Loiko Jumala meistä kaikista yhtä hyviä?

Krotee.

Niin usein siitä puheissakin puhutaan, että Jumala olisi tehnyt meistä kaikista yhtä hyviä, mutta meitä on valmistettu vain erilaisiin tehtäviin. Miksi kaikki eivät kuitenkaan pärjää? Mikä tehtävä on heikkolahjaisemmilla, joihin minäkin lukeudun?
Mulla on ollut kovasti pyrkimystä löytää paikkani täältä yhteiskunnasta. Sitä en vain tunnu löytävän. Opiskelin ensin yhtä alaa, mutta harjoittelupaikoissa sain vain negatiivista palautetta. Kuulin, että en ole kyllin hyvä niihin tehtäviin. Suoriudun tehtävistäni aivan liian hitaasti ja minulta puuttuu tilannetaju. Olen pyrkinyt kehittämään itseäni niissä asioissa, joissa olen ollut heikompi. Päätin vaihtaa alaa. Aloin opiskelemaan ammattikorkeassa ihan muuta. Molemmissa oli yhteistä toki se, että niissä pääsisin hyödyntää luovuuttani... Tai niin minä ainakin luulen, että olen luova. Opiskelut eivät sujuneet kovin mallikkaasti. Minun oli vaikeaa pysyä rytmissä. Projektit venyivät ja deadlinet paukkuivat... Olin siihenkin hommaan liian hidas. Työharjoittelupaikkoihin en päässyt kesätöihin. Työpanoksestani ei pidetty. Sanottiin ihan rehellisesti, että olen aivan liian hidas.
Lopetin koulun käynnin (en edes pysynyt muiden mukana, vaikka kuinka yritin).

No mitä sitten. Ajattelin, että voi herranisä, mikä mun tehtävä sitten on. Mihin minut kelpuutettaisiin. Päätin lähtee hakemaan töitä sellaiselta alalta, joihin pääsee kuka tahansa kouluttamaton. Varastoon pakkaajaksi, lemppaajaksi tai keräilijäksi, siivoojaksi laitoksiin ja jonnekin liukuhihnan varteen tekemään jotain yksinkertaista. Laitoin hakuja etelä-suomeen. Kävin useissa haastatteluissa, mutta en vain päässyt töihin mihinkään. En keräilijäksikkään varastoon!
No sitten päätin kokeilla vuokrafirmojen kautta pätkätöihin. Tein sopparin Baronalle sekamiehen tehtävään. Työsopimuksen laatu: tarvittaessa töihin kutsuttava. Asiakkaita useampia. Tein tällaista satunnaista duunarihommia kaksi vuotta. Se sisälsi pakkaamista, konttien purkua, seinän maalaamista jne. Kaikki oli sellaisia lyhyehköjä projekteja... Samaan paikkaan ei tullut toista kertaa kutsua. Sitten lopulta kutsut noihin tehtäviin loppuivat. En päässyt kerää, en pakkaamaan, enkä mitää muutakaan hanttihommaa tekemään.
Sitten kokeilin Adeccoa. Sama homma. hanttihommiin korkeintaan pääsin. Lakasin mm. lattioita, irrotin teippejä seinistä, leikkasin ruohoa yms.
Olin valmis kaikkeen työhön, mitä sain. En halua elää yhteiskunnan varoilla ja toisekseen teki mitä työtä tahansa, rahaa tulee varmasti enemmän, kuin täysin työttömänä ollessa. Ja elämäkin on mielekkäämpää, kun on jotain tekemistä.
Näitä hanttihommia oli vain aivan liian vähän. Ehkä kaksi kertaa viikossa aina sellaisia muutaman tunnin sessioita. Suostuin silti tekemään.

Sitten menin ammatinvalinnanohjaukseen. Mun on pakko saada jokin vakituisempi työ, olenhan sentään jo yli kolmenkymmenen!!!!
Minä luuseri oon vain tehnyt pelkkii hanttihommii, enkä kouluiskaa oo pärjännyt.

Ja nyt on uusi ammatti sitten hankittuna. Harjoittelupaikkoja oli yhteensä viisi. Kaikista sama palaute, sinulta puuttuu tilannetaju. Olet liian hidas jne.
Siis just näitä, mitä olen parhaani mukaan pyrkinyt kehittää.
Olenko oikeasti niin surkea ja kehno, etten pysty kehittymään?
Valmistuin alalle, jolla varmasti on töitä, mutta minä.... ei mua kelpuuteta!

Täytyy sanoa, että itse olen kyllä oikea maanantaikappale. Ja Jumalan piti muka luoda meistä kaikista tärkeitä ihmisiä. Katin viikset!!!
Jumala muka osoittaa meille kaikille paikkamme.. Ei ole, vaikka kuinka olen Jumalalta rukoillut, että paikkani löytäisin.
Koita tässä uskoa hyvään Jumalaan, joka jotenkin kuulisi rukouksiakaan.

Joku varmasti nyt sanoo, että lopeta se itsesäälissä kieriminen. No ihan mielellään lopettaisin, jos pystyisin olemaan tyytyväinen itseeni ja löytäisin sen paikkani tässä yhteiskunnassa.
Ainut, missä mulla menee hyvin, on vapaa-ajan sosiaalinen elämä. Mulla on paljon ystäviä. Olen saanut sieltä paljon hyvää palautetta. Harrastuksiakin on paljon. Mutta kyllä meidän pitäisi pystyä tekemään jotain leipämme eteenkin. Hävettää suorastaan, että minä joudun vasten tahtoani elämään yhteiskunnan varoilla :(

8

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jum4l4

      Kakkaa pitää olla pyllyssä.

    • Sopiva ammatti

      Sinusta tulisi hyvä verojohtaja!

      Niin kauan kuin minä muistan, verotusta on luvattu keventää. Sinäkin osaisit luvata sen. Kevennyystä ei ole koskaan toteutettu. Sen toteuttamisessa et sinäkään olisi sen hitaampi!
      Verojohtajalle maksetaan todella hyvin tyhjistä lupauksista.

    • Tällaisia asioita olisi parempi käsitellä esim. sähköpostin kautta yksityisesti, ei ainakaan tällaisilla armottomilla palstoilla. Jos olet facebookissa, ota sieltä kaveriksesi esm. minut. Voit puhua asiasi viestien kautta tai sähköpostissa. Saat todellista apua. Tällä revitään entisetkin osat kappaleiksi.

      • Krotee.

        En saa keskusteluissa muutettua itteäni yhtään paremmaksi. Toki yritän parantaa itteäni... Pääsin pitkän väännön jälkeen TE-keskuksen kautta tutkittavaksi.
        Halusin tietää, missä tökkii, kun mikään ei onnista.
        Testi oli tosi laaja ja vaati useampia käyntikertoja.
        Tulokset eivät olleet hirveen lohdullisia, mutta jotenkin odotettavissa:
        Tarkkaavaisuuden säätelyssä ja toiminnanohjauksessa vaikeuksia ja juuttumisalttiutta. Työmuistissa selvää vaikeutta. Oppimisessa selkeää hitautta. Kokonaisuuksien hahmottamisessa vaikeuksia. Päättelysuoriutuminen keskivertoa huomattavasti heikompaa. Joka ikisellä osa-alueella oli heikkouksia, joissain olin huomattavan verran keskivertoa heikompi. Vain muutamassa asiassa ylsin keskitasoon: kielellisessä päättelykyvyssä, sekä sanavarastossa. Mutta näistä ei ole minulle yhtään mitään hyötyä, jos kaikilla muilla osa-alueilla tökkii.
        Vaikka kuin puhuisin ammattilaisten tms. kanssa, minusta ei saa tehtyä parempaa ihmistä. Sellaista ihmistä, jolle löytyisi paikka tässä yhteiskunnassa.

        Siinä oot Valma oikeassa, että nää anonyymit palstat eivät ole mitään parhaita paikkoja keskustella.

      • Krotee. kirjoitti:

        Ymmärrän Sinua hyvin. Mulla on itselläni erittäin omalla kapealla alallaan lahjakas AS-lapsi. Onneksi hänellä on äiti, joka pitää hänen puoliaan elämän taistelussa. Tuet ovat vähäiset, mutta Jumala on siunannut minulle lisätöitä, joilla voin auttaa häntä. Jumalaa kannattaa rukoilla ja pyytää ystäviä rukoustyöhön. - Luulen, että voisit kirjoittaa esim. kirjan kokemuksistasi. Varmaan ihmiset ostaisivat. Oma pieni yritys voisi olla myös sopiva. Rukoukset eivät jää vastausta vaille!

    • nasse-setä

      Et totisesti ole ainut, jolla menee huonosti. On sinussa kuitenkin se hyvä puoli, ettet ole alkanut ryyppäämään ja tupakoimaan (toivottavasti) Joka paikkakunnalla on sitä ryyppyporukkaa, joka ei osaa siis tehdä muuta kuin rellestää, vetää röökiä, varastella, tapella, tehdä ilkivaltaa.

      Tälläisiä loiseläjiä löytyy tästä maasta satojatuhansia, niitä koitetaan kurssittaa ja järjestää tukitöitä, mutta eivät kehitys silti koskaan. Aikansa vötkyävät ja lopulta ovat sairaita niin ruumiillisesti kuin henkisestikkin ja nortti palaa. Ainoa sisältö on kitata kaljaa päivästä päivään, myös huumeita.

      Jos sinä olet näistä porukoita ja ryyppyremmeistä pysynyt erillään, olet jo aika korkealla tasolla elämässä.

      Usko antaa voimaa ja uskonveljien porukoissa pyöriminen on kehittävää ajanvietettä. Ei Jumalan varaan kannata paljoa laskea, mutta auttaa se henkisessä tasapainottelussa, ei juurikaan käytännön asioissa.

      Työelämä on nyt paljon kovempaa kuin silloin, kun minä olin siellä 1980-luvulla. Mehän saamma jatkuvasti kuulla, miten työelämässä korkeimmalla palleillakin olijoilla on hankalaa pysyä. Tukitöissä nyt ainakin pärjää, siellä ei oteta niin tosissaan ja ei päivätkään ole kuin korkeintaan 6 tunnin pituisia.

      Työllistämistöissä on kaikki sellaiset, jotka eivät oikeassa armottomassa työelämässä pärjää. Kehoittaisin sinua jatkamaan sen oman homman löytämisessä. Varastotyöt oli ennen juuri sellaisia, missä heikompikin pärjäs, mutta ei enää, tappotahti on niissäkin hommissa vallalla.

      Pitää löytää sellainen homma, jossa saa tehdä hitaasti ja rauhassa. On sellainen sanonta kuin: mulla menee hitaasti, mulla menee hitaaati, mutta aina varman päälle.

      Liikenteessä sen näkee, että pitää olla jumalaton kiire, ei saa ajella hitaammin huonossakaan kelissä, mitä johtuu, että jatkuvasti jossain kolaroidaan ja jatkuvasti tulee uusia invalideja ja vainajia, surua ja murhetta sen tuhannen kiireen votakan takia.

      • Krotee.

        Ryyppäämistä en ymmärrä, mutta eilen olin kyllä niin ahdingossa, että menin hakemaan lohtua alkoholista. Tosin tein sen asunnollani niin, etten lähtenyt ulos enkä baareihin. En halua lyöttäytyä vääränlaisten ihmisten seuraan. Olen pohjimmiltani hyvin päihdekielteinen.

        Eilinen ryypiskely ei auttanut mua yhtään eteenpäin. Otin ensin oluen. Järkyttävän pahaa! Kokeilin sitten lahjaksi saamaani kuohuviiniä. Avasin sen... En tajunnut, kuinka voimakkaasti se korkki voi irrota. Löysitin sitä ihmerautalankaa siitä korkista varovaisesti, niin sitten korkki paukahti päin kattoa jättäen kivan kolon....
        Kuohari oli kohtalaista... Jotain Freigenest, mitä lie... Nyt se tyhjä pullo on ulkona roskiksessa.... Ei, ryyppääminen ei ole mua varten.

        Ei ole sellaista työtä, missä hitaat pärjää. Täytyis ryhtyä taiteilijaksi, mutta sillä ei elä. Olen kyl toisinaan melko hosuja, mutta en osaa toimia järjestelmällisesti. Olen pyrkinyt kehittää itteäni siinä, mutta kun noi aivoni eivät oikein toimi.
        Olen perinyt huonot geenit. Molemmilla mummoillani on alzheimerintauti. Suvussani ei ole viisaita... tavan duunareita ja työttömiä vain. Isältäni ja äidiltäni puuttuvat koulutukset. Isä tekee perusduunarihommia. Samassa työpaikassa ollu 20 vuotta. Äiti taas ei voi tehdä töitä, koska koti sitoo häntä hellan ääreen. Ja leipä oli tiukassa. Kotona syömämme ruoka oli hyvin ykspuolista. Lähes joka päivä vain jauhelihamakaronia. Luulen, että vajaaravitsemuksenikin on vaikuttanut siihen, ettei musta hirveen viisasta tullut. Mutta erityisesti se, että olen onnistunu saamaan huonot perintötekijät!

      • sdfhsfghfdh
        Krotee. kirjoitti:

        Itse olen samanlaisessa tilassa, mutta en halua tehdä töitä, koska mielestäni tämä maailmantalous ja työelämä ovat saatanallisten voimien vallassa...

        En paljon stressaa vaikka sossu maksaa elämisen kelan ohella, oon kuitenkin yrittänyt olla työelämässä, eikä onnistunut... ainakaan noi hanttihommat... koska itellä on kuitenkin insinöörin koulutuskin... niin ei paljon kiinnosta olla varastomiehenä tai taksikuskina...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1965
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      140
      1445
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    Aihe