Onko kissani masentunut??

milla1

Pyydän apua kaikilta kissojen ystäviltä. Luulen, että kissani on masentunut
.
Minulla on kolme vuotias kollikissa, joka ennen oli aktiivinen ja leikkisä. Nykyään olen töideni takia joutunut viipymään paljon poissa kotoa, mutta en voinut uskoa sen vaikuttavan näin radikaalisti kissani käytökseen.

Ensimmäinen ongelma on kissani ruokahalu; olen kokeillut kaikkia merkkejä whiskasista shebaan, käyttänyt naudanlihaa ja tonnikalaa palanpainikkeena. Varmasti tyypillistä kaikille kissoille tuo nirsoilu, mutta mitä se oksentelu meinaa?? Olen löytänyt usein töistä palatessani epämääräisiä läjiä, joita ensin pidin mielenosoituksellisina. Sitten kokeilin kaikki patit ja kyhmyt, jos joku fyysinen sairaus olisi selitys pahoinvoinnille. Mitään ei löytynyt, eläinlääkärikin vain sanoi, että kissalla on niin pieni luusto, että pieneksi jää. Siitä tiedosta pulitin sata euroa! Kissa painaa tällä hetkellä kaksi kiloa.

Ymmärtäisin kyllä, jos se edes liikkuisi, mutta mitä vielä, viettää kaiken aikansa saunassa luimuillen. Näin talviaikaan lämpöä saa hakeakin, mutta pitääkö sinne asumaan jäädä.

Suurin syy tähän masennusdiagnoosiini on se, että kissani ei osaa enää leikkiä. Kokeilin kaikki pallot ja hyrrät, hypin itsekin jo ilmassa, mutta katti ei liikahtanutkaan. Nytkin se taas nyhjää siellä tutussa ja turvallisessa nurkassaan, kun kirjoitan tätä ongelmaani.

Jotain positiivista kertoo se, että sylissä se vielä viihtyy ja silityksestä tykkää. Rakastaa myös kyläilijöitä. Uusien ihmisten seurassa sen vaistot heräävät ja patsastelee ihan kukkona. Sitten kun vieraat häipyy, persoona muuttuu kuin taikaiskusta. Aika murkkutouhuksi menee, jos kotona on noin kamalaa, eikä emäntä enää lainkaan kiinnosta.

Mitä tässä pitäisi tehdä? Pitäisikö kissa pistää hermolomalle kaverin kotiin, hankkia toinen kissa seuraksi vai onko lääkärin paikka taas?

Kertokaa neuvoja tai omia kokemuksianne. Olisin kiitollinen.

8

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei terve

      Mikään fyysinen oire (oksentelu) ei kerro masennuksesta vaan siitä, että kehossa on jokin pahasti vialla!!!! Kissa pitäisi viedä toiselle eläinlääkärille joka kuvaa sen vatsan/suoliston ultralla. Kannattaa viedä pian, sillä kissasi muutkin käyttäytymis tavat viittaavat yhdessä johonkin mihin et todellakaan näytä olevan varautunut.

      Toista kissaa ei kannata nyt varmaan heti hankkia seuraksi, mutta jos pääsisi ystäväsi luokse joka on enemmän kotona, niin voisi selvitä onko kakkailu fyysinen vaiko psyykkinen oire.

    • jussin mamma

      vaikuttaa jotenkin sairaalta. Päänsärkyä? ( voikohan kissoilla olla migreeniä? tuli jotenkin mieleen kauhea sana aivokasvain.
      Toinen kissa vain rasittaisi entisestäänkin. Samoin ympäristön vaihdos. Surkeaahan se on katsoa, kun kaveri hiipuu, mutta asioille ei aina mahda mitään.

    • 977

      Kannattaa mennä eläinlääkärille, joka varmasti tutkii kaiken. Kyllähän se vähän maksaa mutta kissan hyvinvointi on tärkeintä. Ruokavaliosta jättäisin ensin kaiken sellaisen ruuan pois, joka sisältää viljoja ja sokereita. Jatkuva oksentelu saattaa kuivattaa kissan pahasti.

    • milla1

      Varasin ajan eläinlääkäriltä heti seuraavaksi maanantaiksi. Totta on, että kissan terveys tulee laittaa etusijalle. Kyllä huoli on kova, mutta enköhän saa tällä kertaa lääkäriltä paremmat neuvot ja hoidot. Kyllähän tuosta kaverista näkee, että kaikki ei ole kohdallaan. Kiitoksia paljon vastauksista!

      • Huolestunut.

        Mikä on tämän hetkinen kisun tilanne?


    • Tohtori Kolonen
    • Huolestunut1234

      Milla1,

      Liikkumattomuus ja syömättömyys ei ole hyvä merkki, mikäli kissasi vielä oksentelee siihen päälle. Nyt unohdat kaikki ihmisten höpönlöpö ruokaneuvot ja kiikutat kissan oitis eläinlääkärille ja sanot että ottavat verikokeet, tarkistavat verensokerin, maksa ja haima sen lisäksi!


      Kissallasi saattaa olla diabetes tai voi olla maksan ja haiman kanssa ongelmia. Mikäli näin on, etkä vie kissaasi nyt heti lääkäriin, on todennäköistä että kissa kuolee.

      Varaa lääkärikäyntiin 190-240€ kun menet.

      • tt.

        Aloitus on viime vuodelta, joten eiköhän asia ole ratkennut johonkin suuntaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1522
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1329
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1172
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1129
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      30
      955
    6. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      795
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      55
      720
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      89
      646
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      181
      627
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      624
    Aihe