Sotahistoria eräänä homoseksuaalisuuden selittäjänä

Von Hynkel

Jo ammoisista ajoista on sodittu, mutta myös homoeroottinen toiminta on aina kuulunut osana noihin sotaretkiin. Osittain käytännön sanelemasta pakosta, osaksi taas aivan tietoisestikin on yritetty lujittaa miesten välistä rakkautta (aseveljeys, toverihenki, kaveria ei jätetä jne.). Homoseksuaalisten sotaperinteiden historia voidaan jäljittää ainakin antiikin Kreikkaan asti, jossa homoseksuaalisuutta siis käytettiin lujittamaan sotilaiden välistä veljeyttä ja kiintymystä. Myös Aleksanteri Suuri oli mahdollisesti homoseksuaali, Mannerheimista nyt puhumattakaan.

Näistä tosiasioista nousee kiintoisia kysymyksiä. Ennen muuta mielenkiintoinen kysymys on se, että missä määrin armeijat homoseksuaalisina ympäristöinä ovat ohjanneet homoseksuaalisuuden kehittymistä normaaliksi lajimme ominaisuudeksi. Kun armeijoissa kaikkein parhaiten ovat selvinneet ainakin osittaiseen homoseksuaalisuuteen taipuvaiset henkilöt, niin kuinka paljon armeijat ovatkaan edesauttaneet homoseksuaalisen ominaisuuden säilymistä ja kehittymistä osana metagenomiamme? Jos kaikki metsästys- ja sotaretket olisivat jääneet esi-isiltämme tekemättä (ja he olisivat pysytelleet naistensa luona), niin olisimme luultavasti 100% heteroseksuaalinen laji. Myös naisten on täytynyt voida tyydyttää toistensa tarpeet miesten pitkien retkien kestäessä.

120

2283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kalju Intti Homo

      "Homosexuality in the militaries of ancient Greece was regarded as contributing to morale.[1] Although the primary example is the Sacred Band of Thebes, a unit said to have been formed of same-sex couples, the Spartan tradition of military heroism has also been explained in light of strong emotional bonds resulting from homosexual relationships.[2] Various ancient Greek sources record incidents of courage in battle and interpret them as motivated by homoerotic bonds."

      http://en.wikipedia.org/wiki/Homosexuality_in_the_militaries_of_ancient_Greece

      Eli mm. Spartassa sotilaiden väliset homoeroottiset siteet olivat eräs tärkeä keino luoda yhtenäisyyttä ja kohottaa moraalia. Ja arvatkaapa mitä? Hiusten leikkaaminen pois sotilailta on ikivanha spartalainen traditio. Naisten hiuksethan eivät tunnetusti ole turvallisuusriski armeijassa, joten tässä nyt sitten selvisi mistä se miesten hiusten leikkuu armeijassa tosiasiassa johtuu.

    • jASSm missile

      Nykyään seksuaalisuus on läpeensä politisoitua, mutta miltaaritradition kehittyessä ei ollut erikseen mitään "homoseksiä", oli vain seksiä miesten ja naisten kanssa. Homoerotiikka ja homoseksuaalisuus ovat siksi erottamaton osa jokaista armeijaa, vaikka virallisesti sitä ei hyväksyttäisikään. Ja miten moinen voitaisiin edes välttää kyseisissä olosuhteissa?

    • Spanked spartans

      Homoseksuaalit ovat historian kovimpia sotilaita:

      "The Sacred Band of Thebes (Ancient Greek: Ἱερὸς Λόχος, Hieròs Lókhos) was a troop of picked soldiers, consisting of 150 pairs of male lovers which formed the elite force of the Theban army in the 4th century BC. It is said to have been organised by the Theban commander Gorgidas in 378 BC and to have played a crucial role in the Battle of Leuctra.

      ....

      Battle of Tegyra

      The battle, while minor, was remarkable for being the first time a Spartan force had been defeated in pitched battle, dispelling the myth of Spartan invincibility.[5] It left a deep impression in Greece and boosted the morale among Boeotians, foreshadowing the later Battle of Leuctra.[31][34][44] In Plutarch's own words:

      For in all the great wars there had ever been against Greeks or barbarians, the Spartans were never before beaten by a smaller company than their own; nor, indeed, in a set battle, when their number was equal. Hence their courage was thought irresistible, and their high repute before the battle made a conquest already of enemies, who thought themselves no match for the men of Sparta even on equal terms. But this battle first taught the other Greeks, that not only Eurotas, or the country between Babyce and Cnacion,[note 4] breeds men of courage and resolution; but that where the youth are ashamed of baseness, and ready to venture in a good cause, where they fly disgrace more than danger, there, wherever it be, are found the bravest and most formidable opponents.
      —Plutarch, Pelopidas 17[18]"

      http://en.wikipedia.org/wiki/Sacred_Band_of_Thebes

    • Homormeija

      "Ennen muuta mielenkiintoinen kysymys on se, että missä määrin armeijat homoseksuaalisina ympäristöinä ovat ohjanneet homoseksuaalisuuden kehittymistä normaaliksi lajimme ominaisuudeksi. Kun armeijoissa kaikkein parhaiten ovat selvinneet ainakin osittaiseen homoseksuaalisuuteen taipuvaiset henkilöt, niin kuinka paljon armeijat ovatkaan edesauttaneet homoseksuaalisen ominaisuuden säilymistä ja kehittymistä osana metagenomiamme?"

      Minusta tuo on perusteltu ja mielenkiintoinen kysymys, tietääkö kukaan onko asiaa tutkittu laajemmin?

    • Venus

      Toisaalta amatsonit olivat vastaavasti lesboja.

    • SexSegregated

      "Situational sexual behavior is sexual behavior of a kind that is different from that which the person normally exhibits, due to a social environment that in some way permits, encourages, or compels those acts. This can also include situations where a person's usual sexual behavior may not be possible, so rather than not engaging in sexual activity at all they may engage in different sexual behaviors.

      Another example is when individuals or members of a community might engage in homosexual behaviors but identify as heterosexual otherwise, such as some people in prison, _the military_, single sex boarding schools, or other sex-segregated communities."

      http://en.wikipedia.org/wiki/Situational_sexual_behavior

    • selitetään lisää

      Sota suosii myös pieniä miehiä, koska pieneen mieheen on vaikeampi osua kuin suureen.

      Tästä syystä Itä-Suomessa asuu niin lyhyenläntää väkeä.

    • 20+2

      Hm.. mielenkiintoista, siis armeija, sotaväki, sotiminen on homojen hommaa?
      Yhteiskunnallisti mielenkiintoinen yhtälö, kun sanotaan, että yhteiskuntamme tulee suvaitsevaisemmaksi ja hyväksymme erilaisuuksia.
      Noin v. 1980 asti kaikki miehet kävivät suomessa armeijan (enenemän tai vähemmän vapaaehtoisesti), siis voidaan olettaa, että homous oli suhteellisen hyväksytty asia siihen asti? Ko. ajan jälkeen armeijasta kieltäytyminen on tullut vuosi vuodelta suositummaksi, joten voidaankin päätellä, että homokielteisyys on lisääntynyt voimakkaasti?
      Siis suvaitseva yhteisökuntamme onkin menossa kohti suljettua yhteiskuntaa, jossa homous on kiellettyä ”huvia”.

      • anaalisi analyysi?

        Täysin mielipuolinen analyysi. Homoeroottinen inttitouhu vaan kiinnostaa nykyään miehiä aiempaa vähemmän. Ei sillä suvaitsevaisuuden kanssa ole mitään tekemistä.

      • Eri Asioita
        anaalisi analyysi? kirjoitti:

        Täysin mielipuolinen analyysi. Homoeroottinen inttitouhu vaan kiinnostaa nykyään miehiä aiempaa vähemmän. Ei sillä suvaitsevaisuuden kanssa ole mitään tekemistä.

        Spartalainen militaristinen homotraditio on tosiaan vastatuulessa myös nykypäivän Suomessa. Homoihin suhtautuminen sinällään on taas aiempaa myönteisempää.

      • Differet
        Eri Asioita kirjoitti:

        Spartalainen militaristinen homotraditio on tosiaan vastatuulessa myös nykypäivän Suomessa. Homoihin suhtautuminen sinällään on taas aiempaa myönteisempää.

        Tästä on n. 30 vuotta. Olin kauppalaivassa töissä ja satuimme kerran erääseen afrikan satamakaupunkiin. Olimme ns. pistolaiturissa ja viereemme laiturin toiselle puolelle parkeerasi Neuvostoliittolainen Laivaston tukialus, iso kuin mikä.
        Seurasimme mielenkiinolla miehistön touhuja kannella.
        Olimme pudottaa silmät päästämme, kun huomioimme, että kannella käveli nuoria merisotilaita käsikädessä käsikaulalla, istivat toistensa sylissä pollareiden päällä. Suutelivat ja pitivät toisiaan hyvänä keskellä kirkasta päivää kauniina sunnuntaina. Ei siinä sexiä ollut mutta hellyyttä ja toveruutta sitäkin enemmän.
        Heitä oli paljon siis tosi paljon. kaiholla katselin suru ja kaipaus puserossa heidän vapaata iloaan. Meillä kauppalaivassa sellainen käyttäytyminen ei tullut kuuloonkaan, paitsi kenties salaa, mutta siihenkään ei ollut tilaisuutta kuin aniharvoin, jos koskaan.
        Ajattelin, että miten tuo voi olla mahdollista, neukkulaivastossa, miten heillä asioita katsellaan ja ymmärretään.Missä olivat ns. kuri ja säännöt??
        Heillä täytyy olla todella ymmärrys tuon kaltaisiin asioihin.
        Onhan se aika selvää, jos nuoret miehet joutuvat olemaan siellä kaksikin vuotta ilman lomia. On pakko sallia tuollainen kanssakäyminen, muuten pää sekoaa ja tulee ongelmia, se on varmaa.
        Suosittelen meille suomeenkin vastaavaa, silloin armeijantouhut muuttuisivat mukaviksi ja ei tulisi henkisiä paineita, kun voisi saada hellyyttä ja kaveruutta ja voisi sen osoitaa sillä tavalla toiselle kuin oikeasti haluaa, eiks olis hyvä juttu.
        Siinä ei välttämättä ole kysymys homoerotiikasta, tai jos onkin niin mitä sitten::)?

      • Spermeija
        Differet kirjoitti:

        Nyt jo kotiutuneena täytyy todeta, että olet oikeilla jäljillä.

        Itsehän luulin kestäväni, mutta jo ensimmäisellä viikolla p-kaudella oli pakko runkata vessassa yöllä. No häveliäisyys väistyi ja pikkuhiljaa sitä runkkasi ihan reteesti suihkussa muiden katsellessa tai omassa punkassa. Aluksi tietysti peiton alla mutta myöhemmin kuumina öinä ilman peittoakin. LAsti lentää paremmin kuin ei yritä tehdä salaa. Kaikkein mukavinta oli runkata teltassa. Heitettiin läppää siitä ja heitettiin lasteja kamiinaan :)

        Tuvan kundit runkkaillivat joskus kilpaa..tietty kokelaana aluksi mietin onko sopivaa opettaa alokkaita talon tavoille niin nopeasti. Kun joku vähän kainosteli aluksi, niin tartuin hellästi hänen kaluunsa ja näytin alkuun pari vetoa. Pojan ilme oli kuin naantalin aurinko. Ohjeistin kokelaana ryhmänjohtajia seuraamaan, että jokainen 6kk:n mies oppii hyväksi runkkariksi. Itse näytin aina välillä yöllä joukkueelleni miten rukissa runkattiin. Tekniikkani on sananllasanoen tehokas, täsmällinen ja sotilaallinen mutta hellä.

        Kantahenkilökunta ei voi virallisesti hyväksyä tietenkään tälläistä, mutta sain monesti kuulla ihan kantahenkilökunnalta epävirallisesti kehittämiskeskusteluissa ja palavereissa, että jatkakaa samaan malliin. Kehuttiin yhteishenkeä erityisesti. Kysyivät miten sain sen aikaan..kerroin että opetin pojat runkkaamaan rennosti ja avoimes. Yliluutnantti nauroi sydämmellisesti ja sanoi että se on oikein. Nuorilla kundeilla on kovat paineet ja uhkasi leikkimielisesti tulla joskus opettamaan pari hyvää niksiä meille kokelaille. No saatiinhan me se oppitunti eräällä leirillä.

        Jumalautta se kadettikoulun tekniikka, mä opin pari uutta juttua ihan samantien vaikka luulin olleeni mestarirunkkari. Voin sanoa että hyvä sotilas on myös hyvä ******** :) Armeijassa oppii ampumaan kahdella tykillä. Muistakaa se pojat.

        Haluan painottaa ettei kyse ollut homoilusta vaan ihan sellaisesta toveri tai veljeyshengestä. Suurin osa on kuitenkin heteroita. Itsekkään en tunne vetoa miehiin vaan kyse on ihan silkasta auttamisenhalusta ja mitenkä sanoisi..käytännöllisyydestä.

      • vanha USSR oli gay
        Differet kirjoitti:

        Tästä on n. 30 vuotta. Olin kauppalaivassa töissä ja satuimme kerran erääseen afrikan satamakaupunkiin. Olimme ns. pistolaiturissa ja viereemme laiturin toiselle puolelle parkeerasi Neuvostoliittolainen Laivaston tukialus, iso kuin mikä.
        Seurasimme mielenkiinolla miehistön touhuja kannella.
        Olimme pudottaa silmät päästämme, kun huomioimme, että kannella käveli nuoria merisotilaita käsikädessä käsikaulalla, istivat toistensa sylissä pollareiden päällä. Suutelivat ja pitivät toisiaan hyvänä keskellä kirkasta päivää kauniina sunnuntaina. Ei siinä sexiä ollut mutta hellyyttä ja toveruutta sitäkin enemmän.
        Heitä oli paljon siis tosi paljon. kaiholla katselin suru ja kaipaus puserossa heidän vapaata iloaan. Meillä kauppalaivassa sellainen käyttäytyminen ei tullut kuuloonkaan, paitsi kenties salaa, mutta siihenkään ei ollut tilaisuutta kuin aniharvoin, jos koskaan.
        Ajattelin, että miten tuo voi olla mahdollista, neukkulaivastossa, miten heillä asioita katsellaan ja ymmärretään.Missä olivat ns. kuri ja säännöt??
        Heillä täytyy olla todella ymmärrys tuon kaltaisiin asioihin.
        Onhan se aika selvää, jos nuoret miehet joutuvat olemaan siellä kaksikin vuotta ilman lomia. On pakko sallia tuollainen kanssakäyminen, muuten pää sekoaa ja tulee ongelmia, se on varmaa.
        Suosittelen meille suomeenkin vastaavaa, silloin armeijantouhut muuttuisivat mukaviksi ja ei tulisi henkisiä paineita, kun voisi saada hellyyttä ja kaveruutta ja voisi sen osoitaa sillä tavalla toiselle kuin oikeasti haluaa, eiks olis hyvä juttu.
        Siinä ei välttämättä ole kysymys homoerotiikasta, tai jos onkin niin mitä sitten::)?

        Neuvostoliitossa miestenvälinen hellyys ja rakkaus oli ihan yleistä ja hyväksyttyä toimintaa.

        http://farm3.static.flickr.com/2369/2084111277_cc5e5da64e_o.jpg

        Nykyvenäjällä homoseksuaaleja suorastaan vainotaan ja heitä puolustavat järjestöt on ajettu hyvin ahtaalle.
        Esimerkiksi samanlainen homokulkue kuin helsinki pridenkin yhteydessä järjestettiin ei nykypäivän moskovassa tule kysymykseenkään.

      • Alik Hyvönen
        vanha USSR oli gay kirjoitti:

        Eli sitä taustaa vasten, mitä edellä spartalaisten voimasta kerrottiin, nyky-Venäjän armeija on melkoisessa sisäisen heikkouden tilassa, mistä on syyttäminen lisääntynyttä heteroseksuaalisuutta.

        Ja se Suomessa paljon puhuttu "miesten koulu" saa ihan uuden merkityksen.

      • noh tuota
        vanha USSR oli gay kirjoitti:

        Neuvostoliitossa miestenvälinen hellyys ja rakkaus oli ihan yleistä ja hyväksyttyä toimintaa.

        http://farm3.static.flickr.com/2369/2084111277_cc5e5da64e_o.jpg

        Nykyvenäjällä homoseksuaaleja suorastaan vainotaan ja heitä puolustavat järjestöt on ajettu hyvin ahtaalle.
        Esimerkiksi samanlainen homokulkue kuin helsinki pridenkin yhteydessä järjestettiin ei nykypäivän moskovassa tule kysymykseenkään.

        Neuvostoliitossa homoseksuaalisuus oli kylläkin rikos josta sai vankeutta.

    • n,hkl

      Näin kauhean unen.

      Moskovalaisella torilla on lelulaatikko. Lelulaatikosta nousee lapsipäinen ministeri.

      Ministeri valittaa:" Kun he leikkivät, he kivittävät meitä. Kun he haluavat ystäviä, he halveksivat meitä."

      Ministeri kutsui paikalle olennon, jonka nimi on Savimies. Savimiehellä ei ollut kasvoja.
      MInisteri käski sitä:" Mene lantiolle ja syötä etelään petäjäistä, itkua ja hampaiden narskutusta." Pohjoisen annat olla yksin."

      Savimies totteli ja kasvoi kokoa kulkiessaan. Kaikki ihmiset jotka kannattivat sitä, muuttuivat Savimiehen massaksi.

    • KOMPPANIAAA!!!
      • Homo-organisaatio

        Hyvin homoseksuaalista toimintaa tuo anusten jatkuva penslaaminen.

    • Mielenkiintoista tod

      Ihan selvästi voisi ajatella, että homoseksuaalisuus on taipumus, joka on kehittynyt osaksi miesten välisten metsästys- ja sotaretkien aikana kokeman toveruuden kautta. Seksuaaliviettihän ja läheisyydentarve on täytynyt tyydyttää myös kun naisia ei ole ollut mailla halmeilla.

      Onko tätä asiaa tosiaan tutkittu millän tavalla, tietääkö kukaan?

      • tutkimuksen paikka

        Kukaan ei ole uskaltanut tutkia tätä asiaa?

    • 11-4=16

      Pauliina Salminen: Miehittäjän morsiamet:

      "Pauliina Salminen: Miehittäjän morsiamet
      Pauliina Salminen. Kuva: Atena.

      Itä-Karjala oli jatkosodan aikana sukupuolisuhteiden Villi länsi. Näistä suhteista syntyi yli 500 lasta. Pauliina Salminen kertoo kirjassaan Miehittäjän morsiamet, kuinka suomalaissotilaitten ja paikallisten naisten rakkaudella oli myös rumat puolensa. Seksiä ostettiin ruualla ja naisia raiskattiin. Moni sotilaista houkutteli naisia sukupuolisuhteeseen lupaamalla avioliittoa, vaikka Suomessa odotti perhe. Miehet myös painostivat itäkarjalaisia naisiaan abortteihin, jotka yleensä eivät onnistuneet. Mutta onnellisiakin rakkauksia oli."

      http://yle.fi/radio1/kulttuuri/viikon_kirja/pauliina_salminen_miehittajan_morsiamet_40518.html

      Faktojen valossa näyttäisi sille että aikanaan suomalaiset maanpuolustustahtoiset sotilaat ovat tyytyneet perus-tuheroon; ihan kuten itse asiassa voi odottaa perusterveeltä maanpuolutustahtoiselta heteromieheltä. Kaikki edelläkirjoitetu on pelkkää jossittelua ilman faktan häivääkään.

      Lähdeviitteiden puuttuminen on graniitinluja todiste siitä että näkemys itää vain avaajan epätasapainoisessa mielessä.

      • Suomessakin homoja

        Olet sinäkin kyllä naurettava töppö. Yrität ikään kuin puolustella suomalaisia "terveitä heteromiehiä" esittämällä miten he raiskasivat naisia Itä-Karjalassa. Lisäksi suomalaisten harjoittamat raiskaukset ja muut siviileihin kohdistamat hirmuteot (mm. Itä-Karjalan keskitysleirit) eivät vesitä millään tavalla aiemmin käytyä keskustelua, jossa on omat viitteet kyllä jo annettu. Suomen sodissakin oli tunnetusti mukana avoimesti homoseksuaaleja ihmisiä, kuten Tom of Finlandina tunnettu jatkosodassa Vapaudenristin saanut Touko Laaksonen.

        Tässä kysymys ei ollut siitä, kuinka paljon suomalaiset sotilaat homoilivat näiden maailmanhistoriallisesti katsottuna merkityksettömien pikku kahinoiden aikaan. Tiedetään että he homoilivat. Kysymyshän oli siis siitä, kuinka paljon armeijalaitokset ja niihin aina kautta aikain kiistatta liittynyt homoseksuaalisuus ovat vaikuttaneet toisiinsa tuhansien vuosien ajanjaksolla.

      • siellä_nussittiin
        Suomessakin homoja kirjoitti:

        Jatkosodan homostelu tulee ilmi mm. kenttäoikeuden kuukausiraporteista, joista näkee että homoseksuaalisuus oli tuolloin varsin suosittua, jopa vallattujen alueiden naisten raiskaamista suositumpi seksuaalirikos. Homoseksi oli tuolloin siis rikos, mutta siitä huolimatta varsin suosittua rintamamiesten keskuudessa.

      • SgtPepper

        Ja hinttikeskustelun keskeisimmät viittet sitten löytyvät 70-vuoden takaa sota-ajalta...

        Hyvä, jatkakaa!!

    • Hymy pyllyyn

      Onko liian arka aihe? Homoseksuaalisuushan on historiallisesti ja dokumentoidusti aina kulkenut armeijoiden mukana, ja armeija on laitoksena vankilan tavoin homoseksuaalisuuteen kannustava. Onko tosiasioista puhuminen vaikeaa ns. "tosimiehille"?

      • De facto

        "Onko tosiasioista puhuminen vaikeaa ns. "tosimiehille"?"

        -Ehkä myös on noin mutta enimmäkseen tosimiehiä ei vaan kaltaistesi ja muiden homppeleiden puuhastelut kiinnosta.

      • sopii kuvaan
        De facto kirjoitti:

        "Onko tosiasioista puhuminen vaikeaa ns. "tosimiehille"?"

        -Ehkä myös on noin mutta enimmäkseen tosimiehiä ei vaan kaltaistesi ja muiden homppeleiden puuhastelut kiinnosta.

        Mielenkiintoinen defenssi tuo projisointi.

      • De facto
        sopii kuvaan kirjoitti:

        Mielenkiintoinen defenssi tuo projisointi.

        "Mielenkiintoinen defenssi tuo projisointi."

        Höpöhöhpö, ihan peruskauraa. Esimerkiksi Moskovan MM-kisoista ovat kiinnostuneet yleisurheilusta jollain tapaa kiinonstuneet. Homppelijutuista ja 10 10 tekniikasta ja avauksen tapaisista jutuista taas mieluiten keskustelevat siihen suuntaan orientoituneet, kuten tällläkin palstalla on hyvin huomattu monta kertaa. Myönnä pois...

      • Sitähän mä sanoin

        Niin juuri, eli siis armeijasta kiinnostuneet ovat kiinnostuneet myös siihen elimellisesti liittyvästä homoseksuaalisuudesta.

        MOT

      • Homosaatio org.
        Sitähän mä sanoin kirjoitti:

        Niin juuri, eli siis armeijasta kiinnostuneet ovat kiinnostuneet myös siihen elimellisesti liittyvästä homoseksuaalisuudesta.

        MOT

        Jos homoilu kiinnostaa, on armeija aivan loistava vaihtoehto.

    • De Facto

      "Onko tosiasioista puhuminen vaikeaa ns. "tosimiehille"? "

      Etkös tuosssa vasta valittanut että et saa siihen aiheeseen juttuseuraa täältä?

      • Oletko täysin hölmö?

        Siis sehän ei ole mitään keskustelua, kun kaltaisesi latentti homoseksuaali tulee kiihkeänä kiistämään omia taipumuksiaan sisäisten ristiriitojensa aiheuttaman itsevihan vimmalla. Tässä oli tarkoitus ilmeisesti käydä keskustelua näistä tieteellisistä ja historiallisista faktoista, ts. homoseksuaalisuuden ja armeijan historiallisesta sekä jopa mahdollisesti evolutiivisesta yhteydestä.

      • De Facto
        Oletko täysin hölmö? kirjoitti:

        "Oletko täysin hölmö?"

        En.

        -Sinä selvästi olet kun karvanoppa-asiantuntijana yrität virittää keskustelua aivan väkisin väännetystä aiheesta. Ei ihme ettet löydä juttuseuraa täältä mutta uskoisin että toisilta, vaikka >18v foorumeilta löydät kaltaisiasi.

        ps. Taipumuksesi ei ole vastoin lakia nykyisin Suomessa.... Toisin on Venäjällä tietyiltä osin.

      • Olet sinä homokin
        De Facto kirjoitti:

        Se, ettet kyennyt puhumaan varsinaisesta asiasta, vaan rupesit väittämään muita keskustelijoita homoiksi, kertoo meille muunmuassa että:

        1) Olet täysin hölmö, tarkoittaa että älykkyytesi ei ole vahvuusalueesi.

        2) Olet latentti homoseksuaali, joka yrittää projisoida itsevihaansa ja ominaisuuksiaan muihin ihmisiin.

        3) Olet idealistinen hölmö, joka luulee että armeijalaitoksesta ja sodasta saa kattavan kuvan lukemalla korkkareita ja viihteellisiä sotakirjoja.

        4) Kirjoittelustasi voi havaita muitakin henkisiä ongelmia, kuten Venäjän nostaminen pakkomielteenomaisesti esiin, vaikka sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä asian kanssa (toisaaltahan sinun pitäisi ilmeisesti olla venäläismielinen tämän asian suhteen).

        Lisäksi pitää teroittaa vielä muutamaa asiaa:

        1) Armeijalaitoksen ja homoseksuaalisuuden välinen yhteys on paitsi historiallisesti dokumentoitu tosiasia, niin myös mm. psykologiassa, antropologiassa ja sosiobiologiassa yleisesti tunnettu tosiasia.

        2) Tämä aihe liittyy olennaisesti armeijaan, joka on tämän keskustelualueen nimi.

        3) Edellä mainittu armeijan ja homoseksuaalisuuden välinen yhteys on olemassa, ja on aivan asiaankuuluvaa avata keskustelua siitä.

        4) Jos sinua ärsyttää asiallinen keskustelu asiallisesta aiheesta, niin voit mennä vaikka trollamaan johonkin sellaiseen ketjuun, missä on muita "tosimiehinä" elvisteleviä vähälahjaisia piilohomoja. Täällä et ole kyennyt osoittamaan muuta, kuin henkistä impotenssiasi, sekä säälittävää tarvetta yrittää peitellä omia seksuaalisen identiteettisi ongelmia aggressiivisella ja lapsellisella käytökselläsi.

      • .............
        Olet sinä homokin kirjoitti:

        .
        .
        .
        .
        .

      • Prepare to die
        ............. kirjoitti:

        .
        .
        .
        .
        .

        Total victory.

    • De Facto

      "Olet latentti homoseksuaali, joka yrittää projisoida itsevihaansa ja ominaisuuksiaan muihin ihmisiin."

      Eheii sinne päinkään. Älä luule kaikkia kaltaisiksesi. Kyllä todellisen laitasi kertoo jo tuo pakkomielteenomainen hinttapulijuttujen esiin nostaminen tällä kyseisellä foorumilla jossa ne eivät selvästi kiinnosta muita asiallisia keskustelijoita.

      Voisitkos mennä jollekin toiselle foorumille trollailemaan ja josta löydät noista hinttapulijutuista kiinnostuneita kaltaisiasi.

      • Olet huvittava

        Kyllä tämä on ihan selvää pässinlihaa.

        1) Et ole kovin älykäs. Tulit keskusteluun ainoana aseenasi lapsellinen huuto "sä olet homo", samaa taktiikkaa käyttävät 6-vuotiaat esikoulun pihalla. Muukin kirjoittelusi osoittaa melko kiistattomasti, että älyllisesti olet lapsen tai varhaisteinin tasolla. Asiallisesta keskustelusta et ymmärrä mitään, sinulle asiallista keskustelua edustaa korkkaritasolla käyty sotakeskustelu niiden poikien kanssa, joihin tunnet kiellettyä mutta jännää vetoa. Tässä keskustelussa ainoa mitä kykenet tekemään on se, että yrität ohjata täysin asiallista keskustelua sivuraiteelle. Koska sinä et kykene asialliseen keskusteluun täysin asiallisesta aiheesta.

        2) Homoseksuaaliset taipumuksesi ovat selvät. Armeija kiinnostaa sinua, koska siellä on paljon toisia miehiä. Eikä yhdenkään normaalin heteron tarvitse alkaa osoittelemaan muita homoiksi tällaisen täysin asiallisen keskustelun nostaman sisäisen vihan takia. Vihallesi voi olla vain yksi syy; sinut on opetettu vihaamaan tai ainakin väheksymään homoja, mutta asenteesi on ristiriidassa oman salatun seksuaalisuutesi kanssa. Voit toki olla myös biseksuaalinen, mutta miehistä olet kiinnostunut aivan varmasti, ja se paistaa selvästi läpi tuosta naiivista öykkäröinnistäsi.

        Olet kuin kiihkouskovainen, joka ei pysty keskustelemaan asiallisesti evoluutiosta. Vähintään yhtä huvittavaa ja lapsellista on ns. "argumentointisi". Se, miten yrität leimata muita homoseksuaaleiksi, on säälittävää projisointia. Huvitat ja säälität minua.

    • De Facto

      "Huvitat ja säälität minua. "

      Niin säälität sinäkin minua ja erityisesti sääliksi käy äitiäsi. Hän kun ihan varmasti syvällä mielen sopukoissaan olisi toivonut pojaltaan lapsenlapsia. Se ei tässä tapauksessasi mitenkään onnistu vaikka miten mieluusti "asetut" morsiamen asemaan/asentoon elämänkumppanisi kanssa.

      Lisäksi nyt hiukan ymmärrän miksi Venäjällä on säädetty homopropagandan levittämistä rajoittava laki. Se mitä skeidaa tuossa levität ei ole muuta kuin juuri sitä mitä siellä lainlaatija on tarkoittanut.

      Päivi Räsänen, jota yleensä ottaen jalustalle korota sanoo kuitenkin osuvasti:
      "Elämme merkillistä aikaa, kun ihmiskunnan historian luonnollisinta asiaa, äitiyttä ja isyyttä, joudutaan puolustamaan ikään kuin se
      olisi jonkun uskonnollisen ääriryhmän keksintö. "

      Menehän takaisin kaappiisi ja vedä ovi sisältäpäin kiinni.

      • Olet aika huvittava

        Aivan kuten jo totesinkin, olet aivan täysin kykenemätön puhumaan varsinaisesta aiheesta. Nyt siirryit jo huutelemaan muiden vanhemmista, joka on tyypillistä tarhakakaran harjoittamaa toimintaa. Lisäksi en yhtään ihmettele, että sympatiasi ovat kiihkouskovaisten ja Venäjän puolella.

        Tuollainen esittämäsi naurettava henkinen kyvyttömyys ja totalitarististen ajatusten suosiminen lienee sinusta sitä isänmaallisuutta.

    • De Facto

      "Tuollainen esittämäsi naurettava henkinen kyvyttömyys ja totalitarististen ajatusten suosiminen lienee sinusta sitä isänmaallisuutta. "

      Ei tällä ole mitään tekemistä isänmaallisuuden kanssa. Tämä liittyy enemmänkin kaltaistesi piilohomppelien rohkaisemiseen kapista ulos tulemisen suhteen. Ikään kuin aukaisee silmäsi, olethan tavattoman innokas hinttapulijuttujen levittelijä ja kuitenkin kiellät itse todellisen olemuksesi. Melkoinen ristirita eikös vaan?

      • Olet säälittävä

        Niin, eli siis et pysty keskustelemaan aiheesta, koska olet siihen aivan liian tyhmä. Mutta piilevän homoseksuaalisuutesi aiheuttama itseviha pakottaa jauhamaan paskaa kuitenkin.

        Tämä kaikki on jo havaittu ja lausuttu. Olemme siis jo todenneet mikä surkea ja säälittävä pikku pelle sinä olet. Mutta sinä haluat esitellä typeryyttäsi aina vain uudestaan.

        Varmasti sinua harmittaa, että tosiasiat ovat mitä ne ovat. Ja sen näkee.

    • De Facto

      "Niin, eli siis et pysty keskustelemaan aiheesta, koska olet siihen aivan liian tyhmä."

      On ihan eri asia kykeneekö johonkin vai haluaako tehdä jotakin. Lähtökohtaisesti en kuitenkaan ole niin tyhmä kuin eräät että tempaisevat topicin tuulesta, ja kuin aivan satuja alkavat "keskustelemaan" kuin lapset roolileikeissään keksityistä asioista.

      Lähdeviitteiden puuttuminen on graniitinluja todiste siitä että avauksen vääristelty näkemys itää vain avaajan epätasapainoisessa mielessä.

      "Varmasti sinua harmittaa, että tosiasiat ovat mitä ne ovat. Ja sen näkee. "

      -Mikähän tässä harmittaisi oikein, lomat tietty alkaa olemaan lopuillaan mutta ei sen kummempaa. Itse asiassa on varsin hupaisaa vedättää kaltaistasi hinttapulipropagandan kylväjää. Miksi luulisit että tekisin tätä jollei tämä olisi kerrassaan hauskaa puuuhaa?

      • Olet niin säälittävä

        Lähdeviitteiden puuttuminen? Olet siis joskus nähnyt jonkun tieteellisen julkaisun, ja nyt pikku aivosi keksivät, että eihän mikään keskutelu voi olla asiallista ilman lähdeviitteitä! Saatanallisen nerokasta. Ei vaineskaan, vaan täysin idoottimaista horinaa. Olet kyllä täysin naurettava "keskustelija", tuollaista argumentaatiota voi odottaa joltain teininulikalta.

        Selvästihän sinua harmittaa, tulet tänne kerta toisensa jälkeen ottamaan lukua, mutta olet ihan liian typerä edes tajuamaan asiaa. Itse aihe on täysin asiallinen, ja siihen on annettu jopa niitä lähdeviitteitäkin, tosiasia jonka havaitsemiseen olit jälleen vain liian typerä.

        Naurattaa miten tyhmiä höpötyksiä jaksatkin jauhaa. Ja joudut itsevihassasi edelleen välttelemään varsinaista aihetta, juuri koska kaltaisesi typerähkö "tosimies" (lue: kouluttamaton troglodyytti) elää ainaisessa ristiriidassa tosiasioiden ja sisäisen korkkafantasiamaailmansa kanssa.

        Huvittaa vaan tuollaiset pieniaivoiset piilohomot, jotka eivät pysty asialliseen keskusteluun, sitten aloittavat vittuilun, ja häviävät siinäkin. Parasta on se, ettet edes tajua miten typeriä ja lapsellisia kommentteja viljelet, ja miten pahasti olet saanut turpaasi tähän mennessä.

        Varsinainen aihehan on täysin perusteltu ja asiallinen, lisäksi ketjussa kyllä mainitaan viitteitä homoseksuaalisuuden ja armeijan välisistä yhteyksistä. Armeijan ja homoseksuaalisuuden linkki on siis todellinen, eikä se miksikään muutu vaikka sinä pikku piilohomo miten kävisit tässä ketjussa itkemässä. Oikeasti sinun pitäisi hakeutua johonkin hoitoon, ei täälllä kukaan voi auttaa sinua. Huomiotahan sinä haet tuolla säälittävällä ruikutuksellasi, varmaankin joku hyväkroppainen miesterapeutti voisi auttaa sinua pääsemään noista paineistasi.

    • De Facto

      "Armeijan ja homoseksuaalisuuden linkki on siis todellinen,"

      No niin, sitten vaan niitä todisteita kehiin vaikkapa Karjalan Prikaatiin liittyen.

      Älä yhtään ujostele, anna tulla sitten oikein täyslaidallinen niitä paljon mainostamiasia todisteita vaikka ihan vaan hinteistä Karjalan Prikaatissa kerran se on niin yleistä kuin väität. Ja todisteet saa sitten olla vaikka viisi vuotta vanhoja, ei haittaa yhtään. Ei pitäisi olla vaikeaa alkuunkaan. Yllätä nyt oikein kaikki kunnolla ja todista että tuosta hihasta repäistystä esimerkkipaikasta hinttapuleja löytyy runsain määrin, onhan se suurimpia yksiköitä Suomessa nyt; ei pitäisi sen puolesta tuotaa vaikeuksia.

      Jollei ala todisteita sitten näkymään niin kalpihan sinne kaappiisi takaisin. Nauran jo etukäteen kun et todisteitasi pysty tässä esittämään.

      • Olet säälittävä homo

        Ei helvetti sentään miten täydellisen tyhmä sinäkin olet. Homoseksuaalisuuden ja armeijan välinen linkki on täysin tunnettu, täysin dokumentoitu ja siis täysin todellinen. Mitä joku Karjalan Prikaati siihen erityisesti liittyy? Raiskattiinko sinut siellä?

    • De Facto

      "Mitä joku Karjalan Prikaati siihen erityisesti liittyy? "

      -Ok, anna sitten ne todisteet armeijan hinteistä vaikka Porin Prikaatiin liittyen, ei sillä niin tarkkaa väliä.

      Odotan ihan mielenkiinnolla miten osoitat tuon hinttarien ja armeijan välisen linkin reaalimaailmassa.

      • Me nauramme sinulle

        Sinähän itse sen linkin osoitat. Oliko se nyt sittenkin tuo Porin Prickaati missä koit ensimmäisen homoyhdyntäsi?

        Tosiasioita et ole voinut naiivilla lässytykselläsi kumota, olet onnistunut vain huvittamaan meitä kaikkia.

      • De Facto
        Me nauramme sinulle kirjoitti:

        Sinähän itse sen linkin osoitat. Oliko se nyt sittenkin tuo Porin Prickaati missä koit ensimmäisen homoyhdyntäsi?

        Tosiasioita et ole voinut naiivilla lässytykselläsi kumota, olet onnistunut vain huvittamaan meitä kaikkia.

        Etpä pystynyt esittämään todisteita hinttapuleista ei Karjalan Prikaatista eikä myös hinttapuleista Porin Prikaatista. Ei näytä löytyvän hinttapulitoiveita mistään muualtakaan kuin harhaisesta mielestäsi.

        Itse asiassa on varsin hupaisaa vedättää kuin pässiä narussa kaltaistasi hinttapulipropagandan kylväjää. Miksi luulisit että tekisin tätä jollei tämä olisi kerrassaan hauskaa puuuhaa?

      • Älä piipitä mussukka

        No sinähän olet itse oiva todiste. Eivätkä nuo lapselliset vaatimuksesi siis mitenkään kumoa aiemmin mainittuja historiallisia ja tieteellisiä tosiasioita.

        Sinua tässä viedään kuin pässiä narussa, ja on viety jo alusta saakka. Etkä ole pystynyt millään saralla panemaan hanttiin. Luultavasti sinut oli yhtä helppoa ottaa siellä armeijassa.

      • De Facto
        Älä piipitä mussukka kirjoitti:

        Kuten sanotua: " Nauran jo etukäteen kun et todisteitasi (intin hinttapuleista) pysty tässä esittämään."

        Toiseksi olet unohtanut taas ettei aikuisten keskustelupalstalla hinttapuliherjat toimi; toisin kuin amiksessasi.

        Et siis kyennyt yhden yhdellä todisteella mukulamaisia väitteitäsi todistamaan:

        1. Ei esitettyjä todisteita hinttapuleista Karjalan Prikaatissa
        2. Ei esitettyjä todisteita hinttapuleista Porin Prikaatissa
        3. Ainoa viite asiasta on vastaväittäjän ilmeisesti omakokohtaisiin kokemuksiin (?) perustuva usko asiasta. Voi vaan arvailla miksi hän niin vuorenvarmasti uskoo intin hinttapuleihin kun kellään muulla asiasta ei ole sitten harmainta havaintoa..?

        Yritetään vielä kerran. Yritä oikein etsimällä etsiä jotain lähdeviitettä tai muuta luotettavaa tietoa Kainuun Prikaatin hintapuleista. Jollei asiasta mitään faktaa kyetä löytämään niin voidaan perustellusti olettaa asian olevan maavoimien osalta selvitetty. Samalla väitteidesi onttous varmistuu samalla.

        ps. olet antanut ymmärtää olevasi jotenkin poikkeuksellisen älykäs. Kuten yleisesti tunnettua, omaa älykkyyttä ei tarvitse erikseen mainostaa. Jos sitä olisi sen kaikki nopeasti huomaisivat. Miksi viivyttelen asian esiin tuomisessa? Jyrää nyt vastapuoli oikein kunnolla....

      • ei saatana

        Mitä ihmeen naurettavaa lässytystä sinä nyt taas? Faktat on jo esitetty ja asiat todettu.

        Toivottavasti tuon kurakaaren rustaaminen ei vienyt sinulta aivan koko iltaa.

      • De FActo
        ei saatana kirjoitti:

        3. Ei esitettyjä todisteita hinttapuleista Kainuun prikatista.
        4. Ei esitetty minkäänlaisia todisteita ylipäätään hinttapuleista Suomen pv:ssä.

        Esitettyjen todisteiden valossa on ilmiselvää että hinttapulian harrastaminen on tavattoman harvinainen ja suorastaan olematonta intissä. Ainoastaan tuo vastaanvänkääjä tuntee asian ja eihän kenenkään omakohtaisia kokemuksia voi tietenkään kiistää.

      • tekikökipeää
        De FActo kirjoitti:

        Mikä vittu luulet olevasi, että sinulle pitäisi esittää todisteita kaikkien tiedossa olevasta homoilusta, jota itse harrastit intissä?

        Jos netissä ei ole linkkiä, niin silloin ei ole todisteita? LOL NUIJA!

        Ohjattuihin aamutoimiin aikaa minuutti ja silloin sinä de facto otit sen luukkuusi de factosti.

      • De FActo
        tekikökipeää kirjoitti:

        Mikä vittu luulet olevasi, että sinulle pitäisi esittää todisteita kaikkien tiedossa olevasta homoilusta, jota itse harrastit intissä?

        Jos netissä ei ole linkkiä, niin silloin ei ole todisteita? LOL NUIJA!

        Ohjattuihin aamutoimiin aikaa minuutti ja silloin sinä de facto otit sen luukkuusi de factosti.

        "Mikä ***** luulet olevasi, että sinulle pitäisi esittää todisteita kaikkien tiedossa olevasta homoilusta"

        -Mutta kun juuri siinä se pointti on, asiasta ei tunnu olevan KUKAAN muu kuin sinä tietoinen.

        Se mikä on sinulle tuttua ei tarkoita että kukaan muu siitä tietäisi. Ja argumenttina " kaikkien tiedossa olevasta" -väite nyt kyllä on ihan lastentarhatasoa, etkö yhtään parempaan pysty?

        "Jos netissä ei ole linkkiä, niin silloin ei ole todisteita?"

        -Niin juuri, voidaan sanoa että netistä löytyy artikkeleja, dokumentteja ja jopa tieteellisiä tutkimuksi ja vähintään viittäuksia niihin käytännössä kaikkeen inhimmillseen jonka kanssa ihminen onn tekemisissä.

        Lisäksi tieto on nopeasti löydettävissä: http://www.talouselama.fi/uutiset/nyt koko netin voi skannata kolmessa vartissa/a2199591

        "Nyt koko netin voi skannata kolmessa vartissa"

        Onkin täydellisen tietämätöntä, tarkoitushakuista ja lisäksi lapsellista väittää ettei jotain tietoa löytäisi netistä jos asiaa ylipäänsä on olemassa. Ongelmana on itse asiassa tiedon valtava määrä ja siitä oleellisen osan tiivistäminen juuri omaan tarkoitukseen.

        Ja nyt sitten sinä rakettitieteen maisteri alat väittämään että jostain "kaikkien tiedossa olevasta" asiasta ei sitten löydy artikkelin artikkelia mukamas mitenkään, se vaan on ihan kaikessa hiljaisuudessa "kaikkien tietämä" asia?

        Olet varmasti samaa mieltä kanssani että tuo ei enää kuulosta uskottavalle?

      • hoh hoh hoijaa

        Ihme lässytystä sinä jaksat, ei tuollaisen nuijan suoltamaa p_askaa jaksa edes lukea. Aiemmin mainitut tosiasiat ovat yleisesti tunnettu niin historian, psykologian kuin käyttätymistieteiden saralla. Se, että joku kaltaisesi aivoton pentu lässyttää netissä faktoja vastaan, on ainoastaan naurettavaa.

        P.S. Se ettet osaa edes löytää jo aiemmin mainittuja viitteitä kertoo sinusta kaiken tarpeellisen. Et jumalauta edes löydä hakukoneella. Aaah hah haa.

      • De Facto
        hoh hoh hoijaa kirjoitti:

        Et näköjään ole oivaltanut pointtia tässä.

        "Se ettet osaa edes löytää jo aiemmin mainittuja viitteitä kertoo sinusta kaiken tarpeellisen. Et ********* edes löydä hakukoneella. "

        Luin linkit huolellisesti läpi ja siellä asiasta kerrotaan ainoastaan äärimmäisen yleisellä tasolla.

        Omasta linkistäsi:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Situational_sexual_behavior

        “For example, men and women in a university MAY engage in bisexual activities, but only in that environment.”

        “Another example is when individuals or members of a community MIGHT engage in homosexual behaviors but identify as heterosexual otherwise, such as some people in prison, the MILITARY, single sex boarding schools, or other sex-segregated communities.”

        Siinäpä vedenpitävä todiste siitä että hinttapulit jyllää myös nykyintissä

        Ancient Greek eli antiikin Kreikka:
        ”Antiikin Kreikan historia jaetaan yleensä arkaaiseen aikaan (noin 700–500 ennen aajanlaskun aalkua), klassiseen aikaan (480–330 eaa.) ja hellenistiseen aikaan (330–27 eaa)”

        Battle of Tegyra (375 eaa) mainitaan myös viitteissänne ja näyttääkin sille että todistelusi pohjautuu varsin vanhaan ja hataraan historiaan.

        Kun perustellusti kysyn miten TUHANSIA vuosia vanhat jutut ja ympäripyöreät väittämät herra ties missä sulkeutuneessa yliopistoympäristössä tapahtuneesta nollapisteen siirtymästä liittyvät nykyisen reaalielämään, vaikka hihasta repäistynä esimerkkinä Karjalan Prikaatiin, et kykenekään yhtä ainokaista todisteen ripettä esittämään.

        “For example, men and women in a university UNIVERSITY MAY engage in bisexual activities, but only in that environment.”

        Siinäpä tosiaan jonkun mielestä vankka todiste siitä että hinttapulit jyllää myös nykyintissä ja yliopistoilla?

      • niko4
        De FActo kirjoitti:

        1. Ei esitettyjä todisteita hinttapuleista Karjalan Prikaatissa
        2. Ei esitettyjä todisteita hinttapuleista Porin Prikaatissa
        3. Ei esitettyjä todisteita hinttapuleista Kainuun prikatista.
        4. Ei esitetty minkäänlaisia todisteita ylipäätään hinttapuleista Suomen pv:ssä.

        Esitettyjen todisteiden valossa on ilmiselvää että hinttapulian harrastaminen on tavattoman harvinainen ja suorastaan olematonta intissä. Ainoastaan tuo vastaanvänkääjä tuntee asian ja eihän kenenkään omakohtaisia kokemuksia voi tietenkään kiistää.

        Varusmiehet tietenkin ovat terveitä . Ne jotka jäävät armeijaan, upseeriksi ym. ovat
        suurelta osin täyshomoja, tai osittain sellaisia. Samoin armeijan ihailijat. Kun kalu
        ei pelaa niinkuin pitäisi, niin yrittävät hakea itsetunnolleen korviketta armeijasta.

      • ofoefihoehwihoifew
        De Facto kirjoitti:

        Et näköjään ole oivaltanut pointtia tässä.

        "Se ettet osaa edes löytää jo aiemmin mainittuja viitteitä kertoo sinusta kaiken tarpeellisen. Et ********* edes löydä hakukoneella. "

        Luin linkit huolellisesti läpi ja siellä asiasta kerrotaan ainoastaan äärimmäisen yleisellä tasolla.

        Omasta linkistäsi:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Situational_sexual_behavior

        “For example, men and women in a university MAY engage in bisexual activities, but only in that environment.”

        “Another example is when individuals or members of a community MIGHT engage in homosexual behaviors but identify as heterosexual otherwise, such as some people in prison, the MILITARY, single sex boarding schools, or other sex-segregated communities.”

        Siinäpä vedenpitävä todiste siitä että hinttapulit jyllää myös nykyintissä

        Ancient Greek eli antiikin Kreikka:
        ”Antiikin Kreikan historia jaetaan yleensä arkaaiseen aikaan (noin 700–500 ennen aajanlaskun aalkua), klassiseen aikaan (480–330 eaa.) ja hellenistiseen aikaan (330–27 eaa)”

        Battle of Tegyra (375 eaa) mainitaan myös viitteissänne ja näyttääkin sille että todistelusi pohjautuu varsin vanhaan ja hataraan historiaan.

        Kun perustellusti kysyn miten TUHANSIA vuosia vanhat jutut ja ympäripyöreät väittämät herra ties missä sulkeutuneessa yliopistoympäristössä tapahtuneesta nollapisteen siirtymästä liittyvät nykyisen reaalielämään, vaikka hihasta repäistynä esimerkkinä Karjalan Prikaatiin, et kykenekään yhtä ainokaista todisteen ripettä esittämään.

        “For example, men and women in a university UNIVERSITY MAY engage in bisexual activities, but only in that environment.”

        Siinäpä tosiaan jonkun mielestä vankka todiste siitä että hinttapulit jyllää myös nykyintissä ja yliopistoilla?

        Siis ei helvetinhelvetti mikä uuno. Kun tiedetään miten homoseksuaalisuus on ollut VUOSITUHANSIA osa armeijalaitosta, niin sinä et sitten tajua että samaa globaalia jatkumoa / traditiota on osa myös periferisen Suomen armeija. Jos ei kykene ymmärtämään edes perustasolla historiallisia laajoja kehityskaaria ja linjoja, niin tulisi ymmärtää pitää edes päänsä kiinni. On aivan sairaalloisen lapsellista yrittää sekoittaa pakkaa lässyttämällä jostain Karjalan Prikaatista. Naiivius, tietämättömyys ja tyhmyys kyllä yleensä yhdistävätkin homofobeja.

    • De Fucto

      "Siinäpä vedenpitävä todiste siitä että hinttapulit jyllää myös nykyintissä"

      Kyllä on, se on aivan vedenpitävä todiste että ympäristö ohjaa seksuaalista käyttäytymistä. Olet vaan niin typerä ettet ymmärrä lukemaasi. Jos seksikumppaneiksi on tarjolla lähinnä miehiä, niin homoseksuaalisuuden määrä on sellaisessa ympäristössä merkitsevästi kohollaan verrattuna muuhun yhteiskuntaan.

      "Kun perustellusti kysyn miten TUHANSIA vuosia vanhat jutut"

      Siis armeijan traditiot ja käyttäytymismallithan ovat pohjimmiltaan tuhansia vuosia vanhoja, samaten keskeisimmät armeijaan liittyvät ilmiöt ovat tuhansia vuosia vanhoja. Ihminen ei ole muuttunut, ei vaikka nyky-yhteiskunta onkin naurettavan homogenoitu ja saatu uskomaan armeijan olevan jotenkin niin miehistä hommaa, ettei homoseksuaalisuus olisi enää mitenkään osa kyseistä instituutiota. Armeijaan on liittynyt miesten välinen rakkaus jo ammoisista ajoista asti, ja asia ei ole mitenkään oleellisesti muuttunut sitten noiden päivien. Jos et osaa nähdä suurempia kokonaisuuksia objektiivisesti, niin ymmärrän kyllä että ahdasmielinen, typerähkö ja sangen aivopesty ihminen ei sellaiseen välttämättä pysty.

      Sinä et selvästikään pysty mihinkään älylliseen keskusteluun, vaan ainoastaan reaktiiviseen inttämiseen, kun lapsellinen ja ignorantismin perustalle rakennettu hitaasti luhistuva maailmankuvasi on uhattuna.

    • saunamajuri

      Nimenomaan.

      Kyllä intissä tapahtuu aika paljon homoseksuaalisia kokeiluja. Sanoohan sen nyt puhdas järkikin. Jos potentiaalista parittelukumppaneista vain pieni prosentti on vastakkaista sukupuolta, niin läheisyyttä haetaan oman sukupuolen keskuudesta,

      Minusta se on ihan selvä juttu.

    • [Röhönauru]

      ...
      Minusta on toisaalta ihan selvä juttu ettei yksittäisellä randomi-yksityislääkärilausunnolla saa noin vain vapautusta intistä.

      Myös vaikuttaa sille että asevelvollisuus tulee säilymään hyvin pitkälle tulevaisuuteen.

      Asevelvollisuuden lopettamista ajava kansalaisaloite sammui myös kaikessa hiljaisuudessa; asia ei kiinnostanut kuin pientä äänekästä marginaaliluuserien ryhmää.

      Minusta se on ihan selvä juttu ettei inttiin kannata mitään merkittäviä hinttapulijuttuja yrittää liittää kerran lulemattomista pyynnöistä huolimatta edes hataria todisteita asialle ei löydy tältä.

      Te Don Quiote-pellet voitte jatkaa ontuvaa ristiretkeänne asevelvollisuutta vastaan tällä *****-foorumila vaikka kuinka pitkälle. Voitte samalla uskotella itsellenne että amistasoisilla hinttijutuilla saisi mihinkään asiaan muutosta.

      Mikä huvittavinta pelaatte koko ajan inttiä kannattavien pussiin kun valheellisilla p***jutuillanne sammutatte alkeellisenkin asiakeskustelun aiheesta.

      Hyvin toimittu; JATKAKAA!

    • niko4

      Tunnen hyvin monia armeijan leivissä olevaa,joista enemmän kuin puolet on ho-
      moja. Osa sellaisia sekasikiöitä, että he eivät tunne eroa miehen ja naisen välillä.
      Eikai sellaiseen ympäristöön,kuin armeija terve ihminen menisi. Se pienenä pää-
      hän potkitut ei yksistään riitä tähän armeijaan mieltymiseen.

    • Jodarok

      Tästähän tehtiin juuri virallinenkin tutkimus:

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tutkimus--miesten-valiset-seksisuhteet-tavallisia-ennen-sotia-ja-sen-aikana/2758082

      Tosin tutkimus on toki itsestäänselvyydessään samaa tasoa, kuin tutkimus "onko avaruudessa tähtiä", kun tietenkin on tutkimattakin. Sodassa homoseksuaalisuus on luonnollisesti arkipäivää, mielenkiintoisempi tutkimus olisi ollut kuinka yleistä homoseksuaalinen kanssakäyminen on normaalin, rauhan ajan armeijan käymisen aikana, eli 6-12 kuukauden aikana.

      • terskapäät perseessä

        Joo, mutta selitäpä se näille aivopestyille suomalaisille kanttipäille. Ei uppoa faktat näiden umpiluisiin ajeltuihin kullimaisiin kaaleihin.

    • Hyvä, jatkakaa!

      "Sandra Hagmanin väitöstutkimus suomalaisesta homoseksuaalisuudesta paljastaa, että miesten väliset suhteet olivat tavallisia ennen toista maailmansotaa ja sen aikana"

      -Että ihan 70-kymmenen vuoden takaa sitten löytyvät tuoreimmat todisteenne? Ja miten tutkimus liittyy inttiin, ei siitä ole sanallakaan mainintaa?

      Hyvä, jatkakaa.

    • asioista tietävä

      Se liittyy siten, että:

      http://ranneliike.net/teema/vaitostutkimus-suhtautuminen-miesten-homosuhteisiin-muuttui-sotien-aikana?aid=10626

      Hagman esittää väitöstutkimuksessaan, että 1900-luvun alussa maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa miesten ja poikien väliset suhteet olivat pitkälti hyväksyttyjä, eikä miesten välisiä suhteita kontrolloitu. Hagmanin mielestä asenteiden kehityksessä on keskitytty katsomaan vain sodan jälkeistä aikaa ja siksi pitkä jatkumo on jäänyt huomaamatta: vasta sota-aika kansallisti suomalaisten miesten seksuaalisuuden ja puristi sen heteroseksuaaliseen matriisiin.

      Silloisissa tieteellisissä kirjoituksissa miesten välisiä suhteita kutsuttiin lääkäri Magnus Hirschfeldin teorian mukaisesti "pseudohomoseksuaalisuudeksi".

      - Pseudohomoilusta tuli viettelyteorian myötä vaarallista. Miehet eivät välttämättä enää haluaisikaan naisia homoseksuaalisen viettelyn jälkeen. Kun tiedettiin, että miehet päätyivät suhteisiin etenkin miesyhteisöissä, muodosti sota vaaratilanteen. Kun koko lisääntymiskykyinen ikäluokka pantiin rintamalle, vaarana oli Suomen kansan rappio, Hagman kirjoittaa tiedotteessaan.

      Hänen mukaansa tällainen käsitys homoseksuaalisuudesta levisi kansan keskuuteen sota-aikana.

      Asenteiden muuttumiseen johtanut kehitys alkoi Hagmanin mukaan ennen sotia 1930-luvulla, jolloin ajatukset homoseksuaalisuuden tarttuvaisuudesta kantautuivat Suomeen natsi-Saksasta. Hagman kuvaa aikakautta oikeistolaiseksi.

      Hagmanin mukaan Saksasta kulkeutuneen viettelyteorian merkitystä suomalaisessa politiikassa ei voi vähätellä. Teorian vaikutukset näkyivät Suomen rikoslaissa vuoteen 1999 asti, jolloin homoseksuaalisuuteen yllyttäminen poistettiin laista.

      - Nurin perin katsottuna viettelyteoria on kuitenkin tosi seksuaaliradikaali, sillä se implisiittisesti [julkilausumatta] myöntää, että heteroseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus eivät ole luonnollisia ja pysyviä kategorioita, ja itse asiassa se myös pelkää homoseksuaalisuuden olevan houkuttelevampi vaihtoehto, Hagman kertoo.

      Tutkimuksen mukaan homoseksuaalisista suhteista annetut tuomiot olivat alueittain hyvin epätasaisesti jakautuneita. Eniten rikostuomiota homoseksuaalisista suhteista annettiin 1950-luvun alussa. Väkilukuun suhteutettuna eniten tuomioita oli Pohjois-Suomen kaupungeissa. Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla tuomioita taas ei annettu juuri lainkaan. Helsingissä langetettiin puolet kaikista tuomiosta huippuvuosina. Hagman nimeää syyksi olympialaiset, ja kadut piti tuolloin putsata "epäsosiaalisista" aineksista

      Ks. myös:

      http://iltalehti.fi/uutiset/2014011517932238_uu.shtml

      "Muutoksen siemenet kylvettiin kuitenkin 1930-luvulla, jota Hagman kuvaa oikeistolaiseksi aikakaudeksi. Tuolloin ajatukset homoseksuaalisuuden tarttuvaisuudesta kantautuivat Suomeen natsi-Saksasta.

      "Natsi-Saksasta kantautunutta näkemystä Hagman nimittää viettelyteoriaksi, joka oli aikanaan itse asiassa ”seksuaaliradikaali” ajatus.

      – Se implisiittisesti myöntää, että heteroseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus eivät ole luonnollisia ja pysyviä kategorioita, ja itse asiassa se myös pelkää homoseksuaalisuuden olevan houkuttelevampi vaihtoehto, European University -instituutissa Firenzessä väittelevä tutkija sanoo tiedotteessa.

      Niinpä homoseksuaalisuuden nähtiin riskeeraavan miesten kiinnostuksen naisia kohtaan. Erityisesti ajatukset nostivat päätään sodan aikana miesten viettäessä rintamalla paljon aikaa tiiviissä yhteisöissä.

      – Kun koko lisääntymiskykyinen ikäluokka pantiin rintamalle, vaarana oli Suomen kansan rappio, Hagman kuvailee"

      • Jatkakaa.....

        .
        Hienosti copypastettu, en huomaa yhtään virhettä.

        Mutta miten tämä ikivanhoihin viimevuosituhantisiin juttuihin liittyvä "seitsemän homomiehen tapauksen kautta" haalittu sepustus liittyy mitenkään nykyinttiin?

        Etkö todellakaan kykene esittämään mitään realistisempaa ja edes puolta vuosisataa tuoreempaa argumenttia?

      • SA-HINT
        Jatkakaa..... kirjoitti:

        .
        Hienosti copypastettu, en huomaa yhtään virhettä.

        Mutta miten tämä ikivanhoihin viimevuosituhantisiin juttuihin liittyvä "seitsemän homomiehen tapauksen kautta" haalittu sepustus liittyy mitenkään nykyinttiin?

        Etkö todellakaan kykene esittämään mitään realistisempaa ja edes puolta vuosisataa tuoreempaa argumenttia?

        Mikä se sinun argumenttisi olikaan? Jos ei ole esittää mitään, niin voi olla hiljaakin.

    • Pointti.....

      -
      -
      -
      -

      Juuri tuo, osuit asian ytimeen:

      "Jos ei ole esittää mitään, niin voi olla hiljaakin"

      -Niin voisitkos sitten esittää tähän vuosituhanteen ja Suomen inttiin liittyviä todisteita?

      Itseäsi siteeraten: "Jos ei ole esittää mitään, niin voi olla hiljaakin"
      -
      -
      -

      • hoh hoh homo oot

        Olet ilmeisesti saatanallisen tyhmyyden piinaama. Homoseksuaalisuus armeijassa on fakta, sen kieltäminen vaatisi jotain poikkeuksellisen tukevaa aineistoa. Todetun ilmiön itsepäinen kiletäminen taas kertoo vain omista henkisistä ongelmistasi.

      • Ei todistettu missää
        hoh hoh homo oot kirjoitti:

        Olet ilmeisesti saatanallisen tyhmyyden piinaama. Homoseksuaalisuus armeijassa on fakta, sen kieltäminen vaatisi jotain poikkeuksellisen tukevaa aineistoa. Todetun ilmiön itsepäinen kiletäminen taas kertoo vain omista henkisistä ongelmistasi.

        "Todetun ilmiön" ???

        Kuka on todennut ja ja todistanut js missä että SA-intissä olisi edes vähäisessä määrin merkittävää hinttailua?

        -On täydellisen naurettavaa lähteä todistelemaan väitettä jollain antiikin Kreikan aikuisela jutulla niin kuin tällä foorumilla joku poloinen yrittää.

        Hinttailun puolesta esitetyt faktat (=0 kpl) puhuvat puolestaan, väite onn suurta tuubaa.

      • LtnC
        Ei todistettu missää kirjoitti:

        "Kuka on todennut ja ja todistanut js missä että SA-intissä olisi edes vähäisessä määrin merkittävää hinttailua?"

        Oletan, että et ole käynyt vielä armeijaa? Sitten kun sinne lopulta menet, tulet ihan omin silmin todistamaan, että kyllä siellä "hinttailua" riittää. Ja minun mielestäni se on kaunista. Rakkaus ei tunne sukupuolirajoituksia. Ei, vaikka sinun kaltaisesi ahdasmieliset ihmiset yrittävätkin toisin väittää.

      • faktat on faktoja
        LtnC kirjoitti:

        Niin, miten olikaan todistettu ettei armeijassa olisi yhtään hinttailua? Pahimmassa kiimaiässä olevat miehet pakotetaan yhteen täysin epäluonnolliseen ympäristöön, kyllähän siitä hinttailua seuraa. Asiasta toki on kiistattomia todisteitakin.

    • Faktat on faktoja

      -
      -
      -

      "Hinttailun yleisyyden puolesta esitetyt faktat (=0 kpl) puhuvat puolestaan, väite on siis suurta tuubaa."

      -Niin, ja mitään muuta väitettä ei olekaan esitetty, selvitetään ainoa ja alkuperäinen ensin.

      Veikkaan että avaajaa mahtaa nyt vituttaa oikein kunnolla kun jäi heppoisen väittämänsä kanssa nalkkiin oikein kunnolla.
      -
      -
      -
      -

    • Spermeija is gaydom

      Siellä sitä kasarmeilla ja sotaretkillä on taistelijaparin "pikku sotilaan" kypärää silitelty jo tuhannet vuodet. Kyllä sillä instituutiolla varmasti on ohjaavaa vaikutusta ollut ihmislajin genetiikkaan.

    • Grth Fwh

      -

      Kaikenlaista voi aina väittää. Et vaan pysty roskaväitettäsi mitenkään toteen näyttämään.

      Esitetyt faktat puhuvat puolestaan ja niitä et ole kyennyt näyttämään.

      Vituttaaako kun jäit oikein kunnolla nalkkiin perättömästä väittämästäsi?

      -

      • LuutnanttiKAP

        Hmm, voisitko Grth Fwh ystävällisesti esittää todisteita, että armeijassa ei harrastettaisi joka päivä homoseksiä? Minä en ole nähnyt ensimmäistäkään todistetta asian puolesta. On myös huomioitava, että todisteiden olemassaolemattomuus ei todista vielä mitään.

        On vain hauska lukea vänkäystäsi asiasta, kun itsekin olen harrastanut armeijassa satoja kertoja homoseksuaalista kanssakäymistä :)

    • Grth Fwh

      -
      -
      "Hinttailun yleisyyden puolesta esitetyt faktat (=0 kpl) puhuvat puolestaan, väite on siis suurta tuubaa."

      -Niin, ja mitään muuta väitettä ei olekaan esitetty, selvitetäänse ainoa ja alkuperäinen ensin. Voit aloittaa vaikka niistä omista kokemuksistasi mutta vaikutat olevan sen verran taipuvainen valehtelemaan että ihan pelkän Ville 5v stoorin pohjalta asia ei tule ollenkaan toteen näytetyksi.

      -

      -

      • Npaoleon

        Lievästi ironista tulla kutsutuksi valehtelijaksi kaverin suusta, joka väittää että armeijassa ei harrasteta homoseksiä :D:DD :DDD :DDDD

    • uSKOVAINEN

      Vitun homot menkää eheytyy lukekaa raamttua perkeleen sairaat paskat!

    • Homoland Finland

      Maailmalla tunnetuin suomalainen Tom of Finland eli Touko Laaksonen on homoillut jatkosodassa, häneltä jäi lukuisia univormuissaan keikisteleviä sotilashomoja esittäviä taideteoksia. Laaksonen on suomalainen sotasankari ja vapaudenristinkin sai. Hän sai myös oman postimerkin tässä taannoin.

    • Huoh...

      ” Maailmalla tunnetuin suomalainen Tom of Finland..”

      Höpöhöpö, tuossa on mm. ” HELSINGIN SANOMAT
      INTERNATIONAL EDITION - PEOPLE” listaus ” who's the most famous Finn there's ever been?“

      http://www.hs.fi/english/article/Google Google on the screen whos the most famous Finn theres ever been/1101979460595

      Here are the Top Ten:

      1. Linus Torvalds (Linux mastermind) 2,160,000

      2. Kimi Räikkönen/Raikkonen (Formula One driver) 401,000

      3. Darude (musician) 252,000

      4. Mika Häkkinen/Hakkinen (former F1 driver and World Champion) 214,400

      5. Jean Sibelius (composer) 180,000

      6. Renny Harlin (film director) 150,000

      7. Ville Valo (HIM vocalist) 147,000

      8. Alvar Aalto (architect) 139,000

      9. Tarja Halonen (President) 121,000

      10. Erkki Liikanen (Governor, Bank of Finland; ex-EU Commissioner) 120,000

      Eipä näy lähes neljännesvuosisata sitten veivin nurkkaan heittäneen taiteilijan nimeä tällä listalla. Kannattaa huomata että tämä lista ottaa huomioon muutkin ihmisryhmät kuin hinurit… Pystyt varmaan esittämään jotain lähdetietoa siitä että Touko Laaksonen olisi jonkin muun kuin pelkät vasenkätiset suomalaiset hinurit ja joiden nimi alkaa T:llä huomioivan listan kärjessä….?

      Huoh...

      • olettyhmäidiootti

        Olet liian typerä elämään. Kyseessä on Google-hakujen mukaan koostettu lista, johon ei ole edes tehty hakua taiteilijanimellä Tom of Finland.

        Hakemalla Tom of Finland mennään listan kärkeen kevyesti tuloksella

        29.300.000!!!

        Tom of Finland on siis 15 kertaa kuuluisampi kuin listan kakkonen Torvalds, joka hänkin on jenkeissä asuva semisuomalainen!!

      • Tom of Finland
        olettyhmäidiootti kirjoitti:

        Olet liian typerä elämään. Kyseessä on Google-hakujen mukaan koostettu lista, johon ei ole edes tehty hakua taiteilijanimellä Tom of Finland.

        Hakemalla Tom of Finland mennään listan kärkeen kevyesti tuloksella

        29.300.000!!!

        Tom of Finland on siis 15 kertaa kuuluisampi kuin listan kakkonen Torvalds, joka hänkin on jenkeissä asuva semisuomalainen!!

        Touko Laaksonen on tunnetuin suomalainen maailmalla, ja hänelle myönnetty postimerkki vain lisää mainettaan.

    • vai niin

      "Touko Laaksonen on tunnetuin suomalainen maailmalla, ja hänelle myönnetty postimerkki vain lisää mainettaan. "

      Miksi postaat moista antiikkia armeija-foorumilla, ketä kiinnostaa?

      • Kylläkin näin

        Tunnetuimman suomalaisen sotaveteraanin postimerkki on melko recentti juttu.

    • Suomi=natsihomot

      Suomalaiset tunnetaan maailmalla natsismin puolesta käydystä taistelusta sekä homoilustaan. Suomen sotilasvoitot taas on maailman ohuin kirja - Suomi on hävinnyt kaikki sotansa, joista useimmat se on itse aloittanut.

    • Tuskin noin

      Talvisota on taas omalle kohdalle sattuneille ulkomalaisille ollut hämmästyttävän tuttu asia niin jenkeissä kuin euroopassa. Ehkä käymilläsi homoklubeilla on muut asiat paremmin tunnettuja kuin liike-elämän parissa työskentelevillä?

      Eli ei kannata yleistää.

      • Älä edes yritä

        Hah hah, et sinä ole näköjään missään ulkomailla käynytkään. Hyvä jos edes Suomen tietävät, talvisodan tunteekin sitten vain jotkut harvat sotahistoriaa runkkaavat risuparrat.

        Kannattaisi sinunkin käydä joskus homoklubeilla katsomassa, siellä on yllättävän paljon varusmiehiä ja kapiaisia...

    • Näin menee

      Kukin puhuu tässä oman kokemuksen näkökulmasta ja sinulle tuo hinttiklubinäkökulma tuntuu olevan varsin tuttu. Halveksitun hinttiklubi-marginaaliryhmän kannanottojen tiimoilta ei todella kannata mitään yleistyksiä vetää.

      • olet pikku homo

        Halveksittuja nuo inttihintit tosiaan ovat, ja oma näkökulmasi on selvästi sieltä homoskenestä. Miltä se tuntuu olla halveksittu kapiaishomo? Ei sillä että mielipiteilläsi olisi paljoakaan väliä, sillä kuten totesit...

    • Hohhoijaa...........

      "Halveksittuja nuo inttihintit tosiaan ovat"

      -Voinevat olla mutta kun niistäpä ei ole kenelläkään mitään näyttöä olemassa. Esimerkiksi alipuseeriliiton pj ei edes vuosikymmeniä kestäneen varuskunta-uransa aikana yhden yhtä kertaa nähnyt itse mitään. Aihetta koskevaan artikkeliinn järjestönsä verkkosivuille hän joutui tyytymään vuosia kiertäneisiin tornareihin aiheen tiimoilta. Samalla hän osoitti että väitteet intin hinteistä ovat täydellisen kestämättömällä pohjalla.

      Jos omaat parempaa tietoa niin voisitko tuoda jotain konkreettisia todisteita julki?

      • olet tyhmä hintti

        Olet ilmeisesti saatanallisen tyhmyyden piinaama. Homoseksuaalisuus armeijassa on fakta, sen kieltäminen vaatisi jotain poikkeuksellisen tukevaa aineistoa tuekseen. Todetun ilmiön itsepäinen kiletäminen taas kertoo vain omista henkisistä ongelmistasi.

      • Hihhoijaa.....
        olet tyhmä hintti kirjoitti:

        Olet ilmeisesti saatanallisen tyhmyyden piinaama. Homoseksuaalisuus armeijassa on fakta, sen kieltäminen vaatisi jotain poikkeuksellisen tukevaa aineistoa tuekseen. Todetun ilmiön itsepäinen kiletäminen taas kertoo vain omista henkisistä ongelmistasi.

        Faktoja on siis olemassa väittämäsi mukaan.

        Ole hyvä ja esitä nyt aluksi edes muutama?

        Esimerkiksi aliuseeriliiton pj ei edes vuosikymmeniä kestäneen varuskunta-uransa aikana yhden yhtä kertaa nähnyt itse mitään. Aihetta koskevaan artikkeliinn järjestönsä verkkosivuille hän joutui tyytymään vuosia kiertäneisiin tornareihin aiheen tiimoilta. Samalla hän osoitti että väitteet intin hinteistä ovat täydellisen kestämättömällä pohjalla.

      • Intissä pojat XXX
        Hihhoijaa..... kirjoitti:

        Faktoja on siis olemassa väittämäsi mukaan.

        Ole hyvä ja esitä nyt aluksi edes muutama?

        Esimerkiksi aliuseeriliiton pj ei edes vuosikymmeniä kestäneen varuskunta-uransa aikana yhden yhtä kertaa nähnyt itse mitään. Aihetta koskevaan artikkeliinn järjestönsä verkkosivuille hän joutui tyytymään vuosia kiertäneisiin tornareihin aiheen tiimoilta. Samalla hän osoitti että väitteet intin hinteistä ovat täydellisen kestämättömällä pohjalla.

        Opettele aluksi edes kirjoittamaan, kun lukemaasi olet näköjään liian tyhmä ymmärtämään. Kyseinen upseeri tietää mistä puhuu, sinä tässä taas et tiedä yhtään mitään. Tornari on esim. katolla järjestetyt suksisulkeiset. Et tiedä tornareistakaan mitään.

        Todisteet on käyty läpi, ne ovat kiistattomia ja koko maailman tuntemia. Olet joku katkeroitunut luuseri, joka ei ole edes päässyt inttiin, meille kaikille intin käyneille on aivan päivän selvää mitä kaikkea siellä vähän harrastetaan.

    • armeijaon homoille.

      Tom of Finland on kertonut muistelmissaan, että homoilu oli todella yleistä jatkosodan Helsingissä, kuten veteraani itse asian ilmoitti.
      Joten tämä asia on taputeltu loppuun.Mieskulttuuri, mukaanlukien armeija on iät ja ajat vetänyt puoleensa pederastisia machohomoja.

      • homovormu

        Tompan piirrokset kertovat armysta enemmän kuin miljoona sanaa.

      • Hohhoijaa taas....
        homovormu kirjoitti:

        Tompan piirrokset kertovat armysta enemmän kuin miljoona sanaa.

        "Tompan piirrokset kertovat armysta enemmän kuin miljoona sanaa. "

        Jaa mistä armeijasta? Btw, Tomppa kuoli lähes neljännesvuosisata sitten ja oli intissä jotain 60-vuotta sitten...

        Siis ihmisikä sitten!

        Et sitten mitään edes viittäkymmentä vuotta tuoreempaa löydä säälittävän "todistelusi" tueksi?

        Hohhoijaa taas....

      • Älä yritä selitellä
        Hohhoijaa taas.... kirjoitti:

        Armeijassa homoiltiin 50 vuotta sitten, niin tottahan homoillaan vielä nykyäänkin. Todisteet ovat kiistattomia, sen lisäksi että sanoohan jo maalaisjärkikin sen.

    • Hohhoijaa....

      -

      "...Todisteet ovat kiistattomia"

      No sitten voit varmaan esittää pari esimerkkiä "todisteistasi".

      Odotan monen muun kanssa suurella mielenkiinnolla että esität ne "todisteesi" julkisuuteen; ethän anna odottaa turhaan?

      • oletpiilohomolol

        Naurettava inttämisesi kertoo vain omasta kielletystä piilohomoudestasi; normaalin heteron ei tarvitsisi yrittää väittää päivänselviä tosiasioita vastaan. Hän ei kokisi tällaista asiaa uhkakisi seksuaaliselle identiteetilleen.

        Todisteet on jo esitetty, ne ovat kiistattomia ja tulevat useilta tieteen ja tiedon osa-alueilta.

      • Hohhoijaa taas....
        oletpiilohomolol kirjoitti:

        Naurettava inttämisesi kertoo vain omasta kielletystä piilohomoudestasi; normaalin heteron ei tarvitsisi yrittää väittää päivänselviä tosiasioita vastaan. Hän ei kokisi tällaista asiaa uhkakisi seksuaaliselle identiteetilleen.

        Todisteet on jo esitetty, ne ovat kiistattomia ja tulevat useilta tieteen ja tiedon osa-alueilta.

        " Todisteet on jo esitetty"

        -Höpöhöpö, yhtään mitään ei ole esitetty vielä huolimatta lukuisista pyynnöistä esittää jotain todisteita asiasta.

        Jos olisit oikeassa olisi tavattoman helppoa copypastettaa vanhat jo muka esitetyt todisteet uudelleen.

        Siihen vaan et pysty koska väitteesi "jo esitetyista todisteista" on valhetta.

        So simple is it.

        ZZZzzz... ZZZzzz....krooh... ZZZzzz... ZZZzzz....krooh... ZZZzzz... ZZZzzz....krooh... ZZZzzz... ZZZzzz....krooh... ZZZzzz... ZZZzzz....krooh... ZZZzzz... ZZZzzz....krooh... ZZZzzz... ZZZzzz....krooh...

      • Hanki_Rillit

        Et siis osaa lukea? Tuossa ylempänä on useita viestejä, joissa on silminnäkijäkuvauksia, omia kokemuksia, sotaveteraanin ja kuvataiteilijan kommentti, aiheen historiaa, aiheen psykologiaa, virallisia tutkimuksia, lehtijuttuja homoseksuaalisesta alistamisesta armeijassa, jne.

        Silti jatkuvasti pyydät niitä todisteita, joita sinulle on tarjottu jo valtavia määriä. Olet vähän kuin joku kreationistinen hihhuli, joka itkee miten todisteita evoluutiosta ei ole. Sitten kun kymmenet ihmiset niitä hänelle nenän eteen kantavat, niin niitä vilkaistaan ylimalkaisesti, ei kommentoida lainkaan ja jatketaan itkua.

    • Hohhoijaa...........

      "Silti jatkuvasti pyydät niitä todisteita, joita sinulle on tarjottu jo valtavia määriä."

      -Joka ikinen on kumottu. Esimerkiksi tästä 21.9.2013 18:38 postattu viesti jossa kohta kohdalta edelisen kirjoittajan väittämät on kumottu. Ja mikä mielenkiintoisinta, yhteenkään perusteltuun kumoavaan väittämääni ei tullut vastaväitteitä.

      Tästä esimerkki: "Kun tiedetään miten homoseksuaalisuus on ollut VUOSITUHANSIA osa armeijalaitosta, niin sinä et sitten tajua että samaa globaalia jatkumoa / traditiota on osa myös periferisen Suomen armeija."

      -Tuo ympäripyöreä jargonisiko on ihan aikuisten oikeasti mielestäsi jonkin arvoinen "todiste"? Sallitko että nauran, ihan vähän vaan mutta se kohdistuu lapsellisuuteesi.

      " Todisteet on jo esitetty"

      -Höpöhöpö, yhtään mitään ei ole esitetty vielä huolimatta lukuisista pyynnöistä esittää jotain todisteita asiasta.

      Siihen vaan et pysty koska väitteesi "jo esitetyista todisteista" on edelleen pelkkää valhetta. Ja lapsikin näkee että esimerkiksi sitaatteihin copypastettu "todisteesi" ei ole edes lapsen mielessä minkäänlainen todiste. Jostain syystä se sinulle vaan käy?

      Ja mitä tulee sotaveteraaneihin niin viimeisestä sodasta on kohta keskimääräinen ihmisikä aikaa.

      Etkö todella kykene mitään tuoreempaa tarjoamaan??

      Hohhoijaa...........

      ZZZzzz... ZZZzzz....krooh... ZZZzzz... ZZZzzz....krooh... ZZZzzz... ZZZzzz....krooh... ZZZzzz... ZZZzzz....krooh... ZZZzzz... ZZZzzz....krooh... ZZZzzz... ZZZzzz....krooh... ZZZzzz... ZZZzzz....krooh...

      • oletko_latentti

        No hohhoijaa tosiaan, et pystynyt kumoamaan yhtäkään esitettyä faktaa, mutta päätäsi auoit kuin mikäkin suihin ottava inttihomo. Yritit tuollaisella säälittävällä aggressiivisella mälinällä kumota historiallisen, antropologisen ym. ym. todistusaineiston. Et tietenkään pystynyt siihen. Faktat ovat kiistattomia; armeijassa on aina homoiltu, ja armeijan kaltaisessa organisaatiossa toki homoillaan nykyäänkin.

      • HohhoijaaZZZzzzzzzzzzzzz

        "et pystynyt kumoamaan yhtäkään esitettyä faktaa"

        -Päin vastoin, joka ikinen on kumottu. Ja mikä mielenkiintoisinta, yhteenkään perusteltuun väittämääni ei tullut vastaväitteitä.

        Huomaan että alat potea joko taisteluväsymystä tai taistelukauhua. Vai miten selität sen ettet ole uskaltautunut esittämään mitään "todisteita" pitkiin aikoihin?

        -Koitas nyt hiukan ryhdistäytyä ja näytä että olet.... ööh... olin sanomaisillani että mies. Sopisikos sen sijaan "miehimys" ?

      • todisteetpuhuvat

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288651856217.html

        " Aliupseeriliiton puheenjohtaja Petteri Leino kertoo 17 vuoden varusmieskouluttajakokemuksellaan, että varusmiehet harrastavat armeijassa seksiä. Hänen mielestään se on jopa luultua yleisempää.

        - Armeijassa on nuoria viriilejä ihmisiä. Ja on arvattavaa, että siellä harrastetaan seksiä varusmiesten kesken. Itsekin olen 17 vuoden varusmieskouluttajaurani aikana törmännyt tilanteisiin, joissa seksiä on harrastettu armeijassa, Petteri Leino toteaa Ilta-Sanomille...

        ...Hänen mielestään seksin harrastaminen ei rajoitu armeijassakaan vain naisen ja miehen välille.

        - Kyllä siellä seksiä harrastavat naiset keskenään, kuten miehetkin, Leino toteaa."

        Siinä todisteita.

    • riviin järjesty

      Pakko ihmetellä, että minkälaisia todisteita oikein Hohhoijaa, kaipaat?

      Eivätkö esim omakohtaiset kokemukset tai aikalaiskertomukset ole riittäviä todisteita?

      Tuskin niistä homoseksuaalisista akteista mitään valokuvia tai videoita otetaan. Ja vaikka otettaisiin, ei niitä oikein julkisille foorumeille voi postata yksityisyyden suojan takia. Ihmetetyttää tuollainen inttäminen.

      Esimerkiksi tässä linkissä kerrotaan hyvin värikkäästi puolustusvoimien arjesta:
      https://www.aliupseeriliitto.fi/ajankohtaista/blogit?247_a=comments&247_m=1472

      "Vakavasti ottaen, voiko joku oikeasti kuvitella, ettei intissä olisi seksiä. Nuoria, viriilejä ihmisiä, joiden hormonituotanto on huipussaan, niin kyllä takuuvarmasti siellä touhutaan iltaisin muutakin kuin vain luetaan lukkarinkoulussa Taistelijan opasta.

      Vaikka Varusmies -lehti kertoi vain varusmiesten seksistä, niin aivan samalla tavalla sitä seksiä on myös palkatun väen kesken. Ja sekin on aivan luonnollista. Puolustusvoimien henkilöstön valintakriteereinä ei ole, että henkilöiden tulisi olla frigidejä tai eunukkeja.

      Palkatun henkilöstön seksiseikkailuista olisikin monta tarinaa, mutta jätettäköön ne nyt tällä kertaa kertomatta, koska päivän uutisointi kosketti vain varusihmisten seksiasioita."

      Turun Sanoomien mukaan valtaosa kantahenkilökuntaa pysyttelee kaapissa:
      http://www.ts.fi/teemat/sunnuntai/1074326316/Valtaosa kantahenkilokunnasta pysyttelee edelleen kaapissa

      Puolustusvoimat on myös julkaissut oppaan: eri tausta - sama tahti - monimuotoisuus puolustusvoimissa:
      http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/903f00804a9557bd83a297e501c87c62/Eri tausta, sama tahti - monimuotoisuus puolustusvoimissa.pdf?MOD=AJPERES

      "Nuorisobarometrin tulosten mukaan 28 prosenttia haluaisi kieltää homoseksuaaleilta pääsyn varusmiespalvelukseen, tämä asenne on yleisempi miehillä kuin
      naisilla.

      Kuitenkin varusmiespalveluksen jo suorittaneiden homoseksuaalien kokemukset palveluksestaan ovat keskimääräistä myönteisempiä ja puolet heistä
      oli armeijassa 12 kuukautta. (Myllyniemi 2010.)

      Varusmiesten haastatteluissa ei käsitelty seksuaalista suuntautumista, henkilöstön kanssa siitä keskusteltiin jonkin verran. Näkemykset vaihtelivat: toisaalta
      koettiin, että seksuaalinen suuntautuminen on puolustusvoimissa vielä jonkinasteinen tabu, toisaalta oli myös käsitys, että homofobiaa on vähemmän kuin
      monissa muissa työyhteisöissä"

      Asiasta on käyty myös laajasti keskustelua esimerkiksi ranneliikkeen sivuilla, josta alla yksi kommentti ESIMERKKINÄ.
      http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=20&thrdid=3838

      "Minulla ei ollut vaikeaa armeijassa. Olin tuohon aikaan kyllä kaapissa varmaan itsellenikin mutta käyttäydyin varsin avoimesti hellyyttä ja läheisyyttä hyville tyypeille osoittaen! :-)

      Metsäleirien tauoilla kun pistettiin puiden juureen pitkäksi heittäydyin usein kavereiden viereen ja laitoin pääni hein vatsalle tai reidelle. Jos kaveri oli selällään, pakarat olivat paras niskatuki mulle! Sotkussa, päivystäjän pöydällä tai milloin missäkin kokoonnuttiin, notkuimme toistemme niskassa haliotteessa. RUKin metsäleirillä vartiossa kirjoitin paljastuskirjeen ihastukselleni (alkoi ekana päivänä alokkaana varusvarastoilla!) ja annoin luettavaksi discossa iltavapaalla. Samana iltana kun tulimme kassulle ja kävimme nukkumaan, nousin 12 hengen tuvassa (toki pimeässä) ja marssin antamaan hyvän yön suukon suoraan kundin suulle. Palvelusajan viimeisen yön nukuimme koksutuvassa samassa sängyssä vierekkäin, hän teki pyynnöstäni viereensä tilaa. En tiedä pitikö mielessään tosi kaunista tyttökaveriaan, Jumalaa vai mitä sen jälkeen... Mutta en ollut röyhkeä enkä tahditon vaikka jälkikäteen harmitti hiukan etten paljoa enempää kokeillut luontoaan...

      Meillä oli silloin kouluttaja jonka saattoi arvata homoksi, samoin yksikön hallintovääpeli. Nykyään tiedän komeita homokapiaisia jotka ovat kynnyksellä olla avoimesti homoseksuaaleja vaikka Puolustusvoimien leivissä."

      Sinulle myös wikipediasta hyvä artikkeli lukea: http://en.wikipedia.org/wiki/Sexual_orientation_and_military_service
      "Finland allows homosexuals to serve openly in the Finnish Defence Forces."

      Lopuksi hieman historiaa:
      http://www.historyextra.com/feature/same-side-homosexuals-during-second-world-war

      "When Gotch was posted to Gleed’s RAF station, he found himself the object of Gleed’s affections: “He gave me a kiss which took me by surprise but, being a product of a public school, it wasn’t exactly strange. So we started having sex together.”"

      • Huoh......

        Jahas, trolli ja satujen levittäjä on palannut.

        "Tuskin niistä homoseksuaalisista akteista mitään valokuvia tai videoita otetaan. Ja vaikka otettaisiin, ei niitä oikein julkisille foorumeille voi postata yksityisyyden suojan takia. Ihmetetyttää tuollainen inttäminen"

        -Ihan referenssiksi, heterotouhuista on kyllä ihan kuvamateriaalia tarjolla. Googleta vaikka "Vekarajärven kohuvideo"

        http://www.meidanperhe.fi/keskustelu/585181/ketju/_inttiporno_aka_soile_videosta_tuomio

        Ja nyt sitten ontuva tarinasi väittää että intissä hintistellään aivan solkenaan aamusta iltaan ja varsinkin illasta aamuun mutta MITÄÄN suoraa kuva- tai videotodistetta ei ole?

        Kummallista.

        Ja sitten tuo linkkisi "puolustusvoimien arjesta" todistaa itseäsi vastaan satasella. Vuosikymmeniä kasarmilla viettänyt ja "kaiken nähnyt" aliupseeriliiton puheenjohtaja ei väittämästäsi inttihinttailun yleisyydestä huolimatta ole itse nähnyt YHTÄÄN mitään.

        Jollei kantapaikko vuosikymmenien aikaisesta kokemuksestaan saa irti mitään muuta kuin kulahtaneita tornareita todistaa se oikein mainiosti väittämääsi inttihinttailun yleisyyttä vastaan.

        "Kuitenkin varusmiespalveluksen jo suorittaneiden homoseksuaalien kokemukset palveluksestaan ovat keskimääräistä myönteisempiä ja puolet heistä
        oli armeijassa 12 kuukautta. (Myllyniemi 2010.)"

        -Ja tuokaan ei kerro itse inttihinttailusta yhtään mitään.

        "Nuorisobarometrin tulosten mukaan 28 prosenttia haluaisi kieltää homoseksuaaleilta pääsyn varusmiespalvelukseen, tämä asenne on yleisempi miehillä kuin naisilla."

        Sama tässä, tuokaan ei kerro itse inttihinttailusta yhtään mitään.

        Ja edelleen tuo pitkähkö copypastesi. Jokainen intissä ollut tietää että tuo on täyttä keksittyä potaskaa.

        Ja oikein kruununjalokivi "todisteidesi joukossa: "Meillä oli silloin kouluttaja jonka SAATTOI arvata homoksi"

        -Olet varmasti samaa mieltä kanssani että moinen väite on toisaalta naurettava ja toisaalta lapsellinen. Ja kertoo paljon väitteen esitäjästä.

        En oikein ymmärrä motiiviasi yrittää olemattomilla ja toisaalta täysin onnettomilla todisteilla väittää mustaa valkoiseksi? Jollet kerran osaa ja pysty inttihinttailua todistamaan niin voisitko lopettaa noiden Ville 5v-tasoisten asiaan mitenkään liittymättömien linkkien ja copypastetusten suoltamisen.

        Tai sitten voit toisaalta lyödä oikein kunnon todisteet pöytään niin tunnustan olleeni väärässä.

        http://www.meidanperhe.fi/keskustelu/585181/ketju/_inttiporno_aka_soile_videosta_tuomio

        (Hetero) Seksileikit ovat yhä katseltavissa netissä, eikä niitä voi poistaa. Video on ladattu netistä ainakin 3 000 kertaa.

      • riviin järjesty
        Huoh...... kirjoitti:

        Myönnän, että olet kyllä jääräpäisimpiä keskustelijoita, joita on olen nähnyt internetissä. Vaikka todisteet iskee nenän eteen, niin mies väittää että ei ole todisteita. Tulee mieleen kiistely siitä kiertääkö maa aurinkoa vai aurinko maata...

        Logiikan puute on argumentoinnissasi aivan käsittämättömän selvää.

        Se, että joku hetero pariskunta on ilmeisimmin kuvannut jonkinlaisen videon lemmenleikeistään, ja koska vastaavaa videota intissä olevan homoparin lemmenleikeistä ei löydy netistä, niin mielestäsi tämä tarkoittaa, että homoseksiä ei yksinkertaisesti harrasteta intissä.

        En rupea katselemaan muuten tuollaisia leakattuja videoita. On tosi mautonta ja kyseenalaista edes nostaa esille tuollainen video, joka ilmeisimmin on johtanut rikostuomioon ja vahingonkorvauksiin.

        Toivottavasti ymmärrät edes hävetä.

    • Ihihihi

      Parempi hintti kuin kymmenen hetskua <3

      • fägländ

        Suomalainen homosotilas raiskaa ainakin kymmenen heterosotilasta.

    • Anonyymi

      Kyllä nyt oli varsinainen aloitus ja siitä seuraava viestiketju.
      Suomen armeijassa ei ole mitään homojuttuja, homothan saavat armeijasta vapautuksen.

    • Anonyymi

      Ihmislajille on tyypillistä, että eri sukupuolet ovat hyvinkin samanlaisia, ja uroksilla on jopa nännit. Tyypillistä ihmislajille on myös se, että urokset mielellään hakeutuvat monenlaiseen pitkäaikaiseen, suunnitelmalliseen yhteistoimintaan keskenään. Tätä voidaan kuvata esim homososiaalisuutena, homoeroottisuutena tai homoseksualisuutena.

      Erityisesti suomalaisessa mieskulttuurissa kuka tahansa mies on valmis sopivan tilanteen tultua riisuutumaan alasti ja menemään hikoilemaan tuiki tuntemattomienkin miesten kanssa -- eli saunomaan.

      Miesten kyky toimia yhteistyössä mitä erilaisimmissa tilanteissa on varsin perustavanlaatuinen ihmislajille, ja se on tehnyt mahdolliseksi monenlaiset toimivat miesyhteisöt, myös esim armeijat, laivastot ja luostarit.

    • Anonyymi

      Luonnossa elävillä nisäkkäillä esiintyy monenlaisia versioita urosten ja naaraiden sekä nuorten ja vanhempien yksilöiden elämästä yhdessä ja erikseen.

      Joillakin lajeilla aikuiset urokset elelevät yksinään väistellen toisten urosten reviireitä, ja hakeutuen naaraiden seuraan vain, kun sukua on tarkoitus jatkaa.

      Joillakin laumaeläimillä urokset elävät sopuisasti omissa uroslaumoissaan ja tappelevat vain ajoittain oikeudesta siittää yhteisönsä seuraava sukupolvi, minkä lauman johtaja tekee periaatteessa yksin. Tällaisilla lajeilla samasukupuolinen seksi palvelee lauman koossa pysymistä ja turhautumisten purkamista, sekä pariutumistoiminnan harjoittelua.

    • Anonyymi

      Ihmislaji on luultavimmin menestynyt osittain sen takia, että ihmislajin miehet osaavat ja haluavat toimia keskenään ... ja osaavat tarvittaessa olla purkamassa kaverin paineita. Näin se on nähtävä.

    • Anonyymi

      Mikä on ongelma? Miksi mies ei voisi tai saisi olla tiukan paikan tullen kaverilleen kaveri kaikilla tavoilla, mitä voi ja osaa?

      • Anonyymi

        Taistelupari-käsitteen syvin olemus.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe