Malinilla kiire erotuttaa Rinnevaaran - ennen uusia päättäjiä

Häikäilemättömät

"Tuntuu hieman hämmentävältä, että kaupungin viranhaltijat ottavat yhteyttä maakuntalehden toimittajaan, ja pyytävät lehteä selvittämään ja kertomaan kaupunkilaisille, mistä on kyse." (Ari Helminen, ESS)

Tuntuu pelottavalta, että kaupungin viranhaltijat ottavat yhteyttä mediaan, käyttävät mediaa hyväkseen ajaakseen omaa etuaan ja omaa suosikkiaan kaupunginjohtajan virkaan.

Kaupunginhallituksen esittämän erottamistyöryhmän raportin mukaan Rinnevaaran ajojahdissa ovat erikoisesti kunnostautuneet seuraavat viranhaltijat:
Kirsi Korttila (sos. ja terveystoimen tuloasaluejohtaja aloitti keväällä 2010)
Sinikka Malin valittiin (hevospitäjä Ypäjästä) henkilöstöjohtajan virkaan 2011 alusta
Saman vuoden syksynä käynnistettiin kaupunginjohtajan haku ja Rinnevaara valittiin parhaana hakijoista loppuvuodesta 2011. Malin oli ollut vajaan vuoden henkilöstöjohtajana.
Kansliapäällikkö Pekka Virkkunen siirtyi keväällä 2012 Lahden kaupungin lakimieheksi.

Rinnevaara ehti olla kaupunginjohtajana noin 1,5 kuukautta, kun eräät viranhaltijat ryhtyivät yhteisoireiluun eli "huolenilmaukseen".

Erottamistyöryhmä (Heikki Mäkilä/Dazid Oy ja kaupunginhalllituksen varapuheenjohtaja toimi aluksi ryhmän jäsenä sekä asiantuntijana. Sinikka Malin, joka oli valituttanut itsensä sekä va kanslipäälliköksi että vs kaupunginjohtajaksi 13.11. alken (henkilöstöjohtajan ja kansliapäällikön virkoja hoiti 13.11.-25.11.).

Malin oli siis 13.11 alkaen
- henkilöstöjohtaja (virka johon palkattiin) 30.11. 2012 asti
- 13.11. - 25.11. va kansliapäällikkö ja vs. kaupunginjohtaja
- 27.11.-2612 va kaupunginjohtaja

12.11. Malin oli vielä henkilöstöjohtaja, ja henkilöstöjohtana tilasi raportin työsuojeluWellamosta sekä ryhtyi erottamistyöryhmän sihteeriksi.

Malinin työryhmään kuuluivat Mäkilä, joka jääväsi itsensä 3.1.2013 esteellisyyden perusteella. Malin oli tilannut Mäkilän yrityksestä asiantuntijapavelut (14.760 euroa) kilpailumatta ja suorahintana (ei saa ylittää 5.000 euroa).
Dazid Oy:n tarjouksessa 11.12. Mäkilä ilmoittaa osallistuvansa erottamistyöryhmään luottamusmiehenä, ei palattuna asiantuntijana.
Malinia Mäkilän kaksoisrooli ei haitannut, koskapa Mäkilä oli sopiva sekä erottamistyöryhmän jäseneksi "asiantuntijaksi" 14.760 euron korvausta vastaan

Ennen virallisen työryhmän (Mäkilä, jääväsi itsensä, Mauno Kuusela, puh.joht, Timo Virtanen, Sinikka Malin, sihteeri) työn aloittamista 12.11.2012
työskenteli "epävirallinen pohjustus-työryhmä", johon kuuluivat:
- Kankaapää, Korttila, Hepo-oja (huolenilmaisu, allekirjoitusten kerääminen, alaisten painostaminen
- Kankaapää, Korttila, Lepinsalo (päiväkirjamerkintöjen kokoaminen ja lähettäminen Ahoselle)
- kieltäytyminen keskustelemasta kaupunginjohtajan kanssa kahden kesken ja kaupunginjohtaja Rinnevaaran estäminen osallistumasta yksikköpalaveriin (Kankaanpää)
- epäasiallinen menettely
- julkisuudessa esitetyt kannanottot kaupunginjohtaja Rinnevaarasta (Kankaapää, Korttila, Lepinsalo, Jäppinen).

"Korttila on käyttänyt täysin epäasiallisia ilmaisuja lausunnoissaan..."
"Kankaan toiminta oli ristiriidassa työnantajaa kohtaan osoitettavan lojaaliuden ja asiallisen käyttäytymisen kanssa..."

Korttilan, Kankaanpään, Hepo-ojan alaiset sairastuivat ihan vaan sattumalta 1,5 kuukauden ajaksi, miltä ajalta raportti on jälkeenpäin tehty.
Sairastuivatko alaiset sen vuoksi, että johtajat painostivat allekirjoittamaan ja kun johtajat käyttäytyivät epäasiallisesti ja härskisti? Johtajat Korttila, Kankaanpää ja Hepo-oja liittoutuivat keskenään jotta erottamistyöryhmä ja työsuojeluWellamo saisivat "erottamisaineksia" eli materiaalia raportteihinsa.

Malin raportoi (erottamistyöryhmän sihteerinä):
"Kaupunginjohtajalla on myös keskeinen vastuu korjaavien toimenpiteiden käynnistämisestä ongelmien syntyessä. Aineiston perusteella korjaavia toimia ei ole ollut. Kaupunginjohtaja on nähnyt syiden olevan itsensä ulkopuolella. Jämäkkyyttä ja vastuunottoa ei havaintojen perusteella ole ollut."

Kaupunginjohtaja Rinnevaaraa on estetty osallistumasta yksikköpalaveriin,
kaupunginjohtajan lähimmät työntekijät (tulosyksikköjohtajat) ovat kieltäytyneet yhteistyöstä ja ryhtyneet painostaman alaisiaan keräämään nimiä adressiin sekä tehneet medialle epäasiallisia juttuja, antaneet vääriä tietoja ja käyttäyneet sopimattomasti. pitäneet päiväkirjaa kaupunginjohtajan tuloista ja menemisistä jne.

Malinilla ei tietenkään ollut henkilöstöjohtana mitään vastuuta tai velvollisuutta huolehtia toimivasta työyhteisöstä. Korttilalla, Kankaanpäällä ja Hepo-ojalla ei ollut mitään velvollisuutta tai vastuuta huolehtia toimivasta työyhteisöstä ja pahoinvoivista alaisistaan. Velvollisuudekseen nämä kolme naisjohtajaa katsoivat painostaa alaisiaan keräämään nimiä adressiin...

jatkuu....

3

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Häikäilemättömät

      Erottamisryhmän raportin kommentointi jatkuu:

      Kaupunginjohtajan erottamistyöryhmään kuuluivat:
      - Mauno Kuusela, sod. dem. puheenjohtaja,
      - Timo Virtanen, kok, jäsen ja
      - Sinikka Malin (keskustapuolue), ex henkilöstöjohtaja, va. kansliapäällikkö, vs. kaupunginjohtaja ja työryhmän sihteeri

      Raportin mukaan sivistystoimenjohtaja Pirjo Hepo-ojan käyttäytyminen oli vähemmän moitittavaa kuin muiden johtavien viranhaltijoiden.
      Työryhmä suosittaa että Hepo-ojalta pyydetään selvitys käyttäytymisestään, jonka jälkeen hänen kanssaan käydään työnjohdolllinen keskustelu.

      Kuka käy keskustelun ja missä ominaisuudessa. Käykö työnjohdollisen keskustelun Hepo-ojan kanssa Sinikka Malin - henkilöstöjohtajana, va kansliapäällikkönä vaiko vs kaupunginjohtajana?

      Työryhmä suosittaa lisäksi, että jos myöhemmin ilmenee (Rinnevaaran vahingoittamistarkoitus) , niin Hepo-ojan kanssa voidaan kirjallisen varoituksen tarkoituksenmukaisuutta joutua arvioimaan uudelleen. (Voiko sen epäselvemmin sanoa?) Kuka päättää - Malinko?

      Työryhmä suosittelee "seuraamuksia" myös kulttuurisihteeri Jäppiselle (Hildenin lapselle):

      "Huomioon ottaen asian julkinen intressi ja viranhaltijan oikeus sananvapautensa perusteella esittää kritiikkiä, ei kulttuurisihteeri Saija Jäppisen esiintymistä televisiossa voida pitää moitittavana. Jäppinen ei myöskään ole syyllistynyt erityiseen laiminlyöntiin, vaikka hän on esittänyt televisiohaastattelussa toisen käden tietoa."

      Siispä toisinsanoen: Heinolassa voi kuka tahansa viranhaltija sanoa televiossa tai muussa mediassa ihan mitä tahansa toisen käden tietoa esimiehistään, kaupunginjohtajasta jne "sananvapauden perusteella".

      Siispä Jäppinen haluaakin ryhtyä pitämään myös Heinolan kaupungin info-toimistoa. Sitähän Jäppinen on tähänkin asti pitänyt "sanavapautensa perusteella".

      Työryhmä suosittaa: "Mikäli ilmenisi (ei siis tv:n toisen käden tieto riittänyt) että Jäppinen on esittänyt tietoisesti valheelllista tietoa julkisuudessa tai että hänellä olisi ollut selvä vanhingoittamistarkoitus, voi menettelyä pitää moitittavana..."

      Minkähän vuoksi Jäppinen esitti "toisen käden tietoa" tv:ssa vahingoittaakseen kaupunginjohtajaa ?
      Oliko syynä se, että Rinnevaara torppasi Jäppisen pakettiauton oston sekä Lontoon matkan. Lisäksi Rinnevaaran esityksestä viranhaltijoiden on saatava lautakuntien hyväksyntä ulkomaanmatkoihin, joista on tehtävä matkaraportti. Se ei tietenkään Jäppiselle sovi.

      Kaupunginjohtajan sihteeri Teija Lepinsalon pahoinvointi on vaatinut
      - päiväkirjan pitämistä kaupunginjohtajan tulemisestä ja menemisistä
      - esiintynyt moitittavasti julkisuudessa

      Lepinsalon asemaa työryhmä pitää "vähäisenä" kaupungin organisaatiossa, joten hänen käytöstään ei voida arvioida yhtävä vakavasti kuin johtavien viranhaltijoiden. Niinpä työryhmä suosittaa Leipinsalollekin "työnjohdollisisa keskusteluja", joissa käydään Lepinsalon toiminta ja sen perusteet läpi. Tämän keskustelun jälkeen Lepinsalon esimies voi arvioida, onko kirjallliselle varoitukselle perusteita Varoitus voisi olla perusteltu, jos Lepinsalon toiminnassa voitaisiin osoittaa olleen vahingoittamistarkoitus.

      Kaupunginjohtaja Rinnevaaran vahingoittamistarkoistusta ei ole siis määrätietoinen työskentely kaupunginjohtajan erottamiseksi keräämällä nimiä adressiin jne.

      Kuka hoitaa työnjohdolliset keskustelut virkamiesten kanssa, joiden toiminta on ollut Heinolan kaupungin imagoa vahingoittava, epäasiallinen ja moitittava tarkoituksenaan demokraattisesti valitun kaupunginjohtajan erottaminen sekä Malinin aseman vahvistaminen henkilöstöjohtajasta Heinolan kaupunginjohtajaksi?

    • Jäppisen info-piste

      Siis kulttuurisihteeri Jäppinen on kertonut televisiossa (sananvapauden perusteella) toisen käden tietoa - ilman virkavastuuta.

      Malinin raportin mukaan Jäppisen käytös ja info ei ole moitittavaa.

      Nyt Jäppinen haluaa perustaa Heinolan info-toimiston, jota johtaa.

      Onko Jäppisellä sopiva koulutus Heinolan tiedotusjohtajaksi (tv-esiintyminen) tai informaatikoksi (info-toimisto)?

      Työryhmä suosittelee, että Jäppiselle selvitetään oikeaa viestintätapaa.
      Oppiiko jäppinen, jos Malin (henkilöstöjohtajana) selvittää Jäppiselle oikeaa viestintätapaa?

      Vai selvittääkö äiti-Hilden lapselleen oikeaa viestintätapaa, jotta Jäppinen osaa paremmin hoitaa (ei toisen käden tietoa) Heinolan kaupungin info-pistettä ja toimia Heinolan kaupungin tiedottajana televisiossa?

    • toisen käden tieto

      Paradoksi:

      ”Nyt Jäppinen haluaa perustaa Heinolan info-toimiston, jota johtaa. ”


      ”Työryhmä suosittelee, että Jäppiselle selvitetään oikeaa viestintätapaa. ”

      Eli henkilö, jolle pitää ”rangaistuksena” selvitettävä oikeaa viestintätapaa, annetaan johtaa Heinolan info-toimiston.

      Tai se on viitsi: oma info-toimisto ” toisen käden tieto”- mestarille ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5960
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      79
      3409
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2621
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2155
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      2105
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1242
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1095
    Aihe