Laiskuutta

itsekuria

Lihavuus on laiskuutta. Tästä on ihan turha hermostua, koska terveelliseen ruokavalioon täytyy nähdä vähän aikaa vaivaa. Laiska syö mitä sattuu ja usein nopeaa, helppoa ruokaa, joka on ravaista, suolaista ja kaloripitoista.

On turha syyttää kilpirauhasta, masennusta ym. Masennus tulee sen jälkeen, kun on lihonnut yli oman tarpeen. Sen jälkeen terveellinen ruoka kiinnostaa aina vain vähemmän ja lihomiskierre on valmis.

Turha syyttää myös ruuan kalleutta. Samalla rahalla saa terveellistäkin ruokaa kuin ostamalla scheissea.

Miksi lihavat syyttävät kaikkea muuta kuin itseään lihavuudesta? Kukaan muu ei voi laihtua teidän puolesta kuin te itse.

10

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12+5

      "Miksi lihavat syyttävät kaikkea muuta kuin itseään lihavuudesta? Kukaan muu ei voi laihtua teidän puolesta kuin te itse. "

      Älä yleistä. On lihavia, jotka ovat itsensä lihaviksi syöneet, mutta on myös lihavia, joiden painonnousua on edesauttanut esimerkiksi mainitsemasi kilpirauhasen vajaatoiminta. Mutta olet oikeassa, lihavuudesta tulee helposti kierre. Siksi pitääkin keskittyä poistamaan alkuperäinen ongelma, eikä hoitaa vaan oiretta, eli sitä lihavuutta.

      "Masennus tulee sen jälkeen, kun on lihonnut yli oman tarpeen"

      Tunnen ihmisiä, jotka ovat masentuneet nuorina ja hoikkina. Pari heistä lihoi, kun saivat masennuslääkityksen. Osa pysyi hoikkina. Ihmiset reagoi eri tavalla murheisiin, stressiin ja suruun, toiset syö ja toiset jättää syömättä, osa alkaa juoda, toiset liikkua pakkomielteisesti. Ja osa paranee helposti.

      Jokaisen kyky jaksaa elämässä on yksilöllinen. Se, ettei pidä ruokavaliosta huolta ja lihoo ei tee ihmisestä laiskaa, vaan hänen elämässään tärkeysjärjestys on erilainen (eli oma hyvinvointi/terveys ei syystä tai toisesta ole kovin korkealla prioriteeteissa). On kapeakatseista syyttää ihmistä ulkonäön perusteella laiskaksi, kun et voi tietää jokaisen lihavan kohdalla hänen elämänsä sisältöä.

    • AmmuuAmmuu

      Tyhmyys on tyhmyyttä. Aloittaja ohittaa kaiken tutkimustiedon lihavuuden syistä. Tyhmyydelle ei vaan voi mitään. Tyhmiä vaan pitää sietää. Tyhmä voi olla laiha tai lihava.

      • ------

        Niin, ainahan se on tyhmyyttä ja ilkeyttä, kun uskaltaa sanoa sanankin lihavista. Milleen muulle "taudille ei löydy yhtä paljon lääketieteellisiä syitä kuin ylensyönnille. Siinä syy, miksi tätä "tautia" ei voi parantaa.

        Mitä, jos alkaisitte oikeasti ottaa vastuuta itsestänne, ettekä vain keksi syitä, miksi olla lihava. Teidän syynne ovat sellaisia, joille ei voi tehdä mitään. On vikaa kilpirauhasessa, perintötekijöissä, ympäristössä, psyykessä. Mitään ei siis ole tehtävissä. Lopettakaa sitten myös valitus!


      • 4+6
        ------ kirjoitti:

        Niin, ainahan se on tyhmyyttä ja ilkeyttä, kun uskaltaa sanoa sanankin lihavista. Milleen muulle "taudille ei löydy yhtä paljon lääketieteellisiä syitä kuin ylensyönnille. Siinä syy, miksi tätä "tautia" ei voi parantaa.

        Mitä, jos alkaisitte oikeasti ottaa vastuuta itsestänne, ettekä vain keksi syitä, miksi olla lihava. Teidän syynne ovat sellaisia, joille ei voi tehdä mitään. On vikaa kilpirauhasessa, perintötekijöissä, ympäristössä, psyykessä. Mitään ei siis ole tehtävissä. Lopettakaa sitten myös valitus!

        "Mitä, jos alkaisitte oikeasti ottaa vastuuta itsestänne, ettekä vain keksi syitä, miksi olla lihava"

        Jotta voi laihtua, pitää tietää miksi on lihonut = löytää syy lihomiselle. Pätee kaikkeen, pitää tietää mikä ongelma on, jotta sen voi ratkaista ja asialle tehdä jotain.

        "Teidän syynne ovat sellaisia, joille ei voi tehdä mitään. On vikaa kilpirauhasessa, perintötekijöissä, ympäristössä, psyykessä. Mitään ei siis ole tehtävissä. Lopettakaa sitten myös valitus"

        Tottakai asioille voi tehdä jotain. Ne ratkaisut eivät vai ole aina helppoja ja yksinkertaisia.


      • Luomiskertomus
        ------ kirjoitti:

        Niin, ainahan se on tyhmyyttä ja ilkeyttä, kun uskaltaa sanoa sanankin lihavista. Milleen muulle "taudille ei löydy yhtä paljon lääketieteellisiä syitä kuin ylensyönnille. Siinä syy, miksi tätä "tautia" ei voi parantaa.

        Mitä, jos alkaisitte oikeasti ottaa vastuuta itsestänne, ettekä vain keksi syitä, miksi olla lihava. Teidän syynne ovat sellaisia, joille ei voi tehdä mitään. On vikaa kilpirauhasessa, perintötekijöissä, ympäristössä, psyykessä. Mitään ei siis ole tehtävissä. Lopettakaa sitten myös valitus!

        Kyllä se vain on suurta tyhmyyttä, jos ei voi hyväksyä sitä, mikä on tieteellisesti usealla taholla tutkittu. En ole sanomassa, ettei vastuuta ole jokaisella itsellään, mutta joidenkin ihmisten lihomiseen on muita syitä kuin laiskuus. Hienoa, jos aloittaja kuuluu ryhmään, joka ei kerää rasvaa kehoonsa epäterveellä tavalla. Onnittelut! Se ei silti tee enemmistöä - lihomiseen taipuvaista - ihmisistä laiskoja.


    • fhghklköl

      Aloittaja on ylimielinen ja typerä. Ei maailma ole mustavalkoinen ja lihavuuteenkin on monenlaisia syitä. Yksi, ja varmaan yleisin syy lihavuuteen on henkinen riippuvuus ruokaan ja ahmimishäriö. Tuntemiani syömishäiriöisiä ei voi laiskuuden puutteesta syyttää, niin hanakasti ovat koittaneet ratkaista ongelmaansa ja nousseet lannistumisienkin jälkeen. Jos laihtuminen todella olisi niin helppoa, niin miksi meillä olisi lihavia?

      Meillä ihmisillä on erilaisia ongelmia ja haasteita. Aloittajan haaste on empatiakyvyttömyys, mikä on mielestäni paljon suurempi ongelma kuin lihavuus.

    • kakkapieru

      Tulit sitten trollaamaan tänne :D kakkapieru

    • daijjut

      Jos syöt enemmän kuin kulutat niin läskiähän siinä kertyy. Kilpirauhanen ei selitä teidän läskivuoria!!! TE VAAN SYÖTTE AIVAN LIIKAA

      • ...

        Lihavuus vaikeati parannettavissa, koska ne keinot, jotka siihen tepsii, on niin hankalia noudattaa. Nälkä ei ole kiva seuralainen. Ja kun on tottunut, että mielihalut on saatava tyydyttää heti, tässä ja nyt, niin ei voi noudattaa terveellistä ruokavaliota. Siihen on nähtävä vähän vaivaa.

        Paljon helpompi on valittaa hitaasta aineenvaihdunnasta ja perintötekijöistä. Vaan se ei auta. Silloin ainoaksivaihtoehdoksi jää lihavuus.

        Jos haluatte laihtua, se onnistuu. Työtä on kuitenkin tehtävä ekä vain valitettava ja haettava säälipisteitä.


    • massiveh

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2793
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2370
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2150
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1934
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1786
    6. 141
      1762
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1757
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1501
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe