viljan hinnat nousussa

metsäveli

Juuri saadun varastoraportin aiheuttamasta säntäilystä huolimatta viljan
hintoja kannattelee edelleen Usan maissitilanteen kireys joka raportin
lukujen valossa johtaa laskennallisesti maissin loppumiseen ennen
uutta satoa.
Usan vehnäsato seuraava tulee olemaan huomattavan heikko kuivuuden ja
äskettäisten yöpakkasten vaurioittaman kasvuston vuoksi ja kuluvan kauden
loppuvarasto painuu vehnän osalta edellisen ranttalikauden lukuihin.

EU:ssa vientikysyntä on viemässä kuluttajilta eväät, ja nykyinen
vauhti tyhjentää vientivaran jo huhtikuussa.
Kun mitään mekanismia viennin pysäyttämiseen ei ole lupa käyttää, niin
ainoaksi keinoksi omien eväiden puolustamiseen jää hintojen nousu.
Mitään tällaista kehitystä ei ole vielä näkyvissä, ja nyt ollaan nutipäisesti
ajautumassa paniikkiratkaisuihin ja ranttaliin EU:n sisällä.
Vehnän loppuvarastoksi arvioidaan ennätyksellisen pientä, eli 18,8 kiloa
lähinnä rehulaatuista vehnää kuluttajaa kohti.
Ja tämä sillä edellytyksellä että vienti saadaan kokonaan poikki touko ja
kesäkuun ajaksi.
EU ei ole koko Eurooppa ja Balkanin alueella eväät ovat loppumassa
katovuoden takia, jota pahensi lisäksi homesienen tuottaman myrkyn pilaama
maissisato.
Venäjä on jo ajautunut vehnän tuojaksi ja Ukraina seuraa perässä, joten
lähialueilta ei löydy EUn pelastukseksi vehnää.
Australian myllyvehnän vientikaupat hyytyvät parhaillaan alkukauden huiman
kysynnän seurauksena, ja lisäksi vientilaivaukset ovat buukattu täyteen
heinäkuulle saakka, joten ei apua tältäkään.
Argentiina on kokonaan ulkona myllyvehnän viennistä, ja naapurimaa
Brasilia ostaa parhaillaan vehnänsä Usasta, ja tämä on poikkeuksellista
lisäkysyntää Usan vehnävaroihin.
Usa ja Kanada ovat kuluvalla kaudella ainoat edes teoriassa olevat ostopaikat,
mutta vaikeaa on vetää välistä koska muut ovat jo varanneet laivaukset
kesäkuun puolelle saakka.
Arvelen että kun lopulta EU:ssa herätään, ei ranttalin estämiseksi ole
enää mitään tehtävissä.
linkki aiempiin katsauksiin.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11325649

Tässä varastoraportti.
http://usda01.library.cornell.edu/usda/current/GraiStoc/GraiStoc-03-28-2013.pdf

Ensin pika-analyysi maissin osalta:
Raportti miinustaa maissin varastomäärää 15,9 milj. tonnia kun vertaillaan
viime kauden vastaavan ajankohdan lukuihin.
Tuolloin oli varastoissa maissia 153 milj. t. ja nyt 137,1 milj. tonnia.

203,9 maissin varastot joulukuun alussa
1,2 tässä lisätään maissin tuonti
4,13 tässä vähennetään laivaukset
66,2 tässä vähennetään Usan oma kulutus
134,7 milj. t. tämä määrä tulisi löytyä varastoista maalis 1. päivän tasolla.

USDA kertoo nyt että varastoista löytyi 137,1 milj. t. eli 2,4 milj. t.
enemmän kuin mitä oli USDAn antamien kulutus, tuonti ja vientimäärien
perusteella tullut olla.
Ero USDA:n logiigan mukaan tehdyn ennusteen ja raportin välillä jää
alle 2 % , mutta Oletin että edes talvikauden kulutuspiikki rehupuolella
näkyisi.
Nytpä ei näkynyt, ja eikä myöskään yliopistohemmo Darrel Goodin tekemä
arvio näyttäytynyt.
Katson kuitenkin että Good on oikeammassa ja jotkut muut ovat harrastaneet
sakeaa valehtelua.
Niin tai näin, USDAnkin lukujen perusteella Usan maissin loppuvarasto menee
laskennallisesti miinuksen puolelle päälle 10 milj. tonnia, ja tämä ilman
vientiä.
Teen tarkemman laskuharjoituksen kunhan USDA värkkäilee seuraavassa
raportissaan lukunsa uuteen uskoon.

Seuraavassa vehnätase:

45,1 vehnän varastomäärä joulukuun alussa
5,97 tässä vähennetään vientilaivaukset
9,52 Usan kulutus kolmen kuukauden ajalta.
29,61 tämän verran tulisi löytyä maalis 1. päivä varastoista.

Varastoraportti kertoo että vehnää löytyi 33,5 milj. t. eli 3,89 milj. t.
enemmän kuin oli USDAn lukujen mukaan odotettavissa.
Kun vientilaivaukset tiedetään tonnin tarkkuudella, niin joko vehnän tuonti
on pompsahtanut tai kulutus suorastaan romahtanut.

Miksi siis näinkin suuri ja vastoin tiedossa olevia tekijöitä oleva eroavaisuus?
USDA hankkii raportin pohjatiedot kysymällä asiaa viljavarastoilta joita on
mukana kyselyssä 8 800 kappaletta, sekä tuottajilta joita on otannassa
83 500 kappaletta.
Lisäksi USDA käyttää omaa harkintaa.
Kun pääosa varastoista on Usan viljajäteillä ja muuten ostopuolen hallussa,
ja kun tämän joukon intresseissä on pitää viljojen ostohinnat kurissa,
niin selvää on että varastomäärät valehdellaan niin isoiksi kuin suinkin
tohditaan tehdä.
Usan viljatilanteen kireys vaatii nyt sakeaa valehtelua ja kylläpä voi sanoa
että on oltu kovasti toimessa.
Todellinen tilanne on erittäin kireä ja asian peittely ei kauan onnistu.
Käräjille ei tällaisesta touhusta saada ketään, ja mitenkä voisi
muuten ollakaan, - sakea valehtelu on tällä planeetalla sääntö sekä
arvostettu tapa käydä kauppaa.

10

547

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • metsäveli

      EUn ja Usan vientikauppoje syynäämisen jätän huomiseen, - vehnää on
      mennyt vinkuen kummassakin.

      Taaskin nähtiin miten irrationaalisella pohjalla pörssipeli on.
      Kaikki reaalimaailman fundamentit näyttävät ranttalin lähestymistä ja
      nämä laskutaidottomat ääliöt panikoivat alennusmyynnin aikaan.
      Kaikkein hulluinta on touhu Pariisin ääliöpörssissä ottaen huomioon
      kaikkien tiedossa olevan kireän tilanteen.
      Nyt kanattaa varsinkin pitää kovat tosiasiat kirkkaana mielessä, ja
      jos viljapuolen ostajat täällä suomessa yrittävät uutta kuppausta
      niin kaupat seis, -hinnat nousevat vielä ennen uutta satoa.

      soija touko 14,00 heinä 13,81
      maissi------6,95--------6,76
      vehnäfutuurit
      Usan nettisivusto kaatui juuri joten tässä vain Chicagon vehnä
      touko 6,91 heinä 6,96 syys 6,99 joulu 7,13
      Pariisi vehnä
      touko 238,75 marras 211,50 tammi 210,75 maalis 210,25 touko 209,75
      rapsi
      touko 477,25 elo 435,50 marras 434,50 helmi 434,25
      mallasohra
      touko 251,25 marras 250,25 tammi 252,25
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      touko 199,25 heinä 201 marras 185,80

    • metsäveli

      10,6 milj. t. ja 4,5 oli laivaamatta.
      Kauden myyntiarvio täyttyy 5,7 milj. tonnin myynnillä.
      Seuraavan kauden myynnit kasvoivat 2,4 milj. tonniin.

      Soijaa myytiin yhteensä 674 100 t. josta vain 66 400 t. oli syyskuun alkuun
      ulottuvan kauden myyntiä.
      Kauden myynnit kasvoivat 35,6 milj. tonniin, josta oli laivattu 32,4
      ja 3,2 milj. t. oli laivaamatta.
      Syyskuun alkuun ulottuvan kauden myyntiarvio täyttyy 0,93 milj. tonnin
      myynnillä.
      Myynnit seuraavan kauden laivauksiin kasvoivat 5,5 milj. tonniin.

      vehnän myynnit aloittivat uuden vaiheen kun Brasilian ostot kasvoivat
      merkittäviksi.
      Nyt myytiin Brasiliaan 181 500 tonnia, josta Kansasin tyyppistä HRW
      vehnää 166 500 t. ja loput Chicagossa pelattavaa SRW vehnää.
      Kiina osti 60 000 t. kevätvehnää kuluvan kauden laivauksiin ja 115 000 t.
      seuraavan.
      Kiina osti vanhaa maissisatoa 114 000 t. mikä siirtyi sille ufomiesten
      potista.
      Kummallisuuskin löytyy, eli Brasilia osti Usasta 27 000 t. maissia,
      - lieneekö ollut vaikkapa pop-corn tavaraa taikka muuta erityislaatua.
      Soijan kaupat kuluvalle kaudelle kumoutuivat suuren peruutuksen
      taikka takaisinoston vuoksi, ja tämä vähentyi ufomiesten potista.
      Enimmät Uudet kaupat täytettiin tästä läjästä.

      Planeetan viljakaupan tilanteeseen vaikuttaa suuresti nyt alkanut
      Brasilian kaupanteko.
      Asia on ollut kyllä tiedossa, mutta kun vehnää pitäisi saada usan
      jusseilta
      sikahalvalla, niin asia on pimitetty lähes täysin.
      Brasiliassa kulutetaan vehnää vuodessa 11 milj. t. josta ulkoa tuodaan
      7,7 milj. t. kertoo USDA.
      Tämä ei vielä paljon asiasta kerro, mutta tilanne on melko tarkkaan se
      että Omat myllyvehnät on käytetty, ja Argentiinasta ei enää saada.
      Kokonaisuudessaan vielä noin 5 - 6 milj. tonnin tuontitarve keskittyy
      ajalle ennen uutta satoa joka saadaan vasta syksyllä.
      Tästä syystä nykyhetkestä eteenpäin, on kuukausittainen tuontitarve
      vain hieman alle miljoona tonnia.
      Planeetalla vain sattuu nyt olemaan kauppoja auki vain kaksi kappaletta,
      eli USA ja Kanada joista vielä löytyy tarvittavaa laatua.
      Lisähankaluuden asiaan tuo se että Brasilia tarvitsee Kansasin tyyppistä
      HRW vehnää, kevätvehnää ja kelpuuttaa vain hieman sekaan Chicagon
      tyyppistä tavaraa.
      Brasilia ei tule näitä laatuja saamaan tarpeeksi ennen uutta Usan satoa.
      josta suuremmassa määrin riittäisi vasta heinäkuun puolella, koska
      muutkin asiakkaat tulee myöskin hoidella.

      EU:sta kuin myös mustanmeren alueelta voisi huhuilla kasaan lasteja
      samoihin aikoihin.
      Kun olen näissä katsauksissa saarnaillut viljatilanteen kriisiytymisestä
      ennen uutta satoa, on tässä arviossa ollut mukana myös Venäjä jonka
      ostotarve on samaa luokkaa Brasilian kanssa, eli noin 1 milj. t.
      kuukaudessa.
      Kannattaa huomata että kyseessä on kaksi ostokykyistä tahoa, ja "millä
      köyhä ostaa?" ei tässä tilanteessa paina.
      Kun myös myyjäpuoli kuuluu ostokykyisten joukkoon, niin onkos nyt
      käsillä tilanne että rikkaat tappelevat keskenään viimeisestä
      leipäkannikasta.
      Lisämausteen ranttaliin tuo se että Usan seuraava vehnäsato päätyy
      katolukemiin ja lisäksi myöhästyy koska eteläosan vehnä paleltui
      äskettäin, jolloin sen toipuminen vie useita viikoja, - toipuminen
      on epävarmaa ja ainakin pari vikkoa menee ennenkuin asia selviää.
      EU:n satonäkymät ovat olleet alamäessä jo pitkään, mutta ehkä
      viime kauden huonohko sato vielä on mahdollista saada.
      Venäjällä ei taaskaan mene hyvin, ja alue josta se kerää vientii
      menevän vehnän on ollut epänormaalin kuiva syksystä saakka, ja lisäksi
      lämpötilat ovat olleet 5 - 7 astetta yli normaalin.
      Vehnä on mustanmeren tuntumassa karannut kasvuun ilman riittävää
      kosteutta, samalla kun hallariski on suuri.

      EU:n tilannetta kiristää pidäkkeetön vehnänvienti.
      Viimeisimmällä tilastoviikolla EU myönsi vientiluvan 426 000 vehnätonnin
      viennille, mikä nostaa kauden laivaukset 15,1 milj. tonniin.
      Yhdessä durum laadun kanssa laivaukset ovat varmistuneet noin 16 milj.
      tonniin.
      USDAn arvioimaan vientimäärän täyttymiseen riittäisi noin puolet
      nykyisestä laivausvauhdista.
      Arvelen että vehnää on myyty siinä määrin että viennin ehdoton yläraja
      on enää 1.5 - 2 milj. tonnin päässä, ja että tämä raja saavutetaan
      ennen huhtikuun loppua.
      Jo tapahtuneet laivaukset ovat varmistaneet että vehnätilanne EU:ssa
      menee erittäin kireäksi, ja lisävienti ajaa EU:n muutamat alueet
      ruokakriisiin.
      Hintojen nousu on väistämätön sielläkin jossa vehnä ei täysin lopu.

      Kuten tuossa ylempänä kerroin, myytiin Usasta 60 000 t. vehnää luokassa
      "optional origin".
      Tämä kauppa tehtiin Algeriaan, ja kuten muistetaan, myytiin äskettäin
      Algeriaan 360 000 t. vehnää, ja tämä samoin optional origin pohjalla,
      - eli voidaan toimittaa mistä löytyy.
      Tässä näkyynee jo "heikko signaali", eli että kaupan tehnyt viljajätti
      ei uskaltanut jäädä kokonaan EU:n vehnän varaan, vaan päätyi toimittamaan
      osan Usasta.
      Se mistä tuo yhteensä 420 000 tonnin erä tullaan lopulta toimittamaan
      jää nähtäväksi.

      • metsäveli

        Uusi yritys eli poisjäänyt alkuosa.

        Viikolla 15-21.3. myytiin Usasta vehnää yhteensä 828 600 t. josta
        248 300 t. seuraavan kauden laivauksiin, - laivaukset 522 400 t.
        Kauden myynnit kasvoivat 25,2 milj. tonniin, josta 19,9 milj. t. oli
        laivattu ja 5,3 oli laivaamatta.
        Kauden myyntiarvio täyttyy 2,6 milj. tonnin myynnillä.
        Kesäkuun alusta alkavan kauden myynnit kasvoivat 1,3 milj. tonniin.

        Edellä mainittujen lisäksi myytiin kuluvan kauden laivauksiin 90 000 t
        vehnää "optional origin" pohjaisina, ja tästä enemmän EU:n myyntien
        yhteydessä.

        Maissia myytiin yhteensä 314 000 t. josta 18 900 t. oli seuraavan kauden
        myyntiä, - viikolla laivattiin 384 800 t.
        Kauden myynnit kasvoivat 15,1 milj. tonniin, josta oli laivattu
        10,6 milj. t. ja 4,5 oli laivaamatta.
        Kauden myyntiarvio täyttyy 5,7 milj. tonnin myynnillä.
        Seuraavan kauden myynnit kasvoivat 2,4 milj. tonniin.

        Soijaa myytiin yhteensä 674 100 t. josta vain 66 400 t. oli syyskuun alkuun
        ulottuvan kauden myyntiä.
        Kauden myynnit kasvoivat 35,6 milj. tonniin, josta oli laivattu 32,4
        ja 3,2 milj. t. oli laivaamatta.
        Syyskuun alkuun ulottuvan kauden myyntiarvio täyttyy 0,93 milj. tonnin
        myynnillä.
        Myynnit seuraavan kauden laivauksiin kasvoivat 5,5 milj. tonniin.


    • metsäveli

      Yliopistohemmo Darrel Good kommentoi lyhyesti USDA: varastoraporttia:
      http://farmdocdaily.illinois.edu/2013/04/another-surprising-corn-stocks-estimate.html

      Kohteliaasti sanansa asettelevan kommentoijan viesti on kuitenkin selvä,
      eli raportti on monelta osin epälooginen.
      Sellainenkin ihme löytyy että Soijan kulutus rehukäytössä on ollut
      negatiivinen, eli sontaa on jotenkin prosessoitu takaisin pavuiksi.
      Usassa raportti ei ole kelvannut muille kuin pörssipelleilijöille, ja
      maanantainakin tultiin reippaasti alas.
      Maissi joka loppuu Usasta raportinkin lukujen perusteella arvioiden,
      on ollut lähes taalan alamäessä parin päivän aikana.
      Asiaa pidetään ennätyksenä.
      Alas hinnat tulevat vapaassa puduotuksesssa, mutta nousua sitten
      vaikerretaan vesissä silmin.
      Näin järjetön meno yleensä jää lyhyeksi, joskin nousua hidastaa säikky
      ilmapiiri vielä jonkin aikaa.

      Usan maissifutuurien junttaoperaatio vaati rahastoilta peräti 40 000
      futuurin myynnin viime torstaina.
      Vehnäfutuureja myytiin nettomääräisesti 12 000 ja soijaa 15 000.
      Pörssitiedoista ei selvinnyt minkä kuukauden futuureja myytiin,
      mutta epäilen että viljajättien rahastot myivät vanhan sadon futuureja,
      ja samojen puljujen ostohemmot ostivat futuurit pois kuleksimasta.
      Futuurit palasivat itse asiassa sinne mistä olivat alunperin kotoisinkin,
      eli viljajätithän enimmät futuurit pelattaviksi liikkeelle laskevat.
      Nyt sitten viljajäteillä on hallussaan kasa futuureja eli toimitussopimuksia,
      joiden nojalla ne lupaavat toimittaa vehnää itselleen, - eikä tule kalliiksi.

      viljajätit voittavat loppupeleissä aina, eli jos pörssissä tulee tappiota,
      niin jusseilta kynitään tappiot takaisin käteismarkkinoilla.
      Sittenhän on niin että melkoisen yksituumaiset viljajätit määräävät
      sen hinnan millä vilja myydään ulos, joten jos ostohinnat kaikesta
      junttamisesta huolimatta nousevat, niin pyöräytetään kynällä myyntihintaa
      ylemmäksi.

      Usassa on toki viljajättien määräysvallassa olevien rahastojen ohella
      muitakin rahastoja pelaamassa, joiden kautta voi yleisö pelata silllä
      pohjalla että rahastoon sijoittamalla saa mahdollisesta voitosta osuuden.
      Usan liikepankit, eläkerahastot sun muut sijoittavat osan hallinnassaan
      olevasta rahasta peliin.
      viime vuonna kävi niin että monen kukkahattutädin eläkerahat häipyivät
      erään tällaisen rahaston konkkaan, ja olipa mukana myös Usan opettajienkin
      eläkerahoja.
      Usassa on asiasta käyty käräjiä ja todettu että rahat ovat hävinneet
      teille tietymättömille.
      Itse päähuijarilla oli niin hyvät asianajajat että äijä on vielä
      väljällä, eli mitään rikosta ei voitu näyttää toteen.
      Ja tyhmyydestähän ei pellekoulujen ääliöitä rangaista, - siinähän pitäisi
      vetää sijoittajatkin syytetyn penkille.

      Tämmöistä on elo tällä planeetalla.
      Tässäpä linkki Benson Quin commodities puljun sivulle jossa se kehuu
      itseään.
      http://www.bqci.com/who.htm
      Linkistä paljastuu että pujun omistaa ADM viljajätti eli Arthur Daniels
      Midland.
      Tänään puljun lukkari veisasi värssyä että :
      "Generally, money flow liquidation tends to take three day
      so it could be midweek before the market finds a bottom,"
      Eli että yleensä menee tällaisessa hulinassa kolmekin päivää eli tuossa
      keskiviikkona oltaisiin pohjat nähty.
      Eiköhän uskota sovinnolla, koska kyseessähän on "his masters voice"

      Euroopan pörssit olivat maanantaina kiinni.
      Usassa tulipalomyynti jatkui hillittömänä ja maissi putosi eniten.
      Loppumassa olevan vanhan sadon futuureja pudotettiin 48 ja 44 centtiä,
      kun taas uuden sadon, eli syyskuun futuuri putosi vain 12 ja myöhemmät
      vain muutamia centtejä.
      Eli jos jokin voitiin tehdä täysin väärin niin sehän tehtiin.

      soija touko 13,92 heinä 13,71
      maissi------6,46-------6,32
      vehnäfutuurit
      ------Chicago Kansas Minneapolis
      touko 6,65-----7,09----7,67
      heinä 6,71-----7,16----7,64
      syys 6,78------7,28----7,65
      joulu 6,92-----7,45----7,77

    • metsäveli

      USDA julkaisi kevään ensimmäisen vehnän kuntoluokituksen.
      Vehnä on odotetusti erittäin huonokuntoista, ja viime kuussa saadut
      sateet eivät ole juurikaan parantaneet tilannetta.
      Linkistä löytyy kaavio jossa vertaillaan tilannetta eri vuosilta.
      Kyseessä on luokkien hyvä ja erinomainen prosenttiosuus vehnäalasta.
      Vihreä tausta näyttää viiden vuoden keskiarvon mikä tähän aikaan on
      ollut 54 % luokissa hyvä ja erinomainen.
      Kuluvan kauden käyrä onkin sitten vain 34 % kohdalla.
      Kannattaa huomata miten kuntoluokat säännöllisesti laskevat kasvukauden
      edistyessä, ja varsinkin silloin kun lähtötaso on huono.
      Nyt ollaan jo lähdössä tasolla josta sato ei toivu, oli säät mitä
      tahansa.
      Hieman lisää kuivuutta ja tappohelteitä, niin sato jää puolikkaaseen jos
      nyt saadaan sitäkään.
      http://community.agriculture.com/t5/Marketing/Crops-are-so-much-easier-to-raise-on-paper/td-p/325185

      Ja tässä linkki kuntoraporttiin:
      http://usda01.library.cornell.edu/usda/current/CropProg/CropProg-04-01-2013.txt

      Usassa on "jostain syystä" aina tapana keskittyä parhaiden luokkien
      ihailemiseen, mutta asian ydin löytyy kylläkin toisesta laidasta.
      Vehnästä kun kuuluu luokkiin huono ja erittäin huono yhteensä 30 %,
      ja tästä suurin osa edustaa nollasatoa.
      Esimerkinä tästä on se että Etelä-Dakotan syysvehnän kylvöistä katsotaan
      26 % tuhoutuneen talven aikana.
      Agrimoneyn artikkelista löytyy kaavio josta näkyy miten vähän saadut
      sateet ovat tilannetta auttaneet.
      http://www.agrimoney.com/news/rains-to-skip-us-winter-wheat-disaster-zones--5680.html

      Usassa on saarnattu ja veisattu sitä että kun tuo USDA kertoi
      että varastoissa oli kuukausi sitten maissia peräti 10 milj. tonnia
      enemmän kuin mitä jotkut olettivat.
      Tässä vain ei huomata kystyä että mitä sitten?
      Maissi laskennallisesti loppuu ennen uuden sadon saamista vaikka USDA:n
      tuutilulla otettaisiin todesta.
      Lisäksi jää huomioimatta että tilanne on kireämpi kuin vuosi sitten.
      Ihmeellistä miten selvä disinformaatio otetaan täydestä.

      Vehnän käteishinnat eivät seuranneet pörssin alennusmyyntiä,
      vaan esimerkiksi Kansasin käteismarkkinoilla hinnat ovat valkuaisesta
      riippuen dollarista 1,6 dollariin yli toukokuun futuurin.

      soija touko 13,93 heinä 13,74
      maissi------6,41-------6,27
      vehnäfutuurit
      ------Chicago Kansas Minneapolis
      touko 6,73-----7,16-----7,76
      heinä 6,77-----7,24-----7,72
      syys 6,88------7,36-----7,72
      joulu 7,03-----7,55 ----7,83
      Pariisi vehnä
      touko 236,75 marras 209,50 tammi 208,75 maalis 208,25 touko 207,75
      rapsi
      touko 478,25 elo 438 marras 436,75 helmi 436,50 touko 433,75
      mallasohra
      touko 244,50 marras 245 tammi 247
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      touko 197,90 heinä 199,65 marras 181,40

    • metsäveli

      Viime aikojen säät ovat ihmetyttäneet metsäveli-riepua, ja erittäinkin
      pohjois-Amerikan.
      Kevät ei näytä edistyvän normaalisti ja matalapaineita ei kunnolla
      synny Meksikonlahden piirissä, vaan niiden alut ovat syntyneet
      pohjoisella jäämerellä, josta ne ovat vähitellen valuneet Kanadan
      preeria-alueen kautta Usaan ja edelleen Atlantille.
      Kun en ole säätieteilijä, niin en mene vannomaan että asiantila on
      erityisen poikkeuksellinen, mutta ainakin poikkeuksellisuuteen löytyy
      mahtikokoinen syy.

      Pohjoisen jäämeren jääpeite kun on viime vuosina ohentunut huomattavasti,
      ja näyttää nyt ohentuneen tasolle jossa se ei pysy peittävästi
      koossa vaan hajoaa tuulen vaikutuksesta lautoiksi ja kasaantuu sitten
      ahtojäiksi rannikoille.
      Samalla syntyy paljon avovettä, mikä päräyttää käyntiin prosessin
      joka siirtää merivedestä lämpöä ja kosteutta ilmakehään.
      Tälloin syntyvä pilvipeite vangitseen posessissa vapautuneen lämmön
      joka sitten ylläpitää ja vahvistaa matalapinetta entisestään.

      Linkistä kannattaa klikata video käyntiin ja seurata Suomi nimisen
      tutkasatelliitin ottamista kuvista koottua jylhännäköistä tapahtumaa.
      Videon näyttämä alue on Alaskan pohjoispuolella, ja avovettä näyttäisi
      syntyvän muutaman itämeren verran.
      Tässä ihmettelen että alkaako jääkausi sillä että jäämeri ensin sulaa?
      Lunta saataa 5 metriä talvessa, ja se sulaa vasta elokuussa?
      Ainakin Kanadassa on jo nyt siinä määrin lunta että farmareita pelottaa
      kevättulvat ja myöhästyvät kylvöt.
      http://www.wunderground.com/news/ice-fractures-video-beaufort-sea-2013

      Videon näyttämä kehitys alkoi helmikuun puolella, mikä osuu yksiin
      erikoisen kylmän jakson kanssa niin Usassa kuin täälä Euroopassakin.
      Englannissa maaliskuu oli kylmin yli sataan vuoteen, - tarkkaa arviota
      ei voi antaa koska vanhempia ja kattavia tilastoja ei ole.

      Venäjällä maan eteläosan vehnästä noin 12 % on heikossa kunnossa, ja
      tämä osa on suurempi kuin viime kaudella.
      Tällä Mustanmeren tuntumassa olevalla alueella kasvaa noin 60 % Venäjän
      syysviljoista, ja alueelta kerätään lähes koko vientivehnän osuus.

      Euroopassa vehnäfutuurien harharetki on lähes peruttu, eli noin 6
      euroa pitää vielä nousta ja ollaan samassa kuin ennen varastoraporttia.
      Usassa vehnäfutuurit ovat myös nousseet mutta vielä on matkaa noin 20-30
      centtiä, - maissi taas on noussut vähemmän ja on nyt selvästi halvempaa
      kuin vehnä.

      soija touko 13,83 heinä 13,57
      maissi -----6,43--------6,32 syys 5,59 joulu 5,39
      vehnäfutuurit
      ------Chicago Kansas Minneapolis
      touko 6,96-----7,35-----7,91
      heinä 7,01-----7,42-----7,89
      syys 7,10------7,54-----7,89
      joulu 7,25-----7,72-----8,00
      Pariisi vehnä
      touko 240,50 marras 214 tammi 213,25 maalis 212,75 touko 212
      rapsi
      touko 474,25 elo 433,75 marras 432,25 helmi 432 touko 429,25
      mallasohra
      touko 245,50 marras 246,25 tammi 248,25
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      touko 199,30 heinä 201,05 marras 184,35

    • metsäveli

      Viikolla 22-28.3. myytiin Usasta vehnää yhteensä 316 000 t. josta
      174 800 t. oli seuraavan kauden myyntiä, - laivaukset 508 300 t.
      Kauden myynnit kasvoivat 25,4 milj. tonniin, josta oli laivattu
      20,4 ja 5 milj. t. oli laivaamatta.
      Myyntiarvio täyttyy 2,4 milj. tonnin myynnillä.
      Seuraavan kauden myynnit kasvoivat 1,5 milj. tonniin.

      Lisäksi Algeriaan myytiin optional origin pohjalla 90 000 t. vehnää.

      Maissia myytiin yhteensä 387 300 t. josta 33 000 t. seuraavan kauden
      myyntiä, viikolla laivattiin 565 900 t.
      Kauden myynnit kasvoivat 15,5 milj. tonniin, josta oli laivattu
      11,2 ja 4,3 oli laivaamatta.
      Kauden myyntiarvio täyttyy 5,4 milj. tonnin myynnillä.
      Seuraavan kauden myynnit kasvoivat 2,4 milj. tonniin.

      Soijaa myytiin 747 800 t. josta 355 100 t. seuraavan kauden myyntiä,
      laivaukset 473 600 t.
      Kauden myynnit kasvoivat 36 milj. tonniin, josta oli laivattu
      32,9 ja 3,1 oli laivaamatta.
      Syyskuun alkuun ulottuvan kauden myyntiarvio täyttyy 0,6 milj. t.
      myynnillä.
      Seuraavan kauden myynnit kasvoivat 5,8 milj. tonniin.

      Vehnän nettomyyntiä vähensi ufomiesten 194 500 tonnin peruutus taikka
      takaisin osto Usaan,
      Brasilia osti 30 000 t. vehnää ja Egypti 107 600 t. mikä siirtyi
      sille ufomiesten potista.
      Espanja osti jälleen 68 000 t, ja Irlanti 22 000 t.
      Kiina osti 109 000 t. maissia mikä sirtyi ufomiehiltä.
      Kiina osti enimmät soijat, Saksakin esiintyi ostajana 54 400 t. ostolla.

      Ranskassa arvioidaan että kylmä kevät vähentää viljasatoa 5-6 %.
      Kylmä sää jatkuu ainakin kuukauden puoliväliin.
      Venäjällä eteläisen vehnäalueen pitkähkö lämmin jakso näyttää
      päättyvän seuraavan viikon puolivälissä pakkasiin.
      Venhä on siellä edennyt vaiheeseen jossa se ei montaa astetta kestä.
      http://www.wxmaps.org/pix/euro.850.html

      Usassakin on tulossa samaan aikaan tappohallat, linkissä suihkuvirtauksen
      poimu joka osuu juuri vehnäalueelle.
      http://www.wxmaps.org/pix/avnmr.jet.html
      Linkki on kotoisin täältä:
      http://www.wxmaps.org/pix/forecasts.html

      EU myönsi vientiluvan 468 000 vehnätonnin viennille, mikä nostaa kauden
      laivaukset 15,6 milj. tonniin.
      Viime kauden vastaavan ajankohdan vienti oli 10,7 milj. tonnia.
      Durum vehnä mukaanlukien yltää vientimäärä noin 16,5 milj. tonniin.
      Ellei vientiä saada poikki toukokuun alusta lähtien, käy kuluttajille
      huonosti.
      Tämän kevään erikoisuudeksi näyttää lisäksi tulevan viljasatojen
      myöhästyminen kylmän sään johdosta.
      Eipä ole pois laskuista kuukaudenkaan myöhästyminen, jolloin meno
      EU:ssa menisi yhä hurjemmaksi.

      soija touko 13,72 heinä 13,51
      maissi------6,29-------6,17
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 6,92----7,21----7,86
      heinä 6,97----7,28----7,84
      syys 7,08-----7,40----7,83
      joulu 7,22----7,58----7,94
      Pariisi vehnä
      touko 244,25 marras 215,50 tammi 214,75 maalis 214,25 touko 213,25
      rapsi
      touko 470,25 elo 430,50 marras 428,25 helmi 428,25 touko 425,25
      mallasohra
      touko 241,50 marras 248,50 tammi 250,50
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      touko 199,50 heinä 201,50 marras 185

    • metsäveli

      Kanadassa on saatu lunta vähintäänkin riittävästi ja lisää luvataan.
      Maassa oleva lumi on tiivistä ja sen vesipitoisuus suuri.
      Saskatchevanin maakunnsaa Reginassa joka on Vehnäalueen keskuksia,
      on satanut kaikkiaan 228 senttiä lunta.
      Lumi on painunut tietenkin tiiviimmäksi ja nyt sitä on Reginassa
      62 senttiä, kun ajankohdan noremaalitaso on vain 5 senttiä.
      Tulvariski on suuri jaluntahan on luvassa lisääkin.
      Sulamista taas ei ole vielä luvassa pariin viikkoon.
      Kevättulvilla oli muutama vuosi sitten suuri vaikutus viljasadon
      määrään.
      http://www.dtnprogressivefarmer.com/dtnag/common/link.do?symbolicName=/ag/blogs/template1&blogHandle=weather&blogEntryId=8a82c0bc3d53d661013dd5d28d020538

      Lehtiartikkeli ja kuvia Reginasta:
      http://www.cbc.ca/news/canada/saskatchewan/story/2013/03/18/sk-long-winter-130318.html


      soija touko 13,62 heinä 13,42
      maissi-----6,29-------6,18
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 7,00----7,26----7,87
      heinä 7,04----7,32----7,86
      syys 7,12-----7,45----7,87
      joulu 7,25----7,62----7,97
      Pariisi vehnä
      touko 243,75 marras 214,50 tammi 213,75 maalis 213 touko 212,50
      rapsi
      touko 467,25 elo 425,75 marras 422,50 helmi 422,75 touko 419,50
      mallasohra
      touko 245,75 marras 247,75 tammi 249,75
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      touko 198,60 heinä 200,60 marras 184,25

    • metsäveli

      Viime viikolla otin puheeksi pohjoisen jäämeren vaikutuksen
      ilmastoon ja vallitsevaan säätilaan.
      Nettiä penkomalla löytyikin teoria jonka mukaan jääkausi saattaa
      alkaa äkisti, eli jopa komessa vuodessa päädytään oloihin jotka
      ovat lukkiutineet jäätiköitymisen suuntaan.
      Tämä kehityskulku alkaisi jäämeren ensin sulaessa, jonka ansiosta
      lumisateet kasvaisivat huimasti nykyisestään.
      Linkissä kerrotaan lisää Beaufortin merellä tapahtuneesta
      jäidenlähdöstä, sekä kerrotaan mitä satelliittikuvista voi nähdä.
      Satelliitti ei ole tutkasatelliitti niinkuin aiemmin kerroin, vaikkakin
      aallonpituus jota havainnoidaan onkin lähellä tutkataajuuksia.

      Käytetty taajuus havaitsee vesihöyryn taikkka paremminkin pienet
      nestepisarat niinkin hyvin että railoista ilmaannouseva sumu näkyy
      hyvin.
      Linkin videosta näkyy miten sumua muodostuu niin että kuva lopulta
      muuttuu paikoin pikimustaksi.
      Voipa jo videonkin perusteella sanoa että jos jäämeren sulaminen
      edistyy lähivuosina ennustetusti, niin uusia murheita on
      apinansuvulle tiedossa.
      http://earthobservatory.nasa.gov/IOTD/view.php?id=80752

      Usan syysvehnä tulee kärsimään mittavat vahingot lähiöinä, kun
      Kansasin hujakoille ennustetaan noin 5-6 miinusastetta celsiusta.
      Se mikä pelastui edellisestä pakkastapahtumasta on nyt edennyt
      kasvuvaiheeseen jossa se tuhoutuu.
      Edellisen pakkasen tuhoja on syynätty ja ne ovat olleet arvioituja
      pahempia.
      http://www.wxmaps.org/pix/avnmr.850.html

      Kiina osti Usasta noin 1 milj. tonnia SRW vehnää, mikä toimitetaan
      kesäkuulta alkaen.
      Hinnaksi kerrotaan 325 - 330 doll. tonnilta, mikä on noin 32 taalaa
      alle Kiinan hintatason.
      Kiinan hinnat taas ovat ennätyskorkealla johtuen "ennätyssadosta".

      soija touko 13,76 heinä 13,58
      maissi -----6,33--------6,19
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 7,13----7,45-----7,99
      heinä 7,17----7,52-----7,97
      syys 7,25-----7,63-----7,97
      joulu 7,38----7,78-----8,06
      Pariisi vehnä
      touko 245,75 marras 216,75 tammi 215,75 maalis 214,75 touko 214,25
      rapsi
      touko 470,75 elo 430,75 marras 427,25 helmi 427,25 touko 423,75
      mallasohra
      touko 243 marras 246,25 tammi 248,24
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      heinä 202,55 marras 187,25 tammi 188,50 maalis 194,45

    • metsäveli

      Usassa paha pakkanen teki jo tänään tuhoja mutta yöksi kiristyy
      lisää.
      Pakkanen tuli kovan pohjoistuulen myötä ja lämpötilojen lasku
      oli poikkeuksellisen jyrkkä ja lisäksi vehnäalueella se kiristyi
      puolipäivään mennessä lisää, kun normaalisti pakkanen lauhtuu.
      Keskiviikon vastaisen yön läpötila näyttäisi menevän jopa päälle
      -10 asteen.
      Pakkanen osuu juuri HRW vehnän päätuotanto-alueelle, ja seuraavina
      öinä leviää lisää.
      Farmarit näyttävät olevan sitä mieltä että HRW sato oli sitten tässä.
      Kannattaa klikata linkin sääkartan päältä animaatio käyntiin.
      http://www.wunderground.com/maps/us/2xTemperature.html

      Huomenna USDA julkaisee uusimmat kuukausiraporttinsa, ja aloitan
      taas uuden katsauslitanian.

      soija touko 13,93 heinä 13,70
      maissi-----6,43-------6,27
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 7,08----7,46-----7,99
      heinä 7,14----7,54-----7,98
      syys 7,21-----7,66-----7,98
      joulu 7,34----7,81-----8,06
      Pariisi vehnä
      touko 245 marras 215,50 tammi 214,75 maalis 213,75
      rapsi
      270,50 elo 434,50 marras 429,50 helmi 429,50 touko 426
      mallasohra
      touko 241,50 marras 247 tammi 249
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      touko 201,50 heinä 202,80 marras 187

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      48
      6258
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      69
      4165
    3. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      39
      3366
    4. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      21
      3186
    5. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      198
      2949
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      40
      2612
    7. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2489
    8. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      20
      2462
    9. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      150
      1499
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      325
      1488
    Aihe