Miksi USA:n kaupungit ovat niin hienoja?

väksy

Miksi USA:laiset kaupungit ovat ainakin yleensä hienompia kuin eurooppalaiset? Kaverini sanoo minulle, että Alaskankin kaupungit ovat paljon hienompia kuin Suomen, koska ne kuuluvat USA:han. Kysyin häneltä, että millaisia yhtä pohjoisessa sijaitsevat kanadalaiset kaupungit ovat, ja hän vastasi, että ne ovat samantapaisia kuin suomalaiset.

17

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seaward

      Bullshit.

    • mole.mene

      Asuin aiemmin USA:ssa, nyt Kanadassa. Kaupungit nayttavat samalta molemmin puolin rajaa,tosin Kanadassa on puhtaampaa. Eurooppalaiset kaupungit mukaanlukien Helsinki ovat paljon kauniimpia arkkitehtuurisesti kuin Pohjois-Amerikassa. Vain pilvenpiirtajat ovat jotain mita Suomessa ei oikeastaan ole. USA:n pilvenpiirtajat haviavat tosin Aasian vastaaville.

      • väksy

        Miksi Kanadassa on puhtaampaa?


      • perennial

        Helsingin sotaa edeltävä arkkitehtuuri on kaunista, mutta sen jälkeiset rakennukset karmeita. Arkkitehtuuri voi tietysti olla makuasia, mutta esimerkiksi puistot, yleiset paikat, istutukset ja kaupunkialueilla tienlaidat ovat yleisesti paljon paremmin suunniteltu ja hoidettu USA:ssa kuin missään muualla. Niin kaupungit, firmat, taloyhtiöt ja yksityiset satsaavat paljon enemmän ulkoiseen kaunistukseen ja se on täällä normi eikä poikkeus.


      • rallatirallati
        perennial kirjoitti:

        Helsingin sotaa edeltävä arkkitehtuuri on kaunista, mutta sen jälkeiset rakennukset karmeita. Arkkitehtuuri voi tietysti olla makuasia, mutta esimerkiksi puistot, yleiset paikat, istutukset ja kaupunkialueilla tienlaidat ovat yleisesti paljon paremmin suunniteltu ja hoidettu USA:ssa kuin missään muualla. Niin kaupungit, firmat, taloyhtiöt ja yksityiset satsaavat paljon enemmän ulkoiseen kaunistukseen ja se on täällä normi eikä poikkeus.

        Tässä pitää ymmärtää se, että USA.ssa naapurusto asettaa paineita. Esimerkiksi jos et leikkaa ruohoa riittävän usein, niin naapuri voi haastaa sinut oikeuteen, koska hoitamaton nurmikkosi laskee alueen arvoa. Taloyhtiöissä puolestaan hoitaminen näkyy ikävästi HOA-maksuissa.

        Kaupunkien satsaus alueisiin riippuu kaupungista. Jotkut kapungit ovat niin persaukisia, ettei niillä ole varaa laittaa kaunistukseen mitään. Toisaalta jotkut toiset laittavat viimeisetkin centtinsä. Niissäkin yleensä pragmaattinen ajattelu: hoidetumpi näyttää turvallisemmalta, mikä auttaa pitämään hyvät veronmaksajat alueella.


    • amerikan serkku

      USAssa kaupungit hienompia kuin Suomessa? Puhutaankohan tässä keskustoista vai esikaupungeista? Vai Itärannikosta tai sisämaasta? Etelästä vai pohjoisesta? Suuresta vai keskisuuresta vai jopa pikkukaupungista?
      Ei taidettu puhua mistään vaan heitettiin trolli.
      Joskin sen verran voi kompata, että mikä tahansa keskiluokkaisen U.S. omakotitalolähiön yleisolemus on siistimpi kuin Espoon Westendissä.
      Keskustoja Jenkeissä onkin sitten joka lähtöön...

      • sweet deal

        Ei myoskaan ole koirankakkaa missaan eika humalaisia hortoilemassa. Alaikaisille on kotiintuloajat joten kakaralaumat eivat keraanny kadunkulmiin yokausiksi.


      • väksy

        En todellakaan heittänyt mitään trollia. Lähinnä ajattelin kaupunkeja, joita todella voi sanoa kaupungeiksi, en mitään muutaman tuhannen asukkaan tuppukyliä. Minusta sellaiset eivät todellakaan tunnu kaupungeilta, vaikka virallisesti kaupunkeja ovatkin.


    • garbage diver

      Miksi Kanadassa on puhtaampaa? ///kun kanukeissa on vaan,,35 miljuunaa pas...jaa ja usa ,,ssa 320 miljuunaa sotkijaa,,niin tokihan tuo tekee ison eron..vai kui?

      • väksy

        Eihän tässä nyt puhuttu koko maista, vaan kaupungeista.


    • T.Raveller

      Kannattaa mennä ensin vaikkapa Detroitiin ja šen jälkeen esim. Utahiin. Siiten voi miettiä, että mikä se yhdysvallat oikeastaan on? Sama kun vertaisi Romaniaa ja Saksaa ja puhuisi "euroopasta"

    • moni kakku päältä..

      Käyhän Väksy siellä Amerikassa ja etsi mistä tahansa kaupungista ja melkeinpä mistä tahansa kaupunginosasta noiden kortteleiden back alleyt, eli ne pikkukujat sen julkisivun takana.

      Tule sitten takaisin kertomaan miten kaunista siellä olikaan. Amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluu aika vahvasti julkisivun ylläpito, eli talon etupuoli on kyllä jees, mutta takapihalla lauta-aidat on rempallaan ja roskapönttöä sikin sokin, hajujen kera...

      • väksy

        Kaverinihan tässä on näin väittänyt. Minä täällä vain haluan varmistaa, miten asiat todellisuudessa ovat.


    • Koirankakkaa

      Olen asunut länsirannikolla lähiössä ja täällä ainakin se vaihtelee tosi paljon kuinka hyvin talojen julkisivut ja pihat on hoidettu. Joissain on tosi siistiä ja sitten voi ihan lähellä olla ihan hoitamaton piha roskia täynnä. Se lähinnä vain näyttää siistiltä kun nurmikko on leikattu ja pensaat tasoitettu. Suomessahan yleensä ei paljon muuta leikata kuin nurmikko ja tontit reunat ja pensaat on jätetty ihan luonnon tilaan.

      Amerikkalaiset on kyllä ihan yhtä kovia roskaamaa kuin Suomalaisetkin tai ehkä jopa enemmänkin, mutta täällä on huoltomiehet jotka siivoa roskat ja muutenkin enemmän henkilökuntaa huolehtimassa pihojen kunnosta.

      Koiran ulosteita täällä myös riittää. Joka asunnossa on vähintää yksi koira ja kissa, monesti jopa kaksi kumpaakin lajia. Vaikka kakkapusseja on tarjolla pihalla, niin eipä monet niitä viitsi käyttää. Jos jostain löytyy joku kiva lenkkipolku tai pyörätie, mikä ei ole autotien vieressä, niin se on täynnä koirankusettajia. Myös kaikki puistot on täynnä koiria ja niiden ulosteita. Veikkaisin, että Amerikassa asuu enemmän koiria kuin ihmisiä. Kissoja on myös paljon, mutta niitä ei näy kuin ne ovat sisällä.

      Loppupäätelmä on siis, että näyttää hienolta, mutta lähemmin tarkasteltuna kaikki ei olekkaan niin siistiä.

      • Koirankakkaa

        Jatkoa vielä edelliseen: tämän apartment kompleksin säännöt kieltävät koiran kusetuksen tämän kompleksin rajojen sisäpuolella, mutta kummasti ovesta ulos astuessaan voi liukastua paskaan. Lisäksi tämä mainostaa olevansa tupakka vapaa yhtiö ja tupakointi lähempänä kuin 10 jalkaa talon seinästä on kielletty. No kuitenkin monilla on tuhkakuppi patiolla ja monesti tumpit on vaan tumpattu pation lattiaan ja siellä niitä voi olla jopa tuhansia.

        Eli täällä on paljon hienolta näyttäviä ja hienolta kuulostavia juttuja, mutta todellisuus on sitten eri asia.


      • no poop
        Koirankakkaa kirjoitti:

        Jatkoa vielä edelliseen: tämän apartment kompleksin säännöt kieltävät koiran kusetuksen tämän kompleksin rajojen sisäpuolella, mutta kummasti ovesta ulos astuessaan voi liukastua paskaan. Lisäksi tämä mainostaa olevansa tupakka vapaa yhtiö ja tupakointi lähempänä kuin 10 jalkaa talon seinästä on kielletty. No kuitenkin monilla on tuhkakuppi patiolla ja monesti tumpit on vaan tumpattu pation lattiaan ja siellä niitä voi olla jopa tuhansia.

        Eli täällä on paljon hienolta näyttäviä ja hienolta kuulostavia juttuja, mutta todellisuus on sitten eri asia.

        Aikamoisessa ghetossa taidat asua. Onko narkkareiden paratiisi? Ei omakotialueella tuollaista menoa siedettaisi paivaakaan.


      • koirankakkaa
        no poop kirjoitti:

        Aikamoisessa ghetossa taidat asua. Onko narkkareiden paratiisi? Ei omakotialueella tuollaista menoa siedettaisi paivaakaan.

        Ei täällä ole näkynyt narkkareita, eikä juoppojakaan. Ihan tavallisia duunareita täällä asuu. Ulkona on myös turvallista liikkua mihin vuorokauden aikaan tahansa. Nyt oli kyse nyt siisteydestä, niin samanlaisia roskaajia ne jenkit on kuin Suomalaisetkin. Elokuvista saa ehkä väärän käsityksen, että kaikki Amerikkalaiset asuisivat omakotitaloissa. Todellisuudessa vain rikkaimmat ja ylempi keskiluokka asuu niissä. Duunarit asuu täällä apartmenteissä, samoin kuin Suomessa rahvas asuu kerrostaloissa.

        Ulkoisesti tarkasteltuna ja kauempaa katsottuna täälläkin kaikki näyttää hienolta. On kukilla reunustettu sisäänkäynti tuohon päärakennukseen missä on lounge, uima-allas, aurinkoterassi ja punttisali. Hieno lounge, jossa sohvat, mutta mitä sillä tekee? En ole kertaakaan ollut siellä. Punttisali, missä kaksi juoksumattoa ja joku muu laite. Jos haluan juosta, juoksen ulkona. En ole uima-altaassakaan kertaakaan käynyt. Se on niin pieni.

        No sitten taas asunnoissa on kaikki tehty mahdollimman halvalla. Vaatepesukone on sellainen jyystin, mitä varmaan oli ensimmäiset pesukoneet Suomessa 60-luvulla. Tiskikone ei ole yhtään sen parempi. Pitää kovaa ääntä ja pesee huonosti. Ikkunat ja ovet eivät ole tiiviit. Lämmitys on hoidettu halvoilla sähköpattereilla ja seinässä on myös joku lämpöpuhallin. Talvella sähkölasku $250 / kk. Mielestäni Suomalaiset 70-luvun neukku-kuutio-kerrostalot ovat laadukkaampia, kuin näm 90-luvulla rakennetut apartmentsit.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2619
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      210
      2405
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2292
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      186
      1787
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1298
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1243
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe