Vapaus avioliitossa - miten yhdessä?

Ei pitäisi olla vaikeaa!

Ensin muotoutuvat aidossa konsensushengessä yhteiset, molempia kiinnostavat asiat ja niiden toteutustavat.

Niiden ulkopuolelle jäävät ovat niitä henkilökohtaisia mieltymyksiä enkä osaa kuvitella miten mikään niistä loukkaisi toista osapuolta kunhan pysytään rikoslain ja kohtuullisen moraalin puitteissa.

Esimerkkinä yhden kokemuksen jälkeen minä en lähde naisten rättienhypistely- ja kaupoissajuoksentelumatkoille mukaan.
Lyhyempikin rupeama on liikaa, viikoista puhumattakaan.
Mm. viimeeksi Berllinissä vaimoni halusi etsiä jotain tietyn tyyppistä ja väristä blaaseria.
Sovimme, että hän lähtee juoksemaan KuDam:in puoteja läpi ja minä menen erotiikkamuseoon. Sattumalta ajoituksetkin sopivat.

Aikanaan en mennyt oopperaan vaan vaimo sai mennä, ensin yksin ja sittemmin lastemme kanssa.
Uhrauduttuani kerran vaimoni kaveriksi aloin itsekin pitämään ko. taidemuodosta.

Kuntosalille en ole saanut häntä kaveriksi mutta en minä ota siitä pulttia.

Jne. Jne.

Ei tämä ole ollut missään vaiheessa ongelma eikä edes varsinainen keskustelun aihe vaan asiat ovat muotoutuneet luonnostaan.

Ainoa kompromissin aihe on Espanjassa luukuilu. Minä olisin mielelläni pitempäänkin mutta vaimo tyytyy lyhyempiin jaksoihin, johtuen osittain hänen labrakokeidensa aikataulutuksesta.

Mutta entä jos jo ne ensimmäiset tavoitteet ovat liian vaikeita? Eli siis jos on vaikeaa päästä yhteisymmärrykseen jo arjen asioista?

Ja jos toinen tuo esimerkiksi julkisesti esille vaikka hyvin erilaista poliittista kantaa kuin toinen edustaa? Tai haluaa vapaa-ajallaan käyttäytyä hyvin erilailla kuin puolisonsa moraalikäsitys antaisi myöden (emmekä siis puhu mistään "toinen haluaa oopperaan ja toinen balettiin"-ajatuksista). Jos toisen ammatti vaatisi tiukempaa käyttäytymistä? Jos toisen käyttäytyminen loukkaa toista räikeydellään?

Ja jos toinen vaikka haluaa ulkomuodollaan viestittää jotakin toiselle täysin vierasta. Esim rajulla tyylillä, lävistyksillä, tatuoinneilla yms. Vaikka toinen puoliso edustaisi huomattavasti erilaista tyyliä?

Miksi menitte naimisiin? Varmaan on jotain myös, joka yhdistää? Jos olette niin hyvin erilaiset, on ainoa ratkaisu tehdä asioita erikseen ja olla yhdessä vähemmän. Tarkoitan, että kumpikin menee omien ystäviensä kanssa, jos toinen ei siedä toisen ystäviä. Kumpikin harrastaa omia harrastuksiaan, kumpikin lomailee ja matkustelee erikseen, kumpikin saa sisustaa kodissa oman reviirinsä omalla tavallaan jne. Toisen mielipiteistä ja käyttäytymisestä ei tarvitse ottaa vastuuta eikä häpeää, ei tarvitse toimia, puhua tai pukeutua samalla tavalla. Jos tästä jaosta jää vielä jotain, mikä yhdistää, niin yhteiselo jatkuu niin että kummankaan ei tarvitse luopua liikaa omista tavoistaan ja periaatteistaan,

Meidän tilanteemme on se, että olemme olleet naimisissa jo 10 vuotta. Tiesimme erilaisuudestamme jo silloin, mutta "neuvottelimme" ne yhdessä "molempia tyydyttäväksi". Nyt näiden vuosien jälkeen onkin selvinnyt, että olemme tehneet minun tahtoni mukaan. Toinen osapuoli ei ole pitänyt puoliaan riittävästi, eikä koe, että asiat ovat hänelle sopivia. Ison parisuhdekriisin myötä asiat kuitenkin tulivat vihdoinkin esille ja olemme nyt harjoitelleet enemmän itsemme toteuttamista. Mutta tästä vaikuttaisi seuraavan se, että tämän toisen puolison toiveet ovatkin huomattavasti radikaalimpia kuin toisen.

Miten niin voi elää? Miten sellaisessa kodissa voi kasvattaa lapsia?

Jos mies haluaa juoda viinaa, vaikka lupaa, että lopettaa, niin kenellä on silloin vapaus? Mikään keskustelu ei tuo asiaan selvyyttä, koska viinanjuonti pitää salata ja kieltää. Keskustelun ydin on, että mies sanoo vaimoa vainoharhaiseksi kyttääjäksi.
Millaiseksi muodostuu yhteiselämä. jos mies ilmoittaa, ettei hän ole käskettävissä ja hänellä on oikeus omaan elämään ja ystäviinsä (kapakassa).

Miten voi "toteuttaa itseäni", kun koko tienestini menee perheen menoihin, mies aina poissa, ystävät kaikonneet.

Aivan. Toista voi kutsua nipoksi ja kontrolloivaksi jos tuo esille ettei juominen ole hyvä. Vaikka oikeasti tuo on jo hyvinkin hankalaa parisuhteessa.

Onko niin että tämä vapaus on ehdollinen? Eli molemmilla on vapaus toteuttaa itseään kunhan se mitä toteuttaa pysyy tietyissä raameissa? Mutta miten se raja voidaan vetää yhdessä jos periaatteet ja arvomaailmat ovat kaukana toisistaan?

miten kaksi omantienkulkijaa voi onnistua avioliitossa?

Kokemus on opettanut, ettei arvomaailmojen erilaisuus ole kompromissein korjattavissa ainakaan niin, että ratkaisu olisi molempia pidempään tyydyttävä ja tasapuolinen. Ensimmäisessä avioliitossani vallitsi kuvaamasi tilanne, kunnes
se päättyi, pääosin noista syistä.

Tähän toiseen littoon ymmärsin jo odottaa niin kauan, että kumppani on osoittautunut olevan aidosti samanhenkinen kanssani, ei vain suhteen alkuhuumassa. Tilaa saa pyytämättä, samoin saavat molemmat toteuttaa itseään ja tavoitteetkin ovat varsin saman suuntaiset. Eihän tässä muuten mitään ideaa olisikaan. Sen sijaan on vapauttavaa tietää, että toinen hyväksyy puutteeni ja että häneen voi luottaa kliseisesti niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä.

En koe kovin erilaisen ihmisen kanssa elämistä kuin ajanhukkana, valitettavasti, sillä aikuista harvoin voi muuttaa - eikä sellainenkaan aikuinen kovin ideaalikumppani ole, joka on valmis muuttamaan koko arvojärjestyksensä toisen vuoksi. Monet kuitenkin tekevät niin ja ovat sitten enemmän tai vähemmän tyytyväisiä valintaansa. Sitä sanotaan elämäksi.