Oikaisen muutaman asian

asiakkaanne

Lastenhoitajat ovat tavallaan palvelijoita meille parempi palkkaisille työssäkäyville vanhemmille.He toimivat tehdyn suunnitelman mukaan ja ovat vastuussa.Haluan täyden tiedon siitä miten lapseni päivä on sujunut.Olen maksava asiakas.Olen nähnyt ja lukenut miten töykeitä ja huono asenteisia nämä pieni palkkaiset lastenhoitajat ovat.Te hoidatte meidän lastamme ja niiden toistenkin, joten teille kuuluu ottaa vastaan kaikenlainen palaute ja silti pysyä suu hymyssä ja olla ammatillinen muutoin me teemme raportin huonosta palvelusta.Näin oikaisen sen ja annan muistutuksen siitä keitä me olemme ja keitä te olette.

11

567

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ugh!

      Asiakas on aina oikeassa. Vaikka olisikin väärässä, vai miten se nyt oli..?

    • jfkjruhyuwo nq

      Huoh sinua ja tyhmyyttäsi. Me hoidamme monenlaisten vanhempien lapsia, ihan myös työttömienkin. Mutta rahalla ei saa viisautta, sen huomaa sinusta.

    • ei palvelija

      Valitettavasti lapsi ei voi valita vanhempiaan mutta onneksi me hymyilevät palveliat edustamme lapsen elämässä jotain hyvää ja huolehdimme siitä että lapsella on suotuisa kasvuympäristö ja ohjaamme myös vanhempia oikeeaan suuntaan jos se vanhemmuus ei ole vielä löytynyt. Säälin lastasi asenteesi vuoksi!!!! Palautetta otamme mielellään vastaan ja annamme sitä myös vanhemmille :)

    • kggfff

      Kiitti kun taas yksi idiootti on mennyt hankkimaan lapsen....

    • palvelijasi

      Otapa nyt kiltisti ne lääkkeesi.

    • huono provo

      Ota lääkkeesi!
      Lastenhoitajat toteuttavat arvokasta kunnan lakisääteistä palvelua kuntalaisilleen.
      Hei eivät ole sinun tai minun palvelijoita. Voit tunkea sen kaupallisen alan tuuban hanuriisi.

      Mitä päivähoitomaksuihin tulee, niin maksat vain pienen osan mitä kokopäivähoito oikeasti maksaisi.

      Yhdestä asiasta olen kanssasi samaa mieltä, että heillä on aivan liaan pieni palkka työn vaativuuteen nähden. Olisitko sinä valmis maksamaan enempi arvokkaan kullannuppusi hoidosta?

      En ole koskaan saanut töykeää kohtelua lastenhoitajilta. Päinvastoin. Aina jaksavat iloisesti ottaa lapsen vastaan, satoi tai paistoi. Olisiko asenteessasi vikaa,jos saat töykeää kohtelua??

    • Tömmösiätommosia

      Liekö provo vai ei, mutta vastaan. En tiedä mistä lastenhoitajista kirjoitat, mutta esim. kunnan päiväkodissa ei ole mitään alatulorajaa, että kuinka paljon vanhempien pitää tienata, jotta voivat viedä lapset hoitoon. Joten vanhemmat voivat tienata vähemmän kuin hoitajat? Juu kyllä sitä joillakin aloilla tienaa vielä vähemmänkin... Ja vanhemmat voi olla työttömiäkin. Vai senkö mukaan palvellaan, että paljonko vanhemmat tienaa tai maksaa päivähoidosta? Jos tienaa vähemmän voi palvella huonommin?

      Ja lapsen hyvin vointi kai on se tärkein asia? Ei lasten hoitoa voi nyt verrata vaikka kodin remonttiin tai auton huoltoon...

    • voieimitäporukkaa

      Minä opiskelijana en tienaa juuri mitään, ja kunnallisessa päiväkodissa lapseni saa kyllä oikein hyvää kohtelua. Aina ovat kertoneet lapsen kuulumiset, olen myös itse aktiivisesti osannut niitä kysellä jos jokin tietty asia on jäänyt mietityttämään.

      Puolin ja toisin teemme päiväkodin kanssa osamme yhteistyön sujumiseksi, vaikka välillä mielipiteet eriää niin molemmilta puolilta pienellä joustamisella hommat hoituu hyvin.
      Asettumalla toisen asemaan opit sinäkin aloittaja ehkä ymmärtämään ihmisiä ja heidän toimintaansa hieman paremmin.

      Päiväkodin työntekijät eivät ole kenenkään palvelijoita, he ovat työntekijöitä siinä missä muutkin. Heidän tärkein tehtävänsä on pitää meidän vekaramme hengissä ja terveinä sillä aikaa kun me teemme töitä omilla tahoillamme, meitä vanhempia he "palvelevat" lähinnä lastemme kautta.

    • P. Rovo

      Mitenkäs aloittelija, kun sun eliittikultamussukkas on yhdessä työttömien perheiden lasten kanssa? Saattaa oppia huonoille tavoille? Entä jos lapses haluaakin isona lastenhoitajaksi päiväkotiin, eihän vaan silloin eliitti-isukin maailma romahda ja tippa tirahda?

    • ylimyss

      Joo, voit sen oikaisusi kohdistaa suoraan sille yksityiselle päiväkodille, joka lapsiasi hoitaa.

      Kunnallisessa päivähoidossa sinä et maksa puoliakaan lapsesi todellisista kuluista, joten se siitä muistuttelemisesta. Ehkä jatkossa otat selvää siitä kuka sinä olet? Saattaisi olla korkea aika.

    • oona9

      oi nolo, hävettää sun puolesta! ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      32
      3503
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      23
      2279
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      79
      2218
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      42
      2091
    5. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      56
      1474
    6. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1386
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      937
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      903
    9. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      807
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      35
      783
    Aihe