Mietin vain että uskaltaako sitä ällää odottaa? Tuo 43pistettä siis alustavat. Mielipiteitä niiltä, jotka kävi tekemässä saman kokeen, oliko vaikea/helppo/siltä väliltä? Nouseekohan pisterajat..
Viimevuosina ällän on saanut 42-43 pisteellä.
Muilla samanlaista tilannetta, että on jäänyt omat pisteet ihan tuohon rajalle. Kuinka kävi?
Bilsan YO-pisteet 43
4
112
Vastaukset
- harmitti
Viime keväänä minulla laski kolme ainetta kahdella pisteellä alustavista. Jokainen jäi pisteen päähän paremmasta arvosanasta. Itku tuli.
- sanna0000
Voi ei ikävä kuulla :/ Mulla yo-arvosana ei varsinaisesti vaikuta yhteishaussa, mutta silti ottaa päähän jos E:hen jää.
Mulla on vielä kemiakin siinä rajalla tuleeko E vai M- abi
Itselläni äidinkieli on E:n rajan paikkeilla, mutta voi tippua M:ään. Ruotsi on taas M: ja C:n rajalla. Jännittää hirveesti.
Toivottavasti sinulla bilsa pysyy L:nä. Eräällä kaverilla terveystieto lähti vahvana M:nä ja palasi B:nä, joten kyllä voi pisteet laskea paljonkin. Yo-kokeet ovat paljon tuurista kiinni, sillä jotkin sensorit ovat kunnon natseja. Itselläni pisteet eivät koskaan ole laskeneet, mutta ei sitä tiedä. Ei siis kannata masentua, jos käy näin, sillä sitä sattuu. Eiköhän se sinä laudaturina pysy :)
- sanna0000
Kiitos kannustuksesta! Toivotaan näin, nyt olisi kuitenkin tärkeämpi keskittyä pääsykokeisiin ja unohtaa yo-kirjoitukset. Arvosanat jää nähtäväksi !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Cynthia Woods
😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�214881Aimee Dvorak
😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋03069Stephanie Love
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️03066Rachelle Reynolds
😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️03065Becky Steele
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️03065Allison Queen
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞03064Pamela Orr
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞03064Lakeisha Coleman
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞03060Molly Graham
😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️03055Nancy Taylor
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋03054