Itsenäinen Maatila? (omaan käyttöön)

Herännyt.

Hei,

Olen pitkään aikaan jo miettinyt oman itsenäisen maatilan perustamista tyhjästä.
Maatila tuottaisi elämiseen tarvittavat ruoka-aineet. Ja toivottavasti olisi mahdollisimman monipuolisesti tietenkin.
Alkuperäinen ajatus olisi päästä pois rahasta. Ja tästä ympäröivästä markkinataloudesta. Ajatus ahdistaa että velktaa tulee olemaan aina enemmän kuin rahaa. Mistäs velat sit maksetaan.. Ottamalla lisää velkaa.

Maatilalta saamien ravintojen alkuperä on luonto. Joten ei tarvitsi pelätä E-koodeja, jotka ovat erittäin pelottavia! On sanottu että nykyravinto (mäkki valmisruoat) lisää riskiä erittäin paljon saada syöpä, diapetes tai sydänvikaa.

Aikani surffailtua netissä en löytänyt mitään itsenäisestä maatilasta. Pelkästään rahapolitiikan ojassa pyöriviä tuottomaatilojen perustamisesta. Ja niissä tarvii.. Liikaa rahaa. No minullapa ei pätäkkää oikeen löydy, kun vasta valaistuin ja valmistuin päteväksi sähkömieheksi. Ikää huimat 19 vuotta.

Voisiko esimerkiksi ostaa rähjäisen hylätyn maatilan, ja laittaa se kuntoon verelle ja hiellä?



Asioita joihin haluaisin vastausta:

-Mitä kaikketa tarvitsee viljellä ja kasvatta että saa ympärivuoden monipuolista ravintoa?

-Paljonko maksaisi maatila, jossa olisi juuri sen verran pelto ja navetta tilaa että saisi itsensä elätettyä?

-Minun mielestäni se olisi vapaampaa, kuin töissäkäynti. Entä sinun mielestä?




ps. Wake Up!

29

2845

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin se on

      Ideana ihan hyvä, mutta käytännössä täysin itsenäinen maatila on todella vaikea toteuttaa, aina tarvitaan jotain joka pitää tuoda tilan ulkopuolelta ja sen maksamiseen tarvitaan rahaa.

      Eli maatilan täytyy tuottaa jonkunverran ylijäämää, jolla voi käydä kauppaa ja ostaa ne tarvittavat komponentit mitä tarvitset ulkopuolelta.

      Pellon määrä, jos tuotat vain ruokaa itselle, on todella pieni, semmonen kaksi hehtaaria riittää varmasti, siinä on jo syömistä, kun sen tuotannon vuodessa syöt menemään, pienempiki ala kyllä elättää.

      Käytännössä tämmönen tila, joka ilmeisesti olisi jokin vanha autiotila, jota haet, on satotasoltaan aika matala, pellot ei niinvainm tuota kovin paljoa ja hyvä pellon syntyminen vie satoja vuosia, mutta jonkinlaisen tuoton kyllä saa aikaiseksi, jos et ihan raiviolle mene viljeleen.

      Karjaa kannattaa laittaa jonkinverran, kanoja kymmenkunta, possu, muutama lammas ja vuohi tai lehmä, ne pärjää heinälläkin ja jos on tarkoitus vain itselle ruokaa tuottaa niin pelkkä heinä riittää niiden ruokkimiseen.

      Peruna on satovarma kasvi, Suomessa jos ei oikein ole tietoa viljelystä, niin kyllä se viljely perunasta lähtee, mikäli haluaa edes hengissä pysyä.

      Viljoja jonkinverran ja sitten muita kasviksia, marjat saat metsästä ja kalavehkeet kannattaa hankkia, siinä sitä puuhaa sitten onkin, kun säilöt sitä satoa ja saalista loppuvuodeksi.

      Tommosia tiloja saa jostakin syrjäseudulta itä tai pohjois-suomesta 30 000 lähtöhintaan, jos on metsiä niin hinta alkaa sitten nousta aika nopeasti.
      Voi saada halvemmallakin jos rakennukset ei ole kunnossa.

      Mutta et sinä käytännössä ilman tuloja pysty elämään, et edes omalla maatilalla, aina tarvitaan jotain joka täytyy rahalla maksaa ja siinä se ongelma onkin, mistä saat tuloja tommosella autiotilalla.

    • Hei hörhöt

      nyt on syksy, hörhöjen pitäisi hörhöillä vain keväällä !

    • Herännyt

      Kiitos tästä! Loistavan täyttävä vastaus! Taas askeleen lähempänä vapautta.
      Koska hintahan oli jokseenkin pieni, kyllä nyt töissä kelpaa menettää joka arkipäivä kymmenen tuntia , kun on saavutettavissa unelma! Eikä mene koko elämää lainaa maksaessa! :)

      Tehtävälistalle:
      -maatilojen metsästys ja vertailu.
      -terveellinen aika töissä. Verraten kuinka pitkä laina?
      -eihän sitä joudu kauheasti työskentelee kun ei mene elämiseen rahhoo?
      -ystäviä samoilla aaltopituuksilla, jos tulisi mukaan niin rahaa niin paljoon tarvisi.
      -jos ottaisi ystäviä vuokralle, ja valtio maksaisi niiden vuokrat niin sitä kautta tulisi rahaa ihan itsestänsä. Ja laina lyhentyisi entisestään. :o ?!

      Voiko tämä todella olla mahdollista? :o

      • Herännyt

        Pitää etsiä hintoja työvälineistä, siemenistä, eläimistä ja muutenkin budjetoida!


      • Täältä löytyy !
        Herännyt kirjoitti:

        Pitää etsiä hintoja työvälineistä, siemenistä, eläimistä ja muutenkin budjetoida!

        http://www.niuva.fi/


      • näin se on
        Herännyt kirjoitti:

        Pitää etsiä hintoja työvälineistä, siemenistä, eläimistä ja muutenkin budjetoida!

        Saat sinä tietenkin jonkinlaisen vapauden, mutta ilman tuloja on vaikea elää.

        Tilan pystyy kyllä ostamaan ja maksamaan, kun on tuloja.

        Eli tämä tulee olemaan se kynnyskysymys, autio tila ei ole tukijärjestelmässä edes mukana, eikä pieni tila paljon tuota myytävääkään, ne pienet tulot menee tilan menoihin eikä edes riitä, mistä saat niitä tuloja joita tarvitset elämiseen.

        Tommonen käsipelillä puuhastelu parin hehtaarin tilalla, niin menot on muutamaia satasia vuodessa siemeniin ja käsityökaluihin, kun ostat alkuperäisrotuja niin elukoitakin saa todella halvalla, sasista siinäkin puhutaan, vesi ja sähkö, sekä pienet remontit että saat sen autiotalon asumiskuntoon myös talvea vasten, on ne suurimmat menot.

        Verottaja haluaa myös jotain, Suomessa kun asutaan niin sitä ei pysty välttämään, aina on joku lakisääteinen maksu postilaatikossa odottamassa.

        Ja kyllä sinä jonkunlaisen auton tarvitset, ei syrjäkylillä tiettömien taipaleiden takana voi kulkemista laskea muiden varaan.


      • ostahan pois

        Tosta se lähtee, eikä ole hinnalla pilattu.
        Sodankylä Kieriki, Kohdenumero 7515653


      • ostahan pois
        ostahan pois kirjoitti:

        Tosta se lähtee, eikä ole hinnalla pilattu.
        Sodankylä Kieriki, Kohdenumero 7515653

        Unohtui, se on www.etuovi.com sivuilla.


    • Coco.

      Älä nyt Niuvanniemistä heti heittele jos nuori ei ole vielä alistunut kaltaiseksesi zombieksi. Anyway. Pakko se kuitenkin on tilalla joku selkeä myyntiin menevä tuote olla jo pelkästään verotuksellisista syistä. Ei voi saada poistoja, alveja tukia jos kaikki menee omaa käyttöön.

      • Paskankirjoittajat

        ilmestyy palstalle aina kun asiallinen keskustelu alkaa, kuin tatit metsään sateen jälkeen..


    • 7+13=20
      • näin se on

        Kolhoosi ei ole itsenäinen maatila.


    • Permakulturisti

      Kiitos että olet. Olet varmaan tutustunut: http://rihmasto.fi/foorumi/ . Tuolla foorumilla on muita sinunlailla ajattelevia. Paino on kylläkin enemmän ajattelussa kuin toteuttamisessa... Osa porukasta vetää projektin pidemmälle ja suunnittelee luolaan muuttamista.

      Suosittelisin sinua olemaan muutaman vuoden mukana oravanpyörässä tienaamassa edes vähän pohjakassaa ennen varsinaista irtautumista. Yhtenä hyvänä tienaamiskohteena maalla on metsä, puunmyynnillä voi tienata taskurahoja tilan takaisinmaksuun.

    • Herännyt

      Babylonian rattaat auttaa minua katkaisemaan oman ja muiden rattaat!
      Ironiaa parhaimillaan!

      Kiitos loistavista vastuksista! Jotkut on jopa ymmärtäneet sen mitä en ole kirjoittanut!

      Toi mielisairaala ei ole ehkä paras paikka minulle. 20vuotta sitten lääkärit oli lääkäreitä ja lääkkeet auttavia. Mutta eipäs ole enään! :D Se on rankkaa bisnestä! Tehdään rahaa muiden kärsimyksenä. Otetaanpa tuore esimerkki: Sika Flunssa! Influenssaan ei kannata ottaa mitään lääkettä! Mutta kun otat niin hyvällä tuurilla saat myös narkolepsian.

      Pähkäillyn tulos on se ettei ole rahan kanssa enään ongelmia!
      Minä otan LAINAN, koska minulla on armeijaa vailla vakituinen työpaikka.
      Millä maksaisin LAINAN? Työssä käymällä. No mutta eikös siihen menisi 200vuotta? Kyllä menisi, mutta onneksi elätään holhous valtiossa niin otan maatilalle muutaman kymmenen saman henkisiä ystäviä, jotka maksavat VUOKRAA jolla voi vähentää LAINAA. Ja ystävät maksaisivat VUOKRAN millä muullakaan kuin VALTION TUILLA! Pitäisi lainan olla maksettu erittäin nopeasti.

      Se mikä pitää meidät oravanpyörässä, auttaa meitä irouttautumaan siitä!

      Tualla kolhoosissa varmaan löytyisi saman henkisä ihmisiä, mutta jämerä suomalainen Matti ei voi muuttaa ruokakuntaansa noin vain!

      Rihmasto vaikuttaa varsin pätevältä foorumilta. Jos sitten sinnekkin lisäisi tavan päästä pois oravanpyörästä permakulttuuriin. Rahan kanssa ei ole helppo pelata, koska se on tahallisesti tehty vaikeasti, ettei tavikset ymmärtäisi.

      Offtopic: Ootteko aatellu diapeettestä kärsiviä? Ne välineet maksavat paljon! No onneks kela maksaa! Mutta mitä jos ei maksaiska? Kuolemahan siitä tulisi.

    • Permakulturisti

      Itse ottaisin vähemman vuokralaisia. Jokin kolme hyvää tyyppiä alkaa olemaan jo riittävästi. 20 tyyppiä vaatii Liian kalliin maatilan ostamisen. Tilat eivät ole niin kalliita, että sinulla meni 200 vuotta maksamiseen. Esimerkiksi http://www.etuovi.com/kohde/9910300 olisi hyvin potentiaalinen. Pari kaveria ketkä maksaisivat 250 euroa kuussa ja keräilisivät polttopuita antaisi jo tarpeeksi rahaa tilan maksamiseen ja ylläpitoon.

      Edelleen suosittelisin olemaan pari vuotta babylonian orjana oravanpyörässä tukemassa länsimaisen kapitalismin rappiota. Lainaan tarvitsee myös omarahoitusta, kapitalismin kätyrit eli pankit eivät lainaa koko summaa rahaa.

      Maatilan ostaminen sopii silloin jos haluat sitoutua omaisuuteen. Henkinen vapautuminen järjestelmästä on vaikeampaa kuin haluat myöntää. Itse irtauduin joitakin vuosia sitten (en seuraa länsimaista kalenteria) oravanpyörästä ja muutin netistä löytämäni työttömän katsastusinsinöörin kanssa keräilytalouteen. Rahoitamme elämäämme keräilemällä jätelavoilta arvokkaita tuotteita (kuten hifiä) ja myymme niitä netissä. Ihminen tulee vähällä toimeen ja yhteiskunta tukee kansalaisia kiitettävästi. Meillä ei ole netttiä pesässä, mutta täällä kirjastossa on hyvä kirjoitella ja viettää aikaa.

      Ruokaa saamme metsäpuutarhoista sekä babylonian orjien kasvimailta "lainaamalla". Viljat keräämme pelloilta jokamiehen oikeudella. Pihapiiristä ei saa kerätä viljaa, mutta asumattomilla seuduilla pätee jokamiehen oikeus. Aluksi olimme luopumassa lihasta, mutta totesimme teiden laidoista löytyneiden raatojen olevan eettisesti hyvää ruokaa. Emme syö pilaantuneita eläimiä vaan pelkästään tuoreita "kaatoja". Nuotiolla nautittuna kettu maistuu taivaalliselta vapaan ihmisen suussa.

      • niimpäniiin

        Permailijalle sen verran, että jos haluaa luonnosta ruokansa saada, niin kalaa saa helposti ja sitä tulee enempi mitä yksi tai kaksi ihmistä jaksaa syödä.

        Maataloudesta senverran, että peruna on semmonen kasvi, että viljely onnistuu sellaisellakin, joka ei muuten siitä paljoakaan tajua.

        Marjojen ja sienien poiminen on kanssa aika helppoo hommaa, enempi kiinni viitseliäisyydestä kuin osaamisesta.

        Eikä se lihan hankkiminenkaan nyt niin vaikeeta ole, kun vähän perhstyy hommaan.


    • Herännyt

      Kiitos etuovilinkistä, mutta kun se on metsätila. Voiko metsätilan muttaa pikku hiljaa maatilaksi? Tuhota metsää peltojen tilalle. Varmaan aika suuri projekti olisi!
      Puunkaato > kantojen nosto > Kivien poistaminen > tasoittamiseen tarvii pellolle sopivaa maata joka maksaa? Paperi hommiakin voi tulla muuttamisesta. Verotus muuttuu?

      Jos kaverit halluu tulla maatilalle niin en estele. Siinä mielessä ei haittaa ihmisten määrä, koska sitä enemmän tulisi vuokra tuloja. Ja jos olisi paljon ystäviä maatilalla niin peltotyöt, navettahommat ja kalastaminen jakautuisi ja helpottuisi. Jolloin jopa peltotyöt voisivat tehdä ilman moottori voimaa?! Ei harmainta aavistustakaan kuinka rankkaa olisi hoitaa 4ha peltoa käsin, mutta kuntoa ylläpitävää se olisi! :D
      Katselin asuinkontteja jotka olisivat suhtkoht halpa hyvä tapa tehdä asuinkelpoinen yksiö - kolmio. http://www.scandiccontainer.fi/ Varustelee kontteja asiakkaan halujen mukaan. Uskon että ei olisi niille ongelma varustaa kaksi 40 jalan konttia yhteen. Hintaahan tuoile tulisi, mutta veikkaanpa jotain 50tonnin alle menisi heittämällä.

      20-jalkainen käytetty, vesi- ja tuulitiivis varastokontti.
      Hinta 1600€ 24% alv.
      Siinäpä olisi oiva helppo ja suhtkoht halpa tapa tehdä upotettuna perunakellari.
      (varastotilaa)

      Arvon permailia, sinulla on mahtava tapa ekoilla kaupunki maisemissa! Itseäni tosin ahdistaisi tuollainen! Mutta kierrättäminen on kunniaa, ja itsekkin tykkään väsäillä kaikkea kierrätysmateriaalista! :)
      Kun sanoit että henkisesti loikaaminen pois tästä on vaikempaa kun suostuisin myöntämään niin mitä tarkoitat? Henkisesti haluan viikossa fazerin sinistä. Mitäs muuta? Elämäni pyörii tarkoin valittujen ihmisten seurassa muutenkin mikä muu olisi vaikeaa jos henkisesti irroittautumista ajattelee?

      WTF?!
      - Osaako kukaan kelan kiemuroita? Itselleni on aika hebreaa vaikka kuinka koitan lukea kelan sivuilta.
      - Miten kaveri vuokralaiset saavat rahaa? Sossusta saa nyt aivan varmasti, mutta siinä tulee lisänä sellasta hyynäämistä että ei kestä.
      - Joku yleis asumistuki joka maksetaan koko "ruokakunnalle"... Ei älyä.
      - Eli jos minä omistan maatilan, niin millä kelantuella saisi vuokralaiset vuokrarahat ja paljon maksimissaan?

      ps. Vielä unohdin selventää että lainankaan kanssa ei ole ongelmaa, koska itsellä kerääntynt lapsieläkettä erittäin kiitettävästi (tällä hetkellä sossun tilillä odottamassa että täytän 21 vuotta.) Ja lainan takaajiakin olisi ihan vain jos kysyisin. He ovat pärjänneet hyvin babylonian rattaissa.

    • Permakulturisti

      Linkitetty tila on selkeästi vanha maatila. Katso kuvissa olevia rakennuksia niin huomaat niissä olleen eläimiä. Ehkä siellä on eläimiä taas tulevaisuudessa? Arvelisin pihapiirin lähellä olevien metsien olevan vanhaa metsitettyä peltoa, metsän saa helposti pois siitä. Vastaavia paikkoja on myynnissä erittäin halvalla ympäri Suomen.

      Jos et halua muodostaa peltoa perinteisellä kaskeamisella ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaskiviljely ) saat rahaa pellon raivaamiseen myymällä puut ja kannot kapitalisteille. Me olemme muutaman kerran polttaneet "vahingossa" metsäpellon aihioksi helteillä "vieraan" metsää. Nuotio pystyyn ja kertoo palokunnalle nähneensä lapsia leikkimässä alueella. Babylonian orjat saavat selkäänsä ja me hyvän pellon kesäksi viljalle.

      Jos et meinaa viljellä peltoa riistokoneilla niin pellon ei tarvitse olla aivan tasainen. Valtio ei vastusta metsän raivaamista pelloksi. Et varmaankaan saa muutenkaan maataloustukia puuttuvien koulutuksien vuoksi niin pellon raivaamisella ei tarvitse oikeastaan edes vaivata valtiota.

      Minä vastustan kaiken uuden ostamista joten kontteja en ostaisi. Ostamiseen vaaditaan vielä rahaa mikä pönkittäisi nykyistä talousjärjestelmää entisestään. Kontin voi tehdä itse ja valmiissa maatalossa on hyvä asua. Maataloissa ei tarvitse edes sähköjä vaan päreiden valossa on hyvä päristellä.

      Henkisellä loikkaamisella tarkoitin sitä, että sinä haluat Omistaa tilan ja Vuokrata sitä kavereille. Järjestelmä on osa nykyistä mätää taloussysteemiä. Voisiko ajatella asuvasi paikassa mitä et omista, mutta et myöskään maksa paikasta mitään vuokraa. Käytännössä tarkoitan hylättyjä taloja ja luolia. Molemmissa voi asua järjestelmän ulkopuolella käytännössä ilman juoksevia kuluja.

      Kavereiden suhteen kannattaa olla tarkkana, että he eivät ole liian persoja nautintoaineille. Itse olen straittari, mutta kumppanini Yrjömäki ( http://yrjomaki.blogspot.fi/ ) syö taikasieniä ja juo kiljua käytännössä jatkuvasti. Tämä häiritsee välillä meidän luonnossa selviämistä kun kumppani ei ole käytännössä koskaan selvänä.

      • toinen töveli

        Ei ne kontit mitään uusia ole, kaukoidästä pääasiassa Kiinasta tulee tavaraa paljon enempi kuin täältä menee sinne, siksi euroopan päässä on ylimääräisiä meri-kontteja ja helvetin paljon, näitä myydäöän halvalla pois.

        Tavallaan se on kierrätystä, ylimääräiset kontit kierrätetään muuhun käyttöön.


    • nosto arska

      Nostetaampa tätäkin välillä.

      • se on sökö vaan

        Nosto


    • opelmies1

      Anna olla, ei kuitenkaan onnistu!

    • apilas1
    • Kilju-Antti

      Apilas, Murtolassa on jo pitkä ketju aiheesta.

      • Hörhö,

        taas heräsi !


      • jepjeppjepjepjep
        Hörhö, kirjoitti:

        taas heräsi !

        Katohan provo-poikakin tuli paikalle.


    • raskasta on..

      Olen pientä hylättynä ollutta maatilaa nyt kunnostanut kolmisen vuotta ja vasta asunto ja sauna on kunnostettuna. Ulkorakennukset oli niin mätiä, että niistä oli vain kovasti työtä pois siivotessa. Sen voin sanoa, että muutama tapaturma on jo ehtinyt sattua ja sairaslomaa tullut vietettyä yhteensä vuodenpäivät.
      Viljelemätöntö peltoa on pari hehtaaria, mutta en ole ehtinyt mitään istuttaa. Ensin pitäisi ojat ja rumpuputket kunnostaa, repiä muutamat puut pois ja muokata pellot istutuskuntoon, ehkä jo ensi vuonna saa rehuja maahan.
      Ajatuksena viljely helppoa verrattuna siihen, miten saa sadon säilöttyä syömäkelpoisena seuraavaan kevääseen asti. Siemenet maksaa maltaita ja lannoitteet sitäkin enemmän, ettei ihan pikkurahalla näin kallista harrastusta ylläpidetä.
      Jotain elukoitakin on tarkoitus myöhemmin ottaa, kun saa tilat niille tehtyä ja mikä tärkeintä löytää niihin euroja, rakentaminen kun ei ole ilmaista.
      Välillä on tuntunut, että ehtiikö ikinä saada mitään valmiiksi ja nauttiiko vasta tilan seuraava omistaja minun aikaan saannoksistani? Toivottavasti näin ei käy.

      • jepjeppppjep

        Ota kana, saat munan joka päivä.


    • Herra Kartanonherra

      Maatila maksaa miljoonia ja kaikki koneet miljoonia lisää. kun pakkanen panee pernat ja muut syötävät niin menee taas miljoonia. Niin ja verotuksen takia pitää koneet ja pakettimersu uusia joka kolmas vuosi ja taas menee miljoonia. Jos pernat ja muut rehut onnistuu niin varastointi maksaa miljoonia. Kaupasta saa paljon halvemmalla valmista luomua. PS. mie voin myyvä sulle tän kartanon ja maat n. 12000 ha. MILJOONILLA.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      20
      3784
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      24
      3179
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      2385
    4. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      2149
    5. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      22
      2000
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      27
      1648
    7. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      41
      1631
    8. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      32
      1512
    9. Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta

      Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava
      Luterilaisuus
      502
      1473
    10. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1424
    Aihe