Lieksassa liikkuu lähibaarissa viihtyvä mieshenkilö, joka yrittää saada koirat hyppimään päälleen, ja mahdollisesti näykkäisemään tai puremaan, jotta voisi koiran omistajalta neuvotella korvauksia asian suhteen. Tyypillinen korvaus on kuulemma 50 euroa.
Pidin tätä urbaanina legendana, kun en oikein ymmärrä miksi joku yrittää joutua purruksi mokoman rahan takia- mieli muuttui tänään, kun tämä setä tuli lenkillä vastaan, rupesi huitomaan, huusi että olen hullu ja mielisairas kun en anna koiraa silittää. Tiukasti piti hihnasta pitää kiinni, ettei koira hyppinyt tämän henkilön päälle, kun huitoi kädet nyrkissä koiran kuonoon päin. Eli yritti lyödä koiraa naamaan. Ja kun koiran sain vedettyä pois tämän henkilön läheltä, hän tuli perässä, ja yritti potkia koiraa naamaan. Sitten lähti vasta koiran läheltä pois kun huusin hänelle rumasti.
Siis ei mene mulle tajuntaan, että joku voi todellakin tehdä näin, oma koira on 45 kiloinen, tosin vasta kahdeksan kuukauden ikäinen paimenkoira. Eikö näillä tyypeillä todellakaan ole sen verran harkintaa, että ymmärtäisivät, että heille itselleen voi oikeasti sattua jotain, muutakin kuin pintanaarmuja?
Oiskohan näissä tapauksissa, joissa koira on käynyt yllättäen jonkun päälle, kysymys vaan tämänkaltaisesta tapauksesta. Että joku tulee uhallaan ärsyttämään joko koiraa tai emäntää/isäntää, että jotain sattuisi, saisi koiran omistajaansa puolustamaan mm. puremalla ja tästä voisi sitten vaatia korvauksia.
Lieksassa on kyllä monenkaltaistakin huono-osaisuutta, mutta aika alas on menty, jos näin hankitaan sitä kaljarahaa.
Isojen koirien omistajat, varokaan näitä tyyppejä, että ette joudu mäyräkoiran maksumieheksi.
Onko tämäntyylisiä koirilla rahastajia muuallakin kuin Lieksassa
3
335
Vastaukset 3
Olisi mielenkiintoista tavata tuollainen kuvauksesi kaltainen ihminen. Koiriamme ei tosin tarvitsisi pelätä, ne laittaisin johonkin kiinni - vaan kaishakuninpeikkoa remmin toisessa päässä. Saisihan tuo sitten Valtionkonttorista kipurahat ja lopun ikäänsä vammaiseläkkeen.
- Johan on.......
En ole aikaisemmin kuullut..
- Timanttia menoa
En asu Lieksassa mutta tiedänpä omalta (isommalta) paikkakunnaltani valitettavasti muutamankin tahallisen provosointitapauksen. Tosivahinkoihin tai korvauksiin en ole kuullut niiden kyllä johtaneen. Juostaan perässä ja vislataan tai muuten kutsutaan koiraa jne...
Mikä ihme mahtaa aikuisen ihmisen päässä nipata tuossa vaiheessa? Mitäs sitten kun sattuu oikeasti? Kipurahoja voi saada, mutta eipä se oma sormi tai nenä sillä takaisin kasva...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS962666Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.151005Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63853Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke48775- 52759
- 47664
- 80626
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍69612- 50605
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35604