= melkoinen REPPANA.
Minua säälittää Peukaloinen
15
277
Vastaukset
- 20+11
Se, miksi toista haukkuu, on ite.
Peukaloisella on paljon sanottavaa. Sen sijaan sinä olet kertonut palstan lukijoille osaavasi ainoastaan yhtäläisyysmerkin käytön. - fgdfgfdfshsh
Heinolan kaupunginjohtajan ajojahtiin osallistuneet ovat osoittaneet tyylinsä jo niin moneen kertaan niin lehtien palstoilla kuin täälläkin, että kaupunkilaisille on tullut selväksi ero heidän ja normaalien kaupunkilaisten kommunikointityylin ja ajatusmaailman välillä.
Peukaloinen on peräänantamaton ja ajaa totuuden puolta. Tuskinpa hän mitään muuta monien tuntien työstään hyötyy kuin toivottavasti viihtyisämmän, avoimemman Heinolan. Jos aloittajan kaltaiset ihmiset voisivat päättää, parempaa Heinolaa ei ole eikä tule. Korruptio rehottaisi edelleen.- tiedonhaluinen
Voisitko kertoa muutaman esimerkin korruptiosta kun näköjään tiedät sellaista olevan?
- dfsafsadfasfsf
tiedonhaluinen kirjoitti:
Voisitko kertoa muutaman esimerkin korruptiosta kun näköjään tiedät sellaista olevan?
Hyväveliverkosto on korruption muoto. Näistä asioista on puhuttu paikallislehdissä ja ne tiedetään yleisesti. Virkoja kavereille ja sukulaisille jne.
- Kiitos Peukaloiselle
Peukaloisen kaikki jutut ovat asiallisia ja Peukaloinen on ottanut asioista selvää ja kehottaa meitä muitakin ottamaan. Kirjoita vaan Peukaloinen, me tarvitsemme tietoa, jota sinulla on ja jota jatkuvasti hankit ja jaat meille muille.
Kyllä ansaitset Heinolan tiedonjulkistamispalkinnon. Kiitos. - uusi heinolalainen
Peukaloinen on ollut jonkinlainen käänteentekijä heinolalaisessa keskustelussa viime aikoina. Ilman häntä ajojahdista olisi tiedetty vain se, mitä paikallislehti julkaisi, eli vain se äänekkäiden näkökulma.
Kannatan jotain palkintoa tai tunnustusta.- Hyvä Peukaloinen
Samaa mieltä. Peukkikselle pisteet! :)
- Ulos!
Toivottavasti Tita R. ulostetaan vielä tämän vuoden puolella.
- Sisään2
Sitä ei tule tapahtumaan. Mihin unohdit yhtäläisyysmerkin?
- fdgdfgdfgdsf
Sisään2 kirjoitti:
Sitä ei tule tapahtumaan. Mihin unohdit yhtäläisyysmerkin?
Sen osaamisensa alueen hän esitteli jo aikaisemmassa viestissä. Nyt hän kertoo osaavansa myös ulostaa. Monitaitoisia nuo nykyajan hurtat.
- sisään39
fdgdfgdfgdsf kirjoitti:
Sen osaamisensa alueen hän esitteli jo aikaisemmassa viestissä. Nyt hän kertoo osaavansa myös ulostaa. Monitaitoisia nuo nykyajan hurtat.
Nyt äkkiä kaikkien lista 50 allekirjoittajien nimet tälle palstalle, seuraavat ovat olleet täällä esillä:
Kirsi Korttila, Pirjo Hepo-oja, Terhi Kankaanpää, Jaakko Larjo, Kirsi Timonen, Teija Lepinsalo, Saija Jäppinen, Velkki Mykrä
Kaupunkilaisilla on oikeus tietää kaikkien nimet, vielä yli 40 puuttuu. lisää nimiä tarvitaan!
Miksi Itä-Häme ei ole julkaissut listan nimiä , tämä ei ole tasapuolista. Rinevaara kuitenkin on moitittu joka vaiheessa.
Oikeus , tasapuolisuus ja rehellisyys kunniaan. - KYLLÄ!
sisään39 kirjoitti:
Nyt äkkiä kaikkien lista 50 allekirjoittajien nimet tälle palstalle, seuraavat ovat olleet täällä esillä:
Kirsi Korttila, Pirjo Hepo-oja, Terhi Kankaanpää, Jaakko Larjo, Kirsi Timonen, Teija Lepinsalo, Saija Jäppinen, Velkki Mykrä
Kaupunkilaisilla on oikeus tietää kaikkien nimet, vielä yli 40 puuttuu. lisää nimiä tarvitaan!
Miksi Itä-Häme ei ole julkaissut listan nimiä , tämä ei ole tasapuolista. Rinevaara kuitenkin on moitittu joka vaiheessa.
Oikeus , tasapuolisuus ja rehellisyys kunniaan.Noi nimet pitäisi julkaista ja laittaa kaupungintalon ikkunalle,niin pääsi porukka lukemaan.
- Ulos!!
KYLLÄ! kirjoitti:
Noi nimet pitäisi julkaista ja laittaa kaupungintalon ikkunalle,niin pääsi porukka lukemaan.
Lopeta Peukaloinen sokea Sepän ihailu. Hän on tehnyt Heinolalle niin paljon haittaa ja valituksia. Tuolla ihailulla menetät monta tukijaasi. Ota ensin selvää Sepän jutuista, ja arvioi uudelleen.
Jos hän on ollut muutaman kerran oikeassa, niin väärässä hän ollut kymmenen kertaa enemmän. Kosto ei ole mikään hyvä motiivi silloin, kun se sulkee kaiken järjen pois. Voitko jatkaa niin, että puhut Sepästä vain, kun hän liittyy hallinnon epäkohtien löytämiseen, mutta ei täysin turhaan kaiveluun.
Muuten voit jatkaa kaupungin pesän selvittämistä ja olet tosi hyvä tutkimaan mätää hallintoa. - sama nimimerkki ...
Ulos!! kirjoitti:
Lopeta Peukaloinen sokea Sepän ihailu. Hän on tehnyt Heinolalle niin paljon haittaa ja valituksia. Tuolla ihailulla menetät monta tukijaasi. Ota ensin selvää Sepän jutuista, ja arvioi uudelleen.
Jos hän on ollut muutaman kerran oikeassa, niin väärässä hän ollut kymmenen kertaa enemmän. Kosto ei ole mikään hyvä motiivi silloin, kun se sulkee kaiken järjen pois. Voitko jatkaa niin, että puhut Sepästä vain, kun hän liittyy hallinnon epäkohtien löytämiseen, mutta ei täysin turhaan kaiveluun.
Muuten voit jatkaa kaupungin pesän selvittämistä ja olet tosi hyvä tutkimaan mätää hallintoa.... no huh.kukas nyt käskyttää.
muistini mukaan ne kaikki on ollut kaupunkilaisten etuja ajavia, ei omia juttuja.
Kirjoita Peukaloinen, niin vaan kuin kirjoitat, niitä on mukava lukea.
Ohita, jos et kestä lukea, vierität vaan vikkelään... tai laita peitelappu Seppä sanan kohdalle... :)
- kymysys01
Ossaako käyttää tietokonetta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872