Harrastukset / Radio

oh2op

Suomi24.fi :ssä on keskustelupalsta RC:lle eli radio-ohjatuille pienoismalleille, mutta siellä ei ole kattavaa kaikkia radioaiheita käsittelevää palstaan, jossa voisi keskustella lyhytaaltokuuntelusta, radioamatööritoiminnasta, CB-, PMR446 ja RHA68 -radioista tai yleisradio-ohjelmista.

Olisiko mitenkään mahdollista harkita tällaisen Harrastukset / Radio -palstan perustamista?

Suomessa radiokeskustelu on hajaantunut eri palstoille, joilla lienee keskimäärin viisi kirjoittajaa ja vain kolmekymmentä lukijaa keskimäärin. Tämä hajanaisuus ja se, ettei Suomi24.fi :ssä ole ollut kokoavaa voimaa palstaksi tavallaan pirstaloi keskustelun niin, että samanhenkisten ja samoja asioita harrastavien löytäminen kautta Suomen tai suomenkielisen Internet-alueen parista on ollut ja on nykyisellään vielä melko vaikeaa.

3

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • chgjch

      En itse harrasta radiotoimintaa, (paitsi YLEn radiokanavien kuuntelemista,) mutta kannatan lämpimästi tätä ehdotusta koska radiopuhelinkeskustelut eivät kyllä kuulu RC palstalle mitenkään, ja kun käsittääkseni erilainen radiotoiminta on kuitenkin suhteellisen suosittu harraste.

    • 123se

      Joo.

    • Tottakai radioharrastajille oma palsta! Tunnen useita radioamatööreja, ja ovat yleisesti ottaen keskivertokansaa fiksumpia. Itseänikin kiinnostaisi erilaiset radio-ohjaukset. Samaan palstaan voisi lisätä muita lyhyen kantaman ohjausjärjestelmiä, kuten esim infrapuna.

      Hieno aloite.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      146
      7831
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      100
      7300
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7192
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      21
      6778
    5. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      73
      6361
    6. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      23
      6034
    7. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      2
      5906
    8. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      112
      5832
    9. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      47
      5478
    10. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      83
      5368
    Aihe