LA syyskuu '12 vauveli-kuulumiset

Mietittiin tuolla odotus-puolella että luodaanko tänne vauva-osastolle topikki kun syyskuun nyytit syntyneet. En ainakaan löytänyt vastaavaa joten kukaan ei kai vielä ole tällaista luonut? Tervetuloa siis me kaikki mammoittuneet joilla LA syyskuussa 2012 ja tietty vapaasti muutkin, esim syyskuussa tai niillä main synnyttäneet, mukaan keskustelemaan vauvoista. Vertaistuki kunniaan! :)

39

393

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei enää tylsistynyt

      Kiitos Jokony. Rapiat rv38 ( onhan nimimerkki ;) ilmoittautuu. Meillä poika 3 viikkoa vanha ja jonkin verran masuvaivoista kärsinyt. Rela d-tippoja ollaan käytetty. Enpä tiedä onko auttanut vaivoihin.. Kahden tunnin välein heräilee syömään, joten väsymys on tullut tutuksi. Maailman ihanin otus tuo kuitenkin on. Kantorepun ostin tänään, kun kantoliina on ollut mukava kävelylenkeillä ja ajattelin sen olevan kätevämpi. Poika tuntuu olevan siihen vielä kovin pieni mut tukevalta tuntuu kanniskelu siinä. Sinkkivoidetta ostin myös punaiseen peppuun ja Pampersin vaippoja, kun Liberot tuntuivat aiheuttavan punaisuutta ? Täysimetyksellä ollaan ja yhessä liikutaan vaunulenkkejä ja kaupoissakin on piipahdettu. Aika touhua tämä on. Välillä pelottaa, kun itkee, että osaako hoitaa oikein ja opettelua on ollut kaikin puolin mut päivääkään en vaihtaisi pois. Kolmen tunnin yhtenäisistä yö/ päiväunista olisin kyllä kiitollinen :D

    • Nekkunen-

      Ilmottaudun minäkin.. Meillä neiti nyt 4vko, LA mulla oli 16.9 mutta tyttö päätti tulla hiukan etuajassa :) Hän on esikoinen, joten aika uutta tää kaikki on, ihanaa ja ihmeellistä! Meillä kanssa kärsitty masukivuista, ensin luulin niiden johtuvan antibiootista jota jouduin syömään kun sektiohaava aukesi..Ei ollut kuitenkaan syy niissä, koska kuurin jälkeen vaivat jatku. Relatippoja käskivät neuvolassa antaa - ei apua. Jätin sitten relatipat pois ja sinne jäi masuvaivatkin! Välillä niistä kärsitään kuitenkin, joten oon löytänyt uuden ystävän: Cuplatonin :) Nyt on parina päivänä ollut imetys melkoista vääntöä, neiti ei oikeen ota otetta nännistä? Aiemmin ei kuitenkaan mitään imetysongelmia ole ollut... Täytyy jatkaa myöhemmin- meijeriautoa huudellaan jo :))

    • Meidän tarina semmoinen että esikoinen syntyi aika tarkkaan laskettuna päivänä ja täyttää alkuviikosta jo 4viikkoa! Pitkä hoikka poika

      • Heissansaa!

        Täällä vaavi on nyt viikon ja yhden päivän vanha. Hyvin meillä on mennyt, mutta hieman kans mahavaivoja. Päivät nukkuu hyvin, yöt...ei niin hyvin. Tissillä tykkää olla usein ja kun masu täys on kiva nukkua tissi poskea vasten :D

        On tuo hurrrrmaaava pieni tytötylleröinen. Varastanut äidin ja isin sydämet =)


    • Tänttärä

      Täällä kuukausi ja kolme päivää vanha pikkuneiti.:)
      Alku lähti hurjalla tavalla, kun illat huudettiin kurkku suorana. Pelättiin jo koliikkia, mutta onneksi se jäi siihen kahteen iltaan! Laitetaan vaikka vauvanhoidon kokemattomuuden piikkiin. Siitä eteenpäin on kyllä vatsa vaivannut vähän, mutta ilta kymmeneltä aina alkaa silmää painaa ja pieni lähtee yöunille. Yöt nukutaan täällä loistavasti! *koputtaa puuta* Viime yönä illalla 10 nukahti ja puoli 5 herätin syömään, kun ei millään meinannut herätä. Nukahti lähes samantien syötyään ja heräili puoli 8 aikaan ja syötyään torkkui vielä tunnin.:) Aikalailla rytmi alkaa löytymään meillä!
      Käytiin myös vyöhyketerapiassa sen alun kiukuttelun jälkeen. Lantio oli vinossa ja selästä toinen puoli lihaksistosta oli jumissa. Viisi käyntiä takana ja kyllä uskon että siitä on apua ollut. Hoitaja myös neuvoi mistä voidaan itte hieroa, jos vatsaa kivistää.
      Mites teillä muilla, onko jäänyt traumoja/kammoja synnytyksestä? Mulla meni kaikki ihan hyvin, vaikka kunnon maratoonisynnytys olikin! Silti se ponnistusvaiheen kipu oli jotain niin sietämätöntä, että kyllä tuo miehen himoitsema toinen lapsi saa nyt vähän aikaa odottaa..;)
      Missäs vaiheessa sinne ehkäsyneuvolaan ois hyvä varata aika? Ehkä jälkitarkastuksen yhteydessä? Ei uskalla luottaa kyllä tuohon menkattomuuteen nyt, käy pian vahinko.:)
      Ollaanko teillä herkkäunisia? Mä oon yrittänyt totuttaa neitiä siihen että kun se nukkuu niin tavallisia elämisen ääniä kuuluu ja kyllä se hyvin nukkuukin. Meillä on talon rakennus kesken, monesti sinne kärryillä menen ja jätän pienen nukkumaan eikä tunnu heräävän edes porakoneen tai sirkkelin meteliin. Onneksi näin!

      • Tänttärä

        Lisään vielä tuohon mun kirjotukseen kun Sha_72 tuolla kyseli vuotoja yms. Mulla tulee vieläkin jotain?! Kuukausi on mennyt tosiaan. Verta ei enää tule, mutta jotain rusehtavaa vuotoa. Pikkuhousunsuojat pitää olla. Kerettiin harrasteleenkin tuossa 3. viikko synnytyksestä ja sen jälkeen tuli veristä vuotoa varmaan viikon ajan, ensin enemmän ja sitten vähemmän. Tiedä sitten mistä johtui!
        Oliko teillä muuten jälkisupistuksia? Mulla tuntui pari 2-3 päivää vielä synnytyksen jälkeen, ja kyllä oli kipeitä! En edes tiennyt, että jälkisupistuksiakin on olemassa.. Miini, voimia sulle! On tuskaisaa kun ei voi auttaa pientä. Tiedän sen niiden kahden ekan illan ajalta, kun neiti huusi kuin palosireeni, eikä mikään auttanut.


      • Tänttärä kirjoitti:

        Lisään vielä tuohon mun kirjotukseen kun Sha_72 tuolla kyseli vuotoja yms. Mulla tulee vieläkin jotain?! Kuukausi on mennyt tosiaan. Verta ei enää tule, mutta jotain rusehtavaa vuotoa. Pikkuhousunsuojat pitää olla. Kerettiin harrasteleenkin tuossa 3. viikko synnytyksestä ja sen jälkeen tuli veristä vuotoa varmaan viikon ajan, ensin enemmän ja sitten vähemmän. Tiedä sitten mistä johtui!
        Oliko teillä muuten jälkisupistuksia? Mulla tuntui pari 2-3 päivää vielä synnytyksen jälkeen, ja kyllä oli kipeitä! En edes tiennyt, että jälkisupistuksiakin on olemassa.. Miini, voimia sulle! On tuskaisaa kun ei voi auttaa pientä. Tiedän sen niiden kahden ekan illan ajalta, kun neiti huusi kuin palosireeni, eikä mikään auttanut.

        Okei, kiitos vastauksesta =)
        Mulle tuli sit kohtutulehdus, jippii. Eilen aamulla tuli iso hyytymämöykky , soitin neuvolaan, sanoi, että jos kuume nousee ja on kipuja niin pitää soittaa sinne sairaalaan. No ei mulla ole kuumetta, eikä ihmeempiä kipujakaan, mutta se veri alkoi haista hirveelle. Menin sit yksityiselle tänään ja sanoi, että lievä tulehdus on, kahdet antibiootit sain. Tekee maidon oudon makuiseksi, niin saas nähdä miten imetys sitten.

        Viime yö oli ihan hirvee, neiti huusi ja huusi, mikään ei ollut ok. NYt päivällä se on sitten nukkunut hyvin. Pääsin puoli kuus nukkumaan ja lääkäri oli puolelta päivin.

        Ostettiin kantoliina..sellainen kankaan palanen ja 59€..huh huh..


    • Jenn

      Heipparallaa!!

      Meidän poitsu syntyi 22.09 sektiolla. Leikkaus sujui hienosti ja toivuin kyllä tosi nopeesti! :) Alle 10 h niin pääsin jo kävelemään ja pystyin itse hoitamaan vauvaa koko ajan! :) Yllätyin kyllä, että kuinka nopeasti toivuin, ja sitä kyllä ihmetteli kätilötkin...

      Nyt tosiaan poitsu on noin 1.5 viikkoa

    • Meillä mennyt nyt sillai että iltaa kohden itku vaan yltyy. Sain sitten neuvolasta vinkin että imetä mahd paljon vauva pystyasennossa, ja siitäköhän sitten johtui että eilinen ilta oli ihanan tyyni!!! Ensimmäiseen kahteen viikkoonhan me ei meteliä pidettykään, luultiin jo hupsusti ettei poika osaa kunnolla huutaakaan. Luulo osoittautui täydeksi höpötykseksi, eikä tuo enää ole niin tyynikään kun vielä toissaviikolla oli. Ihme hulabaloo välillä, jännittää valmiiksi kuinka nopeesti lähetään liikkeelle.

      Oon yrittäny luoda rutiineja ja saada jonkinlaisen rytmin päivän ja yön kulkuun, ja ihan kun pientä vakiintumista olisi tapahtunut. Nyt monena yönä peräkkäin syöty aika vakiosti noin klo 01. ja 05. Ja puolenpäivän maissa käydään tekemässä tallihommat, senkin jo hokannut pikkuinen niin hyvin että nukkuu vielä hommien jälkeenkin ulkona jonkun aikaa. :) Näiden lisäksi kaikki sitten vaihteleekin aikalailla: välillä ei nuku päivällä lainkaan ja välillä ei saa hereille vaikka miten yrittäisi häiriköidä :p Ja vatsanpurut vaivaa sillontällön, tai sitten joku muu on pielessä kun ei ensikertalaiset vanhemmat oikein aina osaa heti tietää mikä meininki.

      Mullakin kk synnytyksestä ja vielä tulee vähän ruskeeta vuotoa. Muutama tikki on, ei ole kokonaan vielä sulaneet, joten puuhat ei tule vielä kysymykseen. Mietin juuri eilen kuinka sitä alkaa taas sitten jännittämään kestääkö suojaus! Tilanteen aiemmasta erilaiseksi tekee tosin se että jos vahinko kävisikin niin antaa käydä sitten ;) Vaikka, mulle jäi synnytyksestä pieniä traumoja siitä pirun epiduraalin laitosta, joten tarvitsen kyllä henkistä toipumisaikaa! Siitäkin huolimatta että mies olisi näköjään kovinkin innokas hommaamaan pojalle pikkusisaruksen asap.

      • Wannababy+tyttö 4 viikko

        Moikka!!
        Täällä 4-viikisen tyttövauvan äiti kutsuu teijät syyskuulaisten Facebook ryhmään. Siellä keskustellaan raskaus- , synnytys- ja nyt tietysti vauvajutuista. Paljon mukavampi kun voi laittaa kuviakin halutessa pienokaisista ja kun meitä on siellä niin monta niin siellä päivittyy koko ajan ja saa tietoa vaikka keskellä yötä:)
        Jos haluutte liittyä, lähettäkää mun s. postiin Facebookissa olevan nimenne, niin liitän ryhmään.
        [email protected]


      • Wannababy
        Wannababy+tyttö 4 viikko kirjoitti:

        Moikka!!
        Täällä 4-viikisen tyttövauvan äiti kutsuu teijät syyskuulaisten Facebook ryhmään. Siellä keskustellaan raskaus- , synnytys- ja nyt tietysti vauvajutuista. Paljon mukavampi kun voi laittaa kuviakin halutessa pienokaisista ja kun meitä on siellä niin monta niin siellä päivittyy koko ajan ja saa tietoa vaikka keskellä yötä:)
        Jos haluutte liittyä, lähettäkää mun s. postiin Facebookissa olevan nimenne, niin liitän ryhmään.
        [email protected]

        Lisäys vielä edelliseen.
        En saa lisättyä teitä ryhmään ellei olla Facebook kavereita. Joten jos pyydätte mut eka kamuksi ja lisään sit teidät ryhmään.
        Mun nimistä löytyy 1 kpl Facebookissa, oon siis siinä vauvan kanssa.
        Mirkka Ikola


    • Harmittavaa jos kaikki häipyy Facebookkiin. Käyttekö sitten enää täällä? Mä olen jo aiemmin maininnut topikissa vol. jotain että pitäydyn täällä netissä mieluummin vähän incognito. Ei siis todellakaan millään pahalla mutta mä käytän Facebookkia ainoastaan siihen että pidän kontakteja yllä maan ja maailman kavereihini, siis sellasiin jotka oikeasti tunnen. Enkä kuulu kun kahteen ryhmään siellä ja ne on noita hevosihmisiä, joita niitäkin tunnen käytännössä. Jotta siis alkaisin Facebookissa kaveeraamaan, se vaatisi sitä että tavataan teidänkin kanssa irl. Eli, mä jutskaan täällä sillon kun joudan tai sitten en ollenkaan tai sitten vaadin treffejä ;) Sorry tylsyyteni!

    • wannababy

      Joo kukin tallaa tavallaan. Tiedän ei oo halua olla kaikkien tuntemattomien kamu, mut voihan sitä poistaa sen sitten, kun on saanut liitettyä ryhmään.
      Mut joillekkin sopii toinen ja toisille toinen:)

    • heips,

      hohhoijaa...täälä menee yöt valvoessa ja päivät nukkuessa.. Koliikki? Ilmaa ainakin mahassa kovin. Kokeiltu Cuplatonia ja Disflatyliä, Rela-tippoja ostin, niitä missä D- vitamiinia, ei oikein auta =( Raskasta kun pienellä paha olla.

      Torstaina neuvola onneks. Mullahan on antibioottikuuri x 2 päällä vielä tän viikon, kohtutulehduksen takia. Toivon niin kovin, että mahavaivat helpottaa kun kuuri loppuu. Oon imettänyt tunteja lääkkeiden ottamisesta ja muuten antanut Tuutia. Mut eipä taida auttaa.

      sha vaavi 2 viikkoa 2 pv

    • Ohhoh!!! Meidän poika SYÖ aivan hirmuisesti.

      Pelkäsin jo että maitovarat ehtyy mutta jokunen päivä ja kroppa mukana menossa! Esim eilinen aamu-aamupäivä meni siihen tahtii että max tunti syöttöjen välissä ja hyvässä lykyssä taukoa sen verran että ehdin siirtää vauvan ja laittaa tissin piiloon... Meillä ei siis ollutkaan pelkkää vatsakipuja kun tuolla ^ aiemmin mainitsin huudosta, vaan pienellä olikin NÄLKÄ ja minä hölmö äiti en tajunnut :( Kyllä mulle tuli paha mieli kun tajusin tämän ja olin pistänyt vatsakipujen piikkiin toisen valituksen! Huonommuuden tunne tuli :( Vaikka mistä olisin voinut tietää, ei tullut mieleenkään että jos edellisenä päivänä on selvinnyt 4h ruokien välillä niin seuraavana vaatiikin sapuskaa taukoamatta. Kokeilin eilen tuttipullolla kuinka paljon syö, ja täytyy sanoa etten voi ymmärtää miten NIIN paljon maitoa pieneen ihmiseen voi mahtua. Mutta voi kyllä! Meillä siis jo ties montako niitä "tiheän imun kausi"a :) Ja kun tämän hyväksyin ja ruokin poikaa ja ruokin ja ruokin, niin arvatkaapa onko meillä huudettu? Ei, tyyppi on niin tyytyväinen ja tyyni kun olla voi! Sillontällön pikkusen tietty kiukuttaa, mutta kun ollaan ruokien jälkeen koitettu pulauttaa tai röyhtäistä tai pieraista, niin ilmatkin on näemmä pysyneet kurissa.

      Siis "ruokaa tuokaa vatsat huokaa lepohetki vihdoin suokaa" :)

      • elokuun mamma

        En ole syyskuun odottaja ollut vaan elokuun, mutta vastaan sha_72:lle.

        Meillä alkoi huutokonsertit vauvan ollessa alle 3 viikkoinen. (synt. 18.8.)
        olin aloittanut D tipat ja Disflatyliä annoin samalla.
        jossain vaiheessa lopetin D tipat kun ajattelin niiden aiheuttavan huudot.
        ei auttanut.
        lääkäri määräsi annettavaksi disflatyliä ihan säännöllisesti sen 3x15 päivässä. ja D tipat uudestaan. (erimerkkiä, eli Gefilus)
        Huudot vaan koveni ja kiemurtelut oli kamalaa katsottavaa :( ja kestivät pidempään.
        viime lauantaina en antanut enää mitään tippoja!!!
        ja siihen loppui huudot! :)

        Nyt ei ole kuin puolen tunnin uni itkuja iltaisin ja öisin nukutaan paremmin ja pidempiä pätkiä.

        ja koliikki meillä diagnoosina.

        Olen sitä mieltä että miksi ihmeessä pitää noin pienille aloittaa D-tippoja :(
        en usko todellakaan että riisitauti iskee jos odottaa kunnes suolisto on valmis. ajattelin odottaa marraskuun alkuun nyt ja aloittaa uudestaan tipat.


      • elokuun mamma kirjoitti:

        En ole syyskuun odottaja ollut vaan elokuun, mutta vastaan sha_72:lle.

        Meillä alkoi huutokonsertit vauvan ollessa alle 3 viikkoinen. (synt. 18.8.)
        olin aloittanut D tipat ja Disflatyliä annoin samalla.
        jossain vaiheessa lopetin D tipat kun ajattelin niiden aiheuttavan huudot.
        ei auttanut.
        lääkäri määräsi annettavaksi disflatyliä ihan säännöllisesti sen 3x15 päivässä. ja D tipat uudestaan. (erimerkkiä, eli Gefilus)
        Huudot vaan koveni ja kiemurtelut oli kamalaa katsottavaa :( ja kestivät pidempään.
        viime lauantaina en antanut enää mitään tippoja!!!
        ja siihen loppui huudot! :)

        Nyt ei ole kuin puolen tunnin uni itkuja iltaisin ja öisin nukutaan paremmin ja pidempiä pätkiä.

        ja koliikki meillä diagnoosina.

        Olen sitä mieltä että miksi ihmeessä pitää noin pienille aloittaa D-tippoja :(
        en usko todellakaan että riisitauti iskee jos odottaa kunnes suolisto on valmis. ajattelin odottaa marraskuun alkuun nyt ja aloittaa uudestaan tipat.

        Kiitos vastauksesta =)

        Meillä huudettiin jo ennen noiden tippojen antamisen aloittamista. Viime yö olikin sitten tosi hyvä. Ei mitään hajua miksi, kaikki tehtiin niinkuin ennenkin.


    • babykicks

      jos vihdoin pääsisin itsekkin tänne kirjoittelemaan.. Meillä syntyi tyttö 19.9 sektiolla. kahden päivän supistelun jälkeen äiti oli jo niin poikki kivusta ja kaikki ruoka tullut jo moneen kertaan ylös ja avautuminenkin oli hyvin vähäistä, että lääkärin kanssa päätettiin ettei nyt vaan homma pelitä, joten veitsen alle kiireellisenä mentiin.
      oon toipunu todella hyvin leikkauksesta, ja se oli huomattavasti mukavempi toimenpide kun koskaan osasin odottaa..

      Valitettavasti maitoa ei meikäläinen tuota juuri lainkaan, ja tytön kun laittaa rinnalle syömään niin huutaa kun hyeena ja raivoaa tissille minkä kerkee, niin ei sitä maitoa sieltä saada herutettuakaan, joten korvikkeella tää meidän rohmu sitten elää ja kasvaa, Vaikka kaikki sanoo että hyvä siitä siltikin tulee, niin on aika epäonnistunut olo kun ei itse pysty lastansa ruokkimaan.

      Mimmi on ihan hyväntuulinen kaveri , mutta läheisyyttä kaipaa koko ajan kun on hereillä ja sitterit sun muut ei tule kysymykseenkään.. on selkä aika kovilla ja välillä myös hermot kun illalla kolmekin tuntia saa hömpsytellä kaveria kun ei halua mennä nukkumaan.

      Yöt nukkuu 3n tunnin pätkissä ja herää vaan syömään ja simahtaa takasin, eli yö itkuilta on onneks selvitty, toivottavasti näin myös jatkuukin:)

      isä palaa töihin huomenna , jännityksellä odotan miten meidän arki ilman isäntää alkaa sujumaan , kun se on ollut niin järjettömän iso apu.

      en oo itsekään vielä aloittanut noita d-vitamiineja kun odotan että ystävä tuo luontaistuote valmisteen, pelkään just noita huutoja kun jos ei nyt ihan pakko ole toista kärvistää niin miks ihmeessä pakolla kun neuvolasta niin käsketään..

    • babykicks

      joko te kaikki siirryitte sinne facebookkiin?

    • En mää ainakaan ole facessa..

      Täällä menee hieman mukavammin yöt. Ostettiin koliikkikeinu, ihana vempele!!! Ja mun antibioottikuuri loppui, niin se varmasti rauhoitti vaavin mahaa.

      Eilen oltiin 10km vaunulenkillä koirien kanssa, hyvin meni sekin =) Vaikka vähän teki tiukkaa, kun aattelee, että pari viikkoa sitten, hyvä kun pääsin kävelemään. Sattuuhan ne liitoskivut vieläkin, sanoivat, että 3kk voi mennä siihen. Tikkejä on vielä muutama.

      Miehen isyysloma loppui, tänään eka työpäivä..pisti viestin, että on jo ikävä

      • imetystyyny!

        Anteeksi kun tungen ketjuun ulkopuolelta, mutta jos sulla ei ole vielä imetystyynyä, niin suosittelen todella lämpimästi hankkimaan sellaisen. Pelasti mun niskat ja hartiat, aivan ihana kapistus! Kuulostaa aivan turhakkeelta, mutta on tosiasiassa ainakin mulle ollut yks parhaita hankintoja. Rentouttavaa hierontaa sinne! :)


      • imetystyyny! kirjoitti:

        Anteeksi kun tungen ketjuun ulkopuolelta, mutta jos sulla ei ole vielä imetystyynyä, niin suosittelen todella lämpimästi hankkimaan sellaisen. Pelasti mun niskat ja hartiat, aivan ihana kapistus! Kuulostaa aivan turhakkeelta, mutta on tosiasiassa ainakin mulle ollut yks parhaita hankintoja. Rentouttavaa hierontaa sinne! :)

        Facebookiin lähetetty kaveri pyyntö sitten :)

        Täällä on menny masuvaivojen kanssa vähän paremmin. Ei oo poika enään ihan niin itkuinen :) ja nykyään välillä pitää 3h syömisväliä :) eipä oikeestaan mitään ihmeitä kuulu.. Poika on kasvanut paljon ja nyt painaa vähän päälle 4kg.

        Miini ja 6-viikkonen poika


      • imetystyyny! kirjoitti:

        Anteeksi kun tungen ketjuun ulkopuolelta, mutta jos sulla ei ole vielä imetystyynyä, niin suosittelen todella lämpimästi hankkimaan sellaisen. Pelasti mun niskat ja hartiat, aivan ihana kapistus! Kuulostaa aivan turhakkeelta, mutta on tosiasiassa ainakin mulle ollut yks parhaita hankintoja. Rentouttavaa hierontaa sinne! :)

        Moi =)

        On mulla imetystyyny ja hyvä kapistus on kyllä. Oikeastaan mulla on kolme imetystyynyä, oon ostellut ne jo vuooosia sitten sänkyyn selän taakse....tai ne on selaisia tyynyjä joita voi käyttää esim imetystyynynä, selän taakse jne.
        Nääs kun imetän sängyssä, niin siinä joskus huonossa asennossa ja herännyt siitä sitten tismalleen samassa asennossa.

        Meitin tyttö painaa 4,3 kg...oli tullut 610g painoa lisää 2 viikossa kun viime torstaina oli neuvola.


    • babykicks

      onpas tänään ollut huono päivä.. huoh! tyttö huusi eilen illalla 12 saakka täyttä huutoa, kunnes vihdoin ja viimein nukahti , oli ollut hereillä viidestä asti.. Välillä nukahti hetkeks ja säpsähti hereille kun yritti laittaa sänkyyn ja siitä sitten taas sama rumba uudestaan. Tänään on sitten kyllä nukkunut ihan hyvin päivällä , mutta kun on hereiillä ei mikään ole hyvä.. Ei sylissä, ei sängyssä, syödessä hetken hiljaa ja sitten kun on syönyt itsensä ähkyyn, oksentaa reippaasti ulos ja taas on sitten nälkä.. Täällä sitten yritetään keksiä hyvää asentoa, kuunnella musiikkia, tanssahdella yms... alkaa hermo olemaan aika kireellä ja henkisesti väsynyt..
      Ollaan vuoroteltu hyssyttämisiä miehen kanssa ja mietinkin että onko parempi että kunmpikin on piipussa vai pitäiskö ton toisen olla järjissään että saa pidettyä homman kasassa.
      Nyt neiti nukkuu tyytyväisenä vaunuissa mutta jo kauhulla odotan että kun herää niin alkaako sama rumba uudestaan.
      Siinä sitten itse miettii että kuinka hyvä äiti itsestä tuleekaan kun nyt jo kuukauden jälkeen on näin väsynyt.Ja kun kaikki muut vaan hehkuttaa kuinka ihanaa vauva aika on.... Tokihan tässä varmaan hormooneilla on osansa että reagoi kaikkeen niin voimakkaasti..
      Että tällainen avautuminen tänään, eiköhän huomenna ole parempi päivä:) toivotaan!

      • Juu ei tää nyt pelkkää auvoista ole tää vauva-arki. Kyllä se on meillä mahavaivoja, pierujen toivomista ja vauvan vääntämistä ja kääntämistä asentoon mikä milloinkin on hyvä. Kauheaa se on kun toisella paha olla.

        Ja öisin valvotaan ja oon todella väsynyt kans. Mies meni maanantaina takas töihin, joten mulle jää se yövalvominen. No aikansa kutakin ja tietää, että tää menee ohi kyllä ja jos tää on pahinta, mitä olla voi, niin kyllä tän kestää vaikka päällään seisten. Olis niin kamalaa jos lapsi ois jotenkin sairas.

        Välillä on onneks niitä ihan ok öitäkin =) Ja tuo koliikkikeinu on AARRE!!! 89 € on pieni raha siitä, että vauvalla parempi olo , eikä se itke..omat korvat ja hermot säästyy. Ja sitten kun sitä ei enää tarvi tai kun vaavi oli kasvanut yli painorajan, sen voi myydä =)


    • duni-

      Noniin, jos nyt malttais näpytellä :)

      Vastoin kaikkia odotuksiani synnytys käynnistyikin itsestään lauantai-aamuna. Kuudelta heräsin supistukseen mutta unenpöpperössä luulin vessahädäksi :D Istuin sitten vessassa ihmettelemässä kun mitään ei tule kunnes seuraavasta valkeni mistä on kyse. Supistuksia tuli heti säännöllisinä 13 minuutin välein. Klo 11 lähdettiin sairaalaan kun supistuksia oli tullut 4-8 minuutin väleillä muutaman tunnin.

      Klo 12 olin auki kolme senttiä ja kyllä masensi, sentin auennut kuuden tunnin aikana! Lilluin tunnin altaassa muttei tuntunut auttavan joten siirryttiin saliin odottelemaan. Kahdelta mietin että kehtaisikohan jo pyytää jotain kivunlievitystä. Kätilö tuli käymään ja totesi kohdunsuun olevan 7-8 senttiä auki! Olin aika hämmästynyt koska luulin meidän etenevän hitaasti :D Kiireellä tuli sitten lääkäri laittamaan epiduraalia jonka jälkeen sain torkuttua pari tuntia.

      Kun vaikutus alkoi hälvetä, kätilö pyysi koeponnistamaan ja sanoi vauvan tulevan nyt. Pieni paniikki iski siinä kohtaa kun en vielä kokenut olevani valmis! Ponnistaminen tuntui oudolta koska en tuntenut mitään edistyvän kunnes pää tuli ulos, mielessä pyöri vaan että mitä jos pieraisen :D Ponnistusvaihe kesti 14 minuuttia ja olin kuulemma luonnonlahjakkuus, heh. Epparin tekoa en tuntenut ollenkaan ja repeämä meni niin äkkiä etten ehtinyt edes reagoimaan.

      Leikattiin eppari oikealle puolelle ja parin tikin limakalvorepeämä tuli virtaputken lähelle. Kamalinta koko synnytyksessä oli ompeluvaihe, se puudutesuihke oli jotain niin hirveetä ja tuntui kuin olisivat oikeen venyttäneet haavaa auki, ihan hirveetä. Sinnittelin tuijottamalla maailman kauneinta pientä tyttöä rinnallani

    • duni-

      Ainiin, herraisä näitä tissejä! Ku halvasta pornoleffasta repäistyt. Nyt onneks iho antaa jo vähän myöten, eilen oli vielä ihan kulmikkaat kivet :D

      • Kovasti paljon onnea !

        Samoja tunteita oli mullakin , oli niin epätodellista ja vaikea ymmärtää, että tuo olento on ollut mun masussa. Ja siinä se nyt on , niin täydellinen ja kaunis.

        Tuli itku mullekin kun luin tosta kun miehes kanssa olitte itkeneet..se on sellainen pakahduttava rakkauden tunne lasta kohtaan


    • Jenn

      Heippa!

      Lauantaina tulee jo 4 viikkoa pojan syntymästä, hurjaa!

    • Iltaa. Oon sen verran kuohduksissani ettei lukemisesta ja muusta kirjottelusta tulisi nyt mitään! Halusin vaan kysyä että miten luulette hormonien vaikuttavan oloonne? Mulla menee huonosti, en tiedä johtuuko hormooneista vai ei, ainakin ne varmaan kärjistää asioita. Miten olette siis pärjänneet miestenne kanssa? Mulla menee hermo kokoajan, varmaan erotaan kohta kun kukaan tällasta huonoa oloa jaksa. Vauvakin sen aistii :( Ärrinpurrin!!!

      • Moi,

        en oo huomannu hormoonien vaikutusta liiemmin, mut oonkin koko ajan niin väsynyt...

        Miksi sulla menee mieheen hermo? Ei osallistu tarpeeks? Ei kai sulla masennusta?

        On tää niin iso elämänmuutos...yksi parisuhteen suuria testejä.


    • babykicks

      jokony mulla ainakin alussa heitti hormoonit aivan härän pyllyä, ja toivottavasti voin laittaa tämän oman itkuisuuteni ja välillä tulevan ahdituksen niiden samojen hormoonien piikkiin vielä kuukaudenkin jälkeen. Mulla menee myös hermo useasti, ja yleensä iltaisin olen niin henkisesti väsynyt että pillitän vaan ja mietin että miksi ihmeessä piti lapsi hankkia.. Tuollaisen ajatusten jälkeen tietysti itsellä on vielä pahempi olo kun tottakai olen korviani myöten rakastunut siihen pieneen ihmiseen, mutta onhan tämä pirun rankkaa omaksua täysin uusi rooli elämässä..

      Kyllähän väsymyskin tekee tepposia, senkin takia varmasti moni asia saa aivan uudet mittasuhteet. ja itsellä ainakin myös se että en pääse urheilemaan vielä, joka on mulle ollut todella tärkeä ja iso osa elämässä.

      Olisiko teillä mahdollista saada joku katsomaan vauvaa pariksi tunniksi vaikka ja tekisitte jotain yhdessä miehen kanssa? kun saa olla ihan kahden hetkenkin aikaa niinkuin ennen lasta , löytää kyllä sen syyn miksi juuri siihen mieheen on ollut rakastunut.

      tsemppiä sinne!

    • babykicks

      mitens meillä syyskuun synnyttäjillä menee? Meillä on vaikeuksien kautta alkanut hieman olo helpottamaan. löydettiin oikea korvike, maito ei siis minulla noussut ollenkaan. Sain myös homeopaattisia lääkkeitä tytön vatsakipuihin ja nyt meillä onkin sitten aivan eri lapsi talossa, hän jopa hymyilee ja jokeltaa jo, ei enää vaan itke ja huuda kipujansa.
      onko teillä ollut jo ristiäisiä?

    • Täällä taidetaan nyt siirtyä facen puolelle.. Heips (:

    • Pärskis!

      Täällä on ollut aika vaikeaa. Liekö sitten vauva mutkien kautta syynä :( mutta siis miehen kanssa. Suhde ollut koetuksella, erostakin jo puhuttiin. Nyt asiat selkenemään päin, ja uskon että jos tästä rytäkästä selvitään niin selvitään loppuelämämme ihan mistä vaan! :) Vauvan kanssa menee kivasti. Poika kasvaa kovaa vauhtia, syö rintamaidon lisäksi korviketta purkin-pari päivässä. Nukkuu yöt hienosti omassa sängyssään, herää syömään kerran-pari yössä, nukkuu jopa kellon ympäri usein. Päivisin itkee oikeastaan vain nälkää, tai kaipuuta äitin läheisyyteen :) Ollaan paljon kaksistaan joten aikamoinen äitinpoika tästä on kehittymässä. Toisaalta minulle sitten valitetaankin enemmän kun muille. Nimikin jo on, ja pian koittaa jo 3kk neuvola! Voi hurja.

    • babykicks

      no kuinkas ihanaa onkaan kuulla että jollain muullakin tämä vauva aika rasittaa parisuhdetta, vaikka tosin olisi mahtavaa jos se ei kummallakaan olisi niin. Meillä riidellään jatkuvasti, itse tosin varmasti olen siihen suuri syy koska väsymys painaa ja miehellä on myös paljon töitä ja arki on suurimmaksi osaksi omilla harteilla. Ja siitähän sitten saadaan soppa aikaiseksi kun minä olen väsynyt, vauva ei nuku päikkäreitä kun liikkuvissa vaunuissa (uusi juttu tälle viikolle) ja ilmakin on mitä masentavin ja pientä flunssaakin pukkaa,.. huoh!
      Tyttö on kyllä maailman ihanin siitä ei ole epäilyskään, mutta kyllähän tämä arki pienen ihmisen kanssa on välilllä todella rankkaa. tänäänkin sain jonkun ihme kohtauksen kun ajattelin taas pitkää iltaa yksin lapsen kanssa kotona, tuntui etten henkeä saa.
      toivottavasti Jokony myös teillä asiat lutviintuu, eiköhän se meilläkin kunhan tyttö vähän kasvaa. samaa mietin myös minä, että jos tästä selvitään, ei mikään meitä erota:)

      tsemppiä sinne, mä oon niin sata varma että syksy tekee myös tepposiaan, ilman vauvaakin tää aika on aina ollut niin masentavaa

    • Huoh. Kierolla tavalla helpottavaa kuulla ettei ihan kaikilla välttämättä vauvan tulo olekaan aiheuttanut pinkkejä purppurapilviä parisuhteen vahvistumiseen... On päiviä jolloin olen varma että kun mies kotiin tulee lähetän hänet samantien käpälämäkeen, ja on päiviä jolloin sydän syrjälläni soimin itseäni kun moista edes ajattelen sekuntiakaan! Syksyn ym ym lisäksi mua ainakin rassaa se etten toiminnan ihmisenä "pääse mihinkään". Tai pääsen ja pääsen, mutta en enää koskaan sillai vapaasti. Tämä nyt tietenkin oli tiedossa ja muutokseen yritetty henkisesti varautua, mutta yllättävän kovaa se iski kun sen oikeasti tajusi! Poika on IHANA

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      82
      3917
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2851
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2282
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1291
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      879
    6. 130
      855
    7. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      801
    8. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      774
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      736
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      710
    Aihe