Hei huostaanotettu nuori älä jää yksin jos mieltäsi jokin painaa

Lisään vielä sen verran että myös pyyntö linkin lataajalle tai kopioiden massa postittajalle älä, sotke tätä aloitusta ja ketjuja. Kiitos.

En tiedä, miten pitäisi suhtautua, kun ylläpito ei perustele poistoaan mitenkään. Ei heidän tietysti tarvitsekaan, mutta mietin vain, että mitä tänne nuorten kannattaa kirjoittaa, jos huonoista sijaispaikoista tulevat jutut poistetaan.

Siinäkin kaikkein heikoimmassa asemassa olevat lapset jäävät kakkoseksi, koska elämän tarjoamissa arpajaisissa heidän onnensa ei antanut heille hyvää sijaispaikkaa, josta kertoa ja iloita netissäkin.

On hivenen naivia kuvitella, että ylipäätään ottaen kukaan teini-ikäinen tässä maassa seuraisi tätä keskustelua. Olisi mielenkiintoista kuulla heidänkin mielipiteitään, mutta helppoa monille ei näytä olevan saekään, jos sijaishuollosta on muita kuin äärimmäisen huonoja kokemuksia.

Monille nuorille sijaishuolto ei helppo ratkaisu ole. Yksi syistä lienee käytännön tasolla se, että monien elämästä rajat ovat puuttuneet vuosia. Niihin sopeutuminen voi olla tuskallista.

Oletkohan sinä kirche66 muuten sukua supermutsi66:lle? Kummallisesti hän katosi kuvioista ja sitten sinä ilmestyit. Profiilitietojasi ei jotenkin oudosti saa näkyviin.

mä vannon että aika moni nuori lukee näitä! Esimerkiks mä. Oon huostaanotettu ja joutunu intesiivihelvettiin! Siellä vaan pahoinpidellään lapsia ja laiminlyödään! Täällä tehdään KAIKKI niin ku aikuiset sanoo. Täällä opetellaan aikuisjohtoisuuteen tavalla että joka ikinen huoneen ulkopuolella tapahtuva asia pitää kysyy hoitajilta.

Googlaa > nuorten ihntensiivihoito Haulla löytyy useita keskusteluita.
Tämä on Vauvalehden keskustelusta lainattu kirjoitus.

Tämä intensiivihoitoa( vierihoitoa) tarjoavan laitoksen ex- työntekijä kirjoitti palstalle nimimerkillä mama africa:

"Olin työntekijänä, ohjelmassa esitetyssä laitoksessa. Laitos toimi nimellä Mankalan Perhekodit Oy. Heidi Rauhan entinen aviomies toimi johtajana. Se mitä näin ja koin oli järkyttävää.
Mielestäni kukaan lapsi ja varsinkaan lapsi jonka elämää on alettu tuhota jo ennenn syntymää, ei ansaitse ko "hoitoa".
Monella lapsella oli takanaan koulusta kieltäytymistä ja katulapsen elämää, lisäksi osalla kaikkea pahaa mitä aikuinen voi lapselle tehdä. He oireilivat kokien pimeänpelkoa, paniikkihäiriöitä, fobioita, itsensä viiltelyä etc..
Heille tarjottiin vierihoitoa. Vierihoito, oli eristämistä. Nuoret lukittiin yläkerran vierihoitohuoneisiin, aulassa istui vartija.
Vierihoidossa olevat pääsivät pyynnöstä WC:hen, heille tuotiin ateriat kertakäyttöastioissa huoneeseen, heille ei puhuttu. Vierihoito oli jakso, jossa ei ollut selkeää loppua.

Nuori saattoi saada yksinäisyydessä "raivokohtauksia", hoitona nippusiteitä, kiinnipitämistä, matottamista ja vierihoidon jatkamista esim seinälle lapulle piirrettyyn ruksiin tuijottaen.

Tuolloin kotiopettajana toiminut henkilö oli kykenemätön opettamaan yläasteen matematiikkaa, englannin kieltä ja käsittääkseni hänellä yleensäkään ei ollut opettajan taustaa.
Oppivelvollisuuttaan suorittavat nuoret saivat tenttiä lukukauden oppimäärän yhdellä tentillä.
He eivät voineet olla tyhmiä ja huonoja, koska he pystyivät, ilman kunnollista opetusta, selviytymään tenteistä.

Nuoret tekivät työtä erilaisissa yritysviritelmissä, joita omistuksessa oli. He mm siivosivat, toimivat tarjoilijoina, johtajan omistamassa kartanohotellissa, korvauksena taskuraha. Nuorten tekemästä pakkotyöstä ei saanut käyttää nimeä työterapia, puhuttiin vapaehtoisesta työstä. Näin nuorella tytöllä käsivarsissa mustelmat, kun hän halusi kieltäytyä vapaaehtoistyöstä tarjoilijana. Lapset olivat alle 18 v.
Näin lasten nöyryytystä, heitteillejättöä. Keskustassa oli yksikkö, jossa nuoret jätetiin keskenään ilman valvontaa ja ilman ruokaa, hevoskilpailujen vuoksi.
Kun lapset täyttivät 18 heidät palautettiin yhteiskuntaan.
Heidät jätettiin selviytymään. Kysyin seurannasta ja tukitoimista, laitoksen puolesta niitä ei ollut.

Tämä kirjoitus on raapaisu pintaan. Tein ilmoituksia eri sosiaaliviranomaisille, pyytäen, että he kuuntelisivat nuoria. Teimme parin työntekijän kanssa kantelun ministeriöön, en ole kuullut muusta muutoksesta, kuin tulvivien viemäreiden korjauksesta ja johtajuuden vaihtumisesta.
Itse koen traumaa, olen aikuinen nainen ja äiti.
Jatkan ystävyyttä tuolloin "hoidossa olleen" nyt nuoren aikuisen kanssa. Hän taitaa pärjätä, kuinka ne muut?

En usko salaisiin metodeihin, joita nuorten ja lasten kanssa muka täytyy käyttää laitoksissa. Näin julmuutta, jota ei kohdisteta edes paatuneisiin rikollisiin vankeinhoitolaitoksessa. Näin rahastamista.
Kun erosin työstäni, tiesin nähneeni tilanteen, josta ääriliikkeet saavat alkunsa. Kuinka koulutetut hoitajat alkavat palvella tasapainotonta johtajaa, uskaltamatta puuttua vääryyksiin.

Kunnioitan niitä sosiaalityöntekijöitä, jotka nyt ovat syytteessä kotirauhan häiritsemisestä. Yleensä tarkastukset tehdään mustan flyygelin salongissa, tiukasti sovittuna aikan, kera pullan ja kahvin, nuoria kuulematta!
En enää usko yhteiskunnan valvontaan, enkä suljettuihin oviin, jonka takana nuorille annetaan "rajoja ja rakkautta". Kun Loikalan kaltaisiinlaitoksiin voi "piipahtaa", niin ehkä sitten terpiat ja metodit kestävät päivän valon. "