Kaiken tämän jälkeen, olen paha ihminen.
Kaiken sen tuhon jälkeen mitä olen tehnyt, joku huolehtii minusta ja en ansaitse sitä.
Asun perheeni luona ja syön heidän ostamia elintarvikkeitaan, saan katon pääni päälle mutta en koe että minun elintoimintojani olisi tarvetta enään jatkaa.
En osaa elää tätä elämää, enkä tiedä mitä täällä teen.
Tänään tuli mokattua jälleen, ei siitä sen enempää. Moka oli suuri monen mielestä, mutta miksi minä en välittänyt siitä ollenkaan.
En koskaan pystyisi tappamaan itseäni niillä metodein kun näen ettei mitään ole enään tehtävissä. Tänään kuitenkin oli sellainen olotila että tänä yönä tapahtuu. Ei enään elämää epäonnistuneena paskakasana.
Enkä edes tiedä, kuinka lähtisin.
Olen paha ihminen.
7
102
Vastaukset
- mikä moka?
Näytitkö persettä parvekkeelta?
- Kissthevoid
Kusin kouluasiani.
- Sitte vaa
Itseruoskintaa niin ei enää mene kouluasiat pommihin... lol
- kylmäpiriste
Toi parvekeperce juttu oli hyvä. Jos kehittäs vähän ideaa, kerran vuodessa
vaikka taloyhtiön yleinen parvekeperce päivä, kaikki kerääntys näytään
parvekkeelleen samaan aikaan percettään muulle maailmalle.
Oikein kun enempikin juimii, voi ottaa tollasen happihyppelyn parvekkeella
vaikkapa kerran viikossa säännöllisesti. Kesällä saa sitä auringon D-vitamiiniakin
tupla-annokset tuolla tavalla. Eikä tarvii ees lähteä rantsuilemaan.
Talvella kovan pohjoisviiman aikaan alkaa kyllä kellekset joillain kalisemaan, noh sehän vastais melkein avantouintia. - Kissthevoid
No johan on, perseilemään tämä ei ainakaan enempää viitsisi ryhtyä mutta jos sovitte tapaamisen ja toteutatte fetissinne? ;__;
- mikä moka?
Niin sen takia tuommoinen juttu kun minulle kävi mainitunlainen tapaus tänään.Olin parveekkeella tupakalla,nousin ylös ja boksereitten kuminauha katkesi kun aukaisin parvekkeen oven ja olin menossa takaisin sisälle.Nyt olo on vähän "herkkä".90% varma että kukaan ei nähnyt.Vaikka kuitenkin joku näki.
- Kissthevoid
Missä tällaista porukkaa on? :--D Yleensä ketkä tänne kirjoittelevat ovat holi tai piripäitä tai muutenvain jotenkin epävakaita kuten näemmä itsekin vaihtelevasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743710
- 2013002
- 252910
- 492778
- 242714
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412465Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2622231Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2101923Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241917- 441867