Heinolassa virkamiesmafia tuhoaa kunnan johtamisjärjestelmän

Vai mitä valtuusto?

Uusi kuntalaki tuhonnut kuntien johtamisjärjestelmän
Lukijoilta | Turun Sanomat 16.11.2003

Pia Lauraeuksen pro gradu -tutkielma "Kunnanjohtajien kokema henkinen väkivalta kunnallishallinnollisessa työssä", Turun yliopisto, antaa aiheen etsiä syytä kunnanjohtajien kokemaan henkiseen väkivaltaan vuonna 1995 voimaan tulleesta uudesta kuntalaista.

Ennen nykyistä kuntalakia kunnanjohtajaa ei juurikaan voitu erottaa, ellei hän tehnyt virkavirhettä. Kun eräissä kunnissa oli kuitenkin halua päästä irti epämiellyttävästä kunnanjohtajasta, ryhdyttiin puuhaamaan lakia, jotta kunnanjohtaja voitaisiin irtisanoa pelkän epäluottamuksen perusteella. Asialle pantiin muun muassa kuntien keskusjärjestöt.

Sisäasiainministeriöön saapui ehdotus kuntalain muutokseksi. Ollessani tuolloin sisäasianministeriön palveluksessa sain aikaan sen, että sisäasiainministeri Jarmo Rantanen (sd) ei ryhtynyt pikaisiin lainsäädäntötoimiin eli epämiellyttävien kaupungin- ja kunnanjohtajakollegoidensa "puhdistuksiin". Kun hän sittemmin asetutti kunnallislain kokonaisuudistusta pohtivan komitean, hän sisällytti siihen määräyksen, että kunnanjohtajan irtisanomiskysymys oli valmisteltava yhtenä kiireellisimmistä asioista. Komitean puheenjohtajaksi tuli toimitusjohtaja Jussi-Pekka Alanen (sd).

Komitean ehdotuksesta kuntalakiin tuli säännös, että kunnanjohtaja voitiin erottaa pelkän epäluottamuksen perusteella jos kaksi kolmannesta läsnäolevista valtuutetuista sitä kannattaa. Vaikka epäluottamusperuste oli määräävänä lakia säädettäessä, se ei kuitenkaan sanana lakitekstissä esiintynyt. Tätä lainkohtaa voitiin kutsua Lex Pylvääksi – erään kunnanjohtajan mukaan. Mieleeni tulee toinenkin tapaus, jossa lailla tosiasiassa erotettiin kaupunginjohtaja: kun Turun kaupunginjohtaja Väinö Leinoa ei voitu muutoin erottaa, niin kaupunginjohtajalta otettiin lailla hallituksen puheenjohtajuus pois – jota säännöstä puolestaan kutsuttiin Lex Paasioksi! Varoitin turhaan lain esitellyttä sisäasiainministeriä Mauri Pekkarista seuraamuksista, joita laki kunnan johtamiselle aiheuttaa.

Pian lain heikkous tajuttiin ja sitä jouduttiin muuttamaan nykyiseen asuun.

Nyt kaksi kolmasosaa valtuutetuista voi erottaa kunnanjohtajan "jos hän on menettänyt valtuuston luottamuksen". Uutta lakitekstissä on myös se, miten erottaminen saadaan vireille ja miten sitä on valmisteltava ja että "asiaa valmisteltaessa kunnanjohtajalle on ilmoitettava, mihin luottamuksen menetys perustuu, ja varattava hänelle tilaisuus tulla kuulluksi". Siteerattu toinen kohta on kunnanjohtajan oikeusturvan kannalta varsin epäilyttävä, sillä on syytä kysyä, miten kunnanjohtajalle voidaan jo valmisteluvaiheessa ilmoittaa, mihin luottamuksen menetys perustuu. Eli ei voida tulla muuhun johtopäätökseen kuin että kunnanjohtajan erottaminen on suhmuroitu jo etukäteen, viimeistään valmisteluvaiheessa.

Ei siis ihme, että kunnan- ja kaupunginjohtajat elävät jatkuvassa epätietoisuudessa, mitä heidän selkänsä takana puuhataan. Mielestäni Lauraeuksen tutkimuksen tulos siitä, että 43 prosenttia kertoi kokeneensa henkistä väkivaltaa, on käytännössä liian pieni, sillä olen varma, että jotkut johtajat eivät itsesuojelun vuoksi halua tunnistaa henkistä väkivaltaa; väkivaltaa, jota pitäisi kutsua työpaikkakiusaukseksi ja josta pitäisi langettaa kiusaajille rangaistus.

Jos kuntaa on huonosti johdettu, niin siitä on vastuussa kunnanhallitus, koska kuntalain mukaan "kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloutta ja muuta toimintaa". Eikö silloin kunnanvaltuuston pitäisi erottaa ensin kunnanhallitus ja vasta sitten, jos aihetta on, kunnanjohtaja?

Syntyvä erottamispaine on kunnanjohtajalle monella tavoin kiusallinen. Usein vaatimattomalle henkilölle on erittäin epämiellyttävää se, että joutuessaan syytteiden edessä puolustamaan itseään hän joutuu myös kehumaan itseään; vaikka tilanne on silloin jo muodostunut sellaiseksi, että häntä ei enää kuunnella. Parasta olisi, että palattaisiin entiseen tilaan, jossa kunnanjohtaja voitiin erottaa vain virkavirheen perusteella muistaen sen, että kunnanjohtajan virkavirhettä voitaisiin arvostella avarammin kuin esimerkiksi ei johtavassa asemassa olevan virkamiehen.

Kaiken kaikkiaan uudella kuntalailla tuhottiin kunnan koko johtamisjärjestelmä.

Aulis Pöyhönen Yhteiskuntatieteiden maisteri, oikeustieteiden kandidaatti, Espoo

19

375

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Justiina Puupää

      Olen täysin samaa mieltä, että kunnanjohtaja on viranhaltija ja erottamisperusteina pitäisi olla vain virkavirheitä.

      Poliittisesta syystä erottaminen on erittäin kummallinen toimenpide, koska sen alla voi olla mikä tahansa absurdinen ja yleisluonteinen väite. Niin kuin nyt tapahtuu.
      Kaupunginjohtajista tehtiin pellejä, joiden asema kunnan organisaatiossa on erittäin nolo ja eettisten ja moraalisten normien vastaan.

      Jos kaupunginjohtaja halua selviytyä, pitää totella poliittisten patruunojen käskyjä. Ja sekin ei ole varma suojelukeino. Koska jos poliittinen patruuna epäonnistuu, niin kuin nyt esimerkiksi Ahonen, syy voi virittää kaupunginjohtajan niskalle.

      Kaupunginjohtaja, niin kuin Heinola vahvasti osoittaa, on kahden voiman välissä: virkamiehet, joista yleensä osana on ”hovi”, joka hallitsee verorahat, ja poliittisia protektionisteja, jotka kääntävät takkeja heti, kun poliittinen tuuli vähän muuttuu. Se selitä Ahosen takin yllättävän kääntö: ensi äänesti Rinnevaaraa kun jämäkkää ja ideoita täynnä uutta voimaa, mutta kun ”hovi” teki vastarintaa, Ahonen käytti tilannetta hyväksi niin, että saisi sulkaa hattuun vaalien yhteydessä ja repisi itselle hallituksen paikan.
      Klassinen kuvio ja kaava.

      Vain dementoitu eläkeläinen voi uskoa teoriaan, että uusi kaupunginjohtaja voi aloittaa perehdyttämistyötä uudessa paikassa viattomien ja herkkien tulosaluejohtajien kiusaamisesta ja mielivaltaisista päätöksistä.
      Jos valtuusto tukee kahden seniorin poliittista valtapeliä, niin valtuusto on ”dementoidun eläkeläisen” tasolla oleva oleskeluvaltuusto, joka käy kokouksissa vain noukkimaan palkkiorahoja.

      Onko Ihamäki ainoa vanhanaikainen poliitikko, joka pitää arvossa käsitteet ”moraali” ja ”poliittinen korrektisuus”?

      Koska poliitikot usein kääntävät takkia aika nopeasti valtuutetuiksi valitsemisen jälkeen, kunnanjohtajan valinta muutaman poliitikon voimalla ei ole järkevä eikä johdonmukainen.
      Olen periaatteessa sitä mieltä, että kaupunginjohtajalla pitäisi olla pormestarin asema ja kuntalaiset itse valitsevat omaa pormestaria esimerkiksi neljäksi vuodeksi.

    • Talous hunningolla

      On järkyttävää seurata miten osaamattomasti ja taitamattomasti Heinolan kaupungin taloutta on hoidettu. Suorastaan alasajettu. Ilman sähkölaitoksen myyntiä ja sähkölaitoksen korkotuottoja Heinola ei pystyisi järjestämään edes peruspalveluja, joita kunnilta edellytetään.

      Kaupunginjohtaja Rinnevaaralta odotettiin talousosaamista (MBA-tutkinto, pankinjohtajan ja sijoitusjohtajan kokemus) sekä elinkeino-osaamista uusien hankkeiden toteuttamiseksi (kuten hän toiminut Pyhäjärvelläkin).

      Heinolalaiset virkamiehet, joilla ei ole taloudellista ajattelukykyä eikä osaamista, nostavat luottamushenkilöiden avulla veroäyriä, ottavat lisää velkaa ja heikentävät sote-palveluja.

      Virkamiesten huolenilmaisut adresseineen ja päiväkirjakoosteet ovat surkuhupaisia, kun tietää taustat ja kykenemättömyytensä hoitaa kaupungin taloutta. Heinolalaisilla veronmaksajilla olisi kylläkin syytä tehdä huolenilmaisuadresseja ja aloitteita sekä kyselujä virkamiesten esittelemistä päätöksistä, jotka luottamushenkilöt ovat hyväksyneet kaupunkilaisten maksettaviksi. Suoranaista tuhlausta - ei pelkästään osamaattomuutta.

      Tarkastuslautakunta on tarkastanut turhanpäiväisiä pikkuasioita, joihin virkamiesten vastaukset on etukäteen tiedetty. Sitä mitä olisi oikeasti pitänyt takastaa ei ole tarkastettu.

    • Kurajärven Alli

      Niin politrukkien kuin virkamiesten tulee hoitaa oikeita asioita eikä ensisijaisesti asioita oikein. Kuntalain takaama työsuhdeturva kunnanjohtajille ja virkamiehille on lottovoitto kyvyttömille virkamiehille. Tästähän on kysymys meidänkin kaupungissamme.
      Rinnevaaralle ei tunnu mahtavan kukaan mitään tai jospa Raili H vielä saisi järjestyksen tähän vellovaan päätöksentekoon.
      Kauhistutti lukea eilen Ylen uutista missä politrukkien johto arkana kertoi haastelevansa kaupunginjohtajan kanssa siitä mitä hän aikoo tehdä palattuaan töihin sitten marraskuun. Ottakaa nyt johtavat politiikot jo järki käteen ja pankaa asiat järjestykseen kaupunginjohdossa.

    • Pekka Puupää

      KH tilasi Wellamolta raportin, jonka pohjana olisi ratkaistava kaupungintalon kolmannen kerroksen henkilökunnan pahoinvointi.
      Wellamon raportti 12.11.2012 ei käsittele kenenkään erottamista missään vaiheessa, avaa syyt, mistä se ”pahoinvointi” johtuu.
      Wellamon raportti antaa selkeä tosiasia. Heinolan organisaatioon juurtunut perinteinen toimintatapa: käveleminen toisten yli, hovien muodostaminen. Kaikki tekevät sitä omalla tavallaan ja julkisuutta hyödyntäen. Vanhat toimintatavat istuvat tiukassa ja kitkeminen on työlaista. Poliittiset päättäjätkin toimivat sen mukaan.
      Pääehdotus: tämän vanhan toimintatavan muuttaminen.

      Mitä varten Wellamon raporttia piti tilata, jos sen johtopäätöksiä ei perehdytä?
      Wellamon raportissa korostetaan, että lautakuntien ja virkemiesten roolien selkiyttäminen vaatii omaa työryhmää vanhan toimintatavan muuttamiseen. Mutta jos kaupungin johdossa istuu vanhan toimintatavan tiukka tukija ja palava puolustaja, niin lautakuntien ja virkamiesten dueton kehittämistyötä ei tapahdu ikinä.
      Näyttää siltä, että pääluottamusmiesten taidot ovat ruosteessa: laskutaito, lukutaito ja kuntalakitaito.

      Raili Hilden on vanhan systeemin veteraani, jos ei luoja. Raili Hildenin alkaava hallituskausi on selvä näyttö, miten se vanhan toimintatavan systeemi toimii:
      1. oma hovi on muodostettu (kapea KH:n ryhmä)
      2. kaupunginhallituksen nykyisen puheenjohtajan ylikäveleminen aloitettu (johtuu ensimmäisestä)
      3. asiat hoidetaan suljettujen ovien takana (aloitettu Hopeasilta-salaisesta kokouksesta)
      4. Hilden onnistui hallitsemaan hallitusta, nyt hän vaati panna kahleisiin valtuustoryhmien jäseniä.
      5. Hilden laajenee vaikutusvaltaan valtuustoon vaatimalla yleisön poistamista valtuuston kokouksista.
      6. Hilden pitää kuntalaisia oleskelumassana, joka ei ansaitse asioista Kuntalain 27 §:ä.
      Kiitos, Raili, esimerkistä. Todella tiukasti istuu se vanha toimintatapa.

      Nyt Railia huudetaan saada järjestykseen koko kapinallinen kaupunki.
      Ja erittäin oudolla periaatteella: ”Niin politrukkien kuin virkamiesten tulee hoitaa oikeita asioita eikä ensisijaisesti asioita oikein.”.
      Ymmärsinkö oikein? Hoitakaa oikeita asioita vaikkapa kuinka väärin.
      Älkää hoida asioita oikein lainkaan.

      Siis tehdään niin kuin Hildenin puheenjohtajuuden vanhana hyvänä aikana, kun oikeita asioita oli hoidettu väärin suljettujen ovien takana.
      Kurajärven Alli, onpa sinulla outo mielipide Hildenistä!

      • Tilit tarkastettava

        Saija Jäppinen viis veisasi kulttuurilautakunnan päätöksistä. Hepo-oja päätti esim. että kulttuuritoimisto muutetaa Lambertiin, vaikka kulttuurilautakunta oli sen useasti jo käsitellyt ja estänyt. Kulttuurilautakunnan puheenjohtaja joutui käyttämään otto-oikeuttaan Hepo-oja/Jäppinen päätökseen.

        Kulttuurilautakunnassa ei käsitelty Jäppisen Lontoon matkaa eikä pakettiauton ostoa, mistä lupapäätös?

        Tarkastuslautakunta ei ole tarkastanut kesäteatterin kiinteitä kuluja, joita ei lipunmyynnistä saaduila tuloilla ole katettu. Miten lipputulot on tuloutettu?


    • Kurajärven Alli

      Alli ajattelee vain Heinolan tulevaisuutta. Rinnevaaralle tulee säätää lähestymisrajoitus Heinolaan ja nopeasti.
      Ämmäenergiaa tulee suitsia kaupungin johdossa. Raili saattaisi antaa tilaa miehille. Kaupungin johtoryhmä on tällä hetkellä "munaton".

      • haluan tietää

        Kerropa Alli ihan vaan huvikses muutama konkreettinen esimerkki väittämiisi: miksi vastustat Rinnevaaraa? mitä tarkoitat kaupungin johtoryhmällä?


      • Justiina Puupää

        "Raili saattaisi antaa tilaa miehille."- vetoomus on hyvä. Ihan oikein: astukoon Raili syrjään, ja antakoon tila Heinolaa ajattelevalle miesvaltuutetulle. Ja ottakoon mukaan toista senioriakin.


      • Kurajärven Alli
        haluan tietää kirjoitti:

        Kerropa Alli ihan vaan huvikses muutama konkreettinen esimerkki väittämiisi: miksi vastustat Rinnevaaraa? mitä tarkoitat kaupungin johtoryhmällä?

        Alli luki kaupungin virallisilta sivuilta että johtoryhmässä on yksi mies; tekninen johtaja Pesonen. Johtoryhmä lienee operatiivista johtamista varten ja saattaa nostaa pöydälle pohdittavaksi esim. kenelle annetaan tehtäväksi maalata muotokuva kaupunginjohtajasta. Onpas tuokin päässyt unohtumaan.
        Maalata se pitäisi varoitukseksi historiaan miten Heinolalle kävi kun valitsimme epäpätevän johtajan.


      • malininjärjen kura
        Kurajärven Alli kirjoitti:

        Alli luki kaupungin virallisilta sivuilta että johtoryhmässä on yksi mies; tekninen johtaja Pesonen. Johtoryhmä lienee operatiivista johtamista varten ja saattaa nostaa pöydälle pohdittavaksi esim. kenelle annetaan tehtäväksi maalata muotokuva kaupunginjohtajasta. Onpas tuokin päässyt unohtumaan.
        Maalata se pitäisi varoitukseksi historiaan miten Heinolalle kävi kun valitsimme epäpätevän johtajan.

        Malin-Alli?


    • riuskarane

      Justiina: tarkoitat varmaan toisella seniorilla Ihamäkeä?
      ainakin tarvetta olisi hänen jo siirtyä sivummalle.

      • nippuliinis

        Ahonenkin joutais


      • Justiina Puupää

        Tarkoitan tietenkin Ahosta, koska Ahonen on Hildenin hoviin kuuluva ja Hildenin ”poliittisen hiekkalaatikon” uskollinen poliittinen ”leikkikaveri”. Sen lisäksi, jos puhumme ”poliittisesta munattomuudesta”, Ahonen olisi sen nimisen kerhon puheenjohtaja, niin paljon poliittisia ”sammakoita” oli laskettu julkisuuteen ja niin paljon virheitä oli myönnetty. Mutta ei löydy ”poliittista munaa” kantaa vastuutta sivistyneellä tavalla.

        Ihamäkeä aina pidin Hildenin jatkeena, joka oli alistettu rautarouvan tahtoon. Nyt minä nostan hatun Ihamäelle, että hänessä on järkeä, Heinolan rahoista ja maineesta huolia ja että hän pitää kiinni moraalista ja ei käännä takkia joka toinen päivä.
        Hän ei lietso keskinäistä vihaa, vaan yrittää sovittaa ihmisvälit niin, että riitelyn sijan virkamiehet keskeytyvät tehtävien suorittamiseen vaatimalla tavalla. Koska työpaikalla on tehtävä työtä työkaverin kanssa, vaikka se ei ole mieluisa.
        Sen aatteen nimi on ”suvaitsevaisuus”. Oikea polittiko tavoittelee rauhaa, ei sotaa.
        Bravo, Ihamäki.


      • Kurajärven Alli

        Allin mielestä tuo Timo on vielä parhaissa voimissaan ja kun muistetaan että Mannerheim johti menestyksellisesti sotaa 75-vuotiaana niin Timollahan on vielä vuosia jäljellä.Toivottavasti Timolle ei käy kuitenkaan niin kuin Mannerheimille että joutui lähtemään varmuuden vuoksi maastammme eläkepäiviään viettämään


    • Luottamushenkilö

      Maailma muutuu, Kurajärven Alli, myös Heinolassa. Jotta Heinolasta ei tulisi "Kunta Kurajärveä" tai Lahden lähiötä, tarvitaan uutta näkemystä, uutta voimaa ja linjauksia Heinolan johtamiseen ja elinkeinoelämän elvyttämiseen...
      Juuri sitä varten Heinolaan valittiin kaupunginjohtajaksi Tita Rinnevaara, kolme loppututkintoa sekä lisäksi sote-opinnot ja lakiopinnot.

      Suomessa on käynnissä KUNTAUUDISTUS, joka tapahtuu myös Heinolassa, haluttiin tai ei. Ministerit pähkäilevät sitä, tuleeko Sumeen 70 suurkuntaa vaiko sosiaali- ja terveyspalvelut pystyvät järjestämään sote-keskusten kunnat. Sote-keskuskuntia olisi ehkä jokunen enemmän kuin 70 työpaikkakeskittymän eli suurten kaupunkin kuntakeskittymiä.

      Kuntauudistusjuna seisoo jo raiteillaan lähdössä liikkeelle. Kuntien yhdistyminen alkaa todennäköisesti vuonna 2015 joko pakolla tai siten, että valtion avut otetaan pois niiltä kunnilta, jotka eivät suostu liittymään suurkuntaan. Vuoteen 2015 asti lainsäädäntöä uusia suurkuntia varten tehdään.

      Heinola on kriisikunta ja yhdistys todennäköinen. Heinola ottaa velkaa pystyäkseen hoitamaan sote-palvelut. Velkaa on jo nyt noin 2.500 e/asukas.
      Heinolan päättäjät ovat odottaneet, että tyhjilleen jääneisiin tehtaisiin tulisi toimintaa ilman kunnan tukea. Kun ei ole tullut, on verokertymä romahtanut.

      Heinolan 70-vuotiaat päättäjät elävät vielä savupiipputeollisuuden aikoja ja odottavat, odottavat, odottavat mennyttä aikaa, jota ei tule. Enää ei tuotteita tyhjilleen jääneissä tehtaissa tulla valmistamaan. Nykyajan "tuotteita" ovat: muotoilu, markkinointi, jakelu, johtaminen, energia, vesiosaaminen, "huussit", peliala ja esim. puurakentaminen.

      Miten nämä menneen ajan eläkeikäiset päättäjät (70-vuotiaat) näkevät Heinolan elinkeinoelämän elvyttämisen ja nykyajan tuotteiden valmistamisen?

      Miten nämä menneen ajan 70-vuotiaat kuntapäättäjät näkevät Heinolan säilymisen itsenäisenä kuntana, jos elinkeinoelämä ei lähde elpymään ja työttömyys kasvaa? Miten Heinola, jossa on paljon työttömiä ja paljon vanhuksia, lapsiperheiden muuttaessa muualle työn perään, voisi huolehtia sote-paveluista, niistä lain määräämistä, joihin ei pian saada valtion tukea?

      Nykyiään kuntapäättäjiltä vaaditaan pätevyyttä elinkeino-osaamisessa (nykyaikaista), sijoitusosaamista, sote-asioiden ymmärtämistä, jotta ne voidaan järjestää edullisesti ja kuntalaisten tarpeisiin.
      Vaaditaan kokonaisvaltaista ajattelua sekä kunnallista (yhteisöosamista) että valtiollista (lainsäädäntömuutokset ym) . Usean eri alan koulutusta ja pätevyyttä. Kunnan johtamisessa ei enää riitä 50 vuotta sitten hankittu koulutus ja savupiipputeollisuuden aikainen elinkeino-osaaminen.

      Heinola on ollut kriisikunta jo vuosikaudet. Työllisyys on Päijät-Hämeen kunnista Heinolassa huonoiten hoidettu. Elinkeinotoimintaa ei ole osattu hoitaa. Luuletko, Kurajärven Alli, että nyt 70-vuotiaiden osaaminen voitaisiin yhtä äkkiä päivittää (updeitata) siten, että heistä tulisi tämän päivän elinkeino-osaajia ja Heinolan kuralla oleva talous saataisiin kuntoon?

      Sähkölaitoksen myyminen on ollut erittäin epäonnistunut toimenpide, koska sen vuoksi energian hinta Heinolassa on kova. Sähkön siirrosta eivät enää huolehdi ruotsalaiset vaan joku monikansallinen yhtiö, joka laskuttaa moninkertaiset siirtomaksut verrattuna Heinolan omistamaan yhtiöön.
      Energian korkea hinta on yhtenä syynä siihen, miksi uusia yrittäjiä Heinolaan ei tule ja entisetkin lopettavat.

      Sähkölaitoksen myynnistä saatu sijoitustuotto menee velan korkoihin eikä riitäkään. Jos sähkölaitoksen myynnistä saadut miljoonat käytetään kannattamattomaan toimintaan esim. maanalaisen pysäköintiluolaston rakentamiseen, niin lisäveroja joututaan keräämään velan korkoihin ja uutta velkaa ottamaan sote-palveluihin.

      • huj gujiuy

        Tilanne on kuvailemallasi tavalla tosiaan paha. Jotakin pitäisi tehdä. Mitä me asukkaina ja kuntalaisina voimme tehdä? Voiko Suomessa röyhkein kupata normaaleja kansalaisia vuosikaudet rangaistuksetta?


    • Valtuuston valta

      Kunnissa päätösvalta on valtuustolla. Valtuusto tekee päätökset kunnanhallituksen esityksestä. Myös kaupungit ovat kuntalain mukaisia kuntia.
      Heinolassa kuntalain lisäksi on strategia-asiakirja, johtosäännöt sekä kaupunginhallituksen ja kaupungin valtuuston tekemät ohjauspäätökset.

      Kuntavaaleissa valitaan kaupungin valtuusto. Vaaleissa kuntalaisilla on mahdollisuus käyttää äänivaltaansa, jotta valtuustoon valittaisiin mahdollisimman oikeudenmukaisia ja osaavia valtuutettuja, jotka sitten osaavat valita hallituksen jäsenet ja kaupungin johtavat virkamiehet.

      Jos valtuustoon valitaan "röyhkeimmät" ja esim. "sukulaisiaan suosivat", jotka huolehtivat sukulaisten valinnoista "suojatyöpaikkoihin" on selvää, että veronmaksajia ryhdytään kuppaamaan.

      Valtuustolla on kaikkein tärkein rooli kuntien korkeimpana päättäjänä.
      Valtuusto vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta. Kuntalain (365/1995) mukaan valtuuston tulee

      - päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista sekä konserniohjauksen periaatteista
      - päättää hallinnon järjestämisen perusteista
      - päättää talouden, rahoituksen ja sijoitustoiminnan perusteista sekä hyväksyä talousarvio
      - päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista
      - päättää kunnan liikelaitoksele asettavista toiminnalisisista ja taloudellisista tavoitteista
      - valita jäsenet kunnanhallitukseen ja lautakuntiin sekä tilintarkastajat
      - valita kunnanjhtaja tai pormestari sekä
      - hyväksyä tilinpäätös ja päättää vastuuvapaudesta

      Suomessa kunnat järjestävät sote-palvelut valtion tuella. Jos valtuusto ei huolehdi tehtävistään vaan siirtää, syystä tai toisesta, vallan ja vastuun esim. kunnan virkamiehille, voidaan sanoa HYVÄSTI DEMOKRATIA.

      Veronmaksajien pitäisi tuntea ja tietää ehdokkaiden yhteistyökykyisyys, yhteiskuntaosaaminen. Heinolan kokoisessa kunnassa (n. 20.000 asukasta) myös ehdokkaiden talousosaaminen on arvokasta.

      Äänestäjien pitäisi tietää, miten ehdokkaansa suhtautuu
      - peruspalvelujen yksityistämiseen ja ulkoistamiseen
      - pitäisikö kunnan järjestää perusalvelut omassa kunnassa vai muualla
      - miten kunnan verorahoja käytetään sote-toimessa, sivistystoimessa, kulttuuritoimessa, liikuntatoimessa jne.
      - miten huono-osaisten asumis- ja muut palvelut järjestetään
      - hoidetaanko lasten ja nuorten asiat lastensuojelulain edelyttämällä tavalla jne.

      Heinolan kotisivuilla on kohta "Päätöksenteko", jonka alta löytyy kaupunginvaltuuston ja hallituksen sekä eri lautakuntien pöytäkirjat.
      Vaatii kuntalaisilta oma-aloitteisuutta käydä tutustumassa pöytäkirjoihin ja niihin liitteisiin. Pykälä-tekstin lukeminenkaan ei kaikilta suju hyvin.
      Sen vuoksi on paikallislehti, jonka toimittajien pitäisi tehdä tutkivaa jurnalismia ja antaa kuntalaisille oikeaa tietoa päätöksenteosta.

      On kuitenkin niin, että kaupungin virkamiehet päättävät kaupungin ilmoituslehdet ja sen mistä ilmoituksia tehdään. Ilmoitusbudjetti on lehdelle merkittävä tuloerä, joten ilmeisesti jo sen vuoksi paikallislehti kirjoittaa virkamiesten tekemien tiedotteiden mukaan tekemättä tutkivaa jurnalismia.

      Heinolassa ongelmana on ollut elinkeinorakenteen muutos. Useat suuret tehtaat ovat lopettaneet, eikä teollisuuslaitoksiin ole saatu uusia yrittäjiä.
      Elinkeino-osaamista ei ole Heinolassa ole ollut. Niinpä Heinola on pysynyt vuosikaudet kriisikuntana ja työllisyys on hoidettu Heinolassa Päijät-Hämeen kunnista huonoiten. Työttömyysaste on jo 15 % ja kasvua vuoden aikana 1,5 %.

      Viime vaaleissa heinolalaiset äänestivät menneen ajan ehdokkaita. Niitä samoja, jotka ovat tehneet päätöksiä ja vanhan savupiipputeollisuuden aikoihin. Nyt nämä samat vanhat (Hilden - Ahonen) ynnä muut 70-vuotiaat ovat ryhtyneet erottamaan uutta kaupunginjohtajaa (valtuuston valitsemaa), jolla on elinkeino-osaamista, liike-elämän koulutusta, sijoitusosaamista, kokemusta pankinjohtajana ja sijoituspäällikkönä, kokemusta kaupunginjohtana jne.

      Kuka äänestikään (lähes 500 ääntä) "minulle ette mitään mahda Hildeniä, kun tiedetään miten Hilden on harjoittanut nepotismia (sukulaisten suosimista).

      Kuka on äänestänyt niitä valtuutettuja, jotka ryhtyvät virkamiesten painostuksesta erottamaan edellisen valtuuston valitsemaa, hakijoista pätevintä ja parasta, kaupunginjohtaja Rinnevaaraa?

    • Riiviö-kunnat

      Luin Sumen Kuvalehden artikkelin, jossa on kerrottu Suomen kuntahallinnosta. Kyllä kuntalakia pitäisi uudistaa, jotta kunnallispoliitikot ja viranhaltijat eivät voi rötöstellä veronmaksajien laskuun ja kuntien tuhoksi.

      Kun kuntia tullaan yhdistämään, niin nyt viimeistään kuntalaki pitää uudistaa.

      Käykää lukemassa Heinolan riitely taitaa olla yleistä muissakin kunnissa. Erikoisesti Pyhäjärvi on kunnostautunut riidanhaluisena kuntanana, jossa kaupunginjohtaja on erotettu joka toinen vuosi. Kaupunginjohtajien kiusaamisessa Pyhäjärvi taitaa ylittää jopa Heinolan.

      http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/ristiretkia-ja-rotostelya-kuntien-hallintoelimet-ovat-riitaisia-paikk

    • Ex kuntalainen

      Pia Lauraeuksen pro gradu -tutkielma "Kunnanjohtajien kokema henkinen väkivalta kunnallishallinnollisessa työssä", Turun yliopisto, antaa aiheen etsiä syytä kunnanjohtajien kokemaan henkiseen väkivaltaan vuonna 1995 voimaan tulleesta uudesta kuntalaista.

      Ennen nykyistä kuntalakia kunnanjohtajaa ei juurikaan voitu erottaa, ellei hän tehnyt virkavirhettä. Kun eräissä kunnissa oli kuitenkin halua päästä irti epämiellyttävästä kunnanjohtajasta, ryhdyttiin puuhaamaan lakia, jotta kunnanjohtaja voitaisiin irtisanoa pelkän epäluottamuksen perusteella. Asialle pantiin muun muassa kuntien keskusjärjestöt.

      Sisäasiainministeriöön saapui ehdotus kuntalain muutokseksi. Ollessani tuolloin sisäasianministeriön palveluksessa sain aikaan sen, että sisäasiainministeri Jarmo Rantanen (sd) ei ryhtynyt pikaisiin lainsäädäntötoimiin eli epämiellyttävien kaupungin- ja kunnanjohtajakollegoidensa "puhdistuksiin". Kun hän sittemmin asetutti kunnallislain kokonaisuudistusta pohtivan komitean, hän sisällytti siihen määräyksen, että kunnanjohtajan irtisanomiskysymys oli valmisteltava yhtenä kiireellisimmistä asioista. Komitean puheenjohtajaksi tuli toimitusjohtaja Jussi-Pekka Alanen (sd).

      Komitean ehdotuksesta kuntalakiin tuli säännös, että kunnanjohtaja voitiin erottaa pelkän epäluottamuksen perusteella jos kaksi kolmannesta läsnäolevista valtuutetuista sitä kannattaa. Vaikka epäluottamusperuste oli määräävänä lakia säädettäessä, se ei kuitenkaan sanana lakitekstissä esiintynyt. Tätä lainkohtaa voitiin kutsua Lex Pylvääksi – erään kunnanjohtajan mukaan. Mieleeni tulee toinenkin tapaus, jossa lailla tosiasiassa erotettiin kaupunginjohtaja: kun Turun kaupunginjohtaja Väinö Leinoa ei voitu muutoin erottaa, niin kaupunginjohtajalta otettiin lailla hallituksen puheenjohtajuus pois – jota säännöstä puolestaan kutsuttiin Lex Paasioksi! Varoitin turhaan lain esitellyttä sisäasiainministeriä Mauri Pekkarista seuraamuksista, joita laki kunnan johtamiselle aiheuttaa. "

      Voi kuinka oikeassa Aulis Pöyhönen onkaan.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      52
      5632
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      69
      2701
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1980
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      37
      1816
    5. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      156
      1808
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1743
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1508
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1141
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      80
      1129
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      64
      946
    Aihe