Ashleyn rankaiseminen

10+2=12

Kyläläisten kohdistama halveksunta Ashleytä kohtaan alkaa mennä jo naurettavuuksiin.

Ashleytä kuitenkin rangaistaan koko kylän voimin, koska hän on seurakunnan entinen kirkkoherra ja siinä asemassa hänen tulisi tietenkin toimia esimerkillisesti. ,Mielenkiintoisella tavalla samalla tuodaan esiin myös keskivertokansalaisen alemmuudentuntoisuus, kun vastassa on kirkonmies. Burgerikauppiaskin alkoi kysellä, että luuleeko Ashley olevansa parempi kuin muut. Valerie taas yritti ivallisilla kommenteillaan näyttää Ashleylle paikkaa.

68

873

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoh hoijakkaa......

      Eikö tuota ole jankattu jo jankkaamisesta päästyäänkin.
      Itse piru naamallaan isäänsä mukiloi. Itse valitsi tiensä.

    • McVicar & Fries

      Tilanteen pitäisi parantua ajan kanssa päätellen Andyn ja Cainin siedosta kylässä.

    • emmelotta

      Emmerdalessa menee aina nämä halveksunnat samalla kaavalla. Kun joku tekee jotain pahaa, niin koko kylä (yhtä tai kahta ihmistä lukuunottamatta) kääntää selkänsä henkilölle ja halveksivat hyvin avoimesti pahantekijää. Tällä kertaa vuorossa on Ashley.

      • hanne3

        näinhän se menee, mutta eiko kukaan oikeasti muista että sandy oli tod. veemäinen kun tiesi marlonista. se jatkuva natkutus ja vihjailu.. kauhea stressi oli ashleyllä jo kauan. enkä mitenkään puolustele vanhuksen lyömistä! mutta pitkällä tähtäimellä kun sarjaa seuraa, pitää muistaa miten kaikki alkoi.


    • Huomioita sohvalta

      Taas sai kylänväki vettä myllyynsä.Nähtyään, ettei Ashley pysty vieläkään hillitsemään itseään.Tällä porukalla on näköjään, tälläinen pirullinen tapa huvikseen provosoida ja sorkkia kepillä herkästi hermostuvaksi tuomittua ex.kirkkoherraa ja kokeilla kaikintavoin saisivatko hänet jotenkin raivostumaan taas.

      Onnistuivat saamaan Ashleyn suuttumaan pubissa julkisesti kaikkien nähden.
      Paineiden alla taisteleva ja yhteisön hylkäämä mies sai lopulta tarpeekseen tästä, raukkamaisesta kiusanteosta ja tuomitsemisesta.Siinä kuuli samalla kunniansa tekopyhä, lapsenäänellä puhuva vaimokin, joka puolustautui kiukkusena, hyysääjänsä Marlonin lahjoittama lohtupiiras kainalossa.

      Kylän nuorisohan olutpöhnässään aloitti, tämän papin provosoinnin.
      Kuin pahimmatkin kakaramaiset koulukiusaajat.
      Tämä, keskitysleirivangin näköinen, yksinkertainen Bartonien pääkallorenki Alex ja yhtä yksinkertainen ja tahditon Sugdenin jämäkkäleukainen, pahasuinen likka. Rastapää Amykin vielä huuteli, naama paksussa maalissa jotain Ashleylle, siitä, miten Ashley on kohdellut väärin isäänsä.Mikä tuokin suttura on ketään vanhempaa ihmistä neuvomaan?Itse oikkuilee ja tuittuaa koko ajan, vanhemmille ihmisille.Kodin hänelle tarjonneille Ericille ja Valille ja Brendallekin oli tosi ilkeä.

      Kuinka kyläläiset jaksavatkin vainota loputtomiin ex.kirkkoherraparkaa.Nämä itse muka niin synnittömät ja täydelliset.Nicolakin, joka on itse purrut Bobin lasta ja puhunut aina ilkeästi Jimmyn pojasta Elliotista.Tälläinen nainen epäilee Ashleyn olevan paha hirviö jopa lapsille.Nössö, tytärtään mielistelevä Rodneykin menee mukaan tähän typerään Nicolan ylireagointiin.Nyt alkaa näyttämään koko kylän väki, aika yksinkertaiselta sakilta.

      • :))

        Apuwa. Vaikka vakava asia, mutta sinua lukien meinasi taas tulla susi kukkaan.


      • Osuva kirjoitus

        Nicola yritti kaiken lisäksi tappaa kuntoutuvan miehensä, Donaldin, joten hän on kyllä viimeinen ihminen muutenkin sanomaan yhtään mitään mistään.


      • emmelotta

        Kiitos taas loistavasta koosteesta, ei voi kuin vilpittömästi kehua taitoasi kirjoittaa analysoiden "pintaa syvemmälle". :)


      • Donny boy
        Osuva kirjoitus kirjoitti:

        Nicola yritti kaiken lisäksi tappaa kuntoutuvan miehensä, Donaldin, joten hän on kyllä viimeinen ihminen muutenkin sanomaan yhtään mitään mistään.

        Donald taisi tietää koko ajan, mitä Nicola juoni.

        Klassikko:
        http://www.youtube.com/watch?v=M1ZzwHWuv0c


    • Monen hellu

      Tuli mieleen takavuosilta hahmo Syd Woolfe. Hänkin joutui jotenkin kyläläisten vainoamaksi. Chloe uskotteli kaikille, että Syd oli väkivaltainen.

    • .-,,-.

      Minusta Ashleylla on aina kuin naamio naamallaan. Jokin ihmeellinen, kummallinen puolihymy.
      Kuin anteeksipyytävä, tekoilme.

      Hän ei vaikuta koskaan aidolta. Onko jokin pappirooli, vai mikä kumma saanut hänet valtoihinsa.
      Hönköttää ja sönköttää enemmän kuin tarvisi.
      Loppujen lopuksi koko kommellus Sandyn kanssa on huono juonenkäänne.
      Typerä.
      Kyllä Laurel olisi saatu pois muutenkin.

      • Huomioita sohvalta

        Johtuisikohan tuo naamarointi siitä, ettei Ashley aikaisemmin tiennyt, pitääkö papin olla pyhimys, vai saako olla tavallinen pulliainen.Käytös on ollut siksi tälläistä luonnotonta, soutamista ja huopaamista.Hän ei ollut selvillä roolistaan.

        Huonostihan siinä tosin sitten kävi, kun hän huomasi olevansa, vain ihminen.
        Kun Ashley jätti kirkon pukukaappiin pain kaavun ja pyhimyksen sädekehän.
        Kotona Sandyn kanssa hermoilessa, sädekehän tilalle kasvoikin hetkeksi sarventyngät.
        Nyt Ashley ainakin tietää, olevansa vain tavallinen pulliainen.Eikä hämää enää itseään, eikä ketään muutakaan pyhimyksen roolilla.

        Kylänväki toivoi ja odotti Ashleyn vetävän loputtomiin tätä pyhimyksen roolia.
        Roolia, jossa pitää vain aina hymyillä autuaasti ja kiitellä, vaikka löisi vasaralla peukalonsa tohjoksi.
        Kylän väki ei ymmärtänyt, että tälläisestä on ihmiselle seurauksena, paineen kasautumista ja lopulta räjähtäminen.
        Sellaista pamahdusta ei suvaita ainakaan emmerdalen kirkkoherralta.


      • HS:nKorjaus
        Huomioita sohvalta kirjoitti:

        Johtuisikohan tuo naamarointi siitä, ettei Ashley aikaisemmin tiennyt, pitääkö papin olla pyhimys, vai saako olla tavallinen pulliainen.Käytös on ollut siksi tälläistä luonnotonta, soutamista ja huopaamista.Hän ei ollut selvillä roolistaan.

        Huonostihan siinä tosin sitten kävi, kun hän huomasi olevansa, vain ihminen.
        Kun Ashley jätti kirkon pukukaappiin pain kaavun ja pyhimyksen sädekehän.
        Kotona Sandyn kanssa hermoilessa, sädekehän tilalle kasvoikin hetkeksi sarventyngät.
        Nyt Ashley ainakin tietää, olevansa vain tavallinen pulliainen.Eikä hämää enää itseään, eikä ketään muutakaan pyhimyksen roolilla.

        Kylänväki toivoi ja odotti Ashleyn vetävän loputtomiin tätä pyhimyksen roolia.
        Roolia, jossa pitää vain aina hymyillä autuaasti ja kiitellä, vaikka löisi vasaralla peukalonsa tohjoksi.
        Kylän väki ei ymmärtänyt, että tälläisestä on ihmiselle seurauksena, paineen kasautumista ja lopulta räjähtäminen.
        Sellaista pamahdusta ei suvaita ainakaan emmerdalen kirkkoherralta.

        Anteeksi.Täälläkin riehuu painovirhepaholainen.Korjaus=Pain kaavu=Papinkaavun.


    • erwgwer

      Ashley on uskovainen,joten on hyvä että häntä hyljeksitään.

    • + ja -

      Hyvin on Ashley ainakin opppinut valehtelemaan. Naama tekohymyssä päästää luikuria, aina kun suunsa avaa.
      Häpeää, toki ymmärrän.

      Omituista, ettei hänen koulutuksellaan ja kokemuksellaan ole työtä tarjolla.

    • Keep smile Ashley

      Ashley räväyttäisi tuon typerän tekohymyn silloinkin, jos joku löisi häneltä etuhampaat.Ashley on kuin kone, aina pitää hymyillä.Kun ei enää jaksa vääntää ahdistukseltaan naamaansa millään tekoirvistykseen.Silloin raivostutaan ja sitten taas jatketaan hymyperseeseentyylillä.

    • Emmestiina

      Kun yrittää siirtää Emmen tapahtumia omaan ympäristöönsä, huomaa, kuinka outoja ihmiset siellä ovat. Ensinnäkin he jakavat kaikki asiansa keskenään kenen tahansa kanssa. En voisi kuvitella, että naapurini kertoisi minulle ohimennessään, että on solminut salasuhteen naapurin isännän kanssa, tai että kertoisin itse salaisuuden, jonka olen luottamuksella kuullut.
      En usko, että yhteisössämme alettaisiin haukkua päin naamaa jotakuta hairahtunutta. Itse asiassa lähinaapurissamme on mies juuri päässyt linnasta, talossa on joku tuntematon mies, vuokrat on maksamatta ja heidän ikkunansa on rikki. Kukaan ei puhuu asiasta, ei edes kahdenkesken kenenkään kanssa. Minkä me muut asialle voimme, kun he eivät ole apua pyytämässä.
      Emmessä asetutaan oikein paasaamaan kirkkoherran käytöksestä, eikä kukaan muista, että kirkkoherra on heidät vihkinyt, lapset kastanut ja kuolleet siunannut, ollut tukena ja turvana, järjestänyt hyväntekeväisyystilaisuuksia jne. Nyt vain ylenkatsotaan.
      Se on todella kiittämätöntä. Kukaan ei edes kysy, mikä johti tähän nyrkkitappeluun aikanaan.
      Ihmetellä sopii myös, eikö kirkkoheralla ole irtisanomisajan palkkaa, ja kuinka koko kirkko hylkäisi työntekijänsä tuolla tavalla. Olisi nyt luullut, että hänelle olisi järjestynyt työpaikka kirkon piirissä, onhan hän virkamies eikä mikään tuntityöläinen. Tosielämässä Englannin kirkko on vuosikymmenet suojellut lasten hyväksikäyttjäjäpappeja, ei kai nyt yksi korvapuusti pilaa pappirukan loppuelämää. Kyllä kirkko omiaan suojelee.
      Vielä sekin ongelma, että Ashleyn tytär on edellisestä avioliitosta, niin että koska Laurelilla on vaikeuksia lasten elättämisessä, olisi todella aiheellista tytön omaisten, kuten isoäidin - mikä hänen nimensä nyt onkaan, pubin emännän - tulla huolehtimaan tyttärentyttärestään. Beatricekin, siis tytön äiti, on olemassa jossakin, miksei hän lähetä rahaa lapsensa ruokaan!

      • .-,,-.

        Hyvä kirjoitus, 10 pistetta ja papukaijanmerkki.

        Näin sitä itsestään huomaa, miksei osaa ajatella laaja-alaisemmin. Gabbyn äiti, Bearnaise, ei kun Bernice, miksei hän ole ollut missään yhteydessä asiassa. Ja kuinka harvoin on yhteydessä muutenkaan, josko koskaan.
        Minusta on surullista, ettei tyttörukalla ole nyt turvaa isäänsä, vaan tyttö näyttää vihaavan ja pelkäävän häntä.
        Missä Diana?
        Laurel on kuin muuli, ahertaa hiki päässä paikasta toiseen.
        Päättömänä, joskus tuntuu.

        Ja kumma, että tosiaan kirkko hylkää omansa, kun toisaalta salaa ja kätkee, mitä kätkeekään.


      • tulee ku kerkeää
        .-,,-. kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus, 10 pistetta ja papukaijanmerkki.

        Näin sitä itsestään huomaa, miksei osaa ajatella laaja-alaisemmin. Gabbyn äiti, Bearnaise, ei kun Bernice, miksei hän ole ollut missään yhteydessä asiassa. Ja kuinka harvoin on yhteydessä muutenkaan, josko koskaan.
        Minusta on surullista, ettei tyttörukalla ole nyt turvaa isäänsä, vaan tyttö näyttää vihaavan ja pelkäävän häntä.
        Missä Diana?
        Laurel on kuin muuli, ahertaa hiki päässä paikasta toiseen.
        Päättömänä, joskus tuntuu.

        Ja kumma, että tosiaan kirkko hylkää omansa, kun toisaalta salaa ja kätkee, mitä kätkeekään.

        "Missä Diana?"

        Diana lähti juuri Bernicen luokse. Bernice palaa Emmeen ihan tuotapikaa.


      • Emmestiina
        tulee ku kerkeää kirjoitti:

        "Missä Diana?"

        Diana lähti juuri Bernicen luokse. Bernice palaa Emmeen ihan tuotapikaa.

        No kiitos ja ylistys! Pelastaa tyttärensä nälkäkuolemalta.


      • Koska meillä?
        tulee ku kerkeää kirjoitti:

        "Missä Diana?"

        Diana lähti juuri Bernicen luokse. Bernice palaa Emmeen ihan tuotapikaa.

        Bernice palasi enkkuajassa 9.9.2012


      • Syssymmällä
        Koska meillä? kirjoitti:

        Bernice palasi enkkuajassa 9.9.2012

        Ensi syksynä. Ollaan kevän/kesän 2012 jaksoissa vielä.


    • Bernicen paluun syy

      Eiköhän Bernice ole olettanut, että hänen tyttärellään ei ole emmerdalessa isänsä luona mitään ongelmia, kun Gabby on tähänkin asti pärjännyt.Ilmeisesti kukaan ei ole aikaisemmin vihjannut Bernicelle jonkin olevan pielessä.Vasta nyt Diane kertoo tyttärelleen muutoksista ja Ashleyn ja koko tämän perheen tilanteesta.
      Siksi tyttärestään huolestunut Bernice saapuu paikan päälle tarkistamaan tilanteen.Laurel ei taida Bernicen palattua jaksaa enää esittää Gabbylle huolehtivaa äitipuolta.Vaan sysää tytön oikean äitinsä hoiviin.

      • äitee.

        Lievästi omituista, jos ei ole jatkuvasti lapsen olotilan tiedossa.
        Vasta, kun tapahtuu jotain valtavaa.
        On omituinen äiti.


      • Astor1
        äitee. kirjoitti:

        Lievästi omituista, jos ei ole jatkuvasti lapsen olotilan tiedossa.
        Vasta, kun tapahtuu jotain valtavaa.
        On omituinen äiti.

        Eikös Bernice olekin vähän omituinen äiti. Itse aloin katsoa EMmerdalea vasta kun Bernice oli poistunut kuvioista, eikä minulla siksi ole hänestä ihan tarkkaa kuvaa, mutta sen verran olen ymmärtänyt, ettei häntä ollut oikein äidiksi tarkoitettu.


      • ;;;;;
        Astor1 kirjoitti:

        Eikös Bernice olekin vähän omituinen äiti. Itse aloin katsoa EMmerdalea vasta kun Bernice oli poistunut kuvioista, eikä minulla siksi ole hänestä ihan tarkkaa kuvaa, mutta sen verran olen ymmärtänyt, ettei häntä ollut oikein äidiksi tarkoitettu.

        Nirppanokka narsisti, jonka maailma on oma itse.
        Omituista, että oli yhdessä Ashleyn kanssa.


    • saippuaa

      Villapakan tiskin takaa ja/tai Farmilta tämäkin kyläläinen Asley löytää työpaikan.

    • Jumalan palvelija

      Miksi ei Zakia halveksita ja rangaista?

      Zak yritti murhata poikansa hakkaamalla oman poikansa päätä rautapatukalla.

      • ---

        Cain on nuori ja vahva.
        Ei heikko vanhus.
        Ja nyt Zak on sairas.


      • Jumalan palvelija
        --- kirjoitti:

        Cain on nuori ja vahva.
        Ei heikko vanhus.
        Ja nyt Zak on sairas.

        Eli nuoreen ja vahvaan ihmiseen kohdistuva törkeä murhayritys on ihan ok?

        Mutta kun heikkoa vanhusta läpsäisee muutaman kerran poskelle niin se on kamalaa ja törkeää?


      • klasit päähän.
        Jumalan palvelija kirjoitti:

        Eli nuoreen ja vahvaan ihmiseen kohdistuva törkeä murhayritys on ihan ok?

        Mutta kun heikkoa vanhusta läpsäisee muutaman kerran poskelle niin se on kamalaa ja törkeää?

        Läpsäisee poskelle.

        Meidän ruudussa jopa kaatoi vanhuudenheikon ja varmaan luukadosta kärsivän ukkopahan.
        Ei väkivalta ole koskaan oikein, jos se ei ole itsepuolustusta.


      • Jumalan palvelija
        klasit päähän. kirjoitti:

        Läpsäisee poskelle.

        Meidän ruudussa jopa kaatoi vanhuudenheikon ja varmaan luukadosta kärsivän ukkopahan.
        Ei väkivalta ole koskaan oikein, jos se ei ole itsepuolustusta.

        Ei kaatanut, vaan rahnainen vanhus itse liukastui.


      • 4 + 14
        Jumalan palvelija kirjoitti:

        Ei kaatanut, vaan rahnainen vanhus itse liukastui.

        Ashleyn takia kuitenkin, ihan sama. Ei se siitä muuksi muutu.


    • salaisuuksien kylä

      Eiväthän kaikki kyläläiset tiedä Zakin hakannen Cainin. Vain Lisa,Debbie,Charity,Jai,Aaron tietävät. Chas,Sam,Belle eivät tiedä? Kyläläiset eivät tiedä Adamin yrityksestä murhapolttaa Cain. Milloinhan Cainiin kohdistuneet väkivallan teot tulevat yleisempään tietoon?

    • Dinglet kiinnostaa

      Miksi miinustitte edellistä viestiä? Sehän liittyi kyläläisten ja yleisimmin ihmisten haluun tuomita ja lynkata toisiaan vähäisin perustein ja yksipuolisesti. Koko papin nyhverö perheen ongelmien ainoa ratkaisu on avioero ja Asleyn uusi elämä.Siitä saa kiinnostavia käänteitä.Rasittava ripustautuja siipeilijä Sandyn käytös ollut huonoa enkä ole koskaan pitänyt typerän oloisesta huonosti pukeutuvasta Laurelista,en Marlonista ym. tosi rasittavia hahmoja on muitakin.

    • egonkohotusta

      No täällä on joku sekopäinen miinustaja liikkeellä, plussaa vain omia kirjoituksiaan...

    • huomioita sohvalta

      Nyt alkaa jo kyllästyttää, tämä liioiteltu Ashleyn marttyyrinosa ja yhä vaan kurjistuva elämä.Etenkin kun tietää syyn, jolla selitetään, miksi äijäparalle näin on käynyt.Emmerdalessa on tehty paljon pahempiakin, eikä kukaan muu ole tekojensa seurauksista näin joutunut kärsimään.Ashley joka osasi aikaisemmin suuttua, alentuukin yhtäkkiä tälläiseksi tahdottomaksi reppanaksi.
      Ällöttävää katseltavaa, tämän typerästi feikkihymyilevän pappiraasun viadolorosa.

      Hampurilaismyyjän pilkattu työ ja asunnottomien yömajat.Mitähän vielä?
      Lähteekö Ashleyn jutun kanssa käsikirjoittajilla vähän nyt mopo käsistä?
      Asuukohan päähänpotkittu pappiparka kohta, mahdollisesti, resuisena ja likaisena jossakin sivukujan roskakaatikossakin ja alkaa dyykaamaan ruokansa.
      Tuleeko hänestä ns."spurgu"?Voi miten säälittävää, näinkö katsojien halutaan ajattelevan?Seuraammeko vielä kauankin tätä Ashleyn koiranelämää?

      Laurelkin kuvataan nyt ihan täydeksi k-pääksi.Ihme ettei läpsi aina nähdessään halveksuen Ashleyta ympäri korvia ja syljeksi naamalle.Luonnotonta, kuinka muka, niin oikeudenmukainen ja herkkä kakaramaisesti lässyttävä papinrouva muuttuu rajusti tuollaiseksi armottomaksi tyranniksi.Emmerdalessa ihmisten käytös muuttuu vähääväliä, laidasta ihan toiseen äärilaitaan.Katsojana ei oikein pysy mukana tässä yliampuvassa muuttumisleikissä.

      Laurel selvästi ylireagoi, kuten Sandy epäilikin.Laurelin anteeksiantamaton, armoton käytös vie Ashleyn itsekunnioitusta yhä alemmaksi.Äijä kutistuu silmissä, käveleekin kai kohta kyykyssä.
      Ashley osasi aikaisemmin raivostua monesti aikaisemmin, miksi ei osaa suuttua nyt kunnolla, kun kerrankin siihen olisi aihetta.
      Ei kenelläkään ole, moisen syyn takia nyt sentään näin huonoon omaantuntoon aihetta, että alkaa näin säälittävänä matelemaan ja ryömimään muiden edessä.
      Ashley on naurettava, tahdoton nöyristevä nynny lammas.Hölmön vaimonsa ja kyläläisten höykyyttämänä.

      • Äslii

        Tuottaja ja käsikirjoitustiimi herkuttelee, kun saattoivat asettaa hyvin toimeentulevan, ylempään keskiluokkaan kuuluvan kirkkoherran matelemaan kuin maan matonen pyydellen anteeksi olemassaoloaan.

        Eilisen jakson huvittavin kohtaus oli mielestäni se, kun Ruby tuli pappilaan ja alkoi ihmetellä, miksi Ashley siellä oli. Ashleyn omanarvontunnosta tuli pilkahdus esiin, kun hän mainitsi, että talo on sentään hänen.


      • HS.Töppäili taas

        Miksihän minä jankkaan sanaa"aikaisemmin" kahdesti?Anteeksi, otan sen toisen pois.


      • Huomioita sohvalta
        Äslii kirjoitti:

        Tuottaja ja käsikirjoitustiimi herkuttelee, kun saattoivat asettaa hyvin toimeentulevan, ylempään keskiluokkaan kuuluvan kirkkoherran matelemaan kuin maan matonen pyydellen anteeksi olemassaoloaan.

        Eilisen jakson huvittavin kohtaus oli mielestäni se, kun Ruby tuli pappilaan ja alkoi ihmetellä, miksi Ashley siellä oli. Ashleyn omanarvontunnosta tuli pilkahdus esiin, kun hän mainitsi, että talo on sentään hänen.

        Mutta huomasitko, senkin Äslii sanoi sisään hiipineelle Rubylle hymyillen anteeksipyytävästi?
        Ashley ei myöskään uskaltanut jäädä kauemmaksi aikaa sinne omaan taloonsa.
        Jäiköhän nälkiintyneen pakenevan raasun leivät ja maitokin hotkimatta pöydälle?


      • sopu sijaa antaa

        Ashley asuu pian varmaan jossain metsän siimeksessä Sopu-teltassa, kuin Salkkareiden Ismo aikoinaan.
        Säälitti eilen, kun ei tuntunut saavan ruokaa suuhunsa.

        Koko juoni on sieltä, mihin ei aurinko paista, ei kuu kumoita.
        Kyllä kirkon sisällä aina olisi paikka Ashleyllekin, joka tätä rataa muuttuu läpinäkyväksi.
        Vaikka aluksi minäkin rinta rottingilla syyttelin Ashleytä, niin rajansa kaikella.


      • sopu sijaa antaa
        Huomioita sohvalta kirjoitti:

        Mutta huomasitko, senkin Äslii sanoi sisään hiipineelle Rubylle hymyillen anteeksipyytävästi?
        Ashley ei myöskään uskaltanut jäädä kauemmaksi aikaa sinne omaan taloonsa.
        Jäiköhän nälkiintyneen pakenevan raasun leivät ja maitokin hotkimatta pöydälle?

        Ashley on nykyisin, kuin potkittu rakkikoira.
        Pelkää, ja häpeää itseään.
        Kulkee, reppana, kassi kourassa, eikä kellekään saa sanottua totuutta tilastaan.
        Nytkinkö palkasta antoi muka rahaa, kun kävi kanikonttorissa?


      • Emmestiina

        Kummallista asennetta osoittaa, ettei A- pysty sanomaan perheelleen, että ei ole rahaa, ei työtä, ei ruokaa.
        Kun hän kuitenkaan ei ole ylpeyden perikuva, vaan on selkä köyryssä ja kaikkien haukuttavana. Mikäs sen muorin nimi onkaan, joka on Paddyn konttoristina. Tulee nyt Hong Kongista, ja on siis ollut koko tilanteesta ulkona kuin lintulauta, mutta katsoo kuitenkin oikeudekseen ilmoittaa Ashleylle, että hän ei pysty antamaan anteeksi.
        Laurel ajaa hienoa autoa, myyköön sen, niin saa pötyä pöytään ja vuokran maksetuksi. Ashleyn pitäisi ottaa yhteys ammattiliittoonsa tai mikä briteissä nyt pappien asioita jaa, ja saada apua.
        Käsittämätöntä, että Laurel pitää itsestään selvänä, että hänen elintasonsa ei muutu, vaikka mies on kadulla.
        Laurelilla on sitä paitsi työnjohtajan paikka karkkitehtaassa. Onko hän palkattomassa työssä?

        Itse ajattelisin, että jo pikkutyttöni olisi jostain syystä menettänyt luottamuksensa isäänsä, olisi kaikin keinoin yrittänyt parantaa heidän välejään, sillä lapsi tarvitsee molemmat vanhempansa. Laurel estää myös pojan ja isän tapaamiset. Niille kielloille ei ole mitään syytä.

        Muuten - se Laylan siskokin iski nyrkillä Valia nenään, ja hän joutuu oikeuteen ja ilmeisesti linnaan. Miksei Ashley joudu? Vai onko hänet jo tuomittu? Maanpakoon? Menettämään virkansa, perheensä, kotinsa, kaiken omaisuutensa?

        Onneksi juoneen liittyy nyt Cain ja Cameronin sotkut. Päästään päivittelemään muita syntejä!


    • Huomioita sohvalta

      Mehän voitaisiin, täällä palstalla kerätä kolehti Ashleyressukalle.Mitäs sanotte, tälläisestä myötätunnon eleestä?Apua Ashleylle keräys.Pääsisi mies eleilemään hienosti Ericin ja Valin majatalossa ja saisi viimein itsetuntonsa takaisin.
      Katseltaisiin, sitten virnuillen.Kun Ashley kerää puhisten rohkeutta ja menee ottamaan Laurelilta autonsa ja talonsa avaimet ja raahaa höpsövaimon kamat jätesäkeissä Marlonin talolle ja sanoo:Tässä on!
      Pidä hyvänäsi, nämä rojut ja nainen ja majoita samalla nurkkiisi hermostuttava isäukkonikin, niin etköhän ala sinäkin jossain vaiheessa, papparaista kauhalla päähän kopsimaan, tai vähintään paistinlastalla läpsimään.Sitten saat sinäkin potkut kokinhommista ja joudut burgereita myymään ja sinusta tulee kokokylän hyljeksimä persaukinen, koditon ihmisraunio.Laurelkin alkaa inhota sinua ja valtaa talosi ja ottaa avaimesi.

    • Amen

      Surkeasti toteutettu ashleyn kohtalo.

      10-20 vuotta toiminut kirkkoherrana hyvällä palkalla ja nyt on ollut hetken työtön eikä ole mukamas ollenkaan säästöjä eikä mitään omaisuutta jota myydä, paitsi kihlasormus ja kello.

      Heh heh, naurettavaa....

      Ei voi ottaa tosissaan kun on niin surkeasti käsikirjoitettu...

    • wwwwwwb

      Ei pidä unohtaa että Ashley raiskasi Laurelin...
      Oksettava kaveri.

      • liian tosissaniko

        Häh? Ashley se oli, joka joutui huumattuna raiskauksen kohteeksi.

        Oikeassa elämässä tuollaista kohtelua saaneet "ashleyt" olisivat varmaan seonneet pahemmin. Kaikki hänen naisensa ovat pettäneet häntä ja isäukko on "tappanut" äidin ja sitten tulee kylään ja häiritsee normaalia perhe-elämää. Hermot menis vähemmästäkin.

        Ja miten ihmeessä Laurel voi pitää Gabbyn, kun ei ole tämän äiti? Ja miksei poika voi nähdä isäänsä, kun haluaisi.

        Ennen pidin Laurelista, nyt inhoan...


      • ????????????????????

        Siis missä vaiheessa muka raiskasi??? Olen kyllä tiiviisti tätä sarjaa seurannut enkä ole tuolaista nähnyt..ashleynhan raiskasi se hullu sally


      • Aivovammainen?

        Mitä jos todistaisit tämän väittämän? Ashley ei ole ketään raiskannut.


    • jälestä seuraaja

      Joko sillä om hiukset harmaantunut, tämän takiako sillä letti harmaantuu?

    • Jörrikkä

      Jonkun pitäis hakata Ashley !

    • jumalan lapsi

      Totta!!!

      Zakin vanhalle kunnon rautaputkelle olisi taas käyttöä!!!

    • luonnonlista tervetä

      Asley kasvattaa tukan lisäksi myös harmaan parran.Youtubes näkee myös valkoisen harmaan Zakin ilman reuhkaa päässä.

      • tucca pääzzä

        "Asley kasvattaa tukan lisäksi myös harmaan parran"
        Ashleyllähän on jo tukka!


      • uuddaco

        Noistahan on jo ollut juonipaljastuksissa


    • älä salli kaikkea

      Joku kukkahattutäti uskoavan mielensä kanssa vielä ihmettelee kirkkoherran aiheuttamaa pahennusta,vaikka on kerran raiskannut Laurelin ja hakannut vanhaa sympaattista isäänsä.

      Jos näin ajattelee olisi itsetutkiskelun paikka,vaikka olisi kuinka uskova.

    • ::::::::::::::::::::

      Laurelistahan tämä kaikki sotku alun perin johtuu kun oli mennä pettämään Marlonin kans tai yleensä alko vehtaamaan sen kans..ja sitte Sandy piikitteli tämän asian kans Ashleylle. Ja sitä vaan ihmettelen että millä oikeudella asunnot autot lapset sun muut jää Laurelille?? Ja vielä on vuokrarahoja vailla vaikka itte on vakituisessa tienassa...ukko on nakattu pihalle kuin kulkukoira..ja sitte ei saa edes poikaansa tavata joka haluis nähdä isäänsä..voi v.ittu!

    • Voi itku

      Hei

      Ashley antoi anteeksi ja lohdutti kyläläisiä vuosia.Hänelle ei kukaan anna anteeksi tai edes yritä ymmärtää.En ole uskovainen mutta pitäisi muistaa:kohtele muita niinkuin haluat itseäsi kohdeltavan.Kaikki ihmiset voi sotua johonkin pahaan tavalla tai toisella.Ihan hirvittävää miten häntä kohdellaan ja hän on auttanut ja ymmärtänyt.Pitäsi olla joku tolkku käsikirjoituksessa.Nicola on hirvittävä ja paha ja Laurelin bestis koko ajan silti.Suunnitteli vanhan miehensä tappoa jne jne..Ja Ashleyn poikakaan ei saa tavata isäänsä,mutta rahaa on tuotava,tuttua monesta tosi elämän perheestä kun olen sivusta seurannut ja kyse ei ole väkivallasta tai viinasta tms.

      • .....

        Miksi Ashley ei puhu rehellisesti, ääneen, asemastaan.
        Luikkii kuin käärme, ja valehtelee aina suunsa avatessaan.


      • Outo yhtälö

        Outoa, että Ashley ei saa tavata tyttöään. Laurel, joka ei ole tytön äiti, kieltää tapaamisen.


      • tekoimelä oli!

        "Ashley antoi anteeksi ja lohdutti kyläläisiä vuosia."

        No hah hah ... ja pas kat, Ashleyko muka ekana anteeksi antamassa? Ei! vaan ylimmäisenä tuomarina tuomitsemassa polulta hairahtuneita synnintekijöitä

        Oli kylläkin lohduttavinaan tekoimelä hymy naamallaan.. Yöks!


      • ,.--.,
        Outo yhtälö kirjoitti:

        Outoa, että Ashley ei saa tavata tyttöään. Laurel, joka ei ole tytön äiti, kieltää tapaamisen.

        Ei saa tavata? Lapsihan pelkää Ashleyta, ei Laurel pakota lasta.


    • näin on...

      Mies joka raiskaa lapsia ja naisensa ei ansaitse paikkaa kyläläisten sydämmessä.

      • ::::::::::::::::::::

        Siis mistä sinä "näin on" oikein puhut???? Minkä ihmeen lapsen????


    • Purilainen

      Itse ihmettelen sitä, että miksi Ashleystä on tehty selkärangaton raukkis joka valehtelee työpaikkansa ja elämäntilanteensa kysyjille, eikä kerro totuutta tilanteestaan. Mitä hän vielä pelkää? Luulisi hänen tilanteessaan kelpaavan työ kuin työ.

    • jsjsjsjsjsj

      Pitää muistaa että hän on uskovainen,ehkä siksi käyttäytyy noin?

    • ei meillä Suomessa

      Joku Englannin oloja paremmin tunteva voisi kertoa, että millainen sosiaaliturva siellä todella on. Onko ihminen välittömästi kadulla menetettyään työpaikkansa. Saako pappi niin huonoa palkkaa, ettei siitä jää mitään kymmenissäkään vuosissa säästöön? Entä Laurelin työpaikka, onko sellainen, että siinä on palkka niin huono, ettei sillä maksa vuokraa ja elätä kahta lasta? Jollei ole edes omistusasunto, eikä olla oltu asuntosäästäjiä, mihin on kahden ihmiset palkat menneet? Ihmettelen ihan tosissani näitä. Kaipaisin jotain uskottavuutta tv-sarjoihinkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6524
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      31
      3900
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3315
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      381
      1792
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1408
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1350
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1053
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      986
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      920
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      889
    Aihe