Huomionarvoinen elämäkerta Otso Pietisestä

Tulivuori ja Marttyyri
Viisi sukupolvea Pietisiä

Perhekuva Otso Pietisestä ja Eila Hiltusesta on alaotsikko Markku Pietisen kirjalle. Varttuneet valokuvailijat muistavat Otso Pietisen suuren mainoskuvaamon omistajuuden lisäksi alan järjestöjen työmyyränä. Miehenä, joka osaltaan oli rakentamassa valokuvaajakoulutusta ja valokuvan asemaa tasavertaisena lajina taiteiden joukossa, ainakin apurahoista taisteltaessa.

Markku Pietisen sukutarina alkaa kaukaa. Hänen isoisänsä isä, Matti sr. oli Sumiaisissa syntynyt, kansakoulunopettajaksi valmistunut monen puuhan mies. Opettajantoimen ohella syntyi huonekalusteverstas ensin Säkkijärvelle ja myöhemmin Viipuriin. Kiinteistökauppaa hän kävi ja mainittiin Viipurin rikaaksi Pietiseksi. Politiikassa vanhempi Matti vaikutti niin valtuustossa kuin ensin säätyvaltiopäivillä ja myöhemmin Eduskunnassa. Matti Pietinen sai surmansa sisällisodan loppuvaiheessa 1918 ja suvun liiketoiminta Viipurissa tyrehtyi.

Aarne Pietinen syntyi Säkkijärvellä 1884 ja siirtyi ennen 1918-sotaa Helsinkiin. Huonekaluala veti, ja Aarnella oli Sörnäisissä Huonekalu- ja patjatehdas vuoteen 1929 asti. Toki pienimuotoisempi kuin isävainaan Viipurin tehdas. Aarne tunsi kiinnostusta valokuvaukseen ja oli aktiivinen Kameraseurassa. Tehtaan kaaduttua oli luontevaa siirtyä valokuvaajaksi. Ensin kutsui Uusi Suomi (RIP) , sitten vuodesta 1931 oma studio Korkeavuorenkadulla. Teollisuus- ja tuotekuvaukset olivat yhtiön ydinosaamista, lehtikuvien lisäksi. Aarne Pietisen kuva-arkisto on Museoviraston hellässä huomassa. Uudelle Suomelle kuvatut päätyivät aikoinaan Valokuvataiteen Museolle samassa paketissa kahden ja puolen miljoonan muun kanssa.

Aarnen Otso-poika syntyi Pietarissa 1916. Aluksi hän opiskeli Polilla ja työskenteli isän studiolla 1938-40. Sodassa hän toimi tk-kuvaajana ja pääesikunnan kuvatoimiston pomona 1942-43. Upseerinurakin houkutteli ja Kadettikoulukin tuli käytyä. Aarnen yllättävä kuolema 1946 sotki urasuunnitelmat ja Otso siirtyi perheyhtiön osakkaaksi ja kuvaajaksi. Äiti Nancy hallitsi puolta pääomasta, Otson Matti jr veli yhtä neljännestä. Äiti Nancyn alaston selkäpuoli oli tullut jo 20-luvulla tutuksi Pietisen patjojen mainoskuvissa. Klassikoita ja pahennuksen herättäjiä, yhtaikaa.

Maanlaajuista huomiota sai 60-luvun alussa Pietisten Lauttasaareen rakennuttama studio. Ainutlaatuinen kooltaan ja mahdollisuuksiltan. Sisään saattoi ajaa kuorma-auton tai taluttaa elefantin, kuten myös tapahtui. 70-luvun öljykriisi lamautti mainonnan ja kuvankysynnän. Uudet mediat, multivisiot, videot ja unissa nähty digitaalinen kuva eivät enää kiinnostaneet ja lopulta studion yksin omistanut Otso Pietinen myi sen pitkien neuvottelujen jälkeen HBL-konsernin Pressfotolle (RIP) 1977 luopuen samalla kaikista tehtävistään alalla ja taidehallinnossa.

Mitä hän sen jälkeen teki selviää lukemalla kirja. Studiota käyttää nykyisin Seliinin Markus leffatuotantoon, joten hukkaan ei mennyt hyvä rakennus vaikka kamerat vaihtui.

Sibelius-monumentin pitkä ja mutkikas syntyhistoria selviää samalla, eikä siitä puutu tragediaa eikä komiikkaakaan. Toinen valtava projekti oli Toscanasta ostettu 1200-luvun linnoituksen raunioitunut torni. Loppumaton remppapaikka tiettömän taipaleen takana, mutta kun Eila halusi.

Pietinen-Hiltunen perheen avioelämää kirja valottaa myös realistisesti. En puutu siihen, viitteitä saa vaikka tuolta mtv3-jutusta:
http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1614102/uutuuskirjassa-julmia-totuuksia-huipputaiteilijan-avioliitosta

Miten niin viisi polvea? Kirjoittaja-Markun poikakin on alalla.

Rohkenen suositella kulttuurihistoriasta ja mainosvalokuvauksen vaiheista kiinnostuneille.