Hyväkroppaisia ja terveitä LCHF-rasvaajia?

Linkittäkääs nyt oikein urakalla rasvakarppausta noudattavia hyväkroppaisten ihmisten kuvia tähän! Ei pelkkiä kasvokuvia, vaan kokovartalokuvia!

Rasvapapat voivat laittaa omat fotonsa, jos ovat mielestään saavuttaneet kyseisellä dieetillä terveen kropan.

Kuka on ensimmäinen?
146762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 146

Vanhimmat

"Hyväkroppaisia VHH-urheilijoita olen kyllä nähnyt, mutta he eivät todellakaan kuulu tuohon LCHF-osastoon."

Poikkeavat sinun Puska VHH:sta siten että heillä on luononrasvat kuten voi käytössä.

Sinä et VHH:lla, vaan tavallisella THL:n lautasmalli ruualla. LCHF ja VHH on sama asia, VHH on suomeneetu versio joka tarkoittaa että hiilihydraattien saantia on voimakkaasti rajoitettu ja luonnon rasvat ovat sallittuja ja terveelisiä (tutkimustieto).

Koko VHH käsite on syntynyt siten että THL ajama "rasva kuten voi on vaarallista" mihinkään perustumaton tieto on hylätty. Eikö ole vielä selvinnyt että Puska on manipuloinut tutkimustuloksia oamksi edukseeen.

Äänestä
  • Äläs koita laittaa ruokaa suuhuni. Olen VHH:lla enemmän kuin sinä. Sinähän syöt vaikka mitä "herkkuja" sianrasvamätön lisäksi. Niissähän oli paljon hiilihydraatteja.

    LCHF ja terveellinen VHH ovat eri asioita. VHH:lla on, kun syö hiilareita vähemmän kuin THL suosittaa. LCHF on vain yksi karppauksen äärimmäinen alalaji. Onneksi.

    Äänestä

Valitettavasti säännöt kieltää linkkitämisen :(

Suosittelen että googeloit itse kuvia...

Äänestä
  • Ei kiellä. Vain pelkän linkin lähettäminen on kiellettyä. Olen kovasti etsinyt netistä kuvia, vaan eipä löydy.

    Eikös olekin omituista, kun LCHF-rasvauksen pitäisi olla erittäin suosittu, kasvava ja tuloksekas elämäntaparuokavalio? Silloin pitäisi löytyä myös joku esimerkki, eikä vain yksi vaan erittäin paljon ja kasvavassa määrin...

    Jokin ei nyt ihan täsmää. Ehkä meillä on sitten erilaiset näkemykset siitä mikä on hyvännäköistä.

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Ei kiellä. Vain pelkän linkin lähettäminen on kiellettyä. Olen kovasti etsinyt netistä kuvia, vaan eipä löydy.

    Eikös olekin omituista, kun LCHF-rasvauksen pitäisi olla erittäin suosittu, kasvava ja tuloksekas elämäntaparuokavalio? Silloin pitäisi löytyä myös joku esimerkki, eikä vain yksi vaan erittäin paljon ja kasvavassa määrin...

    Jokin ei nyt ihan täsmää. Ehkä meillä on sitten erilaiset näkemykset siitä mikä on hyvännäköistä.

    Antti Heikkilän sivuilta ja kostdoktor sivuilta ja myös muualta..

    Esim.
    http://www.kostdoktorn.se/kategori/viktnedgang

    Ja tuossa on se sinun dieetin tulos
    https://www.kostdoktorn.se/metabolt-syndrom

    Äänestä

  • karps1 kirjoitti:

    Ihan hyvin se paino oli pudonnut, mutta kroppa ei ollut kehuttavan näköinen hoikempanakaan.

    Fitnesskissat syövät kuten minä. Tee haku vaikkapa Janni Hussin nimellä, niin näet millaisia vartaloita meillä on. :-)

    Mutta niin kuin sanoin, makuasoita. Löysempi pitää löysästä, timmimpi timmimmästä.

    Äänestä

Mistä johtuu että kaikilla LCHF rasvaajilla on pömppövatsa = keskivartalolihavuus (viskeraalirasva)

Äänestä

olen sanoittamassa viskeelirasva JENKKAA............

Äänestä

Eikö todellakaan löydy yhtään?

Äänestä

Ei taida löytyä hyväkroppaisia rasvaajia... Ovat kaikki sairaannäköisiä, lihakset huvenneet ja pömppövatsa jäänyt

Äänestä

En tiedä yhtään timmiä ja hyväkroppaista karppaajaa.

Äänestä
  • En tiedä yhtään timmiä ja hyväkroppaista karppaajaan vastustajaa

    Äänestä

LCHF rasvaajat eivät ole hyväkroppaisia eikä timmejä. VHH-ruokavaliota noudattavat eivät harrasta liikuntaa.

Äänestä

Hei Veijo!

Laitahan uudestaan sen nättinaamaisen tytön kokovartalokuva, mutta jätä siitä viestistä angstaaminen ja toisten solvaaminen pois.

Se oli ihan tavallinen posetusvartalo pari - kolmekymppiselle, mutta yli 40-vuotiaalle jo ihan hyvä! Eli 40-vuotiaana se voisi olla ihkaensimmäinen hyvännäköinen FCHF-rasvari, jos säilyy tuollaisena sinne saakka!

Löytyykö muita yli 40-vuotiaita hyväkroppaisia rasvareita, mielellään yli 60-vuotiaita?

Miksi hyvännäköisiä terveitä rasvareita ei löydy enempää, vaikka Veijo mainostaa rasvauksen olevan erittäin suosittu, terveellinen ja tuloksellinen elämäntapa??

Vähähiilarisella tai RHH:lla olevia terveitä ja hyväkroppaisia on pilvin pimein.

Äänestä

Eikö vieläkään?

VP? on varmasti viikon perannut nettiä hepasuodattimella, eikä ainuttakaan hyväkroppaista LCHF-rasvaajaa??

Olisiko aika tunnustaa, ettei LCHF-rasvaus toimi terveellisenä elämäntapana.

Äänestä
  • Käyppäs kyselemässä karppaus.infon sivulla samaa ja haukkumassa heidän vartalotaan. Siellä on ketjuja, joissa eohkeat ihmiset on uskaltaneet julkistaa omia onnistumisiaan. Onko sinulla jokin ongelma, koska tuntuu siltä, että sinun pitää väen vängällä päästä haukkumaan toisia? Kertoo sinusta aika paljon, eikä todellakaan mitään hyvää. Olet aivan samanlainen kiusaaja kuin Mattila.

    Äänestä

  • 9+7 kirjoitti:

    Käyppäs kyselemässä karppaus.infon sivulla samaa ja haukkumassa heidän vartalotaan. Siellä on ketjuja, joissa eohkeat ihmiset on uskaltaneet julkistaa omia onnistumisiaan. Onko sinulla jokin ongelma, koska tuntuu siltä, että sinun pitää väen vängällä päästä haukkumaan toisia? Kertoo sinusta aika paljon, eikä todellakaan mitään hyvää. Olet aivan samanlainen kiusaaja kuin Mattila.

    "Onko sinulla jokin ongelma, koska tuntuu siltä, että sinun pitää väen vängällä päästä haukkumaan toisia?"

    Onneksi meillä on Veijo joka ei koskaan hauku ketään.

    Äänestä

  • 9+7 kirjoitti:

    Käyppäs kyselemässä karppaus.infon sivulla samaa ja haukkumassa heidän vartalotaan. Siellä on ketjuja, joissa eohkeat ihmiset on uskaltaneet julkistaa omia onnistumisiaan. Onko sinulla jokin ongelma, koska tuntuu siltä, että sinun pitää väen vängällä päästä haukkumaan toisia? Kertoo sinusta aika paljon, eikä todellakaan mitään hyvää. Olet aivan samanlainen kiusaaja kuin Mattila.

    En hauku "toisia", vaan kritisoin LCHF-rasvausta. Vissi ero.

    Kirjoitin jo aikaisemmin, että VHH:lla ja hiilaritietoisilla on pilvin pimein hyviä kroppia, joita kyllä löytyy. Nyt etsittiin hyväkroppaisia ja terveitä LCHF-rasvareita, joita VP?:n mukaan on Ruotsissakin 1/3 väestöstä. VP?:n mukaan LCHF-rasvaus on terveellinen, urheilijalle sopiva, erittäin suosittu, jatkuvasti suosiotaan kasvattava dieetti. Jos tuo kaikki pitää paikkansa, pitäisi upeakroppaisia LCHF-mannekiineja olla tuhansittain.

    Ei oo. Joku valehtelee.

    Haukut ja menet henkilökohtaisuuksiin tällä aiheella, koska tahdot ehdoin tahdoin arvostella toisen ulkonäköä vain siksi, että hän on jollain ruokavaliolla, jota sinä et hyväksy.

    Mitä kuuluu hiilaritietoisen ruokavalioon? Vähärasvaiset maitotuotteet ja viljat?

    Äänestä

  • 13+6 kirjoitti:

    En hyväksy itselleni ruokavaliota, joka tekee sairaaksi ja jota noudattamalla ei pysty harrastamaan kuin kevyttä eläkeläisliikuntaa. En mene edelleenkään henkilökohtaisuuksiin.

    En myöskään ymmärrä, miksi toimimatonta ruokavaliota pitää markkinoida fanaattisena uskontona. Jokainen saa syödä mitä tykkää, mutta valehtelua en myöskään hyväksy. LCHF-rasvaus ei toimi terveellisenä elämäntapana.

    Terve kroppa on myös hyvän näköinen. Sairas kroppa ei ole. Laihaläski ei ole terve. Tikkujalkainen pallovatsa on sairaan näköinen vartalo.

    Opettele googlettamaan. Netistä löytyy paljon tietoa.

    lchf toimii mielestäni hyvänä ja terveellisenä ruokavaliona aivan samoin kuin sinun noudattamasi ns. hyvähiilarinen ruokavalio. Tuo hyvähiilarinenkin kattaa aika paljon eri versioita, mm. maidoton ja viljaton ruokavalio on hyvähiilarinen.

    Äänestä

  • 3+13 kirjoitti:

    No laitahan nyt niitä kuvia hyväkroppaisista ja terveistä LCHF-rasvaajista. Niitä pitäisi olla LCHF-fanaatikkojen mukaan tuhansia ja taas tuhansia. Miksi niitä ei löydy?

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    No laitahan nyt niitä kuvia hyväkroppaisista ja terveistä LCHF-rasvaajista. Niitä pitäisi olla LCHF-fanaatikkojen mukaan tuhansia ja taas tuhansia. Miksi niitä ei löydy?

    Koska kaikki ihmiset eivät halua kuviaan nettiin? Mistä minä tiedän millaisella ruokavaliolla kukanenkin on? Katsos kun minua ei niin älyttömästi kiinosta onko jonkun kroppa rakennettu maitorahkalla ja ruisleivällä vai pihvillä ja voilla. Minä tiedän mikä minulla toimii ja muut tehköön niin kuin parhaaksi näkevät.

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Opettele googlettamaan. Netistä löytyy paljon tietoa.

    Osaan googlettaa. Oletan kyllä, että väittämän esittäjä itse antaa linkit omien väittämiensä tueksi.

    Äänestä

  • 5+13 kirjoitti:

    Sinulta puuttuu linkit väitteidesi tueksi. ;-)

    Äänestä

  • 20+20 kirjoitti:

    Koska kaikki ihmiset eivät halua kuviaan nettiin? Mistä minä tiedän millaisella ruokavaliolla kukanenkin on? Katsos kun minua ei niin älyttömästi kiinosta onko jonkun kroppa rakennettu maitorahkalla ja ruisleivällä vai pihvillä ja voilla. Minä tiedän mikä minulla toimii ja muut tehköön niin kuin parhaaksi näkevät.

    Epäilet siis, että LCHF-lajiset eivät kuvaa itseään, vaikka heillä olisikin hyvän näköinen treenattu vartalo?

    Mielenkiintoinen näkökulma. Mikähän siinä ruokavaliossa sitten muuttaa niin paljon ihmisen psyykettä, etteivät halua vartalokuviaan julki?

    Jokin tuossa kyllä mätää. Muutenhan monet LCHF-rasvarit ovat erittäin mielellään esillä, jopa omilla kasvoillaan, tälläkin palstalla. Kokovartalovalokuvissa eivät vain viihdy.

    Epäilen, että vartalokuvia ei ole siksi, että kropat eivät ole kovinkaan kehuttavassa kunnossa. Siksi haluaisin todisteita siitä, että LCHF-rasvaus on terveellistä kuten rasvarit itse väittävät.

    Äänestä

  • Mitä oikein oletit? Luuletko, että ihmiset linkittää tähän keskusteluketjuun yksityisten ihmisten kuvia arvosteltavaksi? Tiedän montakin karppaajaa, hyväkroppaista sellaista (sinun ja minun käsitykset hyvästä kropasta voi tietenkin erota), mutta ei tulisi mieleenkään laittaa heidän kuviaan tähän ketjuun.

    Et ilmeisesti itsekkään ole kovin etsinyt.

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Sinulta puuttuu linkit väitteidesi tueksi. ;-)

    Oletin, että niitä ei tähän ketjuun tarvitse, kun et itsekään niitä esittänyt. Käytä googlea.

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Epäilet siis, että LCHF-lajiset eivät kuvaa itseään, vaikka heillä olisikin hyvän näköinen treenattu vartalo?

    Mielenkiintoinen näkökulma. Mikähän siinä ruokavaliossa sitten muuttaa niin paljon ihmisen psyykettä, etteivät halua vartalokuviaan julki?

    Jokin tuossa kyllä mätää. Muutenhan monet LCHF-rasvarit ovat erittäin mielellään esillä, jopa omilla kasvoillaan, tälläkin palstalla. Kokovartalovalokuvissa eivät vain viihdy.

    Epäilen, että vartalokuvia ei ole siksi, että kropat eivät ole kovinkaan kehuttavassa kunnossa. Siksi haluaisin todisteita siitä, että LCHF-rasvaus on terveellistä kuten rasvarit itse väittävät.

    Niin, yli 60-vuotiaalta, entiseltä ylipainoiseltahan nyt sikspäckiä kannattaa vaatiakin. Voi kiesuksen kevät, vähän valoja nyt.

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Epäilet siis, että LCHF-lajiset eivät kuvaa itseään, vaikka heillä olisikin hyvän näköinen treenattu vartalo?

    Mielenkiintoinen näkökulma. Mikähän siinä ruokavaliossa sitten muuttaa niin paljon ihmisen psyykettä, etteivät halua vartalokuviaan julki?

    Jokin tuossa kyllä mätää. Muutenhan monet LCHF-rasvarit ovat erittäin mielellään esillä, jopa omilla kasvoillaan, tälläkin palstalla. Kokovartalovalokuvissa eivät vain viihdy.

    Epäilen, että vartalokuvia ei ole siksi, että kropat eivät ole kovinkaan kehuttavassa kunnossa. Siksi haluaisin todisteita siitä, että LCHF-rasvaus on terveellistä kuten rasvarit itse väittävät.

    Minä en ainakaan kuvaa itseäni nettiin, vaikka treenaankin kovaa ja lihasta on varmasti enemmän kuin sinulla. Kroppakin on mielestäni varsin kehuttavassa kunnossa.

    Äänestä

  • onnistuja kirjoitti:

    Mitä oikein oletit? Luuletko, että ihmiset linkittää tähän keskusteluketjuun yksityisten ihmisten kuvia arvosteltavaksi? Tiedän montakin karppaajaa, hyväkroppaista sellaista (sinun ja minun käsitykset hyvästä kropasta voi tietenkin erota), mutta ei tulisi mieleenkään laittaa heidän kuviaan tähän ketjuun.

    Et ilmeisesti itsekkään ole kovin etsinyt.

    Olen googlettanut, mutta en löytänyt. Siksi täällä kysyn. Kun niitä pitäisi olla tuhansia ja tuhansia, vaan en löydä yhtäkään.

    Netti on täynnä hiilaritietoisella ja maltillisella VHH:lla syövien treenattuja kroppia, mutta LCHF-rasvauksella olevia ei näy. Miksi LCHF-rasvarit eivät ole netissä edustettuina? Kun palstan rasvareiden mukaan tiukalla LCHF:lla voi urheillakin. Tosin sitä LCHF-urheilijaakaan ei ole vielä löytynyt...

    Äänestä

  • 5+13 kirjoitti:

    Oletin, että niitä ei tähän ketjuun tarvitse, kun et itsekään niitä esittänyt. Käytä googlea.

    Olet aika kova kiukuttelemaan ja haastamaan riitaa ;-) Ota vähän iisimmin. Voi sitä käyttäytyä asiallisesti ja ystävällisesti, vaikka kirjoittaakin anomyymisti.

    Jos olet netistä löytänyt LCHF-rasvareiden komeita ruotoja, laita ihmeessä niitä tänne näytille! :-)

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Olet aika kova kiukuttelemaan ja haastamaan riitaa ;-) Ota vähän iisimmin. Voi sitä käyttäytyä asiallisesti ja ystävällisesti, vaikka kirjoittaakin anomyymisti.

    Jos olet netistä löytänyt LCHF-rasvareiden komeita ruotoja, laita ihmeessä niitä tänne näytille! :-)

    En ole netistä löytänyt, koska en ole etsinyt. Enkä etsi, ei kiinnosta.

    Ja samat sanat sinulle, voisit sinäkin koittaa käyttäytyä asiallisemmin ja ystävällisemmin. Kovasti ovat kirjoituksesi enemmän karppaajien kuin karppauksen vastaisia vaikka et mitä ilmeisemmin ole ikinä koko ruokavaliota kokeillut. On aivan mahtavaa, että sinulla toimii se, mitä ikinä teetkin, mutta koita hyvä ihminen käsittää, että kaikkien muiden olosuhteet, historia ja terveydentila eivät ole sinua vastaavat. Joo, ihminen on syönyt itsensä lihavaksi ohi THL:n ohjeiden. Mitä sitten? Turha päivitellä sitä enää kun vahinko on jo tehty ja THL:n ohjeet ei toimi kun ylipainosta on jo muitakin seurauksia kuin pelkkä sinua epämiellyttävä ulkonäkö.

    Suosittelen iltalukemiseksi vaikka Kaisa Jaakkolan kirjat Hormonidieetti ja Hormonitasapaino. Sieltä voi selvitä sinullekkin mitä kaikkea muuta se liika rasva elimistössä tekee ja miksi monelle syö vähemmän, mutta muista ruisleipä ja maitorahka- liiku enemmän-homaa selkäranka- ohje EI VAAN YKSINKERTAISESTI TOIMI.

    http://joni.optimalperformance.fi/oltasko-oikeessa-vai-tehtasko-mika-toimii/ Vaikka tuo nyt oli pääasiassa paleosta kirjoitettu, niin pointti toimii tässäkin. Oltaisko oikeessa vai tehtäskö jokainen sitä mikä itellä toimii?

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Olen googlettanut, mutta en löytänyt. Siksi täällä kysyn. Kun niitä pitäisi olla tuhansia ja tuhansia, vaan en löydä yhtäkään.

    Netti on täynnä hiilaritietoisella ja maltillisella VHH:lla syövien treenattuja kroppia, mutta LCHF-rasvauksella olevia ei näy. Miksi LCHF-rasvarit eivät ole netissä edustettuina? Kun palstan rasvareiden mukaan tiukalla LCHF:lla voi urheillakin. Tosin sitä LCHF-urheilijaakaan ei ole vielä löytynyt...

    Herää kysymys, että mitä hyötyä siitä sinulle on löytyi niitä tai ei? Kukaan ei ole väittänyt, että LCHF-ruokavaliolla voi huippu-urheilla (riippuu tieten puhutaanko hiilareiden kohdalla taas niistä grammoista vai prosenteista), mutta kyllä moni matalilla hiilareilla elävä liikkuu ihan iloisesti ja osa jopa toisinaan kovaa.

    Viljat ei ole mikään kovan kunnon edellytys. Hiilareita saa onneksi paremmistakin lähteistä ja oikein ajoittamalla vähemmilläkin hiilillä pärjää. Oletan, että hiilaritietoinen ruokavalio on >150g/vrk ja maltillinen vhh ehkä joku 100g?

    Äänestä

  • 4+19 kirjoitti:

    En ole netistä löytänyt, koska en ole etsinyt. Enkä etsi, ei kiinnosta.

    Ja samat sanat sinulle, voisit sinäkin koittaa käyttäytyä asiallisemmin ja ystävällisemmin. Kovasti ovat kirjoituksesi enemmän karppaajien kuin karppauksen vastaisia vaikka et mitä ilmeisemmin ole ikinä koko ruokavaliota kokeillut. On aivan mahtavaa, että sinulla toimii se, mitä ikinä teetkin, mutta koita hyvä ihminen käsittää, että kaikkien muiden olosuhteet, historia ja terveydentila eivät ole sinua vastaavat. Joo, ihminen on syönyt itsensä lihavaksi ohi THL:n ohjeiden. Mitä sitten? Turha päivitellä sitä enää kun vahinko on jo tehty ja THL:n ohjeet ei toimi kun ylipainosta on jo muitakin seurauksia kuin pelkkä sinua epämiellyttävä ulkonäkö.

    Suosittelen iltalukemiseksi vaikka Kaisa Jaakkolan kirjat Hormonidieetti ja Hormonitasapaino. Sieltä voi selvitä sinullekkin mitä kaikkea muuta se liika rasva elimistössä tekee ja miksi monelle syö vähemmän, mutta muista ruisleipä ja maitorahka- liiku enemmän-homaa selkäranka- ohje EI VAAN YKSINKERTAISESTI TOIMI.

    http://joni.optimalperformance.fi/oltasko-oikeessa-vai-tehtasko-mika-toimii/ Vaikka tuo nyt oli pääasiassa paleosta kirjoitettu, niin pointti toimii tässäkin. Oltaisko oikeessa vai tehtäskö jokainen sitä mikä itellä toimii?

    Edelleenkin: en ole hyökännyt kenenkään henkilöä vastaan. Sinä sen sijaan keskityt kovasti minuun.

    LCHF-rasvarit väittävät dieettinsä olevan terveellinen ja sopivan kaikille. Siis etsin näyttöä siitä. Mikä siinä on sinulle ongelma? Jos sinulla on esittää kuvia timmikroppaiseksi treenatuista LCHF-rasvareista, laita niitä ihmeessä tänne. Muussa tapauksessa olet väärässä ketjussa vänkäämässä tämän aiheen sivussa.

    Äänestä

  • 15+3 kirjoitti:

    Herää kysymys, että mitä hyötyä siitä sinulle on löytyi niitä tai ei? Kukaan ei ole väittänyt, että LCHF-ruokavaliolla voi huippu-urheilla (riippuu tieten puhutaanko hiilareiden kohdalla taas niistä grammoista vai prosenteista), mutta kyllä moni matalilla hiilareilla elävä liikkuu ihan iloisesti ja osa jopa toisinaan kovaa.

    Viljat ei ole mikään kovan kunnon edellytys. Hiilareita saa onneksi paremmistakin lähteistä ja oikein ajoittamalla vähemmilläkin hiilillä pärjää. Oletan, että hiilaritietoinen ruokavalio on >150g/vrk ja maltillinen vhh ehkä joku 100g?

    Tuota noin... Itse asiassa tänne jatkuvasti blogiaan linkittävä Veijo Puustinen väittää, että LCHF:llä huippu-urheillaan. Väitätkö sinäkin, että hän valehtelee?

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Edelleenkin: en ole hyökännyt kenenkään henkilöä vastaan. Sinä sen sijaan keskityt kovasti minuun.

    LCHF-rasvarit väittävät dieettinsä olevan terveellinen ja sopivan kaikille. Siis etsin näyttöä siitä. Mikä siinä on sinulle ongelma? Jos sinulla on esittää kuvia timmikroppaiseksi treenatuista LCHF-rasvareista, laita niitä ihmeessä tänne. Muussa tapauksessa olet väärässä ketjussa vänkäämässä tämän aiheen sivussa.

    "rasvapappa", "LCHF-rasvari". Ko. termit eivät mielestäsi ole mitenkään henkilöön kohdistuvia? Okei, meillä on sitten hieman eri käsitys siitä, mikä on asiallista keskustelua asiasta eikä henkilöstä. Minä näen nuo epäasiallisena keskusteluna asian vierestä, sinä ilmeisesti et? Tähän asti olen pitänyt sinua lähes asiallisena keskustelijana käyttämistäsi termeistä huolimatta, mutta tämä aloitus ei mielestäni ole hyvää keskustelua vhh:n hyvyydestä tai huonoudesta, sillä haluat linkittää ihmisen ulkonäön johonkin tiettyyn ruokavalioon. Ja sinulla on jo negatiivinen ennakkokäsitys, jolle ilmeisesti vain haluat vahvistusta.

    LCHF- ruokavalio on terveellinen kaikille. Joillekkin se on ainoa vaihtoehto, toisille ei, riippuu ihmisestä ja hänen muista elintavoistaan ja tuosta tällä palstalla pitäisi keskustella, ei siitä näkyykö ihmisellä vatsalihakset. Tämä minusta on tämän aloituksen ongelma.

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Tuota noin... Itse asiassa tänne jatkuvasti blogiaan linkittävä Veijo Puustinen väittää, että LCHF:llä huippu-urheillaan. Väitätkö sinäkin, että hän valehtelee?

    En väitä, koska en voi tietää antaako hän tahallaan väärää informaatiota vai onko hän ymmärtänyt jotain väärin. En tunne kyseistä henkilöä tai hänen motiivejaan.

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Olet aika kova kiukuttelemaan ja haastamaan riitaa ;-) Ota vähän iisimmin. Voi sitä käyttäytyä asiallisesti ja ystävällisesti, vaikka kirjoittaakin anomyymisti.

    Jos olet netistä löytänyt LCHF-rasvareiden komeita ruotoja, laita ihmeessä niitä tänne näytille! :-)

    "Olet aika kova kiukuttelemaan ja haastamaan riitaa ;-) Ota vähän iisimmin. Voi sitä käyttäytyä asiallisesti ja ystävällisesti, vaikka kirjoittaakin anomyymisti."

    Mikset sinä sitten tee niin kuin kirjoitat? Miksi haastat riitaa jatkuvasti?

    Äänestä

  • Siis näitä jotka saavat hiilihydraateista 40% energiasta.

    Kuulun itsekin näihin karppaajiin, peruna ja ruisleipä maistuu myös ;-)

    Äänestä

Puhutaanko täällä VHH (LCHF) dieettinä vai ruokavaliona. Dieetti on vähän eri asia, sitä ei ole tarkoitettu pysyväksi ratkaisuksi, vaan jonkin tietyn edun saavuttamiseksi. Enkä usko että omasta terveydestään huoltava pitävä, jolla ei siis ole mitään paino-ongelmia, noudattaisi VHH:tä.

Nämä "rasvapapat" pitävät kovaa meteliä, mutta jos kuvia näkisi, niin olisivatko rantakunnossa, ovatko edes lähellä Arnold Swartseneggeria? Mahtaako heillä olla montakin lääkepilleripurkkia käytössään. Olisi kiva tietää.

Äänestä
  • Dieetti on synonyymi ruokavaliolle. Kaikki erilaiset ruokavaliot ovat dieettejä. Jopa suositukset.

    Äänestä

  • Ruokaympyrä kirjoitti:

    Dieetti on synonyymi ruokavaliolle. Kaikki erilaiset ruokavaliot ovat dieettejä. Jopa suositukset.

    On, mutta laihdutuskeskusteluissa dieeti ymmärretään lyhyaikaisena ratkaisuna, esimerkkinä ateriankorvikkeiden avulla suoritettu painonpudotus on nikenomaan dieetti.

    Äänestä

  • "Enkä usko että omasta terveydestään huoltava pitävä, jolla ei siis ole mitään paino-ongelmia, noudattaisi VHH:tä."

    No olet väärässä. Kyllä löytyy paljon ihmisiä, jotka ovat VHH:lla ilman paino-ongelmia. VHH:hon siirtymisen syitä on mm. suolistovaivat (ärtynyt suoli, gluteiini- tai viljayliherkkyys, vuotava suoli yms.), iho-onglemat (joillakin esim. atooppinen iho voi vhh:lla paremmin), yleinen olotila (virkeys lisääntynyt), kilpirauhasongelmat (on tutkimuksia, joiden mukaan kilppari toimii paremmin ilman viljoja), korkea kolesteroli (osa on päässyt eroon lääkkeistä) ym. Nämä ihmiset ovat huomanneet, että vhh on parempi heidän terveydelleen ja he voivat paremmin. Se minun käsittääkseni on juuri sitä terveydestä huolta pitämistä?

    Tähänkin päätee sanonta don't fix it if it ain't broken. Ei ole tarvetta muuttaa mitään, jos olet terve ja tunnet itsesi energiseksi ja hyvinvoivaksi. Mutta älkää silti kohdelko huonosti ihmisiä, jotka ovet todenneet, että heidän ruokavalionsa tarvitsee muutosta ja heidän kohdallaan vähähiilarisempi on terveellisempi.

    Sinun maintsemasi "rasvapapat" ovat juurikin niitä vanhempia ihmisiä, jotka ovat siirtyneet vhh:lle todennäköisesti paino- ja/terveysongelmien vuoksi. Entä sitten? Arnold Schwarzenegger on harrastanut kehonrakennusta KOKO ikänsä, tottakai hän on vieläkin hyvässä kunnossa. Mutta ikä näkyy hänessäkin jo. Väittäisin, että vähän huono vertailukohta ottaen huomioon, että Arnoldin ruokavaliokaan tuskin on vastannut suomalaista ruokaympyrää...

    Äänestä

  • 17+15 kirjoitti:

    On, mutta laihdutuskeskusteluissa dieeti ymmärretään lyhyaikaisena ratkaisuna, esimerkkinä ateriankorvikkeiden avulla suoritettu painonpudotus on nikenomaan dieetti.

    Keliakikon gluteeniton dieettikin on ruokavalio vaikkei hän edes laihduta.

    Äänestä

Gary Taubes (mm. Good Calories, Bad Calories) vähähiilihydraattisen ruokavalion puolestapuhuja, joka sanoo mm. hedelmien tekevän meistä lihavia ja kirjaansa varten haastatteli Pensylvenian yliopiston lihavuustutkija Barbara Rolls:ia 6 tuntia, joka sanoo myöhemmin haastattelussaan Gary Taubesin vääristelleen hänen sanansa täysin ja poimineen sieltä vain omaa näkemystään tukevat kohdat. Gary Taubes on tienannut kirjoillaan ainakin puhdasta tuottoa $700 000.

Noudattanee pitkälti VHH gurujen vartalonmallia.

http://api.ning.com/files/mHJu*77erJpjbOoiGDce6w3yuKC86cXWRkrbSQI*uezRaDbgAqP0tophbVK9AZyjh58sNCtMqPifKxRQ2dKzs8hTlSjSurEd/GTaubesDoughy.jpeg

Äänestä
  • Niin, no googlaamalla löyty lisää kuvia, jossa ko. tyyppi on mielestäni aika hyväkuntoisen näköinen tyyppi 57-vuotiaaksi...

    Äänestä

  • 18+15 kirjoitti:

    Niin, no googlaamalla löyty lisää kuvia, jossa ko. tyyppi on mielestäni aika hyväkuntoisen näköinen tyyppi 57-vuotiaaksi...

    Googlaamalla ei löytynyt kyseisestä kaverista yhtään hyväkroppaista kuvaa. Eikä muuten ole hyväkuntoisen näköinen 60-vuotiaaksi. Kuntosalillani käyvä 85-vuotias mies on paremman näköisessä kunnossa, hänellä ei ole traktorin rengasta keskivartalon ympärillä eikä jalkapalloa vatsassa.

    Naama nyt oli ihan ok, mutta edelleenkään ei näy hyväkroppaista LCHF-rasvaria. Pakkohan niitä nyt on jo löytyä, laitakaa ihmeessä linkkiä!

    No sulla on sitten eri standardit sille kuka näyttää hyvältä kuin minulla. Mun mielestä ko. tyyppi oli aivan normaalin ja terveen näköinen 57-vuotias mies.

    On tullut selväksi, että olet fitness-buumin innoittaman ilmeisesti lihaksikkaan ja vähärasvaisen kropan ystävä. Terve voi kuitenkin olla vähän isommilla rasvoilla ja pienemmällä lihaserottuvuudella.

    Ja hieno homma, että se 85-vuotias pappa vielä jaksaa!

    Äänestä

  • 3+11 kirjoitti:

    "On tullut selväksi, että olet fitness-buumin innoittaman ilmeisesti lihaksikkaan ja vähärasvaisen kropan ystävä."

    En sanoisi noin. Toki kropan on oltava urheilullinen ollakseen hyvän näköinen. Mutta fitness..? Ainakin naisten kisakunto on liian kuiva minun makuuni.

    Mutta tikkujalkainen ja pallovatsainen vartalo ole minun makuuni. Jos se on mielestäsi osoitus fitness-buumista, niin ok.

    Off-kaudella fitnesskropat ovat kyllä hyvän näköisiä kun ovat muodokkaita.

    Kun noita kuvia on tullut niin nihkeästi, niin laitetaan nyt jotain silmäniloa vanhemmallekin väelle.

    Tuossa pari kuvaa (lisukkeineen) hyväkroppaisesta laiheliinista:

    http://www.pinterest.com/pin/543950461214282894/

    ...mutta voimaa löytyy!

    http://m.iltalehti.fi/urheilu/2013062317182880_ur.shtml

    Äänikin miellyttää.. näin joulun kunniaksi ennen kun ylläpito poistaa, täysin aiheen sivusta :-)

    http://www.youtube.com/watch?v=dE9n-Y-SLHo

    Selvä. Seison kyllä edelleenkin sanojeni takana, että Gary Taubes ei ole pallovatsainen eikä tikkujalkainen, eikä täten mitenkään huono esimerkki terveestä kehosta.

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Kun noita kuvia on tullut niin nihkeästi, niin laitetaan nyt jotain silmäniloa vanhemmallekin väelle.

    Tuossa pari kuvaa (lisukkeineen) hyväkroppaisesta laiheliinista:

    http://www.pinterest.com/pin/543950461214282894/

    ...mutta voimaa löytyy!

    http://m.iltalehti.fi/urheilu/2013062317182880_ur.shtml

    Äänikin miellyttää.. näin joulun kunniaksi ennen kun ylläpito poistaa, täysin aiheen sivusta :-)

    http://www.youtube.com/watch?v=dE9n-Y-SLHo

    http://www.iltalehti.fi/urheilu/2013112617764083_ur.shtml

    Nämä urheilulliset vähärasvaiset bodarit tuppaavat kuolemaan nuorena
    kuten Greg Kovacs, vain 44-vuotiaana.

    https://www.google.fi/search?q=Greg Kovacs&hl=fi&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=i7LSUsn8NIrV4gTDu4DoAg&ved=0CCwQsAQ&biw=1600&bih=728

    Siinä sinulle esikuvaa kerrakseen.

    Äänestä

  • vähärasvainenEsikuva kirjoitti:

    No en puhuisi bodareista ja urheilullisista samaan aikaan. En katsoisi bodauksella olevan kauheasti tekemistä urheilun kanssa.

    Ja nuo bodarit ja voimanostajat kuolee ihan muista syistä kuin ruokavalion rasvoista tai rasvattomuudesta. Greg Kovacsilla taisi tulla pumpun kanssa jotain ongelmia, eikä ole ensimmäinen. Yleensä nuo putoo monttuun joko sydän- tai munuaisten pettämisen vuoksi.

    Äänestä

Sivun perustollo VHH-liikkuja vauhdissa yhdellä nimimerkeistään. Istuu ylläpidossa, se näkyy siitä että kaikki vastaukset jotka saavat räkänokan polvilleen häviää välittömästi. Eikö siellä hoitolaitoksen hiekkalaatikossa ole tarpeeksi hinkkejä ja lapioita??

Äänestä
  • Missäs Veijon joulumieli. Ettet vain olisi paskonut housuun? :)

    Äänestä

  • Kirjoitan vain omalla nimimerkilläni.

    Sinun kirjoituksesi poistetaan, koska et noudata alkeellisimpiakaan käytöstapoja. Haukut muita kirjoittajia ja käytät rumaa kieltä. Et noudata palstan muitakaan sääntöjä.

    Laita kuvia hyväkroppaisista LCHF-rasvareista tai ole kokonaan kommentoimatta kun et kerran osaa kuin kiukutella.

    Äänestä

Sivun perustollo VHH-liikkuja vauhdissa yhdellä nimimerkeistään. Istuu ylläpidossa, se näkyy siitä että kaikki vastaukset jotka saavat räkänokan polvilleen häviää välittömästi. Eikö siellä hoitolaitoksen hiekkalaatikossa ole tarpeeksi hinkkejä ja lapioita??

Äänestä

VP?

Kirjoitan vain omalla nimimerkilläni.

Sinun kirjoituksesi poistetaan, koska et noudata alkeellisimpiakaan käytöstapoja. Haukut muita kirjoittajia ja käytät rumaa kieltä. Et noudata palstan muitakaan sääntöjä.

Laita kuvia hyväkroppaisista LCHF-rasvareista tai ole kokonaan kommentoimatta kun et kerran osaa kuin kiukutella.

Tämähän alkaa olemaan kuin alzheimerin tautia sairastavan kanssa keskustelu. Toistetaan samaa ja pyöritellään silmiä vainoharhoille. Uudestaan... :-)

Ei ole LCHF:llä tämäkään tapaus, mutta tästä silmäniloa naisille ja motivaatiokuvia miehille:

http://www.bentblog.com/art21644712.htm/Slap-More-Markus-Poyhonen

Äänestä

Pidetään esillä, sillä asia kiinnostaa minua todella.

Onkos joulun aikana löytynyt hyväkroppaisia LCHF-karppaajia?

Äänestä

Laita VP? edes se yksi normaalivartaloisen nuoren LCHF-rasvarinaisen kuva! Se pysyy kyllä ketjussa, kun jätät solvaamiset ja blogisi mainostamisen pois.

On tämä on todella huolestuttavaa kun ei yhtäkään hyväkroppaista löydy... Minulta alkaa totaalisesti mennä usko LCHF-rasvauksen toimivuuteen. Tähän saakka olen vain vahvasti epäillyt...

Äänestä
  • Kiitos yrityksestä VP?. Kuka noista on mielestäsi se hyväkroppainen? Lihavia ja laihaläskejä löytyy vaikka kuinka.

    Michaela Bergendahl on noista kasvoistaan kaunein, mutta vetää kovasti pömppövatsaansa sisään. Rasvaa on vaan ei lihasta. Löysäläskiltä näyttää hänkin.

    Eikö ainutkaan LCHF:llä rasvaaja ole vielä tähän päivään saavuttanut hyvännäköistä kroppaa, vaikka paino onkin pudonnut? Ovatko kaikki laihaläskejä maailman tappiin?

    Jos sinulla on kuvia hyväkroppaisista LCHF-karppajista, laita nyt vaan ne kuvat tänne.

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Kiitos yrityksestä VP?. Kuka noista on mielestäsi se hyväkroppainen? Lihavia ja laihaläskejä löytyy vaikka kuinka.

    Michaela Bergendahl on noista kasvoistaan kaunein, mutta vetää kovasti pömppövatsaansa sisään. Rasvaa on vaan ei lihasta. Löysäläskiltä näyttää hänkin.

    Eikö ainutkaan LCHF:llä rasvaaja ole vielä tähän päivään saavuttanut hyvännäköistä kroppaa, vaikka paino onkin pudonnut? Ovatko kaikki laihaläskejä maailman tappiin?

    Jos sinulla on kuvia hyväkroppaisista LCHF-karppajista, laita nyt vaan ne kuvat tänne.

    Pyysit normaalivartaloisten kuvia, siinä niitä nyt sitten oli. Ai, ei kelpaakaan, onpa yllätys...

    Äänestä

  • 14+11 kirjoitti:

    Pyysit normaalivartaloisten kuvia, siinä niitä nyt sitten oli. Ai, ei kelpaakaan, onpa yllätys...

    Huomenta yhteenlasku!

    Pyysin "sitä yhtä normaalivartaloista" kuvaa. Se poistettiin täältä, kun VP? lähetti sen hirvittävän herjakirjoittelun saattelemana.

    Koska VP?:n mukaan LCHF-rasvauksella voi jopa kilpaurheilla, niin pitäisi myös löytyä kuvia näistä timmeistä urheilijan vartaloista.

    Vai valehteleeko VP??

    Tuon linkin takana oli monia normaalivartaloisia.

    Äänestä

  • 4+7 kirjoitti:

    Minun mielestäni laihaläski ei todellakaan ole terve normaalivartalo.

    Äänestä

  • 4+7 kirjoitti:

    Tuon linkin takana oli monia normaalivartaloisia.

    Valehteleeko VP?

    Äänestä

Haluan muistuttaa, että haku on vielä menossa! Yli kuukausi jo etsitty, vaan ei vielä löydetty! Nyt ihan urakalla kuvia hyväkroppaisista LCHF-rasvaajista, joita VP?:n mukaan pitäisi olla tuhansia ja taas tuhansia!

Laittakaahan silmäniloa muillekin!

Äänestä
  • Ketään ei kiinnosta.

    Äänestä

  • Joillekin elämässä on muuta tärkeää kuin etsiä toisille kuvia kauniista ja hyväkroppaista ihmisistä. Esimerkiksi terveys on asia, jota meistä monet pitävät tärkeämpänä kuin ulkonäköä. Samoin elämän taso. Meille riittää se, että näytämme omasta mielestämme hyvältä, emme vertaa koko ajan itseämme julkkiksiin tai toisiin.

    Minullekin paino 63 kiloa on ihan hyvä ja sopiva pituuteeni nähden, joka on 173 cm. Olen hyvinvoiva enkä käy lääkärissä ikinä, kun ei ole tarvetta. Joskus on pakko mennä, kun tarvitsee kontrollin kolesterolista tai D-vitamiinitasosta, mutta siinä se. Se, että peili ei enää näytä minun olevan 23-vuotias, ei ole merkityksellinen juttu, sillä en ole enää 23-vuotias! Miksi minun pitäisi näyttää siltä? Miksi minun pitäisi laittaa kuvani sinulle pilkattavaksi, sillä on ilmeistä, että sinä löydät kyllä vikaa jokaisen ulkonäöstä.

    Äänestä

Ketjuhan on täynnä noita laihoja ravaajia, kelaa ylöspäin vaan...

Äänestä
  • Laihaläski ei ole hyväkroppainen. :-(

    Äänestä

Ettäs kehtaat!

Laita nyt vaan se oma kuvasi ensin, niin voimme arvostella sitä yhdessä. Nauraen. Ihan ilosta tietysti vain.

Sitä odotellessa!

Äänestä
  • Voisin linkittää tänne vaikka kuinka paljon VHH:lla olevien terveitä ja hyväkroppaisia kuvia, mutta ne te kaikki näette itsekin googlettamalla. Sen sijaan LCHF-rasvaajien terveitä hyväkroppaisia kuvia ei vaan löydy. Jos LCHF:llä urheillaan kuten VP? väittää, pitää löytyä niitä kuvia ja paljon.

    Valehteleeko VP???

    Pysytellään asiassa :-)

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Voisin linkittää tänne vaikka kuinka paljon VHH:lla olevien terveitä ja hyväkroppaisia kuvia, mutta ne te kaikki näette itsekin googlettamalla. Sen sijaan LCHF-rasvaajien terveitä hyväkroppaisia kuvia ei vaan löydy. Jos LCHF:llä urheillaan kuten VP? väittää, pitää löytyä niitä kuvia ja paljon.

    Valehteleeko VP???

    Pysytellään asiassa :-)

    Ei, VP ei valehtele, mutta SINÄ valehtelet.

    https://www.kostdoktorn.se/fa-svar-pa-dina-fragor-om-lagkolhydratkost-och-traning-ikvall

    http://www.highfatfitness.net/kan-man-bli-deffad-musklig-med-lchf/

    http://www.kostdoktorn.se/kan-man-bygga-muskler-pa-lchf

    http://www.munsomedia.se/

    http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=15&t=45674&start=15#p1631028

    Äänestä

  • Kuka valehtelee? kirjoitti:

    Martinalla on hyvä kroppa!

    Ainoa vaan, että tuo on aika normaali fitness-dieetti. Annokset ovat huiman pieniä eikä niissä ole rasvaa juuri nimeksikään. Ei vastaa VP?:n rasvadieettiä lainkaan.

    Antonin syömisistä ei saanut mitään selvää eikä muuta kuin yläkropasta.

    VHH:lla saa hyvän kropan ja ketoosia käytetään paljon fitness-kisatiristyksessä.

    VP?:n LCHF-rasvaus ei ole tätä.

    Kiitos kuitenkin, saatiin edes jotain hyvän näköistä ketjuun! Sitten lisää, lisää...!!

    Ai meinaat, että Martina vaan muuten teee yhteistyötä tämän Ruotsin kuuluisan Kostdoktornin kanssa??! Vai niin, että hän ei olekaan LCHF-ruokavaliolla? Miksi ihmeessä hän sitten itse väittää niin?!

    Olisiko niin, että sinä väität kaikenlaista mitä toisten pitäisi syödä tai ei pitäisi syödä?

    "Hyvännäköinen, vahva ja terve runsasrasvaisella" on Martinan kirjan nimimkin. Mutta jos SINÄ sanot, että se onkin vähärasviasta, niin kai meidän on vain uskottava SINUA?
    Herää tietysti kysymys miksi ihmeessä kirjoittaja itse sitten väittää toista? Ohjeidensa olevan runsasrasvaista.

    "A couple of years ago I also grew an interest in ketogenic diets, and I've been following a strict Low Carb High Fat (LCHF) diet since then."

    Miksi siis Martina valehtelisi ja harhaanjohtaisi järjestelmällisesti blogissaan?
    Mutta toki me uskomme sinua, kun sinä sanot kerran, että se on vähärasvaista.

    "Fettfrälst! Innehåller all information du behöver för att bli fit på LCHF. Jag går igenom exakt hur du ska göra, steg för steg och förklarar varför och hur det fungerar, uppbackat med rikligt av vetenskaplig fakta! Fettfrälst!"

    http://www.highfatfitness.net/

    PS. Kumma juttu, että blogin nimikin on korkearasvafitness..!?

    Ketoosi on kyllä korkearasvaista. Kun hiilarit on vähissä, jostain se energia on otettava. Ja se otetaan rasvasta, selaa vaikka mitä fitness-palstaa aiheesta ketoosi jos et muuten usko.

    Hiilareita ketoosin alkuvaiheessa syödään jopa vähemmän kuin lchf-ruokavaliolla. Ohje tais olla, että alotetaan 30g josta parin viikon päästä nostetaan 5g/vk niin kauan kuin rasva vielä palaa.

    Äänestä

  • Kuka valehtelee? kirjoitti:

    Ai meinaat, että Martina vaan muuten teee yhteistyötä tämän Ruotsin kuuluisan Kostdoktornin kanssa??! Vai niin, että hän ei olekaan LCHF-ruokavaliolla? Miksi ihmeessä hän sitten itse väittää niin?!

    Olisiko niin, että sinä väität kaikenlaista mitä toisten pitäisi syödä tai ei pitäisi syödä?

    "Hyvännäköinen, vahva ja terve runsasrasvaisella" on Martinan kirjan nimimkin. Mutta jos SINÄ sanot, että se onkin vähärasviasta, niin kai meidän on vain uskottava SINUA?
    Herää tietysti kysymys miksi ihmeessä kirjoittaja itse sitten väittää toista? Ohjeidensa olevan runsasrasvaista.

    "A couple of years ago I also grew an interest in ketogenic diets, and I've been following a strict Low Carb High Fat (LCHF) diet since then."

    Miksi siis Martina valehtelisi ja harhaanjohtaisi järjestelmällisesti blogissaan?
    Mutta toki me uskomme sinua, kun sinä sanot kerran, että se on vähärasvaista.

    "Fettfrälst! Innehåller all information du behöver för att bli fit på LCHF. Jag går igenom exakt hur du ska göra, steg för steg och förklarar varför och hur det fungerar, uppbackat med rikligt av vetenskaplig fakta! Fettfrälst!"

    http://www.highfatfitness.net/

    PS. Kumma juttu, että blogin nimikin on korkearasvafitness..!?

    Älä valehtele. En ole missään kohtaa kirjoittanut, että Martina olisi vähärasvaisella ruokavaliolla. Tuo nyt vaan ei ole normaalia syömistä, nuo lautaselliset ovat enemminkin syömishäiriöisen annoksia.

    Tuo lehti sitten onkin ihan oma lukunsa. Pidätkö suomalaisia lehtiä, kuten 7päivää ja Hymy asialehtinä? Minä en pidä. Tuo Kostdoktorn on ruotsalainen vastine. Huuhaa-juorulehti ainakin niiden artikkeleiden perusteella, mitä olen lukenut. Enää en moista moskaa lue.

    Ufoistakin on kirjoitettu kirjoja. Oletko vähän yksinkertainen?

    Lisään nyt vielä, että minä syön huomattavan paljon enemmän rasvaa kuin tuo Martina ihan tavallisella VHH:lla.

    Aarg, siis minä syön VHH:lla enemmän rasvaa kuin Martina tuolla LCHF:llään.

    Hyvää huomenta, nyt täytyy heräillä ;-)

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Lisään nyt vielä, että minä syön huomattavan paljon enemmän rasvaa kuin tuo Martina ihan tavallisella VHH:lla.

    Hehee...

    Sulla on nyt mennyt ihan Lutuusen touhuiksi!

    Älkää hyvä ihmiset enää vastatko tämän VHH-liikujan kirjoituksiin pelkkä trolli Lutuunen siellä.

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Älä valehtele. En ole missään kohtaa kirjoittanut, että Martina olisi vähärasvaisella ruokavaliolla. Tuo nyt vaan ei ole normaalia syömistä, nuo lautaselliset ovat enemminkin syömishäiriöisen annoksia.

    Tuo lehti sitten onkin ihan oma lukunsa. Pidätkö suomalaisia lehtiä, kuten 7päivää ja Hymy asialehtinä? Minä en pidä. Tuo Kostdoktorn on ruotsalainen vastine. Huuhaa-juorulehti ainakin niiden artikkeleiden perusteella, mitä olen lukenut. Enää en moista moskaa lue.

    Ufoistakin on kirjoitettu kirjoja. Oletko vähän yksinkertainen?

    VHH-liikkuja kirjoitti yllä:

    "Älä valehtele. En ole missään kohtaa kirjoittanut, että Martina olisi vähärasvaisella ruokavaliolla."

    ja hetki aiemmin:

    "Annokset ovat huiman pieniä eikä niissä ole rasvaa juuri nimeksikään. Ei vastaa VP?:n rasvadieettiä lainkaan."

    Meneekö sanat sekaisin? Vai ajatukset? Vai onko vain niin, että Lutuuselta loppuivat keinot?

    Äänestä

  • Valheita vain, kirjoitti:

    Korjataan: ei ole rasvaa, ei ole hiilareita, ei ole proteiinia, ei ole kaloreita. Ei ole mitään nimeksikään. Tuo on vähäkalorinen ruokavalio.

    Ymmärsitkö nyt? Pitää olla jotain syötävää.

    LCHF-rasvareilla näyttää olevan jokaisella vainoharhoja. Kirjoitan vain tällä nimimerkillä.

    Sinun täytyy ymmärtää, että ihminen tuon näköisenä, siis hyvännäköisenä, syö varmasti melko vähän suhteessa treenaamisen määrään. Muuten ei voi olla fittnesskilpailija. Niin se vain on.

    Tunnen itse erään aerobicin maailmamestarin. Kyllä siinä hän sai syömistään vahtia, vaikka silloin ei puhuttu vhh-ruokavaliosta. Karkkeja ei syönyt. Paitsi jo silloin hän sanoi, että joskus pitää repsahtaa, jotta keho ei mene säästöliekille! Näin tapahtuu, jos ei syö riittävästi rasvaa.

    "Ät inte skit, ät bra mat. Ta bort ALLA kolhydrater inklusive gluten om du vill ha snabbaste vägen till låg fettprocent. Fettet är din vän om du vill ha en smal midja & en slank kropp, men undvik att tillsätta fett i form av mejerier så långt du kan (om de inte är fullfeta & på typ 35-40% fett) Tänk hormonellt & förstå att högt insulin gör dig tjock, lågt blodsocker främjar högt tillväxthormon som i sin tur främjar fettförbränning & muskelbygge utan att du behöver röra dig ur soffan. Experimentera med LCHF & Fasta.

    Mät ketoner (om du vill) ketostixen finns på apoteket – aim for purple.
    Kroppen gillar att ha många timmar mellan målen, testa olika typer av fasta.
    Granska maten i affären INNAN den hamnar i din kyl, använd appen ShopGun som läser av streckkoder & varnar för kass mat!
    Gör inga undantag, ha inga “cheatdays”"
    http://www.highfatfitness.net/bli-fit-now/

    Tässä: http://www.highfatfitness.net/mitt-kostschema/

    Halusit hyvännäköisiä ja sait. Nyt väität, että hän syö liian vähän... Niinpä niin. Rasvaa näytti menevän kuitenkin melko paljon! Jso sinä syöt enemmän, niin olisit ihan hiljaa vain! Kaikki, mitä olet yrittänyt selittää itsestäsi, on siis höpöpöä!?

    Muista, että puhumme E%:sta eikä ruuan prosenteista, ei grammoina eikä annoksina. Siis puhumme rasvan energian määrästä suhteessa hiilihydraattien tai proteiinien energiaan. Älä sorru katsomaan grammoja.

    Jokaisen kalorit täytyy tietysti suhteuttaa kokoon ja liikkumisen määrään, mutta se, mikä tekee tästä LCHF-ruokavalion, on rasvan määrä. Jos katsot ruokaohjeita, niin ymmärrät. Harva meistä siis haluaa näyttää fittnessurheilijalta, sillä me haluamme syödä vähän enemmän kaloreita ja elää vapaammin. Henkilökohtaisesti en välitä paastota, mutta ihan luonnostaan skippaan välillä lounaan.

    Näytän terveeltä ja hoikalta, mutta en fittnessurheilijalta, vaikka joskus joku kyseleekin KUINKA paljon oikein käyn salilla?! En käy.

    Huomaatko eron menestyvään fitnessurheilijaan ja Martinaan? Martinalla ei ole lihasta, mutta noilla hänen blogissaan olevilla fitnesskisaajilla on. Vertaa. Mistäköhän johtuu?

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Huomaatko eron menestyvään fitnessurheilijaan ja Martinaan? Martinalla ei ole lihasta, mutta noilla hänen blogissaan olevilla fitnesskisaajilla on. Vertaa. Mistäköhän johtuu?

    Haluaako martina yhtä paljon lihasta kuin fitness-kisaajilla on on ehkä se suurempi kysymys.

    Mun ruotsi ei taivu tuon blogin lukemiseen, joten voit skipata kaikki blogista selviää, lue sitä- kommentit.

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Huomaatko eron menestyvään fitnessurheilijaan ja Martinaan? Martinalla ei ole lihasta, mutta noilla hänen blogissaan olevilla fitnesskisaajilla on. Vertaa. Mistäköhän johtuu?

    Ensin sanot, että Martina on hyvän näköinen ja sitten hän ei olekaan hyvän näköinen, koska hän syökin väärin?!?!

    Päätä jo missä mielipiteessä aiot pysyä.

    Laita nyt jo se oma kuvasi!

    Äänestä

  • Kuka valehtelee? kirjoitti:

    Ensin sanot, että Martina on hyvän näköinen ja sitten hän ei olekaan hyvän näköinen, koska hän syökin väärin?!?!

    Päätä jo missä mielipiteessä aiot pysyä.

    Laita nyt jo se oma kuvasi!

    Älä viitsi vääristellä. Lue uudestaan ajatuksen kanssa, vai haluatko vain kiukutella? Kaikki palstan LCHF-rasvarit ovat kovin aggressiivisia. Miksi?

    Äänestä

  • Kuka valehtelee? kirjoitti:

    Ensin sanot, että Martina on hyvän näköinen ja sitten hän ei olekaan hyvän näköinen, koska hän syökin väärin?!?!

    Päätä jo missä mielipiteessä aiot pysyä.

    Laita nyt jo se oma kuvasi!

    Tavallisella VHH:lla saa syödä paljon ja kroppa pysyy hyvän näköisenä ja terveenä, samoin THL:n suositusten mukaan. Miksei LCHF:llä?

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Tavallisella VHH:lla saa syödä paljon ja kroppa pysyy hyvän näköisenä ja terveenä, samoin THL:n suositusten mukaan. Miksei LCHF:llä?

    Kuka vääristelee? Minä lainasin sinun omia sanojasi.

    Älä nyt viitsi heittäytyä ihan lapselliseksi. Tai kirjoita sitten vain Lutuusena. Etkö sinä puoltanutkaan sitä kaloriteoriaa?

    Muuten, minä en ole LCHF-ruokavalion noudattaja.
    Faktat ovat kuitenkin tiedossa eikä faktoja kannata vääristellä. Mielipiteitä voi olla, mutta jos ne perustuvat johonkin, niin niitä faktoja ei kannata väräistellä.

    He heh.

    Äänestä

  • Naurattaa kirjoitti:

    He heh.

    Nostetaan, kun naurattaa vieläkin!

    Äänestä

  • Naurattaa kirjoitti:

    Nostetaan, kun naurattaa vieläkin!

    Aina vaan jaksaa naurattaa!

    Äänestä

Tähän mennessä löytynyt ainoastaan "laihaläskejä" muttei yhtään hyväkroppaista LCHF ruokavaliota noudattavaa.

Äänestä

Rauhoittukaa jo... olette varmasti aikuisia ihmisiä ja teidän täytyy kinata tämmöisistä asioita. Antaa ihmisten tehdä miten lystää ja se mitä he tekevät, ei kuulu muille!

Äänestä

Löytyisikö yhtään terveen näköistä ja hyväkroppaista LCHF rasvaajaa? Edes yksi?... kohta tulee 2 kk täyteen siitä, kun asiaa kysyttiin, yhtäkään ei ole vielä ilmaantunut.

Äänestä

Nostetaanpas tämä taas, jos muistuisi mieleen ja vaikka löytyisi joku poikkeus...

Äänestä
  • Tarvitaan edes se yksi hyväkroppainen. Ei ollut tuossa. Kauniita hymyjä löytyi kyllä tälläkin kertaa.

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Tarvitaan edes se yksi hyväkroppainen. Ei ollut tuossa. Kauniita hymyjä löytyi kyllä tälläkin kertaa.

    Nii-in. Miksiköhän heitä hymyilyttää niin kauniisti?

    Lopeta jo Lutuunen alias VHH-liikkuja tuollaisten idioottimaisten kuvien pyytely, kun et itse uskalla laittaa omaakaan kuvaasi. En minä ainakaan TODELLAAKAAN laita kuvaani tänne julkisesti. Minulla on uskottava työ ja maine -toisin kuin sinulla.

    Tuollainen laihtumisessa onnistuneiden ihmisten pilkaaminen on aivan ala-arvoista touhua. Olet koulukiusaajiakin pahempi.

    Olet jo alentunut vaikka mihin, älä enää tee itsestäsi tyhmempää!

    Ei asia minua koske, mutta minua hävettää jo puolestasi.

    Äänestä

  • Nyt lopeta jo! kirjoitti:

    Jos LCHF-rasvaus on elämäntapa eikä pelkkä laihdutuskeino, miksi kaikki rasvarit vaikuttavat olevan keskivartalolihavia laihaläskejä? Onhan se hieno juttu kun sairaalloisen ylipainoiset saavat laihdutettua, mutta terveen näköiseksi eivät tuolla liikkumattomuudella ja rasvan mättämisellä tule.

    LCHF alkaa vaikuttamaan enemmän ja enemmän syömishäiriöltä, ja Veijo valehtelijalta.

    Terveellinen VHH toimii, ei LCHF.

    Enkä ole Balleriina Lutuunen. Kirjoitan nimimerkillä VHH-liikkuja.

    Niinhän sinä kirjoitat. Samoja juttuja.

    Ei LCHF mitenkään suosittele liikumattomuutta. Lakkaa jo valehtelemasta.

    Äänestä

  • VHH-ilkkuja kirjoitti:

    Niinhän sinä kirjoitat. Samoja juttuja.

    Ei LCHF mitenkään suosittele liikumattomuutta. Lakkaa jo valehtelemasta.

    "Ei LCHF mitenkään suosittele liikumattomuutta. Lakkaa jo valehtelemasta."

    Missä kirjoitin, että LCHF ei suosittele liikkumattomuutta? Kuka siis valehtelee, et kai sinä vääristele ja tahallasi ymmärrä väärin lukemaasi?

    Terveellinen VHH ja epäterveellinen LCHF-sianrasvaus ovat aivan eri asioita.

    No kuka vääristelee? Minä niin kirjoitin, et sinä!!

    Sinähän kirjoitit, että

    "terveen näköiseksi eivät tuolla liikkumattomuudella ja rasvan mättämisellä tule.

    LCHF alkaa vaikuttamaan enemmän ja enemmän syömishäiriöltä, ja Veijo valehtelijalta.

    Terveellinen VHH toimii, ei LCHF."

    Kai ymmärrät, että tämä palsta ei ole liikuntaa ja urheilua varten, vaan laihdutusta ja terveyttä. Jokainen liikkuu, samoin kuin harrastaa seksiä tai autourheilua, mutta se on eri asia kuin ruokavalio. Mikään ruokavalio ei kehota ihmistä olemaan liikkumatta. Eikä minkään ruokavalion noudattajat neuvo muita olemaan liikkumatta.

    Voi helposti lipsua ääripäihin, tarkista tästä oletko itse vielä kohtuuden rajoissa:

    http://www.iltalehti.fi/elintavat/2014031718129709_el.shtml

    PS. Jos lopettaisit kirjiottamasta aivan samoin lausein kuin Lutuunen, niin teidät saattaisi erottaa edes periaatteessa.

    Äänestä

Löytyisikö edes yksi hyväkroppainen ja terveen näköinen LCHF rasvaaja?

Odotamme...

Äänestä

Kolme kuukautta on odoteltu kuvia hyväkroppaisista ja terveistä LCHF rasvaajista, vielä ei ole löytynyt. Ehkä kesään mennessä?

Äänestä

Ei vaan näy...yhtäkään...

Äänestä

Löytyisikö tänä viikonloppuna niitä kuvia hyväkroppaisista ja terveen näköisistä LCHF rasvaajista?

Äänestä
  • Ei ainakaan vielä näy...

    Äänestä

No nyt näkyy!
...ei sittenkään, se olikin vain mielikuvitusystänäni.

Äänestä
  • Miksi noilla kaikilla on pallomaha?

    Äänestä

  • makuasia? kirjoitti:

    Miksi noilla kaikilla on pallomaha?

    Jos ei kaikilla niin ainakin useimmilla maha pömpöttää. Tuokin tatuoitu ukko, ei lihaksia ja omituinen, luonnoton mahan pömpötys.

    Kasvonpiirteetkään eivät erityisen terveellisiltä näytä. Monilla on isot silmäpussit ja omituisia rasvakertymiä kasvoissa (poskissa). Kostdoktorn on itse hyvä esimerkki "LCHF-naamasta:"

    http://www.kostdoktorn.se/wp-content/2013/09/Skärmavbild-2013-09-23-kl.-18.19.21-650x356.png

    Äänestä

  • samaa katselin... kirjoitti:

    Ihminen on sitä mitä syö kuten sanonta kuuluu. Rasvaajat näyttävät hyvin rasvaisilta ja turpeilta.

    Äänestä

  • samaa katselin... kirjoitti:

    Jos ei kaikilla niin ainakin useimmilla maha pömpöttää. Tuokin tatuoitu ukko, ei lihaksia ja omituinen, luonnoton mahan pömpötys.

    Kasvonpiirteetkään eivät erityisen terveellisiltä näytä. Monilla on isot silmäpussit ja omituisia rasvakertymiä kasvoissa (poskissa). Kostdoktorn on itse hyvä esimerkki "LCHF-naamasta:"

    http://www.kostdoktorn.se/wp-content/2013/09/Skärmavbild-2013-09-23-kl.-18.19.21-650x356.png

    Mikä laittaa ihmisen kirjiottamaan moista p.kaa? Jokainen näkee itse miten asian laita on, mutta Lutuunen vaan jatkaa tuota "ei oo näkyny" -linjaansa. Aivan naurettavaa, mutta antaa mennä vaan! Jos luulee, että on joku, joka ei itse näe asiaa, niin täytyy olla tyhmä. Ja tiukassa omat harhaluulot.
    Jatkakaa!

    Äänestä

  • Ihmemaa tämä kirjoitti:

    No...laitappa sitten näkyviin (edes) yksi hyväkroppainen rasvaaja.

    Jäädään odottelemaan...

    Äänestä

  • VP? kirjoitti:

    Taitaa tulla pitkä odotus...

    Äänestä

  • VP? kirjoitti:

    Taitaa tulla pitkä odotus...

    Odotellaan nyt vuoden loppuun ainakin.

    Äänestä

No eip ole näkynyt joten ole sinä ihmerasvamaa läski pelle hiljaa ja mene syömään kaurapuurosi.

Äänestä

Sulla on tuolla kuvia ihmisistä, jotka eivät edes liity tekstiin. Ja teksti on avaruusolio- ja mennikäisuskovien tasoa.

Tiedätkö mikä on raakaruoka? Ei ole LCHF. Noi sun linkit on täyttä tuubaa. Kun muutama jo osoittautui valheeksi, muita en viitsi edes tarkistaa. Ajan haaskausta. Kuvittelitko, että kaikki menee läpi tarkastamatta kun lähetät ruåttalaista hihhulointia tarpeeksi paljon? No ei mennyt. Määrä ei korvaa laatua.

Olet kyllä todella nolo mies, VP?.

Äänestä
  • http://www.kostdoktorn.se/kan-man-bygga-muskler-pa-lchf

    Et siis avannut ensimmäistä linkkiä etkä toista, vaan viimeisen?

    Olisit vaan avannut.

    Tässä on vähän ennen ja jälkeen -kuvia.

    http://pagespeed.5thvillage.com/u/antonsvenzzon/

    Tyypillinen esimerkki. Lchf.

    Revi siitä. No, sinähän vastaat taas, että EI LÖYDY. Eikö olekin erikoista, että sinulla on mennyt myös näkökyky ajattelukyvyn myötä! VHH-liikkuja saa pistää päänsä sinne puskaan. "Ei näy, ei kuulu!"

    Äänestä

  • Esmes täs kirjoitti:

    http://www.kostdoktorn.se/kan-man-bygga-muskler-pa-lchf

    Et siis avannut ensimmäistä linkkiä etkä toista, vaan viimeisen?

    Olisit vaan avannut.

    Tässä on vähän ennen ja jälkeen -kuvia.

    http://pagespeed.5thvillage.com/u/antonsvenzzon/

    Tyypillinen esimerkki. Lchf.

    Revi siitä. No, sinähän vastaat taas, että EI LÖYDY. Eikö olekin erikoista, että sinulla on mennyt myös näkökyky ajattelukyvyn myötä! VHH-liikkuja saa pistää päänsä sinne puskaan. "Ei näy, ei kuulu!"

    Ekassa linkissä sanotaan, ettei tiukka vähähiilarinen ole paras vaihtoehto. Eikä siinä ilmennyt, kuinka vähillä hiilareilla siinä oltiin, eikä minkälaista ruokavaliota noudatettiin muuten. Siis ei ollut kyse sianrasvakarppauksesta, vaan tavallisesta VHH:sta.

    Jos tuossa listassasi on yksi oikeasti LCHF-rasvauksella oleva, niin laita se selkeästi esille.

    Etkö osaa lukea?

    Ei tarvitse juuri ruotsia osata, kun ymmärtää jo otsikon:

    "Kan man bygga muskler på LCHF?"

    Siis LCHF. Mistä minulla olisi enempää tietoa tästä nettisivusta kuin sinullakaan?!

    Eikä minulla ollut listaa, se oli VP?:n.

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Ekassa linkissä sanotaan, ettei tiukka vähähiilarinen ole paras vaihtoehto. Eikä siinä ilmennyt, kuinka vähillä hiilareilla siinä oltiin, eikä minkälaista ruokavaliota noudatettiin muuten. Siis ei ollut kyse sianrasvakarppauksesta, vaan tavallisesta VHH:sta.

    Jos tuossa listassasi on yksi oikeasti LCHF-rasvauksella oleva, niin laita se selkeästi esille.

    https://www.kostdoktorn.se/kategori/traning

    Jos oikeasti treenaa, niin pitää tietysti olla tarkkana.

    "Olson sägs ta in ca 100 kcal kolhydrater per timme under loppet, dvs ca 25 gram per timme. Det motsvarar ungefär tio procent av energin han gör av med. Så även under loppet går han i princip på LCHF-nivå. Nästan ren fettförbränning, med en aning kolhydrater för turbon.

    Det är en balansgång för maximal effekt: för mycket kolhydrater höjer insulinet och sätter en broms på fettförbränningen. För lite och du tappar turbon. Lagom mängder och du kan utnyttja båda, för maximal kraft."

    En tajua mitä tuo nimimerkki VHH-liikkuja oikein ajaa takaa, tuo sivustohan on juurikin yhden LCHF- dieetin "alkuunpanijan" oma sivusto. Miten voi väittää vastaan, että sivulla ei ole LCHF-dieetin mukaista juttua, jos se kerran on juuri se juttu?! Onko pöljempää kuultu?! Väittää, että Kostdoktornin sivuilla on väärää tietoa LCHF-ruokavaliosta?

    "Ganska tidigt upptäckte jag att kolhydratladdning inte räckte, och att min mage vände ut och in på sig efter flera dagar med olika geléer och energikakor – detta kunde jag inte fortsätta med. Man blev jättepigg i en kvart och sedan var man ännu tröttare än innan. 2009 sprang jag ett lopp utanför Barcelona, ett 6 mils-lopp med 7000 meter i positiv höjdskillnad. Där lärde jag mig att äta smör, ost, skinka, äggpannkaka med fläsk i och mjölk som sportdryck, det var helt normalt för de spanska deltagarna, alla matsituationer bjöd på detta (till och med utspätt rödvin) först sista kontrollen med 6 km till mål så serverades det godis och vatten, och då gick turbon igång! :))
    Frederick Schmidt"

    https://www.kostdoktorn.se/langlopare-valjer-lchf-eller-krossas-konkurrensen

    Äänestä

  • Lue enemmän, luulet kirjoitti:

    Googlekääntäjän suomennos:

    " Pian huomasin, että hiilihydraatti lastaus ei ollut tarpeeksi , ja vatsani kääntyi nurinpäin usean päivän eri geelit ja energia baarit - tätä en voinut jatkaa ..."

    Onhan noita juttuja, mutta eivät liity aloituksen aiheeseen. Kostdoktorn lehti ei ole asialehti eikä sieltä voi linkitellä mitään uskottavaa. Oletko koskaan edes lukenut noita sivun juttuja? Niissä ei ole järjen hiventäkään, tieteellisestä faktasta puhumattakaan. Niihin on turha linkitellä. Kuka vaan voi kirjoittaa mitä vaan hurmoshenkistä, mikä tukee esim. omaa liiketoimintaa. Kritiikkiä lukemiseen!

    Pyysit kuvaa ja sait. Nih!
    Ole hyvä.
    Lopeta saivartelusi.

    Vai onko ongelmasi se, että et osaa avata kuvalinkkejä?

    Hiilihydraattitankkaus ei onnistunut, vaan väänsi mahan sekaisin. Urheilijoille tuttua suorituksen aikana, tulee oksu.

    Äänestä

  • Lue enemmän, luulet kirjoitti:

    Pyysit kuvaa ja sait. Nih!
    Ole hyvä.
    Lopeta saivartelusi.

    Vai onko ongelmasi se, että et osaa avata kuvalinkkejä?

    Hiilihydraattitankkaus ei onnistunut, vaan väänsi mahan sekaisin. Urheilijoille tuttua suorituksen aikana, tulee oksu.

    Jos on saanut hyvän kropan ja kovan kunnon normaalilla ravinnolla ja sitten kokeilee huonolla menestyksellä vhh:ta, ei ole hyväkroppainen LCHF-rasvari. Vai onko tämä ainoa keino löytää se hyväkroppainen? :-)

    Äänestä

  • VHH-liikkuja kirjoitti:

    Jos on saanut hyvän kropan ja kovan kunnon normaalilla ravinnolla ja sitten kokeilee huonolla menestyksellä vhh:ta, ei ole hyväkroppainen LCHF-rasvari. Vai onko tämä ainoa keino löytää se hyväkroppainen? :-)

    Jos osaa lukea tai käyttää sitä Google-kääntäjää, niin ymmärtää siitä tekstistä loputkin. Mutta jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ottaa. Ehkä kuitenkin jätät nuo kommenttisi vähemmälle, sillä ne eivät nosta yhtään sitä tasoa, jolla esiinnyt.

    Lutuunenhan se sieltä kuoriutuu, ei kukaan muu käyttäisi tuollaisia keinoja, valehtelua ja vääristelyä täysin selvässä asiassa.

    Mitä sinä oikein vielä yrität? Epätoivoista.

    http://pagespeed.5thvillage.com/u/antonsvenzzon/
    "Äter sedan 2 år tillbaka lite lågkolhydratkost.

    Förra året i Januari bestämde jag mig för att fixa en bra kropp, då vägde jag ca 110kg på mina 195cm. Började gymma och höll mig till strikt lågkolhydratkost dvs lchf. Ljuger inte om jag har gymmet 6/7 dagar sedan dess. Kosten idag är fortf lchf, äta sig mätt och när man är hunrig med inslag av 3st whey 100 drinkar plus min vanliga kost, d vitaminer (de du rekomenderar) och multivitamin.

    Efter 2 månader gick jag upp i vikt till 115kg men kände ändå att jag tappade bf% vilket var kul.

    Efter det har jag legat på stadiga 105-108kg som jag väger idag, nu har jag betydligt mer muskler samt ganska mycket mindre bf%."

    http://www.kostdoktorn.se/kan-man-bygga-muskler-pa-lchf

    Äänestä

Joko näkyy???

Äänestä

Hyväkroppaisia ja terveen näköisiä LCHF rasvaajia ei ole vielä näkynyt, mutta odotellaanko vielä muutama kuukausi?

Äänestä
  • Kato puusilmä ei nää.

    Äänestä

Miksi ne pysyy piilossa?

Äänestä

Tämä on taas ajankohtainen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

VHH-liikkuja kirjoitti:

Linkittäkääs nyt oikein urakalla rasvakarppausta noudattavia hyväkroppaisten ihmisten kuvia tähän! Ei pelkkiä kasvokuvia, vaan kokovartalokuvia!

Rasvapapat voivat laittaa omat fotonsa, jos ovat mielestään saavuttaneet kyseisellä dieetillä terveen kropan.

Kuka on ensimmäinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu