkielämä sujuisi ilman konflikteja ja turhaa sanomista. Mm uudessa talossa ei ollut sijaa minun normaaleille elämän merkeille, enkä nyt puhu mistään sotkemisesta. Koska oma yrittämiseni ei tuottanut tulosta niin. vuoden päästä katsoin parhaaksi vetäytyä perhe-elämästä omaan huoneeseeni niin että olin mahdollisimman vähän tekemisissä kun mies oli paikalla. Näin kaikki sujuikin paremmin... Mutta kyllä se kaikki ihan oikeasti tuntui pahalta.
Opin kuulemaan milloin auto tuli pihaan. Aina kun he tulivat kotiin niin häivyin huoneeseeni. Äitini kanssa välit olivat ihan hyvät. Jos olin äitini kanssa kotona vaikkapa olohuoneessa ja mies tuli, niin häippäsin huoneeseeni ennen kuin hän ehti sisälle. En myöskään viihtynyt kotona kun he olivat paikalla. Onneksi äitini ja mieheni olivat todella paljon myös pois koska he viettivät omaa parisuhdeaikaa keskenään mökillä ja matkoilla. Kesäaikaan sain olla päivä-ja viikkokaupalla omissa oloissani ja ja ympäri vuoden useasti viikonloppuisin. Ajattelen nyt että varmaan liian paljon. Ja vielä mietin sitä että miten olin sillä tavalla kunnollinen että en joutunut ollenkaan huonoille teille vaikka olinkin paljon ilman valvontaa, silti en ollut mikään "hiirulainen". Äitini on ollut todella onnekas - itse en uskaltaisi luottaa niin paljon hyvään onneen omien lasteni kanssa. Mietin kotoa muuttamista jatkuvasti mutta minulla oli lukio suoritettavana ja sinnittelin siihen saakka kun olin täysi-ikäinen ja lähdin opiskelemaan. Lähdinkin heti kun siihen tarjoutui mahdollisuus , tietty olisin ehkä valinnut eri tavalla jos siitä ei olisi ollut niin suuri hoppu pois.
Äitini on sanonut jälkeenpäin että murrosikäni sujui helposti, että murkkuilin varmaan "sisäänpäin". En tiedä, ehkä minulla ei tuossa kuviossa ollut tilaa murkkuilla normaalisti. En ole ottanut noita vuosia puheeksi äitini kanssa vaikka minusta se ei ollut mitenkään ok mitä silloin tapahtui. Kyllä aikuisen ihmisen , siis sen miehen, olisi myös kuulunut olla joustava tuolloin . Se että "sain olla olemassa" ei mielestäni ollut riittävää kohtelua.
Itse koen omalta kohdaltani asian niin että minua ei kohdeltu silloin oikeudenmukaisesti enkä missään nimessä sallisi samaa omille lapsilleni. Äitini mies ei arvostanut minua tuolloin mutta nyt seurani kelpaisi hänelle kovin hyvin kun hän on vanha - minä taas olen ollut koko aikuisuuteni ystävällisen etäisen asiallinen hänelle ja tulen sitä olemaan.
Niin, että lopputulemana aloittajalle ja muillekin lukijoille , yksi mikä saattaa tapahtua on että nuori etääntyy, ja se tekee omat jäljet myös suhteeseen omaan vanhempaan.
ruikutiruikuti.
Olit vain mustasukkainen pikkuprinsessa. Et ollutkaan enää maailmannapa, ja sehän sinua kismitti. Joku muukin vei äidin huomion.
Hei
Kiitos sinulle näkökulmasta asiaan.
Itse en todellakaan halua, että lapseni etääntyy minusta. Olen myös miehelle sanonut, että lapset tulee ennen häntä. Ikinä en halua kotiini ilmapiiriä, että lapseni joutuvat pakoilemaan omassa kodissaan ketään miestä.
Olen puhunut nyt mieheni kanssa asiat läpi. Onneksi on fiksu ja puhuva mies. Varmaan suurin syy hänen käytökselleen on, että hän ei ole ikinä murkkujen kanssa ollut. Ja monia muitakin syitä. Teinielämä yllätti ihan täysin. Tässäpä sitten harjoitellaan pikku hiljaa asioita yhdessä. Mutta äitinä pidän huolen siitä, että molempien lapsia tulee kohdella tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti.
Mitäs teit lapsia? Olis kannattanu miettii sitä mies asiaa ennenkun tekee lapsia.
Joo, itteä hämmästyttää, miksi tehdä 4 lasta miehelle ja sitten kuitenkin erota. Eikö sen miehen kelvottomuuden olis voinut huomata vaikka ennen lapsia tai edes ekan lapsen jälkeen...
Aika julma otsikko.
" Enkö ikinä löydä onnea kun minulla on lapset....!!! "
Siis lapset ei ole onni vaan joku muu, se mies!
Mitä sinulle lapset sitten ovat ellei onni.
Niin juuri. AP:lle: etkö voisi antaa lapsillesi rauhan kasvaa sen sijaan, että laukkaat miehissä minkä ehdit. Jos vanhin on vasta murkkuiässä niin toisethan ovat siis vielä aika pieniä. Kyllä niitä miehiä maailmassa riittää vielä sittenkin, kun lapsesi ovat kasvaneet.
Hei, ap,
uusperheellisenä neuvoisin, että et ottaisi puolisosi sinun lapseesi kohdistuvaa kritiikkiä henkilökohtaisesti. Uusperheissäkin pitäisi saada ilmaista myös lapsipuoliin liittyviä negatiivisia tunteita. Tuskin kysymys on siitä ettei hän pidä pojastasi, mutta jos omat lapset ovat vielä pieniä, eikä kokemusta murkkuikäisistä ole, niin teidän pitäisi sopia säännöt yhdessä. Voisit esim antaa miehelle luettavaksi murrosikää käsittelevää kirjallisuutta tms, jotta hän ymmärtäisi paremmin mistä on kysymys.
Kyllä myös äiti/isäpuolen mielipiteitä kannattaa kuunnella, vaikkei kaikki ehkä aina sitä ruusunpunaista olekaan. Epäkunnioittavuus ja se ettei oikeasti välitä lapsesta on eri asia. Näkisin että pyyntö keskustella pojankasvatuksesta on positiivista, ainakin miestä kiinnostaa pojan asiat.
Miksi sinun pitäisi löytää mies. Sinulla on lapset, eivätkö he täytä elämääsi jo aika paljon. Sinulla on ollut mies, joka on syystäkin syystä nyt pois.
Lapset eivät ole este uudelle kunnon suhteelle, saattaa se joskus tullakin eteesi, mutta toivon hartaasti että nyt yrität elää niiden lastesi kanssa hyvää elämää.
Heippa !
Täällä painiskellaan samankaltaisten ongelmien parissa.....
Itselläni on 2 tyttöä, joista vanhin se 15 vee murkku.... avokillani 3 poikaa joista vanhin on vasta 11 vee.
Myös meillä törmään tämän tästä tilanteeseen, jossa avomieheni antaa ymmärtää kuinka törkeästi murkkuni käyttäytyy.... itse olen aivan päinvastaista mieltä tyttäreni käytöksestä. Hän on varsin hyvätapainen, kohtelee uusia pikkuvelipuoliaan nätisti (okei, ei kauheasti vietä aikaa heidän kanssa mutta ei myöskään ole ilkeä heille)... ei ole koskaan sanonut miehelleni pahasti, kysyy nätisti myös häneltä esim. saako tytölle tulla ystävä yökylään ja muutenkin huomioi mielestäni uuden perhetilanteemme erittäin hyvin vaikka tiedänkin että välillä häntä rasittaa suunnattomasti uusperheen kuviot....
Ja kyllä, välillä neiti huutaa minulle (huom! ei koskaan toisille lapsille tai miehelleni), on eri mieltä asioista kanssani, koittelee rajojaan ja äitinsä hermoja. Mutta hei, eikö tuo ole juuri sitä aikuiseksi kasvamista, omien rajojen ja identiteetin etsintää? Sanomista tulee kotiintuloajois kun teini tottakai haluaisi mennä ja tulla kuinka haluaa mutta aikuiset asettavat kuitenkin rajat.
Mieheni vain ei tunnu ymmärtävän tätä teinien maailmaa eikä hällä tunnu löytyvän ymmärrystä siihen, kuinka tuon ikäisen tunne-elämä on välillä erittäin myrskyisää... välillä ei mikään huvita ja toisessa hetkessä on tosi kiva mennä viettämään aikaa kavereiden kanssa ja kaikkea siltä väliltä !
Itse olemme eläneet lastemme kanssa heidän koko elämänsä ja samalla olemme saaneet valmiuksia siihen, miten juuri oman teinin kanssa kuuluu käyttäytyä ja millainen 'rajoja ja rakkautta' -systeemi juuri meillä toimii parhaiten. Uusi miehesi puolestaan joutuu tuohon kaikkeen täysin kylmiltään eikä hällä ole minkäänlaista kokemusta asiasta ja on varmaankin hetkittäin aika neuvoton... kun ei voi oikein toisen lasta mennä komentelemaankaan miten sattuu ja toisaalta ei edes oikein tiedä miten tuon ikäisen kanssa eletään.....
Ainakin minun mieheni isoimmat murheet omien lastensa kanssa tuntuu olevan että kuinkahan tuon nuorimmaisen saa syömään paremmin.... meillä taas murkkuikäisen ongelmana on ollut mm. pahan olon käsittely viiltelemällä itseään... eli nuo meidän aikuisten murheet ovat niin kovin eri kokoluokkaa....
Mutta summa summarum.... itsekin olen hämmentynyt siitä kuinka hirvittäviä voimavaroja uusperhe tuottaa... en olisi koskaan voinut kuvitella kuinka paljon tämä rumba vie henkisiä voimavaroja.
Ja haluan uskoa, että vaikka aloittajalla on niitä omia lapsia ja murkkuikäisiä, siitä huolimatta myös parisuhteelle pitäisi olla mahdollisuus.... tasapainottelu näiden kahden (lasten ja parisuhteen) välillä on erittäin haastavaa, sen myönnän !
Jos vain saisitte säännöllisesti raivattua kalenterista miehesi kanssa sitä kahdenkeskistä parisuhdeaikaa, se antaisi varmasti jaksamista puolin ja toisin ....
Tsemppiä !
Mietitköhän juttusi otsikkoa yhtään, ennenkuin sen lähetit? Siitähän saa käsityksen, että lapset on esteenä sun miesjutuillesi. Et löydä onnea, koska sinulla on lapset. Huh huh. Eikö lapset olekaan onni? Mun mielestä on ja mies tulee sitten tasavertaisena siinä rinnalla.
En käsitä, miten olet jo muutamassa kuukaudessa esitellyt miehen lapsillesi. Mikä kiire sulla on? En yhtään ihmettele, jos murkkuikäinen vähän mieltänsä osoittaa. Temppuilee, että sä huomaisit hänetkin, etkä vaan uutta miestä. Olisiko niin? Muutatko käytöstäsi miehen ollessa teillä? Teet sen ehkä tiedostamatta. Murkkuikäisetkin on mustasukkaisia vanhemmistaan ja osoittavat sen sitten kiukuttelemalla, kun eivät muuta keinoa tunteidensa ilmaisuun vielä osaa.
Eihän teillä edes ole mitään uusperhettä, jos ette asu saman katon alla. Te seurustelette. Eikö tuo ole aikuiselle ihmiselle juuri sopivin suhde? Omat kodit, omat lapset, tapaamisia kun molemmille sopii lasten kanssa tai ilman lapsia. Miksi teet elämästäsi vielä vaikeampaa?
Mun murkku kiukutteli mulle hyvin paljon, kun tajusi, että mullahan on miesystävä. Aikansa temppuili, kunnes tajusi, ettei äitiä kukaan vie häneltä. Äiti on ja pysyy. Miehen kanssa seurustellaan, ei asuta saman katon alla. Ja hyvin menee. Lapset jopa tykkäävät miehestä, eivät riitele hänen kanssaan, eivät ole epäystävällisiä.
Sun täytyy antaa lapsille aikaa tottua tilanteeseen. Uskon, että murkkukin rauhoittuu. Mutta älkää muuttako saman katon alle ainakaan kysymättä lapsien mielipidettä. Ja sitä mielipidettä on kunnioitettava.
No,olet väsännyt 4 lasta ja se on sun ongelmasi.Kasvata ne isoiksi niin voit olla suhteessa ilman rasitteita.Mä en ainakaan enää ikinä ala minhinkään eronneen kanssa jolla on lapsia.Kannattaisi miettiä ennen tekemistä, miten pärjää ja jaksaa jos onkin yksin.