Käsien vapina

keppihevonen

Käteni ovat vapisseet nyt noin 2-3 vuotta. Aluksi vapina oli lievempää, mutta nyt se häiritsee todella paljon jo arkiaskareissakin. Kävin viime marraskuussa lääkärissä ja hän diagnosoi essentiaalisen vapinan ja määräsi Propral 40mg x1-3. Tästä ei kuitenkaan ole ollut apua. Varasin uuden lääkäriajan, jolloin sain vain lähetteen verikokeisiin ja neurologian poliklinikalle.
Neurolta tuli ajan lisäksi myös uusi lähete verikokeisiin, joissa kävin tällä viikolla. Poliklinikka-aika on vasta kuukauden päästä.

Sitä vain mietin, että onko tavallista, että on hoitajan vastaanottoaika ennen lääkäriaikaa? Tuonne tulisi myös täyttää ahdistusseula- ja mielialakartoituslomakkeet. En kuitenkaan miellä vaivaani psyykkiseksi, sillä (aktio)vapina on jatkuvaa, eikä riipu seurasta/sosiaalisista tilanteista.

Muita essentiaalisesta vapinasta kärsiviä? Millainen lääkitys teillä on auttanut?

6

3910

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nutritionist

      Vapina aiheutuu kofeiinin vaikutuksesta aivorungon hermo-lihas koordinaatiokeskuksissa. Stressi pahentaa oiretta, koska sen aiheuttaja on yleensä kemiallinen stressi.

      Isälläni vapina oli hyvin voimakasta, kahvikuppi piti nostaa kaksin käsin, tukien kyynärpäitä pöytään, ja silti puolet kahvista läikkyi yli. Itselläni aikomusvapinan liikerata oli 10 sentin luokkaa pahimmillaan.

      Lopetin kofeiinin käytön ja ryhdyin emäksiselle elämäntavalle. Vapinani ovat kadonneet täydellisesti ja pystyn korjaamaan taas kameroita ym hienomekaanisia laitteita ilman minkäänlaisia ongelmia.

      Kofeiini voi aiheuttaa millaisia neurologisia oireita tahansa, koska se tuhoaa hermoston soluja.

      http://qmies.blogspot.fi/

    • keppihevonen

      En juo kahvia, teetä silloin tällöin.

    • dsagesged

      En tiedä auttaako tämä vai ei mutta oletko kokeillut sormien ja kämmenen säännöllistä venyttelyä? http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=uPO-zST-7EE

      Itse olen noita tehnyt ja se on vähentänyt ahdistuksesta tai lihas jännityksestä syntyvää vapinaa. Sormissa pitää tosin olla varovainen ettei yli venytä mitään. Peukalo kannattaa venyttää ihan juuresta jota tossa videossa ei mainita. Jos rupeat venyttelemään niin muista venytellä käsivarret myös.

      Vihreä tee auttaa myös melkein mihin vain. Lukemattomia hyötyjä ja mun mielestä jokaisen kuuluisi juoda sitä päivittäin niin säästyisi monelta ongelmalta. Jos vihreä tee kiinnostaa niin osta irto teetä koska pussi tee on kusetusta ja ei sisällä melkein ollenkaan vihreää teetä.

      Muutamia vihreän teen hyötyjä: Rauhoittaa hermoja, vahvistaa niveliä, sisältää helvetisti terveellisiä aineita joten parantaa immuniteettiä, hidastaa hampaitten eroosiota.

      Tää saattaa kuulostaa ihan naurettavalta mutta tai ji pallot kuulemma vähentää tehokkaasti vapinaa. Ne on sellaiset luumun kokoiset pallot mitä pyöritetään kädessä kämmen lihaksilla. Olen lukenut niistä aika paljon englannin kielisillä foorumeilla ja monet ovat kehuneet.

      Noi neuvot auttaa varmasti jos kyseessä on psykosomaattinen oire tai jännitys.

    • keppihevonen

      "Noi neuvot auttaa varmasti jos kyseessä on psykosomaattinen oire tai jännitys. "
      Aloitusviestissä jo sanoinkin, että vaiva ei johdu jännityksestä tmv.

    • Propranololin lisäksi jokin bentso. Mieluummin täsmälääkkeeksi kuin jokapäiväiseksi ja jatkuvaksi.

    • dbs on paras

      minulle tehtiin syvenpien aivojen stimulointi DBS laitettiin ja hyvin on auttanut
      ilman en tulisi enääm toimeen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      227
      7570
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5020
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4782
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3438
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2015
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1890
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1829
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1677
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1619
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      148
      1357
    Aihe