Mielestäni en ole mikään nipo. Ajatus on lahjassa hintaa tärkeämpi, ja mieluummin ei lahjaa ollenkaan, kuin väkisin keksitty. Ihmeekseni mullekin tuli kuitenkin lopulta raja täyteen. Töissä olen kuunnellut miten huonoja lahjoja miehet on ostaneet naisilleen, mutta tätä en kehtaa edes töissä sanoa. Sain siis joululahjaksi kuulosuojaimet. Olen siis kuitenkin ihan NAISELLINEN NAINEN. Mulle tuo oli siis oikeasti loukkaus, halventava suorastaan. Mulla ei ole mitään tarvetta kuulosuojaimille (ei käytännöllinenkään edes). Tuli kyllä lahjan antajallekin selväksi, että onnistui hankkimaan mulle huonoimman lahjan ikinä. Ja siis ihan oma mies nämä radiolliset kuulosuojaimet mulle ojensi (oikein siis luksusmallia olivat). Eipä mulla oikein huumori riittänyt tässä asiassa. Olis ostanut vaikka sukat, tai nenäliinoja, mutta siis kuulosuojaimet!
Huonoin saamasi lahja
7
161
Vastaukset
- meila
suklaarasia. Mielikuvitukseton lahja.
- marjozy
tai kodinkone!
- roozazi
tai sukat! Kenellä ei ole sukkia muka?
- ääliöt ärsytää
No on aika kummallinen lahja. Minä en ole taas viime jouluna saanut lahjaa ollenkaan. Herrasmies oli tosiaan vaikka itse sai lahjan.
- hjjhjhj
Jos se tarkotti, että kun vauva huutaa, voit laittaa kuulosuojaimet päähän ja kuunnella musiikkia vauvaa lohdutellessasi rääkynän sijasta.
- eikä tässä kaikki
Taikinakulho..liian isot pikkuhousut liian isot rintsikat..mitä vielä
- onnellinenvähästäkin
Huonostippa teiän kumppanit teiät tuntee kun ei tiedä millane lahja olis toivottu. Eikö teil puhutakkaa yhtää vai ootteko kaikin kauheita pirttihirmuja joilt miehenne ei uskalla kysyä mitä haluisitte lahjoiks? Menkää itteenne!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2582776Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit121765- 1201619
TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.161522Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun961375Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71210Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä9983- 61938
- 56918
Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s1915