Kaupunginjohtajaa irtisanotaan, hulvaton rahameno jatkuu…

Hulvaton meno jatkuu

Sakkoja ja korvauksia on tuttu Heinolan kaupungille, joka ensi tekee päätöksiä, sitten tutki päätösten oikeudellista pitävyyttä.

Heinolakin maksoi v. 2011 YLI 800 000 EUROA "sakkoa" Kelalle kun ei ole hoitanut pitkäaikaistyöttömien työllistämistä. Kaupunki maksoi Kelalle liki miljoona euroa jonka se olisi voinut sijoittaa työttömien työllistämiseen. Rauhankadulla pitkäaikaistyöttömien työllistämistä ilmeisesti ei pidetä prioriteettien kärjessä. (http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/1766490/kuntien-tyollistamislaiskuus-maksaa-satoja-miljoonia).

Kaupungin lisälaskut eivät kiinnosta ketään nytkin, kun tärkeämpänä on irtisanoa hinnalla millä hyvänsä säästöjä puolustavaa uutta kaupunginjohtajaa.

Va. kaupunginjohtajan ensi vuoden budjettiesitys lihoo 640.000 euroa, vaikka esitykseen sisältyy jo ennestään 70.000 euroa ohjelmaan kuuluvia menoja (IH 17.11.2012).
Yhteissummaksi tulee siis YHTEENSÄ 710.000 euroa, kun sosiaali- ja terveyslautakunnan lastensuojeluyksikköön pohjautuva ohjelma ei kelvannut Ahosen hallitukselle (IH 8.11.2012).

Nyt sietoraja rikki sote-kuluissa (IH 11.2.2013): tunnelmat ovat tuohtuneet Heinolassa, missä lisää maksettavaa kertyi erikoissairaanhoidosta NOIN 750 000 EUROA. (http://www.itahame.fi/?article=403274)

Ihan pikku mauste-juttu: Yle Uutiset 15.12.2011 (http://yle.fi/uutiset/psykiatri_sai_sakkoja_mielenterveyslausunnosta/5469266).
”Tuomitut sekä näiden työnantajat, Päijät-Hämeen keskussairaala ja Heinolan kaupunki, joutuvat maksamaan loukatulle potilaalle noin 2 000 euroa korvauksia sekä oikeuskuluja noin 3 000 euroa. Hovioikeus korotti korvauksia.”

11

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lisälasku 750.000 €

      Kriisikunnaksi voidaan nimetä sellainen kunta:
      * jonka vuosikate on negatiivinen
      * jossa tuloveroprosentti on vähintään 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin keskimäärin muissa kunnissa
      * jossa lainaa asukasta kohden on vähintään puolet enemmän kuin kunnilla keskimäärin
      * jossa omaa pääomaa on alle puolet kunnan koko varoista
      * jossa kunnan suhteellinen velkaantuneisuus on vähintään 50 prosenttia
      * jossa kunnan taseessa on kertynyttä alijäämää.

      Kunta voi päätyä kriisikunnaksi silloinkin, kun kaikki ylläolevat kriteerit eivät täyty, mutta alijäämä ylittää kahtena peräkkäisenä vuotena määrätyn rajan: alijäämää saa olla viimeistä edellisessä tilinpäätöksessä enintään 500 euroa ja uusimmassa tilinpäätöksessä tuhat euroa asukasta kohden.

      Minä tietenkin en ole julkisen talouden maisteri, mutta maallikkona ja veronmaksajana ymmärrän, että alijäämä tarkoittaa tulojen ja menojen negatiivista tulosta.

      Minulla on sellainen käsitys kuntatalouden hallinnasta, että kaupunginjohtaja laatii ylijäämäisen budjettiesityksen ottaen huomioon lainsäätäisiä palveluja. Hyvä tulosaluejohtaja sitten niukallakin budjetilla pystyy tai ainakin yrittää toteuttaa lainsäätäisiä palveluja taitavasti niin, että menot ovat kurissa ja lisälaskuja ei tule paljon. Ainakin lisälaskuja ei tule lainsäätäisten palvelujen laiminlyönnistä.

      Minulla on sellainen käsitys, että Heinolan tulosaluejohtajat eivät osa etsiä edullisempia vaihtoehtoja, koska ”vaihtoehto”-käsite Heinolan taloudessa on tuntematon (niin Kuuselan mukaan, kaikki valmistelut rajoitettu vain yhdellä vaihtoehdolla, mitä luottamusmiehille ei riita).

      Minulla on sellainen käsitys, että Heinolan tulosaluejohtajien (sosiaalitoimi ja sivistystoimi) taitoa riitaa palvelujen toteuttamiseen vain lainaamalla rahat, maksamalla lisää jäännösmaksuja ja vaatimalla rahoja lisää. lisää ja lisää…
      En tietenkin vaadi, että asia on niin, se on vain minun käsitys Heinolan sosiaalitoimesta ja sivistystoimesta.

      Ja kun näen, että budjetti ”lihoo”, niin maallikon ja veronmaksajan silmissä se tarkoittaa lisää menoja ja mahdollista alijäämää. Myös lainoja ja velkaantuminen…

      • Kesäteatterista ry.

        Jos Heinolassa kesäteatteri-toiminnasta tehtäisiin yhdistysmuotoinen - kuten muut kesäteatterit Suomessa, niin veronmaksajat säästäisivät kesäteatterin kaikki kiinteät kulut, kulttuuritoimiston vuokrat, ja kulttuuritoimiston väki voisi keskittyä paikallisen kulttuurin tukemiseen. Jos paikallista kulttuuria tuettaisiin kuten kesäteatteritoimintaa tuetaan (sadoilla tuhansilla euroilla), niin Heinolassa oli kukoistava kulttuuritoiminta ja menestyvä teatteri, jossa omat lasten ja nuorten ryhmät taitavassa ohjauksesta. Ensi-iltoja olisi useita vuodessa eikä vain yksi kesällä....

        Heinolan kulttuuritoimi toimii kaupungin oman kulttuurin tuhoksi.

        Kesäteatterista on tehty valtuustoaloite, jotta kesäteatterista tulisi yhdistysmuotoinenen, kuten muutkin kulttuurijärjestöt Heinolassa.
        Kaikkien muiden kulttuurijärjestöjen avustus on yhteensä alle 20.000 euroa, jonka yhdistykset joutuvat palauttamaan kaupungille tilojen vuokrina.
        Kesäteatteri ei maksa vuokraa hulppeasta tilasta, ei kiinteitä kuluja. Lisäksi kesäteatteri vielä mainostaa kaupungin laskuun - katujulisteet, matkailumessut jne. Lipputulot käytetään, mihin?


    • Rahasampo Heinola

      Käytössä olevan materiaalin perusteella:

      Kuuluisa huolenilmaisu oli täysin yllätys kaupunginjohtajalle. Se oli suorastaan selkään puukotusta. Odottamatonta ja huolella valmisteltuna massiivisena hyökkäyksenä käyttäen sekä media, että likaisempia keinoja.

      Uutena ihmisenä talossa kaupunginjohtaja osoitti yhteistyöhalua:
      a) ilmoittamatta työnantajalleen kanslian henkilökunnan ”korjattavien toimenpiiteisten” johtavasta vastarinnasta ja erimielisyyksistä huolimatta yrittäen korjata tilannetta sisäisesti
      b) kommentoimatta moitittavia lehtikirjoituksia
      c) kommentoimatta häneen kohdistavia median parjauksia
      d) yrityksellä lähestyä henkilökuntaa ryhmäviestillä
      e) jättämällä ilmoittamatta työnantajalle tulosaluejohtajien loukkaavasta käytöksestä

      Kaupunginjohtajan tukiryhmänä olevien kolmen tulosaluejohtajien yllättävän voimakas yhteistyöhaluttomuus oli osoitettu selkeästi. Tilanne oli ”joko hän tai me” alusta alkaen.
      Tulosaluejohtajilla on oma vastuu työnantajalle ilmoittamisesta oikaisua vaativista asioista:
      a) tulosaluejohtajat eivät käyttäneet velvollisuutta ilmoittamaan ja raportoimaan, jos ”jokin on mennyt pieleen”, keskeinen luottamuspula viranhaltijoiden ja luottamusmiesten kesken jatkunut ennen Rinnevaaraa (IH 19.1.13)
      b) tulosaluejohtajat käyttäytyvät sopimattomasti painostamalla alaisiaan allekirjoittamaan yleisluonteinen adressin ja lietsomalla vihaa uuden johtajan kohtaan. Työntekijän on oltava lojaalinen esimiehelleen ja tukea sen, muuten se itse joutuu kiusatun asemaan
      c) tulosaluejohtajien ”kortelimainen” toiminta ilmenee tavalla, jolla adressi tuli julkisuuteen odottamatta, että työnantaja alustavasti käsittelee tilannetta. Adressi oli ilmoitettu samanaikaisesti useampi tahoille, oli sovittu TV-haastattelu, jossa oli otettu voimakas kanta niin lyhyttä aikaa kaupungissa olevaa kaupunginjohtajaa vastaan. Erityisesti moitittavana on Saija Jäppisen osuus, joka itse sanoi, että käyttää kannanotossa ”toisen käden tietoja”
      d) asianomaiset toimittivat lausunnot ja tiedotteet medialle ”sensaatiomaisessa” muodossa ottaen voimakasta kantaa.

      Kaupunginjohtajan vastaan toiminta oli huolella suunniteltu ja järjestetty niin, että median avulla hallitus olisi paineen alla etsiä ”nopea ratkaisua”.

      Nykyinen tilanne antaa merkkiä, kuka ja miten oli kiinnostunut kaupunginjohtajan syrjäytymisestä:
      a) Kankaanpää sai ylennystä Kouvolan kaupungin lakimiesviran muodossa huomattavalla palkankorotuksella
      b) Malin sai haltuun kaupungin kaksi huippuvirkaa: kaupunginjohtajan ja kansliapäällikön virat, huomattavalla palkankorotuksella.
      c) Ahosen mukaan, uuden kaupunginjohtajan hakeminen tulee ajankohtaiseksi vasta syksyllä. Malin on osoittautunut jämäkäksi ja päteväksi ”kaupunginjohtajaksi”. Kuka sitten enää tarvitse testejä? Ja tarvitseeko enää edes hakea kaupunginjohtajaa? Normaali- ja päteviä hakijoita tuskin enää ilmestyy Heinolaan, ja tällä menolla kuntaliitos on väistämätön.
      d) Korttila toki ei tullut valituksi Raumaan, mutta tässä Heinolassakin hänen asemansa on vakaa, rahaa annetaan yllin kyllin ja jälkilaskuja maksetaan moitteita kaikessa sovussa. Myös levollinen meno ja asioiden huono ja heikko esitysvalmistelu voi jatkaa entiseen malliin. Korttilan ankaruus takaa myös, että hänen alaisia tuskin uskaltavat valita hänen aiheuttamasta ”hämmennyksestä”.

      Koska kolme tulosaluejohtajia ottivat niin voimakasta kantaa Rinnevaaraa vastaan, koska jokaisella on saavutettu tiettyjä etuja, heidän mielipiteensä, että Rinnevaaran kanssa yhteistyö on mahdoton, pitää paikansa sillä, että jos Rinnevaara jää taloon, he menettävät omia etuuksia ja palkan korotuksia.
      Siinä mielessä ne ovat rehellisiä.

      Valtuuston kuitenkin olisi hyvä miettiä, kenen etuja ne puolustavat äänestämällä Rinnevaaraa vastaan.
      Paljonko kaupunki joutuu maksamaan, ei ole yhtään merkitystä muille, paitsi Ihamäelle.
      Asia olisi jo ratkaistu, jos kaupunginhallituksen johdossa olisi pätevä ja järkevä puheenjohtaja. Yhden keskustelutilaisuuden olisi riitaa, ja ei maksaisi mitään. Kuka tietää, paljonko jo nyt irtisanominen maksaa? Mäkilän 15000 on vain taskurahat. Juristien konsultointi plus Wellamon raportti on käsitykseni mukaan sadan tuhannen euron luokkaa. Ja konsultointeja tulee lisää.

      Kaupunginjohtajan perusteettomasta palkasta spekuloidaan melkein jokaisella keskustelupalkalla. Tietääkö joku, mikä on nettopalkka? Ja saako hän palkkaa nyt, kun on virkavapaalla. Kustannuksiakin hän hoitaa itse kajottamalla kaupungin verorahoja. Sen sijan etujen saajia, kuten Malin ja kumppanit omien etujen saavuttamiseksi käyttivät jo kaupungin rahoja (juristit ja konsultit Rinnevaaran erottamiseksi ja viran vapauttamiseksi omaan käyttöön)
      Veronmaksajien rahoilla voi korvata kaikki. Veroa aina voi nostaa sen verran. Ja on meillä rahasampo ”Energiarahasto”.

    • Kelpo mies Raili

      Kelpo mies Raili Hilden syrjäyttää kaupunginhallituksen puheenjohtajaa.
      Aloitetaan rakennushanke jo nyt! Kuka Heinolassa kaipaa tuntuvan summan asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen myöntämää ARA-rahoitusta?
      Ainakin se ei ole kelpo mies Raili Hilden.

      Ja keiden virkamiesten kanssa demareiden ja kokoomuslaisten pieni poliitikkoporukka on käynyt keskusteluja epävirallisessa tapaamisessa?

      • Kelpo mies Raili

      • Titaa tarvitaan NYT
        Kelpo mies Raili kirjoitti:

        Itä-Häme 14.2.2013: Hopeasilta-keskustelu roihahti: Vauhtia vai avoimuutta?

        http://www.itahame.fi/?article=403578

        Kaupunginjohtaja Tita Rinnevaara,
        Tule kertomaan, miten Heinolassa pitäisi vanhustenhoito ja muut sote-palvelut järjestää vanhusten tarpeiden ja kaupungin resurssien mukaisesti.

        Sitä toivomme ja pyydämme me heinolalaiset veronmaksajat ja vanhusten omaiset.


    • Malinin eduksi

      Koiranomistajasta ei saa tietenkään psykiatrista lausuntoa psykiatri julkisuuteen, sehän on salassapidon rikkomista ja sakkoa tulee ropisten.

      Kun virkamiesmafia panettelee ja antaa salaista, salattua, mustamaalaavaa: narisisti ulostettava, sitä ja tätä sanottu entisissä työpaikoissa .
      "toiden käden tietoa" tv:ssa, painostaa alaisiaan allekirjoittamaan adressin...

      Kun vs. kaupunginjohtaja tilaa työsuojeluWellamosta psykologin tekemän, virkamiesmafian oireilusta, kootut kertomukset "Suunnattu työpaikkaselvitys", joka julkaistaan, se on ihan normaalia toimintaa Heinolassa.

      Kun sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenet pitävät sairaalan potilaiden omaisille kuulemistilaisuuden (29.1.2011), sitä paheksuu kaupunginhallitus ja antaa homautuksen sosiaali- ja terveyslautakunnalle.

      Kuntaliiton sähköpostiviestin mukaan eräillä sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenillä on myös Heinolassa sananvapaus ja kokoontumisvapaus - ilman että koko lautakunta kokoontu lautakunnan kokoukseen.
      Ei kuitenkaan Heinolassa.

      Heinolassa jyrää virkamiesmafia, joka päättää
      - lautakuntien erottamisesta
      - lautakuntien jäsenten sanan- ja kokoontumisvapaudesta
      - kaupunginjohtajan luottamuksesta/epäluottamuksesta kuntalain 25§:n mukaisesti
      - epäluottamusaineiston keräämisestä kaupunginjohtajan erottamiseksi
      - tiedotuksesta kaupungin virallisissa ilmoituslehdissä käyttäen ilmoituslehtiä kaupunginjohtajan mustamaalaamiseen
      - tiedotuksesta valtakunnan mediassa: esim. annettu "toisen käden tieto" televisiossa
      - alaisten painostaminen allekirjoittamaan "huolenilmaisuadressi", jotta kaupunginjohtaja saadaan erotettua
      - kaupunginjohtajan estäminen osallistumasta kokouksiin

      Kaikki, mitä virkamiehet (51 allekirjoittaa) keskivät tehdä, on Heinolassa laillistettu ja siitähän niille maksetaan....

    • Justiina Puupää

      Harmittaa, että hyviä kirjoituksia ja mielipiteitä pirstoutuu eri keskusteluihin, vaikka aihe on sama ”miksi VT. kaupunginjohtajaa Rinnevaara kiireisesti erotetaan sen sijan, että olisi aloitettu korjattavia toimenpiteitä.
      Tietenkin, Rinnevaara on kriisin keskeisessä asemassa. Mutta ei sen takia, että hän epäonnistui kaupungin organisaation yleisjohtamisessa, vaan epäkohdat vieritetään uuden ja tuntemattoman tulokkaan hartioille. Siis ”syntipukkia tarvitaan”.
      Toisaalta, samaan keskusteluun kaikkea ei kannata laittaa, koska ylipitkää ketjua on vaikea käsittää.
      Laitan tähän kuitenkin toisen keskustelun avaus, joka tavallaan jatkaa tämän keskustelun pääteemaa.
      Jatkuu...

      • Justiina Puupää

        Jatkuu...

        Sota- vai sotepalvelut Postin ja Korttilan johtamat?
        Jyrätäänkö valtuusto
        16.2.2013 17:15
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11274499
        Sosiaali- ja terveyslautakunta ei nauttinut Heinolassa suosiota vaan epäluottamusta. Niinpä sote-lautakunta erotettiin. Virkamiehet jyräsivät luottamushenkilöt kuten yleensäkin tekevät.

        Sama sote-lautakunta nimitettiin suurin piirtein samanlaisena heti uudestaan lukuunttamatta kahta lautakunnan jäsentä, joista näin päästiin eroon.

        Näin tehdään Heinolassa, missä virkamiehet jyräävät kuntalaisten vaaleissa valitsemat luottamushenkilöt mennen tullen.

        Lisää aiheesta sosiaali- ja terveyslautakunnan sota-tilanteesta
        (lähteet: YLE Lahti):

        Aven eri mieltä lautakuntatyöskentelystä 9.2.2011
        Lautakuntatyöskentely Heinolassa vaarallista 8.2.2011
        Lautakunnan luottamus puntariin Heinolassa 8.2.2011
        Vanhustenhoito sekoiluttaa Heinolassa 3.2.2011
        Heinolassa kiistellään vanhusten palveluasumisesta 2.2.2011
        Heinola vuokraa vanhuksille lisää tilaa Reumalta 10.1.2011

        Sote-palvelut tulevat heinolaisille veronmaksajille erittäin kalliiksi talouspäällikkö Paavo Postin esitteleminä. Sosiaali- ja terveystoimen hallinto maksaa yli miljoonan euroa, erikoissairaanhoidon ostopalvelut yli 16 miljoonaa, koti- ja vanhuspalvelut yli 10 miljoonaa ja sosiaalipalvelut yli 11 miljoonaa Lisäksi tulevat Tutkimus- ja tukipalvelut lähes 3 miljoonaa, kaupunginsairaala lähes kolma miljoonaa, vammaisten erityispalvelut yli 5 miljoonaa.

        Ei ole mitään järkeä siirtää sote-palveluja ostopalveluiksi.

        Heinolan väestö vanhenee, uusia työpaikkoja ei ole saatu lopettaneisiin teollisuushalleihin. Reuman konkurssipesän osti Juha Kukkonen, joka nyt vuokraa entisen Reuman eli "Valolinnan" tiloja kalliiseen hintaan Heinolan kaupungille.

        Lapsiperheet muuttavat pois Heinolasta (työpaikkojen perään) ja verokertymä vähenee ja väestö vanhenee.

        Sosiaali ja terveysjohtaja sekä talouspäällikkö Paavo Posti päättävät miten sote-palvelut Heinolassa toteutetaan, keneltä ostetaan ja mitä maksetaan. Jos lautakunnan jäsenet tai kaupunginjohtaja ovat olleet toista mieltä, heidät on saatu eroamaan tai ennenaikaiselle eläkkeelle. Eihän se sote-palvelujen järjestäminen sujunut Heinolassa Komosenkaan aikana.

        Nykyisen kaupunginjohtajan Tita Rinnevaaran erottamispuuhastelu käynnistyi vain 1,5 kuukauden jälkeen, kun kaupunginjohtaja aloitti työnsä.

        Sinikka Malin (vs kaupunginjohtaja ja va kansliapäällikkö) työskenteli kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran erottamistyöryhmän sihteerinä. Raportin mukaan kaupunginjohtaja Rinnevaara on aiheuttanut virkamiesten huolenilmaisun ja kriisin Heinolassa. Kyllä Heinolassa virkamiesmafia on järjestänyt kriisiä yksi toisensa jälkeen ja yleensä luottamushenkilöt ovat virkamiesten jyräyksessä jääneet toiseksi ja alistuneet.

        Näin Heinolasta on saatu virkamiesten jyräyksessä pysyvä kriisikaupunki, jossa on 14 %:n työttömysaste, työllisys Päijät-Hämeen kunnista huonoiten hoidettu, korkea veroprosentti sekä huonot ja kalliit sote-palvelut.


      • Justiina Puupää
        Justiina Puupää kirjoitti:

        Jatkuu...

        Sota- vai sotepalvelut Postin ja Korttilan johtamat?
        Jyrätäänkö valtuusto
        16.2.2013 17:15
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11274499
        Sosiaali- ja terveyslautakunta ei nauttinut Heinolassa suosiota vaan epäluottamusta. Niinpä sote-lautakunta erotettiin. Virkamiehet jyräsivät luottamushenkilöt kuten yleensäkin tekevät.

        Sama sote-lautakunta nimitettiin suurin piirtein samanlaisena heti uudestaan lukuunttamatta kahta lautakunnan jäsentä, joista näin päästiin eroon.

        Näin tehdään Heinolassa, missä virkamiehet jyräävät kuntalaisten vaaleissa valitsemat luottamushenkilöt mennen tullen.

        Lisää aiheesta sosiaali- ja terveyslautakunnan sota-tilanteesta
        (lähteet: YLE Lahti):

        Aven eri mieltä lautakuntatyöskentelystä 9.2.2011
        Lautakuntatyöskentely Heinolassa vaarallista 8.2.2011
        Lautakunnan luottamus puntariin Heinolassa 8.2.2011
        Vanhustenhoito sekoiluttaa Heinolassa 3.2.2011
        Heinolassa kiistellään vanhusten palveluasumisesta 2.2.2011
        Heinola vuokraa vanhuksille lisää tilaa Reumalta 10.1.2011

        Sote-palvelut tulevat heinolaisille veronmaksajille erittäin kalliiksi talouspäällikkö Paavo Postin esitteleminä. Sosiaali- ja terveystoimen hallinto maksaa yli miljoonan euroa, erikoissairaanhoidon ostopalvelut yli 16 miljoonaa, koti- ja vanhuspalvelut yli 10 miljoonaa ja sosiaalipalvelut yli 11 miljoonaa Lisäksi tulevat Tutkimus- ja tukipalvelut lähes 3 miljoonaa, kaupunginsairaala lähes kolma miljoonaa, vammaisten erityispalvelut yli 5 miljoonaa.

        Ei ole mitään järkeä siirtää sote-palveluja ostopalveluiksi.

        Heinolan väestö vanhenee, uusia työpaikkoja ei ole saatu lopettaneisiin teollisuushalleihin. Reuman konkurssipesän osti Juha Kukkonen, joka nyt vuokraa entisen Reuman eli "Valolinnan" tiloja kalliiseen hintaan Heinolan kaupungille.

        Lapsiperheet muuttavat pois Heinolasta (työpaikkojen perään) ja verokertymä vähenee ja väestö vanhenee.

        Sosiaali ja terveysjohtaja sekä talouspäällikkö Paavo Posti päättävät miten sote-palvelut Heinolassa toteutetaan, keneltä ostetaan ja mitä maksetaan. Jos lautakunnan jäsenet tai kaupunginjohtaja ovat olleet toista mieltä, heidät on saatu eroamaan tai ennenaikaiselle eläkkeelle. Eihän se sote-palvelujen järjestäminen sujunut Heinolassa Komosenkaan aikana.

        Nykyisen kaupunginjohtajan Tita Rinnevaaran erottamispuuhastelu käynnistyi vain 1,5 kuukauden jälkeen, kun kaupunginjohtaja aloitti työnsä.

        Sinikka Malin (vs kaupunginjohtaja ja va kansliapäällikkö) työskenteli kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran erottamistyöryhmän sihteerinä. Raportin mukaan kaupunginjohtaja Rinnevaara on aiheuttanut virkamiesten huolenilmaisun ja kriisin Heinolassa. Kyllä Heinolassa virkamiesmafia on järjestänyt kriisiä yksi toisensa jälkeen ja yleensä luottamushenkilöt ovat virkamiesten jyräyksessä jääneet toiseksi ja alistuneet.

        Näin Heinolasta on saatu virkamiesten jyräyksessä pysyvä kriisikaupunki, jossa on 14 %:n työttömysaste, työllisys Päijät-Hämeen kunnista huonoiten hoidettu, korkea veroprosentti sekä huonot ja kalliit sote-palvelut.

        Oma mielipide:
        - jos johtavassa asemassa oleva virkamies ei kykene tehtävien hoitoon, hän ulkoistaa tehtäviä ostamalla palvelut sopivilta yrityksiltä
        - jos johtavassa asemassa oleva virkamies ei saa tarpeeksi rahaa palvelujen ostamiseen tai ei kykene järjestämään palveluja määrärahojen rajoissa, mutta kuitenkin joitakin lakisääteisiä palveluja on pakko järjestää, johtavassa asemassa oleva virkamies ostaa palvelut vaikka budjetti on ylitetty. Jälkilaskuja on pakko maksata.

        Nyt se on 750.000 €.


    • Hyvin erikoista

      Heinolan johtavilla virkamiehillä on tapana tilata ensin jostakin konsulttifirmasta raportti, jossa todistetaan että ostopalvelut ja yksityistäminen on halvempaa kuin kunnan omat palvelut.

      Lienevätkö konsulttifirmat johtavien virkamiehien tuttuja tai peräti omia konsulttufirmoja.

      Näin sitten vakuutetaan luottamushenkilöt siitä, että kunnan omat palvelut kannattaa ostaa joko kuntayhtymilltä tai yksityisiltä.

      Kun Heinolasta teollisuuslaitokset lopettivat, niin perustettiin mitä erilaisia työryhmiä hoitamaan kauungin elinkeinotoimintaa. Oli Lakes'ia, Vision hunters'ia ym. olipa kaupungin johtavista virkamiehistäkin perustettu oma työryhmänsä. Mutta mitään konkreettista eivät työryhmät saaneet aikaan, ainoastaan nostivat konsultti- ja kokouspalkkioita.

      Sen vuoksi - kun työryhmät ja Lakes - eivät osanneet elinkeinotoimintaa hoitaa ja saada lisää työpaikkoja, Heinolan johtajaksi valittiin Tita Rinnevaara.

      Rinnevaaran linja oli (kaupunginjohtajan katsaus talousarviossa):
      - säilyttää peruspalvelut
      - tuottaa uusia palveluja (ikääntyvä väestörakenne)
      ja lisätä työpaikkaomavaraisuutta
      - maankäytön tehostaminen
      - kaupunkia pitää kehittää kokonaisuutena viranhaltijoiden ja luottamusmiesten yhteistyönä
      - Heinolaa pitää rakentaa vahvana ja elinvoimaisena kaupunkina hyödyntäen jo olemassa olevia voimavaroja yhteistyössä elinkeinoelämän ja muiden yhteistyötahojen kanssa ottaen huomioon myös mahdolliset riskitekijät

      Sehän ei sopinut sote-palvelujohtajalle, sivistysjohtajalle, kansliapäällikölle eikä henkilöstöjohtajalle, nimittäin yhteistyö ja kehittäminen.
      Joten erottamispuuhastelu aloitettiin keräämällä materiaalia kuntaain 25 §:ää varten. Samaan aikaa käytettiin mediaa hyväksi kaupunginjohtajan mustamaalaamiseen.

      Jostain syystä luottamushenkilöt: kaupunginhallitus ja valtuusto eivät ole olleet ajan tasalla. Virkamiesmafia on tehnyt mitä se haluaa ja ovat saaneet siihen luottamushenkilöiden siunauksen.

      Nyt samat elimet: kaupunginhallitus ja valtuusto ovat erottamassa virkamiesjahdin vuoksi kaupunginjohtaja Rinnevaaraa, jonka juuri itse valitsivat.

      On naurettavaa kuvitella, että 1,5 kuukaudessa kaupunginjohtaja aiheuttaisi henkilöstökriisin ja aiheuttaisi epäluottamuksen (kuntalain 25 §).

      On naurettavaa kuvitella, että kaupunginjohtajan sihteerin (Lepinsalon) oireilu johtuisi kaupunginjohtajasta. Lepinsalon yhteiskyvyttömyys ja ammattitaidottomuus aiheutti Lepinsalon oireilun, johon lääkkeeksi löytyi päiväkirjan pito sekä kaupunginjohtajan mustamaalaaminen.

      Kulttuurisihteerin ja sivistystoimenjohtaja Hepo-ojan yhteistyö on Hildenin suojeluksessa - kitkatonta. Hepo-oja on siunannut kulttuurisihteerin pakettiauton oston ja Lontoon matkan sekä Galleria Lambertin muuttamisen kulttuuritoimistoksi. Lautakunnan puheenjohtaja käytti otto-oikeuttaan Hepo-oja/Jäpinen päätökseen Lambertin muuttamisesta kulttuuritoimistoksi.

      Vaikka Heinolassa lautakunnat tekevät päätöksiä ja valtuuston jäsenet aloitteita, virkamiehet eivät niitä noteeraa vaan tekevät omat päätökset ja toteuttavat omiaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      52
      5632
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      69
      2701
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1980
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      37
      1816
    5. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      156
      1808
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1743
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1508
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1141
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      80
      1129
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      64
      946
    Aihe