imaginaerumia haukutaan turhaan

tosi hyvä

katoin nimittäin sen ja ei oo yhtään vaan tosi hyvä.kannattaa kattoo

29

343

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tää on hyvä

      Sama täällä, minusta se on paljon parempi mitä odotin. Se että filmi haukuttiin Suomessa selittyy helposti sillä tosiasialla että Nightwish otti täältä tukieurot ja painui Kanadaan tekemään elokuvan. Elokuvapiirit on Suomessa niin pienet, kaikki tuntee toisensa ja kaikki haluaa olla kavereita, että jokainen elokuvakriitikko katsoi parhaimmaksi lytätä filmin ja säilyttää asemansa Suomessa.
      Itse elokuva on ainutlaatuinen, suurimmaksi osaksi unimaailmassa tapahtuvaa elokuvaa ei ole aikaisemmin tällä tavalla tehty. Joka katselukerralla löytää jotain uutta (nyt katsottu 6 kertaa) ja olen varma että tätä leffaa ei sitten piiiitkiiiin aikoihin laiteta kierrätykseen kuten normaalisti vaan se laitetaan kirjahyllyyn muiden helmien ja klassikoiden joukkoon ja nautiskellaan monta kertaa vuosien saatossa.
      Elokuvasta tulee merkittävä kultti erikoisuutensa ansiosta ja kuten Nightwishin kanssa ennenkin, niin jäljittelijöitä tulee syntymään.

      • Kanadan tuki

        tää on hyvä nimimerkille
        Imaginaerum-elokuva sai Kanadan valtiolta enemmän tuotantotukea verohelpotusten muodossa kuin Suomen Elokuvasäätiöltä. Rahoituksen saaminen elokuvalle oli kiven alla, ja se, että elokuva tehtiin Kanadassa,oli ehkä ainoa mahdollisuus saada se tehtyä. On virheellistä sanoa, että Nightwish otti Suomesta tukieurot ja painui Kanadaan tekemään elokuvaa. Ja kyllähän ainakin osa tukieuroista palautuu Suomeen, Nightwish, Stobe Harju ja muut elokuvan ja sen musiikin tekoon osallistuneet suomalaiset maksavat veronsa Suomeen.
        Jokainen suomalainen elokuvakriitikko ei lytännyt Imaginaerumia, osa kirjoitti siitä hyvinkin positiivisesti, esim. elokuvan ammattimies Antti Alanen.

    • tosi hyvä

      niin.mutta miks sitä haukutaan s

      • Ne haukkuu

        jotka ei ymmärrä.

      • Imaru15
        Ne haukkuu kirjoitti:

        jotka ei ymmärrä.

        Niin tai ne jotka ei vain tykänneet siitä? Vähän ylimielistä väittää että ne jotka eivät tykänneet elokuvasta eivät vain ymmärrä sitä, tätä mieltähän oli Marco itsekin. Ei vain tajuttu miten hyvä leffa se on, meidän vika! No, olkoon sitten niin, mutta vaikka kuinka olisin fani, niin tuollaiseen kuraan en rahojani pistä. Se että tykkää bändin musiikista, ei tee automaattisesti kaikista ko. bändin tekeleistä "mestariteoksia". Tämä rainahan tehtiin että saadaan faneilta rahat pois ja EHKÄ näkyvyyttä bändille laajemmastikin, mutta suurelle yleisölle elokuva ei sitten auennutkaan kun "eivät vaan tajunneet". Itse katsoin leffan Hartwallilla ja kerta riitti, ei ole tarvinnut palata aukeaisiko enempää. Oli pinnistelyä jaksaa ylipäätään olla loppuun asti kun homma vaan latistui, mutta halusin sen lopun nähdä ettei tarvitse sitten vuokrata enää ja tuhlata enempää aikaa. Ja oli minulla isot odotukset, oikein halusin tykätä elokuvasta, mutta kun en ymmärrä niin en ymmärrä.
        Olihan se tietenkin rohkeaa että Nightwish lähti tällaiseen projektiin, mutta he eivät nyt vaan onnistuneet tekemään hyvää elokuvaa. Mitään klassikkoa ko. leffasta ei tule vaikka bändin faneille elokuva onkin vertaansa vailla. Elokuvassa ei ole mitään klassikon aineksia, ei ole tarinaa eikä sisältöä. Erikoistehosteetkaan eivät ole ennennäkemättömiä vaan pääosin tekniikka on vanhaa ja laadukkaammilla tehosteilla tehtyjä elokuvia tulee koko ajan. Henkilöhahmot jäävät pinnallisiksi, juoni oli ennalta-arvattava ja tylsä. Pari hyvää kohtausta oli eli Storytime ja Scaretale.
        Se on ihan kiva jos itse on tykännyt leffasta, mutta ei se inttäminen tee tuotteesta sen parempaa. Jatkossa Nightwish voisi keskittyä musiikkiin enemmän, se istuu heille huomattavasti paremmin kuin elokuvan tekeminen.

      • EiFanienRahastusta
        Imaru15 kirjoitti:

        Nimimerkille Imaru15.
        Nightwish ei varmaankaan tehnyt Imaginaerum-elokuvaa siitä syystä, että elokuvalla saataisiin rahastettua faneja. Ensinnakin, elokuvan tekeminen on hyvin epävarma tapa päästä isoihin voittoihin käsiksi. Aina voi käydä niin, että elokuva tuottaa tappiota. Minä uskon Tuomasta, kun hän kertoi, että elokuvaa ryhdyttiin tekemään halusta laajentaa bändin ilmaisua musiikista myös kuvaan. Tuomaksen alkuperäinen idea oli tehdä jokaisesta Imaginaerumin kappaleesta lyhytelokuva tai musiikkivideo, vasta Stobe Harju keksi ja taivutti bändin tekemään yhden kokopitkän elokuvan monien lyhytelokuvien sijasta. Alun perin bändi sijoitti omia rahojaan elokuvaan miljoonan euron verran. Viime keväänä bändi sijoiti vielä 300 000 euroa lisää, kun he eivät olleet tyytyväisiä lopputulokseen. Ahneet eivät ole taiteellisesti kunnianhimoisia.
        Nightwishille albumit ja DVD:t ovat varmempi tapa tehdä rahaa. Eipähän tullut DVD:tä esim. Imaginaerumin Latinalaisen Amerikan kiertueelta Floorin kanssa, vaikka se olisi mennyt fanien keskuudessa kuin kuumille kiville. Nightwish on kohtaisen pidättyväinen fanien rahastamisessa, verratkaapa vaikka Tarjan ja Marcelon meininkiin.

      • Imaru15
        EiFanienRahastusta kirjoitti:

        Tottahan fanit aina Tuomasta uskovat... kyllä minäkin tiedän Tuomaksen sanomiset, leffan taustat, budjetit jne. Kuten sanottu, seurasin leffan tekoa innolla ja luin jokaisen haastattelun, mutta silti elokuva oli mielestäni huono. Ei lienee ollut kenelläkään syytä olettaa että leffasta tulisi takkiin, koska vähintään fanit kävisivät leffan katsomassa ja hankkisivat dvd:n... eli itse en ole ihan vakuuttunut että leffalla haluttiin vaan "laajentaa ilmaisua musiikista elokuvaan". Tai jos oli, niin toivottavasti ne laajentamiset oli sitten tässä.
        Ja kyllähän tuota Nightwish-krääsää ilmestyy ihan kunnioittavaa tahtia, eikös se niin mene että nykyään voitot revitään fanituotteissa kun levymyynnit ovat laskeneet? Nightwishilta tuli leffa, viini, tossut ja siihen päälle sitten on paitaa, avaimenperää ym. killutinta. Ja levyn kylkiäisenä on tullut sitten dokkaria vaikka minkälaista. Ja eiköhän se live-dvd vielä ilmesty Floorin kanssa. Ehkä kuulostelevat että kehtaisiko sitä kun Anette kuitenkin oli niin näkyvä osa leffassa ja kiertueella... olisihan se vähän epäkunnioittavaa Anettea kohtaan vaikka minuakin kiinnostaisi livetallenne Floorin kanssa. Toivon kuitenkin että kunnioittaisivat Anettea sillä tavalla etteivät lähtisi mukaan tähän "kaikki on parempaa kun mukana on Floor" -juttuun.

    • tosi hyvä

      ekavaks?siitähän saa hyvin selvää.

    • Turhapuron Unski

      Meitä on yksinkertaisesti niin moneen junaan, että on turhaan lähteä kaikkia miellyttämään. Miten esim. Kaurismäen elokuvatekeleet voivat olla aina niin taitavasti ja suurella taiteen sydämellä luotuja. Ja kriitikot ylistää ne jokaisella kerralla, kun veljekset jotain jaksavat aikaan saada. Pahinta tekotaiteellista sontaa, mitä koko SF-filmiteollisuuden ja perillisten aikaan on kotimaassa aikaan saatu. Tässäkin suhteessa
      Imagu ylittää kaikki toiveet paremmasta viihteestä ja elokuvataiteesta.

      Imaginaerum on hyvä leffa. Jäi vähän lyhyeksi tavallaan. Odotin, että tarina olisi jatkunut pidempään. Ehkä saa sitten jatko-osan, jossa paljastuu kuka oikeasti onkaan Arabeskin tanssiva prinsessa.
      Jotkut ovat kokeneet elokuvan sekavaksi. Itse en koe millään tapaa sekavaksi, vaan hyvinkin helpoksi seurata. Tasoja olis voinut olla jopa enenmankin. Tehosteekin tuntuvat ihan hienoilta ja toimivilta. On kyllä tosiaan ruma lumiukko.

      Yksi juttu, mikä oikestaan vaivaa on se, että odotin oikeasti tarinalta paljon mainostettua syvällistä kerrontaa. Ehkä en ole riittävästi sitten keskittynyt, mutta syvällisempää juttua odotin. Itse albumille antoi jokatapauksessa uutta ulottuvuutta paljonkin, joka varmaankin on tarkoituskin.. Kyllä elokuva jokatapauksessa on vähintäänkin hyvä.

    • Hohhoijaa

      Nyt katsottu ja aika pitkäpiimäinen ja tylsähkö oli, musiikkikin pääsi vauhtiin vasta credittien kohdalla...

    • rocktuomari
      • punaviinin ystävä

        Tällä Imaginaerum-nimisellä tuotteella menee ilmeisesti hyvin. Kyseessä on siis Nightwishin punaviini. Wine & Roll on rokki- ja metalliyhtyeiden viinien myymiseen erikoistunut kauppa, ja sen listoilla Imaginaerum näkyy myyneen parhaiten, toisella sijalla on Rollareiden viini ja kolmannella sijalla Motörheadin viini.

        http://www.wineandroll.co.uk/blog.html

      • Connoisseuse
        punaviinin ystävä kirjoitti:

        Tällä Imaginaerum-nimisellä tuotteella menee ilmeisesti hyvin. Kyseessä on siis Nightwishin punaviini. Wine & Roll on rokki- ja metalliyhtyeiden viinien myymiseen erikoistunut kauppa, ja sen listoilla Imaginaerum näkyy myyneen parhaiten, toisella sijalla on Rollareiden viini ja kolmannella sijalla Motörheadin viini.

        http://www.wineandroll.co.uk/blog.html

        Saako haukkua viininkin? Elokuvan olen jo mollannut maanrakoon ja tätä naurettavan ylihinnoiteltua IRum-litkua olen taivastellut koko kevään. Monta pulloa on tullut lahjaksi, koska "sähän oot Nightwish-fani". Tällä rahalla saisi Espanjassa litratolkulla kohtuullista ruoka- tai lipitysviiniä, eikä tällaista marjamehua kiskurihintaan.
        Motörhead-viini on varsin maukasta, suosittelen sitä.

      • Connoisseuse kirjoitti:

        Makuja on monenlaisia. Yksi tykkää iRum-viinistä, toinen ei. Samaa pätee bändeihin ja laulajiin, kaikille löytyy oma suosikkinsa.

    • Nightwish 4ever

      "sähän et oot Nightwish-fani"
      Tähän kilpistyy asenteesi kaikkeen mikä liittyy Nightwishiin.

    • tosi hyvä

      miks kaikki haukkuu imaginaerum leffaa.ei se oo yhtään sekava.ai niin nyt mää muistan ne haukkuu jotka ei ymmärrä.se oli ihann mahtava elokuva.kun sirkus kohtaus alkoi en tiennyt että huudanko pelosta nauranko hymyilenkö vai itkenkö.se alko niin äkkiä.se oli tosi hyvä

      • Pyttpanna i grädde

        Montako kertaa se pitää katsoa, että tuntuisi ei sekavalle?
        Itsellä meni puoleen väliin elokuvaa ennen kuin selvisi ketä kuvasi ketäkin, esim. pikkuskidi selvisi nopeasti, mutta sen "sisko" selvisi vasta myöhemmin tyttäreksi jne.

      • leffafrigidi
        Pyttpanna i grädde kirjoitti:

        Montako kertaa se pitää katsoa, että tuntuisi ei sekavalle?
        Itsellä meni puoleen väliin elokuvaa ennen kuin selvisi ketä kuvasi ketäkin, esim. pikkuskidi selvisi nopeasti, mutta sen "sisko" selvisi vasta myöhemmin tyttäreksi jne.

        Ei se leffa ole olenkaan sekava. Kokemusta elämästä lisää, niin monella alkaa aukeamaan tarina helpommin.
        Uni tai kirkastuminen, ihan miten vaan. Hieno tarina jokatauksessa. Lääkärilläkin oli hieno kaksoisrooli. Hieno kohtaus jossa "sisko" käski luovuttamaan toivottoman vuoristoradan korjaamisen. Vuoristorata käsittääkseni symbolisoi vanhuksen rikkimennyttä muistia ja muistoja. Olihan tytär jo tarinan alussa vahvistanut, ettei
        mitään ole tehtävissä. Huvittavaa oli todeta Annín kaunistuneen vanhetessaan hyvinkin paljon. :)

      • Pyttpanna i grädde kirjoitti:

        Montako kertaa se pitää katsoa, että tuntuisi ei sekavalle?
        Itsellä meni puoleen väliin elokuvaa ennen kuin selvisi ketä kuvasi ketäkin, esim. pikkuskidi selvisi nopeasti, mutta sen "sisko" selvisi vasta myöhemmin tyttäreksi jne.

        Joskus unet vaativat aikaa ja mietintää ennen kuin sekavuus hälvenee.

      • tosi hyvä
        leffafrigidi kirjoitti:

        Ei se leffa ole olenkaan sekava. Kokemusta elämästä lisää, niin monella alkaa aukeamaan tarina helpommin.
        Uni tai kirkastuminen, ihan miten vaan. Hieno tarina jokatauksessa. Lääkärilläkin oli hieno kaksoisrooli. Hieno kohtaus jossa "sisko" käski luovuttamaan toivottoman vuoristoradan korjaamisen. Vuoristorata käsittääkseni symbolisoi vanhuksen rikkimennyttä muistia ja muistoja. Olihan tytär jo tarinan alussa vahvistanut, ettei
        mitään ole tehtävissä. Huvittavaa oli todeta Annín kaunistuneen vanhetessaan hyvinkin paljon. :)

        niin mä oon 10v ja mulla on näköjään enemmän kokemusta kuin muilla

      • Koska tapahtuu
        leffafrigidi kirjoitti:

        Ei se leffa ole olenkaan sekava. Kokemusta elämästä lisää, niin monella alkaa aukeamaan tarina helpommin.
        Uni tai kirkastuminen, ihan miten vaan. Hieno tarina jokatauksessa. Lääkärilläkin oli hieno kaksoisrooli. Hieno kohtaus jossa "sisko" käski luovuttamaan toivottoman vuoristoradan korjaamisen. Vuoristorata käsittääkseni symbolisoi vanhuksen rikkimennyttä muistia ja muistoja. Olihan tytär jo tarinan alussa vahvistanut, ettei
        mitään ole tehtävissä. Huvittavaa oli todeta Annín kaunistuneen vanhetessaan hyvinkin paljon. :)

        Aha kuinka paljon sitä kokemusta pitää kerätä?
        Ei vielä ainakaan ole mennyt sisarukseni ja lapseni sekaisin, mutta jos joskus menee niin tuskin tälläisten leffojen tarinankulku avautuu yhtään paremmin.

    • tosi hyvä

      pyttpanna kuule! en halua olla töykeä mutta mä loukkaannuin tosta.meitä on moneen junaan mutta että 68% ei ymmärrä.etkö säkäään ymmärrä.se on unta.sehän siinä justiin on niin hienoa.ja se on tosi hyvin tehty

    • aku wall

      me hankittiin elokuva keskiviikkona ja oon nyt kattonut kaks kertaa.katon täänään taas.siihen ei kyllästy

    • timopetteri9

      katos,lasten elokuva justjust ja ihan paska

    • elokuvan ystävä

      Imaginaerum ei ole missään nimessä lasten elokuva. Lapsi ei ymmärrä elokuvaan liittyvää symboliikkaa. Lisäksi elokuvassa on kohtauksia, jotka voivat järkyttää lasta, kuten Tomin isän Theodoren itsemurha, Tomin pään sahaaminen Scaretale-kohtauksessa ja kuoleman näköiseksi muuttunut Tomia ahdisteleva lumiukko.
      Elokuvan symboliikasta vähäsen. Vuoristoradan voi ymmärtää symboloivan useampaakin asiaa. Yksi niistä on Leffafrigidin jo aiemmin esittämä vertaus dementoituneen Tomin vaurioituneisiin hermoratoihin aivoissa. Sen lisäksi vuoristorata voi symboloida itse elämää ja varsinkin rikkonainen vuoristorata voisi myös kuvata isä-Tomin ja tytär-Gemin välistä huonoa suhdetta. Lumiukko symboloi Tomin elämän traumoja, joista pahin on se, kun isä ampui itsensä Tomin nähden. Lumiukko voi symboloida pahaa tai negatiivisia asioita laajemminkin.
      Elokuvassa on erinomaisia kohtauksia kuten esim. Scaretale ja Wonderfields.
      Bändin jäsenet eivät ole ammattinäyttelijöitä, mutta siitä huolimatta kummasti löytyy ilmeitä tai hullun meininkiä varsinkin Marcolta, Anettelta, Jukalta ja Troylta Scaretale-kohtauksessa. Hyvin kekseliästä tehdä Scaretalessa Anettesta musta noita-Lumikki, jonka sylkikin on mustaa myrkkyä, joka mädättää hetkessä omenan, josta hän on haukannut palasen. Scaretalessa on käännetty päin vastoin se ajatus, että omena tai ruoka on myrkytettyä, tässä syöjä myrkyttää ruuan. Pään puolikkaan poistaminen sahaamalla on myös hyvä idea ohjaajalta. Dementoituneesta ja muistisairaasta ihmisestä voi hyvinkin tuntua siltä, että osa päästä puuttuu. Wonderfileds-kohtauksessa lapsen asteelle taantunut Tom hakee apua tinasotilailtaan. Hän kutistuu muutaman sentin kokoiseksi kääpiöksi, ja tinasotilaat kantavat hänen sänkynsä jättiläismäisen suureksi muuttuneiden lelulaatikon ja pianon vierestä kassakaapin viereen, jonne hän oli tallentanut muistonsa. Kassakaappi on iso kuin suuri talo, ja sinne Tom kiipeää hakemaan muistojaan. Tämäkin kohtaus on hyvin kekseliäs ohjaaja Stobelta.
      Olen katsonut Imaginaerum-elokuvan jo neljä kertaa. Joka katsomiskerralla löydän siitä uusia asioita. Elokuva vaatii vähän paneutumista, mutta olen kokenut katsomisen palkitsevana.

      • tosi hyvä

        no elokuvan ystävä.mä saan kattoa sitä.siinä on ikäraja 12vuotta ja mä saan kattoa sen aikuisen kaa.ihme kyllä en oo nähnyt yhtään painajaisia.

    • tyrkyrit

      No jaa taas NW kotiväki heräsi kehumaan... hei relatkaa vähän ja nauttikaa vaan niin pitkään kun yksinkertaiset fanit jaksaa maksaa teille. Onneksi ,niitä vielä on ja ainahan ne oli krääsää, lippuja ym.ostavia.

      Kippis vaatimattomille NW faneille! Jatkakaa samaan malliin, vielä 4 jäsenille täytyy rakentaa kivilinnoja.

      • Kotiväki

        Sinulle Järjen Jättiläinen tiedoksi, että Nightwishillä on meitä "yksinkertaisia ja vaatimattomia faneja" pelkästään Facebookissa tällä hetkellä reilut 3,6 miljoonaa ja määrä kasvaa, joten eiköhän tulopuoli ole turvattu. Kyllä bändiläiset ovat tehneet töitä asuntojensa eteen - jotka eivät edes ole erityisen prameita Suomen luksukseen verrattuna.

    • MuseoFilmiLevymyynti

      Tässä vielä linkki tuoreeseen Tuomaksen haastatteluun. Hän kertoo siinä, että Imaginaerum-elokuva on saanut ulkomailla, etenkin Saksassa ja Venäjällä paremman vastaanoton kuin Suomessa. Elokuvaa tullaan näyttämään Venäjällä yli sadassa elokuvateatterissa. Uutinen kertoo lisäksi Nightwish-näyttelystä Kiteen kotiseutumuseossa (ilmeisesti pysyvä näyttely). Kolmas merkittävä tieto uutisessa on Nightwishin levyjen myyntimäärät. Niitä on myyty yhteensä n. 8 miljoonaa kappaletta, parhaiten myi Once n. 2.3 miljoonaa kappaletta, ja Imaginaerum on myynyt tähän mennessä n. 900 000 kappaletta.
      http://yle.fi/uutiset/nightwish_nayttely_kiteelle_-_bandin_elokuva_suositumpi_maailmalla/6672610

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4949
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      56
      3960
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      71
      3549
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2868
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2668
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      146
      2432
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2318
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2094
    Aihe