http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013021516680398_uu.shtml
Miten tytön kaverin kertomus voi tukea väitetyn uhrin kertomusta kun hän sai tietää väitetystä raiskauksesta vasta myöhemmin. Ja lähentelyistä hän vain kuuli. Naurettavaa! En kyllä usko yhtään kotoaan Oulusta Helsinkiin karanneiden esiteinejen kertomuksia. Kun taas 18-vuotiasta joka ottaa kotiinsa lähes omanikäisensä nuoret.
Eikö tuomioon pitäisi olla vahvaa näyttöä?
Onko iltalehden uutisointi noin puutteellista vai voiko tuomarit musta tuntuu meiningillä tehdä päätöksiä noin? Olen luullut että alle 18 vuotias on jotenkin vajaavaltainen oikeudessa.
Millä perustein senkin voi oikeus päättää jos kaksi miestä on ollut metsässä. Toinen väittää että he vain kävelivät ohitse toisistaan ja toinen väittää että hänet pahoinpideltiin. Jos mitään todisteita ei löydy niin uhrinhan on voinut pahoinpidellä hänen vaimo. Ja hän vain kinuaa rahaa oikeusjärjestelmän kautta toiselta mieheltä. Niin millä perustein?: Kuulusteluiden poliisien ja itse oikeudenkäynnin tuomareiden tuntemuksista että että kumpi valehtelee?
Millä perusteella päätetään onko syytön vai ei
26
329
Vastaukset
- 11+1
IL:n uutisen perusteella syytetyn oikeusturva vaikuttaa melko heppoiselta!
- Oikeusmurhamaa SF
Seksuaalirikoksissa käytetään ns. KÄÄNTEISTÄtodistustaakkaa eli jollET pysty itse todistamaan itseäsi syyttömäksi. saat tuomion.
Tämä on tietysti vastoin kaikkia OIKEUSvaltion perusperiaatteita, jossa syytetty on syytön kunnes toisin todistetaan.
Suomi ei ole tältä osin oikeusvaltio, vaan oikeusmurhia tapahtuu jatkuvasti.
Seksuaalirikoksissa riittää että joku VÄITTÄÄ sinun syyllistyneen johonkin seksuaaliseen tekoon. MITÄÄN MUUTA NÄYTTÖÄ EI TARVITA!!
Teinit ovat huomanneet kuinka helppoa rahastus ja kosto on. Ei tarvitse muutakuin VÄITTÄÄ jotain tapahtuneen ja saa "kärsimys" korvauksena useita tuhansia euroja.
– Olen verrannut nykytilannetta historiasta tunnettuihin noitavainoihin. Niissäkinhän oli usein kyse siitä, että lasten tai kylänmuijien pahojen ja ymmärtämättömien puheiden perusteella poltettiin tuhansia syyttömiä ihmisiä roviolla. Näyttö näissä jutuissa kun on monta kertaa aivan samalla tasolla, arvostelee kihlakunnansyyttäjä Marja Vanamo.- 5+11
Höpö,höpö. Täyttä roskaa. Rikosasioissa ei Suomessa käytetä käänteistä todistustaakkaa. Syytetyn ei tarvitse todistaa itseään syyttömäksi.
Verottaja kyllä käyttää, mutta kyse ei tällöin ole rikossyytteestä.
- > 18 v
Olet väärässä. Kyllä täällä, ja nimenomaan rikosasioissa, on käytössä käännetty todistustaakka. Tässä yksi esimerkki (muitakin on):
RL 17:18
Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen
4 mom.
"Lapsena pidetään kahdeksaatoista vuotta nuorempaa henkilöä sekä henkilöä, jonka ikää ei voida selvittää mutta jonka on perusteltua syytä olettaa olevan kahdeksaatoista vuotta nuorempi."
Syyttäjän ei tarvitse osoittaa, että henkilö on 18 vuotta nuorempi, tuomioon riittää, että hän oikeuden arvion mukaan saattaisi olla 18 vuotta nuorempi. Syytetty vapautuu syytteestä vain, jos hän pystyy osoittamaan, että henkilö on 18-vuotias tai vanhempi. Näyttövelvollisuus siis on syytetyllä.- 4+19
Höpö, höpö. Ei tuo tarkoita käännettyä todistustaakkaa.
Jos ajat autolla liukkaalla tiellä metsään, niin vaikka et tehnyt sitä tahallaan, niin sinun olisi pitänyt olla varovaisempi. Kun et ollut, saat syytteen ja sakot.
Kun ryhdyt levittämään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa kuvaa, niin sinun olisi pitänyt
ottaa paremmin selvää kuvan esittämän iästä, kun et sitä tehnyt saat syytten ja sakot.
Ei kummassakaan esimerkissä ole käännettyä todistustaakkaa. Epäillyn ei tarvitse oikeudessa todistaa mitään tai puhua sanaakaan. - > 18 v
4+19 kirjoitti:
Höpö, höpö. Ei tuo tarkoita käännettyä todistustaakkaa.
Jos ajat autolla liukkaalla tiellä metsään, niin vaikka et tehnyt sitä tahallaan, niin sinun olisi pitänyt olla varovaisempi. Kun et ollut, saat syytteen ja sakot.
Kun ryhdyt levittämään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa kuvaa, niin sinun olisi pitänyt
ottaa paremmin selvää kuvan esittämän iästä, kun et sitä tehnyt saat syytten ja sakot.
Ei kummassakaan esimerkissä ole käännettyä todistustaakkaa. Epäillyn ei tarvitse oikeudessa todistaa mitään tai puhua sanaakaan.Et näy ymmärtävän, mikä käännetty todistustaakka on. Ryhdyt moralisoimaan, vaikka moraalilla ei ole aisan kanssa mitään tekemistä.
Lähtökohtaisesti kantajan/syyttäjän tulee näyttää kanteen peruste toteen. Po. tapauksessa tämän mukaisesti siis syyttäjän tulisi näyttää toteen, että kuvan kohde on < 18-vuotias. Mutta nyt lähdetäänkin siitä, että jos kuvan kohde näyttää siltä, että hän s a a t t a i s i olla < 18 v, niin tuomio tulee, ellei kuvan haltija pysty todistamaan, että kohde on > 18 v. Epäselvässä tapauksessa siis todistustaakka onkin syytetyllä, ei syyttäjällä. Mikähän tässä - että todistustaakka on käännetty - on niin kovin vaikeaa ymmärtää?! - sotket asioita
Nyt sotket pahasti asioita. RL 17:18:ssa pidetään LAPSENA (ja rangaistavuuden edellytyksenä) PAITSI sitä, että kuvan henkilö on alle 18 v MYÖS sitä, ettei ikä ole selvitettävissä, mutta on perusteltua syytä epäillä alaikäisyyttä. Näin on säädetty ymmärrettävästi siksi, ettei lapsipornokuvien henkilöitä useinkaan voida tunnistaa eikä heidän oikeaa ikäänsä selvittää. Syytetyn ei tarvitse osoittaa iästä yhtään mitään. Tuomioistuin arvioi kuvaa itsekin tutkisteltuaan, täyttyvätkö pykälässä säädetyt rangaistavuuden edellytykset (perusteltua syytä olettaa jne.)
Kysymyksessä EI ole todistustaakkasäännös. - < 18 v
sotket asioita kirjoitti:

Kysymyksessä EI ole todistustaakkasäännös.Olet väärässä. Syytetyn tulee, välttyäkseen rangaistukselta, todistaa, että kohde, vaikka näyttäisi nuoremmalta, on > 18 v. Jos hän sen selvittää, syyte hylätään. Tuomitsemiseen siis EI riitä, että kuvan kohde näyttää nuorelta ja siis ulkonäkänsä perusteella s a a t t a i s i olla < 18 v. Näyttövelvollisuus syytteestä vapautumiseen on siis syytetyllä.
Syytetyn velvollisuus on siis selvittää kohteen ikä (>18 v), ei syyttäjän (< 18 v). Jos syytetty ei tähän pysty, tuomio rapsahtaa. Tämä merkitsee käännettyä todistustaakaa. - sotket asioita
< 18 v kirjoitti:
Olet väärässä. Syytetyn tulee, välttyäkseen rangaistukselta, todistaa, että kohde, vaikka näyttäisi nuoremmalta, on > 18 v. Jos hän sen selvittää, syyte hylätään. Tuomitsemiseen siis EI riitä, että kuvan kohde näyttää nuorelta ja siis ulkonäkänsä perusteella s a a t t a i s i olla < 18 v. Näyttövelvollisuus syytteestä vapautumiseen on siis syytetyllä.
Syytetyn velvollisuus on siis selvittää kohteen ikä (>18 v), ei syyttäjän (< 18 v). Jos syytetty ei tähän pysty, tuomio rapsahtaa. Tämä merkitsee käännettyä todistustaakaa.Vaikka pitäisitkin tuota RL-säännöstä käännettynä todistustaakkana, (mistä oikeusoppineet ovat vahvasti eri mieltä), niin mitäpä väärää siinäkään olisi. Jos joku levittelee pornokuvia teini-ikäisiltä näyttävistä nuorista tietämättä ja varmistamatta jo etukäteen henkilöiden todellista ikää, kantakoon kaikin mokomin seuraukset. Minun puolestani häkki saa heilahtaa raskaimman jälkeen. OK, nyt moralisoin, mutta kun on lasten hyväksikäytöstä kysymys, niin koko sääntelyhän perustuu moraaliin. Kuten oikeastaan koko rikoslaki.
- 15+13
< 18 v kirjoitti:
Olet väärässä. Syytetyn tulee, välttyäkseen rangaistukselta, todistaa, että kohde, vaikka näyttäisi nuoremmalta, on > 18 v. Jos hän sen selvittää, syyte hylätään. Tuomitsemiseen siis EI riitä, että kuvan kohde näyttää nuorelta ja siis ulkonäkänsä perusteella s a a t t a i s i olla < 18 v. Näyttövelvollisuus syytteestä vapautumiseen on siis syytetyllä.
Syytetyn velvollisuus on siis selvittää kohteen ikä (>18 v), ei syyttäjän (< 18 v). Jos syytetty ei tähän pysty, tuomio rapsahtaa. Tämä merkitsee käännettyä todistustaakaa.Suomessa on mielipiteen vapaus, joten saat olla mitä mieltä haluat, mutta epäillyn ei edelleenkään tarvitse oikeudessa todistaa mitään.
Lukuisissa oikeudenkäynneissä epäilty ei puhu ei pukahda, se on epäillyn oikeus, eikä muuksi muutu. - Keksii satuja
15+13 kirjoitti:
Suomessa on mielipiteen vapaus, joten saat olla mitä mieltä haluat, mutta epäillyn ei edelleenkään tarvitse oikeudessa todistaa mitään.
Lukuisissa oikeudenkäynneissä epäilty ei puhu ei pukahda, se on epäillyn oikeus, eikä muuksi muutu.Jos joku syyttäisi sinua perusteettomasti jostain, niin olisitko vain hiljaa etkä puolustautuisi perättömiä syytöksiä vastaan?
Mitä ihmeen järkeä siinä olisi?
Vai kuvitteletko ettei sinua tuomittaisi syyttömänä, vaikket sanoisi mitään puolustukseksesi? Tottakai tuomittaisiin!
Sehän tässä onkin ongelmana että VAIKKEI syyttäjä pysty TODISTAMAAN seksirikoksesta syytettyä SYYLLISEKSI (kuten oikeusvaltion perusperiaatteet vaativat) niin SILTI tuomio tulee, pelkästään ja ainoastaan sen perusteella mitä asianomistaja on sepitellyt!
Miten muka se että joku keksii jotain perättömiä juttuja, todistaisi että mitään rikosta ylipäätään on edes tapahtunut??
Miten Suomen oikeuslaitos voi tuomita syyttömiä jopa vankeuteen mitättömän näytön vuoksi?
Tämähän tarkoittaa että IHAN KUKA TAHANSA VOI VÄITTÄÄ IHAN KENESTÄ TAHANSA IHAN MITÄ TAHANSA JA TUOMIO TULEE?!
Mitä oikeutta se muka on?! - 2+3
Keksii satuja kirjoitti:
Jos joku syyttäisi sinua perusteettomasti jostain, niin olisitko vain hiljaa etkä puolustautuisi perättömiä syytöksiä vastaan?
Mitä ihmeen järkeä siinä olisi?
Vai kuvitteletko ettei sinua tuomittaisi syyttömänä, vaikket sanoisi mitään puolustukseksesi? Tottakai tuomittaisiin!
Sehän tässä onkin ongelmana että VAIKKEI syyttäjä pysty TODISTAMAAN seksirikoksesta syytettyä SYYLLISEKSI (kuten oikeusvaltion perusperiaatteet vaativat) niin SILTI tuomio tulee, pelkästään ja ainoastaan sen perusteella mitä asianomistaja on sepitellyt!
Miten muka se että joku keksii jotain perättömiä juttuja, todistaisi että mitään rikosta ylipäätään on edes tapahtunut??
Miten Suomen oikeuslaitos voi tuomita syyttömiä jopa vankeuteen mitättömän näytön vuoksi?
Tämähän tarkoittaa että IHAN KUKA TAHANSA VOI VÄITTÄÄ IHAN KENESTÄ TAHANSA IHAN MITÄ TAHANSA JA TUOMIO TULEE?!
Mitä oikeutta se muka on?!Sinä taidat nyt olla ainoa tässä keskustelussa, jolta puuttuu oikeustieteellinen tutkinto ja tuomioistuinkokemus. Sen näkee selvästi, että isoratas heittää.
- < 18 v
sotket asioita kirjoitti:
Vaikka pitäisitkin tuota RL-säännöstä käännettynä todistustaakkana, (mistä oikeusoppineet ovat vahvasti eri mieltä), niin mitäpä väärää siinäkään olisi. Jos joku levittelee pornokuvia teini-ikäisiltä näyttävistä nuorista tietämättä ja varmistamatta jo etukäteen henkilöiden todellista ikää, kantakoon kaikin mokomin seuraukset. Minun puolestani häkki saa heilahtaa raskaimman jälkeen. OK, nyt moralisoin, mutta kun on lasten hyväksikäytöstä kysymys, niin koko sääntelyhän perustuu moraaliin. Kuten oikeastaan koko rikoslaki.
Sinun kannanotollasi ei ole mitään tekemistä käännetyn todistustaakan probleeman kanssa. Se on pelkkää moralismia.
- < 18 v
15+13 kirjoitti:
Suomessa on mielipiteen vapaus, joten saat olla mitä mieltä haluat, mutta epäillyn ei edelleenkään tarvitse oikeudessa todistaa mitään.
Lukuisissa oikeudenkäynneissä epäilty ei puhu ei pukahda, se on epäillyn oikeus, eikä muuksi muutu.>>epäillyn ei edelleenkään tarvitse oikeudessa todistaa mitään 18-vuotiaaksi, jos hän haluaa välttyä rangaistukselta.
- ..........
< 18 v kirjoitti:
>>epäillyn ei edelleenkään tarvitse oikeudessa todistaa mitään 18-vuotiaaksi, jos hän haluaa välttyä rangaistukselta.
***Sinä taidat nyt olla ainoa tässä keskustelussa, jolta puuttuu oikeustieteellinen tutkinto ja tuomioistuinkokemus. Sen näkee selvästi, että isoratas heittää.****
- sotket asioita
< 18 v kirjoitti:
Sinun kannanotollasi ei ole mitään tekemistä käännetyn todistustaakan probleeman kanssa. Se on pelkkää moralismia.
Mutta kun sinun kannanotoillasi on vielä vähemmän tekemistä tuon asian kanssa. Vai voisitko mainita edes yhden rikosoikeuden asiantuntijan, joka on kanssasi samaa mieltä? Eipä taida löytyä. Eikä sinun omaa höpöhöpö-mielipidettäsi oteta tässä lukuun.
Asia on niomittäin niin, ettei käännettyä todistustaakkaa voida rikosoikeudessa soveltaa. Rikoslain pykälät ovat mm. tästä syystä käyneet läpi perusteellisen tarkastuksen ensin pykälien valmisteluvaiheessa oikeusministeriössä, jossa ovat olleet mukana valtakunnan parhaat rikosoikeuden asiantuntijat, ja vielä uudelleen eduskunnan perustusvaliokunnassa. Ihan kiinnostuneena odotan, keitä toista mieltä olevia rikosoikeuden asiantuntijoita voit nimetä. Kuka tahansa humpuukimaakari ei kelpaa, vaan odotan tietoa yliopistotason professoreista/tohtoreista. - sotket asioita
< 18 v kirjoitti:
Sinun kannanotollasi ei ole mitään tekemistä käännetyn todistustaakan probleeman kanssa. Se on pelkkää moralismia.
Moralismia tai ei, niin rikosoikeudessa ei käänteistä todistustaakkaa sovelleta. Tuon mainitsemasi pykälänkin valmistelussa on ollut mukana maan ykkösasiantuntijat rikosoikeuden alalta ja lisäksi eduskunnan perustuslakivaliokunta omine asiantuntijoineen. Ja lopputulos on ollut: ei käänteistä todistustaakkaa!
Vai voisitko nimetä yhtään rikosoikeuden professoria/tohtoria, joka olisi kanssasi samaa mieltä? Epäilen. - < 18 v
sotket asioita kirjoitti:
Vaikka pitäisitkin tuota RL-säännöstä käännettynä todistustaakkana, (mistä oikeusoppineet ovat vahvasti eri mieltä), niin mitäpä väärää siinäkään olisi. Jos joku levittelee pornokuvia teini-ikäisiltä näyttävistä nuorista tietämättä ja varmistamatta jo etukäteen henkilöiden todellista ikää, kantakoon kaikin mokomin seuraukset. Minun puolestani häkki saa heilahtaa raskaimman jälkeen. OK, nyt moralisoin, mutta kun on lasten hyväksikäytöstä kysymys, niin koko sääntelyhän perustuu moraaliin. Kuten oikeastaan koko rikoslaki.
Väännetään nyt vielä rautalankaakin - vaikka uskovaisillehan mikään muu kuin se usko ei mitään merkitse.
JOS olisi niin, että relevanttia olisi VAIN se, että "on perusteltua syytä olettaa kuvan kohteen olevan kahdeksaatoista vuotta nuorempi" (todellisesta iästä viis), kysymyksessä ei olisi käännetty todistustaakka, kun tuomio napsahtaisi tuon edellytyksen täyttyessä. MUTTA kun asia ei olekaan näin, sillä jos syytetty kykenee selvittämään, että kuvan kohde > 18 v, hänet on vapautettava syytteestä. Syytetylle siis on asetettu näyttövelvollisuus kuvatun iästä, jotta hän voisi syytteestä vapautua. Tämä velvollisuus on jopa asetettu lain säännöksessä, mikä on jokseenkin tavatonta oikeusvaltiossa! Jos et tuota itse ymmärrä, niin huuda vain auktoriteetteja apuun. - sotket asioita
< 18 v kirjoitti:
Väännetään nyt vielä rautalankaakin - vaikka uskovaisillehan mikään muu kuin se usko ei mitään merkitse.
JOS olisi niin, että relevanttia olisi VAIN se, että "on perusteltua syytä olettaa kuvan kohteen olevan kahdeksaatoista vuotta nuorempi" (todellisesta iästä viis), kysymyksessä ei olisi käännetty todistustaakka, kun tuomio napsahtaisi tuon edellytyksen täyttyessä. MUTTA kun asia ei olekaan näin, sillä jos syytetty kykenee selvittämään, että kuvan kohde > 18 v, hänet on vapautettava syytteestä. Syytetylle siis on asetettu näyttövelvollisuus kuvatun iästä, jotta hän voisi syytteestä vapautua. Tämä velvollisuus on jopa asetettu lain säännöksessä, mikä on jokseenkin tavatonta oikeusvaltiossa! Jos et tuota itse ymmärrä, niin huuda vain auktoriteetteja apuun.Etpä itse kykene huutamaan yhtään auktoriteetta oman hatusta vetäistyn käsityksesi tueksi!
- < 18 v
sotket asioita kirjoitti:
Etpä itse kykene huutamaan yhtään auktoriteetta oman hatusta vetäistyn käsityksesi tueksi!
Minä en auktoriteetteja tarvitsekaan argumenttieni tueksi. Mutta missä ne sinun auktoriteettisi ovat?! Eipä näy, ei kuulu. Sinä perustat käsityksesi auktoriteetteihin, mutta yhtään lainausta joltain "auktoriteetilta" et ole tänne tuonut.
- sotket asioita
< 18 v kirjoitti:
Minä en auktoriteetteja tarvitsekaan argumenttieni tueksi. Mutta missä ne sinun auktoriteettisi ovat?! Eipä näy, ei kuulu. Sinä perustat käsityksesi auktoriteetteihin, mutta yhtään lainausta joltain "auktoriteetilta" et ole tänne tuonut.
Tässä listaa muutamista auktoriteeteista, jotka ovat aikoinaan olleet rikoslain seksuaalirikossäännösten uudistamisen päävalmistelijoita ja joista yksikään ei ole missään vaiheessa katsonut, että RL 17:18:ssa olisi kyse rikosoikeudessa kielletystä käännetystä todistustaakasta: Inkeri Anttila, Pekka Koskinen, Raimo Lahti, K.J. Lång, Jan Törnblom, Patrik Törnudd.
Pääosa em. porukasta on (tai ko aikana oli) Hgin Yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan rikosoikeuden professoreja (nyt jo entisiä, kun rikoslain uudistusprojektista on kulunut aika tavalla aikaa) ja loput oikeustieteen tohtoreita OM:n lainvalmisteluosaston rikosoikeuden yksiköstä, vankeinhoitolaitoksesta (nyk. Rise) tai oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta. Samasta syystä ovat valitettavasti pääosin jo eläkkeellä tai vainaita, mutta seuraajatkaan eivät ole heidän alkuperäisiä näjkemyksiään edes yrittäneet kiistää missään vaiheessa. Näiden originaaliauktoriteettien näkemykset ovat luettavissa mm. rikoslain seksuaalirikossäännösten perusuudistamista koskeneesta hallituksen esityksestä HE/6/1997 vp ja myöhempien, vielä hengissä ja töissä sinnittelevien seuraajien näkemykset mm. HE 34/2004:ssa ja sitä koskevassa lakivaliokunnan mietinnössä LaVM 4/2004. Ja siinähän on kyse mm. viimeisimmistä RL 17:18:n muutoksista.
Ja nuo dokarit löytyvät eduskunnan nettisivuilta. - < 18 v

Ja nuo dokarit löytyvät eduskunnan nettisivuilta.>>Pääosa em. porukasta on (tai ko aikana oli) Hgin Yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan rikosoikeuden professoreja ja loput oikeustieteen tohtoreita 18 vuotta.
- Totuus!
Iltaläpysköiden uutisista selviää aina totuus, koko totuus ja vain totuus. Amen.
- P-aska säkä vai ei?
Joku mies kertoo että: "käyn tälläkin hetkellä tätä raiskausprosessia läpitte. Muija väittää ettei muista mitään ja käräjille mentiiin. Käräjillä ei tullut tuomiota.. Mut hovihin se muija sen veti et saas nähdä kuinka siellä käy. Voin kertoa et tämä aiheuttaa suunnatonta tuskaa itelle.. Mut parin kuukauden päästä tämäki maanpäälline helvetti on ohitte. Saas nähä pysyykö käräjätuomio vai muuttaako hovi. Mut tällästä prosessia ei kyl toivois kenellekkään. Monesti tuntunu siltä et tuomioki olis ollu parempi ku tällänen päivästä päivään kidutus jota on jatkunu pian puoltoistavuotta."
Käräjäoikeuden ja usein jopa hovioikeudenkin tuomiot nimenomaan seksuaalirikostuomioiden yhteydessä ovat aivan arpapeliä.
Sama teko mistä toinen saa tuomion, toista ei edes syytetä.
Tuomio riippuu täysin siitä kuka siellä on tuomitsemassa.
Yhä useammin käräjäoikeudesta tulee tuomio seksuaalirikosten yhteydessä, koska nykyään käräjäoikeuksissa enemmistö tuomareista on naisia.
Hyvin paljon tuomioon vaikuttaa juttua tutkineen poliisin oma näkökanta.
Jos juttua tutkiva poliisi on sitä mieltä että olet rikollinen, jutun esitutkintapöytäkirja laaditaan siten että lähes 100% todennäköisesti syytetty saa tuomion.
Jos taas poliisi on esim. itsekin nuori mies joka kykenee samaistumaan epäiltyyn, niin todennäköisesti varsinkin känniraiskausjutuissa, poliisi on taipuvaisempi uskomaan epäiltyä, kuin asianomistajaa. - Yli10.000 korvauksia
"Epäillyn ei tarvitse oikeudessa todistaa mitään tai puhua sanaakaan."
Joo ja mitenkähän käy jos oikeudessa syytetty on hiljaa eikä sano sanaakaan puolustuksekseen, kun joku väittää hänen syyllistyneen johonkin seksuaalirikokseen mistä ei ole mitään muuta näyttöä kuin asianomistajan sana?
Tottakai oikeus tulkitsee vaikenemisen myöntymisen merkiksi ja tuomio tulee 100% varmuudella!
Mutta vaikka syytetty sanoisi mitä, oikeus EI usko koska oikeuden mielestä kaikki mikä tulee syytetyn suusta on valetta. Tämä siksi että oikeudessa syytetyllä on oikeus valehdella, kun taas asianomistajalla tai todistajilla ei ole.
On naurettavaa, lapsellista ja naivia kuvitella että vain siitä syystä että joku sanoo "et saa valehdella", joku ei valehtelisi!
Jokainen tietää että vaikka kuinka lapsena on opetettu ettei saa valehdella, KAIKKI VALEHTELEVAT jos ja KUN SIITÄ ON HYÖTYÄ!
Näissä jutuissa tottakai asianomistajalle on hyötyä valehdella koska voi saada jopa pitkälle toistakymmentä tuhatta "kärsimys" korvauksia.
Ei se ole hullu joka pyytää vaan se joka antaa!!! - ATQ
Aika pitkään olen tuota tuomiostuimien linjaa seurannut ja vaikuttaa hurjalta nykyinen suuntaus näissä raiskaus ja pahoinpitelyoikeudenkäynneissä joissa nainen on asianomistaja ja syytettynä mies. Melkoisen tunnepohjalta niitä tuomioita nykyään jaellaan ja kyllä se todistustaakka käytännössä miehellä usein on.
Onhan jokainen mies jo kaiken uutisoinnin perusteellakin lähtökohtaisesti potentiaalinen raiskaaja ja pahoinpitelijä toisin kuin nainen joka on sisar hento....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713125
- 922885
- 512125
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201585- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51348Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131311- 191304
Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232