Nuoret kaaleet eivät osaa käyttäytyä, törkeää!

tsihko diives vaan

Satuimme ruokailemaan eräässä kebab-paikassa, paikkakunnalla oli kaaleitten juhlat, joten paljon kaaleita liikenteessä.

Ravintolaa pitivät Turkista tai jostain muusta arabimaasta kotoisin oleva miehet, kuten tavallista.
Hieman varautunutta oli palvelu kun menimme tiskille, kohteliasta kuitenkin.
Ja pian alkoi selvitä miksi mustalaisista ei siinäkään paikassa tykätty. Kyllä hävetti.

Nuori, reilusti alle parikymppinen neitonen ei ollut ravintolassa asiakkaana mutta käytti ravintolan wc:tä kaunistautumiseen. Valutti vettä hanasta valtoimenaan ja juoksi ulos ja sisään, laittoi tukkaansa ja meikkasi. Me vanhemmat kaaleet istuimme ihan lähellä syömässä. Kellään asiakkaalla ei ollut mitään asiaa wc-tiloihin, kun tämä pimu piti paikkaa tukikohtanaan. Pikkuveljet juoksentelivat ympärillä. Ketään vanhempia ei näkynyt nuorille tapoja neuvomassa vaikka vanhemmatkin ilmeisesti olivat samassa kauppakeskuksessa, eivät piitanneet..

Ravintolan omistajat yrittivät saada tyttöä lähtemään, mutta tämä ei ollut kuulevinaan ja jatkoi röyhkeästi touhujaan.

Miksi ette hyvät kaaleet neuvo lapsianne. Saimme totisesti hävetä! Olemme vanhempia ihmisiä.

4

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KAALE BOY

      Torkeetä TORKEETÄ!

    • juulivaan

      Törkeää!! Mutta joidenkin nuorten mielestä "normaalia" jos ei kotona ole kasvatusta annettu ja lapsetkin jätetty huonosti käyttäytyvän siskon huomaan että "vanhemmmat" saa tehdä ostoksiaan rauhassa. Millaisiakohan kansalaisia näistäkin vielä kehittyy? Veikkaan että narkkeja tai linnan asukkaita heti täys ikäiseksi tultuaan. Nyt olis todellakin romano missiolla, kaaleen neuvostolla ym töitä eikä pelkkää korupuhetta, pk-seudula nuorisomme on jo täysin rappiolla

      • nuori ja ajatteleva

        Samastahan asijasta puhutaan hävettää-otsikon alla. Kyllä se on nyt silleen, että meijän jotka ymmärrämme nuorten kaaleiden menevän pilalle on jotenkin puututtava. Mieleen tulee vaan kaaleen neuvosto nyt pitää pohtia tarkasti miten nuoret kaaleet saadaan pois huonosta kurittomasta elämästä päihteiden väärinkäytöstä irti .oppivat arvostamaan omiaan ja käyttäytymään niinkuin kaaleen tuleekin.


      • 11234567890+
        nuori ja ajatteleva kirjoitti:

        Samastahan asijasta puhutaan hävettää-otsikon alla. Kyllä se on nyt silleen, että meijän jotka ymmärrämme nuorten kaaleiden menevän pilalle on jotenkin puututtava. Mieleen tulee vaan kaaleen neuvosto nyt pitää pohtia tarkasti miten nuoret kaaleet saadaan pois huonosta kurittomasta elämästä päihteiden väärinkäytöstä irti .oppivat arvostamaan omiaan ja käyttäytymään niinkuin kaaleen tuleekin.

        musta se että kaaleet ei oo enään niin yhteisöllisiä on muokannu nuorison mutta myös joitain vanhempiakin. jos kaaleet on kasvanu tyyliin tarvitaan kylä kasvattamaan laps, eli sosiaalisuus, yhteisöllisyys ja niin päin pois.
        vois selvittää ainakin miten monet ei osaa tai jaksa pitää kuria ja opettaa lapsia enään.
        meillä oli vähän vielä sitä yhteisöllisyyttä lapsena, suomennettuna vaikka oli vanhempien silmien alta pois niin saatta tulla pitkin korvia jos oli väärillä teillä tai vaikka vaan istui väärin päin penkillä..silleen oppii että pitää kunniottaa muita...tai saattaa tulla korville... muistoja kaikuu mielessä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe