Mä olen ihan sekaisin. Tilanne on siis se, että minä olen menossa viikonloppuna treffelle. En ole ollut aikoihin treffeille. Erosin viimevuoden elokuussa pitkästä suhteesta. Tulin petetyksi ja se oli syy eroon. Nyt minulla on niin pelokkaat tunteet mutta samalla hyvät näistä treffeistä. Eron jälkeenhän koin totaalisen romahduksen koska tämä entinen mieheni ajoi minut henkisesti niin loppuun jatkuvilla valheilla, solvaamiseella ja alistamisella. Sen jälkeen olen myös ollut ihastunut mutta ne ei ole koskaan johtaneet mihinkään ja hyvä niin koska en ole ollut valmis tuolloin mihinkään. Nyt sitten tämä mies jonka kanssa olen menossa treffeille on jotain niin erilaista. Tuntuu vaan niin hyvältä. Hän on komea. Hän on jääkiekkoilija. Mikä on ihan seinahullua koska minä olen vaan minä. Ei tavallinen nainen voi mennä jääkiekkoilijan kanssa treffeille. Hän on yli söpö, pitkä ja yksin kertaisesti komea. Hän on ujo. Todellanujo hän on jopa itse sen myöntänyt. Kysyin häntä treffeille perjantaiksi mutta hänelle ei silloin sovi koska on sopinut jo muuta (joukkueen kanssa) mutta sitten hän itse kysyy heti seuraavaa päivää lauvantaita, että olis kiva. Onko tuo hyvä merkki kun hän ei torjunu minua tai tietenkin on mutta olin varma, että hän torjuu minut. Voi kuullostaa sekavalta. Hän käyttää myös hymiöitä viesteissään kukaan mies ei ole aikaisemmin tehnyt niin ainakaan minulle. Katsomme elokuvaa. Se oli minun ehdotus mutta onko hyvä jos minä ehdotin, että katsotaan sitä hänen luonaan? Mitä jos harrastamme seksiä? Miten voin vastustaa häntä? Mitä teen jos tunnelma muuttuu seksuaaliseksi? Tapasimme siis viime viikonlopppuna paikallisessa ja nyt olemme sopineet treffit. Kun sovimme silloin nuita treffejä hän sanoi, että hän aikoo ilmoitellla kun tietää tarkemmin siitä perjantaista (joukkuuen kanssa tapaamisesta) , että onko lauvantai sitten parempi treffeille. Olin tuolloin varma, että ei hän ilmoita mitään itsestään mutta hän ilmoitti? Ei minulle koskaan käy näin? Olen tullut aina unohdetuksi. Torjutuksi. Olen aivopessyt tavallaan itseni, että ei minua kukaan voi haluta, tulen olemaan yksin aina, olen epäonnistuja ja kaikki miehet on sikoja. Nyt olen ihan sekaisin ja en tiedä mitä teen? Pidän todellakin tästä miehestä ja se pelottaa hiukan.
Ihan sekasin
94
911
Vastaukset
- miesvm1967
Rohkeasti seikkailuun ja onnea matkaan :) Tyhjennä pääsi turhista huolista, asiat menee painollaan tai sitten ei mene. Turha niitä on etukäteen stressata liikaa. Pidän peukkuja!
- iiics
Kuulostaa aikas kivalta, älä jännitä liikaa. Olet oma itsesi ja rennosti lämmin ja läsnä, niin kaikki sujuu luonnostaan. Ymmärrä myös hänen ujouttaan. Jos keskityt siihen miten voit helpottaa sitä, unohdat ehkä oman jännityksesi? Toivotan hauskaa iltaa!
- ja hymyä naamaan
LauVantai on hyvä päivä treffeille, älä lataa odotuksia liikaa treffeille niin ei tule pettymyksiä.
- kiltti mies.
Älä sitten nus.si sen kanssa ekalla kerralla.
- ähhh
Miten ekasta kerrasta selviää nus.simatta? Yrititkö sanoa että ei ekoilla treffeillä?
- lifemocker
ähhh kirjoitti:
Miten ekasta kerrasta selviää nus.simatta? Yrititkö sanoa että ei ekoilla treffeillä?
kummatkaan ei ota vaatteitaan pois, eikä ala lihaa piilottamaan?
- lifemocker
1) hanki itsetunto. mikään ei ole niin turnoff kuin epävarma ihminen
2) älä anna. tai no, anna jos et halua hänestä muuta kuin seksiä, mutta jos tällöin et tietenkään saa suhdetta hänen kanssaan (miehet ei arvosta naisia jotka ovat liian helppoja, eivät ole tyttöystävä-materiaalia) - Ihastunut nainen
Se suurin kysymys on mitä pyörittelen päässäni on se, että harrastaakko seksiä ekoilla treffeillä? Mitä jos emme harrasta voiko tunteet jäädä silloin vain ystävyyteen tai mitä jos en tapaakkaan häntä enään ja en ehtinyt kokea taivaallista seksiä hänen kanssaan? Tai mitä jos harrastamme ja hän ei tahdo enään kuulla minusta sen jälkeen? Todellla vaikeata. En edes tiedä mitä laitan päälleni koska en halua näyttää siltä, että olen peilin edessä tällännyt itseäni tunti kausia. Pidän todellakin tästä miehestä enkä haluaisi pilata mitään ja todella pitkästä aikaan tuntuu siltä, että tästä voisi tullakkin jotain.
- iiics
Jos sinä haluat seksiä, niin siitä vaan. Sitä ei kannata miettiä, että mitäs jos ette harrasta etkä sitten saa enää tilaisuutta seksiin hänen kanssaan, sillä mieheltä saa aina seksiä.
Itse en harrastaisi seksiä ekoilla treffeillä. - lifemocker
"Mitä jos emme harrasta voiko tunteet jäädä silloin vain ystävyyteen tai mitä jos en tapaakkaan häntä enään ja en ehtinyt kokea taivaallista seksiä hänen kanssaan?"
seksi tappaa parisuhde-tunteet, kun taas lisää tutustuminen niitä vahvistaa.
jos teillä on fyysistä vetoa toisiinne niin ei se miksikään kaveruudeksi jää! mutta jos harrastatte seksiä niin sitten siitä tulee seksisuhde, koska ette ennätä luomaan toisiinne tunnesidettä joka mahdollistaisi seurustelun - lifemocker
iiics kirjoitti:
Jos sinä haluat seksiä, niin siitä vaan. Sitä ei kannata miettiä, että mitäs jos ette harrasta etkä sitten saa enää tilaisuutta seksiin hänen kanssaan, sillä mieheltä saa aina seksiä.
Itse en harrastaisi seksiä ekoilla treffeillä.ainut vaan, että suhdetta nainen ei saa jos heti hyppää sänkyyn. miehen päässä kääntyy osoitin "mahdollinen tyttöystävä" merkistä - "pano" merkkiin ja nainen ei tule saamaan kuin pelkkää pinnallista seksiä, kun osoitti olevansa vain pinnallinen tyyppi
- iiics
lifemocker kirjoitti:
ainut vaan, että suhdetta nainen ei saa jos heti hyppää sänkyyn. miehen päässä kääntyy osoitin "mahdollinen tyttöystävä" merkistä - "pano" merkkiin ja nainen ei tule saamaan kuin pelkkää pinnallista seksiä, kun osoitti olevansa vain pinnallinen tyyppi
Mä en ole kun kerran harrastanut seksiä ekoilla treffeillä, siitä tuli parin vuoden suhde. Tosin olimme olleet viestiyhteyksissä jo useamman kuukauden ennen ensimmäistä tapaamista.
- 6+14
lifemocker kirjoitti:
ainut vaan, että suhdetta nainen ei saa jos heti hyppää sänkyyn. miehen päässä kääntyy osoitin "mahdollinen tyttöystävä" merkistä - "pano" merkkiin ja nainen ei tule saamaan kuin pelkkää pinnallista seksiä, kun osoitti olevansa vain pinnallinen tyyppi
Minä olen kahdeksatta vuotta naimisissa miehen kanssa, jonka kanssa harrastin seksiä ekoilla treffeillä. Tosin olimme tunteneet toisemme jo pitempään, mutta silti. Ei kaikilla miehillä ole tuollaista sisäänrakennettua huora/madonna syndroomaa.
- lifemocker
6+14 kirjoitti:
Minä olen kahdeksatta vuotta naimisissa miehen kanssa, jonka kanssa harrastin seksiä ekoilla treffeillä. Tosin olimme tunteneet toisemme jo pitempään, mutta silti. Ei kaikilla miehillä ole tuollaista sisäänrakennettua huora/madonna syndroomaa.
molemmissa tapauksissa olitte jo ennestään tunteneet joten.....tilanne oli ERI ;)
- NäinMeillä
6+14 kirjoitti:
Minä olen kahdeksatta vuotta naimisissa miehen kanssa, jonka kanssa harrastin seksiä ekoilla treffeillä. Tosin olimme tunteneet toisemme jo pitempään, mutta silti. Ei kaikilla miehillä ole tuollaista sisäänrakennettua huora/madonna syndroomaa.
Minä olen ollut naimisissa 15 vuotta naisen kanssa jonka kanssa päädyimme sänkyyn heti ensimmäisenä iltana. Eikä tullut mieleenikään että hän olisi siksi jotenkin huono nainen tai ei olisi vaimoainesta. Ennemminkin olin otettu tapahtuneesta.
Ei siis kannata laukoa mitään yleisiä totuuksia asiasta. Elämä on ihmeellistä ja monimutkaista. Yhdelle käy yksi ja toiselle toinen.
Joka tapauksessa treffeillä kannattaa olla oma itsensä ja tehdä niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Jos se ei toimi, toinen ei ole se oikea. - NäinMeillä
NäinMeillä kirjoitti:
Minä olen ollut naimisissa 15 vuotta naisen kanssa jonka kanssa päädyimme sänkyyn heti ensimmäisenä iltana. Eikä tullut mieleenikään että hän olisi siksi jotenkin huono nainen tai ei olisi vaimoainesta. Ennemminkin olin otettu tapahtuneesta.
Ei siis kannata laukoa mitään yleisiä totuuksia asiasta. Elämä on ihmeellistä ja monimutkaista. Yhdelle käy yksi ja toiselle toinen.
Joka tapauksessa treffeillä kannattaa olla oma itsensä ja tehdä niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Jos se ei toimi, toinen ei ole se oikea.Ja se nainen siis oli minulle ennestään tuntematon.
- LogisLogus
NäinMeillä kirjoitti:
Minä olen ollut naimisissa 15 vuotta naisen kanssa jonka kanssa päädyimme sänkyyn heti ensimmäisenä iltana. Eikä tullut mieleenikään että hän olisi siksi jotenkin huono nainen tai ei olisi vaimoainesta. Ennemminkin olin otettu tapahtuneesta.
Ei siis kannata laukoa mitään yleisiä totuuksia asiasta. Elämä on ihmeellistä ja monimutkaista. Yhdelle käy yksi ja toiselle toinen.
Joka tapauksessa treffeillä kannattaa olla oma itsensä ja tehdä niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Jos se ei toimi, toinen ei ole se oikea.Ikävä vaan että tuo yleensä kertoo että sama on tapahtunut niiden edellistenkin miesten kanssa.
- NäinMeillä
lifemocker kirjoitti:
"Mitä jos emme harrasta voiko tunteet jäädä silloin vain ystävyyteen tai mitä jos en tapaakkaan häntä enään ja en ehtinyt kokea taivaallista seksiä hänen kanssaan?"
seksi tappaa parisuhde-tunteet, kun taas lisää tutustuminen niitä vahvistaa.
jos teillä on fyysistä vetoa toisiinne niin ei se miksikään kaveruudeksi jää! mutta jos harrastatte seksiä niin sitten siitä tulee seksisuhde, koska ette ennätä luomaan toisiinne tunnesidettä joka mahdollistaisi seurustelunTunneside voi ihan hyvin muodostua vaikka harrastaisi seksiä. Seksi ja tunteet eivät sulje toisiaan pois. Joillain seksin panttaaminen voi päinvastoin luoda ylimääräisiä jännitteitä kun pitää koko ajan kuulostella milloin on se oikea aika.
LogisLogus kirjoitti:
Ikävä vaan että tuo yleensä kertoo että sama on tapahtunut niiden edellistenkin miesten kanssa.
Mitä sitten?
- NäinMeillä
LogisLogus kirjoitti:
Ikävä vaan että tuo yleensä kertoo että sama on tapahtunut niiden edellistenkin miesten kanssa.
Jos hän on minulle uskollinen meidän ollessamme yhdessä niin mitä sitten vaikka hän olisi mennyt jonkun muunkin kanssa sänkyyn ensimmäisillä treffeillä? Ja olinhan minäkin siinä osapuoli. Miksi vaatisin toiselta muunlaista moraalia kuin itseltäni? Kaksinaismoraali on minusta se kaikkein alhaisin moraalin muoto.
- LogisLogus
NäinMeillä kirjoitti:
Jos hän on minulle uskollinen meidän ollessamme yhdessä niin mitä sitten vaikka hän olisi mennyt jonkun muunkin kanssa sänkyyn ensimmäisillä treffeillä? Ja olinhan minäkin siinä osapuoli. Miksi vaatisin toiselta muunlaista moraalia kuin itseltäni? Kaksinaismoraali on minusta se kaikkein alhaisin moraalin muoto.
Onha siinä aika suuri ero että antaa pimpsaa ekoilla treffeillä kuin että menisi sänkyyn niillä perus kolmansilla kun tuntee enemmän treffikumppania ja epäsopivimmat yksilöt on suodatettu pois. Mut pitäähän sitä "arvostaa" että helposti lohkee ja melat seilaa ;) Jatkakaa vaan tytöt
LogisLogus kirjoitti:
Onha siinä aika suuri ero että antaa pimpsaa ekoilla treffeillä kuin että menisi sänkyyn niillä perus kolmansilla kun tuntee enemmän treffikumppania ja epäsopivimmat yksilöt on suodatettu pois. Mut pitäähän sitä "arvostaa" että helposti lohkee ja melat seilaa ;) Jatkakaa vaan tytöt
"Antaa pimpsaa" ja "helposti lohkee", yay mikä maailmankuva miehellä.
NäinMeillä kirjoitti:
Minä olen ollut naimisissa 15 vuotta naisen kanssa jonka kanssa päädyimme sänkyyn heti ensimmäisenä iltana. Eikä tullut mieleenikään että hän olisi siksi jotenkin huono nainen tai ei olisi vaimoainesta. Ennemminkin olin otettu tapahtuneesta.
Ei siis kannata laukoa mitään yleisiä totuuksia asiasta. Elämä on ihmeellistä ja monimutkaista. Yhdelle käy yksi ja toiselle toinen.
Joka tapauksessa treffeillä kannattaa olla oma itsensä ja tehdä niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Jos se ei toimi, toinen ei ole se oikea.Minun kohdallani ensimmäisenä iltana sänkyyn päätymisestä alkoi noin kymmenen vuotta kestänyt suhde, josta yli puolet oltiin naimisissa. Voisihan sitä niinkin ajatella, että olipa helppo mies kun niin heti antoi, ja ihan taatusti oli antanut muillekin, mutta eipä tuo minua estänyt häneen ihastumasta ja rakastumasta. Ja sen rakastumisen tuloksena maailmassa on yksi ihana ihminen lisää. En siis todellakaan kadu.
- LogisLogus
simasuuneiti kirjoitti:
Minun kohdallani ensimmäisenä iltana sänkyyn päätymisestä alkoi noin kymmenen vuotta kestänyt suhde, josta yli puolet oltiin naimisissa. Voisihan sitä niinkin ajatella, että olipa helppo mies kun niin heti antoi, ja ihan taatusti oli antanut muillekin, mutta eipä tuo minua estänyt häneen ihastumasta ja rakastumasta. Ja sen rakastumisen tuloksena maailmassa on yksi ihana ihminen lisää. En siis todellakaan kadu.
Urokset levittää siementä mihin vaan. Kärjistetysti naaraalle koituu seuraukset, joten se antaa pesää harvoille ja valituille ei jokaiselle vonkaavalle. Eläinmaailmassa näin. Ensimmäinen ilta... siis ei edes treffit... siitä touhusta saa ansaitun lisänimen ja meidän miesten kiinnostus senkun lisääntyy ;) Sano vaan sovinistiksi mutta näin se on.
- näinpä näin
NäinMeillä kirjoitti:
Tunneside voi ihan hyvin muodostua vaikka harrastaisi seksiä. Seksi ja tunteet eivät sulje toisiaan pois. Joillain seksin panttaaminen voi päinvastoin luoda ylimääräisiä jännitteitä kun pitää koko ajan kuulostella milloin on se oikea aika.
Ei se seksi nyt niin mystinen asia ole. Aikuisella iällä sitä voi hyvin harrastaa heti ekoilla treffeillä, jos molemmista siltä tuntuu ja kondomit tuli hankittua ajoissa.
- lifemocker
NäinMeillä kirjoitti:
Tunneside voi ihan hyvin muodostua vaikka harrastaisi seksiä. Seksi ja tunteet eivät sulje toisiaan pois. Joillain seksin panttaaminen voi päinvastoin luoda ylimääräisiä jännitteitä kun pitää koko ajan kuulostella milloin on se oikea aika.
kyllä se mulle ainakin aika paljon ihmisestä kertoo, että on valmis täysin tuntemattoman kanssa sänkyyn menemään (eikä siis mitään hyvää)
- lifemocker
näinpä näin kirjoitti:
Ei se seksi nyt niin mystinen asia ole. Aikuisella iällä sitä voi hyvin harrastaa heti ekoilla treffeillä, jos molemmista siltä tuntuu ja kondomit tuli hankittua ajoissa.
kyllä se mulle on aika pirun intiimi asia, jota en ihan kenen tahansa kanssa lähtisi tekemään
- miesvm1967
simasuuneiti kirjoitti:
Minun kohdallani ensimmäisenä iltana sänkyyn päätymisestä alkoi noin kymmenen vuotta kestänyt suhde, josta yli puolet oltiin naimisissa. Voisihan sitä niinkin ajatella, että olipa helppo mies kun niin heti antoi, ja ihan taatusti oli antanut muillekin, mutta eipä tuo minua estänyt häneen ihastumasta ja rakastumasta. Ja sen rakastumisen tuloksena maailmassa on yksi ihana ihminen lisää. En siis todellakaan kadu.
Samoin, ekana iltana sänkyyn päätymisestä alkoi minullakin 10 vuotta kestänyt suhde / avoliitto josta on yksi rakas lapsi. Ja juu mäkin olin helppo nakki hihhih!! Oikeastaan rakastuin naiseen tosissani vasta pari viikkoa myöhemmin kesäisenä päivänä torilla.
- miesvm1967
lifemocker kirjoitti:
kyllä se mulle ainakin aika paljon ihmisestä kertoo, että on valmis täysin tuntemattoman kanssa sänkyyn menemään (eikä siis mitään hyvää)
Illan arvoitus: Arkkienkelit Mikael, Gabriel, Rafael ja lifemocker menivät baariin iskemään naisia, poikamiehiä kun olivat. Kuka ei saanut?
miesvm1967 kirjoitti:
Illan arvoitus: Arkkienkelit Mikael, Gabriel, Rafael ja lifemocker menivät baariin iskemään naisia, poikamiehiä kun olivat. Kuka ei saanut?
Kyllä sellaisiakin miehiä on, jotka eivät anna ensimmäisenä iltana, olen itsekin tavannut yhden sellaisen. Meni kaksi ellei peräti kolme viikkoa ennen kuin sain sänkyyn. Se oli etäsuhde eli tapaamisviikonloppuna suutelimme, seuraavana ja sitä seuraavana ehkä tapasimme (en enää jaksa muistaa) ja sitä seuraavana hän tuli luokseni yöksi ja se oli menoa (muutamaksi vuodeksi).
(Muistan tapaamispäivän päivämäärän ja ekan seksiviikonloppumme siksi, että ne osuivat tiettyihin merkkipäiviin.)- miesvm1967
simasuuneiti kirjoitti:
Kyllä sellaisiakin miehiä on, jotka eivät anna ensimmäisenä iltana, olen itsekin tavannut yhden sellaisen. Meni kaksi ellei peräti kolme viikkoa ennen kuin sain sänkyyn. Se oli etäsuhde eli tapaamisviikonloppuna suutelimme, seuraavana ja sitä seuraavana ehkä tapasimme (en enää jaksa muistaa) ja sitä seuraavana hän tuli luokseni yöksi ja se oli menoa (muutamaksi vuodeksi).
(Muistan tapaamispäivän päivämäärän ja ekan seksiviikonloppumme siksi, että ne osuivat tiettyihin merkkipäiviin.)Oho.. mä luulin että miehen "teräksinen selkäranka ja moraali" on tehty vaijerista? No, kaikkea sitä oppii :D
- NäinMeillä
simasuuneiti kirjoitti:
"Antaa pimpsaa" ja "helposti lohkee", yay mikä maailmankuva miehellä.
Ja nämä samat keskenkasvuiset sitten vielä kuvittelevat edustavansa jotain suurta moraalista ylemmyyttä kun antavat "vasta" kolmansilla treffeillä...
- NäinMeillä
lifemocker kirjoitti:
kyllä se mulle on aika pirun intiimi asia, jota en ihan kenen tahansa kanssa lähtisi tekemään
Se saa sinulle ollakin ja hyvä niin. Ainoa mitä toivon on, että et yleistä omaa tuntemustasi kaikkia muitakin koskevaksi tosiasiaksi.
- iiics
iiics kirjoitti:
Mä en ole kun kerran harrastanut seksiä ekoilla treffeillä, siitä tuli parin vuoden suhde. Tosin olimme olleet viestiyhteyksissä jo useamman kuukauden ennen ensimmäistä tapaamista.
Siis viestitelleet satunnaisesti parin kuukauden ajan ensin nettitreffeillä, sitten meileillä. Ei nyt niin "tunnettu" vielä kun ei oltu nähty.
- iiics
miesvm1967 kirjoitti:
Oho.. mä luulin että miehen "teräksinen selkäranka ja moraali" on tehty vaijerista? No, kaikkea sitä oppii :D
Tai vanerista.
- kokemus-k
lifemocker kirjoitti:
kyllä se mulle ainakin aika paljon ihmisestä kertoo, että on valmis täysin tuntemattoman kanssa sänkyyn menemään (eikä siis mitään hyvää)
"kyllä se mulle ainakin aika paljon ihmisestä kertoo, että on valmis täysin tuntemattoman kanssa sänkyyn menemään (eikä siis mitään hyvää)"
Ensimmäiseksi täytyy ihmetellä miten niin monille juuri se ihmisen seksuaalisuus tuntuu vielä nykypäivänäkin olevan se moraalin suurin mittari. Miksi ihmeessä? Eikö ihmisen moraali tai "hyvyys" sisällä todellakaan mitään tärkeämpää kuin se kuinka kauan pystyy pidättäytymään jostain jota kuitenkin oikeasti haluaa?
Minä ainakin teen ihmisistä paljon enemmän johtopäätöksiä sen mukaan miten he kohtelevat perhettään, ystäviään ja muita kanssaihmisiään. Eli ovatko he ystävällisisä, auttavaisia, muita huomioon ottavia jne. Ja jos he eivät käytöksellään ketään vahingoita, on seksuaalisuus todellakin aika lailla sivuseikka.
Toinen seikka jota ihmettelen on tuo "tuntemattoman käsite". Muuttuuko ihminen tutuksi vain ja ainoastaan tietyn tapaamiskerran jälkeen ja sen jälkeen on sitten ok mennä sänkyyn? Eli vähän kärjistäen, koko illan eli vaikka kuusi tuntia tunnettu ihminen ei ole sopiva petikumppani saman tien mutta kolme kertaa kahden tunnin treffeillä tutustuttu ihminen taas on? Mikä tässä on se logiikka? - kokemus-k
LogisLogus kirjoitti:
Urokset levittää siementä mihin vaan. Kärjistetysti naaraalle koituu seuraukset, joten se antaa pesää harvoille ja valituille ei jokaiselle vonkaavalle. Eläinmaailmassa näin. Ensimmäinen ilta... siis ei edes treffit... siitä touhusta saa ansaitun lisänimen ja meidän miesten kiinnostus senkun lisääntyy ;) Sano vaan sovinistiksi mutta näin se on.
" Ensimmäinen ilta... siis ei edes treffit... siitä touhusta saa ansaitun lisänimen ja meidän miesten kiinnostus senkun lisääntyy ;) "
Kyllä ihmisiä noin arvottava ja halventavilla nimillä haukkuva mies laskee sen omankin moraalisen arvonsa samalla aika alhaalle ainakin minun silmissäni. En mitenkän ymmärrä miten naisiin näiden seksuaalisuuden perusteella halveksuvaksi suhtautuminen nostaisi jonkun miehen arvoa. Lähinnä se vain kertoo että mies on varsin keskenkasvuinen ja elämään hyvin kustavalkoisesti suhtautuva.
Tuo "ansaittu lisänimi" on todella teiniä eikä kyllä kuulu kenenkään aikuisen miehen sanavarastoon ketään naista kuvailtaessa. - lifemocker
kokemus-k kirjoitti:
"kyllä se mulle ainakin aika paljon ihmisestä kertoo, että on valmis täysin tuntemattoman kanssa sänkyyn menemään (eikä siis mitään hyvää)"
Ensimmäiseksi täytyy ihmetellä miten niin monille juuri se ihmisen seksuaalisuus tuntuu vielä nykypäivänäkin olevan se moraalin suurin mittari. Miksi ihmeessä? Eikö ihmisen moraali tai "hyvyys" sisällä todellakaan mitään tärkeämpää kuin se kuinka kauan pystyy pidättäytymään jostain jota kuitenkin oikeasti haluaa?
Minä ainakin teen ihmisistä paljon enemmän johtopäätöksiä sen mukaan miten he kohtelevat perhettään, ystäviään ja muita kanssaihmisiään. Eli ovatko he ystävällisisä, auttavaisia, muita huomioon ottavia jne. Ja jos he eivät käytöksellään ketään vahingoita, on seksuaalisuus todellakin aika lailla sivuseikka.
Toinen seikka jota ihmettelen on tuo "tuntemattoman käsite". Muuttuuko ihminen tutuksi vain ja ainoastaan tietyn tapaamiskerran jälkeen ja sen jälkeen on sitten ok mennä sänkyyn? Eli vähän kärjistäen, koko illan eli vaikka kuusi tuntia tunnettu ihminen ei ole sopiva petikumppani saman tien mutta kolme kertaa kahden tunnin treffeillä tutustuttu ihminen taas on? Mikä tässä on se logiikka?http://tupla-j.blogspot.fi/2010/01/ihminen-ei-ole-jarvi.html
- kokemus-k
lifemocker kirjoitti:
http://tupla-j.blogspot.fi/2010/01/ihminen-ei-ole-jarvi.html
Olipas harvinaisen typerää tekstiä tuolla linkin blogissa. Suklaan syönti ei ole moraalinen valinta, se on vain valinta. Seksiin taas liitty SEKÄ fyysinen puoli että henkinen. Ihminen joka ollessaa sinkku voi nauttia seksistä haluamansa henkilön kanssa voi aivan hyvin olla uskollinen kun on pysyvässä parisuhteessa koska niin haluaa ja kokee sen oikeaksi. Samalla blogin logiikalla ihminen joka on joskus seurustellut useamman kuin yhden ihmisen kanssa, ei todennäköisesti koskaan kykene olemaan uskollinen.
Ja pidättyvyys seksissä voi yleisen moraalin lisäksi kertoa yhtä hyvin siitä että henkilöllä on kielteinen ja negatiivinen suhde seksiin ja omaan seksuaalisuuteensa. Eikä se ole mikään hyvä ennuste parisuhteessa. - lifemocker
kokemus-k kirjoitti:
Olipas harvinaisen typerää tekstiä tuolla linkin blogissa. Suklaan syönti ei ole moraalinen valinta, se on vain valinta. Seksiin taas liitty SEKÄ fyysinen puoli että henkinen. Ihminen joka ollessaa sinkku voi nauttia seksistä haluamansa henkilön kanssa voi aivan hyvin olla uskollinen kun on pysyvässä parisuhteessa koska niin haluaa ja kokee sen oikeaksi. Samalla blogin logiikalla ihminen joka on joskus seurustellut useamman kuin yhden ihmisen kanssa, ei todennäköisesti koskaan kykene olemaan uskollinen.
Ja pidättyvyys seksissä voi yleisen moraalin lisäksi kertoa yhtä hyvin siitä että henkilöllä on kielteinen ja negatiivinen suhde seksiin ja omaan seksuaalisuuteensa. Eikä se ole mikään hyvä ennuste parisuhteessa.sinkkuseksissä ei ole henkistä puolta ollenkaan, joten seksi on automaattisesti huonompaa kuin suhdeseksi ;)
- Olet täysin väärässä
lifemocker kirjoitti:
sinkkuseksissä ei ole henkistä puolta ollenkaan, joten seksi on automaattisesti huonompaa kuin suhdeseksi ;)
Väärin. Lifemocker olet tuossa taas täysin väärässä. Se että harrastaa random seksiä jonkun random tyypin kanssa sinkkuna, ei tee siitä automaattisesti huonompaa kuin suhdeseksi.
Jos sun kohdallasi on noin ollut tai on tai luulet että asia on noin, se on vain sinun mielipiteesi ja luulosi. Ei mikään yleismaallinen käsite niinkuin sinä luulet..
Hahhahhaaa..kasvahan poika vähäsen ennenkuin tulet tänne mitään sanomaan ja ilman kokemusta kertomaan mikä on mitenkin..
Luuseri sä oot. ja yksinäinen. - kokemus-k
lifemocker kirjoitti:
sinkkuseksissä ei ole henkistä puolta ollenkaan, joten seksi on automaattisesti huonompaa kuin suhdeseksi ;)
"sinkkuseksissä ei ole henkistä puolta ollenkaan,"
Ja millähän perusteella näin? Sinkkuko ei ole tunteva ihminen?
" joten seksi on automaattisesti huonompaa kuin suhdeseksi ;)"
Seksi sekä sinkkujen että suhteessa olevien kesken on juuri niin hyvää tai huonoa kuin ne kaksi ihmistä siitä tekevät. Suhdeseksi on toki keskimäärin varmaan parempaa mutta suhteessa olo ei ole mikään tae hyvästä seksistä tai sinkkuus tae huonosta.
Käsityksesi seksistä ja suhteista tuntuvat kovin mustavalkoisilta. - Kaniinos
lifemocker kirjoitti:
ainut vaan, että suhdetta nainen ei saa jos heti hyppää sänkyyn. miehen päässä kääntyy osoitin "mahdollinen tyttöystävä" merkistä - "pano" merkkiin ja nainen ei tule saamaan kuin pelkkää pinnallista seksiä, kun osoitti olevansa vain pinnallinen tyyppi
kyllä mä oon ainakii saanu pitkän parisuhteen sillä että ekoilla treffeillä pantiin kuin kanit. Ja varmasti on muitakin saman kokeneita. Että pidä lifeurpomocker turpas kiinni kun et asioista mitään tiedä nähtävästikään!
- miesvm1967
iiics kirjoitti:
Tai vanerista.
Hahaha..!!
- Lifemockerunkku
NäinMeillä kirjoitti:
Se saa sinulle ollakin ja hyvä niin. Ainoa mitä toivon on, että et yleistä omaa tuntemustasi kaikkia muitakin koskevaksi tosiasiaksi.
Lifemockerille seksi on niin intiimi asia ettei edes ole koskaan harrastanut,
jotenka älä yleistä omaa runkkuelämääsi muiden normaaliin parisuhdeseksiin. - repeilen täällä
Lifemockerunkku kirjoitti:
Lifemockerille seksi on niin intiimi asia ettei edes ole koskaan harrastanut,
jotenka älä yleistä omaa runkkuelämääsi muiden normaaliin parisuhdeseksiin.=DDDDD
- lifemocker
kokemus-k kirjoitti:
"sinkkuseksissä ei ole henkistä puolta ollenkaan,"
Ja millähän perusteella näin? Sinkkuko ei ole tunteva ihminen?
" joten seksi on automaattisesti huonompaa kuin suhdeseksi ;)"
Seksi sekä sinkkujen että suhteessa olevien kesken on juuri niin hyvää tai huonoa kuin ne kaksi ihmistä siitä tekevät. Suhdeseksi on toki keskimäärin varmaan parempaa mutta suhteessa olo ei ole mikään tae hyvästä seksistä tai sinkkuus tae huonosta.
Käsityksesi seksistä ja suhteista tuntuvat kovin mustavalkoisilta.tottakai: kun sä oikeasti VÄLITÄT toisesta niin se seksikin on parempaa koska siinä halutaan MIELLYTTÄÄ toista, eikä vaan purkaa omat paineet.
- lifemocker
Olet täysin väärässä kirjoitti:
Väärin. Lifemocker olet tuossa taas täysin väärässä. Se että harrastaa random seksiä jonkun random tyypin kanssa sinkkuna, ei tee siitä automaattisesti huonompaa kuin suhdeseksi.
Jos sun kohdallasi on noin ollut tai on tai luulet että asia on noin, se on vain sinun mielipiteesi ja luulosi. Ei mikään yleismaallinen käsite niinkuin sinä luulet..
Hahhahhaaa..kasvahan poika vähäsen ennenkuin tulet tänne mitään sanomaan ja ilman kokemusta kertomaan mikä on mitenkin..
Luuseri sä oot. ja yksinäinen."Se että harrastaa random seksiä jonkun random tyypin kanssa sinkkuna, ei tee siitä automaattisesti huonompaa kuin suhdeseksi. "
tottakai se tekee! toinen ihminen PITÄÄ OPPIA TUNTEMAAN mistä hän pitää ja siihen tarvitaan aikaa ja luottamusta ja nämä asiat puuttuvat random panoista
- Ihastunut nainen
Eilest treffit on treffattu. Mä olen niin häpeissäni, että voisin vajota maan alle ja pysyä siellä ikuisesti. Jännitin aivan liikaa enkä voinut olla oma itseni. En tiennyt yhtään miten olla hänen seurassaan. Eikä tiennyt hänkään. Joka ikinen kerta kun mietin treffeja häpeä valtaa minut. Olen yrittänyt pitäää itseni kiireisenä tämän päivän jotta unohdan häpeäni. Se hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa. Jos roska auto olisi pysähtyny pihassa se olisi kuulunu asunnon sisään niin hiljaiset keskustelut meillä oli. Alku alkoi hyvin hän oli vastassa minua ja hän puhui siihen malliin kuin meistä olisi voinut tulla jotain. Iltaa kohden juttelu loppui kuin aiheet olisi loppunu kesken. Ja kun raahauduin viimeiseen bussiin jotta pääsen kotia melkein juoksin asemalle. Ja kun pääsin kotiin tunsin suurta helpotusta pääsin turvalliseen kotiin jossa voin olla oma itseni. Olen aivan täysin unihtanut treffailun säännöt. Tunnen itseni vanhaksi. Vanhaksi ja väsyneeksi joka inhoaa ensi treffejä. Tuntui kuni mieskin olisi odottanut sitä, että pääsee minut saattamaan asemalla ja pääsee jatkaa iltaa kavereittensa kanssa. Hänkin kyllä huomasi kuinka kiusallinen loppu ilta meillä oli. Läoopu illasta hän näpytteli puhelinta ja laittoi kavereille viestejä illasta hänen oli tarkoitus mennä kaverille saunomaan. Alku illsta suutelimme mutta kun ilta muuttui kiusallisemmaksi ja hiljaisesksi hän istui mm. kaukana minusta mutta korjasin tilanteen kutsumalla hänet viereeni mutta? Tilanne muistutti entisetä suhdettani kun se veteli viimeisiään. Todella turhauttava tilanne. Mutta nyt tulee se kaikkein suurin mutta samana iltana laitoin hänelle viestiä, että anteeksi kun olin niin vaivautunut mutta minua jännittii. Minun oli pakko tunnustaa hänelle, että olin jännittynyt koska muuten hän olisi pitänyt minua täysin kahjona. Kysyin samassa myös, että haluaisiko hän vielä tavata minua niin vastaus oli myöntyvä hän haluaa? Mitä ihmettä? Luulin, että hän ottaisi jalat alleen ja pysyvästi. Koska jos minä olisin ollu mies en olisi enään pitänyt yhteyttä naiseen joka puhuu tunnisssa yhden tai kaksi sanaa? Mua niin hävettää kun mietin iltaa. Otin kamalasti paineita illasta. Ja mitä seksiin tule me emme harrastaneet sitä. Hän oli herrasmies. Minä taas edellisenä iltana sheivasin itseäni niin, että iho ihan ruvella nyt koska luulin, että harrastamme seksiä. Eihän ensimmäisillä treffeillä koskaan harrasteta seksiä mutta minulla on aivan vääristynyt kuva miehistä kaikkien huonojen kokemusten myötä, että kaikki haluavat vaan seksiä mutta hä olisi halunnut vielä minut ulos mutta mitä teen minä haluan jäädä hänen kotiinsa katsomaan elokuvaa koska ajattelen, että harrastamme seksiä. Mä olen täysi idiootti. Kerrankin löytyy se herrasmie jota olen etsinhyt ja nyt itse pilaan kaiken. Jotain hyvää on se, että haluaa vielä lähta kanssa toisille treffeille mutta mietin vääjäämättäkin hänenkin käytlstään loppu illasta kun hän otti etäisyyttä mm. istumalla kauvempana minusta ja hän sanoi, etttä on monta vuotta pärjänny jo sinkkkuna mutta miksi hän kuitenkin haluaa tavata minut vielä? Ei hän seksiä ainakaan voi pelkästään haluta koska emme sitä tehneet eikä hän edes yrittänyt? JOTEN MIKÄ ON?
- Ihastunut nainen
Lisään vielä kun unohdin, että mikä kaikkein kamalinta oli se, että kun katsoimme elokuvaa ja silittelin häntä samalla hän alkoi torkkua. Siis minun täytyyy olla todella tylsä ihminen jos mies nukkuu mlkeen treffeillä! Aivan kamalaa!
- jännittäjätx2
Hei, meillä meni myös ekat treffit ihan mönkään kun kumpikin jännitettiin ihan hirveästi. Mä ajattelin ensin että siinäpä se ja unohdetaan koko juttu...mutta mies laittoikin lähes heti treffien jälkeen viestin että oli kovasti kiinnostunut minusta ja haluaa tavata uudelleen...
Parit seuraavatkin oli aika jännittyneitä mutta nyt on seurusteltu reilu 3 kk ja fiilis on hyvä :-)
Joten voi se jännittäminenkin olla hyvä merkki! - ------------------
Ihastunut nainen kirjoitti:
Lisään vielä kun unohdin, että mikä kaikkein kamalinta oli se, että kun katsoimme elokuvaa ja silittelin häntä samalla hän alkoi torkkua. Siis minun täytyyy olla todella tylsä ihminen jos mies nukkuu mlkeen treffeillä! Aivan kamalaa!
Tai sitten se luottaa suhun niin paljon ja sillä on niin hyvä olla sun kanssa että pystyy nukkumaan kun sinä, lähes tuntematon ihminen olet vieressä. Yritäpä itse nukkua tuntemattoman miehen kyljessä, voisit siinä unissas pohtia mikä hullu se on, millonkohan se raiskaa tai lyö sua veitsellä...
Kyllä täytyy olla hyvä olo ja luotto toiseen, että voi vieressä nukkua.
- Miesten logiikka
No aika tylsän kuuloinen ukkeli.
Mikä on hassua, niin miehet haluaa aina huonojen treffien jälkeen tavata uudelleen mutta hauskojen jälkeen ei. Haluaisin tietää mistä hitosta se johtuu.
Kaikkihan on ihan hyvin, jos vain itse jaksat vielä toiset treffit.- Ihastunut nainen
Kaikki hyvin .... mutta mietin kuitenkin sitä, että onko koska miksi hän meni minusta kauvemmaksi ja miksi hän puhuu, että on pärjännyt hyvin ilman seurusteluakin? Mutta se iso mutta miksi hän kuitenkin haluaa minua yhä tavata? Nämä menee nyt aivan ristiin? Analysoin kaikkia yksityiskohtia myöten eilistä koska pelkään pakko se on myöntää, että pelko on tullut minuun, pelko siitä, että tulen taas torjutuksi. Mietin ja mies vaivaa mieltäni. Eilen kun laiton hänellä viestiä olin 100 & varma, että hän ei vastaa minulla ja menin nukkumaan mutta aamulla ilokseni huomasin, että hän oli vastannut viestiin ja haluaa yhä tavata.
- onnellinen7
Ihastunut nainen kirjoitti:
Kaikki hyvin .... mutta mietin kuitenkin sitä, että onko koska miksi hän meni minusta kauvemmaksi ja miksi hän puhuu, että on pärjännyt hyvin ilman seurusteluakin? Mutta se iso mutta miksi hän kuitenkin haluaa minua yhä tavata? Nämä menee nyt aivan ristiin? Analysoin kaikkia yksityiskohtia myöten eilistä koska pelkään pakko se on myöntää, että pelko on tullut minuun, pelko siitä, että tulen taas torjutuksi. Mietin ja mies vaivaa mieltäni. Eilen kun laiton hänellä viestiä olin 100 & varma, että hän ei vastaa minulla ja menin nukkumaan mutta aamulla ilokseni huomasin, että hän oli vastannut viestiin ja haluaa yhä tavata.
Hyvä että olit rehellinen miehelle siitä että jännitit paljon. Minun mielestäni olet todella analysoiva ja teet johtopäätöksiä nopeasti. Vaihtoehtojahan tilanteessa on paljonkin... esim. mies oli itsekin niin jännittynyt ja siksi reagoi tietyllä tavalla. Ehkä tunsi jopa turvalliseksi "nukahtaa" tai esittää nukkuvaa ettei tarvitse kestää sitä hiljaisuutta. Hän on voinut tuntea ihan samalla tavalla kuin sinäkin mutta reagoi tuntemuksiinsa eri tavoin. Jännittyneenä ihminen päästelee suustaan myös sammakoita mitä jotkin asiat mitä mies sanoi saattoi olla. Minusta tuo ei poissulje tilannetta että hänellä oli yhtä vaivaantunut olo kuin sinullakin, mutta silti on vielä kiinnostunut.. ihan kuin sinäkin hänestä.
Se voi alkaa helpottaa ajan kanssa.. luultavasti helpottaakin. Mutta varmasti mies osaa kyllä laittaa tilanteen poikki sitten jos häntä ei kiinnosta. Jätä pallo hänelle. Pääset itse siitä vastuusta. Oma vastuusi on olla mahdollisimman oma itsesi ja rehellinen miehelle. Kerro jo melkein heti kun tapaatte, että sinua jännittää vieläkin tosi paljon, mutta haluat silti oppia tuntemaan miehen paremmin. Samassa tilanteessa voit katsoa vaikka silmiin ja hymyillä. Hymyile muutenkin paljon.. vaikka silleen ujosti jos se on sinua. Se kertoo että olet silti siinä hänelle ja haluatkin olla vaikka ujostuttaakin.
Sitten vinkkejä:
-keksi muutama asia mitä olet halunnut hänestä tietää. Jotain hauskoja ja mukavia asioita ja kysy niitä häneltä. Sellaisia joihin sinullakin on sitten oma tarina tai mielipide kerrottavana.
-Valitkaa parempi treffipaikka... sellainen missä on mahdollisuus keskittyä johonkin yhteiseen tekemiseen myös. Tässä muutamia ehdotuksia: leffa, keilaus, kiinnostava museo mikä molempia miellyttää, biljardi, ruoan tekeminen yhdessä, kävelylenkki metsään (jos tykkäätte), eläintarha, jokin paikka missä pystyy kommentoimaan ympäristöä ja asioita.
-Muista ujo hymyily ja kiinnostunut olemus, koska se on hiljaisissa tilanteissa melkein ainoa keino viestittää toiselle että on vielä siinä ja kiinnostunut.
-Yritä olla analysoimatta hetkissä.. analysoi vasta jälkeenpäin jos on pakko.
-Muista että hän on ihminen ihan kuin sinäkin. Hän voi olla sinulle juuri se hyvä mies, tai sitten ei. Hän ei voi olla sinulle sopiva jos ei hyväksy sinusta sitä puolta että olet alussa niin ujo kuin oletkin. Silloin et menettänyt mitään. Elämässä muutenkin tulee olemaan asioita joita joutuu toisesta hyväksymään.
Itse olin joskus tosi ujo, mutta hymy ja silmiin katsominen pelasti monet tilanteet minulla. Myös oma rehellisyyteni ujoudesta ja sen selittämisestä olivat jopa kuulemma söpöä. Nykyään minua saattaa jännittää vieläkin ja sanat takerrella uusia ihmisiä kohdatessa, mutta selviän kaikesta siitä kun kokemuksesta olen oppinut tuntemaan ihmisiä ja jokaisella meistä on omat erikoisuutemme. Minulla se on ujous ja antaa ollakkin. Yritän itse selvitä omista tuntemuksista ja ihmiset jotka eivät minusta siksi tykkää saa olla tykkäämättä.
Onnea seuraaviin treffeihin ja toivottavasti pääsette vähän paremmin jo rentoutumaan :)
- kokemus-k
No nyt menet toisille treffeille sillä asenteella että sinulla ei ole enää mitään hävittävää. Ensimmäiset eivät meneet ihan putkeen joten epäonnistuminen on ihan sallittua ja kaikki positiivinen on pelkkää plussaa. Tiedän että on vaikea olla jännittämättä mutta se on silti aika lailla turhaa. Kaikki eivät vain sovi yhteen ja se yhteensopivuus kyllä paljastuu muutamien treffien aikana. Jos ei nappaa niin ette vain olleet sopivat toisillenne eikä sille voi mitään eikä se tee teistä sen huonompia ihmisiä.
Jännitys ensimmäisillä treffeillä voi myös ihan hyvin kertoa että teillä on eritystä vetoa toisiinne ja siksi se asettaa teille molemmille ylimääräisiä paineita. Toivottavasti toiset treffit tuovat esiin sen, mihin suuntaan homma lähtee kehittymään vai lähteekö mihinkään.
Onnea joka tapauksessa... - näin..
Aloittaja, sä jauhat tossa aloitusviestissäsi noin puolet jostain exästä, vaikka kuvailemasin mukaan sulla ois nyt komea ja parempi mies tarjolla.
Ensinnäkin, tee se valinta että jätä taaksesi, pidä silmät auki siellä treffeillä, äläkä kääriydy enää siihen turvalliseen ja tuttuun tuskan viittaan jolla muutut pikkuhiljaa marttyyriksi.
Kukaan ei väheksy sellaisia kokemuksia että joo minulle kävi näin ja olin huonossa suhteessa, mutta jatkamalla exän tekemisten puimista päässäsi siirrät ne uuteen suhteeseen. Sitten uudella miehellä on kaksi vaihtoehtoa, ruveta korjaamaan sun itsetuntoa, tai käyttää hyödyksi se ja aloittaa samanlainen suhde.
Mietipä miksi paskoista suhteista lähdetään: Siksi että niistä päästään eroon. Lisäksi kannattaisi ottaa ohjat omiin käsiin, miettiä MITÄ minä tein väärin että päädyin paskaan suhteeseen, ja kuinka toimin että pääsin siitä myös ulos, olin neuvokas.
Ennen treffejä tee se hyvä teko että jätä se exän haamu pois sentään treffeiltä. Uusi mies ei tiedä mitään siitä miten sua on haukuttu ja älä ainakaan ekoilla treffeillä puhu sellaisista. vaikka kiusaus olisikin suuri.
Vaarana on myös, että keskityt siihen exääsi niin paljon, ja pidät tuota treffejäsi jonain ainoana mahdollisuutena, niin mokaat kok jutun etkä tutustu kunnolla siihen toiseen ihmseen.Sitten jos mies lähentyy, niin voit pussata mutta senjälkeen sano ettet halau mennä pitemmälle vielä näin pian, mutta älä rupea itkemään että et ole valmis sänkyyn koska se exä teki sitä ja tätä. - kiltti mies.
Et sinä mitään pilannut. Sulla oli vaan suuret odotukset että saat munaa ja olit pettynyt kun se ei käynyt sua heti riisumaan. Jännittäminen on ihan normaalia kun ei tunne toista. Nyt vaan äkkiä uudet treffit vaikka kahvilaan tai jonnekkin. Ehkä treffeillä pitäis keksii jotain tekemistä et ei jännitä niin paljoa. Ei se naiminen ole aina se pääasia miehillä.
- voi voi.
Onhan se pettymys kun mies ei nuole pil.lua heti ekalla tapaamisella. Nainen miettii et onko jotenkin ruma tai jotain kun mies ei käy kimppuun.
- Ihastunut nainen
Me olemme sopineet, että näemme juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna. Emme siis juhannuksena näe toisiamme koska minä sain ajatuksen, että on ihan hyvä olla myös erillään varsinkin näin alussa, ettei mies tunne itseään nurkkaan ajetuksi koska sitä tein nuorempana miehille ja on siihen toinenkin syy jota en ole ennen nuorempana ja tyhmempänä tuntenut yksinkertaisesti haluan olla välillä yksin. Tämä kaikki tuntuu niin pelottavan helpolta. En ole päässyt aikoihin toisille treffeille. En edes tiedä onko minusta suhteeseen kaikkien huonojen kokmeusten myötä mutta haluan kuitenkin nähdä tätä miestä mutta en vain uskalla heittäytyä tähän vielä täysillä koska en halua tulla loukatuksi pelkään, että hän tapaa vielä upeamman naisen tai että hän vain katoaa ja lopettaa yhteyden pidon. Kun ensitreffit menivät pieleen niin nyt minulla vasta onkin niitä paineita onnistua. Miten tässä voi käydä? Tuntuu,että kaikki on vain liian hyvää ollakseen totta. En tiedä mikä hän on miehiään mutta tämä tuntuu vain erilaiselta eikä sitä tilaisuutta kannata jättää väliin vaikka pelottaisikin koska nämä tilaisuudet ovat harvassa mutta mietin vääjäämättäkin sitä, että onko aijoitus oikea? Mitä jos satutan itseni pahan päiväisesti?
- Lhgfuhgi
Maalaat nyt piruja seinille. Olet varmasti upea persoona. Juttu vaan menee niin, että ensin pitää rakastaa ja arvostaa itseään, ennen kuin edes kykenee vastaanottamaan rakkautta, sekin on taito. Olet varmasti tuon miehen arvoinen, mutta kuinka itse sen oivaltaisit?
- Juppe451
Tapasin joskus tytön, joka oli aivan hermona ja ei luottanut itseensä. Sanoin sille muutamien treffien jälkeen että relax vaan, sä oot ihana. Tapaus sai mun sukat pyörimään jalassa kaikkine juttuneen. Nyt naimisissa ja kolme lasta, ja tyttö on edelleen....todella ihana. Joskus totesin hänestä että hän on kiin Ally Mcbeal meed Mr Bean:o)
- Ihastunut nainen
Huomenna olisi tarkoitus tavata tämä mies jälleen. En tiedä mitä teen kohta kun pääni sekoaa ja ajatukset juoksee sekaisin. Sovimme tästä jo viikko sitten. Viestittelimme vain muutama päivä sitten ja tänään laitoin hänelle viestiä siitä, että missä nähdään ja monelta eikä vielä mitään vastausta ole tullut ja aikaa tuosta viestistäni on jo tunteja laitoin sen puolen päivän aikaa niinkuin mikä voi kestää vastata viestiin? Kohta päivä jo mennyt ja ei vielä mitään varmaa tietoa huomisesta. Jos sitä on edes tulossa tämän miehen kanssa. Mitä jos hän ei vastaa mitään? Laitanko huomenna viestiä vielä? Melko epäkohteliasta jos hän ei vastaa mitään ja tehdä oharit ilman, että edes ilmoittaa itsestään mitään. Tuota olen kokenut joskus teininä mutta nyt kuitenkin lähestytään jo kolmeekymppiä niin vieläkinkö? Koko päivä menny odottamisessa.
- Ihastunut nainen
Vihdoin tämä mies vastasi sitten minulle vaikka kellokin on jo ties mitä päivähän sitä sai odotella. Eipä niitä treffejä sitten tule huomenna. Hän on ollut kuumeisena toista päivää tänään ja hän sitten sanoi, että siirretäänkö sunnuntaille? Aluksi heräsi mieleeni kovin paljon kysymyksiä kuten miksi hän ei ilmoittanut aikaisemmin? Ja lähinnä se ihmetyttää, että mistä hän voi tietää onko hän sunnuntaina jo terve? Tuli mieleeni siinä sitten, että mitähän hänellä on aivan rehellisesti suunniteltuna lauvantaille? Kuten toiset treffit jonkun tärkeämmän naisen kanssako? Kuullostaa varmaan jotenkin vainoharhaiselta ja hullulta tämä toteamani mutta karujen kokemusten myötä epäilen heti jotain tällaista kuten sitä toista naista koska miten hän voi tietää, että onko jo sunnuntaille terve? Niinpä peruin sitten koko treffit joten niitä ei tule nyt tänä viikonloppuna. Sanoin hänelle, että minulla on suunnitelmia sunnuntaille joten se ei käy vaikka todellisuudessa ei minulla ollut mitään tähellistä etteikö sitä olisi voinut siirtää mutta on minullekin elämä. Sovimme, että näemme ensi viikonloppuna mutta minä en jaksa uskoa tuota enkä minä ainakaan aijo kysyä ens viikonloppua kohden, että missä nähdään ja mitä tehdään on hänenkin vuoro kun minähän olen laittanut liikkeelle ensitreffit. Kysyköön itse tai jättköön kysymättä. Pettynyt kyllä olen kun olin jättänyt koko huomisen päivän vapaaksi tätä varten ja nyt minulla on koko huominen päivä vapaata ei mitään suunnitelmia, että olisi ollut kiva jos hän olisi vaivautunut aikaisemmin ilmoittamaan niin olisin ehtinyt suunnitella jotain muuta huomiseksi ja olisko hän ede ilmoittanut ellen minä olisi laittanut tänään viestiä? Pettynyt kyllä olen. Kaikki vaiva ihan turhaan jälleen kerran joten miksi enään edes vaivautua yhdenkään miehen takia jos ei halua mitään muuta kuin pettyä kerta toisensa jälkeen? Tehköön lauvantaina todelllisuudessa mitä halutkoon niin teen minäkin. Taidankin mennä huomenna viihteen puolelle kaverin kanssa taikka ilman jos sieltä löytyisi toisenlaista seuraa! Ei voi kyllä sanoinkuvailla kuinka pettynyt olen. Meinasin käydä tänään ostoksillakin ostamassa jotain vaatetta huomiselle näitä treffejä varten mutta hyvä, etten käynyt koska nyt olisin nakannut rätit syvälle kaapin pohjaan.
- mä en tajua sua
Ootko sä oikeesti muka aikuinen ihminen? Nuo sun jutut kuulostaa ihan parikymppisen tarinoilta, sori vaan.
- Ihastunut nainen
mä en tajua sua kirjoitti:
Ootko sä oikeesti muka aikuinen ihminen? Nuo sun jutut kuulostaa ihan parikymppisen tarinoilta, sori vaan.
Myönnän kyllä, että eilinen kirjoittamani kuullostaa nyt jälkikäteen hiukan turhalta. Se pettymys oli vain niin suuri osltani. Sitten se mitä tulee luottamukseen on haastavaa melkein äärimmäisen vaikeeta kun minun edellinen parisuhdehan loppuu siihen, että minua petettiin ja kuvioissa oli tämä toinen nainen niin yhä edelleen pelkään sen toistuvan tämänkin miehen kanssa vaikka erostakin on jo aikaa. Milloinkahan sitä oppii luottamaan ihmisiin vai jättääkö tämmöiset kokemukset sitten ikuiset arvet? Tietysti ihmisestähän se myös riippuu. En vain haluaisi koskaan tuntea niitä tuntemuksia joita silloin sain kokea kuten sitä kuinka tyhmäksi oloni silloin tunsin, kuinka minua pilkattiin, tunsin oloni vastenmieliseksi jopa siitä tämä toinen nainen ja entinen näkivät vaivaa kuinka minä kaadan vettä lasiini siis aivan jotain käsittämätöntä joka asiasta nähtiin vaiva mitä tein ja kaikki oli väärin tehty. En ole koskaan tuntenut oloani niin nöyryytetyksi ehkä opiskelu aikoina jossa minua taas kiusattiin päivästä toiseen. Melkein koko elämäni ajan olen tuntenut sitä kuinka minut petetään ja loppujen lopuksi jätetään. Se suojamuuri jonka olen itselleni pystyttänyt on korkea. Olenhan elämässä oppinut sen kuinka teen kaiken väärin ja kuinka virheellinen olen. Pidän tästä miehestä paljon mutta olenko valmis mihinkään vakavaan jatkuvan pelon takia? En vain jaksaisi sitä yhä uudelleen ja uudelleen kuinka minua satutetaan. En jaksa koota aina sirpaleitani maasta ja koota ne yhä uudestaan. Nyt pelkään sitä, että olen pilannut tämän miehen suhteen kaiken. Haluaako hän nähdä minua sydämmestään eikä velvollisuuden tunteesta? Kyllä minä ainakin haluaisin vielä nähdä ja tulen pitämään kiinni ensi viikolopusta. Tunteiden myöntäminen on vaikeata koska pelkään nöyryytetyksi tulemista.
- plösö.
Se mies on varattu tai muuten vaan joku pleijeri. Jos oikeesti haluaa tavata niin olisi tavannut sinut jo.
- Ihastunut nainen
Kyllä vääjäämättäkin on itsellä käynyt mielessä. Arkena emme ainakaan ehdi tavata koska asumme eri paikkakunnilla ja molemmilla työt painaa arkena joten viikonloput on ainoat näin alkuun jolloin käy molemmille. Ainakin hän itse väittää olevansa sinkku mutta mistä näistä koskaan tietää. Julkisille paikoille hän on ainakin minua viemässä mutta mutta.... kysymyksiä vain satelee mieleen.
- Ihastunut nainen
Sitten lisään vielä senkin, että sekin on mielenpäällä, että kukaan muu mies ei ole koskaan perunut treffejä vaikka olisi kuumeessa kyllä ne on aina jaksanu tavata kuumeisenakin.
- ppkkmm
Moi, kiva lukea että joku muukin on hermona miehen vuoksi :)
Itselläni voi olla treffit tulossa, tapasin netissä unelmieni miehen ja nyt pitäisi tavata. Mies asuu tosi kaukana joten ihan heti emme voi tavata. Jännittää ihan hirveästi. Myös se että voiko joku mies oikeasti kiinnostua minusta, voiko minusta olla enää parisuhteeseen ja voiko joku mies oikeasti olla uskollinen(varsinkin kun asuu noin kaukana). Ja se että kun tapaamme niin onko toinen sellainen kun ajatteli toisen olevan kuvien ja kirjoittelun perusteella. Olen ollut nettideiteillä joilla mies olikin jotain muuta kuin olin kuvitellut.
Minulla on aikaisemmat suhteet olleet järjestäen huonoja. Siksi en voi uskoa että voisin enää saada hyvää suhdetta. Se vuoksi olenkin ollut yksin nyt tosi monta vuotta. Mietin jo että pitääkö mies minua outona kun olen ollut niin pitkään yksin. Myös fyysisesti jännitän kovasti. Olen jo nyt ihan hermona enkä saa nukuttua enkä syötyä. Mitähän sitten kun tapaamme.
Hankalaa tämä tutustumisaika. Itse olen ajatellut niin, että olen jo nähnyt kaiken, jos mies pettää ja on naisiinmenevä niin se ei ole yllätys. Sitten voin vaan jättää miehen.
Mielestäni sinun ei kannata pelata tuollaisia pelejä että et voi tavata sunnuntaina kun mies ei voinut tavata lauantaina. Ole avoimempi ja katso vaan mitä juttu tuo tullessaan. Ja kerro sitten meillekin:) - Ihastunut nainen
Näin taas. Tarkoitus olisi lauvantaina tavata tämän miehen kanssa. Laitoin itse hänelle eilen viestiä tuosta lauvantaista, että monenko aikaan yms. Ja ei mitään takasin ole tullut. Eilen odotin ja odotin ihan yö myöhään saakka mutta ei mitään ja nyt ollaan tässä. Siis mikä ihme on? Tehdäänkö mulle nyt taas oharit? Toinen kerta jo tämän samaisen henkilön kanssa. Sitten tottakai syytin itseäni siitä luonnollisesti kun hän ehdotti viime kerralla sitä sunnuntaita kuten yllä olen sen maininnut kun hänelle ei lauvantai sopinut mutta minulla oli taas muuta sunnuntaina mutta enhän nyt itseäni voi siitä syyttää koska eikö näistä asioista tule sopia yhdessä ainakin ennen olen toiminut näin miesten kanssa. Ja vielä viikko sitten soviittiin, että nähdään nyt lauvantaina ja nyt hän tuntuu kadonneen maan uumeniin. Minä en ymmärrä enään ei ymmärrys piisaa. Mitä mieltä te olette tästä? Mitä jos hän ei vastaa mitään niin laitanko sitten huomenna vielä viestiä, että olisi ollut reilua vastata jotain takasin? Ennenkin minulle on kyllä tehty näin ja olen pitänyt suuni kiinni mutta nyt en kyllä enään tällä iällä moista sulata. Alussa hän saattoi laittaa muutaman kerran viikon aikana viestiä kysellä ihan yleisiä kuulumisia mutta nyt ei ole semmoistakaan tapahtannut aina minä aloitan kuten nytkin. Minä en vain jaksaisi enään leikkiä mitään kissa ja hiiri leikkiä eikö semmoiset leikit kuulu siihen nuoruuteen? Ei ole kyllä yhtään reilua.
- bddsdx
Olen sitä mieltä että hän ei ole kiinnostunut. Ja pelkurin lailla ei sano sitä suoraan.
Jollei vastausta kuulu,antaisin itse olla. Vaikka kuinka suututtaisi.
Jos ihmisestä on oikeasti kiinnostunut,hänelle kyllä vastataan ja saadaan näkeminen aikaiseksi.
Ihmiset ajattelevat että kun jätetään vastaamatta,toinen tajuaa että homma on tässä. Typerää,mutta näin se tuntuu menevän - Ihastunut nainen
Silti mietin pakostakin sitä, että olisiko minun pitänyt tehdä jotain toisin olla erilaisempi? Sittenkin olisiko minun pitänyt nähdä vain silloin sunnuntaina ja siirtäää omia menojani jotka olin jo ennestään sopinut kun hänelle ei se lauvantai käynyt? .... kun muutenkin tämä on näin alussa niin olisiko minun vain pitänyt yrittää enemmän jotta hänellä ei kiinnostus loppuisi mutta luulisi, että alussa sitä kiinnostusta nimenomaan on enemmän?
- Ihastunut nainen
Näin kävi. Eilen hän sitten laittoi vihdoin viestiä tosin yöllä neljän aikaan. Voiko niinkuin paskemmin tehdä? Hän laittoi siinä, että ehkä on parempi jos ei enään nähdä. Minun oli pakko oman mielenrauhan takia vastata hänelle seuraavasti
"Olisit ollu reilu ja selittänyt, että mikä tuli sen sijaan laitetaan yöllä muutaman lasillisen jälkeen tökerön viestin kun selvin ei kehtaa kyllä sen verran pitää olla aikuisessa miehessä munaa.Tähän ikään mennessä olen ennenkin nähnyt teidänlaisia, että ei sinänsä yllättänyt. Mietin vain..oliko sekään totta kun väitit olevasi kuumeisena mutta miksi itse ehdotit sitten heti seuraavaa sunnuntaita kun minulla oli jo sovittu muuta. Silloin sinun olisi jo pitänyt sanoa suoraan."
Itsellä alkaa vaan menemään ymmärrys kaikkaan ihmissuhde paskaan. Kun ei vaan sitten minun kohdallani onnistu niin ei. Ensimmäinenhän mies jätti mnut vain muutaman kuukauden seurustelun jälkeen, sitten siinä välissä oli aina jotain pientä säätöä mutta nekään ei tuottanu tulosta sitten löysin tämän nykyään entisen miehen jonka kanssa olimme vuosia yhdessä, avoliitossa ja kihloissa kunnes hän petti ja minä jätin, sitten sen jälkeen minulla on ollut näitä tapaamisia mutta ne on aina jäänyt yhteen kertaan näitä löytyy muutama kappale kuten tämä mies. En ymmärrä enään. Tässä tapauksessa olin koko ajan varpaillani koska mä tiesin, että näin tulee käymään. Mä tiesin tämän vaikka en tähän täysillä heittäytynytkään huonojen kokemusten takia niin kyllä se silti hiukan sattuu ja ottaa itseluottamuksen päälle. Se syö itseluottamusta jatkuva torjunta. Mutta kyllähän minun tulisi jo tietää se, että ei minua saa ottaa leikkeihin mukaan, eihän minua saanut ottaa peruskoulu aikoinakaan. Aina vaan kiusattiin ja nyt miehet torjuu. Ei niinkuin ikinä kelpaa tai riitä kenellekkään vaikka teen kaikkeni olen muuttanut omaa ulkonäköäni, leikelly hiuksia, laihduttanut välillä ihan alipainoiseksi itseni vaikka koskaan en ole ollut ylipainoinen edes. Itseluottamus tätä ennen oli kohdillaan mutta tämmöisten takia se saa aina sen kolhun ja kun mietin koko historiaani ihmissuhteissa niin voiko säälittävempää olla? Se mitä tulee rakkauteen, en usko siihen enään. Se meni jo silloin kun minua petettiin. En usko, että minua voi kukaan rakastaa. Minun täytyy olla jotenkin viallinen. Mä olen varmaan myös tosi tylsä tyyppi kun tämäkin nukkui silloin vaikka me tehtiin ihan perusasioita kuten se elokuvan katselu. Minä pidän elokuvien katselusta, pidän musiikin kuuntelusta, pidän myös kotona olemisesta, ulkona en ravaa yhtenään kapakoissa ehkä 1-2 kertaa kuussa, juhannuksen olin selvin kuten vapun koska mitä enemmän ikää tulee ymmärtää, että elämässä on muutakin mutta tekeekö se sitten minusta tylsän? Minä pidän myös siitä, että saan laittaa kotia, nähdä kavereita, harrastaa, lukea kirjoja, pidän shoppailusta ja ruuan laitosta mutta tekeekö tämä kaikki minusta tylsän?
Mä en vain riitä kenellekkään. Kyllä miehet on sitten sikoja sitä mieltä olen ollut jo ennen kuin tätä kirjoitin kuten ensimmäisessä viestissä sen mainitsin täällä. Ei koskaan kannata ryhtyä mihinkään vakavaan koska kyyneleitä siitä vaan seuraa. Kyllä taas sain muistuksen siitä. En enää kyllä koskaan ala enään mihinkään ihmissuhde soppaan en kyllä varmana en mä kuitenkaan ole mikään masokisti. Mitä minä edes kuvittelin hetken, että joku kiekkoiija voisi ihastua tällaiseen? Tyhmä ihminen olen.Toisaalta tämä on helpotus, että näin kävi koska näin olisi käynyt ennemmin tai myöhemmin.
Mietin vääjäämättä sitäkin, että mitä jos olisin silloin sunnuntaina nähnyt häntä mitä nyt sitten olisi? Tää on minun syytä onko?Mä aina syyllistän itseeni kaikesta vaikka ei sekään oikein ole vai eikö hän vain ollut kiinnostunut oikeesti vaikka olisin juossut hänen perässä?- Ihastunut nainen
....syyllisyys painaa niin paljon koska nyt jossittelen, että mitä jos olisin perunut jo sunnuntaille sovitut asiat? Miksi en tehnyt niin mikä minua vaivaa koska olisin toivonut, että tämä toimisi mutta olisiko se siltikään toiminut jos miestä ei vain kiinnosta?
Luotinko siihen, että mies on kiinnostunut vai olinko itsekkään niin kiinnostunut koska hän ei ollut tarpeeksi aktiivinen? Sehän olisi ollut hieno jos tästä olisi tullut jotain koska harvoin sitä pääsee kiekkoiljan kanssa tämmäiseen tilanteeseen mutta ihminenhän hänkin vain oli.
- vbbdxd
Ei näistä asioista voi oikein kukaan sanoa tai kertoa miten on. Vain tämä mies tietää missä ns. meni vikaan. Jos edes meni missään vikaa. Et ehkä vaan ollut sellainen ihminen jota hän etsii. Eikä se ole vika. Ei kaikki vaan miellytä kaikkia.
Ei ehkä kannata niin alkaa roikkumaan näissä miehissä. Elää omaa elämää ja ottaa elämässä rennosti. Kuka ties silloin kun vähiten odottaa niin astuu esiin se elämän mies.
Liiallista analysointioa itsestä ei kannata ese lähteä tekemään. Olet millainen tahansa,ei se kaikkiin iske. Olet siis vaan oma itsesi ja sen joskus joku huomaa ja osaa arvostaa. Toisien takia ei kannata itseään muuttaa. Siinä tekee ainoastaan hallaa itselleen ja elämälleen- Ihastunut nainen
"Kuka ties silloin kun vähiten odottaa niin astuu esiin se elämän mies." Ehei ei .... en todellakaan aijo enään tehdä itsestäni hölmöä ja uskoa moiseen EI enään ikinä se mun on luvattava itselle minä luovutin jo. Ei kaikille ole tarkoittettu sitä oikeaa niin se elämä vain menee vaikka epäreilua se on mutta minkäs teet. Tästä päätöksestä tulen pitämään kiinni vaikka eteen kävelisi prinssi. Te olette ihmiset hulluja jos alatte seurustelmeaan koska ei ne ikinä kestä vaan päätyvät kyyneliin pelkkää roskaa koko touhu.
Löytyykö syy sitten aina minussa?
- Ihastunut nainen
Sen vielä haluan tietää, että teinkö oikein kun laitoin hänelle vielä sen viestin jonka yllä mainitsen koska nyt hän ei ainakaan halua olla missään tekemisessä kanssani se on varma vaikka hän ei ole vastannut mitään mutta ei hän kyllä muutenkaan enään olisi joten?.... sitten vielä sen lisään, että olemme sellaisella nettiyhteisössä jossa olimme ennen kavereita mutta nyt hän on poistanut minut sieltä mutta samapa tuo koska eipä me olla koskaan siellä juteltu ja nyt tuskin ainakaan oltaisi ehkä ihan hyvä vaan koska muuten saataisin urkkia häntä ja tulisi vaan pahempi mieli.... minä sain sanottu hänelle ainakin viimeisen sanan.
- Ihastunut nainen
Sen haluaisin tietää, että miten tulisin rohkeammaksi koska ensimmäinen tapaaminen meni ihan pieleen kun jännitin niin paljon joten saatoin olla todella hiljainen? Itse pilaan aina kaiken.
- viiniexpertti
Voisit kokeilla nettitreffejä. Niissä saa tutustua vapaasti uusiin miehiin ja erilaisiin ihmisiin ja parasta on se että joku heistä voi olla sinulle se jota olet aina etsinytkin :) Niinkuin minä löysin. Eikä treffailun tarvitse merkitä sitoutumista millään tavalla vaan ihan mukavaa tutustumista ja harjoittelua ujoutesi kanssa. Sitten ehkä sellaisen oikean ihmisen kohdatessasi pystyt olemaan hänen seurassaan jo luonnollisemmin. Muista vaan sopia treffit aina yleisille paikoille ja samalla voitte tehdä jotain kivaa kuten käydä leffoissa tai keilaamassa taikka lenkillä. Samalla on siis muutakin tekemistä kuin vain juttelu. Ja yksi mikä auttaa paljon ujouden kanssa on ikä... kun sitä tulee lisää ja kokemukset kasvaa erilaisissa tilanteissa olet paljon itsevarmempi. Aikaa on kyllä löytää se oma rakas :)
- Ihastunut nainen
Eheei, kyllä itse nyt unohdan kokonaan kaikki tapailut ja suhteet minkäs teet kun olen uskon rakkauteen menettänyt? Ja jotain kivaa tekemistä kuten leffa tämän kanssa niin tehtiin ja kehtasi torkkua siinä.
Pilasinko sitten itse tämän viimeisimmän tällä hiljaisuudellani? Vai oliko hän muutenkaan sen erikoisemmin kiinnostunut koska olen ennenkin ollut hiljainen ja joihinkin se vetoo taas sitten? Miten pääsen tästä syylisyydestä? ..mutta minkäs itsellenikään voin kun olen ujonpi? - yksinkertaistawatson
Ihastunut nainen kirjoitti:
Eheei, kyllä itse nyt unohdan kokonaan kaikki tapailut ja suhteet minkäs teet kun olen uskon rakkauteen menettänyt? Ja jotain kivaa tekemistä kuten leffa tämän kanssa niin tehtiin ja kehtasi torkkua siinä.
Pilasinko sitten itse tämän viimeisimmän tällä hiljaisuudellani? Vai oliko hän muutenkaan sen erikoisemmin kiinnostunut koska olen ennenkin ollut hiljainen ja joihinkin se vetoo taas sitten? Miten pääsen tästä syylisyydestä? ..mutta minkäs itsellenikään voin kun olen ujonpi?Se on kaikilla sama juttu, eli täytyy asettaa itsensä alttiiksi ja yrittää etsiä sopivaa seuraa. Välillä tulee pettymyksiä ja välillä ilon ja onnen aiheita. Sellaista se on, kaikille tai useimmille sama juttu. Jos mitään ei tee, ei myöskään saavuta mitään.
- Paljon kokenut
Otahan tyttö iisisti, kyl se seuraava prinssi uljas sadun ihmemaan saattaa tulla millon vaan vastaan, eikä sen tarvii olla mikään jääkiekkoilija tai kulman komein, kunhan on vaan sulle paras ja oikee.
Rauhallisesti eteenpäin, hyvien harrastuksien seuraan, yhden tai useamman, ei ne ehkä sieltäkään sopivat puolisot löydy, mut saat kokemusta, ystäviä ja kavereita, alat elämään ja pääset ujoudestasi eroon.
Tietysti se harmittaa jos ei saa vastakaikua siltä henkilöltä josta on kiinnostunut, mutta epätoivoinen yritys pyydystää mies, ei oo hyvä ratkaisu, älä pidä enää yhteyttä, muta älä myöskään häntä suuremmin mollaa koska >>>.
Tuo miesehdokkaasi oli kuiteskin mun mielestä melko fiksu kaveri jos ei sua sänkyyn houkutellu ja sen jälkeen vasta ois ilmottanu, kiitti mut mulle riitti, niitä tapauksiakin on paljon.
Vaikka niitä yhdenyön suhteita palstoilla paljon puolustellaan, tässä ois ollu malliesimerkki mitä myös yhden yön suhteessa ois ollut hyvää.
Sä voit nyt naisena sanoo oisitko tyytyväisempi jos oisitte kerinneet miehen kanssa sextaileen, jos kuitenkin lopputulos on tämänkaltainen, vai ootko nyt tyytyväisempi, ettette kerinneet pehkuun.
Tuskin se sänkyseikkailu teitä ois kuitenkaan yhteen saattanut, ethän kerinnyt olla kuitenkaan mikään "pihtarikaan "- Ihastunut nainen
Itse alan kallistua näihin yhden yön tapauksiin koska tällä hetkellä rehallisesti en muuta halua. En halua vuodattaa taas kyyneliä kenenkään takia, pettyä tai muuta joten on parempi lyödä lekkeriksi ja unohtaa vakava tapailu koska en usko siihen enään. Rahellisesti en ole uskonut aikoihin mutta tämä vain vahvisti sitä. Niin se elää opettaa kuinka epäreilua voi olla. Sitä on jotenkin niin katkeroitunut ja tällä hetkellä vihaan miehiä ja enkä halua yhtäkään miehen naamaa silmien alleni.
Ja näihin haluan edelleen jotain vastausta.. ....syyllisyys painaa niin paljon koska nyt jossittelen, että mitä jos olisin perunut jo sunnuntaille sovitut asiat? Miksi en tehnyt niin mikä minua vaivaa koska olisin toivonut, että tämä toimisi mutta olisiko se siltikään toiminut jos miestä ei vain kiinnosta?
Pilasinko sitten itse tämän viimeisimmän tällä hiljaisuudellani? Vai oliko hän muutenkaan sen erikoisemmin kiinnostunut koska olen ennenkin ollut hiljainen ja joihinkin se vetoo taas sitten? Miten pääsen tästä syylisyydestä? ..mutta minkäs itsellenikään voin kun olen ujonpi?
- kouluun kasvamaan
Olet neuroottinen, pelottava ja kaikin puolin sekavan oloinen kypsymätön kynnysmatto. Vaikea kuvitella, että olisit kahdeksaatoista vuotta vanhempi. Paljonko sinulla on ikää?
Jos miehessä itsessään jääkiekkoilu on se hieno ja tärkein meriitti, niin aika hakoteillä olet jos toivot saavasi jotain syvempääkin yhteyttä kehenkään.
Kirjoitat myös kuin ala-asteikäinen. Oletko mahdollisesti jättänyt koulusi kesken?- jatkoa edelliseen
Lisään vielä, että yleisesti ottaen jääkiekkoilijat tuntuvat olevan tyhjäpäisiä nuuskahuulihörhöjä, joilla ei ole muuta annettavaa naisille kuin pieni muna ja iso kaveripiiri. En panis 0/5.
- Ihastunut nainen
Huomioi se mitä olen jotunut kokemaan ennen kuin tulet sanomaan mitä olen. Ehkä olen tällä hetkellä touhtunut kaikesta.
Miten kommenttisi liittyy edes minun esittämiin kysymyksiin. - kouluun kasvamaan
Ihastunut nainen kirjoitti:
Huomioi se mitä olen jotunut kokemaan ennen kuin tulet sanomaan mitä olen. Ehkä olen tällä hetkellä touhtunut kaikesta.
Miten kommenttisi liittyy edes minun esittämiin kysymyksiin.Voisinpa väittää, että itse olen kokenut aivan yhtä paljon asioita.
Kommenttini liittyy siten, että voisit todellakin katsoa itseäsi peiliin ja miettiä, miten alas kannattaa vajota ruikuttamalla. Noh, eiköhän tuostakin vielä diipimmäksi pääse. - Ihastunut nainen
kouluun kasvamaan kirjoitti:
Voisinpa väittää, että itse olen kokenut aivan yhtä paljon asioita.
Kommenttini liittyy siten, että voisit todellakin katsoa itseäsi peiliin ja miettiä, miten alas kannattaa vajota ruikuttamalla. Noh, eiköhän tuostakin vielä diipimmäksi pääse.Sekö on sitten ruikuttamista jos haluaa purkaa pahaa oloaan eikä pitää sitä sisällä tee niinkuin haluat mutta tämä on minun tapani.
- jatkoa edelliseen
Ihastunut nainen kirjoitti:
Sekö on sitten ruikuttamista jos haluaa purkaa pahaa oloaan eikä pitää sitä sisällä tee niinkuin haluat mutta tämä on minun tapani.
Juurikin se on ruikuttamista, että itkee aivan täysin merkityksettömistä ja tyhjänpäiväisistä asioista. Ota silmä käteesi ja ala katsella normaaleja ja aikuisia miehiä. Äläkä ainakaan niin sanotun statuksen perusteella (kuten tässä tilanteessa jääkiekko) valitse treffiseuraasi.
- Ihastunut nainen
jatkoa edelliseen kirjoitti:
Juurikin se on ruikuttamista, että itkee aivan täysin merkityksettömistä ja tyhjänpäiväisistä asioista. Ota silmä käteesi ja ala katsella normaaleja ja aikuisia miehiä. Äläkä ainakaan niin sanotun statuksen perusteella (kuten tässä tilanteessa jääkiekko) valitse treffiseuraasi.
Se ei ollut syy vaan ihan ensivaikutelma kun näin hänet jolloin en edes tiennyt siitä ja kyllä olin ihan tosissani kiinnostunut hänestä enköhän sen kuitenkin itse sydämmessäni tiedä siksi tämä tuntuukin niin pahalta jos tää ei tuntuisi pahalta niin en muuten täällä itkisi ja kysyisi kysymyksiä.
- Paljon kokenut
Mietihän kuule nyt asiaa hieman aikaa rauhassa, oot ehkä siinä vaiheessa että haluat yhden yön suhteilla etsiä itsellesi henkistä tyydytystä siitä että saat kostaa omaa pahaa oloa vihaamaasi miessukupuolen edustajistoa.
Saatat saada itselles hetken henkistä hyvää, mutta yhtä hyvin saatat törmätä siihen kaveriin jota kuitenkin sielusi syövereissä etsit, ja jos oot tehnyt tuon aikomasi suunitelman suosia yhden yön suhteita, on se toiminta ehkä sit taas ristiriidassa uuden suhteen alulle.
Iso joukko miehiä ( kuten minäkin) ei kunnioita sellasia naisia sinä määrin että heistä kuitenkaan sitä rakasta puolisoa ottavat, vaikka pitävätkin ko. naisia ihanina seuralaisina.
On kuitenkin tulevaisuudessa paljon helpompaa sanoa seuraavalle miesehdokkaalle että seksisuhteita on ollut kohtuullinen määrä, mikä se sit lieneekään.
En tiedä mihin ikäluokkaan kuulut, minä oon jo noin 55V ja useampia suhteita käynyt läpi, lyhyitä ja pitempiä ja aina niistä entisiä suhteista on jouduttu keskustelemaan, enemmän tai vähemmän, eikä se oo kuitenkaan mikään yhteiselon ihanuus
Aiemmin tuolla palstoilla kirjoiteltiin tutustumisesta, ja kuinka monennella treffillä antaudutaan, oikeeta vastausta ei oo, mutta mun mielestä on hyvä ensin tutustua sen verran, että selviää onko ees osa elämänarvoista sopivia, sit koitetaan onnistaako seksi ja jos on OK ,niin siit se lähtee ehkä eteenpäin.
Jos menee toisinpäin saattaa tuloksena olla sydänsuruja tai katkeruutta, joka sulla on nyt ehkä päällimmäisenä.
Omissa suhteissani olleista naisystävistäni on pari sanonut saaneensa "morkkiksen" kun ovat satunnaisilta panoreissuiltaan kotiin päässeet, mutta on myös ollut niitä joita ei oo huolet painaneet, sanovat eläneensä villejä vuosiaan >> nyt sit oisivat valmiita rauhoittumaan mun kanssa, siinä sitä sit on ollu työtä kasvataa se luottamus parin välille, joka on parisuhteessa mulla ainakin melko tärkee ominaisuus. - sdgsdg
Kuinka vanha olet?
- plösö.
Voi voi. itse en ole koskaan päässyt treffeille ja en skitsoo yhtään sen takia kun tuo ap. Kerran tosin oli lähellä mut kun lähetin naiselle nniin naiselle tulikin kuume yhtäkkiä. Sellasta se vaan on et ulkonäkö merkkaa 100% et pääseekö treffeille.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama997810Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1466562Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1804679Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2423207Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta972717Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh622144- 1471818
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari121816Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa231675Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971604