Aiheutti myötähäpeää. Jos talk-show isäntä ei saa edes yhtä lausetta suustaan selkeästi niin kanntaisi jättää hommat niille jotka ne osaa.
Väkisin väännettyä paskaa ja vieraatkin olivat ihan noloina.
Sarasvuon ulosanti.
17
492
Vastaukset
- Läpps
Täysin eri mieltä. Ja sanavalintasi jo kertovat sinusta yhtä,ja toista. Mutta hyvä, että sinullakin paikka avautumiseen ja katkeruuden purkamiseen.
- nhtyjtyjtjnt45
Varmasti oletkin täysin erimieltä. Sinähän varsinainen ihmemies olet. Sanavalintani kertovat sinulle yhtä ja toista.
En minä ole katkera sinulla Sarsvuo. En tunnekaan, mutta katselen televisiota ja ulosanti oli luokattoman huonoa, tökkivää, väsynyttä.
Vaan eiköhän katsojaluvutkin sen tule myöhemmin kertomaan.
Onko tosiaan näin, että ihminen on silloin katkera jos ei ihaile Sarasvuon pelleä?
- Mäntyharju täräyttää
jotain uutta jotain vanhaa jotain höpöä
"
Patologisena pasknpuhujana itsensä elättävä tyhjäntoimittaja Jari Sarasvuo antaitsee lähemmän tarkastelun. Sen perusteella hän on pelkkä höpöhöpömies.
Sarasvuon luennoista ja jauhamisesta ei nimittäin ole tavalliselle PK- yrittäjälle mitään hyötyä.
Mies joka on valmis laiminlyömään lapsensa ja hylkäämään perheensä vain saadakseen itselleen ja yritykselleen mainosta entisen hiihtelijän siivellä ei ansaitse kiitosta.
Turhien pastanjauhajien lailla Sarasvuokin on löytänyt markkinakavavansa ilmaisesta nettiportaali Wikipediasta. Wikipediassa Sarasvuo kertoo olevansa juontaja ja liikemies mikä on luonnollista helppoheikeille sillä kumpaankaan edellämainituista ei tarvita virallista ammattiosaamista eikä yliopistotutkintoa.
Harmillista kun Wikipedia ei ole muuta kuin nettiportaalia jonka infomaatiota ei voi ottaa realistisesti eikä Wikipedia ota vastuuta mitä siellä kukin itsestään satuilee
http://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Vastuuvapaus
Sarasvuon rehellisin työpaikka olisikin autojobbarina kehä kolmosen varrella muualla tyypin puheet menee kuuroille korville.
Sarasvuon luentoja voisi verrata Johanna Tukiaisen laulamiseen räkälän kapakoissa. Molemmista lähtiessään asiakas ihmettelee mistä hänen piti vielä maksaa kuka tahansahan salissa olisi voinut vetää karaoken vielä tyylikkäämmin. - kultainen lama
Sehän johtuu ihan siitä, että on lama-aika.
"Tulkoon lama kultainen." - Ruutana taktiikka
Stephen Elop ja Sarasvuo ovat niitä mieheiä, jotka mielellään keräävät muiden tekemän työn hedelmät omaan taskuun.
Huvittavaa, että Sarasvuon yritys on suurissa vaikeuksissa, vaikka tämän yrityksen ydinbusiness on kertoa muille kuinka pitäisi toimia, jotta saadaan maksimaallinen teho irti ja hyvä tulos aikaiseksi.
Ps. Kautta aikain pazkan puhujia on ollut ja useat näistä Auervaaroista on huijareita.- jaksaa jaksaa!!
Noloimpia kaikista on Trainers-putkan 'partnerit'
Tekevät duunia alapalkalla, koska ovat 'partnereita' ja ylistävät Sarasvuota (s. Heinonen) kapakoissa ja Facessa.
- hörpötti
Jari (os. Heinonen) yrittää nyt olla vara-Donner, vaikka kaadot puuttuvat. Ääni kuitenkin samantyyppinen.
- Yökttää
Ja yhtä rumakin.
- rainerin talo
Yökttää kirjoitti:
Ja yhtä rumakin.
Kuitunen-Heinonen on kestämätön tyrkky.
- NARSISTIVUO
Heinosen ohjelma on yhtä suuri floppi kuin hänen firmansa joka on konkurssin partaalla. TULE LAMA MULTAINEN ON SARASVUON TOIVE !!!
- samantasoiset
En sanoisi ohjelmaa huonoksi. Paha on tuo päällekkäisyys toisen narsistiohjelman (sori)kanssa,siinä joutuu varmaan vieraitakin miettimään ettei tule samat ihmiset.Kannattaisiko harkita ohjelman siirtoa vaikkapa keskiviikolle tai perjantaille?Eipä ollut silti hääppönen tuo kolmosenkaan viimeinen kaljujen setti,ja hankalaa on yhtämittainen kanavien vaihto että ketä haluaa (todella)kuunnella.Omahyväinen 1-puskakin käy joskus hermoille.Radiossa paremmat?
- vastuu kuulijalla
Vartiaisen Jensku oli mukana molemmissa ohjelmissa: Sarasvuo kyseli järjettömiä kysymyksiä joihin Jenni joutui vastaamaan vaikka vtutti, selvisi kunnialla. Linnanahde kyseli ok juttuja paitsi sitä "räkä poskella hiihtämistä", johon Jenni: haluatko vielä keskustella tarkemmin tästä asiasta?" Eli yhtä ääliöitä haastatteljoita, mutta vastaajan pokka täytyy vaan pitää.
- voii ääliötä
Onneksi ,on valinta itselläni mitä katson.
Ja myös onneksi jo tajusin vuosia,vuosia sitten ,en tuohon ääliöön penniäkään pistä likoon.
Olen monet vuodet nukkunut todella hyvin ja ääliölle nauranut makeat nautut... tule lama kultainen,Voiko omahyväisempää tyhmää ällöä olla olemassakaan. - Sen Romanin
schazit naamalles Heinonen..
- j parvainenkin
Katsoin juuri Sarasvuota teeveessä ja tein hirveän havainnon. Hänen vaimonsa tulee jättämään hänet. Jari ei tunne maailman mestaruustason naisen psyykettä, eikä kykene tyydyttämään millään sellaisen naisen seksuaalista tarvetta ja yrittää älyllä luoda suhteeseen rakenteen, joka ei kuitenkaan koskaan ole sama kuin viettien luoma järjestys.
- wautsiii
Parviaisella on taas sana hallussa.
mutta hulluissa ja lapsissa elää totuus- Faggot's House
Faggot's House
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481239Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753