Hei
Yritin saada selvää, että mikä on ollut kirkon työvoimakehitys. Nelivuotiskatsaus sanoo, että "Kirkon palveluksessa oli vuonna 2011 yhteensä 21 162 työntekijää. Työntekijämäärä oli hieman (–230) vähentynyt vuodesta
2007. Vuosityövoimalla mitattuna määrä oli yhteensä 14 788 (–507)."
Tämä tarkoittaisi, että neljä vuotta aiemmin olisi ollut kai vuosityövoimaa 15295. Ja siten neljän vuoden aikana vähennys olisi 3,3 %? Tarkoittaako "vuosityövoima" samaa kuin valtiolla "henkilötyövuosi"? Eli sitä työmäärää, jonka yksi työntekijä tekee vuoden aikana? Eli esim. määräaikaisten muutaman kuukauden työajat lasketaan yhteen vuoden pituisiksi pätkiksi? Näin saadaan siis vertailukelpoinen luku, kun puhutaan toteutuneista henkiöstömääristä.
Onko siis tosiaan niin, että neljän vuoden aikana kirkon henkilöstövähennys on ollut noin 3,3 %?
Kirkon työvoiman kehitys
18
119
Vastaukset
Minäpä yritän selvitellä. Oman järkeni mukaan asia on noin miten laskeskelet, mutta kerrankos tavallinen pastori ei kaikkea ymmärrä :)
Onko tuo luku 3,3% sinusta paljon vai vähän?
Aija-pappi- jakusakin
Mielenkiintoinen tilastoluku. Saapa nähdä mitä kirkko vastaa (muuta kuin vastakysymyksen).
- ei hyvältä näytä
Paljonko kirkon jäsenmäärä on vähentynyt ko aikana?
Montako maksavaa jäsentä on vielä jäljellä pappia kohden?
Vauvoja ei enää kannata liittää jäseniksi, koska kirkko on konkurssissa ennenkuin heistä on maksajiksi. - ollaanvarpaillaan
AIja pelkää et kysyjällä ketunhäntä kainalossa. Siitä tuo vastakysymys. On kirkon edustajat jotain oppinu tällä palstalla.
- fghhjhkljk
ollaanvarpaillaan kirjoitti:
AIja pelkää et kysyjällä ketunhäntä kainalossa. Siitä tuo vastakysymys. On kirkon edustajat jotain oppinu tällä palstalla.
Sehän on ihan ymmärrettävää. Mutta faktat kai voi silti kertoa? Jos henkilöstöresurssin kehitys on jotain, jota pitää peitellä ja siis esittää se nelivuotiskertonuksessa mahdollisimman peittelevästi, niin se vaan lisää mielenkiintoa. Onko siinä jotain, josta pitäisi julkisesti keskustella?
- cghkxd
YT:neuvottelut käyntii niin kuin muissaki yrityksissä, ainakin 1000:nnella pitäis vähentää työntekijöiden määrää välittömästi, rekrytointikielto olis paikallaan niin ei tarvis potkuja jaella.
Tarttis tehrä jotain niin ku entinen pressa tapasi sanoa, kirkon talous ei rukoilemalla oikene. - pap1
Eikös se naispappeus ole aika kovasti kiistanalainen asia?
- faktatietoa
Ei. Se koskee vain minimaalista murto-osaa koko kirkosta. Muutenhan oltaisiin jo perustettu uusi luterilainen kirkko johon puolet porukasta olisi voinut hyvin lähteä nyt tämän kirkon kaatuessa kumoon.
Tav. tallustaja ei toki tiedä, että tämä on kaatumassa kumoon, eikä jäsenmäärän vähenemisen vuoksi, vaan ihan muista syistä.
- adffdhjk
Minuakin kiinnostaa tuo aloittajan esittämä kysymys. Onko tuo hänen esittämänsä laskelma oikein? En löydä tuosta nelivuotiskatsauksesta oikein selvää taulukkotietoa. Tieto on ripoteltu tekstin sisään. Ja puhutaan erikseen seurakuntien henkilöstöstöstä... missähän on koko kirkon luvut?
Miten palkkamenot ovat kehittyneet neljän vuoden iakana? Siitäkin on vähän vaikea saada tuon katsauksen perusteella selkoa...
Onkohan tuo katsaus tehty tarkoituskella noin hämäävät sekavaksi? - hmksgkty
Mistä nämä luvut saisi? Eiväthän ne sentään mitään salattavaa tietoa ole?
- Mirka .. .. .. ..
Kirkon jäsenistä noin 930 000 on pakkoliitettyjä alle 18v lapsia. Heidän on myös pakko maksaa osa kesätyöpalkoistaan kirkolle.
Kannatan kirkon jäsenyydelle 18v ikärajaa. - dhsjgfkha
Osaisiko joku kirkon edustaja sanoa vastauksia näihin kysymyksiin?
- hsjghfdags
Tuleekohan tähän vastausta? Mitkä ovat oikeat luvut? Nelivuotiskatsauksesta niitä on vaikea löytää.
- hjghkdsa
Voisiko joku kirkon edustaja nyt vastata? Että oliko nuo aloittajan luvut oikein? MIstä näitä kukuja voisi lukea? Kirkon henkilöresurssin kehitys on erittäin mielenkiintoinen asia.
Hei
Määritelmiä ja rakennuksia:
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/8A75CE045AD09FE4C22577AE00256611/$FILE/3_henkilosto.pdf
Työvoiman kehitystilasto 1975 - 2011
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp3?open&cid=Content4276D4
Petri - Puutarhuri- jga<HF
Kiitos.
Yhden papin palkkojen maksuun tarvitaan reilut parisenkymmentä keskimääräistä kirkollisveronmaksajaa.
Kun kirkosta eroaa vuodessa nelisenkymmentätuhatta jäsentä, katoaa samalla lähemmäs parin tuhannen papin palkkarahat. Painetta henkilöstövähennyksiin on siis paljon enemmän kuin on toteutettu.
Potkujen antamisen sijaan yritetään tietysti ensin väännellä kirkoissa lämpöpattereita pienemmälle ja kaadella kevyemmällä kädellä viiniä kalkkiin, mutta pian ollaan pakkoraossa ja YT-neuvottelut edessä useammassakin seurakunnassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481249Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753