Isovanhemmat eivät tapaa meitä koko kesälomana!

Niin joo, onneksi toiset isovanhemmat toivottivat yllättäen meidät tervetulleeksi luokseen viikoksi pariksi kesällä - mikä oli kyllä tosi kivasti - ja varmaan mennään kun miehen loma alkaa, jos mies vaan suostuu anopille lähtemään. Mutta eivät halua tänne meille tulla kylään, mikä harmittaa kyllä. Helpottaishan se että välillä reissaisivat tänne suuntaan eikä vain toisin päin...

Tuli nyt vielä mieleen, tää ei ole mikään provo sitten vaan valitettavasti ihan meidän arkea. Hatuttaa niin hel***... Mutta vertaistukea ja mielipiteitä että miten toimia tässä hakisin. Oma pää hajoaa kohta noiden "suuren ikäluokan" edustajien kanssa. :( Oikein hippiaikakauden tuotantoa, ilmeisesti se paremman elämän haku ja "minulla on oikeus" -mantra jäänyt niillä lopullisesti päälle.

Eikä ne lemmenleikit käy edes mielessä kun sitä kaksinkeskistä aikaa ei jää kuin aamuyöstä. Palataan asiaan ehkä sitten muutaman vuoden päästä. Jos mies on vielä maisemissa. ;)

Niin,eihän tietysti isovanhemmilla ole mikään velvollisuus hoitaa lapsenlapsia kuin omasta tahdostaan. He saavat nauttia jo olostaan ja unohtaa pakolliset velvoitteet.

Mutta kyllä ihmettelen suuresti näitä suuren ikäluokan ihmeisiä.... miksi he ovat niin itsekeskeisiä ja omaan napaansa tuijottelijoita?

Oma äitini kuuluu näihin,eikä voi sietää sitä että JOUTUISI (koskaan ei ole joutunut,ainaolen kysynyt sopiiko) hoitaa lapsenlastaan (hänellä niitä on vain yksi). Olen käynyt kampaajalla yms. mihin ei voi lasta ottaa mukaan. Hoito on ollut max 2 h. Joka kerta saa kuulla kuinka on JOUTUNUT katsomaan lasta. Meidän luo ei suostu tulemaan (asuu yksin) mutta me pakkaamme koko porukan autoon ja ajamme hänen luokseen.

Olen sitä mieltä ettei tarvitse hoitaa lasta,hoidamme hänet itse. Mutta tuntuu että tuon ikäluokan ihmiset eivät halua läheisiä kontakteja omaisiinsa.

Minut on melkein kasvattanut oma mummoni. Asuimme hänen luonaan ja hän hoiti minut kotona 1-6 vuotiaana kun vanhempani olivat töissä. KOSKAAN en kuullut hänen suustaan että kun JOUTUI hoitamaan minua kaiket päivät. Kuitenkin äitini on koko elämäni aikana huokaillut kuinka häntä ei ole autettu meidän lapsien kanssa (minä veli).

Toinen mummoni joka on 85-v harmittelee kun on sen verran huonossa kunnossa (selkä kipuinen) ettei pysty ottamaan lasta päiväksi edes hoitoon. Tosin sanoi että kyllä hän pärjäisi ihan varmasti,mutta me emme halua ottaa riskiä että satuttaa selkäänsä lisää.

En ymmärrä miksi maailma on mennyt sellaiseksi että omat lapset,sukulaiset ja omaiset ovan vaan rasite? Heistä ei nautita ja siitä että heitä ylipäätänsä on.

Me ollaan miehen kanssa molemmat töissä ja siltikin jaksetaan omat lapset hoitaa. En itse todellakaan ole ajatellut, että isovanhemmilla olisi pienintäkään velvollisuutta hoitaa meidän lapsia, tosin onhan se ihanaa että joskus kun on tärkeitä menoja niin mummot on pystynyt auttaa.

Kyse ei ollutkaan jaksamisesta hoitaa omia lapsia.

Eikä missään kirjoituksessa lukenut että odotetaan että isovanhemmat hoitaa lapsia.

Vaan siitä ettei isovanhemmat nykyään halua olla osa perhettä. Syynä koska omat on jo hoidettu.

Ei osana perheenä tarkoita hoitamista. Vaan yhdessäoloa ja toisten seurassa olemista.

Siihen ei tunnu enää olevan isovanhemmilla haluja. Kaikki todetaan vaan hoidoksi ja rasitteeksi. Vaikka olisit itse mukana ja hoitaisit lapsen.

Minulla taasen on ihan toisenlainen ongelma. Katkaisin välit (no juu, paristi vuodessa muodon vuoksi nähdään jossakin sukujuhlissa) juoppoihin moniongelmaisiin vanhempiini 15 vuotta sitten 16-vuotiaana kotoa lähtiessäni. Nyt kun sain lapsen; niin ovatkin yllättäen kiinnostuneita ja haluavat auttaa.. Ei haluttais riistää muksulta isovanhempia, kun kuitenkin 5km päässä toisistamme asutaan ja auttavat kädet olis enemän kun tarpeen. Mutta ei jaksais toisaalta stressaantuneena kytätä hoitokuntoa, eikä oo kykyä sietää pettymyksiä/ peruuntuneita tapaamisia tms.

Meillä on niin, että miehen vanhemmille ei mies halua lapsia hoitoon missään tapauksessa. He kaljottelevat iltaisin ja viikonloppuisin, aamuisin ovat sitten kärttyisiä ja saattaisivat sanoa lapsille pahasti. Ja mitä jos jotain tapahtuisi yöllä? Oma äitini hoitaa muutaman tunnin silloin tällöin "kun on pakko" (paitsi nuorimmaista) mutta isää ei kiinnosta piirun vertaa. Häntä ei ylipäätään kiinnosta mikään sukulaisuus enää kenenkään kanssa. Summa summarum, yökylässä lapset eivät ole olleet koskaan. Meillä on kyllä eräs aikuinen ihminen lähipiirissä, joka hoitaa mielellään lapsia ja pääsemme yhdessä pari kertaa vuodessa jonnekin jopa koko illaksi :) Eikö teillä ole ketään hyvää ystävää, kummia, naapuria, joka voisi välillä vähän auttaa tai edes jutella ja pitää seuraa teille?

Itselleni omat sukulaisuussuhteet eivät ole tulleet yllätyksinä. Tiesin, ettei ainakaan yöpymispaikkoja ole jo ennen lapsia. En osaa täten apua edes kaivata. Sama pätee taloudelliseen puoleen, joskus mielessäni ihan ihmettelen, kun mummit ja papat ovat ostaneet talvihaalarit ja vaunut ja mekot sekä auttaneet vielä kaverisynttäreillä lapsenlapsillaan. Ja tietysti ostaneet sen toivelelun lahjaksi. Miksipä ei, meillä ei vaan ole tapana, kaikki on itse hankittua. Joskus on joku synttärilahjan antanut, kun olen kutsunut käymään, välillä ei. Mutta mikäs siinä, jokainen tyylillään. Tärkeintähän on, että lapset ovat meille tärkeitä ja että haluamme itse viettää aikaa heidän kanssaan. Sen takia meillä lapset on! Mistä sitä tietää, voisihan olla etten heitä hoitoon antaisikaan vaikka pyydettäisi ;)

Tulemme kyllä mieheni kanssa olemaan aikalailla erilaiset isovanhemmat, jos joskus lapsenlapsia sattuisimme saamaan... (ja toivottavasti saamme!)

Saattaisi kuitenkin olla, että silloinkin matkustaisimme vaikka kesälömaksi jonnekin ulkomaille, mutta ottaisin varmaankin lapsenlapsen mukaan erittäin mielelläni. Tai koko perheen. Se olisi unelmani!

Miksi ihmisen pitäisi jaksaa ja pystyä kaikkeen yksin Ymmärrän tosi hyvin tunteesi. Ikävää, että isovanhemmat ovat noin itsekkäitä. Siskollani on 3 lasta, nuorin 4 kuukautta, seuraava 2v ja 5 vuotta. siskoni sanoo, että hänelle olisi iso apu sekin, että edes jokusen kerran viikossa joku veisi isommat lapset ulkoilemaan 2-3 tunniksi. Siskoni asuu 200km päästä minusta, joten en voi häntä auttaa. Siskoni lasten isovanhemmat asuvat kummaltakin puolelta liian kaukana voidakseen auttaa. Siskollani ei ole lainkaan tukiverkkoa ja se tekee tilanteen rankaksi hänelle.

Onhan se tavallaan niin epäreilua, että toisilla on kahdetkin auttavat isovanhemmat, jotka hoitavat lapsia niin paljon kuin vain vanhemmat hoitoon antavat.. ja sitten toisilla ei minkaanlaista apua ja tukea. Tasan ei käy onnenlahjat. Toiset isovanhemmat ovat onnesta sekaisin omista lapsenlapsistaan ja haluavat olla heidän kanssaan mahdollsimman paljon. Ja sitten on taas isovanhempia, joita ei omat lapsenlapset kiinnosta yhtään.

On olemassa ihmisiä, joilla ei ole omia lapsenlapsia, mutta he haluaisivat "lapsenlapsia". Voisitko hakea jollain ilmoituksella tämmöistä varamummoa lapsille?

Noh, tuo kaatuu niiden itsekkäiden vanhusten omaan nilkkaan. Lapsenlapset eivät opi lainkaan tuntemaan heitä ja näin ollen eivät tule auttamaan vanhuuden vaivoissa millään tavalla eivätkä varsinkaan hoitamaan heitä. Eivät takuulla vieraile edes dementiakodissa. Itsekkäillä ja ahneilla on p-kainen loppu.

Minullakin se tilanne, että omat vanhempani eivät halua hoitaa lapsiani. Nyt kun lapseni ovat jo isoja teini-ikäisiä, niin nyt pyytävät apuun kesäisin, kun olisi nurmikonleikkuuta, rikkaruohojen kitkentää jne, mutta eivätpä lapseni halua sinne mennä ja miksi haluaisivatkaan, kun mummu ja vaari ovat heille lähinnä ventovieraita mitä nyt 2-3 kertaa vuodessa olemme heillä käyneet viikonloppukylässä. Myöskään puhelinsoittoja ei sieltä suunnalta ole koskaan lapsille tullut.

Onneksi on ollut yksi eläkkeellä oleva nainen, joka on hätätilanteessa hoitanut lapsiani esim. kun töihin oli pakko mennä ja lapset sairaana.

Minä olen muuten esimerkki siitä, että olen kuskannut lapsiani kaikkialle menon luonteesta riippumatta. Olen ollut kampaajalla, ostamassa alusvaatteita ja jopa käynyt ottamassa kierukkaa siten, että lapsi/lapset ovat olleet kanssani! Kierukkaa laittaessa toinen hoitaja katsoi lasten perään sen aikaa, kun olin toimenpidehuoneessa. Kampaajalla taas isompi lapsi väritti värityskirjaa ja nuorempi istui vieressäni vaunuissa. Aika hermojaraastavia kokemuksia nuo ovat olleet, mutta aina niistä on jotenkin selvitty yksi kerrallaan.

Parisuhteeni lasteni isään muuten päättyi jokin aika sitten. Suurin syy lienee oli se, että olimme erkaantuneet toisistamme ja romantiikka oli hiipunut. Olen aika varma, että suurin syy siihen on ollut juuri yhteisen ajan puute. Kun hoitoapua ei ollut, niin reilussa kymmenessä vuodessa siihen turtuu, että kun lomat pidetään eri aikaan, työajat yritetään limittää, jotta lapsen hoitopäivä olisi lyhyempi jne, ettei sitä oikein osaa kaivatakaan laatuaikaa miehen kanssa. En tietenkään voi syyttää vanhempiani siitä, että he eivät ole halunneet lapsiamme hoitaa, mutta ehkä siitä ei ainakaan haittaa olisi ollut. Taloudellisesti tietenkin olisi hienoa, että voisi käyttää ulkopuolista hoitajaa, mutta aina sekään ei ole mahdollista.

Kirjotan nyt vielä tähän viestiketjuun vaikka en tiedä lukeeko tätä enää kukaan kun on jo hieman vanha.Meillä tilanne sellainen että omat ja mieheni vanhemmat asuvat noin tunnin ajomatkan päässä,. Kummatkin käyvät noin pari kertaa vuodessa lähinnä lasten syntymäpäivät. Omat vanhempani hoitavat ja ovay läheisiä veljeni lasten kanssa jotka asuvatkin lähellä. Äitini kanssa en oikein jaksaisi enää edes puhua puhelimessa kun hän hehkuttaa veljeni lasten tekemisiä ja minun asiani eivät kiinnosta yhtään. Mieheni vanhemmat taas matkustelevat ja nauttivat elämästä johon eivät lapset kuulu, he eivät selvästikkään jaksa kiinnostua lapsistamme. Olen katkera en voi sille mitään vaikka kovasti yritän etten olisi ja yritän olla heidän kanssaan tekemisissä ja aina ystävällinen ja iloinen ja kiinnostunut heidän reissuistaan ja veljeni lapsista. Olen kyllästynyt en kaipaa hoitoapua kaipaisin isovanhempia lapsillemme. Harmittaa niin että tekisi mieli unohtaa koko suku.