http://www.itahame.fi/?article=406267
Heinolan kaupungin vanhuspalvelujen pelastajaksi rakentama Mäntyläkoti entisellä Reumalla on Etelä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) mielestä kaikkea muuta. Yksikkö on niin tiloiltaan kuin hoivapaikkojen määrältään laitosmainen. Yhteiset tilat ovat niukat, eikä kaikilla asukkailla ole omia hygieniatiloja. Ulkoilu on omaisten varassa. AVIn mielestä alueelle ei enää tule sijoittaa lisää asukkaita; viime syksynä kaupunki oli siirtämässä Kanervalan asukkaat Reumalle. Viranomainen ei pidä hyvänä ratkaisuna sitä, että samassa pihapiirissä Tules-palveluasuntoyhdistyksen tiloissa on toiseen asukasryhmään kuuluvia asukkaita eli mielenterveyskuntoutujia.
Sosiaali- ja terveystoimen johdon mielestä (Korttila, Riutta) AVIn päätöksessä on selkeitä asiavirheitä. Kaupungin ja AVIn edustajat ovat sopineet tapaamisesta, jossa asioita selvitetään.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Miten Korttila voi olla väärässä? Tietenkin virhettä tekee Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Korttila itse on virheetön ja huippuammattilainen.
Ammattitaitoinen Korttila vain aiheutti Heinolalle 750.000 euroa lisämaksua vuodelta 2012. Korttilan laskutaidot lienee olla ruosteessa.
Älä hätäile, Korttila. Kyllä, Riutta pelastaa sinun kunniasi.
AVI moittii Reuman Mäntyläkotia
11
713
Vastaukset
- Raha palaa
Ja tähänkö lisätään Se, että Hilden, Riutta diktaattorina, että Heinolan pitää peruskorjata Hopeasilta vanhainkoti. Lisää siis laitosmaisia sijoituspaikkoja ja lasku Heinolalle ainakin 20-30 miljoonaa euroa. Korttila ja knit ovat ihan hukassa jo vanhuspalveluohjelman kanssa,jokaviime viikolla oli hallituksessa / valtuustossa.
Ne, jotka yrittää herätellä tätä käsittämätöntä rahan tuhlausta ovat heti Hildenin ja Riutan " ulostuslistalla".
Hei Heinolalaiset meidän pitää herätä - alas hildenismi-riutta diktaattorius!!!! - titaosoittikykynsa
Lehtitietojen mukaan Tita Rinnevaara kävi katsomassa Reuman tiloja.
"Kukkonen teki lokakuussa poliisille tutkintapyynnön Rinnevaaran ja Kaattarin luvattomaksi katsomastaan käynnistä Carelogin omistamissa tiloissa Heinolan entisessä reumasairaalassa."
Tätä luvatonta käyntiä on surkeassa virkamiesjohdossa ja AhonenHilden- klaanissa käytetty esimerkkinä Tita Rinnevaaran soveltumattomasta johtamisesta.
AVI:n raportti avaa tähän asiaan aivan uuden näkökulman. Tita kävi paikan päällä katsomassa tiloja kuten hyvän kaupunginjohtajan pitääkin. Ehkäpä hän vastusti uuden vuokrasopimuksen tekemistä? Siinä hyvä motiivi ajojahtiin. Jospa Tita onkin tarinan sankari?
Miettikäähän hiukan kuinka kalliiksi nämä Carelogin kanssa tehdyt vuokrasopimukset meille heinolalaisille tulevat, nyt kun tilat on katsottu tarkoitukseensa soveltumattomiksi. Pitääkö kaupungin alkaa vuokralaisena remontoimaan tiloja, jotta AVI:n raportin vaateet saadaan täytettyä? Luottamus Korttilan ammattitaitoon meni kertalaakista. Ja eiköhän siellä taustalla hääri myös Ahonen.- 4+9
”Kukkonen teki lokakuussa poliisille tutkintapyynnön Rinnevaaran ja Kaattarin luvattomaksi katsomastaan käynnistä Carelogin omistamissa tiloissa Heinolan entisessä reumasairaalassa”
Tapahtumat Rinnevaaran kertomuksensa mukaan (25.2.13)
Päivänä X lokakuuta Ahonen otti yhteyttä Titaan ja ilmoitti, että tänään sopimus Corelogin kanssa on menossa umpeen, ja huomenna pitäisi tehdä jatkosopimuksen. Iltapäivän mennessä Titan piti valmistella sitä varten papereita ja käydä katsomaan tilat. Tita pyysi mukaan Kaattaria oppaaksi ja he menivät aikana X Reumalle, jossa vierailivat asukkailla ja henkilökunnalla. Kaikki oli iloisia ja kiitollisia, että lopulta joku kävi heitä katsomaan. Sitten Tita ja Kaattari kurkistivat ovesta, joka oli auki, tyhjään kerrokseen ja lähtivät pois. Poistuessa he törmäsivät Corelogin Kukkoseen, joka oli iloinen ja ystävällinen, tervehtii vieraita ja kaikki oli OK.
Seuraavana päivänä kerroksella tapahtui vesivahinko, ja Kukkonen teki ilmoituksen murrosta, ja vahingosta, joka tapahtui muka Rinnevaaran käynnin johdosta. Tutkinta oli peruttu jälkeenpäin. - ovialisaa
4+9 kirjoitti:
”Kukkonen teki lokakuussa poliisille tutkintapyynnön Rinnevaaran ja Kaattarin luvattomaksi katsomastaan käynnistä Carelogin omistamissa tiloissa Heinolan entisessä reumasairaalassa”
Tapahtumat Rinnevaaran kertomuksensa mukaan (25.2.13)
Päivänä X lokakuuta Ahonen otti yhteyttä Titaan ja ilmoitti, että tänään sopimus Corelogin kanssa on menossa umpeen, ja huomenna pitäisi tehdä jatkosopimuksen. Iltapäivän mennessä Titan piti valmistella sitä varten papereita ja käydä katsomaan tilat. Tita pyysi mukaan Kaattaria oppaaksi ja he menivät aikana X Reumalle, jossa vierailivat asukkailla ja henkilökunnalla. Kaikki oli iloisia ja kiitollisia, että lopulta joku kävi heitä katsomaan. Sitten Tita ja Kaattari kurkistivat ovesta, joka oli auki, tyhjään kerrokseen ja lähtivät pois. Poistuessa he törmäsivät Corelogin Kukkoseen, joka oli iloinen ja ystävällinen, tervehtii vieraita ja kaikki oli OK.
Seuraavana päivänä kerroksella tapahtui vesivahinko, ja Kukkonen teki ilmoituksen murrosta, ja vahingosta, joka tapahtui muka Rinnevaaran käynnin johdosta. Tutkinta oli peruttu jälkeenpäin.Tosi merkillinen juttu. Luulisi Kortilan ja Ahosen tuntevan alan säännökset. Korttilan lausunto lehdessä oli, että tehdään lisää sisäänkäyntejä. Ei kyllä vakuuta tuo lausunto. Jotenkin tuntuu siltä, etteivät Korttila ja Ahonen voi olla noin ammattitaidottomia. Homma tuoksahtaa tunkiolle. Kukkosen myöhemmin peruttu tutkintapyyntö Tita Rinnevaarasta herättää myös kysymyksiä? Kukkonen munasi itsensä täydellisesti, ja ei noin kokenut liikemies ihan huvikseen hölmöile. Miksi Titaa piti nöyryyttää tutkintapyynnöllä? Tajusiko Tita, että tilat ovat säännöksien vastaisia?
Mielestäni kannattaisi myös suhtautua hiukan nöyremmin AVI:n raporttiin. Vai haluaako Korttila Heinolan jäävän AVI:n tarkkikselle. Se vasta kalliiksi tulee, kun inspektöörit alkavat laukata täällä joka viikko.
Onko kenelläkään tietoa Reuman vuokrasopimuksen kestosta ja vuokran suuruudesta?
Tietääkseni Reuman sairaala on listattuna Museovirastossa nimikkeellä "suojeltu sairaalarakennus". Ei ehkä ihan heti kannata kaupungin varoin alkaa piikkaamaan seiniin lisäreikiä ovia varten. Tässähän on mahdollisuus aivan tolkuttomaan kaupungin varojen tuhlaamiseen.
Matti Seppä, pelasta meidät taas johtomme hölmöilyltä ja kirjoita valitus. - ghfjghkgf
ovialisaa kirjoitti:
Tosi merkillinen juttu. Luulisi Kortilan ja Ahosen tuntevan alan säännökset. Korttilan lausunto lehdessä oli, että tehdään lisää sisäänkäyntejä. Ei kyllä vakuuta tuo lausunto. Jotenkin tuntuu siltä, etteivät Korttila ja Ahonen voi olla noin ammattitaidottomia. Homma tuoksahtaa tunkiolle. Kukkosen myöhemmin peruttu tutkintapyyntö Tita Rinnevaarasta herättää myös kysymyksiä? Kukkonen munasi itsensä täydellisesti, ja ei noin kokenut liikemies ihan huvikseen hölmöile. Miksi Titaa piti nöyryyttää tutkintapyynnöllä? Tajusiko Tita, että tilat ovat säännöksien vastaisia?
Mielestäni kannattaisi myös suhtautua hiukan nöyremmin AVI:n raporttiin. Vai haluaako Korttila Heinolan jäävän AVI:n tarkkikselle. Se vasta kalliiksi tulee, kun inspektöörit alkavat laukata täällä joka viikko.
Onko kenelläkään tietoa Reuman vuokrasopimuksen kestosta ja vuokran suuruudesta?
Tietääkseni Reuman sairaala on listattuna Museovirastossa nimikkeellä "suojeltu sairaalarakennus". Ei ehkä ihan heti kannata kaupungin varoin alkaa piikkaamaan seiniin lisäreikiä ovia varten. Tässähän on mahdollisuus aivan tolkuttomaan kaupungin varojen tuhlaamiseen.
Matti Seppä, pelasta meidät taas johtomme hölmöilyltä ja kirjoita valitus."Ahonen otti yhteyttä Titaan ja ilmoitti, että tänään sopimus Corelogin kanssa on menossa umpeen, ja huomenna pitäisi tehdä jatkosopimus."
Onko tosiaan noin holtitonta ja taidotonta asioiden hoito Heinolassa? Puoli miljoonaa vuodessa kaupungille maksava vuokrasopimus allekirjoitetaan noin harkitsematta, viime hetkellä? Halusiko Rinnevaara perua sopimuksen? Uskottiinko, että jos hän saisi perehtyä asiaan enemmän kuin yhden hätäisen viime hetken käynnin verran, hän olisi päättänyt olla uusimatta sopimusta? Manipuloitiinko ja painostettiinko häntä? Kukkosen käytös on ollut todella ala-arvoista. Siis odottiko hän, kunnes sopimus oli uusittu ja sitten hyökkäsi sutena Rinnevaaran kimppuun syytöksineen, vai kieltäytyikö Rinnevaara allekirjoittamasta vuokrasopimusta ja siksi hänet piti ajaa virastaan, ja sijainen allekirjoitti? - fhfghdgjg
ghfjghkgf kirjoitti:
"Ahonen otti yhteyttä Titaan ja ilmoitti, että tänään sopimus Corelogin kanssa on menossa umpeen, ja huomenna pitäisi tehdä jatkosopimus."
Onko tosiaan noin holtitonta ja taidotonta asioiden hoito Heinolassa? Puoli miljoonaa vuodessa kaupungille maksava vuokrasopimus allekirjoitetaan noin harkitsematta, viime hetkellä? Halusiko Rinnevaara perua sopimuksen? Uskottiinko, että jos hän saisi perehtyä asiaan enemmän kuin yhden hätäisen viime hetken käynnin verran, hän olisi päättänyt olla uusimatta sopimusta? Manipuloitiinko ja painostettiinko häntä? Kukkosen käytös on ollut todella ala-arvoista. Siis odottiko hän, kunnes sopimus oli uusittu ja sitten hyökkäsi sutena Rinnevaaran kimppuun syytöksineen, vai kieltäytyikö Rinnevaara allekirjoittamasta vuokrasopimusta ja siksi hänet piti ajaa virastaan, ja sijainen allekirjoitti?Näihin kysymyksiin toivoisin vastauksia.
- Sänkyyn sidotut
Laitosmaisista vanhusten palvelutaloista luovutaan tulevaisuudessa. Vanhusten makuuttaminen sängyissä aiheuttaa nopeasti vanhusten sairastumisen ja pahoinvoinnin. Sairaat vanhukset tarvitsevat sairaalanomaista hoitoa, mihin ei ole varaa, ei hoitajia eikä se ole järkevää.
Nyt ja tulevaisuudessa rakennetaan kodinomaisia vanhusten asuntoloita, joissa palvelujen tuottavat tarjoavat palveluita sekä vanhuksille että muulle väestölle, jotta vanhusten itsenäinen ja omatoiminen eläminen mahdollistuu.
Heinolan vanhusten palvelutalot ovat mennyttä aikaa. Vanhusten omatoimisuutta ja ihmisarvoista elämää tuetaan järjestämällä vanhuksille kodinomaiset asunnot. - merkillinen kommentt
Nimimerkki "sänkyyn sidotut" lupaa paljon, kun ottaa huomioon Raili Hildenin kirjoituksen Itä-Hämeessä 15.3.
"Mikään uutinenhan se ei ollut, että Reuman tilat eivät ole kodinomaiset ja että ulkoilumahdollisuudet ovat olemattomat"
"AVI:n suosittelemaa 25:n asukkaan maksimikokoa ei millään kunnalla ole varaa rakentaa"
En tiedä kuka olet, mutta kovia ovat lupaukseksesi "vanhusten omatoimisesta ja ihmisarvoisesta kodinomaisesta asumisesta".
Kun kerran olet noin varma asioiden oikeasta hoidosta, niin kerrothan vielä miksi aivan loistava ja kaikkien rakastama geriatri jätti kaupunkimme. Miksi emme saa uutta geriatria? Miksi maksamme moninkertaisen hinnan ostopalveluista verrattuna virkageriatriin. Olisikohan vähän vikaa siellä kaupungintalolla ja Hildenin hovissa? Kaikki aika tuntuu menevän Tita Rinnevaaran kiusaamiseen, ja tärkeät asiat jäävät hoitamatta.
Todellinen päättäjä Hilden kertoi jo 15.3. omassa kirjoituksessaan, että tällä hetkellä tärkein asia on saada mummoille lisää penkkejä keskustaan.
Toinen Hildenin onneton iäkkäiden äänestäjien nuoleminen oli teksti senioritalon rakentamisesta. Kun nyt ensin saataisiin edes kallis Elämänkaaritalo täyteen käyttöön.
Hildenin kirjoitus 15.3. oli vastenmielinen ja vanhuksia loukkaava. En pysty mitenkään käsittämään, että kunnan ykköspäättäjä voi kirjoittaa noin lukijakuntaa halveksivaa tekstiä.
Meillä kotona Pohjanmaalla sanottaisiin, notta voi ristus mihin tuollaasta päätäjää oikein tarvitahan. - Todellinen mahti
Mihin Raili Hilden pystyy ja mihin ei pysty?
Raili Hildenin mahti on kaikkien tiedossa.
Nostan hattu ja tunnustan Raili Hildenin organisaattorin lahjat ja poliittisen pelin loistavaa osaamista.
Raili Hilden pystyy:
- irtisanoa kaupunginjohtajaa kuukauden sisällä
- muodostaa oman varjohallituksen
- erottaa demareista eri mieltä olevia kuukauden sisällä
- kaataa Heinolan hallitusta kuukauden sisällä
- turvata omien sukulaisten poliittisen ja hallinnollisen aseman
muodostaa valtuuston enemmistöä
Mutta Raili Hilden ei pysty järjestämään vanhuksille muutama ylimääräinen penkki keskustaan.
Vanhukset edelleen odottavat Railia kaupan tiskin luona, penkittöminä.- kompura21
Ehkä rva H ei miellä tätä penkkiasiaa mitenkään tärkeäksi, hänellä itselläänhän on niin ketterät jalat, kuten olemme huomanneet.
Penkin puuttuminen on tärkeä asia meille kompurajalkaisille, jotka haluaisimme välillä istahtaa lepuuttamaan jalkojamme ja selkäämme. Meille ei välttämättä merkitse mitään kuka on asioita hoitamassa kunhan ne vaan tulevat hoidetuksi oikein.
Meille on tärkeää että joskus pääsemme ulos ihmisten ilmoille. Voimme vaikka istahtaa johonkin katselemaan mitä kaupungilla tapahtuu, tavata tuttuja ja jutella jonkun kanssa. Mutta näyttää siltä että päättäjien ja viranhoitajien tärkein tehtävä on parjata toisiaan ja kilpailla siitä kuka julmemmin kampittaa toista.
Meistä jokaiset tulee joskus vanha. Joillakin "pehmenee" jalat joillakin pää. - dfgfdh fgdh
kompura21 kirjoitti:
Ehkä rva H ei miellä tätä penkkiasiaa mitenkään tärkeäksi, hänellä itselläänhän on niin ketterät jalat, kuten olemme huomanneet.
Penkin puuttuminen on tärkeä asia meille kompurajalkaisille, jotka haluaisimme välillä istahtaa lepuuttamaan jalkojamme ja selkäämme. Meille ei välttämättä merkitse mitään kuka on asioita hoitamassa kunhan ne vaan tulevat hoidetuksi oikein.
Meille on tärkeää että joskus pääsemme ulos ihmisten ilmoille. Voimme vaikka istahtaa johonkin katselemaan mitä kaupungilla tapahtuu, tavata tuttuja ja jutella jonkun kanssa. Mutta näyttää siltä että päättäjien ja viranhoitajien tärkein tehtävä on parjata toisiaan ja kilpailla siitä kuka julmemmin kampittaa toista.
Meistä jokaiset tulee joskus vanha. Joillakin "pehmenee" jalat joillakin pää.70-vuotias on jo vanha. Luottamustoimiin pitäisi olla ikärajat, jos itse ei osaa olla ehdolle asettumatta, kenties pään pehmenemisen vuoksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455230Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1291686Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511650Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151609- 141305
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41220No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22112081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60867