Jeesus antaa elämän

Ensi sunnuntain aihe on otsikon mukainen. Sunnuntaina on kutsuttu pikkupääsiäiseksi koska teemana on Jeesuksen voitto kuoleman vallasta.

Evankeliumina on kertomus Nainin leskestä:
"Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: »Älä itke.» Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: »Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!» Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille.
Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: »Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.»" Luuk. 7: 11-16

Minua tässä puhuttelee ehkä eniten se, että Jeesus toimi ilman, että leskiäiti pyysi mitään. Ettei Jumala toimi vain silloin jos me osaamme oikealla tavalla rukoilla. Jukka Relander kirjoitti tästä raamantunkohdasta ellen ilmestyneessä Kotimaassa mm. näin: "Rukouksen idea ei ole se, että rukoilija loitsisi todellisuuden ympärillään uuteen asuun. Ihminen ei voi muuttaa materiaalista todellisuutta ympärillään, se mahdollisuus on vain Jumalalla." On taikauskoa, jos ihminen kuvittelee voivansa omilla toimillaan (siis rukouksillaan) vaikuttaa terveyteen. Jumala ei ole manipuloitavissa, rukouksella voi pyytää, mutta lopputulos ei ole ihmisen vallassa, Relander jatkaa.

Jeesus Kristus, Lunastajamme.
Kiitos uudesta elämästä, jota saamme elää
kuolemasi ja ylösnousemuksesi tähden jo tänään.
Varjele meitä toivottomuudelta
kaiken katoavaisuuden keskellä.
Anna kestävyyttä odottaa sitä päivää,
jolloin koko luomakunta on vapaa
kuoleman orjuudesta.
Kuule meitä, sinä,
joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa
aina ja ikuisesti. Aamen.

Aija-pappi
20159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Hei,

Pastori Satu-Kreivi Palosaari on kirjoittanut Pikku pääsiäisen raamatuntekstistä näin osuvan runon:

Herra, minäkin tunnen äidin
joka on menettänyt ainoan poikansa.
Äidin, joka on menettänyt tyttärensä.
Heidän tuskansa on saanut sanat takertumaan kurkkuuni.
Kun ajattelen sinua sanomassa äidille: "Älä itke"
alan itkeä.

Annoit nuorukaisen takaisin äidille.
Ja kaikille itkeville äideille toivon;
Vielä he saavat takaisin tyttärensä, poikansa.
Varmasti saavat.

t. Maarit-pappi

Äänestä
  • ""Paavali oli Rooman ensimmäinen paavi ja eli muutama sata vuotta Jeesuksen jälkeen. Hän ei koskaan nähnyt Jeesusta,itte asiassa Jeesus ennusti että valehtelijoita tulee ja paavali oli yksi niistä.Raamatussa lukee ketkä Jeesus valitsi.Jeesus nimesi Simon Pietarin seuraajakseen eikä Paavalia.""

    ""''The Letters of Paul''

    ''Vireillä olevat tutkimukset osoittavat että niinkutsutut ''Paavalin kirjeet'' ovat eri vuosisadoilla kirjoitettuja.Tutkimuksissa ei ensisijaisesti ole keskitytty kirjeiden sisältöön vaan tarkkaan kieliopilliseen analyysiin joka osoittaa että kielioppi on kahdelta eri aikakaudelta. Alkuperäiset osat arvellaan olevan Jeesuksen opetuslasten kirjoittamia ensimmäisellä vuosisadalla kun taas kirjeissä olevat väärennökset ovat myöhempää perua - noin 300-500 luvulta.''-guugkle translaitorilla

    sen aikanen paavali eli paavi väärensi alkuperäiset kirjoitukset,lisäs ne raamattuun,tännään tietämättömät uskoo että hän oli jeesuksen opetuslapsi -ei ollut eikä koskaan tule olemaan,kyl mie uskon ja luotan vain ja ainoastaan jeesuksen henkeen raamatussa,siis vain mitä jeesus opettaa ja käskee,ja jumalan lakiin,enkä tietämättömän turvenuijan omasta päästä keksimiä tarinoita ja lakeja,sellaisilta se jeesuksen henki pelastaa joka on raamatussa,ne jotka ei nouvata jumalan lakia ja jeesuksen oppeja menee helvettiin raamatun mukaan ""

    ""ulkomailla ja suomessa leviää ohjeet. Tee näin:

    10 käskyä = jumalan sana, jumalan laki : jeesus käskee noudattaa niitä sanantarkasti - ei kenenkään muun lakeja ja oppeja,vastuu on sillä joka virassaan raamatusta opettaa

    jeesus käskee noudattaa hänen lakeja ja oppeja

    vanhasta testamentista vain ne osat johon jeesus viittaa ovat hyväksyttyjä

    uudesta testamentista vain ne osat jotka tukevat jeesuksen oppeja ovat hyväksyttyjä k. es. pietrin kirjeet

    suomen perustuslaki tukee jumalan lakia ja jeesuksen oppeja,jotka ovat 1§ 10§ (jumalan laki suomen perustuslaki) ja Jeesuksen opit on 11§=ainut oikea uskonto.Kaikki muu joka rikko 1§-10§-§11 on antikristuksesta-siis laitonta psyykkistä väkivaltaa,rasismia ja fasismia.Karta kaikkia sellaisia oppeja ja niitä jotka sellaisia oppeja levittää kuin ruttoa. ""

    eli jeesuksen jälkeiset eri "sakramentit" ovat sekopäitten keksimiä "perinteitä ja tapoja"" joilla ei ole minkäänlaista yhteyttä Jeesukseen Kristukseen=kristittyjä on huijattu 500 vuotta

    Äänestä

  • kuunteleva_kirkko

    Mulle toi herättää vaan ajatuksen, että säkki päälle ja tuhkaa perään. Kun näkevät kenet ovat lävistäneet.

    Äänestä

Aija ja Maarit, papit yleensäkin !

Luukkaan teksti on realistinen todistus siitä, että Jeesus oli tavallinen ihminen Jumalan kutsumana hänen sanomansa välittäjäksi. Jos teksti olisi totta niin voidaan rehellisesti kysyä, miksi Jeesus ei toiminut koko elämänsä ajan näin sanomaansa lähimmäisen rakkautta osoittaen. Samoin ruoka ja muut ihmeteot. Näistä ei silloinen yhteiskunta ja sen ihmiset kirjoittaneet riviäkään. Ei varmasti olisi jäänyt huomaamatta !

Jeesus antaa elämän ! Konkreettisesti, realistisesti, me saamme elämämme vanhemmiltamme geeneineen. Jeesuksen osuus on hänen sanomassaan, että Jumalan hengen saamme syntyessämme, joka sitten kannustaa meitä lähimmäisen rakkauden osoittamisessa hänen tahtonsa mukaisesti. Siitä hänen hyväksymisensä elämällemme ja sen mahdolliset seuraamukset.

Jeesuksen jumalisuus ! Me ihmiset valitsimme Jeesuksen Jumalaksi Nikean kirkolliskokouksessa 325 ja kirkon oppi vaatii, edellyttää, että tähän ihmisten päätökseen uskomalla taivaan paratiisin portit aukeavat. Kirkko oppeineen pitää itseään pelastajana. Ken uskoo, uskokoon. Minä en !

Äänestä

"…… Jeesuksen voitto kuoleman vallasta ……
Minua tässä puhuttelee ehkä eniten se, että Jeesus toimi ilman, että leskiäiti pyysi mitään. Ettei Jumala toimi vain silloin jos me osaamme oikealla tavalla rukoilla."

On hienoa kun on olemassa sellainen Jeesus joka on voittanut kuoleman ja Jumala ja Jeesus joka pyytämättäkin halutessaan herättää kuolleita omaisia henkiin. Monenko palstan papin seurakunnassa näin on tapahtunut?

Tai monelleko lapsensa menettäneelle vanhemmalle palstan papit ovat kertoneet siitä mahdollisuudesta että Jeesus ja Jumala voivat halutessaan herättää kuolleita henkiin (ei vain joskus ylösnousemuksenpäivänä vaan jo nyt)? Monenko lapsensa menettäneen vanhemman kanssa palstan papit ovat rukoilleet Jumalaa että tämä herättäisi näiden lapsen kuolleista? Ja monessako näistä tapauksista Jumala on vastannut rukoukseen herättämällä lapsen kuolleista?

Tai monelleko vanhempansa menettäneelle lapselle palstan papit ovat kertoneet siitä mahdollisuudesta että Jeesus ja Jumala voivat halutessaan herättää kuolleita henkiin (ei vain joskus ylösnousemuksenpäivänä vaan jo nyt)? Monenko vanhempansa menettäneen lapsen kanssa palstan papit ovat rukoilleet Jumalaa että tämä herättäisi näiden vanhemman tai vanhemmat kuolleista? Ja monessako näistä tapauksista Jumala on vastannut rukoukseen herättämällä vanhemman tai vanhemmat kuolleista?

Jos kerran tuollainen mahdollisuus ja Jeesus voittoineen kuolemasta on olemassa niin pitäähän se kokeilla ensin eikä kuolleita suin päin hautaan laittaa. Olisihan se vähän sama kuin jos lääkäri jättäisi oman alansa, ammattitietonsa ja ammattitaitonsa tarjoamat mahdollisuudet käyttämättä auttaessaan potilaitaan. Kun Jumala on niin ihmisiä rakastava ja kaikkivaltias ja tekee asioita jopa ilman että häneltä osataan niitä pyytääkään, niin voi vain kuvitella miten paljon kuolleistakin herätettyjä lapsia ja vanhempia on seurakunnissa vaikka uskovien luontainen vaatimattomuus taitaakin estää heitä näistä enempiä kertomasta.

Äänestä

Aija-pappi -Kuule meitä, sinä,
joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa
aina ja ikuisesti. Aamen.-

Katsotaampa mitä Jeesuksen ja Jumalan henki raamatusta kertoo kristityille:

""Matteus 5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. ""

1933
1 Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
2 "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

1992
1 Niin Jumala puhui kaiken tämän:
2 "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta.
3 "Sinulla ei saa olla muita jumalia.
4 "Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla.
5 Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua.
6 Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

Matteus 5
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

vastuu opetuksesta,ettei sanallakaan poikkea jumalan laista ja jeesuksen opeista on "isillä" jotka virassaan opettavat

""In the old greek and hebrean 2. Moses book 20:5 'Thou shalt not bow down thyself to them, nor serve them: for I the LORD thy God am a jealous God, visiting the iniquity of the fathers upon the children unto the third and fourth generation of them that hate me;' the word translated 'fathers' -greek [], hebrean [] actually mean ''person(s) who by profession teach from the bible"" -a preist for example.""

Eli "isien" tarkoittaa pappeja,saarnamiehiä,henkilöitä jotka ovat vastuussa opetuksesta. 1992 raamatun käännökselle nauretaan jo maailmanlaajuisesti.Alkuperäisissä kirjoituksisa olevia osia ja nimiä on poistettu kokonaan ja niin edelleen.

""13 Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.

14 Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;

15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;

16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista,

***********************************************************************************
jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
**********************************************************************************""

eli tejät on tuomittu helevettiin jo eläessänne

Äänestä
  • "jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen."

    Äänestä

  • ei tejän pappien tarvitte ihimetellä miksi kirkosa kävijöiden määrä vähenee, tehtyjen laskelmien mukaan vähemmän kuin 3% käy säännöllisesti kirkossa kuulemassa antikristillisiä rasismiin ja fasismiin,sottaan,terroriin,terrorismiin,väkivaltaan,nykyään myös lapsiraiskauksiin yhdistettävissä olevia "sakramentteja" joilla Jumalan ja Jeesuksen nimeä väärin käyttäen rääkätään ihmisiä psyykkisesti mielenvikaisiksi ja tietämättömiksi jumalan lain,jeesuksen oppien vastaisesti (=jumalan ja jeesuksen julkista pilkkaamista) ja suomen perustuslain vastaisesti (=suomen kansan julkista pilkkaamista)

    amerikassa arvioidaan pelkästään raiskattujen lapsiuhrien määrän olevan kymmeniä miljoonia 50 vuoden aikana ja että homous on niistä peräisin -eli ei ne munkit ja saarnamiehet ole koskaan selibaatissa elänhet,ja uhrien "oikeutettua kostoa",nimittäin osa uhreista on tehnyt itsemurhan joka on oire henkilölle tuotetusta fyysisestä tai psyykkisestä traumasta=murha=maailmanlaajuinen lasten joukkomurha

    Ei se Jeesuksen hengen mukainen lähetyskäsky ole että "esittäkää Jumalan ja Jeesuksen nimeä mutta opettakaa väärin mielenvikaiseksi tekeviä rasistisia ja fasistisia harhaoppeja"

    Äänestä

  • niimpäniin kirjoitti:

    ei tejän pappien tarvitte ihimetellä miksi kirkosa kävijöiden määrä vähenee, tehtyjen laskelmien mukaan vähemmän kuin 3% käy säännöllisesti kirkossa kuulemassa antikristillisiä rasismiin ja fasismiin,sottaan,terroriin,terrorismiin,väkivaltaan,nykyään myös lapsiraiskauksiin yhdistettävissä olevia "sakramentteja" joilla Jumalan ja Jeesuksen nimeä väärin käyttäen rääkätään ihmisiä psyykkisesti mielenvikaisiksi ja tietämättömiksi jumalan lain,jeesuksen oppien vastaisesti (=jumalan ja jeesuksen julkista pilkkaamista) ja suomen perustuslain vastaisesti (=suomen kansan julkista pilkkaamista)

    amerikassa arvioidaan pelkästään raiskattujen lapsiuhrien määrän olevan kymmeniä miljoonia 50 vuoden aikana ja että homous on niistä peräisin -eli ei ne munkit ja saarnamiehet ole koskaan selibaatissa elänhet,ja uhrien "oikeutettua kostoa",nimittäin osa uhreista on tehnyt itsemurhan joka on oire henkilölle tuotetusta fyysisestä tai psyykkisestä traumasta=murha=maailmanlaajuinen lasten joukkomurha

    Ei se Jeesuksen hengen mukainen lähetyskäsky ole että "esittäkää Jumalan ja Jeesuksen nimeä mutta opettakaa väärin mielenvikaiseksi tekeviä rasistisia ja fasistisia harhaoppeja"

    -------------------------------------------------------

    ------------------------------------------------------
    ------------------------------------------------------

    18 Ja JEESUS tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "MINULLE on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat MINUN opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20 ja OPETTAMALLA HEITÄ PITÄMÄÄN KAIKKI, mitä MINÄ olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, MINÄ olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

    niin se Jeesuksen henki kertoo nykypäivän kristityille = kumoaa tejän kaikki antikristilliset opit,sana leviää sosiaalisessa metiassa nopeesti

    Äänestä

  • jeestojees kirjoitti:

    Eli kuka Jeesukselle sen vallan ANTOI?
    No Jumala.

    Eikö niin?

    Äänestä

  • mustikka kirjoitti:

    Eli kuka Jeesukselle sen vallan ANTOI?
    No Jumala.

    Eikö niin?

    Jeesus on itse Jumala YHWH.

    Jumala YHWH on Yksi Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

    Yahshua (suomenkiel. Jeesus) nimenä tarkoittaa "YHWH Pelastaa". Jumala YHWH tuli itse keskuuteemme Yahshuana...

    Äänestä

  • ihminen..... kirjoitti:

    Jeesus on itse Jumala YHWH.

    Jumala YHWH on Yksi Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

    Yahshua (suomenkiel. Jeesus) nimenä tarkoittaa "YHWH Pelastaa". Jumala YHWH tuli itse keskuuteemme Yahshuana...

    missä niin lukee raamatussa tai keksitkö omasta päästäs?

    Äänestä

Aija-pappi "Jeesuksen voitto kuoleman vallasta"

teit ei ennää kukkaan kristitty usko, kristitty uskoo vain Jeesuksen oppeihin,hänen henkeensä,hänen testamenttisa raamatussa,sanantarkasti eikä keneenkään muuhun ja pelastaa harhaopeilta ja helvetiltä,ne jotka eivät opeta sanantarkasti lain ja jeesuksen oppien mukasesti ei jumalaa ja jeesusta tunne,eikä jumala ja jeesus tunne heitä,eikä kukkaan kristittykään,elävänä jo kuolleita ja arvottomia sanoinen ja tekoinen

Äänestä
  • Joo, mutta oikeastihan sairaat ei parane. Joten tuo juttu antaa uskostanne kummallisen kuvan. Uskotte johonkin joka ei ole totta.

    Äänestä

  • aikuinen naienn kirjoitti:

    Joo, mutta oikeastihan sairaat ei parane. Joten tuo juttu antaa uskostanne kummallisen kuvan. Uskotte johonkin joka ei ole totta.

    mielisairaat paranevat kun ei opeta mielisairaitten oppeja eikä anna mielisairaitten opettaa eli tartuttaa tautiaan lapsiin-nykyäänhän tiietään että mielisairaus tarttuu niiku virus oppien kautta,uskontoja ja lahkoja tutkitaan maailmanlaajuisesti "uskonnot ovat kaikkien mielisairauksien alkuperä",mikä pelastaa niiltä ja sivistynen yhteiskunnan romahtamiselta on laki ja jeesuksen opit

    Äänestä

Aija-pappi,tässä hieman taustatietoa "alkukirkosta"

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013102617651642_uu.shtml

siis tää uskonto mikä suomes on tuli ruotsista 1500-luvun jälkeen, sen vanhin muoto on vanhoollislestadiolaisuus jossa suomalaisia lapsia ja ihmisiä rääkätään fyysisesti ja psyykkisesti itsemurhan partalle kaikkien olemasa olevien ihimisoikeuksia suojelevien lakien ja sopimusten vastaisesti,

ei se jeesus niin käskeny tehä,vaan joku ruotsalainen mielisairas fasisti,ja niitten oppeja teki levitätte omaksi kadotukseksenne,siksi täällä erotaan

Äänestä
  • kuinka monta kertaa te Aija-pappi taikka kirkko yleensä on julkisesti protestoinut lasten hyväksikäyttöä vastaan ja vaatinut esmerkiks kaikkien vastuussa olevien henkilöitten ihmisoikeustuomioistuimen etteen asettamista ?

    jos ette yhtään kertaa,sehän tulkitaan siten että te ja kirkko tuetta lasten fyysistä tai psyykkistä pahoinpitelyä ja joukkomurhaamista

    Äänestä

"Jeesus antaa elämän"

- Minulle elämän antoivat äitini ja isäni.

Äänestä
  • Jonka rikollinen riistää kun herra käskee...

    Äänestä

Antaako Jeesus uuden biologisen elämän tämän jälkeen vai onko tämäkin niitä jessen vertauksia?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kuunteleva_kirkko kirjoitti:

Ensi sunnuntain aihe on otsikon mukainen. Sunnuntaina on kutsuttu pikkupääsiäiseksi koska teemana on Jeesuksen voitto kuoleman vallasta.

Evankeliumina on kertomus Nainin leskestä:
"Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: »Älä itke.» Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: »Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!» Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille.
Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: »Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.»" Luuk. 7: 11-16

Minua tässä puhuttelee ehkä eniten se, että Jeesus toimi ilman, että leskiäiti pyysi mitään. Ettei Jumala toimi vain silloin jos me osaamme oikealla tavalla rukoilla. Jukka Relander kirjoitti tästä raamantunkohdasta ellen ilmestyneessä Kotimaassa mm. näin: "Rukouksen idea ei ole se, että rukoilija loitsisi todellisuuden ympärillään uuteen asuun. Ihminen ei voi muuttaa materiaalista todellisuutta ympärillään, se mahdollisuus on vain Jumalalla." On taikauskoa, jos ihminen kuvittelee voivansa omilla toimillaan (siis rukouksillaan) vaikuttaa terveyteen. Jumala ei ole manipuloitavissa, rukouksella voi pyytää, mutta lopputulos ei ole ihmisen vallassa, Relander jatkaa.

Jeesus Kristus, Lunastajamme.
Kiitos uudesta elämästä, jota saamme elää
kuolemasi ja ylösnousemuksesi tähden jo tänään.
Varjele meitä toivottomuudelta
kaiken katoavaisuuden keskellä.
Anna kestävyyttä odottaa sitä päivää,
jolloin koko luomakunta on vapaa
kuoleman orjuudesta.
Kuule meitä, sinä,
joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa
aina ja ikuisesti. Aamen.

Aija-pappi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu