Lasten törkeetä aivopesua. Mua ottaa päähän koko kirkon toiminta. Näyttää olevan että kirkon tärkein toiminta on lasten aivopesu ja siihen palaa kirkolta eniten rahaakin.
Helkuttiin koko kirkko
Raamattuvisa
3
98
Vastaukset
- arvopohjalta
Kirkko tekee merkittävää työtä lasten ja nuorten hyväksi. Raamattuvisa ei ole aivopesua, vaan raamattu aiheinen tietokilpailu, joka järjestetään joka toinen vuosi. Ollaanpa uskonnosta mitä mieltä tahansa, uskonnon opetus on merkittävää nuorten sivistämistä. Gloobaalissa maailmassa toimiminen vaatii monisäikeisten uskontopoliittisten asioiden hallitsemista.On hyvä osata perusasiat monen kirjavista uskonnoista. Hindulaisuus, islamilaisuus, buddhalaisuus ovat valtavia maailman uskontoja. Mielestäni näiden ei kristillisten uskontojen ymmärtäminen on välttämättömyys esimerkiksi suomalaisten käydessä kauppaa maissa,joissa edellä mainituilla uskonnoilla on suuri merkitys myös yhteiskunnan kannalta. Jo pelkästään käyttäytymisetiketin osaaminen vaatii uskonnollisen kulttuurin ymmärtämistä. Siellä voi tulla kylmää kyytiä kauppaa tehdessä,jos ei osaa oikeita käyttäytymis muotoja. Monet uskontoa ja sen opetusta vastustavat eivät ole oikein perillä,mitä nyky koulujen uskonnon opetus on. Kannattaisi ottaa asioista paremmin selkoa.
Hei Jokke!
Mikä sinua erityisesti ärsyttää? Tämä tapa, millä Raamattutietoutta opetetaan? Vai ylipäätään se, että kirkko on olemassa?
Monet kuitenkin arvostavat kirkon työtä erityisesti lasten ja nuorten parissa.
Minäkin pidän uskonnon opettamista tärkeänä. Vanhemmat valitsevat sen, mihin uskontokuntaan lapset kuuluvat – vai kuuluvatko mihinkään. Ja jos kuuluvat luterilaiseen kirkkoon, saavat tämän uskon mukaista opetusta. Jos kuuluvat johonkin muuhun uskontokuntaan, saavat sen mukaista opetusta. Minusta on tärkeää myös muiden uskontojen tunteminen. Ei ole ihmiselle haitaksi sivistyksen hankkiminen ja asioiden tietäminen.
Ystävällisesti
Päivi-pappi Hämeestä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit326221Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3113923Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e573461TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.373136- 1682479
- 552096
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1261980Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111650Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne441621Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281619