Näin todellisuudessa lastensuojelu on toiminut yli 20v Suomessa.

1. Lakien lupaus: perustuslaki ja sosiaalihuollon asiakaslaki
Suomi on monella tavalla sitoutunut hyvään hallintoon ja kansalaisten oikeuksien takaamiseen. Olemme allekirjoittaneet Euroopan ihmisoikeussopimuksen, joka takaa mm. sen, että kansalaisia ja perheitä ei saa kohdella huonosti ja että perheitä ei saa hajottaa. Tuomioistuimet ovat vähitellen alkaneet ottaa nämä sopimukset vakavasti, vaikka (lastensuojelu)viranomaisille ne näyttävät vielä olevan melko vieraita. Ja lisäksi niitä tulkitaan hyvin vaihtelevasti: perheen suojaa ei usein korosteta lainkaan, vaan sen sijaan painotetaan yksilöiden suojaa.


Ikävä kyllä juuri sosiaalihuollon asiakaslaki antaa viranomaisille myös yllin kyllin mahdollisuuksia käyttää salassa pidettäviä tietoja hyväkseen asiakkaitaan vastaan. Viranomainen voi levittää tietoja viraston sisällä melko huolettomasti, lähetellä niitä muille viranomaisille ja tuomioistuimelle, kunhan vain maaginen sanayhdistelmä ”lapsen etu” sitä vaatii.

Esimerkiksi alla tarkasteltavassa tapauksessa sosiaaliviranomainen lähetti psykiatrin laatiman lausunnon oma-aloitteisesti tuomioistuimelle, kun lausunnossa (joka perustui samaisen viranomaisen tarjoamaan hyvin yksipuoliseen asiakirja-aineistoon) esitettiin toisen vanhemman tapaamisoikeuden voimakasta rajoittamista. Kyse ei ollut varmastikaan lapsen edusta, ja hallinto-oikeuskin totesi tässä yhteydessä, että tietoa ei olisi saanut antaa, mutta mitään erityistä rangaistusta viranomainen ei saanut (ei siis edes varoitusta). Todettiin vain, että hän toimi väärin.


Salassapitovelvollisuuden ja toisaalta tiedonantovelvollisuuden rikkomisesta on tiedossa jopa rangaistuksia, mutta kaiken kaikkiaan sosiaalihuollon asiakaslaki (so. laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista) on nähdäkseni enemmänkin laki sosiaalihuollon virkamiesten oikeuksista saada ja käyttää asiakasta koskevaa tietoa miten vain haluavat.

Silti sen yleiset määräykset edustavat aivan toisenlaista näkemystä, ja tässä kohdistankin huomion selkeään ristiriitaan: lain yleisten lähtökohtien perusteella voisi luulla, että lain tarkoituksena on asiakkaiden suojeleminen tai asiakkaiden edun huomioonottaminen, vaikka käytännössä laki toimii asiakkaita vastaan. Tällaisia lakeja on maassamme aivan liikaa.

Voisi jopa väittää, että yleisesti ottaen suomalaisia kansanedustajia vedetään nenästä: he kiinnittävät huomiota lakien yleisperusteluihin, kun taas virkamiehet kiinnittävät huomiota vain niihin pykäliin, jotka vesittävät lakien tarkoituksen. Mutta on varmaa, että kokeneet poliitikot kyllä tietävät miten laki todellisuudessa toimii. He antavat virkamiehille sen, mikä virkamiehille kuuluu ja saavat itse hyvän omantunnon.

Voin siis valittaa ja tehdä kanteluita, voin saattaa ongelmani hallintotuomioistuimen ja jopa käräjäoikeuksien käsiteltäväksi ja jäädä odottamaan, kun koneisto jauhaa. Virkamiesten on kirjoitettava vastineita ja selitettävä tekemisiään. Merkittävä muutos on, että nykyään heidän on perusteltava päätöksensä ja kerrottava mihin voin valittaa. Ennen kaikkea virkamiehen täytyy olla puolueeton ja kohdella ihmisiä tasa-arvoisesti, ilman sukupuoleen tai alkuperään liittyvää syrjintää. Asiakasta on kohdeltava

2/ kirjoitti:

1. Lakien lupaus: perustuslaki ja sosiaalihuollon asiakaslaki
Suomi on monella tavalla sitoutunut hyvään hallintoon ja kansalaisten oikeuksien takaamiseen. Olemme allekirjoittaneet Euroopan ihmisoikeussopimuksen, joka takaa mm. sen, että kansalaisia ja perheitä ei saa kohdella huonosti ja että perheitä ei saa hajottaa. Tuomioistuimet ovat vähitellen alkaneet ottaa nämä sopimukset vakavasti, vaikka (lastensuojelu)viranomaisille ne näyttävät vielä olevan melko vieraita. Ja lisäksi niitä tulkitaan hyvin vaihtelevasti: perheen suojaa ei usein korosteta lainkaan, vaan sen sijaan painotetaan yksilöiden suojaa.


Ikävä kyllä juuri sosiaalihuollon asiakaslaki antaa viranomaisille myös yllin kyllin mahdollisuuksia käyttää salassa pidettäviä tietoja hyväkseen asiakkaitaan vastaan. Viranomainen voi levittää tietoja viraston sisällä melko huolettomasti, lähetellä niitä muille viranomaisille ja tuomioistuimelle, kunhan vain maaginen sanayhdistelmä ”lapsen etu” sitä vaatii.

Esimerkiksi alla tarkasteltavassa tapauksessa sosiaaliviranomainen lähetti psykiatrin laatiman lausunnon oma-aloitteisesti tuomioistuimelle, kun lausunnossa (joka perustui samaisen viranomaisen tarjoamaan hyvin yksipuoliseen asiakirja-aineistoon) esitettiin toisen vanhemman tapaamisoikeuden voimakasta rajoittamista. Kyse ei ollut varmastikaan lapsen edusta, ja hallinto-oikeuskin totesi tässä yhteydessä, että tietoa ei olisi saanut antaa, mutta mitään erityistä rangaistusta viranomainen ei saanut (ei siis edes varoitusta). Todettiin vain, että hän toimi väärin.


Salassapitovelvollisuuden ja toisaalta tiedonantovelvollisuuden rikkomisesta on tiedossa jopa rangaistuksia, mutta kaiken kaikkiaan sosiaalihuollon asiakaslaki (so. laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista) on nähdäkseni enemmänkin laki sosiaalihuollon virkamiesten oikeuksista saada ja käyttää asiakasta koskevaa tietoa miten vain haluavat.

Silti sen yleiset määräykset edustavat aivan toisenlaista näkemystä, ja tässä kohdistankin huomion selkeään ristiriitaan: lain yleisten lähtökohtien perusteella voisi luulla, että lain tarkoituksena on asiakkaiden suojeleminen tai asiakkaiden edun huomioonottaminen, vaikka käytännössä laki toimii asiakkaita vastaan. Tällaisia lakeja on maassamme aivan liikaa.

Voisi jopa väittää, että yleisesti ottaen suomalaisia kansanedustajia vedetään nenästä: he kiinnittävät huomiota lakien yleisperusteluihin, kun taas virkamiehet kiinnittävät huomiota vain niihin pykäliin, jotka vesittävät lakien tarkoituksen. Mutta on varmaa, että kokeneet poliitikot kyllä tietävät miten laki todellisuudessa toimii. He antavat virkamiehille sen, mikä virkamiehille kuuluu ja saavat itse hyvän omantunnon.

Voin siis valittaa ja tehdä kanteluita, voin saattaa ongelmani hallintotuomioistuimen ja jopa käräjäoikeuksien käsiteltäväksi ja jäädä odottamaan, kun koneisto jauhaa. Virkamiesten on kirjoitettava vastineita ja selitettävä tekemisiään. Merkittävä muutos on, että nykyään heidän on perusteltava päätöksensä ja kerrottava mihin voin valittaa. Ennen kaikkea virkamiehen täytyy olla puolueeton ja kohdella ihmisiä tasa-arvoisesti, ilman sukupuoleen tai alkuperään liittyvää syrjintää. Asiakasta on kohdeltava

ihmisarvoisesti, otettava huomioon hänen tarpeensa ja toivomuksensa ja otettava ensisijaisesti huomioon asiakkaan etu. Jostain syystä tällä määräyksellä ei ole mitään arvoa, kun sitä verrataan lastensuojelun käsitteeseen ”lapsen etu”. Sama koskee perheen suojaa. Kuitenkin ilman muuta tärkein ihmisoikeuksien ja lasten oikeuksien suoja on kansainvälisissä sopimuksissa ja niiden turvaksi luoduissa tuomioistuimissa.


Sekä Euroopan ihmisoikeussopimus että Lasten oikeuksien sopimus korostavat vahvasti sitä, että ihmisillä on oikeus perheeseen ja että perheitä ei saa viranomaisten toimesta pyrkiä hajottamaan. Meillä Suomessa on kuitenkin vallitsevana näkemyksenä lastensuojelussa, että perheellä sinänsä ei ole mitään erityistä arvoa suhteessa lapsen etuun. Perhe on vain yksi sopimus muiden joukossa. Tässä suhteessa ristiriita esimerkiksi kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin on ilmeinen: niissä korostetaan varsin voimakkaasti perheen merkitystä ja ”pyhyyttä” (perheenjäseniä ei saa erottaa toisistaan ilman todella hyvää syytä).


Lastensuojelulaki on niitä lakeja, joista voi sanoa ”moni kakku päältä kaunis, mutta sisällä höttöä”. Käytännössä se näyttää sallivan erittäin voimakkaita lasten ja aikuisten ihmisoikeuksiin puuttumisia ns. lapsen edun nimissä. Toimenpiteiden kohteiden asema suhteessa virkamiehiin on myös erittäin heikko.

Lapsia voidaan ottaa huostaan mitä ihmeellisimmillä perusteilla (yllättävän yleinen peruste on edelleen vaikkapa epäsiisti koti), päätöksiä tekevät virkamiehet, joita valvovat maallikkoelimet ovat pelkkiä kumileimasimia, valitusten käsittely on hidasta ja tehotonta, ja erityisesti lasten palauttaminen vanhemmilleen on äärimmäisen hankalaa.

3/ kirjoitti:

ihmisarvoisesti, otettava huomioon hänen tarpeensa ja toivomuksensa ja otettava ensisijaisesti huomioon asiakkaan etu. Jostain syystä tällä määräyksellä ei ole mitään arvoa, kun sitä verrataan lastensuojelun käsitteeseen ”lapsen etu”. Sama koskee perheen suojaa. Kuitenkin ilman muuta tärkein ihmisoikeuksien ja lasten oikeuksien suoja on kansainvälisissä sopimuksissa ja niiden turvaksi luoduissa tuomioistuimissa.


Sekä Euroopan ihmisoikeussopimus että Lasten oikeuksien sopimus korostavat vahvasti sitä, että ihmisillä on oikeus perheeseen ja että perheitä ei saa viranomaisten toimesta pyrkiä hajottamaan. Meillä Suomessa on kuitenkin vallitsevana näkemyksenä lastensuojelussa, että perheellä sinänsä ei ole mitään erityistä arvoa suhteessa lapsen etuun. Perhe on vain yksi sopimus muiden joukossa. Tässä suhteessa ristiriita esimerkiksi kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin on ilmeinen: niissä korostetaan varsin voimakkaasti perheen merkitystä ja ”pyhyyttä” (perheenjäseniä ei saa erottaa toisistaan ilman todella hyvää syytä).


Lastensuojelulaki on niitä lakeja, joista voi sanoa ”moni kakku päältä kaunis, mutta sisällä höttöä”. Käytännössä se näyttää sallivan erittäin voimakkaita lasten ja aikuisten ihmisoikeuksiin puuttumisia ns. lapsen edun nimissä. Toimenpiteiden kohteiden asema suhteessa virkamiehiin on myös erittäin heikko.

Lapsia voidaan ottaa huostaan mitä ihmeellisimmillä perusteilla (yllättävän yleinen peruste on edelleen vaikkapa epäsiisti koti), päätöksiä tekevät virkamiehet, joita valvovat maallikkoelimet ovat pelkkiä kumileimasimia, valitusten käsittely on hidasta ja tehotonta, ja erityisesti lasten palauttaminen vanhemmilleen on äärimmäisen hankalaa.

Todellisuudessa aiheettomastikin huostaan otetun lapsen palautus vanhemmilleen vie normaalitapauksissakin vuosikausia. Olen sitä mieltä, että turvaava lyhytaikainen huostaanotto vanhempien juomisputkien ajaksi ei ole ollenkaan hassumpi idea lapsenkaan kannalta, jos vanhemmat eivät muuten pysty järjestämään lapselle varahoitoa ja vanhempien ja lastensuojelun välillä vallitsee luottamus).


Olen kuitenkin joutunut neuvomaan aina kysyttäessä: välttäkää viimeiseen asti kontaktia lastensuojeluun, älkääkä suostuko lapsen huostaanottoon, älkää varsinkaan uskoko virkamiesten lupauksiin siitä, että huostaanottoon suostuminen antaa paremman mahdollisuuden saada lapsi takaisin. Todellisuudessa ankara vastustus on lähes ainoa mahdollisuus (joskaan ei kovin hyvä) pitää huostaanotto edes kohtuullisen lyhyenä.

Joskus lastensuojelun asiaan puuttumista ei kuitenkaan ole mahdollista välttää, esimerkiksi kun päivähoidosta tehdään ilmiantoja lastensuojelulle (tähänhän kannustetaan). Eräässä eteläsuomalaisessa kunnassa toimii perhepäivähoitaja, joka on tehnyt jo viisi ilmiantoa hoitolapsistaan. Lastensuojelu on ottanut kaikki vakavasti; ensimmäinen ilmiannettu joutui jopa istumaan syyttömänä vankilassa, mutta nyt tilanne on onneksi muuttunut (ks. Suomela 2005). Mitään anteeksipyyntöjä tai itseoikaisutoimia ei tietenkään ole nähty.

2/ kirjoitti:

1. Lakien lupaus: perustuslaki ja sosiaalihuollon asiakaslaki
Suomi on monella tavalla sitoutunut hyvään hallintoon ja kansalaisten oikeuksien takaamiseen. Olemme allekirjoittaneet Euroopan ihmisoikeussopimuksen, joka takaa mm. sen, että kansalaisia ja perheitä ei saa kohdella huonosti ja että perheitä ei saa hajottaa. Tuomioistuimet ovat vähitellen alkaneet ottaa nämä sopimukset vakavasti, vaikka (lastensuojelu)viranomaisille ne näyttävät vielä olevan melko vieraita. Ja lisäksi niitä tulkitaan hyvin vaihtelevasti: perheen suojaa ei usein korosteta lainkaan, vaan sen sijaan painotetaan yksilöiden suojaa.


Ikävä kyllä juuri sosiaalihuollon asiakaslaki antaa viranomaisille myös yllin kyllin mahdollisuuksia käyttää salassa pidettäviä tietoja hyväkseen asiakkaitaan vastaan. Viranomainen voi levittää tietoja viraston sisällä melko huolettomasti, lähetellä niitä muille viranomaisille ja tuomioistuimelle, kunhan vain maaginen sanayhdistelmä ”lapsen etu” sitä vaatii.

Esimerkiksi alla tarkasteltavassa tapauksessa sosiaaliviranomainen lähetti psykiatrin laatiman lausunnon oma-aloitteisesti tuomioistuimelle, kun lausunnossa (joka perustui samaisen viranomaisen tarjoamaan hyvin yksipuoliseen asiakirja-aineistoon) esitettiin toisen vanhemman tapaamisoikeuden voimakasta rajoittamista. Kyse ei ollut varmastikaan lapsen edusta, ja hallinto-oikeuskin totesi tässä yhteydessä, että tietoa ei olisi saanut antaa, mutta mitään erityistä rangaistusta viranomainen ei saanut (ei siis edes varoitusta). Todettiin vain, että hän toimi väärin.


Salassapitovelvollisuuden ja toisaalta tiedonantovelvollisuuden rikkomisesta on tiedossa jopa rangaistuksia, mutta kaiken kaikkiaan sosiaalihuollon asiakaslaki (so. laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista) on nähdäkseni enemmänkin laki sosiaalihuollon virkamiesten oikeuksista saada ja käyttää asiakasta koskevaa tietoa miten vain haluavat.

Silti sen yleiset määräykset edustavat aivan toisenlaista näkemystä, ja tässä kohdistankin huomion selkeään ristiriitaan: lain yleisten lähtökohtien perusteella voisi luulla, että lain tarkoituksena on asiakkaiden suojeleminen tai asiakkaiden edun huomioonottaminen, vaikka käytännössä laki toimii asiakkaita vastaan. Tällaisia lakeja on maassamme aivan liikaa.

Voisi jopa väittää, että yleisesti ottaen suomalaisia kansanedustajia vedetään nenästä: he kiinnittävät huomiota lakien yleisperusteluihin, kun taas virkamiehet kiinnittävät huomiota vain niihin pykäliin, jotka vesittävät lakien tarkoituksen. Mutta on varmaa, että kokeneet poliitikot kyllä tietävät miten laki todellisuudessa toimii. He antavat virkamiehille sen, mikä virkamiehille kuuluu ja saavat itse hyvän omantunnon.

Voin siis valittaa ja tehdä kanteluita, voin saattaa ongelmani hallintotuomioistuimen ja jopa käräjäoikeuksien käsiteltäväksi ja jäädä odottamaan, kun koneisto jauhaa. Virkamiesten on kirjoitettava vastineita ja selitettävä tekemisiään. Merkittävä muutos on, että nykyään heidän on perusteltava päätöksensä ja kerrottava mihin voin valittaa. Ennen kaikkea virkamiehen täytyy olla puolueeton ja kohdella ihmisiä tasa-arvoisesti, ilman sukupuoleen tai alkuperään liittyvää syrjintää. Asiakasta on kohdeltava

"Voisi jopa väittää, että yleisesti ottaen suomalaisia kansanedustajia vedetään nenästä: he kiinnittävät huomiota lakien yleisperusteluihin, kun taas virkamiehet kiinnittävät huomiota vain niihin pykäliin, jotka vesittävät lakien tarkoituksen."

Tätä tällaista olen hiukan epäillytkin, koska kansanedustajat eivät juuri kai tämän vuoksi ole reagoineet tajuamaan miten tuo todellisuudessa on ja tapahtuu. Sitten se että uskovat sokeasti viranomaisiin siinä missä nämä tietämättömä huostahullutkin.

Mikä siis saisi kansanedustajat herämään ja reagoimaan, siihen kuinka huonosti onkaan perheiden tilanne nykypäivinä ja se että kuinka heikot ovat perheiden ihmisoikeudet Suomessa?

Pitäisi ryhtyä pohtimaan konsteja vaikuttamaan asiaan.

Yksityisesti minulle on tätä perusteltu erittäin voimakkain sanakääntein. Käytettävissäni olleessa asiakirja-aineistossa (Itä-Suomen hallinto-oikeuden asiaa koskeva päätös) perustelut ovat huomattavasti vaisumpia ja itse asiassa suorastaan heiveröisiä. Keskeisenä perusteena on vanhempien riitaisuus. Kuitenkin äidin edellytykset huolehtia lapsista ovat erittäin kyseenalaiset. Isä taas on päässyt eroon ongelmistaan. Isä on kuitenkin myöhästynyt joitakin kertoja sovituista arviointitapaamisista.

Lapsen väitetään olevan riskitapaus, joka tarvitsee rauhaa ja kiinnittymistä sijaisperheeseensä. Sillä, että lapsella olisi kaksi sisarusta ja että hän on joutunut olemaan poissa kotoaan jo kolme vuotta (kuusivuotiaasta yhdeksänvuotiaaksi), ei ole merkitystä. Mitään konkreettista ei esitetä näkemysten tueksi. Hallinto-oikeus luottaa epäkriittisesti lasta tutkineen psykiatrin lausuntoon.

Huostaanotto oli johtunut väärästä pahoinpitelysyytteestä, joka ei johtanut syytteiden nostamiseen. Sen jälkeen lapsen palauttamista ei ole kuitenkaan edes harkittu. Toisin sanoen kun lastensuojelu on saanut mielestään riittävän perusteen lapsen huostaanotolle, se ei päästä lasta enää kynsistään. Se mikä minua tässä erityisesti raivostuttaa on, että vaikka ymmärränkin lastensuojelun mielestään tarkoittavan hyvää, varsin selvällä lailla joka antaa lapselle suojaa ja jossa vanhempien oikeuksien rajaamista on tarkasti säännelty, ei ole mitään vaikutusta. Siitä ei välitetä.


Viranomainen voi aina keksiä perusteita, jotka sivuuttavat lain selkeän tarkoituksen: kun huostaanotolle esitetyt perusteet eivät enää ole voimassa, huostaanotto pitää lopettaa. Sellaisilla perusteilla, että vanhemmat ovat mahdollisesti huonompia vanhempina kuin sijaisvanhemmat ei ole (lain mukaan) mitään merkitystä. Voidaan toki ajatella, että lapsen edulla ei ole mitään yhteyttä perhesuhteiden ylläpitämisen kanssa, vaan että lapsen etuna ovat aina parhaat mahdolliset hoitajat riippumatta biologisesta tai juridisesta vanhemmuudesta.

2 / Kuopion tapaus: kirjoitti:

Yksityisesti minulle on tätä perusteltu erittäin voimakkain sanakääntein. Käytettävissäni olleessa asiakirja-aineistossa (Itä-Suomen hallinto-oikeuden asiaa koskeva päätös) perustelut ovat huomattavasti vaisumpia ja itse asiassa suorastaan heiveröisiä. Keskeisenä perusteena on vanhempien riitaisuus. Kuitenkin äidin edellytykset huolehtia lapsista ovat erittäin kyseenalaiset. Isä taas on päässyt eroon ongelmistaan. Isä on kuitenkin myöhästynyt joitakin kertoja sovituista arviointitapaamisista.

Lapsen väitetään olevan riskitapaus, joka tarvitsee rauhaa ja kiinnittymistä sijaisperheeseensä. Sillä, että lapsella olisi kaksi sisarusta ja että hän on joutunut olemaan poissa kotoaan jo kolme vuotta (kuusivuotiaasta yhdeksänvuotiaaksi), ei ole merkitystä. Mitään konkreettista ei esitetä näkemysten tueksi. Hallinto-oikeus luottaa epäkriittisesti lasta tutkineen psykiatrin lausuntoon.

Huostaanotto oli johtunut väärästä pahoinpitelysyytteestä, joka ei johtanut syytteiden nostamiseen. Sen jälkeen lapsen palauttamista ei ole kuitenkaan edes harkittu. Toisin sanoen kun lastensuojelu on saanut mielestään riittävän perusteen lapsen huostaanotolle, se ei päästä lasta enää kynsistään. Se mikä minua tässä erityisesti raivostuttaa on, että vaikka ymmärränkin lastensuojelun mielestään tarkoittavan hyvää, varsin selvällä lailla joka antaa lapselle suojaa ja jossa vanhempien oikeuksien rajaamista on tarkasti säännelty, ei ole mitään vaikutusta. Siitä ei välitetä.


Viranomainen voi aina keksiä perusteita, jotka sivuuttavat lain selkeän tarkoituksen: kun huostaanotolle esitetyt perusteet eivät enää ole voimassa, huostaanotto pitää lopettaa. Sellaisilla perusteilla, että vanhemmat ovat mahdollisesti huonompia vanhempina kuin sijaisvanhemmat ei ole (lain mukaan) mitään merkitystä. Voidaan toki ajatella, että lapsen edulla ei ole mitään yhteyttä perhesuhteiden ylläpitämisen kanssa, vaan että lapsen etuna ovat aina parhaat mahdolliset hoitajat riippumatta biologisesta tai juridisesta vanhemmuudesta.

Ongelma tässä on se, että luultavasti kaikkien lasten etuna olisi saada paremmat vanhemmat kuin mitä heillä jo on ja että heille voitaisiin sellaiset löytääkin. Milloin vanhemmat ovat köyhiä, milloin ankaria, milloin liian lepsuja ja milloin ylihuolehtivaisia.

Varmasti on olemassa myös todella kamalia vanhempia, joiden ei koskaan olisi pitänyt saada lapsia. Viina ja huumeet tekevät myös tuhojaan suomalaisissa kodeissa (kiitos maamme oloihin sopimattoman EU-päätöksen, jota meidän on muka pakko noudattaa). Silti väittäisin, että tällaisia vanhempia on vähemmän kuin mitä nykyään väitetään ja että pakko ja omavaltaisuus ovat tuskin tässäkään tapauksessa lapsen kannalta parhaita vaihtoehtoja.

Ennen kaikkea on ihmeellistä, että kunnat ovat valmiita pistämään huomattavia rahasummia sijoituksiin, kun taas ahdingossa olevien vanhempien tukemiseen tai esimerkiksi lasten terapioiden järjestämiseen tarkoitetut resurssit ovat mitättömiä. Kuten jo edellä todettiin, jälkeenpäin laskettuna epäonnistuneen huostaanoton kokonaiskustannukset voivat nousta todella korkeiksi (ks. myös Ikonen 2006).

Fundamentalismi lastensuojelussa?

Koskan ei voi tietää mitkä tekijät vaikuttavat lastensuojeluun ja huostaanottojen syihin.

Yhdysvalloista levisi 2000- luvun alussa ideologia, joka tuhosi perheitä -Skepsis lehti 2003.

Kansan uutiset 15.10.2012.

Yhdysvalloista levittyvä evankelinen fundamentalismi, joka valtaa alaa esimerkiksi Afrikassa jarruttaa pahoin perhesuunnittelua.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/2895593/tiedon-pimitys-estaa-yha-perhesuunnittelua
----