AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!
 /   /  / Silja europa & Plastic princes

Silja europa & Plastic princes

130 Vastausta 1 765 Lukukertaa
http://svenska.yle.fi/artikel/2012/11/07/silja-europa-flyttar-till-tallinntrafiken

Nyt se on julkaistu alusten reitin vaihdot lehdistötiedotteessakin tallink siljan toimesta
Matkustaja-alukset Silja Europa ja Baltic Princess kytkentä linjat alussa ensi vuonna. Tämä tarkoittaa, että Silja Europa aloittaa liikennöinnin reitillä Helsinki-Tallinna Baltic Princess aloittaa liikennöinnin reitillä Turku-Tukholma.

Mukaan viestintäjohtaja Marika Tyytyväisyys tämä on jossain määrin vaikuttaa liikenteeseen, koska alukset jatkuu kuitenkin vaihdon yhteydessä. Tallink Silja piakkoin ilmoittaa lähempänä päivämäärä muutoksen ja mitä taajuuksia muutos vaikuttaa
kyllä se google todella kääntää huonosti kerttoo marja tyytymättömyys
No nyt se sitten julkistettiin. Minultahan tuo tieto lipsahti jo vuosi sitten. Onneksi tämä meidän poistohäirikkömme hoiteli tiedon foorumille kuulumattomana pois foorumilta.

Silloin sain käsityksen, että suunnitelma olisi ollut päätös. Vaan eipä ollut. Taisi olla käännösvirhe.
Todellisuudessa vain siitä vuodestasi:
Tätä on suunniteltu muutama kuukausi. Torstaina kerromme lopulliset tiedot ja päätökset, niukkasanainen viestintäpäällikkö Marika Nöjd kertoo.

lainattu turun sanomien haastatteluista: http://ts.fi/uutiset/kotimaa/412044/Silja+Europa+lahtee+Turusta+korvaajaksi+Baltic+Princess

mutta eiväthän ne olisi matkamyynnissäsi voineet osata kertoa näitä asioita.

sinulla neuvoja ei todellakaan ole tietoa, toimesi rajoittuvat lähinnä kirjoittajien arvosteluun ja halveeraamiseen, itse keskusteluihin et itsenäisesti kykene osallistumaan, se olisi sinulta liikaa vaadittu!
Niin, sinähän tiedät, että varustamot tekevät päätöksensä muutamassa kuukaudessa.

Todellisuudessa asiat eivät etene noin nopeasti. Jo yksin siksi, että huomioitavia seikkoja on niin turkasen paljon.

Alkujaan vaihdon ajankohdaksi kaavailtiin vuoden 2012 alkua. Mutta esteeksi nousi erilaisten sopimusten kasa, joissa liikennöinnistä oli sovittu. Osapuolia oli sen verran paljon, että jo neuvotteluihin upposi reippaat puoli vuotta. Tietenkin kaikki tuo hoidettiin luottamuksellisesti eli salassa medialta ja yleisöltä. Eikä edes suurimmalla osalla henkilöstöllä ollut tietoa asiasta.

jaa että mistäkö minä tiesin? Tietenkin he ensin selvittivät viranomaiskannan laivan vaihtoon. Ei kai kukaan oleta, että tuollainen vaihto tapahtuu pelkällä varustamopäätöksellä. Ehei, kanta täytyy selvittää niin Suomen kuin Ruotsin ja Viron merenkulkuviranomaisilta sekä myös Turun, Maarianhaminan, Tukholman ja Tallinnan kaupungeilta. Samalla selvitään myös luotsauskysymykset, sillä lautoillahan on myös luotsausoikeudet eli ne eivät tarvitse luotsausta. Iso rinki ja tuhottomasti paperia! Mutta näistähän sinulla ei ole edes kalpeaa aavistusta.
"Alkujaan vaihdon ajankohdaksi kaavailtiin vuoden 2012 alkua."
tuolloin ei vain kaavailtu plastic prinsesin tuloa turkuun, sehän olisi ollut laivan lainoitusehtojenkin vastaista tuolloin!
Alkujaan on kaavailtu baltic queenin tulosta turkuun europan korvaajaksi,
tätähän et huomannut vaikka "tietävää leikeitkin" tosiasiat eivät vain kulje "tietojesi kanssa käsi kädessä. Kuten turkkarin jutustakin voit lukea on plastic princesin siirtoa turkuun ajateltu vasta pari kuukautta, ei sinun väittämääsi vuotta.

tuo viimeiset 7 riviäsi näyttää pätemisesi tarpeen, Et edes tiennyt sitä pää syytä miksi tuota vaihtoa on voitu edes ajatella vasta viimekuukausina, maarianhaminan satamaan kun ei aiemmin mahtunut kahta tuon kokoluokan alusta samaan aikaan, nyt viking gracea varten rakennettava uusi laituripaikka antaa tuon mahdollisuuden.

vuoden 2012 alku ei siis olisi ollut edes mahdollinen !!!!

eli sinä et edelleen tiedä, sinä vain nälvit kirjoittajia, arvostelet heitä, etkä osallistu itse käynnissä olevaan keskusteluun
Suurin syy vaihtoon on se, että Europa ei pääse pienimmässäkään tuulessa öisin kiini Långnäsiin, joka on ollut se verovapauden ehto.
syy on siinä ettei aluksen koneet enää kestä turku tukholma reitillä,
polttoaine kustannukset suuremmat kuin plastic princesin vastaavat.
Maarianhamina on ollut tuulelle se arempi satama ahvenanmaalla SE:lle

silja eyropan koneet alkavat olemaan loppu, olivathan jo alkujaan susia, laivaa ei koskaan suunniteltu edes nykyselle reitille vaan leppoisammalle HEL-TUK linjalle
silja europan konehuollot olleet tarpeisiin nähden liian vähäiset tallink siljalla
Maarianhamina on erittäin suojaisa paikka verrattuna Långnäsiin. Jos se on sun mielestä toisin päin, ni mistä se johtuu että Europa ajaa usein Långnäsista öisin ohi ja Marikseen se päivisin yleensä pääsee? Europan koneet olivat alun alkaenkin liian pienet joo Turun linjalle. Ongelma korostuu aina Långnäsissa, jossa on erittäin tuulelle altis ja kapea satama. Liian pienet koneet eivät kykene ison tuulipinta-alan omaavaa alusta pitämään siellä "linjassa" ja usein ajetaan ohi ilman, että edes yritetään päästä sinne. Tän faktan tietää kaikki sinne matkustavat ja valitsevat aina iltaisin viikkarin, vaikka saapuminen sinne on myöhempään.
Maarianhamina on erittäin ongelmallinen paikka tuulisilla oloille silja europalle, tämän varmaan muistat juhannusaatolta 1995 jolloin silja europa sai pohja kosketuksen tuulisilla olsuhteilla maarianhaminassa ja m/s Cinderella joutui palaamaan tuulen suojaksi SE:n matalikolle painaneen tuulen suojaksi,
Entäpä SE:n alkuaikojen ongelmat maarianhaminassa jolloin tuuli painoi aluksen päin laiturin reunaa tuloksena telakka käynti.
Miksi muuten tuulisilla ilmoilla silja europa jättää maarianhaminan väliin ja tulee långnesin kautta, mietihän tätä kun otat asioista selvää ennen kuin jatkat satuoluasi ankkojesi kanssa.

Useammin siis ajetaan tuulisilla oloilla maarianhaminan ohi ja poiketaan maarianhaminaa suojaisempaan Långnesiin!
... itsehän aloitit keskustelun häiriiköintisi tällä täysin keskusteluun liittymättömällä viestilläsi:

"Opettelen kieli! 9 .11.2012 19:46"
"Ota suomen kielen kielioppi esiin ja tutustu yhdyssanoihin. Pohjakosketus on yhdyssana.

Katso myös kongruenssi ja opi sanomaan oikein tuo väärin ilmaisemasi " tuulisilla oloille".

Proprin alkukirjain on aina iso.

Telakkakäyntikin on kaiketi sinulle yllätyksenä yhdyssana.

Mitäpäs jos opettelisit ensin kirjoittamisen jalon taidon ja sen jälkeen vasta astuisit estradille"

Vai mikä tässä vietissäsi liittyy laivamatkailuun, eiköhän tässä joku yritä näyttää "että mä osaan"
Yritän opetella kieltä, kerro tyhmälle mikä on "Proprin" ??

"Proprin alkukirjain on aina iso."
Kyseessä on sanan "propri" genetiivimuoto.

Tuonhan tietää jokainen, joka ei ole koulusta lintsannut kelkkamäkeen.
Samaa mieltä. Kyllä ensin pitäisi opetella kieli ja sitten vasta käyttää sitä.

Kielioppi vaan esiin, koska sitä ei ole kelkkamäen takia tullut aikoinaan opiskeltua.
Europa ajelee "tuulisina vuodenaikoina" suoraan Långnäsiin ajan säästämiseksi (johon ne harvoin pääsevät kaijaan, koska tuulee heidän kipolle liikaa). Se on yli tunnin nopeampaa, kuin ajaa Maarianhaminaan. Europahan on koko ajan vaikeuksissa aikataulussa pysymisen kanssa, niin eihän ne voi tolla romulla mennä sinne leikkimään. Jos ne meinaa edes jotenkin pysyä aikataulussa talvisin, niin eihän niillä ole muuta vaihtoehtoa, kuin jättää Maariamhamina suosiolla väliin ja näin luovuttaa piknik-risteilijätkin suosiolla Viikkarille.
ihmiseltä joka tietää. aluksella töissä olevan henkilön kokemuksia aluksesta ja on julkaissut tämän tekstin toisella laivamatkailuun liittyvällä foorumilla:

Kuulin muuten juuri äsken tutulta joka on töissä Europalla, niin kertoi vikoja, minkä takia Europa muuttaa reittiään: Ensinnäkin koko laiva on umpihomeessa, viemärit eivät vedä, eli kun tämä tuttu menee töihin Europalle, niin hänen hytin lavuaari tulvii yli heti. Ja sitten tämä konevika jonka takia kovalla säällä ei päästä Maarianhaminaan kiinni.
ja nyt saavat nuoret,alaikäiset ruotsista mukamas vuokrata koko laiva-ryypätä ja häiritä vapaasti..kauhea elämää hyttikäytävillä-käytetyt kortsut pitkin rappusia,fimpit lattialla-ja helvetti ties mitä vetivät naamalle,nenälle 09.11.2012 tukholmasta 19:30
Tarkottaako tää sitä että europa maalataan tallinkin väreihin????? :(
Olishan se jo kolmas värikerros aluksessa, ensin viikingin huulipunan punainen ( Europa ) , sit silja ( silja europa ) ja lopuks tallink ( ? ), onhan se nyt selvää ettei tallink silja käytä pääreitillään silja line tekstejä laivoissaan
Mihinkähän Neuvoja. viisauksineen lähti.
Väitti tuolla aikaisemmin, että "sillä lautoillahan on myös luotsausoikeudet eli ne eivät tarvitse luotsausta. Iso rinki ja tuhottomasti paperia! Mutta näistähän sinulla ei ole edes kalpeaa aavistusta."

Että laivoilla on oikein luotsausoikeudet.
Olen aina luullut, että linjaluotsina on laivan päällikkö tai joku perämiehistä, mutta että se onkin laiva.
On Neuvojalla tiedot.
Kyllä se on sinullakin järjen käyttö sallittua, mikäli sitä näsäviisastelulta riittää. Oltaisiinpa armeijan leivissä, niin sinä juoksisit puoli päivää laiturialueen ympäri. Siinä se viisastelu kummasti hupenee.

Mutta nuo luotsausoikeudet ovat jotain täysin toista kuin luotseilla. Autolautoilla luotsausoikeus on sidottu tietenkin henkilöön, mutta myös laivaan, satamaan ja käytettävään väylään.

Ja kaikkihan tietävät, että luotsi oli entiseltä ammatiltaan merikapteeni.
Muuten ihan asiaa mutta merikapteeni ei ole ammatti, se on oppiarvo eli nimitys vesilyseon kaikki kurssit käynneelle;)
Suomen Tilastokeskuksen ammattiluokitus on eri mieltä kanssasi.
Linkkiä tueksi, kiitos!
Tässähän tämä.

http://www.stat.fi/

Ole hyvä.
Tätä pyydettiin:
"Suomen Tilastokeskuksen ammattiluokitus"

linkistäsi ei tuota auennut, että se linkki Suomen Tilastokeskuksen ammattiluokituksesta, kiitos!
Et taida ymmärtää ja osata netin käyttöä. Tuohan on juuri Tilastokeskuksen sivusto, jolla tuo ammattiluokitus on. Sinun tarvitsee vain vaivautua lukemaan se.
Jaahas, savolainen taas harjoittelee netin käyttöä:))))))))))))

Lisää harjoitusta ja ehkäpä jonain päivänä saat tehtyä suoran linkin ko.asiaan.

Ja muuten, merikapteeni ei ole ammatti, se on oppiarvo.
Ammattikorkeakoulun ammattitutkinto. Ei siis oppiarvo. Ei ammattikorkeakoulusta mitään oppiarvoja saada. Niitä saa sitten korkeakoulusta tai yliopistosta. Ammattikorkeakoulu on vain ammattikoulu.
Linkistäsi löytyi tälläistä, ei lupaamaasi:

Pohjoinen näkökulma esillä Oulussa
14.11.2012
Oulussa järjestetään 29.11.2012 maksuton seminaari, jonka aiheita ovat yhteiskunnan muutokset ja alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Suomessa. >>>

Pienet kaupat putosivat vähittäiskaupan
kasvu-uralta
14.11.2012
Vähittäiskaupan yritysten liikevaihto kasvoi kolmannella neljänneksellä 4 prosenttia vuoden takaisesta. Vähittäiskaupan kasvua vetivät suuremmat, vähintään 10 henkilöä työllistävät yritykset. Sen sijaan pienten kauppojen liikevaihto alkoi supistua jo kevään aikana. >>>

Seminaari tutkimusaineistojen etäkäytöstä
8.11.2012
Tilastokeskus järjestää 21.11.2012 maksuttoman seminaarin, jossa esitellään tutkimusaineistojen käyttöä etäkäyttöjärjestelmän avulla. >>>

Tilastotietoa kunnallisvaaleissa valituista
2.11.2012
Tilastokeskuksen tekemästä katsauksesta löytyy tietoa mm. kunnallisvaaleissa valittujen iästä, koulutuksesta ja tuloista

Saisiko sen linkin minkä lupasit, tuossa ei ole mainitsemaasi asiaa, ja linkkisi avaa tuon sisällön!

että siitä linkkien käytöstä, nettiä luulet osaavasi käyttää, toimivia linkkejä kertomasi asian tueksi et kykene esittämään

anna niitten selitystesi olla ja linkki Suomen Tilastokeskuksen ammattiluokitus sivulle kiitos
Ei kysyvä ojaan kaadu,
vain ajattelukyky auttaa NÄIN ON MARJAT ! ( jos halusit tietää).

Ja voi jesus taas kerran noita älynväläyksiäsi, jättäisitpä nekin hyllyysi ....
No jos sää jotain kerrot linkistäsi löytyvän, ei ole liikaa vaadittu jotta olisit sanojesi mittainen ja kertomasi linkki avaisi oikean tarkoittamasi asian,

näyttää olevan liikaa vaadittu että kykenisit esittämään asiasi tueksi esittämäsi linkin niin että se veisi sinne minne olit tarkoittanutkin, ei puolitiehen.
ajattelukyky tosiaan auttaa, ettei lupaa sellaista johon ei kykene!

kokeile nyt vielä kerran jos osaisit oikean linkin toimitettua, älä enää selittele vaan se linkkisi. älynväläyksesikin voit unohtaa koska sinulta ei sellaisia kannata odottaa

selitellä osaat, mihinkään muuhun sinusta ei ole,
sinun kanssasi kyllä kysyväkin jo hukkuu ojaan
Sinä et vain osaa. Linkki on täysin selkeä ja vie oikeaan paikkaan. Et vain osaa käyttää sitä.
ei se vaan avannut mainitsemaasi julkaisua, koeta nyt kopioida oikealta sivulta se osoite,

ei linkkiä tarvitsekkaan osata käyttää, sen kun pitäisi viedä automaattisesti kyseiselle sivulle, sinä näemmä et osaa linkittää oikein.

Minä en voi tehdä mitään väärin jos klikkaan kirjoittamaasi linkkiä eikä se vie mainitsemaasi paikkaan, virhe on silloin linkin kirjoittajan eli sinun.

Kyllä minä siis osaan käyttää linkkiäsi, sinä vain et ole osannut kohdentaa sitä oikeaan paikkaan, linkkisi ei vie oikeaan paikkaan koska se ei avaa sivua jossa on; Suomen Tilastokeskuksen ammattiluokitus
Sitä linkkiä pitää osata käyttää. Ei se ole mikään taideteos jota katsellaan. Osasithan tulla tälle foorumillekin. Etkä varmasti kirjoittanut koko osoitetta.

Joten opettele hieman käyttöä äläkä narise kakaran lailla.
on pyydetty linkki mainitulle sivulle josta löytyy mainitsemasi, myös linkittämäsi joka tosin ei vie mainitsemallesi sivulle eli :Suomen Tilastokeskuksen ammattiluokitus
ei siis ole mistään valituksesta kyse, odotellaan vain sinun toimivan kuten olet lupautunut, sinä tässä tunnut kiukuttelevan kun olet selkä seinää vasten taas kerran etkä osaa mainitsemallesi sivulle oikeaa linkkiä antaa.

ei tässä kukaan valita, odotamme vain olevasi sanojesi mittainen ja toimittamalla toimivan linkin jolla pääsee vihdoinkin : Suomen Tilastokeskuksen ammattiluokitus -käsittelevälle sivustolle.

ainoa kuka tässä taas valittaa, taitaa olla sinä omaa (surkeuttasi) toimettomuuttaasi
Kun et osaa niin et vaan osaa. Ihan turhaan siitä muita syyttelet. Kyllä nettiä pitää osata edes hivenen käyttää. Opettele, kyllä sen tyhmempikin oppii. Vaikka se sinulle tuottaakin näköjään ylipääsemättömiä vaikeuksia. Ja lopeta tuo valitus.
Ei tarvitse osata jos sinä osaisit kirjoiuttaa linkkidsi siten että se johtaa sinne minne olet tarkoittanut, Ole sanojesi mittainen ja laita se linkki kehiin jolla pääsee
Suomen Tilastokeskuksen ammattiluokitus - sivulle, et ole sitä monista huomautuksista huolimatta toteuttamaan, ei tässä olla valittamassa vain odotellaan että saisit linkin aikaiseksi joka johtaisi lupaamallesi :

(kopsasin tähän tuon missä kerrot mainitsemasi asian löytyvän tällä likillä,
mutta kuten jo tiedämme näin ei ole)
"Tässähän tämä.

http://www.stat.fi/"

voit tuosta testata viekö se mainitsemallesi Suomen Tilastokeskuksen ammattiluokitus - sivulle

niin nettiä pitäisi osata edes sen verran käyttää että saisi kopsattua, siirrettyä ja liitettyä tarkoittamansa viestin paikasta A paikkaan B, mutta sinun taitosi ei näemmä riitä edes siihen, sinulle tässä tuntuu olevan ylipääsemättömiä ongelmia toteuttaa tuon osoitteen kopsaus ja uudelleen liittäminen ...
olisit varmaankin jo tehnyt sen jos kykysi olisivat siihen riittäneet.

Katsos kun en ole nimimerkki "puolikasjunkki" jolle asiaa kehuit, olen vain sivusta seuraava joka pyysi sinulta linkkiä esittämäsi kommentin johdosta, etkä siihen kyennyt, nyt siis voit lopettaa tuon surkeutesi valittamisen jos et asiasi perusteeksi luvattua linkkiä asiasi tueksi pysty antamaan.

Kysy jatkossa vaikka merikorttiexpertiltä neuvoa asioihin ,,,,
Onko kakara päässyt isän tai äidin koneelle ja osaamisen tunne oli lapsellisen vankka. Ja nyt tuli aivan perusasia eikä taito riitä edes sivuston selaamiseen.

Lopeta jo kitinäsi ja jos sivusto ei aukea, mene kirjaston lukusaliin lukemaan tilastokeskuksen vuositilastoa. Jospas se toimisi.
ei selityksiä. se mainitsemasi linkki kehiin, jos kykenet sellaisen luomaan.
ei se ole auennut kirjoittamallasi linkillä, kyllähän minä sivustoja osaan selailla, nyt onkin kyse kykenetkö sinä kirjoittamaan toimivan linkin jolla pääsee mainitsemallesi
Suomen Tilastokeskuksen ammattiluokitus - sivulle.

nyt on kyse sinun osaamisestasi, osaatko sinä luoda toimivan linkin sanomasi tueksi, jään edelleen odottelemaan osaamistasi.

minua ei nuo tilastosi sinällään kiinnosta, mutta kiinnostavaa olisi lähinnä kykenetkö luomaan tuolle sivulle toimivan linkin, tähän mennessä taitosi ovat olleet lähinnä itsesi kehumista ilman mitään mainittavaa tulosta,
Käyttäisit tarmosi asiaan tutustumiseen etkä kiukutteluun.

Tieto löytyy annetusta sivustosta. Se odottaa vain lukemistasi. Vai onko se liian vaikea tehtävä.
Miksi pitäsi tutustua, onhan se jo tullut selväksi ettei kyksi riitä luomaan toimivaa linkkiä mainitsemallesi sivustolle, tiedän niiden löytyvän mainitsemaltasi sivustolta, et vain kykyne luomaan toimivaa linkkiä tarkoittamallesi sivulle.

tässä vielä kertuksena:
Linkkiä tueksi, kiitos!

johon vastasit tällä linkillä joka ei vienyt mainitsemallesi sivulle

Tässähän tämä.
http://www.stat.fi/
Ole hyvä.

Huomaatko, lisäasit vielä ole hyvä, kiitos tyhjästä.

eli nyt voimme lopettaa tämän ja todeta ettei kykysi riitä luomaan toimivaa linkkiä joka veisi suoraan tarkoittamaasi sivuun. Yrität lisäksi kohottaa kolhiintunutta egoasi halveeraamalla muita keskustelijoita, et siis osaa edes keskustelun alkeita, miten sinulta olisi muutakaan voinut odottaa osaavan.

Lapsikin taitanee osata asioita sinua paremmin,
hyvä että huomiot senkin tässä keskustelussa
Sinä et vain osaa!
http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/00_julkaisut/ammattiluokitus2005.pdf

työ ja elinkeinovirastolta jossa ammattiluokitukset ovat virallisia, ei tilastoja
Diibadaaba...lopeta sinä inttäminen ja jankuttaminen.

Sinun linkitys oli (taas) päin persettä.

Onko vanhalle miehelle liian kova paikka myöntää (edes hiljaa itselleen) että mokasit, taas.

Huomenna on taas arkipäivä, käy hakemassa vahvemmat lääkkeet.
Nythän sinulla olisi täydellinen tilaisuus päteä (lisää),
lyöt vain tiskiin tuon pari päivää panttaamaasi linkitystä tarkoittamallesi sivulle,
jos vain tietotaitosi siihen riittävät?
Oikea linkki on annettu viime viikolla. On puhtaasti osaamattomuuttasi, ellet osaa lukaista sieltä oikeaa tietoa.
Oli tyypillä täydellinen mahdollisuus päteä, eikä käyttänyt sitä hyväkseen.

mikä muuten on se oikea linkki, MOL, KELA, tilastokeskus
sama tieto kun löytyy usean eri instanssin toimesta, kaikki oikeita,
kuten tämänkin keskustelun aikana on jo todettu
Oikea linkki on annettu viime viikolla. On puhtaasti osaamattomuuttasi, ellet osaa lukaista sieltä oikeaa tietoa.
tuolla olisi ihan omiaan olevaa keskustelua sinun kommenteillesi:

http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3239

on kuin tehty sinua varten
Miksi linkkiä pitäisi etsiä toisesta ketjusta kun se on jo täällä annettu. Ei kannata mennä merta edemmäs kalaan.
Kenelleköhän vastasit?

jos tuohon huuhaa-palstalle ohjaavaan niin tässä:

tuon palleroisen viestit vaan sopii huuhaapalstalle paremmin jos sitä ajoit takaa,
ei sieltä mitään linkkejä ole tarkoitustakaan hakea,vain palleroiselle ominaista viestittelyä, pelkkää huuhaatahan sen viestit ovat, ... "ei päätä eikä häntää"
No jos löysit sieltä paremman linkin kuin sen minkä annoin niin hyvät vaan sulle.

Omituinen keskusteluviitytaus silti. Pysyisit edes asiassa!
ei sieltä mitään linkkejä ole tarkoitustakaan hakea,"

se luetun ymmärrys!
Näinhän se teidän savolaisten kanssa aina menee.....
"mikäli sitä näsäviisastelulta riittää. "

tuo mainitsemasi asia sopii sinun viestihisi täydellisesti
Neuvoja.
"Ja kaikkihan tietävät, että luotsi oli entiseltä ammatiltaan merikapteeni. "

Kaikkihan tietävät, että merikapteenin ammattitutkinto on pätevyysvaatimuksena ainakin luotsin, aluksen päällikön ja yliperämiehen tehtäviin.
Plastic princes??? Mikä se tollanen laiva on???
Lempinimi tallinkin helmelle,
rakkailla lapsilla on yleensä lempinimensä,
varsinkin keskustelupalstoilla
onhan täällä kyselty mikä purtilo on kyseessä jos joku kirjoittaa aluksen nimeksi Europa, sehän pitäisi tietää automaattisesti, samoin välillä serenade, symphony, silja galaxy, viking isabella/amorella/mariella/gabriella herättää kysymyksiä, pitää siis vaan tuossa plastic princesin kohdalla osata päätellä millä aluksella voisi moinen kutsumanimi olla täällä.
http://www.tallinksilja.com/en/

tuossa on nähtävissä ilmeisesti tuleva ulkoasu silja europalle ...

yläreunan vaihtuvissa mainoskuvissa vilahtaa myös SE Tallink teksti kyljessä
ja logo piipussa
Taas pettymys. Edellinen pettymys oli vuonna 2003, vaikka silloin en ehkä sitä vielä niin tajunnut.. kun Cinderella vaihdettiin pois "pää-Viron-risteilijästä". Sitten en juuri nyt muista mikä sen korvasi, mutta siinä oli Romantika, Rosella ja Opera kuitenkin kukin hetken aikaa ja kaikki aivan mätöjä susia. Rosellalla en käynyt kertaakaan, Operalla kerran ja Romantikalla kerran tai kaksi. Kunnes vuonna 2008 tuli tämä teidän Plastic Princesinne. Hyvä laiva. Disko varsinkin. http://www.orangepoint.com/?p=354

Väärä ratkaisu kyllä vaihtaa Silja Europa Helsinkiin isommaksi Tallinnan laivaksi. Kertakaikkiaan. Turku saa samalla iskulla kaksi kunnon laivaa. Mitäpä vittua? Helsingissä taas ei ole tämän inhottavan siirron jälkeen yhtään mainiota alusta. Ei kummallakaan reitillä. Toivoisin kovasti, että Viking puolestaan tulisi takaisin järkiinsä juuri nyt kun sitä eniten kaivattaisiin, ja vaihtaisi Gabriellan ja Cinderellan päikseen!!
" Turku saa samalla iskulla kaksi kunnon laivaa"

jäi hieman epäselväksi tuo yllä.

"Viking puolestaan tulisi takaisin järkiinsä juuri nyt kun sitä eniten kaivattaisiin,
ja vaihtaisi Gabriellan ja Cinderellan päikseen!!"

Miksi olisi järkeä vaihtaa reiteillään hyvin toimivat alukset, Viking Line aikoinaan jo totesi ettei Cinderella soveltunut Helsinki Tukholma liikenteeseen!
"Miksi olisi järkeä vaihtaa reiteillään hyvin toimivat alukset, Viking Line aikoinaan jo totesi ettei Cinderella soveltunut Helsinki Tukholma liikenteeseen! "

Niinhän TallinkSiljakin tekee juuri kun vaihtaa nämä laivansa toistensa reiteilleen, vaikka luulin että kumpikin pelasi hienosti omilla pian entisillä reiteillään.
Miksi Cinderella ei soveltunut HKI-Tukhoma välille? Niin, ja kyllähän Cinderella ainakin HKI-Tallinna välillä toimi loistavasti, Viking Line myi senkin Ruotsiin.

Ja Turkuhan saa tässä samoihin aikoihin todennäköisesti hienon laivan; Viking Gracen, ja mukavan Baltic Princessin.

Ja sehän on makuasia, mutta minä en tykkää enää pian mistään Helsingistä lähtevästä laivasta erityisemmin.
"Miksi Cinderella ei soveltunut HKI-Tukhoma välille?"

tutustu alukseen paremmin, lähinnä sen rakenteeseen, ymmärrät miksi viking line vaihtoi 1 1/2 vuoden jälkeen Isabellan tukholman liikenteeseen cintun tilalla.

Niin baltic prinsesin mukavuudesta?
Eihän sitä ole edes suunniteltu saaristoreitille, kuten ei galaxyakaan, se siitä mukavuudesta kun ei edes merta kunnolla näe merellä ollessaan.

ei siis ole kyse makuasioita vaan faktoihin perustuvia tällä kertaa ....
Työkaverini jolla on 10 vuotta ikää enemmän kuin minulla, sanoi, että ainakin matkustajan näkökulmasta Cinttu sopi loistavasti Helsinki-Tukholma -välille aikanaan. Että kun emme mitään rakennenörttejä ole niin emme tiedä sitten kaikkia kone-ominaisuuksia jne.
Eikä maakuntahallituksen toiveella saada Ahvenanmaan liikenteeseen "oman yhtiön" paras laiva ollut mitään merkitystä.

Ei ollut pienintäkään rakenteellista syytä, miksi se ei olisi voinut jatkaa Helsingin reitillä. Toi on taas on viisastelijan jätteiden heittoa. Vai kulkikos C nopeammin kiintojäissä sivuttain kuin konevoimalla väylää pitkin, kuten tämä samainen tietäjä väittää. Vai eikö C mahtunut ilman merikorttia Kustaanmieklasta?
jos alusta (cinderella) katsoo tarkemmin, huomaa selvästi aluksen painopisteen olevan keulaan puolella, aluksen mahdollisuus käyttää sitä myös rahdinkuljetukseen on rajallinen, Lisäksi alukseen on rakennettu sponsoonit autokannelle jotka myöskin rajoittavat kuljetettavan rahdin määrää.
Tallinnan liikenteessä kun on tuo rahti tärkeä osa laivan tuotoista, ei tuolla välillä ole bailaajalla mitään tuottavaa merkitystä joka roudaa viinaksensa tallinnasta jättämättä laivalle juurikaan mitään.
mutta tätähän ei maakrapu joka ei ole koskaan ollut kuljetus alalla ei voi mitenkään tietää.

juttua tästä cintun rakenteellisesta ongelmasta voi tutkiskella myös lankun ja maritimen keskusteluista, hieman asiantutevampaa juttua kuin täällä rääväsuisten kakaroiden juorupalstalla

niin tälle nenälle vinkiksi, Turusta lähtee tänään uusi laiva matkaan, oletko lähdössä testaamaan alusta vai jäätkö voivottelemaan omaa surkeuttasi täällä.
tuuppa näyttämään naamas seamoreen tänään orhisaarten ohi mentäessä, että saa nähdä minkä moinen rääväsuu olet pentuseni
Ja höpön höpö! Toi sun kaltaises kylpyammeseilori ei näytä tietävän muuta kuin isojen poikien hauskuutusta.

Vai muka kyntää keulallaan! Ja sen takia on perään täytynyt liittää lisää nostetta. Kas kun et keksinyt ehdotella ilmapalloja.

Sun merenkulkutaitos tiedetään. Yhtä saivartelua epäolennaisuuksilla.

Ei kuule, kyllä Wärtsilän Turun telakan konstruktöörit hallitsivat alussuunnittelun sinua paremmin. Se on fakta, jonka tietenkin kiistät ja alat kääntää juttua kolmannen välivällyn kiristäjään. Mutta sekin on jo tehty sinua paremmin.

Kerros nyt taas se teoriasi, kuinka laiva kulkee kiintojäässä tuulen ajamana sivuttain nopeammin kuin konevoimalla väylää pitkin.
"Yhtä saivartelua epäolennaisuuksilla."

...mutta todellisuudella jolla on se suurin merkitys meriliikenteessä

Oli muuten fiksu alus tuo Viking Grace, henkilökuntakin pääosin tuttua Isabellalta,
Palvelu pelas hyvin vaikka puoli tuntia myöhässä oltiin Tukholmasta lähtiessä ja koko matkan Turkuun asti, oli ollut jotain ramppiongelmia Tukholmassa aamulla.
Gracelta ilmoitettiin satamasta lähteville busseillekin myöhästymisestä jotka jäivätkin odottelemaan aluksen saapumista. Omakin bussi lähti Turusta 40 minuuttia myöhässä.

Sinä voit edelleen jatkossa olla teorioinesi, ne tuskin palstalaisia enää kiinnostavat, olethan jauhanut jo pari vuotta samaa loruasi osaamatta uusiutua sensaatiomaisen juttusi vuoksi jatka sitä siis rauhassa jos siitä tulee sinulle parempi olo, ei se minua tuo paskan jauhantasi hetkauta,
Kun ei sano mitään täsmällistä, voi heitellä palloja laillasi ympäriinsä ja kehua osuneensa joka heitolla.

Olen jauhanut pari vuotta samaa? Aika hyvin minulta. Olen siis hyvin aikaansaava. Tulinhan tänne viime kesän lopulla. Ainutlaatuisen hieno saavutus. Kertoo myös kirjooitusteni osaavasta sävystä.

Saivartelua, sitä teet. Mutta saivartelua epäolennaisuuksilla. Tutkipas vaikka Cindyn valokuvia. Könöttääkö? Eiköhän Cindyn siirtymisen perusteena nykyreitilleen ollut raha. Maakuntahallitus halusi parhaan laivansa "omaan käyttöönsä" ja toisaalta svenkejä houkutellaan parhaalla Itämeren risteilyyn sopivalla aluksella.

Eipä sinulta vieläkään tullut oikeaa tietoa!
Lukematta enää kommenttiasi,
täytyy todeta sinulla olevan todellakin ongelmia oman itsesi kanssa.

niin miksi en lukenut yllä olevaa kommenttiasi, ethän kuitenkaan saanut siihen mitään uutta tai merkityksellistä kaksi vuotta jatkuneen soopasi lisäksi. ...
Et siis ymmärtänyt lukemaasi!

"Olen jauhanut pari vuotta samaa? Aika hyvin minulta. Olen siis hyvin aikaansaava. Tulinhan tänne viime kesän lopulla"

Niin, yksi minun viisauteni vastaa tuhatta sinulta. Siitä tuo aikaero.

Ja kun et osaa, alat kiukutella muiden tenavien tavoin! Seponkin pitäisi jo aikuistua.
"Kerros nyt taas se teoriasi, kuinka laiva kulkee kiintojäässä tuulen ajamana sivuttain nopeammin kuin konevoimalla väylää pitkin."

no ohan cintun painopiste kieltämättä keulapainotteinen, perässä 3-kantinen ravintola, piipun takana ei juuri muuta, keulassa mm. uima-allas painolastina.
Tämän tietäisi jos joskus olisit käynyt ko. laivalla tai tutustunut siihen tarkemmin häiriköintisi sijaan ....
Tää on hyvä vitsi: "juttua tästä cintun rakenteellisesta ongelmasta voi tutkiskella myös lankun ja maritimen keskusteluista, hieman asiantutevampaa juttua kuin täällä". Poitsu on käynyt lukemassa, mitä hänen mielestään gurut on kirjottanu ja uskoo kaiken ihan totisena totena.

Yksinkertaisuudelleenhan ei voi mitään. Voisi silti neuvoa vanhaan tyyliin; puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa. Anna muiden rauhassa luulla sinua tyhmäksi, mutta älä avaa suutasi ja vahvista muiden luuloja todeksi.
Jahaa, nyt onkin Cinderellan Helsinki-Tallinna -linjakin epäonnistunut sen "rakenteen" takia. Ensinhän joku ilmoitti, että Helsinki-Tukholma -välille ei olisi sopinut. XD

Sitä paitsi, Cinderella ei mennyt edes Tallinnan satamaan, vaan kävi jököttelemässä Muugassa! Niillä risteilyillä siis kaikki risteilymatkustajat pysyivät laivassa sen koko 21 tuntia mitä se muistaakseni kesti. Sehän se mukava olikin!! <3 Ei ollut sitä rallia ulos ja sisään, sillä alusella ei ollut niitä "reittimatkustajia" lainkaan, jotka vain hytittöminä porhaltavat ylitse, kuten esim. Baltic Princessillä on nykyään ollut niillä sen 22 tunnin risteilyillä.

Oli lämmin tunnelma, samalla porukalla alusta loppuun laivassa, eikä kenenkään tarvinnut harkita aamupäivällä heräämistä hakemaan viinaa Virosta. Aiai! ;')

Ja kyllähän se siinä palvelikin 8 vuotta, en nyt tarkalleen tiedä, miksi se sitten siirrettiin Ruotsin rekisteriin. Siihenhän oli juuri 2002 vuonna tullut HKI-TAL reitille myös M/S Romantika.. tiedä sitten vaikuttiko se asiaan... :/
Miksi cinttu sitten siirrettiin pois Muugan liikenteestä jos se olisi ollut kannattavaa
Raha ja valta.

Eiköhän Cindyn siirtymisen perusteena nykyreitilleen ollut raha. Maakuntahallitus halusi parhaan laivansa "omaan käyttöönsä" ja toisaalta svenkejä houkutellaan parhaalla Itämeren risteilyyn sopivalla aluksella.
Niin viikingillä ymmärrettiin viron liittymisen EU:n muuttavan reitin tarpeita,
Markkinat muuttuivat, maakuntahallituksella ei ollut mitään vaikutusta Viron liittymiseen EU:n jäseneksi.
"aluksen mahdollisuus käyttää sitä myös rahdinkuljetukseen on rajallinen"

On tosi juttu, on rajallinen. Ei mahdu enempää kuin autokansi ja kakkoskerros vetävät. Silloin aikoinaan Muugaan oli koko autokansi tupaten täynnä rekkoja ja se ylätaso täynnä risteilyllä olevien henkilöautoja.

Melkoinen satuilija olet!
" Muugaan oli koko autokansi tupaten täynnä rekkoja ja se ylätaso täynnä risteilyllä olevien henkilöautoja"

Mitenkähän tuo yhtälö toimii, olivatkohan ne henkilöautot lelulaatikostasi peräisin,
ei sinne ylätasolle isompia mahdu jos autokansi on rekkoja täynnä
No, mutta ainakin se on/oli mukava täällä alkuperäisreitillään. En nyt sanokaan, että se toimisi tulevalla reitillään...
No joka tapauksessa täällä ei pian ole yhtään hyvää laivaa mille mennä. Hyvä menohan voi olla huonollakin laivalla, esim. Mariellan diskossa, ei siinä mitään.
Jeeeeeeeeeeee Kohta tulee haisu laiva silja europa helsinkiin :D
Tässä se on nähtävissä, ei silja line tekstein, yhtiön logo savupiipussa komeillen:
http://photos.marinetraffic.com/ais/showphoto.aspx?photoid=1076942&size=full
Ihan komea maailmankartta vailla logoja.

Vaan kohta aluksien nimet muuttuvat. Baltic Princessin siirtyessä Turkuu sen nimeksi tulee Silja Baltic Princess. Vastaavasti Silja Europasta tulee Tallink Europa kaipa säilyy edelleen Ruotsalaisena.

Katselin tuossa MatkaVekan sivuja. Sielläkin SIlja matkaa Tukholmaan ja Turussa on Siljan terminaali.
Kyllä sen baltic princesin nimi tulee pysymään baltic prinsesinä, kuten kävi galaxyn tullessa turun linjalla, nimi pysyi galaxyna.
Niin ei tarvitse sitten tallinkin vaihtaa nimiä kun luopuu aikanaan tarpeettomaksi tulleesta silja lune brändistä, kalliiksihan se tulee käyttää kahta brändiä jos siihen ei enää ole tarvetta
Mitäpä jos ottaisit suurennuslasin käteen. Club One -lehti, sivu 12-13, koko aukeaman mainos:

UUTTA TURUSSA
Silja Baltic Princess.
No kattotaan mitä lukee laivan kyljessä kun se aloittaa liikenteen turusta,
Kyllä siinä tulee käymään samoin kuin galaxynkin kohdalla, nimi tullee pysymään edelleen baltig prinsesinä, katsos firman lehdessä voidaan mainostaa firman brändillä,

ole sinä vain markkinoinnin uhri, minä pysyttelen edelleen tosiasioissa
No ei tasan tarkkaan varmuudella tule tommasta olemaan.
BALTIC PRINCESS · keskitä · zoom · info
2013-01-23 09:33:52 - 2013-01-24 17:42:08
AIS: pituus 212m leveys 34m syväys 6.3m
MMSI 230639000 IMO 354284 Call OJQF
Navstat: Moored
Passenger
NAANTALI (ETA Jan22 18:00)
Mitäpäs jos ottaisit uuden Club One lehden käteesi ja lukisit siitä.

Kyllä siinä mainitaan Silja Baltic princess ja Tallink Europa.

On siis asiasta mustaa valkoisella. Ei siis sinulta tulevaa pelkkä olettamuksiisi perustuvaa pään paukutusta.

Mutta lapset on terveitä kiukutellessaan. Elleivät ole sairaita.
Otahan Kumpaa? se uusin Club One-lehti käteesi ja lue siitä itse, sivulta kolme (3), varsinkin tuo sana "kutsumanimeltään" ei "nimeltään".

" Silja Europa aloittaa kutsumanimeltään Tallink Europana H:ki-Tallinna-reitillä 23. tammikuuta. Baltic Princessin ensimmäinen lähtö Turku-Tukholma-reitillä on illalla 1.helmikuuta."
BALTIC PRINCESS · keskitä · zoom · info
2013-01-23 09:33:52 - 2013-01-24 12:37:07
AIS: pituus 212m leveys 34m syväys 6.3m
MMSI 230639000 IMO 354284 Call OJQF
Navstat: Moored
Passenger

Lipun vaihto on tapahtunut suomen lipun alle
kuten kutsutunnuksesta:OJQF voi havaita.
Aluksen nimikin on edelleen pysynyt muuttumattomana baltic princessinä joka on myös samoin havaittavissa
Hait väärää tietoa. Vastasit kysymykseen aluksesta baltig prinsess.
Kuulehan, jos saisin jokaisesta näppäilyvirheestä S24:lla yhden sentin, olisin jo miljonääri, sinulle jolla ei ole mitään järkevämpää tekemistä kuin etsiä näppäiyvirheita on jo yksi näppäilyvirheen haivaitseminen juhlinnan paikka
"Vastaavasti Silja Europasta tulee Tallink Europa"

Kuten kuvastakin on luettavissa: silja europa, tallinn,
ennenhän se oli silja europa, mariehamn.

mitähän sä tarkoitat tuolla:
"kaipa säilyy edelleen Ruotsalaisena"
(tietääkseni kaipa on ainakin tunnettu ruotsalainen progebändi)
sitä en ymmärrä mitä se tekee kommentissasi tässä keskustelussa
SILJA EUROPA · keskitä · zoom · info
2013-01-24 16:54:44 - 2013-01-24 17:47:49
AIS: pituus 202m leveys 32m syväys 6.8m
MMSI 276807000 IMO 8919805 Call ESUJ
Navstat: Moored
Passenger
HELSINKI
Ei ole olemassa mitään itsenäistä siljaa (silja line)
ei siis ole turussa mitään siljan terminaaliakaan
Menes Turun satamaan ja katso, mitä terminaalin katolla lukee!

Tai jos et sinne osaa hakiessasi aivan väärää nimeä, katso netistä vaikkapa http://www.expressbus.fi/, miten pääset Turun SIljan terminaaliin.
Mitä merkitystä sillä on mitä siellä lukee, enemmän on merkitystä sillä mikä siellä toimii ja se on edelleen tallink silja, ja se silja line valomainos on vain tallink siljan mainos, ei tiloissa toimivan yrityksen nimi.

kattele sää vain noita bussiaikataulujasi, ei se kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa Ettei ole olemassa mitään itsenäistä siljaa (silja line)

kerrottakoon talossa jossa asun, lukee myös Martiina-ravintola, eikä se ole rakennuksen omistajan nimi, ei edes kyseisen ravintolaketjun restellin nimi.

katoilla siis voi lukea mitä vain, eri asia kenen mainoksesta on kulloinkin kyse!
Katsos kun paikkaa etsivälle sillä on tiettyä merkitystä! Opasteiden avulla löytää perille.

Vaan kun bussi ei tunne Turun satamasta muita terminaaleja kuin Viking ja Silja eikä huvita jäädä ulos palelemaan.

Miten tuo ravintolajuttu tähän liittyy? En minä sieltä SIljan-terminaalista mitään Martiina-ravintolaa hae!

Niin, katolla lukee se, mitä rakennuksesta löytyy tai mitä mainostetaan. Hyvä kun tunnustit!
"Miten tuo ravintolajuttu tähän liittyy? "

täysin vastaava oman juttusi kanssa, se miten mielit asioita, täysin tuo ravintola juttukin menee saman oman ajattelukaavasi mukaan.

ilmeisesti Anttila, mustapörssi ja citymarketkin ovat eri firman alla, kun niillä on eri nimet, nyt varmaankin viimeistään ymmärrät tuon ravintolajutun merkityksen.
Mainoskyllti katolla ei välttämättä ole yrityksen nimi samalla

Niin kyllä kaikki sinua lukuunottamatta tietänevät kin siljan olevan vain osa tallinksiljaa ilman mitään itsenäistä toimintaa, ei tuo asia muuksi muutu vaikka kuinka jatkaisit vänköötäsi, hyväksy vain tosiasiat vuoden 2013 mittapuun mukaan.
itsenäistä silja linea ei ole, silja linella ei ole omia terminaaleja
Nyt meni ufojutuksi.

Mutta kyllä. Jos näen lehdestä Anttilan tarjouksen, en mene sitä hakemaan Mustasta Pörssistä. Vain laisesi hullu tekisi noin. Mutta Sepolla riittää kait juoksemista turhan perässä.

Katsos kun Turun satamassa on opasteet Silja-terminaaliin. Missään ei ole opastetta mihinkään Tallinkille, koska sitä terminaalia ei siellä ole. Kannattaa mennä siis siihen, mikä on.

"Mainoskyllti katolla ei välttämättä ole yrityksen nimi samalla"
Kuka muu kuin sinä on moista väittänyt. Minä en ainakaan ole edes sanonut yrityksestä yhtään mitään. Lue ja ymmärrä lukemasi eläkä söpötä omia harhaisuuksiasi.
"Nyt meni ufojutuksi."

niinhän tuo juttusi on ollutkin, hyvä että itsekin huomaat sen vihdoin
Minä sentään vastaan kirjoituksestani ja annoin selvitykset.

Sinä Seppo se luimit tapasi mukaan.

Sanoisit edes kerran täällä jotain todellista!
Niin ne silja line kirjaimet (9 kpl) laivan kyljessä eivät kuljeta sinua minnekään ilman tallink siljan läsnäoloa, kaikki tarpeellinen mitä tarvitaan noiden 9 kirjaimen lisäksi matkasi onnistumiseksi tulee tallink siljalta .

jos jotain muuta väität/kuvittelet, on se juuri tuota ufo-juttuasi.

vänkäsit samaa, et selvittänyt mitään tapojesi mukaisesti

"Sanoisit edes kerran täällä jotain todellista!"
niin silja on vain yhdeksän kirjainta laivan kyljessä, ei mitään todellista.
Älä siis vaadi muilta enempää kuin mihin itse kykenet

edelleen tosiasia jota et muuksi muuta:
Ei ole olemassa mitään itsenäistä siljaa (silja line)
Eipä taida tulla.
Club One-lehden sivulta kolme;
Silja Europa aloittaa kutsumanimeltään Tallink Europana H:ki-Tallinna-reitillä 23. tammikuuta. Baltic Princessin ensimmäinen lähtö Turku-Tukholma-reitillä on illalla 1.helmikuuta.
Mikä "Eipä taida tulla."?

Ei viitsitä edes katsoa, mihin vastauksia roiskitaan!
Hullu nimi Ruotsiin matkaavalle laivalle Baltic Princess, kun ei Baltia ole lähelläkään. Miksi nimeksi ei voinut tulla vaikka Silja Princess? Ois jätetty se Baltic pois
Niin eiväthän suomesta ruotsiin matkaavat alukset kulje itä(baltic sea)merellä
Välimerelläkö ne sitten kulkee?
oli huomautus aatu6:lle, jos ymmärsit ryppään kulusta yhtään mitään.
Kyseli vain baltic sanan sopivuudesta

kannattaa lukea koko rypäs jotta ymmärtää missä mennään ....
Eipä ollut vastaus siihen.

Opettelisitte katsomaan ketjun sisennyksiä ja noita kulmanuolia!
Kyllä se nyt vain oli .... samaa rypästä vieläkin!
aatu6:n viestistä tämä rypäs on lähtenyt etenemään ja nyt ollaan tässä saman ryppään viestissä jota just kirjoitan
Kun viesti on oikeassa paikassa, on se samalla aina oikeassa ryppäässä. Eli ryppään puhuminen on korkeintaan paskanjauhantaa. Kun ei muuta hätävaöhetta keksi.
Mikähän tällä kertaa on ongelmasi, viestissäsi sen sisällössä ei ollut päätä eikä häntää
"Niin eiväthän suomesta ruotsiin matkaavat alukset kulje itä(baltic sea)merellä "

Kyllä kaikki Suomesta lähtevät laivat kulkevat Itämerellä. Itämereen on aina kuulunut pääaltaan lisäksi Suomenlahti ja Pohjanlahti.
Ihan kuten Lappeenrannasta Viipuriin menevät.

Siis annat erheellistä tietoa!
tuossahan oli puhe suomesta ruotsiin kulkevista ...
Mitenkähän Ruotsiin liitty Gabriella, Amorella, Isabella, Mariella?
Ote Siljan tarjouskirjeestä:

siljan MATKATARJOUKSET
Helsingistä
• Päivä Tukholmassa -risteily Helsingistä,
alk. 20 €/hlö
• Autolomat Helsingistä 15.3.2013 asti esim. 99 €/2 hlöä/suunta
• Hotellimatkatarjous Scandic Park hotelliin Tukholmaan, esim. 133 €/hlö>

» Tutustu kaikkiin matkatarjouksiin! Turusta
• 23 h -risteilyt Turusta, alk. 8 €/hlö
• Päivä Tukholmassa -risteily, alk. 19 €/hlö
• Päivä saaristossa -risteily, alk. 16 €/hlö
• Lounasristeily Turusta, alk. 30 €/hlö
• Autolomat Turusta 15.3.2013 asti
esim. 45 €/2 hlöä/suunta
• Hotellimatkatarjous Scandic Park hotelliin Tukholmaan, esim. 99 €/hlö

Eivät siis ole minkään Tallinki tarjouksia.
Tarkasta nyt ensin jos tarjouskirjeesi lähettäjäksi paljastuukin tallink silja.

Ei ole olemassa mitään itsenäistä siljaa (silja line), tuon vuoksi hieman voi epäillä väitettäsi siljan lähettävän sinulle tarjouskirjeitä, jos se on club onen juttuja, sekin on taas tallinksiljan juttuja, ei siljan ....

pysytään siis todellisuudessa ja vuodessa 2013!
Lähettäjä voi olla vaikka Muumimamma, siitä ei pidä päätellä yhtään mitään. Minä lähetin tuon otteen tänne, mutta eivät ole minun tarjouksiani, vaan Siljan.

SIljalla olen matkustanut usein, mutta Club Onella en koskaan! Pitää katsoa sunkin, kuka on myyjänä!
"Lähettäjä voi olla vaikka Muumimamma,"

elikkä nyt myönnätkin ettei se tarjouskirjeesi ehkä tullutkaan siljalta, saattoi tulla mielestäsi muumimammalta saati jopa tallink siljalta jolla nykyään matkustat jos olet laivassa jonka kyljessä lukee tallink tai silja line.
Ei ole olemassa mitään itsenäistä siljaa (silja line)
 /   /  / Silja europa & Plastic princes

Keskusteluhaku

Laaja haku



Facebookissa suositeltua

Tietoa mainosten kohdentamisesta