Ihmisten hyväksikäyttämisestä

Narsisti

Toinen ihminen on minulle käyttöesine ja narsistisen mielihyvän instrumentti.

Meillä narsisteilla ei ole mitään rajaa hyväksikäytössä, käytän ihmistä hyväkseni juuri niin törkeästi kun hän vain antaa käyttää, eikä omatunto soimaa.

Koen olevani oikeutettu repimään toisesta ihmisestä irti kaiken hyödyn minkä saan ja minkä hän vain antaa ottaa. Vähän samalla tavalla kuin natsit tekivät Auschwitzissa, he ottivat juutalaisilta hiuksetkin päästä ja sitten paiskasivat uuniin.

Itse teen ihan samoin, otan viimeisenkin hyödynpisaran irti ja heitän menemään sitten kun hyötyä eli pääasiassa narsistista lähdettä ja mielihyvää ei enää irtoa.

Minulle ei tuottaisi mitään tunnontuskia pistää toinen ihminen kävelemään miinakentälle puolestani tai astumaan teloituskomppanian eteen puolestani jos hän vain siihen suostuu. Itseasiassa loukkaannun verisesti jos hän ei sitä suostu tekemään, onhan hän kuitenkin olemassa vain minun tarpeitani varten.

Pidän itsestäänselvyytenä sitä, että toiset ihmiset ovat vaikka valmiita kuolemaan puolestani, olenhan ainutlaatuinen ja erityinen ihminen toisin kuin he.

Kerran fb:ssä joku vähemmän kaunis nainen halusi seksiä kanssani. Sanoin, että hän saa sitä jos kustantaa matkani hänen luokseen, maksaa minulle ruuat ja juomat kalliissa ravintolassa, taksikyydit jne jne. Hän suostui kaikkeen ja pidin sitä itsestäänselvyytenä, että nainen tekee mitä vaan saadakseen kaltaiseni adoniksen sänkyynsä edes yhdeksi yöksi.

13

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rewre

      Olet aika rasittava mutta kuvailet ihan hyvin narsistin sielunmaisemaa.Oletko joutunut narsistin linkoon?

      • Narsisti

        En ole joutunut narsistin linkoon vaan olen itse narsisti.

        Juuri sen takia osaan kuvata narsistin sielunmaisemaa koska olen narsisti. Jos en olisi niin minua ei kiinnostaisi narsistin sielunmaisemat hittojakaan. Muista persoonallisuushäiriöistä minulla ei ole samanlaista tietopohjaa kuin tästä omastani, vaikka olen niistäkin lukenut.

        Niin, ja oletko lukenut, että me narsistit olemme erittäin kiinnostuneita sairaudestamme ja luemme siitä paljon? Sitten alamme käyttäytyä juuri päinvastoin, joka taas vaikeuttaa tunnistamistamme entisestään.

    • Tunnut ennemminkin

      "Pidän itsestäänselvyytenä sitä, että toiset ihmiset ovat vaikka valmiita kuolemaan puolestani, olenhan ainutlaatuinen ja erityinen ihminen toisin kuin he."

      Tunnut ennemminkin olevan pulassa kuin narsistilta. Mistä moinen ahdistus? Tarvitset apua oman sielunmaisemasi hoitoon. Oletko ehkä sitä ikäluokkaa, joka on pilannut sielunmaisemansa väkivaltaisilla tietokonepeleillä. En ole hämmästynyt.

      Mutta yhtä kaikki, olette oikeutettuja saamaan yhteiskunnalta apua sitä tarvitessanne. Siitä, oletko sinä ehkä jonkinlainen persoonallisuushäiriöinen, ei voi kukaan tässä nähdä. Ennemminkin vaikutat netissä roikkuvalta, joka saa tästä huomiota. Huomiota voi haluta kuka tahansa. Ei tarvitse olla narsisti.

      Täällä voi kuka tahansa tehdä mitä provoja ja vedätyksiä tahansa. Näitä uhoajia löytyy tietynikäisissä... Kovin aikuinen tämäkään ei ole.

      Tidoksi, narsismia ei nuorilla vielä diagnosoida edes, koska nuoret kehittyvät vielä.

      • Narsisti

        Narsisti on pulassa itsensä kanssa kuten minäkin olen.

        Huomiota voi toki haluta kuka tahansa, mutta meillä narsisteilla huomio on suurinpiirtein elinehto.

        Olen pelannut väkivaltaisia tietokonepelejä nuorempana, mutta niin on 90% muistakin ihmisistä, pelit eivät sairastuta ketään. Persoonallisuushäiriöön löytyy ihan muut syyt.

        En ole mikään provoilija vaan kerron vain minkälaista on elää nphoota sairastavana miehenä.

      • Tuo ei pidä paikk.
        Narsisti kirjoitti:

        "pelit eivät sairastuta ketään." Tuo ei pidä paikkaansa. Kyllä sairastuttavat kun lapsesta saakka pelataan ja jos muuta toimintaa ei ole tarpeeksi ja vanhemmat eivät suo välittämistä ja kohtaa lapsiaan.

    • onnetonta touhua

      Taas joku tyhjä kuori,runoilee omiaan! On ikävää ku ihmislapset/rikotaan tuollaiseksi siipirikoksi! ! Ihminen on kuin tyhjä kuori,jossa on ohjelmoitu ropotti sisällä ja aina sama levy päällä!!

    • rewre

      Minä epäilen että nim. "narsisti" on nuorehko nainen joka esiintyy narsisti/sosiopaatti/-miehenä joka taas on kohdellut kaltoin "narsistia".Menikö pahasti pieleen,aloittaja?

      • Narsisti

        Meni. En ole nuorehko nainen vaan nuorehko mies, joka sairastaa narsistista persoonallisuushäiriötä.

        Joku päivä vielä hankin ihan virallisen diagnoosin psykiatrilta ja postaan sen tänne todisteeksi kun, ette muuten näytä uskovan.

      • Narsisti kirjoitti:

        "Meni. En ole nuorehko nainen vaan nuorehko mies, joka sairastaa narsistista persoonallisuushäiriötä."

        Niin itsekin mietin, että onks tää ny sitte lunakuu, joka taannoin mainosti "olen narsisti kirjaansa"...

        Mutta tähän väittelyyn/todisteluun sukupuolesta, niin emme voi koskaan tietää kumpaako sukupuolta ko. kirjoittaja on, jos emme henk. koht. tunne ko. ihmistä, kun käsittääkseni narsistit voivat esiintyä netissä niin miehenä kuin naisena ja kuka tahansa voi aiheeseen tutustuessaan alkaa esittämään myös narsistia niin halutessaan...

        Siitä kaiketi voimme olla yhtä mieltä, myös psyk. hoitajakin ettei ihan normaali ihminen tule nettiin kertomaan "olen narsisti" juttuja, olkoonkin vaikka pelkkä provo niin taustalla kyllä on sitä huomion=lähdehakuisuutta ja huomionhakuinen pers. häiriö kuuluu kyllä samaan viitekehykseen narsistisen pers. häiriön kanssa...

        "B-klusteriin kuuluvat epäsosiaalinen (F60.2), epävakaa (F60.3), huomionhakuinen (F60.4) sekä narsistinen persoonallisuushäiriö (F60.8).

        Tätä ryhmää leimaavat toistuvat ristiriidat yhteiskunnan ja/tai lähipiirin kanssa. Häiriöstä saattaa aiheutua kärsimystä lähipiirille ja ympäristölle, samoin kuin potilaalle, joka usein hakee apua ihmissuhderistiriidoista aiheutuvaan ahdistuneisuuteen tai masentuneisuuteen. Epäsosiaaliselle persoonallisuudelle on tyypillistä impulsiivisuus sekä piittaamattomuus laista ja moraalista, josta johtuen hän altistuu ristiriidoille lähipiirin ja yhteiskunnan kanssa. Epävakaaseen persoonallisuuteen taas kuuluu mielialojen ja suunnitelmien ailahtelevuus sekä impulsiivisuus, josta seuraa usein ihmissuhdemyllerryksiä ja masennusoireita. Huomionhakuinen persoonallisuus pyrkii hankkimaan erilaisin keinoin huomiota, ja altistaa itsensä parisuhderistiriidoille, sekä huomion puuttuessa myös masennusoireille. Narsistisessa persoonallisuudessa tavoittelun kohteena on arvostus, ja sitä leimaa usein epärealistiset kuvitelmat omista kyvyistä."

        https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/default.aspx

        Se mikä mielestäni ny näissä "olen narsisti" jutuissa mättää, liittyy siihen, etteivät "nämä narsistit" taannoinen lunakuukaan tuntunut olevan moksiskaan vaikka häntä epäillään/pilkataan, kun mututuntumani mukaan, narsistit ovat herkkiä loukkaantumaan/ottamaan itseensä, sen surkean itsetuntonsa vuoksi ja tuo loukkaantuminen näkyy sitten tarpeena mitätöidä toista, täälläkin se hyvin tulee esille, mennään henk. kohtaisuuksiiin...

        "Narsistin raivo ilmenee useimmiten myrkyllisinä verbaalisina nuolina, joita hän ampuu (usein kuviteltua) vainoojaansa kohti niiden (usein kuviteltujen) loukkausten takia, joita tämä on osoittanut"

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Sielu.html

        Että pikkusen ny nämä "olen narsisti" tyypit vaikuttavat liian viileiltä, ollakseen "kaikille"kateellisia narsisteja...

      • käryssä
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Se mikä mielestäni ny näissä "olen narsisti" jutuissa mättää, liittyy siihen, etteivät "nämä narsistit" taannoinen lunakuukaan tuntunut olevan moksiskaan vaikka häntä epäillään/pilkataan, kun mututuntumani mukaan, narsistit ovat herkkiä loukkaantumaan/ottamaan itseensä, sen surkean itsetuntonsa vuoksi ja tuo loukkaantuminen näkyy sitten tarpeena mitätöidä toista, täälläkin se hyvin tulee esille, mennään henk. kohtaisuuksiiin... "

        Hyvin osaat analysoida ja tuo pätee myös sinuun. Täältä sivusta olen huomannut, että osaat myös itse mennä helposti henkilökohtaisuuksiin, vähän kuin bensaa liekkeihin heittäisi. Kitkerää katkua kun on joutunut välillä hengittelemään. Tiedä vaikka olisi tarkoituksella harrastettua katkuttamista.

      • your choice
        Narsisti kirjoitti:

        Meni. En ole nuorehko nainen vaan nuorehko mies, joka sairastaa narsistista persoonallisuushäiriötä.

        Joku päivä vielä hankin ihan virallisen diagnoosin psykiatrilta ja postaan sen tänne todisteeksi kun, ette muuten näytä uskovan.

        Diagnoosin hankkimisessa on riskinsä, entä jos sitä ei tulekaan? Entä jos osoittautuukin että olet ihan tavallinen keskenkasvuinenreppana joka on vain oikeuttanut itsensä olemaan ottamatta ryhtiä keksimällä itselleen persoonallisuushäiriön. Oletkin vain keksinyt tuon narsistisuuden koska se kuulostaa hienommalta ja sen taakse voi kätkeytyä kun ei löydy sitä munaa ottaa vastuuta ja olla aikuinen.

        Olit sitten narsisti tai et, tiedostat että jokin on pielessä. Jos kerran tiedät että jokin on pielessä niin miksi siinä märiset, tekisit jotain! Voit käyttää lopun elämääsi tietysti siihen märinään, itsesi säälimiseen ja selittelyyn, mutta onko sellainen elämä sitten minkään arvoista? Eihän tuollaista märisijää kukaan täyspäinen pidä missään arvossa. Tai sitten voi yrittää tehdä asialle jotakin, ja ehkä joskus saada aikaan jotakin järkevää. Haluatko olla luuseri koko elämäsi, luuseri joka ei pärjää yhtään omillaan? Ei edes ymmärrä olevansa olemassa jollei sitä joku kerro?

      • käryssä kirjoitti:

        "Se mikä mielestäni ny näissä "olen narsisti" jutuissa mättää, liittyy siihen, etteivät "nämä narsistit" taannoinen lunakuukaan tuntunut olevan moksiskaan vaikka häntä epäillään/pilkataan, kun mututuntumani mukaan, narsistit ovat herkkiä loukkaantumaan/ottamaan itseensä, sen surkean itsetuntonsa vuoksi ja tuo loukkaantuminen näkyy sitten tarpeena mitätöidä toista, täälläkin se hyvin tulee esille, mennään henk. kohtaisuuksiiin... "

        Hyvin osaat analysoida ja tuo pätee myös sinuun. Täältä sivusta olen huomannut, että osaat myös itse mennä helposti henkilökohtaisuuksiin, vähän kuin bensaa liekkeihin heittäisi. Kitkerää katkua kun on joutunut välillä hengittelemään. Tiedä vaikka olisi tarkoituksella harrastettua katkuttamista.

        "Hyvin osaat analysoida ja tuo pätee myös sinuun."

        Niin varmasti joskus, mutta en ihan allekirjoittaisi tuota helposti...

        Mikä sitten on kenenkäkin mielestä henk. koht, itse ajattelen sellaisen olevan nimenomaan yhteenlaskutoimitukselle osoitettua, paljon täällä on sellaista ihan suoraan minulle osoitettua ja kanssakeskustelijan lauseet alkavat sanoilla sinä olet...tai yhteenlaskutoimitus on...

        Kuten tässäkin, josta ymmärsin että tämä on tarkoitettu nimenomaan minulle...mutta tuosta sinun, että olet joutunut kitkerää katkua välillä hengittelemään...Olen ymmärtäväni tuosta että koet että puhun/tarkoitan sinua...että mieluusti voisit tarkentaa kuka/mikä henkilö olet...

        Koska ihan en tiedä ny kuka kirjoittajista sitten olet, koska valinnanvaraa tuntuu olevan paljon

        Jos päättelen olet joku niistä kirjoittajista jotka usein loukkaantuvat niin eniten kirjoituksistani on loukkaantunut tuo naisena ns. kaikualoituksella kirjoittava, sitten aikoinaan se se mies, joka käytti samoja sanoja kommentoidessaan ännäni ulkoista olemusta kuin tuo ed. mainittu nainenkin ja alkuun hyvin usein loukkaantui se mies, joka kertoi kouluttavansa narsisti vaimoaan...

        Viime aikoina joukkoon on liittynyt joku narsistin virallinen puoliso joka luulee "tietävänsä" että puhun hänen miehestään ja on loukkaantunut sen vuoksi ja ompa joskus minua yritetty häätää pois palstalta lauseella "me", jotka haluamme sinun poistuvan täältä...

        Aikaisemmin joskus joku mies väitti minua entiseksi vaimokseen kuin joku myös on ollut tietävinään että olen hänen miespuolinen naapurinsa, ompa joku väittänyt tieävänsä että olen ent, alkoholistikin, ihan kaikkia en ny muista...enkä voi tunnistaa, mutta tosi useita niitä henk. koht. loukkauksen taholtani kokeneita tässä palstahistoriani aikana on ollut...

        Että empä tiedä, kauhean moni kirjoittaja tuntuu ottavan minun kommenttini, mielipitteni henk. koht, että ilmeisesti sitte hirveän moni kokee, että kirjoitan/puhun/tarkoitan heitä...

        Ompa minua lähestytty jopa spostitse siinä mielessä, että ko. ihminen olisi ännäni nyksä ja samoihin aikoihin jopa tuo alussa mainitsemani naiskirjoittaja oli myös palstalla tietävinään, että miten mukavaa kun yhteenlaskutoimitus saa vielä ännänsä nyksänkin kanssa puhua...

        Puhumattakaan siitä, että tuo samainen nainen joskus ammoisina aikoina yritti esiintyä palstalla jopa minuna, jolloin jo tein ilmoituksen niin ylläpidolle kuin nettipoliisillekkin...jota ilmoitusta taas tuo ko. mieskirjoittaja kovasti paheksui...

        Että huomaatkos miten sekavasta seurakunnasta nämä henk. koht. minuun loukkaantuneet tällä palstalla koostuvat ja kuinka paljon heitä tuntuu olevan...

        Mutta joo, en tunne kuin yhden henkilön joka on miespuolinen jonka vuoksi tämän aiheen piiriin olen tullut, että jäitä hattuun lukijat, en usko että hän sentäs on teidän kaikkien läheisenne...

    • minuun eivät pysty

      Narsistille ihmiset ovat vain välineitä ,joilla he pyrkivät omaan tavoitteeseensa. Narsisti vaistoaa myös heikkoluonteisen uhrin jota alkavat käyttää hyväkseen .Röyhkeydellä, syyttelemällä ja henkisellä murtamisella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe