Mitä mieltä olette, kun yritämme saada lasta (eli en ole vielä raskaana) mutta olemme lähdössä jouluna kaukomatkalle, luultavasti Malesiaan (kyse häämatkasta). Olemme ainakin pari viikkoa, ehkä kolme.
Mutta jos raskaudun syksyllä niin uskaltaisitteko lähteä? Mietin siis tässä, että mitä jos raskaus menee kesken, tai tapahtuu muita komplikaatioita. Eri bakteerikanta jne.
Olemme kokoajan laittaneet vauvan yritystä pidemmälle kun tuntuu että aina on jotain estettä. Mutta nyt olemme ajatelleet tehdä haaveista lopultakin totta. Siltikin takaraivossa taas että onko tämä kumminkaan hyvä idea, raskaus Malesia. (jos siis raskautuisin, sitäkään ei tiedä nappaako vasta vuoden myöhemmin matkasta..)
Kaukomatkalle raskaana
4
624
Vastaukset
- en riskeeraa
Itse en uskaltanut lähteä thaimaahan, kun ajattelin, että jos jotain tapahtuu, niin en saisi niin tasokasta hoitoa kuin suomessa. siellä on bakteerikanta erilainen saisi koko ajan varoa, tapaturman riski, lisäksi siellä sairaalassa ei ole läheskään niin korkea hygieniataso kuin suomen sairaaloissa.
Sitten ajattelin, että syytän itseäni, jos tapahtuisi jotain. matkoille kerkiää sitten myöhemminkin.
Jos matkakohde olisi toinen, ei tommonen paikka, jossa olen saanut ruokamyrkytyksen ja saa varoa terveenäkin, ettei saa matkapöpöä. Ihan eri asia matkustaa jonnekin länsimaiseen maahan.
harkitse tarkkaan haluatko riskeerata erittäin tärkeän raskautesi, voi olla, ettet ehkä koskaan enää tule raskaaksi, jos saisit vaikka keskenmenon ulkomailla.
Jos varaatte matkan j aoletkin raskaana, voit varmaan perua sen. - 23+2
Joskos nyt siirtäisitte sitä yrittämistä vielä sen verran että se reissu olisi tehty tai sitten muutatte reissun määränpäätä....
Niin, et tosiaan voi tietää milloin raskaudut, miten alkuraskaus sujuu jne. Jos vaikka sinulla menossa reissun aikana ensim.kuuk. ja vaikkapa oksentelet jatkuvasti tms.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11347996
Voi olla että raskaudut heti, myöhemmin tai et mahd.ollenkaan (toivon mukaan viim.mainittu ei toteudu)
Mikä kiire teillä on? Miksi ette voi siirtää raskauden yritystä?
Olin Kambodzassa ensim.raskauskuukausien aikana (töissä ja en suunniteltuna rasknaana), enkä _omien_, siis omien kokemusteni takia suosittele sitä. (oli vakuutukset ym., mutta se nyt ei sen kummosemmin auta kun sairastelee, kulut korvataan, mutta se vointi, se vointi.....)- omenapuu
Mun mielestä ei mitään ongelmaa. Raskaus ei ole este matkustamiselle. Todella tasokkaita kansainvälisia sairaaloita löytyy Malesiastakin. Ei ehkä lomakohteesta mut pääkaupungista.
- Susiekuuuuu
omenapuu kirjoitti:
Mun mielestä ei mitään ongelmaa. Raskaus ei ole este matkustamiselle. Todella tasokkaita kansainvälisia sairaaloita löytyy Malesiastakin. Ei ehkä lomakohteesta mut pääkaupungista.
Mun mielestä tuohon on mahdotonta vastata. Toki riskejä haluaa pienentää kun on raskaana, mutta siis kun on raskaana. Eihän sitä edes tiedä oletko ko. aikana? Ei elämää voi niin varman päälle elää ja tietää.
Mut jos olisin ja jotain vaivoja mitä itsellä raskausaikana ollut, jättäisin väliin. Ja jos näin kävisi, luulisin että lääkärintodistuksella reissu mahdollista peruakin? Mua vaivannut alkuun aina kova pahoinvointi ja erityisesti kaikissa kulkuvälineissä ja pahoinvoinnin myötä kun ei ruoka maistunut, kovat migreenit ja heikko olo. Kun nämä helpottanut, alkanut iskias, selkävaivat ja supistukset.. Eli en itse ajattelisikaan tuommoista reissua raskausaikana. Mutta tätähän ei voi tietää etukäteen miten kenenkin vointi menee. Sen verran vielä, että pitkiä lentoja ei raskaana ollessa suositella tukosriskin vuoksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646185Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813826Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242831- 232360
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol442260Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61709Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy851322- 341271
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201256