Helsinki on liian kallis asua, elää ja olla

Reinmetal Borsig

Pääkaupukiseutu ja erityisesti Helsinki, on hinnoitellut itsensä liiaan kalliiksi.
Tavallisella palkannauttijalla on ihan kohta mahdoton hankkia asuntoa sieltä.
Tilanne on sama kuin Lontoossa, sielläkin keskustoissa ei asi enää muita kun huippuhyvin tienaavia tai muuten rahaa omistavaa.
Suomen metropoliksi haaveileva pääkaupunkiseutu ei saa enää työntekijöitä.
Päättäjien kaulat ovat pitkällä kurottamassa Eurooppaan, samalla pyllistävät Suomen maakuntiin.
Tuhontie on alkamassa.
Ei tarvitse olla mikään hiton Vihreä nähdäkseen alkavan katastrofin.
Vihreäthän älisevät eniten juuri pääkaupukiseudulla sudensuojelusta ja kaikesta muusta juuri heidän aluettaan koskevasta.
Mutta asiaan.
Outoa on se, että kaikki työ on ohjautuva edelleenkin kohti etelää.
Kun sakkia keskitetään, otettakoon huoli myös porukan asuttamisesta.
Roskapöntöstä on huono lähteä Helsinkiä rakentamaan.

2

446

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maalla ei mukavaa

      Hahhah. Eilen tuli Teemalta se matematiikkaa / luonnosta löytyviä "kaavoja" käsittelevän sarjan viimeinen osa. Siinä kerrottiin, miten eräs matemaatikko oli tutkinut, mistä kaupungistuminen johtuu.

      Hän löysi aika mielenkiintoisen ilmiön, joka tuntuu olevan kaupunkien yleinen ominaisuus ts. pätee joka puolella maailmaa:

      Kun kaupungin väkiluku kaksinkertaistuu (esim 1 -> 2 miljoonaa asukasta), niin

      - ihmisten keskimääräinen tulotaso nousee 15 %
      - tarjolla olevien palveluiden (kaupat, joukkoliikenne, kulttuuri) määrä lisääntyy 15 % NUPPIA KOHTI
      - ... joku kolmaskin hyvä puoli oli, mutta nyt en saa sitä päähäni .. olisiko ollut sosiaalisten kontaktien määrä

      Em. tutkijan johtopäätös oli, että kaupungin koon kaksinkertaisuessa ihmisten onnellisuus kasvaa 15 % ja juuri tämä on sen taustalla, että maailman megapolit tuntuvat aina vain kasvavan.

      Että jotta saa PK seudulla ollakin kalliimpaa, jos/kun palkat ovat kolmanneksen parempia kuin jossain tuppukylässä.

      Juu, on sitä itsekin joskus tullut mietittyä halvemmalle alueelle muuttamista. Vaan olisi pitänyt tyytyä reilusti pienempään palkkaan, joka ei kuulemma haittaa, kun asunnotkin ovat halvempia. Ja paskat olivat ... kas kun ei enää pitäisi puhua pelkästä Helsingistä, vaan PK-seudusta. Vittujako sitä keskustaan muuttamaan, kun ei minulla ikinä ole työpaikkakaan siellä ollut. Ja tämän ansiosta ei asunnostakaan tarvitse ihan tolkuttomasti maksaa.

    • http://keskustelu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      148
      6601
    2. Yritystuet pois ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois

      Nyt on teille kerrottu keino kuinka Suomen velkaongelmasta päästää eroon kertalaakista. Älkää saatanat enää minulle tul
      Maailman menoa
      32
      3587
    3. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      302
      3178
    4. Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen

      haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota
      Maailman menoa
      70
      2814
    5. Suomalaista yrittäjää ei kommunistista erota

      Muualla maailmassa yrittäjät elävät asiakkaiden rahoilla, Suomessa palkansaajien maksamilla veroilla. Palkansaajahan ma
      Maailman menoa
      5
      2272
    6. Milloin näit kaivattusi edellisen kerran?

      Olitteko juttusilla vai sivusta vain? Miten reagoit?
      Ikävä
      21
      1823
    7. Liikaa vauhtia

      Nuorukainen 17v. on ajanut 114 km/h 60 km:n alueella Nesteen kohdalla ja onneksi poliisi oli paikalla ja hurjastelu lopp
      Suomussalmi
      38
      1669
    8. 14
      1632
    9. Ulkoministeriön konsulipäällikkö arvostelee rajusti Haavistoa: "Täällä on pelon ilmapiiri"

      "– Täällä on ministerin toimien takia aivan selvästi pelon ilmapiiri. Jos sellaisen annetaan pesiytyä virkamieskulttuuri
      Maailman menoa
      5
      1604
    10. Kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattaisi yhdistyä

      Näin saataisiin yksi yli 30 prosentin puolue, jolla olisi riittävästi voimaa jatkaa tarpeellisten rakennemuutosten läpi
      Maailman menoa
      8
      1376
    Aihe