Ajatuksen koonti ihanasta Mozartista ja onnettomasta Beatlesista

Dhommi´

Montako kertaa tämä pitää sanoa? Beatlesin niinsanottu musiikki on harmoniaköyhää - siinä on pelkkää säkeistön ja kertosäkeistön mittaisten fraasien pituisia harmonisia syklejä, mikä on aivan naurettavaa. Melodista elämää saa todella etsiä, koska kyse on hyvin suppean kaavan mukaan tehdystä laulumusiikista. Ja tyypit eivät osanneet tehdä mitään muuta kuin lauluja - niitäkin korkeintaan välttävästi (vrt. kaikkien aikojen laulunikkari Schubert!). Kaupallisuuteensa ja osaamattomuutensa vuoksi Beatles on paitsi rakenteellisesti että harmonisesti että melodisesti aivan totaalisen huono!


Beatlesit eivät ymmärtäneet harmoniasta juuri mitään, joten he tekivät peruspoppia, jonka harmonia on kaavoihin kangistunutta ja helppoa omaksua.


Kukaan ei voi väittää, että Beatlesia esitettäisiin aktiivisesti livenä - sen enempää kuin muuta roskamusiikkia. Joku väitti että sinfoniaorkesterit soittavat Beatlesia, mikä on aivan mielisairas fantasia! Ensinnäkään Beatlesilla ei tietystikään ole ensimmäistäkään orkesterille tehtyä musiikkikappaletta. Jos siis joskus on kuultu syksyn sävel -henkisiä orkesterisovituksia Beatles-iskelmistä, niin kyseessä ei ole Beatles-laulut, vaan huomattavasti sovitetut Beatles-laulut, ja noista versioista (joita olet joskus tänne linkittänytkin) kuulee kyllä, miten keinotekoisia ne ovat. Tällaiset tilaisuudet jossa kuullaan jotain poppimusaa klassisesti, ovat pelkkä vitsi, koska materiaali on orkesterille kelpaamatonta. Jos katsot konserttiohjelmistoja, huomaat että roskapopilla ei kuitenkaan ole mitään asiaa orkesterien ohjelmistoon, sovitettuna tai ilman - siellä ohjelmistossa on ainoastaan taidemusiikin ylivertaisia helmiä ja mestariteoksia sekä uutta säveltaidetta.

Mozart hallitsi suvereenisti sekä soitinmusiikin että oopperat, ja kaikki teostyypit. Hän sävelsi sinfonian jo 8-vuotiaana ja kehittyi rakenteen saumattomaksi tuntijaksi, kaikkien aikojen sulavimmaksi melodiankirjoittajaksi, orkestrointitaidon yhdeksi kauneimmista (mielestäni mm. Mendelssohnin ja Wagnerin kanssa), harmoniseksi kokeilijaksi omana aikanaan ja kaiken lisäksi suureksi polyfonikoksi muutamalla myöhäisteoksella. Miehen tuotteliaisuus ja laadukkuus ovat mielettömässä suhteessa toisiinsa: laadukasta ja ammattitaitoista työtä pikkupojasta (4v) alkaen.

4

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EheyduDhommiEheydy!

      Voi Dhommi ressukka, sinä et ole vieläkään eheytynyt. Sinä tunnet vieläkin homoeroottista vetoa Mozartia ja Mendelssonia kohtaan. Se ei ole terveen ihmisen merkki. Sinun pitää eheytyä ja unohtaa epänormaali himosi miespuolisia säveltäjiä kohtaan.

      Unohda klassinen puuppimusiikki ja astu popmusiikin maailmaan. Se eheyttää.

      Popmusiikin avulla sinustakin tulee terve ihminen ja silloin voit unohtaa puuppimusiikin. Salli popin tulla sydämeesi!

    • sffsgggsgsg

      Suositan polyfonian lisäämistä viestiesi sisältöön

    • -poiuyt

      "Montako kertaa tämä pitää sanoa? Beatlesin niinsanottu musiikki on harmoniaköyhää"

      Beatlesin niinsanottu musiikki on harmoniaköyhää

    • Dhommi´

      Ilmeisesti fanitatte Bob Dylania ja Abbaa, joten ei Beatles harmoniassa teille mitenkään köyhältä tunnu :D. Samasta puusta on veistetty myös muu suosikkishittinne

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      206
      4245
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2239
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      61
      1410
    4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1161
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      122
      1049
    6. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      71
      996
    7. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      94
      960
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      127
      931
    9. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      103
      901
    10. Kuvaile kaivattuasi

      kolmella adjektiivilla ja kolmella emojilla. Pidetään ketju asiallisena kiitos. 😁
      Ikävä
      54
      845
    Aihe