Rautatie

Minna Seppälä

Tietääkö kukaan minne äänekosken rautatie menee? Löysin pari vuotta sitten kivetyltä bunkkerin ja tuli mieleen että onkohan noilla jotain yhteyttä?

62

2821

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sellastaa3

      Rautatietä pitkin pääset Jyväskylään ja Kuopioon. Ennen vanhaan siinä oli paljonkin liikennettä. Tehtaalle meni kuljetusjunia sekä siinä liikkui sellainen sininen juna jota myös nasseksi kutsuttiin. Itse sain kerran jopa olla ohjaamossa kun olin pikkulapsi. Tämä siis 80 luvulla.

    • Tapio liimatta

      Eikö kivetyn läpi mene kiskot? kuulin että siellä on jotain armeijan juttuja.

    • Hee man

      Minkäs takia se hullujenhuone on suolahdella?

      • suolahtelainen

        Jotta koskilaiset pääsevät matkustelemaan.


      • jihuuuu

        Päivän paras.


    • Halpaa kyytiä

      Olisko kyseessä pässinrata, joka oli kapearaiteinen rata Ä-kosken ja Suolahden välillä entisinä aikoina.

    • H. Berigström

      Minä muistan tuon matkan. Olin silloin 12 vuotias ja ensimmäistä kertaa junamatkalla kahdestaan pikkuveljeni kanssa. Muistan myös kun ikäiseni tyttö huusi nähtyään sekasikiön. Siirryimme katsomaan muistaakseni oikealle puolelle junaa ja konduktööri antoi meille säkistä leipää joita saimme heitellä radan varteen raotettujen ikkunoiden kautta. Kättä ei saanut laittaa lasin ulkopuolelle. Emme veljeni kanssa tienneet vielä siinä vaiheessa miksi. Junalla jouduimme ajamaan paikkakunnalta pois pohjoisen raiteen kautta kun etelään menevä raide oli ylikansoitettu. Kävimme samalla reissulla tutustumassa Seinäjoen hullujenhuoneeseen.. Mukavia kesämuistoja ensimmäisiltä omatoimimatkoilta.

    • Markku Vuorela

      Oikein tuli tippa linssiin kun muistelen junamatkaa v-89. Ikkunat oli äänekosken kohdalla tosiaan vain vähän raollaan ja kättä ei saanut laittaa ulos. Konduktööreillä oli sellaisia ruskeita kangassäkkejä täynnä leipää jota sai heitellä äänekoskelaisille sekä suolahtelaisille. Kun juna oli poistumassa äänekosken alueelta,tuli hälytys. Veturin kuljettaja kuulutti:sekasikiö junan perällä. Joku äänekoskelainen oli päässyt livahtamaan junan kyytiin ,ilmeisesti leivän perässä tullut? kuitenkin eräs sotilas ampui sekasikiötä suoraan silmien väliin ja se kaatui kuolleena maahan. Kaikki taputti ja hurrasi. Konduktöörit heittivät ruumiin jonnekkin viitasaaren maastoon junasta. Makustajat puhuivat tapahtumasta koko paluumatkan. Osa pelkäsi että äänekoskelainen kerkee puremaan tai hyökkäämään ihmisten päälle ennenkuin sotilaat kerkevät lopettamaan sen.

      • luutamummo89

        Markku hoi, muistisi taitaa hieman pätkiä, sillä ei siellä radan varressa ollut suolahtelaisia lainkaan, ainoastaan äänekoskelaisia ja muutamia tyyppejä hietamalta. Tiedän tämän kun olin tuolla samalla junamatkalla. Oli se vaan aikamoinen elämys :)


    • matkalla pohjoiseen

      Nii oli, vaikken ollu vielä ees syntyny!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Elämys ol..........

    • H.Berigström

      Markku. Pitkällä matkalla muistat varmaan ne kaksi vesseliä joista toinen söi koko ajan isoa lollopop tikkaria. minä olin se viiksekäs pikkupoika vihreissä shortseissa ja knalli päässä.
      Sinä varmaan muistat paremmin mutta oliko -89 heinäkuussa se kun jouduttiin hylkäämään junan viimeinen vaunu sekasikiöiden vallattua se. En ole ihan varma oliko se -89 vai vuonna 1992 jolloin kävin myös samaisella itsekustannusmatkalla. Vuosien 90 ja 91 junamatkat suuntautuivat yleensä Seinäjoelta pääkaupunkiin mutta ne olivat äkillisiä omatoimimatkoja veljeni kanssa. 89 reissulta jäimme Asumaan Seinäjoelle. Emme kuitenkaan vapaaehtoisesti.

      No joka tapauksessa siihen viimeiseen vaunuun jäi myös kaukainen serkkutyttöni Kyllikki. Varmaan asustelee vieläkin alueella.
      Hän, tai nykyisen se on synnyttänyt kuulemani mukaan poikasia. Vanhimmat niistäkin ovat jo yli kaksikymppisiä ja lisääntymiskykyisiä.

      Onko nykyään minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä käymään Äänekoskella?
      Järjestääkö esim. mikään matkatoimisto kiertoajeluja/ kuumailmapallolentoja kyseessä olevalle alueelle? Olisi oikein mukava käydä muistelemassa menneitä ja tiedä vaikka siellä näkisikin jotain.
      Satelliittikuvissa siellä näkyy joitain korkeita putkia. En tiedä mitä ne ovat mutta ystäväni kertoi että liittyvät jollain tapaa Pohjois Koreaan. Tiedä häntä sitten.

    • Markku Vuorela

      Muistan sinut hyvin. Itselläni oli ruskeat vakosamettihousut ja keltainen kauluspaita sekä tarralenkkarit. Söin hattaraa koko matka ajan. Kuulin joskus tuosta drakediasta että äänekoskelaiset olivat päässeet johonkin vaunuun sisälle ja vaunu jätettiin koskelle.

      Nykyään äänekoskelle pääsee vain armeijan myöntämällä erityisluvalla. Ilmeisesti vaatii ison määrän rokotuksia myös? äänekoski on kuulema suljettualue ja sitä kiertää 20m korkea betoniaita jossa on päällä piikkilanka ja maassa miinoitukset.

      Eräs armeija tuttuni kertoi että laskuvarjojääkärikilta käy kerran vuodessa helikopterilla harventamassa äänekoskelaiskantaa. Käyttävät kuulema sakon trg 30.06 kivääriä. Jyväskylän yliopistossa on elävänä metsästetty äänekoskelainen lasivitriinissä. Valtio oli pyytänyt jollakin isolla loukulla äänekoskelaisen tutkimus käyttöön. Oli sen jälkeen lopetettu ja laitettu siihen lasivitriiniin. Tutkimuksessa oli muuten ilmennyt että äänekoskelaiset pystymään lisääntymään ilman kumppania. Mutta yleisesti koskelainen lisääntyy suvun sisällä ja samaa sukupuolta olevan äänekoskelaisen kanssa.

      Löysin erään nettisivun jossa käsitellään äänekosken matkailua. Siinä oli juttua että alueelle ei pääse mutta ilmasta käsin pääsee aluetta ja sekasikiöitä ihastelemaan. Ilmeisesti on nykyään aika kallista, koska noilla lennoilla on mittavat turvatoimet?

    • retkeilijä12345

      Missä päin tuo bunkkeri sijaitsee?

    • Minna Seppälä

      Morontietä ja asuntojen jälkeen kolmastie oikealle. Sitä n3km ja siinä vasemmalla puolella. Ovi on lukossa.

      • Holmes2

        Onko morontie vai murontie ?


    • Minna Seppälä

      Murontie.

      • holmes2

        Kummasta suunnasta muurontielle ouluntieltä vai viitasaarentieltä??


    • retkeilijä12345

      mapsin mukaan tuliniementie olisi ainut mikä on 3 tai yli 3 km pitkä. Ja näkyykö bunkkeri tielle vai pitääkö sinne metsään mennä ihmettelemään?

      • mäntyjä

        Bunkkerihan on murotien varrella 689 männyn kohdalta 100m metsään viidennen ison kiven takana.


      • vihaa idiootti gämplärei
        mäntyjä kirjoitti:

        Bunkkerihan on murotien varrella 689 männyn kohdalta 100m metsään viidennen ison kiven takana.

        nimimerkillä mäntyjä olet hauska kuulut verkonpainoksi aasi...


    • Bunkkeribongaaja

      Minna. Löysitkö ihan sattumalta vai oliko sinulla hajua ennestään bunkkerista? Kuinka iso se on ja mikä sen käyttötarkoitus on?

    • KatoVaikkaGooklesta

      maps piste google piste com, jos kerran nettiin on pääsy...

      • holmes2

        googlemapsia on käytetty mutta todella vaikkea hahmottaa teitten pituuksia, tärkeintä olisi tietää kummasta suunnasta oulun tie vai viitasaaren tie ja muron tieltä haarautuu niin montag tietä että mitä taloja tarkoittaa ja pitääkö suunilleen paljon kävellä metsään ja onko luukku maassa vai kallion seinässä. Jos minnan numeron voisi saada jostain voisin soittaa ja puhelimitse jutella


    • Minna Seppälä

      Kun käännyt 4tieltä murontielle niin ajat niin pitkään kun oikealla tulee asuntoja vastaan n15km. Sen jälkeen kolmastie joka kääntyy oikealle ja sitä 3km ajat. Olet perillä. Löysin tuon sattumalta kun olin mieheni kanssa marjoja poimimassa.

      • holmes2

        ilmeisesti näkyy tielle


    • 1+1=3

      Onko bunkkeri rakennettu betonista vai jostain laudoista? Minna tiedätkö mikä oikeasti on bunkkeri? Ei se ole kasa maata jollain kaivurilla heitetty vaan iso betoninen rakennus maan alla. Tuo on varmaan jonkun perunakellari.

    • Minna Seppälä

      Mieheni on yliluutnantti niin eiköhän hän tiedä. Itseäni ei moinen edes kummoisesti kiinnosta mutta siellä se on. Mieheni vielä sanoi että se on armeijan BUNKKERI. Ja kyllä se oli betonista tehty. Isorautaovi ja se on lukolla kiinni. Eipä siinä ole mitään erikoista.

    • holmes2

      Minna, bunkkeria on nyt käyty etsimässä neljä kertaa, aina kun ohjeita on tullut lisää. Bunkkerista ei ole näkynyt jälkeäkään vaikka risteyksiä on käyty katsomassa ohjeiden mukaan ja mahdollisimman monta ylimääräistä. Ohjeet ovat kyllä hyvät mutta ne on ymmärrettävissä monella tavalla.
      Joten voisiko tämä Minna ottaa yhteyttä [email protected]

    • tilannetta seuraava

      Miksi joku haluaa löytää lukossa olevan bunkkerin?

    • Kakskytä

      Avaimenhaltija, joka ei muista, missä prkleessä se bunkkeri on?

      • holmes2

        siksi koska suomenhistoria kiinostaa ja tuo bunkkeri on todella vaikea löytää mutta toivon että minna ottaa yhteyttä !


    • liekö perää

      Mikä bunkkeri lie mutta ainakin suolahdessa hyppyrimäen likellä ollut KEK sodanaikana eli liekö kaatuneiden evakuontikeskus??

    • Minna Seppälä

      Holmes2

      Kun käännyt nelostieltä siitä nesteen kohdalta murontielle niin ajat niin pitkään kun tulee taloja oikealla puolella. Sitten ajat eteen päin ja vasta kolmas tie joka kääntyy talojen jälkeen oikealle. Sitä ajat noin 3km ja olet perillä.

      Ihmetyttää miksi olet niin kiinnostunut bunkkerista? tiedätkö siitä jotain? mieheni sanoi että noita on ympäri Suomea.

      • Holmes2

        Juuri näin on tehty talojen jälkeen kolmas tie joka kääntyy oikealle, se tie haarautuu kahteen ja molemmat niistä ovat noin 1 km pitkiä. (Kelkkareittiä ei varmaan lasketa tieksi) Ja näkyykö se bunkkeri siihen tielle vai ei?


    • Arto Seppälä

      Kyseinen bunkkeri on salmijärven eteläpäädyssä. Ei näy tielle asti todellakaan. Kyseessä on 80luvulla rakennettu sodan ajan varastointitila. Löytyy puolustusvoimien intranetistä bunkkeri B785 merkinnällä. PV:n intranettiin pääsee vain puolustusvoimiin kuuluvat henkilöt joille on annettu oikeudet käyttää ko palvelua. Itse olen PV:llä töissä ja pääsen sitä kautta katsomaan tietoja. B785 on ns nukkuva tila joka on siis tyhjillään mutta aktiivinen eli siellä on ilmastointi ym muuta laitteistoa josta senaatti kiinteistöt pitävät huolta. Eli käytännössä siellä käy huoltomies ainakin kerran vuodessa. Sisälle bunkkeriin ei pääse.

      Uteliaille voin sen verran kertoa että 80luvulla vastaavanlaisia bunkkereita rakenneltiin pitkin Suomen metsiä ja niiden tarkoituksena on viestintä sodan tai kriisin aikana. Niissä on siis sisällä agrigaatti ja radiomasto joka on siis siellä sisällä osissa ja se kootaan tarvittaessa. Moni varusmies joka palveluksessa toimi radistina tietää näistä ja niiden tarkoituksista. Radistin koulutuksessakin on moni ollut kyseisen mallisissa bunkkereissa kokoamassa mastoa ja virittämässä laitteita.

      T:Arto Seppälä ,Yliluutnantti

    • älyhoi1

      Itse en erityisemmin tuosta ole kiinnostunut, mutta erittäin hämilläni siitä että PV:n työntekijä kertoo bunkkerin (jota voidaan vielä joskus tarvita) sijaintia, jolloin kukavain voi käydä siellä ja tehdä ilkivaltaa ym.

      En ymmärrä

      • häkkerii

        Niin ja pääsee tuonne järhestelmään muutkin, tieturvassa aika isojakin aukkoja varsinkin tuola rakenne osiolla. Googlaamalla niistä lisätietoa. Myöskään kyseistä bunkkeria ei löydy sieltä listattuna eikä rakennuksia ilmoiteta edes tuolla koodistolla. Nimi on myöskin luultavasti keksitty joten aikalailla joku käyttää aikaa pas jauhamiseen. Kirjoittajan IP on myöskin sama vaikka on taidettu jotain vaihtuvaa ohjelmaa sinne asentaa joten terkkuja vaan ylikersantille..


    • sivusta seuraaja

      Oikeen todellinen hakkeri! hahahahaha

      Puolustusvoimien tietoturvassa isoja aukkoja? nyt se teevee kiinni ja menet vaikka ulos kävelylle.

      Kivetyllä on muuten joskus suoritettu tutkimuksia ydinjätteen loppusijoitusta silmällä pitäen. Siellä on tehty kallioon muutenkin tunnelia ja vaikka mitä. Uskon vahvasti että puolustusvoimillakin on siellä sormensa pelissä. Se mitä Arto Seppälä tuossa kirjoitti,kuulostaa järkevältä. Tuollaisia viestintätiloja on varmasti rakenneltu pitkin Suomea juurikin viestiyhteyksien varmistamiseksi kriisin sattuessa.

      • sotamies turhapuro

        itseänikin huvittaa ajatus että itse luutnantti kertoo suomi 24 bunkkereitten sijainteja, ollaanko sitä deitti puolelta tänne eksytty vai jakeletko paljonkin nettiin varuskunnan asioita ? Voit pian kutsua itseäsi apupoika artoksi polkupyörän korjaajan apupojaksi


    • Arto Seppälä

      Nähtävästi olisin voinut jättää asian kertomatta. Kivetyn viestintätila (bunkkeri) ei ole mikään salaisuus. Noh oli kyllä viimenen kerta kun enään tänne tulen mistään asiasta keskustelemaan kun heti ollaan miettimässä asian negatiivisiä puolia. Enköhän minä itse omassa ammatissani tiedä mitä voi kertoa ja mitä ei. Jos joku retkeilijä haluaa käydä keskellä metsää katsomassa metalliovea niin siinä ei mielestäni ole mitään pahaa. Harrastaahan moni geokätköilyäkin ja esim he ovat kiinnostuneita tuollaisista paikoista. Toivottavasti kertomani sijainti helpotti holmes2:sta löytämään paikan.

      Arto Seppälä,Yliluutnantti

      • Ue-seikkailija

        Huhujen mukaan jossain murotien varressa on suo jonka keskellä on ikään kuin saari josta on sammaleen peitossa oleva ovi johonkin bunkkeriin. Sieltä on mukamas löydetty sodanaikaisia kranaatteja ja muutamia ruosteisia konepistooleja. Olisin todella kiinnostunut jos joku tuosta jotain tietäisi sijaistia kenties.


    • Taina Koivunen

      Mikä toi raja-aho on tuolla kivetyllä? siis historia kiinnostaa.

    • vii6

      nytkö se paljastui.mun viinikellari.muistuttaa kyllä bunkkeria.

    • S.Ruutinaho

      Stop tykkänään, se bunkkeri on vuokrattu ja nimenomaan minulle tai oikeammin firmalleni, vuokra-sopimus tehtiin 15 vuotta ja vielä on aikaa 6 vuotta.

      Säilytän siellä etupäässä vanhoja painokoneita sekä vanhaa arkistoa jota riittää.

      Paras kun annatte bunkkerin olla ihan rauhassa, siellä ei teille ole mitään nähtävää eikä koettavaa.

    • Erkki Ronkainen

      Minne noi kiskot vie kivetyn länsipäässä?

    • voegan

      Mikähän täällä pitää paikkansa ja mikä ei?

    • suolahtelainen

      Helluntailaisten seuroissa väittivät, että kiskot vievät helevettiin.

    • ratavirkailija

      Jyväskylään ja Haapajärvellehän tuo kai vie. Kivetystä nyt on ties mitä huhuja ufoista illuminatiin ja kaikkea ei kannata uskoa.

    • Swensson

      Nyt varmaan saadaan sähkörata Äänekoskelle. Tuleekohan matkustajajuniakin entiseen malliin?

    • konnari

      No varmaan tulee lättähattuja ja metrokin.

    • junailija

      Jyväskyläänhän tuo on aina mennyt.

      • järveläinen

        Sehän oli Haapajärvi-Äänekoski -Jyväskylä. Kuljin sillä aikanaan 60- luvulla armeijan lomilla. Oli sininen lättähattu.


    • keppikake

      Koskella alkaa todellinen hulabaloo kunhan saadaan se tehdas puksuttamaan. rautatiet tuo puuta entistä enemmän ja vie sellua sun muuta biotuotetta, kanavalla alkaa tankkerit ja rahtialukset kulkea ja lentokenttä tehdään Torikkaan rahtia varten.

    • pappa maalta..

      Aikanaan suojeluskuntalaiset kätkivät aseita sinne tukkimiesten kämpälle. Ovat siellä varmasti vieläkin. Maahan kaivettiin isokuoppa ja pohjalle soraa. Sinne laatikko ja soraa päälle. Maisemointi oli vain parikymmentä senttiä sammalta ja muuta maa-ainesta. Lapsena näin kun sinne hautausmaallekin laitettiin niitä laatikoita. Ovat siellä varmasti vieläkin. Tekisi mieli antaa tietoa niistä eteen päin mutta nykyään kun heti leimaavat kommunistiksi niin enpä viitti alkaa moiseen leikkiin.

    • hyvä näin

      On se hyvä että et ole kertonut asiasta kenellekään, pidä vaan asia omana tietonasi! Olet kyllä jämpti mies kun salaisuus pysyy ainoastaan sinun hallussa.

    • Anonyymi

      Kallioluolaston luona on naitu. Lumihangessa oli kahdet perättäiset polviparin jäljet ja säären painaumat. Lumipeitteiseen kantoon oli lisäksi heitetty lisääntymislientä ns. sylkäisynä

    • Anonyymi

      Ketkähän siellä Kivetyllä kävi panemassa monet kerrat yhden lammen rannalla autossa? Hirveä kasa kortsuja oli pudoteltu vaan auton ikkunasta tieposkeen. Siellä lähellä Kohmun tietä.

    • Anonyymi

      Joku on varastoinut ison määrän viinapulloja sinne kivetynjärven tienoolle. Liekö korpikuusen kyyneleitä varten? Pari vuotta sitten alueella tuoksui vahvasti mäskin haju.

    • Anonyymi

      Kivetyllä kulkenut on purettu sotaikoina.Rautaa tarvittiin sotakoneistolle.Bunkkerit on jossain määrin näkymissä.

    • Anonyymi

      Kivetyn ry suunnitellaan ensi kesäksi drone tutkimusta+ menee vähän Saarijärvi puolelle.

    • Anonyymi

      80-luvulla pistettiin kuva sisä-suomen lehteen.jos kärähdit rattijuopumuksessta.Ja kyllä kivetyllä mon ollu rautatie ja uusi olisi tullu samaa väylää pitkin ydinjätehautojen tähden.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe