KAUPUNGINJOHTAJAN VALINTA: VAIHEET JA HENKILÖT

Vain Peukaloinen

Teksti on pitkä ja pätkitty teemoihin, käytin vain pöytäkirjojen, lausuntojen ja päätöksien tekstejä.
Jos ei kiinnosta, älä lue alla oleva kirjoitus.

Puolustamalla Rinnevaaraa en tavoittele enkä savuta mitään henkilökohtaisesti.
Jos Rinnevaaran erottaminen tai virheiden korjaaminen menisi normaalin hierarkian mukaan, ehkä se asia jopa menisi huomioni ohi.
Mutta niin massiivinen hyökkäys heikossa asemassa olevaa vastaan pani ajatuksiani liikkeelle.
Niin kuin minä, jokainen voi tutustua asiaan sanomalehtien kirjoitusten kautta lukemalla ei ainoastaan otsikot, vaan myös sisältöä. Ja pitää unohtaa se vanha käsite, että lehti on neutraali ja kertoo asiasta puolueettomasti.

Lehtien sivuilta en huomannut mitään konkreetista, mikä viittasi konkreettisesti Rinnevaaran virheisiin, joista seurasi niin kova seuraus, kun epäluottamus ja erottaminen. Konkreettia asioita kuitenkin pitäisi olla, jos asiaa ei voi sovita muuten, kun heti ja ehdottomasti erottamalla henkilön, ja vielä ilmoittamalla jokaiseen Suomen lehteen, että ”Heinola halua eroon kaupunginjohtajasta”

Koska konkreettisia asioita ilmeisesti ei ole, tai ne salataan kuntalaisilta, nyt asia kääntyi eri suuntaan: soveltavuustestit, koeaika, kuka junaili mitään jne.
Ihmeellisintä on, että Rinnevaaran syytelistaan (siis Rinnevaaran tekemiä virheitä) laitetaan asioita, joista hän ei ole vastuussa mitenkään.
Rinnevaara ei valinnut itse itsensä, Rinnevaara ei kieltäytynyt testeistä, Rinnevaara ei laatinut johtajasopimusten ehtoja jne.

Ja naurettavinta (jos tietenkin voi naurattaa tällaiselle ihmistuhodraamalle) on se, että samat ihmiset ovat sekä Rinnevaaran ylistämisen ja valinnan takana, että ajojahdin ja maanlaajuisen tuhon takana.
Ajojahtiin toki liittyi myös Heinolan politiikan veteraaneja.
Jatkuu…

13

630

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vain Peukaloinen

      Jatkuu…
      VALINTARYHMÄ
      Jos kaupunginjohtajan erottamistyöryhmä on pätevä, yhtä pätevä oli kaupunginjohtajan valintaryhmä.
      Kaupunginjohtajan valintaryhmän valinnassa ei ole mitään epäselvää.
      Ja luonnollisesti valintaryhmään kuului kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja.
      KH Pöytäkirjassa 19.9.2011 (http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20112325.PDF )todettiin ja oli päätetty (s.15, Valmistelija: henkilöstöjohtaja SINIKKA MALIN):
      KJ:n valinnalle on kiire
      //Kaupunginhallituksen, valtuuston puheenjohtajien ja ryhmäpuheenjohtajien iltakoulussa 25.8.2011 on asetettu tavoitteeksi valita uusi kaupunginjohtaja jo tämän vuoden puolella. Valitun henkilön toivotaan aloittavan jo toukokuun 2012 alusta kehittämistehtävissä nykyisen kaupunginjohtajan rinnalla, jotta perehtymiselle jää riittävästi aikaa.//
      Valintaryhmä oli valittu äänestyksellä, jossa Ahonen totesi, että jäsen Sepän tekemää esitystä ei kannatettu (7-henkinen työryhmä:).
      Jäsen MÄKILÄ esitti mm. jäsen ORASMAAN kannattamana, että nimetään 6-henkinen työryhmä.
      Seppä esitti työryhmään: MATTI SEPPÄÄ
      KASURINEN esitti HANNELE RÄMÖÄ JA MAUNO KUUSELAA
      MÄKILÄ esitti SANNA KARPPISTA JA ANNE LEHTOKOSKEA,
      ORASMAA esitti JUHANI AHOSTA JA REIJO PANTSARIA.
      Valittiin:
      luonnollisesti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja HANNELE RÄMÖ
      luonnollisesti kaupunginhallituksen puheenjohtaja JUHANI AHonen
      REIJO PANTSARI
      MAUNO KUUSELA
      SANNA KARPPINEN
      ANNE LEHTOKOSKI

      Lausunnossa Kouvolan hallinto-oikeudelle valituksesta koskien kaupunginjohtajan viran täyttämistä (325/01.01.01/2012 Khal § 6 Valmistelija: apulaiskansliapäällikkö TERHI MÄKINIEMI = KANKAANPÄÄ) jälkeenpäin todettiin: //Heinolan kaupunginhallitus päätti 5.9.2011 § 413 kaupunginjohtajan vaalia valmistelevaa työ ryhmää nimetessään ”antaa työryhmälle tehtäväksi valmistella kaupunginhallitukselle päätös haastatteluun kutsuttavista, haastatella hakijat ja lähettää heistä kolme valintatestaukseen sekä valmistella kaupunginhallitukselle esitys valintaratkaisuksi.
      Valintaryhmä suorit tikin sille annetun tehtävän tunnollisesti, tarkasti ja erityisasiantuntemuksella kaupunginhallituksen toimeksiannon mukaisesti. KAUPUNGINHALLITUS TOTESI VALMISTELUTYÖRYHMÄN ESITYKSESTÄ, ETTEI SOVELTUVUUSTESTIÄ TARVITA ja kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle, että Tita Rinnevaara valitaan Heinolan kaupunginjohtajaksi.
      MIKÄÄN LAINSÄÄDÄNTÖ EI VELVOITA SOVELTUVUUS TESTIEN TEKEMISEEN, vaan päättäjillä on täysi harkintavalta siinä, minkä katsoo riittäväksi selvitykseksi henkilön kelpoisuudesta ja soveltuvuudesta tehtävään. KAUPUNGINHALLITUKSELLA ON MYÖS OLLUT TÄYSI OIKEUS muuttaa omaa aiempaa päätöstään huomatessaan, ettei soveltuvuustestille
      ollut tarvetta. Valintaryhmä ei ole missään vaiheessa esittänyt totuudenvastaista tai virheellistä tietoa hakijoista.
      Kaupunginhallitus oli itse päättänyt valintaryhmän asettamisesta ja antanut ryhmälle tehtäväksi haastatella hakijat.//

      Lausunnon antaja sitoutuu antamaan todenmukaisia ja paikkansa pitäviä tietoja. Oliko lausunto tekaistu ”valetodistus”?
      Jatkuu…

      • Vain Peukaloinen

        Jatkuu…
        SOVELTUVUUSTESTAUKSET

        Soveltavuustesteihin ei lähetetty ketään, turhan osoittaa sormella Rinnevaaraan.
        //Työryhmä päätti 24.10.2011 § 2 yksimielisesti, että haastateltuja (HUOM.! MONIKKO) ei ole tarpeen lähettää soveltuvuustestaukseen, koska haastatellut olivat jo aiemmin osallistuneet soveltuvuustesteihin ja ovat työkokemuksellaan
        osoittaneet kykeneväisyytensä kaupungin johtajan tehtävään.
        Työryhmä päätti 24.10.2011 § 3 yksimielisesti esittää kaupunginhallitukselle, että se esittäisi kaupunginvaltuustolle, että Heinolan kaupunginjohtajan
        virkaan valitaan VTM, MBA, HuK Tita Rinnevaara nykyisen viran haltijan Hannu Komosen eläköityessä.// (http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20122318-6-24520.PDF)
        Jatkuu…

      • Vain Peukaloinen
        Vain Peukaloinen kirjoitti:

        KAUPUNGINJOHTAJAN VALINTA
        (6740/02/005/2011 http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20122318-6-24520.PDF )

        Valmistelija: henkilöstöjohtaja SINIKKA MALIN.
        (Otteet)

        Kaupunginjohtajan vaalia valmisteleva työryhmä on haastatellut edellä päätetyt hakijat, valmistellut soveltuvuustestausta ja ARVIOINUT SEN TARPEELLISUUTTA.

        Heinolan kaupungin henkilöstöhankintaopas suosittaa, että esimiesasemaan valittaessa käytetään TARVITTAESSA soveltuvuustestejä.

        Työryhmä päätti 24.10.2011 § 2 yksimielisesti, että haastateltuja (HUOM.! MONIKKO) ei ole tarpeen lähettää soveltuvuustestaukseen, koska haastatellut olivat jo aiemmin osallistuneet soveltuvuustesteihin ja ovat työkokemuksellaan

        virkaan valitaan VTM, MBA, HuK Tita Rinnevaara nykyisen viran haltijan Hannu Komosen eläköityessä.

        KAUPUNGINHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA:
        KAUPUNGINHALLITUS päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää
        1) valita Heinolan kaupunginjohtajan toistaiseksi täytettävään virkaan VTM, MBA, HuK Tita Rinnevaaran, joka ansioluettelollaan ja suoritetussa haastattelussa osoitti laaja-alaisinta osaamista kunnallishallinnon toimintakentässä sekä vahvaa talouden ja elinkeinoelämän tuntemusta,

        2) että vaali on ehdollinen, ja edellyttää voimaan tullakseen, että valittu
        esittää kaupunginhallitukselle hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan kahden kuukauden kuluessa valin nasta tiedon saatuaan
        (En tiedä, oliko todistus esitetty. Julkisesti oli esitetty väitteitä ”narsisti” ja ”persoonahäiriö”, mutta en usko, että lääkärintodistus sisältäisi jotain sellaista).

        3) että virantoimitus alkaa 22.10.2012

        4) että virkasuhteessa noudatetaan 6 kk koeaikaa
        (en tiedä, miksi koeaika ei ole laitettu sopimukseen, kysyisin Ahoselta, mutta en uskalla lähestyä tätä miestä)

        Jäsen Seppä teki seuraavanlaisen päätösesityksen:
        Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginjohtajan hakijoiden joukosta.
        Puheenjohtaja totesi, että jäsen Sepän tekemää esitystä ei kannatettu, joten se raukeaa kannattamattomana.
        Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan tekemän päätösesityksen
        asiassa.
        (Sepästä laitan tekstiä tahallaan kumoamalla väite, että Seppä on aina väärässä ja Ahonen on aina oikeassa)

        KAUPUNGINVALTUUSTO PÄÄTTÄÄ

        2) että vaali on ehdollinen, ja edellyttää voimaan tullakseen, että valittu esittää kaupunginhallitukselle hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan kahden kuukauden kuluessa valinnasta tiedon saatuaan,

        4) että virkasuhteessa noudatetaan 6 kk koeaikaa ja
        (miksi sopimuksesta puuttuu koeaika, en tiedä)

        Valtuutettu SEPPÄ esitti mm. valtuutettu IHAMÄEN kannattamana asian palauttamista valmisteluun seuraavin sanoin: "Valtuuston kuultaviksi kutsutaan J-P Bergman, Mika Leivo, Tero Nissinen ja Tita Rinnevaara, jonka jälkeen kahdelle suoritetaan soveltuvuustesti. Vasta
        tämän jälkeen suoritetaan kaupungin johtajan vaali."
        PÄÄTÖS:

        Puheenjohtaja (HANNELE RÄMÖ) totesi, että asiasta käydyn keskustelun kuluessa valtuutettu Seppä on tehnyt kannatetun esityksen asian palauttamiseksi uudelleen valmisteltavaksi, joten asiasta on äänestettävä.
        …..
        Suoritetussa äänestyksessä annettiin
        31 Jaa-ääntä, ja
        12 Ei-ääntä

        (Äänestysluettelo?)

        Valtuutettu SEPPÄ esitti, että valitaan Bergman kaupunginjohtajaksi ja asiassa suoritetaan suljettu lippuäänestys.
        Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja totesi, että koska Sepän esitys poikkeaa kaupunginhallituksen esityksestä, on järjestettävä vaali.

        Puheenjohtaja totesi, että suoritetussa vaalissa annettiin 43 hyväksyttyä vaalilippua. Ääntenlaskijat ilmoittivat vaalin tuloksen: Rinnevaara 32, Bergman 10 ja yksi tyhjä.
        Puheenjohtaja totesi Tita Rinnevaaran tulleen valituksi kaupunginjohtajaksi.

        LAUSUNTO KOUVOLAN HALLINTO-OIKEUDELLE
        KAUPUNGINHALLITUS

        Pöytäkirja 16.01.2012 (Pykälä 6) http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20122318.HTM
        tai
        http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20122318-6.PDF

        Lausunto 01.01/2012 Kouvolan hallinto-oikeudelle koskien kaupunginjohtajan viran täyttämistä http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20122318-6-24655.PDF

        Valmistelija: apulaiskansliapäällikkö TERHI MÄKINIEMI = KANKAANPÄÄ

        (Otteet.)

        Valtuutetuilla oli mahdollisuus äänestää ketä tahansa ehdokasta. Vaali on siten suoritettu tältäkin
        osin täysin lakien ja kaupungin omien, kaupunginvaltuuston kokouksen kulkua säätelevien ohjeistusten mukaisesti.

        Asiaa käsiteltäessä useita kertoja kaupunginhallituksessa ja kaupungin valtuustossa kaikki hakemusasiakirjat ovat olleet kokouksessa mukana ja halutessaan kenellä tahansa kaupunginvaltuutetulla tai kaupungin hallituksen jäsenellä on ollut oikeus ja mahdollisuus niihin tutustua esteettä. Yksikään päättäjistä ei hakemuksia pyytänyt saada nähdäkseen, mikä kertoo siitä, että esityslistan liitteenä annettu materiaali ja asian esittely muutoin on antanut päättäjille riittävän ja moni puolisen pohjatiedon päätöksentekoa varten.
        Hakemusasiakirjoihin olisi ollut mahdollista tutustua myös kaupungin kansliassa etukäteen, mikä on kaupungin valtuutetuilla yleisesti tiedossa.

        Jos joku päättäjistä olisi halunnut enemmänkin tietoa saada esim. tutustumalla hakemuksiin, olisi tämä ollut missä tahansa asian käsittely vaiheessa toteutettavissa. Valtuutetuille ei ole jaettu väärää tai virheellistä tietoa.

        Kuten yhdistelmässä todetaan, Rinnevaaralla on virkaan edellytetty soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, valtiotieteenmaisterin tutkinto vuodelta 1992.

        Heinolan KAUPUNGINHALLITUS päätti kaupunginjohtajan vaalia valmistelevaa työryhmää nimetessään ”antaa työryhmälle tehtäväksi valmistella kaupunginhallitukselle päätös haastatteluun kutsuttavista, haastatella hakijat ja lähettää heistä kolme valintatestaukseen
        sekä valmistella kaupunginhallitukselle esitys valintaratkaisuksi.
        Valintaryhmä suorittikin sille annetun tehtävän tunnollisesti, tarkasti ja erityisasiantuntemuksella kaupunginhallituksen toimeksiannon mukaisesti. KAUPUNGINHALLITUS totesi valmistelutyöryhmän esityksestä, ettei soveltuvuustestiä tarvita ja kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle, että Tita Rinnevaara valitaan Heinolan kaupunginjohtajaksi.

        Mikään lainsäädäntö ei velvoita soveltuvuus testien tekemiseen, vaan päättäjillä on täysi harkintavalta siinä, minkä katsoo riittäväksi selvitykseksi henkilön kelpoisuudesta ja soveltuvuudesta tehtävään. Kaupunginhallituksella on myös ollut täysi oikeus muuttaa
        omaa aiempaa päätöstään huomatessaan, ettei soveltuvuustestille ollut tarvetta. Valintaryhmä ei ole missään vaiheessa esittänyt totuudenvastaista tai virheellistä tietoa hakijoista.

        Kaupunginhallitus oli itse päättänyt valintaryhmän asettamisesta ja antanut ryhmälle tehtäväksi haastatella hakijat. Tästä johtuen on varsin erikoinen väite, että kaupunginhallitukselle ei ole annettu mahdollisuutta haastatella hakijoita. Kaupunginhallitus ei ole myöhemminkään
        missään vaiheessa päättänyt haastatella hakijoita itse. Myöskään mikään laki tai säännöstö ei määrää, että kaupunginhallituksen tai kaupunginvaltuuston tulisi saada haastatella hakijoita.

        Valintaryhmä ei ole käyttänyt kaupunginhallitukselle kuulunutta valtaa yhtään enempää kuin mihin kaupunginhallitus on ryhmän valtuuttanut.
        Valintaryhmä ei ole myöskään ylittänyt toimivaltaansa ja valintaprosessi ja työryhmän toiminta ovat tapahtuneet lakien ja hyvän hallintotavan mukaisesti.

        //TYÖKOKEMUKSEN JA HAASTATTELUSSA MUODOSTUNEEN KOKONAISVAIKUTELMAN PERUSTEELLA NIMITETTÄVÄKSI ESITETTYÄ HENKILÖÄ VOIDAAN PITÄÄ TEHTÄVÄÄN SOVELTUVIMPANA. NIIN VALINTARYHMÄN, KAUPUNGIN HALLITUKSEN KUIN KAUPUNGINVALTUUSTONKIN PÄÄTÖKSEN MUKAISESTI TITA RINNEVAARA OLI PARAS VALINTA HEINOLAN KAUPUNGINJOHTAJAN VIRKAAN.//

        Tässä on faktat Rinnevaaran valinnasta ja kaupunginjohtajan tehtäviin soveltavuudesta.
        Asianosaisten nimet laitettu isoilla kirjaimilla.

      • Vain Peukaloinen
        Vain Peukaloinen kirjoitti:

        Jatkuu…
        Heinolan KAUPUNGINHALLITUS päätti kaupunginjohtajan vaalia valmistelevaa työryhmää nimetessään ”antaa työryhmälle tehtäväksi valmistella kaupunginhallitukselle päätös haastatteluun kutsuttavista, haastatella hakijat ja lähettää heistä kolme valintatestaukseen
        sekä valmistella kaupunginhallitukselle esitys valintaratkaisuksi.
        Valintaryhmä suorittikin sille annetun tehtävän tunnollisesti, tarkasti ja erityisasiantuntemuksella kaupunginhallituksen toimeksiannon mukaisesti. KAUPUNGINHALLITUS totesi valmistelutyöryhmän esityksestä, ettei soveltuvuustestiä tarvita ja kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle, että Tita Rinnevaara valitaan Heinolan kaupunginjohtajaksi.

        Mikään lainsäädäntö ei velvoita soveltuvuus testien tekemiseen, vaan päättäjillä on täysi harkintavalta siinä, minkä katsoo riittäväksi selvitykseksi henkilön kelpoisuudesta ja soveltuvuudesta tehtävään. Kaupunginhallituksella on myös ollut täysi oikeus muuttaa
        omaa aiempaa päätöstään huomatessaan, ettei soveltuvuustestille ollut tarvetta. Valintaryhmä ei ole missään vaiheessa esittänyt totuudenvastaista tai virheellistä tietoa hakijoista.

        Kaupunginhallitus oli itse päättänyt valintaryhmän asettamisesta ja antanut ryhmälle tehtäväksi haastatella hakijat. Tästä johtuen on varsin erikoinen väite, että kaupunginhallitukselle ei ole annettu mahdollisuutta haastatella hakijoita. Kaupunginhallitus ei ole myöhemminkään
        missään vaiheessa päättänyt haastatella hakijoita itse. Myöskään mikään laki tai säännöstö ei määrää, että kaupunginhallituksen tai kaupunginvaltuuston tulisi saada haastatella hakijoita.

        Valintaryhmä ei ole käyttänyt kaupunginhallitukselle kuulunutta valtaa yhtään enempää kuin mihin kaupunginhallitus on ryhmän valtuuttanut.
        Valintaryhmä ei ole myöskään ylittänyt toimivaltaansa ja valintaprosessi ja työryhmän toiminta ovat tapahtuneet lakien ja hyvän hallintotavan mukaisesti.
        Jatkuu…

        Yllä oleva teksti on Kankaanpään laatima lausunto.

    • Adressit.com
    • Löperö kuntalainen

      Kuntalaisille meni viesti:
      Jotta meno voisi jatkua, johtajaksi pitää valita mahdollisimman löperö henkilö.
      (IH 26.1.13, Sana ajallaan)

    • Ratkaisua odottava

      Tita =vain peukaloinen..?

    • Oikein.

      Ahonen oli valintaryhmän johtaja.

      Ryhmä ei ylittänyt valtuuksia.

      Sekä ryhmän että hallituksen päätöksiä oli yksimielisiä.

      Jokainen äänesti omatunnon mukaan.

      Titan valinnassa lakia ja sääntöjä oli noudettu.

      Tita ei saanut erikoiskohtelua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5060
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1239
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1189
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1123
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1007
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      895
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      753
    Aihe