Onko työvoimapula vain Helsingissä?

Ei ole tääl

Muissa kaupungeissa ei kyllä ole mitään työvoimapulaa, ja media on muutenkin niin hesa-keskeinen, että en ihmettelisi yhtään. Täällä keskisuomessa yhteen kauppaankin on satoja hakijoita.

16

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei kyllä ole

      "media on muutenkin niin hesa-keskeinen"

      Olet täysin oikeassa. Media tekee juttunsa lähes aina jotenkin oudosti Helsinki-painotteisesti. Ihan kuin muualla ei olisi ihmisiä. Päättäjillekin Suomi tuntuu loppuvan Kehä III.

      Asun itsekin Keski-Suomessa ja yhteen työpaikkaan todellakin on erittäin paljon hakijoita joten työllistyminen on aivan mielettömän vaikeaa. Ainut työ mihin tuntuu pääsevän kuka vain ja milloin vain, on puhelinmyynti mutta eipä se ole mikään ihme sillä niissä työpaikoissa työntekijät vaihtuvat jatkuvasti, enkä todellakaan ihmettele sitä. On se sen verran ärsyttävää hommaa.

      Joku Kalevismiin sairastunut tulee varmaan kohta itkemään, että "kouluttautukaa uudelle alalle". Ei ole kuitenkaan mitään järkeä kouluttautua sellaiselle alalla mistä ei itse tykkää. Muutenkin työtilanne on ollut jo pitkään niin epävakaa, että koulun päätyttyä sen alan työt voivat olla todella kiven alla vaikka tällä hetkellä työpaikkoja olisikin tarjolla. Voi myös olla, että kouluttautumisen aikana päättäjät ovat tehneet työllistymisen muuten vain hankalammaksi.

    • 90+09

      "Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2014 tammikuussa 221 000"

      Mol.fi-sivustolla on tällä hetkellä noin 15 000 ilmoitusta. 221 000/15 000 = 14,73. Eli jos kaikki työttömät hakisivat tasaisesti kaikkia Molissa olevia työpaikkoja niin yhteen paikkaan olisi hakijoita noin 15. Se ei ehkä tunnu kovin isolta luvulta mutta pitää muistaa se, että Molissa on paljon sellaisia työpaikkailmoituksia joihin "tavallisen tallaajan" ei ole mitään järkeä edes hakea koska hän ei niihin työpaikkoihin ikinä tule pääsemään.

      Lisäksi pitää muistaa, että (vapaat) työpaikat eivät ole tasaisesti sijoittuneet ympäri Suomea eikä kaikilla ole mahdollisuutta muuttaa työn perässä.

      Kolmanneksi pitää muistaa, että kaikenlaisissa aktivointitoimissa olevia ihmisiä on ainakin parisataa tuhatta joten työttömiä on todellisuudessa huomattavasti isompi määrä. Iso osa näistä aktivointihommissa olevista hakevat myös näitä vapaita paikkoja joten yhteen paikkaan voi todellakin helposti olla jopa se parisataa hakijaa.

      Onhan tietenkin piilotyöpaikkojakin mutta ei niitä kuitenkaan niin paljoa ole, että niillä olisi joku ratkaiseva merkitys suomalaisten työllistymisessä. Niin ja piilotyöpaikkojakin vaivaa samat ongelmat kuin mitä edellä kerroin.

      • kaikkinensa.

        Aika väärin ottaa mol.fi:n paikkamäärä esiin. Sillä niissä ilmoituksissa on paljon esim. sairaanhoitajan paikkoja, vakituisia paikkoja, jotka ovat siis sellaisia, että tekijä löytyy talon sisältä, eli käytännössä tointa hoitaa jo joku.

        Täysin virheellisiä tietoja jos aletaan mol.fi:n paikkamäärää vertailemaan.... Sieltä täytyisi karsia kaikki kunnan ja valtion avoimet tehtävät pois, ehkä lukuun ottamatta jotain kaupunginjohtajan virkaa tai muuta päällikkötason tehtävää koskevaa ilmoitusta, mutta sellaisia siellä tuskin montaa onkaan.

        Ja tästä te-toimistosta vielä. Itse olen muuttanut ihan uudelle paikkakunnalle, sain kyllä töitä, mutta se päättyi, eikä syy ole minun. Mutta en ole maksanut seudulle veroa paljon mitään, eli senkään takia minua ei noteerata millään tavalla, kaikki hakuni hylätään te-rahoituksella toimiviin koulutuksiin jne. Koska, en ole osallistunut seudun verotalkoisiin! Sen sijaan näihin koulutuksiin näytetään valitsevan ihmisiä, jotka ovat juuri joutuneet työttömiksi, ovat siis ansiosidonnaisella ... Minua sen sijaan kehoitetaan hakeutumaan amk-koulutuksiin te-toimiston tuella... joka on nykyään työmarkkinatuki!

        Kiitos....

        Tämä on suoranaista huijausta tämän seudun te-toiminta - etenkin kun te-toiminta on valtion piikkiin menevää... Minä saan olla tällä seudulla niin pitkään kuin haluan ihan vaan työmarkkinatuella ja te-toimisto ei ainakaan tee mitään minun hyväkseni, nauravat vain jos sinne menen missään asioissa....


    • joone

      Ai työvoimapula Helsingissä? HAHHAH!

      Terveisin: Stadilainen ekonomi puhelinmyyjä

    • teamster

      En asu sattaa kilometriä kauempana Helsingistä, mutta olen viidettä vuotta työttömänä. 90 09 esittämä juttu on ihan totta, sillä tuntuu enemmänkin siltä että nykyään todellenin lottovoitto on se että saa työpaikan. Tosin ei sekään taida olla hyvä juttu, sillä kaikki työelämässä olevat ystäväni valittavat sitä että ovat aivan loppussa ja eivät jaksa?! Miksi tämä on tähän mennyt, en voi kuin ihmetellä?

    • työvoimapulla

      No missä se työvoimapula sitten on, jos Hesassakin ekonomit tyrkytttää vanhuksille Aku Ankkaa?

    • 987234

      Helsingissä yritykset palkkaavat enemmän nykyään ulkomaalaisia. Ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Se on jonkinlainen globaali kokeilu. Pysytään erossa siitä paikasta, se on kansainvälinen ei sinänsä suomalainen paikka täynnä friikkejä ja työttömiä. EIhän Helsinki sinänsä tuota yhtään mitään vaan tuo kaikkea muualta. Ja niinsanottu talous pyörii asuntolainoilla jotka on laitettu puoli vuosisataa sitten rakennetuihin ruostuviin betonielementti taloihin. tuotanto on siellä maaseudulla jos on. Yrittäkää siellä työllistyä maajussiksi tai jotain. Kyllä sille markkinoita riittää jos saisi jonkun ketjujen ulkopuolisen myyvän.

    • pieniero

      "Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2014 tammikuussa 221 000"
      Työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilaston mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun
      lopussa 323 800 työtöntä työnhakijaa,

    • laskutaidoton

      Työvoimapula on siellä missä demarit ja kokkarit laskemassa avoinna olevia runsaita työpaikkoja !!

    • doorishh

      Taitaa helsingissäkin olla tuhansia työttömiä työnhakijoita muistaksenijopa 30 000-50 000 työtöntä työnhakijaa yksin helsingissä tai helsinki espoo vantaa yhdessä kehä kolmesen muut pikkupaikkakunnat. Ei kyllä työnhakijoista ole pulaa ainakaan ravintola-alalla , koska tammikuusa hain Avecran ravintolaa töihin ja sain vastauksenn että Kiitämme teitä kiinnostuksen osoituksesta avointa tehtävää ja yritystämme kohtaan, mutta ikävä kyllä teitä ei tällä kertaa vallitu avoimeen olevaan ravintolamme vuorovastaavan tehtävään. hakemuksia saimme määräaikaan mennessa 347 kpl josta haastatteluun valittin 12 hakijaa . Tähtävään valittiin -----. ------ jne.

      • arvioisin.

        Olivatkohan kaikki edes koulutettuja alan ihmisiä - kun olen kuullut, että näissä ravintolatöissäkin on esim. ylioppilaita tarjoilijoina jne... suoraan kirjoituksista tulleet... Ok, mutta vuorovastaava kai edellyttää jotain koulutusta alalle.


    • Vai työvoimapula*?

      Hesassa varmaan on kippolaa ja kuppilaa joka nurkassa, sinne nyt varmaan tarvitaankin työntekijöitä, mutta pienemmissä kaupungeissa ei kohta ole enää mitään. Kaikki kaupat ja kahvilat lopettaa tai pyörii yhden ihmisen ( vaihtuvan ilmaisharjoittelihjan) voimin. Päättäjillä ei tietenkään ole mitään käsitystä tästä.
      Pitäisikö koko muu suomi autioittaa ja kaikkien muuttaa Helsinkiin töihin? Varmaan?

      • wanhaaa...

        Asun Hesassa, mutta vaikea on saada töitä tällaisen yli 50-vuotiaan, vaikka toimistotöistä piiitkä työkokemus. Uskoisin nuorille täällä olevan paremmat mahdollisuudet työllistyä.


    • PULAA-TEKIJÖISTÄ

      KORKEAKOULUTETTUJA AMMATTI-IHMISIÄ TARVITAAN
      SUOMEEN

      luotettavia insinöörejä
      luotettavia lastenhoitajia
      luotettavia nuoriso-ohjaajia
      luotettavia tutkijoita, mm. HIV, tuberkuloosi, loiset, hepatiitit, keuhkokuume jne...
      luotettavia lääkäreitä ja mikrobiologeja

      http://static.mvlehti.net/uploads/2015/11/12254324_848987001888134_606835658_n.mp4?_=1

    • "Täällä keskisuomessa yhteen kauppaankin on satoja hakijoita."

      Niin on Helsingissäkin.

    • KotoutusLomat

      helsingissä, vantaalla, espoossa, turussa, tampereella makaa jouten suuri kotoutus lomailijoiden joukko.
      Töitä ei ole, mutta on elintasoa !! Verovaroin ylläpidetään kotoutus lomia !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2022
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1559
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      146
      1475
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1328
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1260
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      274
      1090
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1002
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      126
      997
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      111
      976
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      51
      812
    Aihe